KOKKOLA-asiaa kaikille ( T-L)

Niinkuin eilen totesimme, niin Kokkolassakin tuo henkisen terveyspuolen hoito on pikkasen retuperällä. Tärkeän asian aloitus tosin poistettiin syyttä ja teinkin ylläpidolle hyvin tulenkivenkatkuisen palautteen tästä asiasta.

Tuntuu, että tuota ihmisten pahoinvointia on hyvin monenlaista, mikä näkyy täällä Kokkolassakin. On surullisia eläinten myrkytysjuttuja, että myös järkkyyntyneen mielentilan aiheuttamaa kiusantekoa muulla tavoin. Tällaisiin asioihin olisi hyvä tarttua täälläkin ajoissa, että saataisiin ihmiset oikeisiin hoitoihin.

Surulista on se, ettei tukea tarvitsevat ihmiset saa mielenterveyshoitoa. Se on niin väärin ja ei voi muuta kuin toivoa, että tähän asiaan panostettaisiin enempi. Eilisessä aloituksessa kävi nim.merk. Kissalani....Toivottavasti ehdit lukea vastaukseni sinulle <3

Muistutuksena, että olkaas ihmiset varovaisia kun käytte lemmikkinne kanssa ulkoilemassa. Koirat ovat usein sellaisia, että nappaavat aika nopeasti suuhunsa mitä vain. Noita myrkkyjuttuja kun usein ujutetaan juuri herkkupaloihin.

Niin ja kohta on muutes taas aika aloittaa pikku höyhenpalleroisten ruokinta. Annetaan näillekki luojanluomille mukava talvi. <3 <3
711169
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Henkistämielialaa voi lisätä kävelemällä luonnossa.
Täällä lojuminen (siis liikaa) lisää henkistäpahoinvointia.
Vielä on palleroisille hynteisiä ja toukkia joista he saavat proteiinia.
Vain tietämättömät ruokkivat lintuja jyvillä kesäaikaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jokaisella voi olla välillä mieli vähän maassa milloin mistäkin syystä ja silloin pieni kävelylenkki voi piristää.

    Oikeasti masentuneelle on turha sanoa, että lähdeppäs nyt vain ulos siitä. Ei mikään patistaminen johonkin suuntaan auta yhtään mitään.

    Lokakuu on jo ja kohta tulee pakostakin se aika, että linnuilta vähenee ruoka, joten kaikki joilla on mahdollisuus, niin voi auttaa pikkusia talven yli. Kesäruokintaa en itsekkään hyväksy. Sitä ei ollenkaan edes suositella oikeiden syiden takia.

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Yritän pitää mielialaa korkealla, aina se ei toki onnistu, mutta pärjäilen.

    Koirani yritti tänään napata oravan ulkona, onneksi orava on liian nopea ja saan vain hymyillä koiran touhuille..😊

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Chihuahua-81 kirjoitti:

    Yritän pitää mielialaa korkealla, aina se ei toki onnistu, mutta pärjäilen.

    Koirani yritti tänään napata oravan ulkona, onneksi orava on liian nopea ja saan vain hymyillä koiran touhuille..😊

    Kiva ku kuitenki pärjäilet <3

    Vai meinas sun sessuli oravan kans ottaa ottelua :)) Mites sen polvet muuten jakselee? Toivottavasti hyvin..

    Jk. Olipa kiva, että tänne tuli yks normaalikin ihminen.

    Äänestä

  • Yritti piristää. Oikeasti ei haukkunu ketään. Normaali sana piristää ihmistä joka tuntee itsensä oudoks. Näin minä ajattelen.

    Äänestä

  • Ei aina auta lenkillä liikkuminen. Paha olo ei aina näy. Ihminen voi olla rikki vaikka lenkillä kävisi. Ihminen voi olla pirstaleena.

