Oireita villalangasta?

Onko joillakin muilla tullut oireita villalangoista neuloessa? Tuntuu että vartin neulomisen jälkeen kurkussa olisi jotain jumissa. Lisäksi niellessä tuntuu jonkin ikäänkuin kolahtavan kurkussa. Olo on kuitenkin ihan hyvä ennen neulomista, mutta puolen tunnin neulomisen jälkeen on vain pakko lopettaa. Neulonut olen kuitenkin noin 20 vuotta, joista pari viimeistä on ollut kyseisten oireitten aikaa. Juuri yritän neuloa Novitan 7 veljestä-langalla, mutta pääsen muutaman rivin päivässä eteenpäin. Ulkona on helppo neuloa, sisällä on vaikeaa. Onko kyse langasta vai itse villasta vai mistä?
2315578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Onpa outoa. Oletko kokeillut muita villasekoitelankoja ja onko niiden kanssa käynyt samoin?
Jotenkin kuvittelisin, ettei kyse ole villasta vaan langoissa käytettävistä väri- ja käsittelyaineista. Ei sitä tiedä mitä myrkkyjä niissä nykyisin käytetään - aivan kuin muissakin tekstiileissä. Tuntuu vain, että eihän nyt Novita voi sellaista tehdä.
Mutta toisaalta - olen itsekin himoneuloja ja niiskutellut vuoden verran aiempaa enemmän. Ei ole vielä tullut mieleen että se voisi johtua langoista ja hervottomista lankavarastoista.

Äänestä

Hei

Minäkin olen tuntenut oireita viime aikoina, esim. nenän hillitöntä kutiamista ja yskittää aina, kun alan neuloa. Ihmettelen minäkin.

Äänestä

Villa-allergiaa on olemassa. Ilmeisesti olet epäonninen ja herkistynyt villalle, eli sulle on puhjennut allergia. Itselläni ei ole mitään oireita koskaan, kaverilla taas aukeavat sormet ihan villakankaankin käsittelystä.
Suosittelen siirtymistä puuvilla- ja akryylilankoihin. Alpakkaa voi myös kokeilla - sen pitäisi olla allergeenitonta.

Äänestä

Siitä langastahan irtoaa koko ajan neuloessa pientä nöyhtää joka ainakin minulla käy kurkkuun ja välillä tuntuu niin kuin olisi pieniä piikkejä kurkussa ja myös nenä kutiaa. Nykyään olenkin neulonut hengityssuojainta käyttäen, ei pistele enää :)

Äänestä

Sama täällä, kurkun arkuutta ja kuin piikki kurkussa. Olen kutonut 7 veljestä, jota olen käyttänyt aika säännöllisesti. Olisi vain kiva kutoa sukkia , vaikka olenkin lievästi näkövammainen, hyvää terapiaa tänä aikana. Nyt yritän kutoa ulkona, jos olisi vähän helpompi.

Äänestä

Villa-allergialta vaikuttaa. Itse neulonut yli 20v ja viimeisen 5v aikana tullut oireita ja allergia. Itsellä se johtuu villarasvasta eli lanoliinista. En voi käyttää esim bacibactia kun se sisältää villarasvaa. Langat olen joutunut vaihtamaan akryyliin. Joskus kiukulla ja allergialääkkeillä neulon sukkia seiskaveikasta että saa edes omat jalat pysymään lämpöisinä.

Äänestä

Täällä kanssa villa, akryyli allergia. Ei voi edes pitää vaatteita jotka sisältävät ko. aineita. Naama alkaa punottaa kutista, silmät täynnä roskaa.

Äänestä

Juuri olen neulomassa lapsenlapsille villasukkia seiskaveikasta ja jo ensimmäisen sukan jälkeen piti laittaa hengityssuojain kun nenä alkoi vuotamaan ja kurkkua pistelemään. Aiemminkin tullut oireita, mutta lievempinä ja nyt oli puolisen vuotta väliä edellisiin neuloksiin.

Äänestä

Novitan langat on todella allergisoivia. Saan aina niistä allergiaoireita. Silmät ja nenä alkaa vuotaa ja kurkku käheytyy.

