Ehdota rotua ensikertalaiselle! :)

koiranpohtija

Oon kerrostaloyksiössä asuva opiskelija, jonka on jo pitkään tehnyt mieli lemmikkiä ja rahaa onkin jo säästetty. Oon siis vasta harkitsemassa koiran hankkimista enkä näin ollen todellakaan ole mitään seuraava pentutehtailupentua hommaamassa! Rauhassa aion kyllä tutustua aiheeseen ennen kuin toimin... Aluksi oli tarkoitus hommata kaksi kissaveitikkaa tänne, mutta nyt tässä syksyn mittaa on alkanut mietityttää, olisiko se oma koirakaveri lenkkiseuraksi kiva olla? En ole ennen koiraa omistanut, joten rodun pitäisi olla suhteellisen helposti koulutettava eikä mielellään mikään vyötärön korkuinen elefantti :) Turkille ei ole kummempia toiveita eikä sen lyhyyskään haittaisi ollenkaan. Ihan pitkäkarvaista harkitsisin kuitenkin useampaan otteeseen, sillä trimmaaminen joka toinen viikko ei ole mikään ihanne.

Asun tällä hetkellä kerrostaloyksiössä, jossa neliöitä on 28. Lähellä on koirapuisto ja kotona maalla on metsää ja niittyjä, joilla voisi sitten tarvittaessa juoksennella vapaanakin. Aamulla lyhyehkö pissatuslenkki ja sitten iltapäivällä kun pääsen koulusta plus iltalenkki. Himourheilija en siis ole, mutta päivittäin kuitenkin ulkoilen :) Toivoisin, ettei koira olisi muita ihmisiä tai koiria kohti vihamielinen tai erityisen arka, vaikka tottakai pidän noita vahvasti koulutuksesta ja kasvatuksesta riippuvina. Haukkuherkkyyttä en tosiaankaan toivo, joten äänekkyyteen vahvasti taipuva koira on iso no-no. Koulussa olen noin 8-16, joten yksinoloa joutuisi kestämään... Iltaisin olen kotona ja jaksan kyllä touhuta, en ole mikään bilehile ja hoidan kyllä vastuuni :)

Shetlanninlammaskoiraa on minulle useampaan otteeseen ehdotettu. Myös italianvinttikoiraa, whippettiä ja cirnecoa on suositeltu... Näistä etenkin kaipaisin kokemuksia! Ja kuten jo otsikossa lukee niin rotuehdotukset ja vinkit otan mieluusti vastaan.

5

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • urtwusgs

      Onnea vain etsintään. Sellainen mainitsemiesi rotujen kasvattaja, joka myisi koiraa koirankopin kokoiseen yksiöön olemaan heti alusta pitäen yksinään vähintään 9h koulupäivinä, voipi olla kiven alla. Ja hyvä niin.

      Mitään säkäkorkeudeltaan maitotölkkiä korkeampaa koiraa en missään nimessä ottaisi noin pieneen luukkuun. Esim. cirneco on jo sen verran kookas ja kaiken lisäksi eloisa työkoira, joten sen pito mainitsemassasi ympäristössä on jo ehtaa hulluutta ja väärin koiraa kohtaan. Isompi koira ei siis mene ihan jo luukkusi takia, ja pienillä koirilla vähintään 9h pidättäminen voi tehdä todella tiukkaa. Esim. italianvinttiksillä ei todellakaan ole harvinaista joutua lirauttamaan sisään tuollaisen yksinpidon seurauksena. En siis tajua, millä perusteella mitään mainitsemaasi rotua on sinulle ehdotettu. Itselläni ei ole ehdottaa tuollaiseen yhtälöön yhtään mitään rotua parhaimmalla tahdollakaan. Koiran pitäisi olla pieni, rauhallinen ja mieluusti jo sisäsiisti kodinvaihtaja.

    • Lizze

      Pitkät koulupäivät ja tentteihinkin pitäisi joskus lukea, riittääkö aika? Koirien hoito on kallista touhua ja voi tulla vieläkin kalliimmaksi joten siihen on pystyttävä varautumaan ellei ole syntynyt kultalusikka p:ssä eli pappa betalar. Hanki pari marsua, ne ovat yllättävän kivoja lemmikkejä. Ota koira vasta sitten kun sulla on sille oikeasti aikaa ja varaa kaikkiin kuluihin esim. kalliisiin ell-laskuihin.

    • Hyvä, että harkitset tarkoin :) Mutta vieläkin lisää voisi...
      Kannattaa miettiä, että pystyykö maksamaan myös tulevat kulut ja ei mene liian tiukaksi. Ruoka, sairas ym.kulut.Mahdollinen vakuutus ym.

      "Aamulla lyhyehkö pissatuslenkki ja sitten iltapäivällä kun pääsen koulusta plus iltalenkki. " Yksi kunnon lenkki olisi kyllä suotava kaikille koirille eli vaikka kaksi olisi lyhempiä, niin liikkua pitäisi ainakin yhden lenkin pitempään.
      Aikuiselle koiralle tuo yksinolo aika menettelee, JOS se saa siis päivittäin riittävästi liikuntaa ja sopivaa aktiviteettiä. Mutta kannattaa miettiä, miten pennun kanssa. Sisäsiisteyden opetuksellekkin on etua, että sitä pentua pääsee kuskaamaan ulos monet kerrat. Ja muutenkaan pienelle pennulle ei ole kiva, jos se jää heti yksin. Eli pennun otto olisi hyvä tehdä edes jonkinlaisena loma-aikana .
      Asunnon koolla ei niinkään ole väliä, kunhan nyt ihan maalaisjärjen rajoissa on ylipäätään touhu. Ja tuo nyt on.
      Koirien kokohan ei vaikuta pidätyskykyyn. Jos siinä on jotain, niin koosta se ei tule. Suurin syy on ettei ole kunnolla opetettu tai merkkaaminen.

      En varsinaisesti ehdota mitään rotua, mutta kirjastosta saa yhden ihan käyttökelpoisen mietittäväksi. Kirjoittaja on Tapio Eerola, nimeä en nyt muista. Kirjalla on jo ikää, mutta on ihan hyvä peruskirja rotujen mietintään. Kun löydät itselle sopivan, niin mene sitten ko.rodun nettisivuille ja tutustu siellä viellä rotuun tarkemmin ja ajankohtaisemmin, ja JTO:n, jossa kerrotaan useinmiten hyvin.

    • johntravoltanserkku

      Ota ihmeessä lähi-itäläinen miekkonen lemmikiksi,,niitä saatosi edullisesti nykyisin,hakee vaan jonkun kauppakeskuksen nurkilta. Mutta puukot laita piiloon,jos tuohon ratkaisuun päädyt.

    • hmmmmmmmmmmmmmmmmmhhh

      Vinttikoirat jättäisin pois harkinnoista, yleisesti tykkäävät liikunnasta ja jotkut saattavat olla haasteellisia koulutettavuudeltansa(tietty on poikkeuksiakin). Kämpän kokokin on aika pieni joten haaste on siinäkin.
      Papillonin ja phalene voisi olla sopivia rotuja, ovat melko touhukkaita mutta tyytyvät paljon vähempään liikuntaan kuin vinttarit ja osaavat myös rauhoittua tarvittaessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      207
      4586
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2561
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1512
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1210
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      125
      1119
    6. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      104
      1106
    7. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1061
    8. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1032
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      131
      1017
    10. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      107
      977
    Aihe