    1Äänestä

tinttu-liinalle: ei takuulla ole asiaton viesti ja ehdinkin tässä välissä jo soittaa ylläpidon asiakaspalveluun, mutta se olikin auki klo 10-12, joten soitan huomenna aamupäivällä uudelleen vaikka se maksaakin vähän enemmän.

Äänestä
  • Tuossahan se aihe nyt lepää Kokkolan palstan etusivulla todistusaineistona, jonka johdosta näitä samoja avauksia siitä on poistettu ynnä niitä muita, mutta se keskustelijoiden asiaton syyttäminen ja syllistäminen lienee se tämän pahin asia mikä vaikutti edellisten palstojen poistoihin.

    Äänestä

Huomasin heti mitä täällä tapahtuu ja tulipahan selväksi kuka poistaa asialliset viestit. Soita sinä sinne niin minä lähetän sähköpostin kyllä tämä järjestyy.

Äänestä

Joo sähköposti kirjallisena on hyvä idea voi ottaa kuvakaappauksen ruudulta todistusaineistoksi, mutta minä kyllä soitan.

Äänestä

Otan sen kuvakaappauksen myös tästä palstasta eipähän jää mitään epäselväksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Voit lopettaa tuon häiriköinnin. Olen ollut sähköpostitse ylläpidon kanssa juttusilla ja sain ohjeen, että voin tehdä saman aloituksen, mutta ilman viittausta palstalla olevien mielenterveyteen.

    Täytyy sanoa, että luulin jo nähneeni kaiken, mutta aina sitä vaan saa hämmästyä uudelleen ja uudelleen.

    Ei ketään kiinnosta. Ihmiset eivät tajua että paha olo ei aina näy. Samaa kurjuutta vain. Yksin pitää pärjätä vaikkei jaksaisi.

    Kerran tämä Lintunen on vapaa tuskasta.

    Ei Kokkolassa kukaan välitä.

    Vain kissat. Niiten takia yritän

    Äänestä

Voi, että oli törkeää mennä ja väittää, jotta koiria myrkytetään Kokkolassa mitä semmoisen ihmisen päässä liikkuu ihmiset ovat jo peloissaan.

Äänestä
  • Perätöntä puhetta harmi, kun se vedettiin uudestaan esiin. Poliisit ovat joskus joutuneet tutkimaan kuka niitä perättömiä huhuja koiranmyrkyttäjästä levittää.

    Äänestä

  • Peräätöntä miksi sitten kadulla kuulin tuosta? Ihmiseltä joka ei netissä käy? Mistä hän olisi sen lukenut?

    Äänestä

Tämä rupeaa saamaan jo parodisia piirteitä saa nähdä mitä huominen tuo tullessaan.

Äänestä
Aloittaja

Olipa ystävällistä joltakin nostaa mun vanha aloitus ylös..Pääsi vanhoihin nostalgisiin tunnelmiin ja ennenkaikkea sai hyvän vertailun nykypäivään Kokkolan mielenterveysasioista. Mikään ei ole siltä osin muuttunut.

1Äänestä
  • Helpommalla pääsisit, kun poistaisit tämän edellisiä plagitoivan palstan ja avaisit vaihteeksi uuden palstan normaaleista kokkolalaisista ihmisistä. Onko muuten aikomuksesi jutella anonyymipainikkeella itsesi kanssa taas tänään nelisenkymmentä kommenttia niinku eilisellä poistetulla palstalla nimittäin ei sellainen touhu muilta onnistu ainakaan kolmeen päivään?

    Äänestä

  • Aloittaja

    nähtymonetkerrat kirjoitti:

    Helpommalla pääsisit, kun poistaisit tämän edellisiä plagitoivan palstan ja avaisit vaihteeksi uuden palstan normaaleista kokkolalaisista ihmisistä. Onko muuten aikomuksesi jutella anonyymipainikkeella itsesi kanssa taas tänään nelisenkymmentä kommenttia niinku eilisellä poistetulla palstalla nimittäin ei sellainen touhu muilta onnistu ainakaan kolmeen päivään?

    Avauksen normaaleista ihmisistä??
    Masennuksesta kärsivät ihmiset ovat normaaleja ja kunnollisia ihmisiä. Sinä myös voit koska tahansa sairastua, joten älä ylennä itseäsi kenenkään yläpuolelle!

    Äänestä

Tiedoksenne, että kaikista viesteistä, kuten myös poistetuista on otettu kuvakaappaus ja Kokkolan-palstan etusivultakin talteen aihe, joka on saman avaajan aikaisempi lähes 90 kommentin samasta asiasta kertova tarina, joten kerhon keskustelijat eivät puhuneet perättömiä vaan asiaa. Kerhomme on nyt koolla pohtimassa tätä vaikeaa asiaa.

Äänestä

Jep jep mää oon jo kuudes jäsen joka tuli kerholle paikalle puolustaan oikeuksiamme elikkä koneet käy kuumina. Nyt on tärkeintä mielenterveydelle saada häiriköinti palstoilla loppumaan.

Äänestä

Totta kuomaseni ja vaikka miten hyvää asiaa tällä palstalla sanoisi viestit katoavat kummasti lieko tekninen vika?

Äänestä

Ehdin tinttu-liina lukemaan sinun viestisi.

Miksei täällä saa puhua jos on paha olla? Kaikenlaista saa aina kuulla että mene lenkille se kyllä auttaa. Aloita harrastus. Tee elämällesi jotain. Kyllä huomenna on kaikki paremmin.... Älä valita kun jollakulla toisella on huonoimmin asiat jne. Saa kuulla. Tällä hetkellä minua ei jaksa paljon ilahduttaa se että jollain menee huonommin. Minua kiinnostaa nyt vain oma henkinen hyvinvointi ja olen itsestäni hyvin huolissaan...

Yritän pärjätä. Yritän tehdä asialle jotain ja siksi pyysin apua, mutta täällä ei saa apua vasta kun ei halua elää. Ihan älytöntä ettei apua saa silloin kun sitä pyytää koska ei kukaan huvikseen itkien pyydä apua.

En enää ihmetele miksi Suomessa ni moni päätyy... Siihen...

Mutta aina omat voimat ei riitä!

Miksei kokkolan palstalla saa kertoa jos voimat eivät riitä?

Miksei saa kritisoida kun ei saa apua?

Henkinen hyvinvointi on tärkeää ja mekin olemme ihmisiä vaikka mieli välillä tekeekin näin.

Miksi juoppoja autetaan? Miksei meitä?

Pitäiskö muka minun alkaa juomaan että saisin Vihdoinkin apua?

Ei käy.

Älkää taas poistako aloitusta jossa puhutaan mielenterveys ongelmista.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Mukava, että ehdit eilen lukea.

    Mun mielestä sun pitää vaa pommittaa terveydenhoitoa, että sä saat sitä apua mitä tarvit..(siis jos jaksat) Ei ketään saa jättää yksin. Se on heittellejättöä, jos ei apua saa :( Hemmetti, että mua oikeen suututtaa tää terveyssysteemi, ettei oteta mitään vakavasti :// Jokaisen ihmisen elämä on niin arvokas, että sitä pitää vaalia. Oot siinä oikeassa, että juopoilla on monissa asioissa paremmin..siis silleen, että heidän asioitaan hoidetaan. Juominen ei kuitenkaan auta mitään, vaan pahentaa.

    Mun eilinen aloitus poistettiin vain siksi, ku siinä vihjattiin täällä olevaan. Sussa ja sun jutuissa ei ollu mitään vikaa.

    Mä toivon sydämmestäni, että "aurinko" valaisisi sun elämää ja antais sulle voimia jaksaa <3 Tuu tänne vaa juttelemaan aina ku jaksat. Mä tunnen itteni jotenkin turhautuneeks, ku mä en tiiä miten saisin sulle paremman mielen..Kirjottele kumminki tänne aina ku jaksat. Mä oon sun tukena <3

    - suru
    - tuska
    ---------

    Vapaus...
    Vapaana kerran Lintunen lentää saa
    ja siellä tulevaisuuden
    nähdä Lintunen saa.
    Vapaana Lintunen silloin lentää
    ja järvessä kuuma kesäpäivää viilentää.
    Vapaana Lintunen silloin on
    ja missä lie se paikka on,
    Mutta siellä Lintunen haluaa nauttia elämästä
    ja ei kyyneleitä sinne päästä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kissalani kirjoitti:

    Tuo oli todella kaunis.

    Äänestä

Täällä ei saa puhua jos voi huonosti.

Elämä on joskus liian rankkaa..

Ei huvita kun missään ei saa puhua tai kertoa kuinka paha olo on...

Maailma on julma. Et saa apua vaikka itkien pyydät jos et halua kuolla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä täällä saa puhua. Kirjoita niin paljon ku sielu sietää. Mä oon täällä juttelemassa sun kanssa <3

    Äänestä

Oon vähän miettiny että käynkö ees täällä enää. Mulla ei oo tänne asiaa. Mun palstakamut saa minut käymään täällä. Mutta... Tietoisesti oon pitäny taukoa.

Äänestä
  • Aloittaja

    No mä oon tänään miettiny ihan samaa...

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No mä oon tänään miettiny ihan samaa...

    Niin. Miau.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ilmannimiiä kirjoitti:

    Niin. Miau.

    Niinku tuossa kirjotin, nii mä en anna periksi ilkeilijöille, koska häätäminenhän siinä on takana.

    Äänestä

  • Miau... Mutta älä lähde. Miau. Olet ihana ihminen. Miau. Kiitos. Miau. Tänne miau ei voi kirjoittaa omasta olosta. Miau.

    Äänestä

En tiedä haluanko käydä täällä enää. En kuitenkaan poista nikkiä jos haluan käydä. Se on minun ja pidän nimimerkistäni sillä se kuvaa minua täysin. Tulee iso ikävä... Kun kerran... OLEN hei ja muualla.

1Äänestä

No moni on lyönyt hanskat tiskiin ja syyn voi lukea tästä ketjusta. Lapsellista kiusantekoa, ihmeellisiä syytöksiä rekattuja nikkejä kohtaan. Ala-arvoista käytöstä kaiken kaikkiaan.

Äänestä
  • Niin on. En jaksa. Sori

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Kurjaahan tuollanen käytös on, mutta ei tuollaselle saa antaa periksi. Mua ei kyllä yksikään urpo aja pois. Ku mä lähden, niin lähden vain omasta tahdostani.

    Oon seurannu tuota uutta Suomi24 Blogia..Näyttää että vihdoinkin Suomi24 sivustolla aletaan toimia näitte asioitten suhteen.

    Ihana nähä sun nikkiä Speedo..tulee vanhat hyvät ajat mieleen :)

    1Äänestä

  • Niin. Miau..

    Noin toki pitäisi toimia, mutta valitettavasti totuus on toinen. Ellei ylläpito kykene turvaamaan fooruminsa asiallisuutta, väki äänestää jaloillaan ja hakeutuu muualle.

    Oli mukava 'nähdä' pitkästä aikaa, on ollut vaihteeksi hiljaisempi ilta. :)

    1Äänestä

  • Aloittaja

    spee_do kirjoitti:

    Noin toki pitäisi toimia, mutta valitettavasti totuus on toinen. Ellei ylläpito kykene turvaamaan fooruminsa asiallisuutta, väki äänestää jaloillaan ja hakeutuu muualle.

    Oli mukava 'nähdä' pitkästä aikaa, on ollut vaihteeksi hiljaisempi ilta. :)

    Noinhan se on..Mä oon kumminki sen verran jästipää, etten anna helpolla periks. Ei kenelläkää yksittäisellä ihmisellä ole oikeutta häätää muita ja tästä kirjoitin tänään palautetta ylläpitoon. Tein selväks, että palstalta yritetään ajaa kirjoittajia pois ja sehän ei ole tälle sivustolle eduksi.

    Mun sydäntä kyllä lämmitti sun käyntis. Kiva, ku sulla oli huiliaikaa :)

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Kurjaahan tuollanen käytös on, mutta ei tuollaselle saa antaa periksi. Mua ei kyllä yksikään urpo aja pois. Ku mä lähden, niin lähden vain omasta tahdostani.

    Oon seurannu tuota uutta Suomi24 Blogia..Näyttää että vihdoinkin Suomi24 sivustolla aletaan toimia näitte asioitten suhteen.

    Ihana nähä sun nikkiä Speedo..tulee vanhat hyvät ajat mieleen :)

    Vihdoinkin.. toivottavasti. Kyllä tänne kaikki mahtuu mutta Kokkola on niin pieni kaupunki että olisi hyvä rekisteröity pakko niin sitten kukaan ei voisi oli kuka tahansa haukkua muita.

    Ei hekään jotka ovat nyt sinisillä eikä he jotka on mustalla nimimerkillä eli kaikki olisivat samalla viikolla.

    Voisi vaikka olla siniset jotka ovat jotenki esim pankkitunnuksilla rekisteröity ja punaiset jotka olisivat puhelin numeron avulla.

    Ja eri paikkoihin ja eri etuja olisi. Tämä on vain mun ajatus.

    Äänestä

  • Sivusta seuranneena sanoisin, että keskustelujen tyrehtyminen lähti siitä, kun suhde syntyi, ei herkkänahkaisuudesta.

    Äänestä

  • Mielipide_sivusta kirjoitti:

    Sivusta seuranneena sanoisin, että keskustelujen tyrehtyminen lähti siitä, kun suhde syntyi, ei herkkänahkaisuudesta.

    Tokko partahäiskä päästää tänne neitokaistaan, toistepäin voi olla sama homma? Niin vaan lempi leimahti, eipä se paikkaa katso.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mielipide_sivusta kirjoitti:

    Sivusta seuranneena sanoisin, että keskustelujen tyrehtyminen lähti siitä, kun suhde syntyi, ei herkkänahkaisuudesta.

    Elikkäs mun jälkihoksottimet ovat olleet koko ajan oikeilla raiteilla...

    Äänestä

  • No toi nuori neitokainen jallitti minkä kerkesi ja kesällinen episodi taisi olla viimeinen niitti, että rakkaus leimahti.

    Äänestä

  • Mielipide_sivusta kirjoitti:

    Sivusta seuranneena sanoisin, että keskustelujen tyrehtyminen lähti siitä, kun suhde syntyi, ei herkkänahkaisuudesta.

    Mitä jos oikeasti keskustelisitte muusta kuin läpä lässyn kuka tykkää kenestäkin.. Siis niin tympii tämä juttu.. Täällä on paljon porukkaa jonka kanssa jutella vaikka mistä!

    Äänestä

  • Chihuahua-81 kirjoitti:

    Mitä jos oikeasti keskustelisitte muusta kuin läpä lässyn kuka tykkää kenestäkin.. Siis niin tympii tämä juttu.. Täällä on paljon porukkaa jonka kanssa jutella vaikka mistä!

    Itse tulet ainoastaan valittamaan. Miksi et itse keksi mitään tuon ruikutuksen sijaan?

    Valitat milloin mistäkin ja kitiset joka kävijästä.

    Äänestä

ajatteles jos olis jo liian terve

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei kai semmosta olekkaan..

    Äänestä

  • jos ei kopassa mikään leikkaa

    Äänestä

Halit. Kiitos. Sain sanottu.

Äänestä

Tulee vain lukemaan ku yritän päästä sisälle sivu poistettu. Ärsyttävää.

Äänestä
Aloittaja

Onko se nyt sitten satavarmaa, ettei rekatut enää tänne eksy?

Kiva ois tietää, nii tiiän sitten itsekki pomppia muualle. Turhaan mä yksin täällä jököttäisin.

Äänestä
  • Kävin moden blogissa pyytämässä että kaupunki palstat tulisi pakolliseen rekisteröity piiriin.

    Äänestä

  • Kyllä minä voin täällä edelleen käydä, olen vain pitänyt breikkiä palstalta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Chihuahua-81 kirjoitti:

    Kyllä minä voin täällä edelleen käydä, olen vain pitänyt breikkiä palstalta.

    No keskustelua ei synny, jos kukaan ei juttele mitään ja porukkaa käy..

    Sori..mä oon ny vähän kiukkusella fiiliksellä.. :[

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    No keskustelua ei synny, jos kukaan ei juttele mitään ja porukkaa käy..

    Sori..mä oon ny vähän kiukkusella fiiliksellä.. :[

    No olen käynyt kommentoimassa, samoin muita, mutta en aio tänne tulla jos vaan on ripulisti ja parisuhdejutut äänessä.. Ja jos en minä ja muut kelvata, niin on kyllä aika ahtaat piirit..

    Äänestä

  • Aloittaja

    Chihuahua-81 kirjoitti:

    No olen käynyt kommentoimassa, samoin muita, mutta en aio tänne tulla jos vaan on ripulisti ja parisuhdejutut äänessä.. Ja jos en minä ja muut kelvata, niin on kyllä aika ahtaat piirit..

    No jutut on hiipunu ja muut rekatut ei enää ole käyneet. Tiiä sit mikä on oikea totuus missäkin asiassa.
    Tulee vaa tuosta yhestä viestistä mieleen, että jos asiat ois menny jo aiemmin toisin, nii nää jutut ois loppunu jo aiemmin.

    Mä oon tyhmänä ollu siinä luulossa, että rekatut ollaan oikeesti palstakamuja...Nämä on vaa mun ajatuksia sillä perustein minkä kuvan vaan oon nyt saanu..

    No en tiedä mitä vihjaat kommentilla: jos asiat olisi aiemmin mennyt toisin? Ja itse olen kyllä ollut ja olen palstakamu.. Ehkä muut vielä tulevat tänne? Mutta sitten taitaa keskustelu taas kääntyä suuntaan: parisuhdelässytykset.. On se kummaa ettei täällä arvosteta muita ollenkaan..

    Yhdet nauttii onnestaan, toiset nielee pettymystään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ymmärrät_tästä kirjoitti:

    Yhdet nauttii onnestaan, toiset nielee pettymystään.

    Jos nyt selventäisit, että ymmärrän täysin..

    Äänestä

  • Aloittaja

    Chihuahua-81 kirjoitti:

    No en tiedä mitä vihjaat kommentilla: jos asiat olisi aiemmin mennyt toisin? Ja itse olen kyllä ollut ja olen palstakamu.. Ehkä muut vielä tulevat tänne? Mutta sitten taitaa keskustelu taas kääntyä suuntaan: parisuhdelässytykset.. On se kummaa ettei täällä arvosteta muita ollenkaan..

    No tuskin tulee enää kukaan..
    Oon jotenki vähän pettynyt, ettei kukaan tullu edes sanomaan heippoja, jos kerran jäivät pois..

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Jos nyt selventäisit, että ymmärrän täysin..

    No tohtiiko sanoa? Moni on munaskuitaan myöten pettynyt että eräs neito rakastui tulisesti henkilöön x, jota kukaan ei noteerannut varteenotettavien ehdokkaiden joukkoon.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Haavojen_nuoleskelua kirjoitti:

    No tohtiiko sanoa? Moni on munaskuitaan myöten pettynyt että eräs neito rakastui tulisesti henkilöön x, jota kukaan ei noteerannut varteenotettavien ehdokkaiden joukkoon.