Äänestä

Onko jollekulle tullut esim.sinisestä villalangasta neulottaessa sormjen iho ärtyneeksi ja kipeäksi

Äänestä
  • Kutinaa käsiin kun kudon Novitanlankasta

    Äänestä

Minulla rupeaa kädet punoittamaan ja kutiamaan samoin kasvot punoittaa ja kurkkua kutittaa ja hengitys vaikeutuu.Myös jalkoja kutittaa vatsa meni löysälle

Äänestä

Minulla myös novitan ja muistavillalangoists pahenee astma heti.. kurkussa piikkejä ahdistaa myös hengitystä seuraavina päivinä. Monet astmaatikolle nimenomaan saavat oireita allergeenista esim pöly, eläinpöly, siitepöly, myös esim pakkanen ja hikiliikuntaa.

Äänestä

Minulla iho kutisee. Alkoi kaulalta kutina/kirvely ja nyt päänahka kädet sekä hiukan myös ympäri kehoa.
Olen nyt kutonut 7-veikasta , johtuuko langasta ???

Äänestä
  • johtuu

    Äänestä

  • Kyllä olen nyt kans allergisotunut novitan langoille tässä viimeisen vuoden aikana. Silmät kuivaa, kurkun kuivaa ja kipeytyy ja hengitykseenkin jo alkaa ottamaan.Allergia lääkkeitä olen syönyt ja tuntuu ettei auta .Olen tullut siihen tulokseen että hävitän kaikki lankani joita on paljon. Neulonut olen 56 vuotta joka päivä eli ei ole helppoa lopettaa mutta ensin luovun Novitan langoista.

    Äänestä

Novitan villasekoite langat tehdään vissiin ulkomailla nykyisin kun
laatu heikentynyt monta vuotta

seassa jopa roskia tikkuja ja ihme nöyhtää


Merino langat vielä sentään ok. tulee ihanat sukat

Äänestä

Kuulostaa allergialta. Itse olen erittäin allerhinen kaikelle mahdolliselle, enkä kykenisi pitämään ylläni mitään villavaatetta. Neulominen aiheuttaisi vielä isommat oireet, koska langasta irtoaa neuloessa valtavasti allergoivia hiukkasia.
Vaihda langat puuvillaisiin, niin voit todennäköisesti jatkaa harrastustasi. :)

Äänestä

Minulla alkoi n. 3 vuotta sitten seiskaveikka ja nalle langat aiheuttamaan nenän vuotamista, kurkun pistelyä ja käsien kutinaa ja hikoamista neuloessa joten nykyään pidän aina hengityssuojainta jos niistä langoista pitää jotain tehdä.
Nyt kun on työn alla ollut alpakka-langasta villatakki niin ei mitään oireita, myöskään merino- langasta ei mitään oireita, nämä langat olleet muutenkin ihania neuloa kun kädet ei hikoa missään vaiheessa.

Äänestä

On jo vanha viesti, mutta eilen kudoin 7-veljestä ja nenä ja silmät oireili! ei ole ennen ollut sama lanka noin pölisevää.

Äänestä
  • Nyt seuraavaksi kokeilen jotainmuita lankoja kuin Novitan, saas nähdä ovatko laadukkaampia

    Äänestä

Novitan lankojen laatu hyonontunut? Oireilen itsenin ja piti ihan googlata, että voiko olla totta. silmät kuivavat ja kutisevat ja alkaa aika pian neulomisen aloittamisesta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


1100110011 kirjoitti:

Onko joillakin muilla tullut oireita villalangoista neuloessa? Tuntuu että vartin neulomisen jälkeen kurkussa olisi jotain jumissa. Lisäksi niellessä tuntuu jonkin ikäänkuin kolahtavan kurkussa. Olo on kuitenkin ihan hyvä ennen neulomista, mutta puolen tunnin neulomisen jälkeen on vain pakko lopettaa. Neulonut olen kuitenkin noin 20 vuotta, joista pari viimeistä on ollut kyseisten oireitten aikaa. Juuri yritän neuloa Novitan 7 veljestä-langalla, mutta pääsen muutaman rivin päivässä eteenpäin. Ulkona on helppo neuloa, sisällä on vaikeaa. Onko kyse langasta vai itse villasta vai mistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu