ihmishahmo mulle suoja
saavuin halki avaruuden
löytääkseni kodin uuden.
Kun planeetta tää osui eteen
laskeuduin sen tyyneen veteen
perustaen tukikohdan
tehtävääni täältä johdan.
Huomasin jo melkein pian
kurjuuden ja kaiken lian
pysäytti se melkein veret
muoviroska täyttää meret.
Poistuvan näin valaan sielun
muovipussit tukkii nielun
liiku ei sen pyrstöevä
rantaa peittää sinilevä.
Aarteet, jotka maassa piili
öljy sekä kivihiili
käytetty on loppuun täältä
kermat nuoltu viilin päältä.
Luonto kuolee silmin nähden
ahneuden ja rahan tähden
ennalleen ei toivu koskaan
ihmiskunta hukkuu roskaan.
Ihminen on julma rotu
elämään en täällä totu
odottaa en enää malta
annettu on mulle valta.
Yhteyden sain alukseeni
sanoin, että ihmisgeeni
karannut on valvojalta
heidät luoneen palvojalta.
Pian lähestyvän kuulen kumun
takaa Oortin tähtisumun
ääni kuuluu tähtilaivaan
pimentää se kirkkaan taivaan.
Laiva suuren varjon heittää
planeetasta puolet peittää
alus poimii minut mukaan
pelastu ei kohta kukaan.
Ja tappoaseet tulta sylki
leimahteli laivan kylki
tuhannet sen tykit soitti
Paratiisin loppu koitti.
Oon muukalainen toisen tähden
matkaani taas kohta lähden
muinaisaikain ihmistesti
lopulta vain hetken kesti.
Oon tarkkailija. viestin tuoja
14
562
Vastaukset 14
Kaunista.
- kylmätotuus
Tähän on tultu, että ihminen tyhmyydessään ja ahneudessaan on pilannut lyhyessä ajassa kotiplaneettansa lähes kokonaan.
Hyvin kuvasit maapallon nukytilan.
Kiitos siitä!
Ehkä vielä jotain on kuitenkin tehtävissä asian parantamiseksi. Toivon niin.
https://www.youtube.com/watch?v=Sg32nIhcKrw - diggari
Jälleen suoraan ytimeen uppoavaa poljentaa. Soisin tekstisi löytävän tien laajemmalle lukijakunnalle nyt, kun ollaan tiedostettu missä mennään tämän planeettamme kanssa.
Kiitos!- Bengalitikku
Taas taitavasti kaunistelematon kuvaus.
Huoli Telluksen surkeasta tilasta. - kylmätotuus
Minäkin toivon, että tämä teksti saavuttaisi laajan lukijakunnan. Tarve sille on.
Kirjoittaja päättää itse, haluaako hän tekstiensä jäävän ainoastaan meidän luettavaksemme, vai tahtooko niiden tulevan suuremman yleisön tietoisuuteen.
https://www.youtube.com/watch?v=MhLElfePcUY - hytinäx1
Niinpä juuri, kuka säveltäisi hänen tekstinsä tai laulaisi ne? Olisiko Imagine Dragons se oikea viestin ilmoittaja? https://www.youtube.com/watch?v=0I647GU3Jsc
- LiiankinSelväKopio
kylmätotuus kirjoitti:
Minäkin toivon, että tämä teksti saavuttaisi laajan lukijakunnan. Tarve sille on.
Kirjoittaja päättää itse, haluaako hän tekstiensä jäävän ainoastaan meidän luettavaksemme, vai tahtooko niiden tulevan suuremman yleisön tietoisuuteen.
https://www.youtube.com/watch?v=MhLElfePcUYVai vielä Fredin sävellys, no ei ainakaan kokonaan, kuunnelkaapas kertis joka on plagioitu tästä biisistä https://www.youtube.com/watch?v=NzLNsEnu_g4
Upeaa säkeiden ja asian kuljetusta. Sinun mieltäsi ei rajoita materiakäsitys.
Yhtä hyvin, voisit olla miestulevaisuudesta, kuin menneisyydestäkin.Onneksi vilkaisin tänne tänään. "Maailmanloppu ei ole tulossa, se on menossa" (Eero Paloheimo). Ja meillä on tarkkailija, viestin tuoja, kiitos taas.
Minäkin odottelen "koottuja runoja"...- posliinilautasilta
Upeasti sanoitettu runo. Ja ajankohtainen.
Taloyhtiömme hallituksen jäsen hommasi jätekatokseen muovisäiliön. Vien siihen niitä harvoja muovipaloja, joita tulee. Yhden pienen ihmisen osalta yritän hoitaa tätä suurta tehtävää. Perehdyn ekotaloalueen suunnitteluun parasta aikaa toiveenani että projekti onnistuu ja ihmiset todella kokevat tarkoituksenmukaiseksi siellä asumisen. - kylmätotuus
Pienenä kevennyksenä, mutta kuitenkin aiheessa pysyen laitan linkin yhteen Mikko Perkoilan kappaleeseen.
https://www.youtube.com/watch?v=x0jC_2ANeIg - Taasjälleen
Woih hemmetti miten hyvä !
- Ihailija
Upeeta tekstiä, hienosti ja taitavasti kirjoitettu, palstan parhainta antia!!!
Ei mitään typerää ja lapsekasta lööperiä! - RealistiN
👍Kiitos taas kerran!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64981Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 90665
- 46638
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24631kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14625Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68619- 8609
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82548- 62536
- 44531
- 40526
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj16524Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523- 56517
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134488Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13482Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27427Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa46423Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.28411