    Miks epäröit, että tohtiiko..Tuohan on nyt ollu kaikkien tiedossa jo kauan.

    No teinä/heinä en olis huolissani..

    Äänestä

  • tinttu-liina kirjoitti:

    Miks epäröit, että tohtiiko..Tuohan on nyt ollu kaikkien tiedossa jo kauan.

    No teinä/heinä en olis huolissani..

    Mitä tuolla lopulla tarkoitit? Onko mahkoja vielä muilla?

    Äänestä

  • Haavojen_nuoleskelua kirjoitti:

    Mitä tuolla lopulla tarkoitit? Onko mahkoja vielä muilla?

    Tarkoittaa että oli molemmin puolin hyvä löytö, nuoremmallekin osapuolelle. Vanhempi heppu pitää huolta nuoremmasta joten ei aihetta huoleen.

    Äänestä

  • Lukutaito kirjoitti:

    Tarkoittaa että oli molemmin puolin hyvä löytö, nuoremmallekin osapuolelle. Vanhempi heppu pitää huolta nuoremmasta joten ei aihetta huoleen.

    Ottaa siis puuttuneen vanhemman roolin?

    Äänestä

  • Lukutaito kirjoitti:

    Tarkoittaa että oli molemmin puolin hyvä löytö, nuoremmallekin osapuolelle. Vanhempi heppu pitää huolta nuoremmasta joten ei aihetta huoleen.

    Mielenkiintoista tietää miten eläkepapparaisen ja nuoren teinitytön suhde toimii käytännössä? Asianosaiset voisivat valistaa meitä tietämättömiä kertomalla miten synkkaa.

    Äänestä

  • Mikässsiinä kirjoitti:

    Ottaa siis puuttuneen vanhemman roolin?

    Näin se on. Nuoret jätkät ovat rakastuneet neitoseen, mutta eivät suhdehuhujen jälkeen mitenkään osoittaneet partahäiskää kohtaan suuttumusta tai katkeruutta. Tämä kertoo siitä, että "suhde" on isällinen eli korvaa puuttuvaa isäsuhdetta.

    Äänestä

Olen nyt testannut tämän palstan toimivuuden useita kertoja elikkä se, joka väitti toisella palstalla, ettei tämä toimi puhui täyttä puppua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tinttu-liina kirjoitti:

Niinkuin eilen totesimme, niin Kokkolassakin tuo henkisen terveyspuolen hoito on pikkasen retuperällä. Tärkeän asian aloitus tosin poistettiin syyttä ja teinkin ylläpidolle hyvin tulenkivenkatkuisen palautteen tästä asiasta.

Tuntuu, että tuota ihmisten pahoinvointia on hyvin monenlaista, mikä näkyy täällä Kokkolassakin. On surullisia eläinten myrkytysjuttuja, että myös järkkyyntyneen mielentilan aiheuttamaa kiusantekoa muulla tavoin. Tällaisiin asioihin olisi hyvä tarttua täälläkin ajoissa, että saataisiin ihmiset oikeisiin hoitoihin.

Surulista on se, ettei tukea tarvitsevat ihmiset saa mielenterveyshoitoa. Se on niin väärin ja ei voi muuta kuin toivoa, että tähän asiaan panostettaisiin enempi. Eilisessä aloituksessa kävi nim.merk. Kissalani....Toivottavasti ehdit lukea vastaukseni sinulle <3

Muistutuksena, että olkaas ihmiset varovaisia kun käytte lemmikkinne kanssa ulkoilemassa. Koirat ovat usein sellaisia, että nappaavat aika nopeasti suuhunsa mitä vain. Noita myrkkyjuttuja kun usein ujutetaan juuri herkkupaloihin.

Niin ja kohta on muutes taas aika aloittaa pikku höyhenpalleroisten ruokinta. Annetaan näillekki luojanluomille mukava talvi. <3 <3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu