Ei ole helppo rasti olla vihertävien puheenjohtajana. Ruotsissa vihertäville tuli roimasti takkiin vaaleissa, sama on käymässä täällä Suomessakin. Tuo klubihomma vielä teki oman säväyksensä, ei voi olla vaikuttamatta tuleviin vaaleihin.
1Äänestä
Ihan.tavallinen
Kovaa hänellä menikin, tolkutonta riekkumista. Ei ole helppoa olla kansanedustaja ja ylipäätään julkisuudessa. Minä en pystyisi, hyvä olla yksi muiden tavallisten eläkeläisten joukossa. Toivon hänelle paranemista, vahvistumista ja todellisen itsenä löytämistä.
Kenellekkään ei ikävää pidä toivoa, mutta tekisiköhän se pikku uupumus, loppuunpalaminen, burnout sinunlaisillesi kuitenkin hyvää. Josko se ymmärrys siitä kasvaisi ja tarpeeton vittuilu vähenisi.
Sipilä sairaslomalla. Aalto sairaslomalla. Kova on oltava nahka politiikassa nykyään. Ei enää riitä, että kerrotaan poliittinen mielipide ja sen eteenpäin vieminen. Nykyään revitetään kaikki ryyppäämiset sänkyjutut, sosiaalinen media levittää kaiken. Jos sosiaaliseen mediaan pääsi pistät, siellä olet ja uppoot.
1Äänestä
uupuuvähemmästäkin
johan siitä onkin pari viikkoa aikaa kun palasivat 3 kk kesälomilta, ei ihme että väsy iskee
2Äänestä
kohtaamiset
Touko Aalto voi vain syyttää itseään uupumuksestaan.Empatiaa voi silti tuntea jotkut häntä kohtaan. Mionä en nyt tunne.
Hän ei ollut kypsä vaativaan pestiin. On tehnyt niin paljon virheitä että en ihmettele vaikka uupuu pyörityksessä mihin on joutunut. Jospa oppii jotain.
2Äänestä
Luontoarakastava_
Tauko on aina paikallaan, kulkekoon se millä nimellä tahansa.
0Äänestä
väsyväsy
Vastahan ne olivat 3kk lomalla!
0Äänestä
kansanedustajankaveri
väsyväsy kirjoitti:
Vastahan ne olivat 3kk lomalla!
Ja hahhah! Vai 3kk lomalla, et ilmeisesti tiedä yhtään kansanedustajan hommista. Se on kuule lähes 24/7 hommaa. Minulla sattuu olemaan muutama tuttu kansanedustaja ja pari on nyt ministerinäkin, niin melkoista pyöritystä on. Siinä on niin monet "kissanristiäiset" ja paljon muuta, että en yhtään ihmettele, että monet jättävt jo yhden kauden jälkeen eduskunnan ihan vapaaehtoisesti. Aikoinaan kuljettiin yhdessä yhden nyt jo edesmenneen kansanedustajakaverin kanssa luottamustehtävissä, että edes jotenkin säästettiin kuluissa. Ajettiin 100km kokoukseen illalla ja sieltä takaisin, kaveri jatkoi sitten aamulla vielä 200km eduskunnan täysistuntoon tai valiokuntaan.
0Äänestä
änkyräinen
kansanedustajankaveri kirjoitti:

Lomalla ei ole pakko edustaa.
0Äänestä
Puoletpoispippaloimasta
Juuri noin, ns. "kaveri". Niinkään rehellisestä työstä kansamme edustajat eivät lainkaan pääse rasittumaan, mutta kaikki se ympärillä oleva hulabaloo yms. itsensä esille tällääminen uuvuttaa paljon enemmän. Metkaa on se, että sitä kutsutaan työn nimellä.
0Äänestä
kaksinais
Mietinpä vain ilman minkäänlaista tietoa, että hänellä taisi olla pitkä maaninen vaihe impulsseineen. Nyt sitten totuus tekemisistään iskostautui syvemmin ja se masensi ja uuvutti. En ihmette ja ilman minkäänlaista poliittista dilemmaa toivon Toukolle toipumista ja kasvua.
0Äänestä
Haalean.vihreä
Pitävät Toukon pimennossa toivottovasti yli vaalien niin kannatus pysyy jopa nousee.
Uutisissa kerrottiin erään urheilu-selostajan saaneen potkut työstään. Hän oli liian usein ylettömän virkeä ja sitten ylettömän masentunut.
H.
0Äänestä
Muistelen
Tarkotatko Anssi Kukkosta
0Äänestä
Bengalitikku
Tapsa, Höyry, Nurmi, kait Mertarantaakin heiteltiin. Mää tykkäsin Anssin äänestä. Olen vähän sellainen ääni-ihminen.
0Äänestä
pipotkin.sekoo
tapio suominen, ei käynyt homo klupeilla mutta paha bibo.
0Äänestä
jjklli
Aalto lomalla. Toivottavasti hän parantuu viimeistään tulevaksi kesäksi, se tauko tekee hyvää Suomen politiikalle.
0Äänestä
Toukoreppana
Raskaita on toukolle homppelihommat, vai oliko virkistystä raskaan kesäloman jälkeen. Omien joukossa (vihreät) noita riittää, (homot,lesbot) että luulisi työnteon olevan yhtä juhlaa :D
0Äänestä
näinsennä
Sen verran surkuhupaisaa kaikkine käänteineen, että uskottavuus kieltämättä vähän rakoilee, niin että lie vaikka kuinka tarkkaan suunniteltu fanfaari, mutta josko Aallolla ollutsiinä osaa tai arpaa ja onhan näitä nähty, poliitiikan pelinappuloita.
0Äänestä
sairaus_vääns
Jospa hää tuli kaapista, liian kirkas valaistus, järkyttyi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei ole helppo rasti olla vihertävien puheenjohtajana. Ruotsissa vihertäville tuli roimasti takkiin vaaleissa, sama on käymässä täällä Suomessakin. Tuo klubihomma vielä teki oman säväyksensä, ei voi olla vaikuttamatta tuleviin vaaleihin.
Kovaa hänellä menikin, tolkutonta riekkumista. Ei ole helppoa olla kansanedustaja ja ylipäätään julkisuudessa. Minä en pystyisi, hyvä olla yksi muiden tavallisten eläkeläisten joukossa. Toivon hänelle paranemista, vahvistumista ja todellisen itsenä löytämistä.
Harmi että puolueen johdossa tehtiin vaihdos.
Kenellekkään ei ikävää pidä toivoa, mutta tekisiköhän se pikku uupumus, loppuunpalaminen, burnout sinunlaisillesi kuitenkin hyvää. Josko se ymmärrys siitä kasvaisi ja tarpeeton vittuilu vähenisi.
Sipilä sairaslomalla. Aalto sairaslomalla. Kova on oltava nahka politiikassa nykyään.
Ei enää riitä, että kerrotaan poliittinen mielipide ja sen eteenpäin vieminen.
Nykyään revitetään kaikki ryyppäämiset
sänkyjutut, sosiaalinen media levittää kaiken.
Jos sosiaaliseen mediaan pääsi pistät, siellä olet ja uppoot.
johan siitä onkin pari viikkoa aikaa kun palasivat 3 kk kesälomilta, ei ihme että väsy iskee
Touko Aalto voi vain syyttää itseään uupumuksestaan.Empatiaa voi silti tuntea jotkut häntä kohtaan. Mionä en nyt tunne.
Hän ei ollut kypsä vaativaan pestiin.
On tehnyt niin paljon virheitä että en ihmettele vaikka uupuu pyörityksessä mihin on joutunut. Jospa oppii jotain.
Tauko on aina paikallaan, kulkekoon se millä nimellä tahansa.
Vastahan ne olivat 3kk lomalla!
Ja hahhah! Vai 3kk lomalla, et ilmeisesti tiedä yhtään kansanedustajan hommista. Se on kuule lähes 24/7 hommaa. Minulla sattuu olemaan muutama tuttu kansanedustaja ja pari on nyt ministerinäkin, niin melkoista pyöritystä on.
Siinä on niin monet "kissanristiäiset" ja paljon muuta, että en yhtään ihmettele, että monet jättävt jo yhden kauden jälkeen eduskunnan ihan vapaaehtoisesti. Aikoinaan kuljettiin yhdessä yhden nyt jo edesmenneen kansanedustajakaverin kanssa luottamustehtävissä, että edes jotenkin säästettiin kuluissa. Ajettiin 100km kokoukseen illalla ja sieltä takaisin, kaveri jatkoi sitten aamulla vielä 200km eduskunnan täysistuntoon tai valiokuntaan.
Lomalla ei ole pakko edustaa.
Juuri noin, ns. "kaveri". Niinkään rehellisestä työstä kansamme edustajat eivät lainkaan pääse rasittumaan, mutta kaikki se ympärillä oleva hulabaloo yms. itsensä esille tällääminen uuvuttaa paljon enemmän. Metkaa on se, että sitä kutsutaan työn nimellä.
Mietinpä vain ilman minkäänlaista tietoa, että hänellä taisi olla pitkä maaninen vaihe impulsseineen. Nyt sitten totuus tekemisistään iskostautui syvemmin ja se masensi ja uuvutti. En ihmette ja ilman minkäänlaista poliittista dilemmaa toivon Toukolle toipumista ja kasvua.
Pitävät Toukon pimennossa toivottovasti yli vaalien niin kannatus pysyy jopa nousee.
Uutisissa kerrottiin erään urheilu-selostajan saaneen potkut työstään.
Hän oli liian usein ylettömän virkeä ja sitten ylettömän masentunut.
H.
Tarkotatko Anssi Kukkosta
Tapsa, Höyry, Nurmi, kait Mertarantaakin heiteltiin.
Mää tykkäsin Anssin äänestä.
Olen vähän sellainen ääni-ihminen.
tapio suominen,
ei käynyt homo klupeilla
mutta paha bibo.