Viime viikolla nauratti huolettomasti

Kun autoilijat ryntäsivät vaihtamaan kesäkumit talvirenkaisiin.
Kostutin sormen ja heilutin ilmaa. Sanoin, lämpöpulsseja tulossa joksikin aikaa.

""Marraskuu näyttää tuoreiden ennusteiden mukaan olevan lämmin ainakin kuun puoleen väliin saakka. Ismo Pekkarinen / AOP

Tällä viikolla koetut pakkaset ovat ensi viikolla enää vain muisto. Sää lauhtuu ja pysyy sellaisena.

Forecan ennusteen mukaan Itä-Euroopassa oleva hyvin lämmin ilmamassa levittäytyy tämän viikon kuluessa koko maahan. Marraskuun alusta näyttää tulevan keskimääräistä lämpimämpi.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) arvion mukaan myös marraskuun loppu olisi tavanomaista lämpimämpi.
Lauhaa ainakin pari viikkoa

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala kertoo, että ensi viikolla on luvassa varsin lauhaa ja lämmintä säätä. Muutosta ei ole luvassa ihan hetkeen.

– Tästä ainakin kymmenen päivää eteenpäin näyttää olevan hyvinkin lauhaa. Nyt näyttää, että lämmin sää jatkuu aina tuonne kuun puoliväliin saakka asti, Mustala sanoo.

Mustalan mukaan lämpötilat pysyttelevät pääosin plussan puolella pohjoista lukuunottamatta. Pohjoisessa lämpötila voi olla nollan molemmin puolin.

Meteorologi Juha Föhr Forecalta arvioi, että ensi viikon jälkeen liikkeellä voi olla hetkittäin hieman viileäpääkin ilmaa.

Sateet ovat pääosin vettä. Jäätäviä sateita voi esiintyä yöllä maan keskiosassakin. Jos yöllä ei ole pilviä, voi tien pinta mennä pakkaselle ja jos siihen ajoittuu vesisateita päälle niin on liukasta.
Sumua ja tihkua luvassa

Etelässä lämpötilat ovat noin viisi astetta normaalia korkeammat, lounaassa nelisen astetta ja pohjoisessa pari-kolme astetta. Päivän keskilämpötilaa nostavat etenkin lämpimät yöt.

– Tähän aikaan vuodesta ei kuulukaan olla kauheita pakkasia päiväsaikaan, ettei tämä mitään järisyttävää ole. Tuskin tulee sen lämpimämpää, mitä lähipäivinä tulee olemaan, Föhr huomauttaa.

Hyvin lämmin ilmamassa aiheutti kesällä Suomessa kunnon helteet, mutta tähän aikaa vuodesta vaikutus on hieman erilainen.

– Jos oltaisiin heinäkuussa tai elokuussa niin olisi hellettä. Nyt kun ollaan marraskuussa ja tulee oikein lämmintä ilmamassaa niin lämpötila ei tietenkään voi päästä kohoamaan mihin tahansa. Se samanlainen ilmamassa aiheuttaa nyt sumupilviä ja tihkusadetta, Föhr selittää.

Lähipäivinä voi tulla sateita, mutta sitten näyttää ennusteiden mukaan olevan keskimääräistä kuivempaa.

– Todennäköisesti ei ole kuitenkaan mitenkään aurinkoista, Föhr toteaa."
291908
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

En näen mitään naurunaihetta sille että vaihdoin talvikitkat jo n. kk sitten. Ajoin myös silloin kun satoi lunta, ei mennyt penkkaan, monella meni.

1Äänestä

Myöskään minä en näe tuollaisessa pilkkanaurussa yhtään mitään hyvää. Päinvastoin. Esim. pääkaupunkiseudulla kirjattiin n. 100 ulosajoa.
Koittaisimmeko edes olla vähän ihmisiksi asiassa kuin asiassa.

1Äänestä

Kaveri vaihtoi viime viikonloppuna nastarenkaa autooni.
Ajan vähän joten ei sillä ole väliä millaiset renkaat on alla. Lämpimät kelit jatkavat pyöräilykautta, keskustassa ollessa en juuri autolla ajele.
Tänään pakkaan kissan ja vähän tavaraa autoon ja lähdetään mökille. Mökkeilen silloin tällöin koko talven.
Ajattelin ostaa toisen sähköpyörän mökille, se on minulle niin tärkeä että turhempaankin voi rahansa laittaa.

1Äänestä
  • @mielikki

    Sähköpyörän hankinta kiinnostaisi. Laitatko kokemuksia sähköpyörästäsi. Käytettävyys, kesto, vikoja ja sen sellaista.

    1Äänestä

  • taivaallista.kyytiä kirjoitti:

    @mielikki

    Minulla on tämä.
    GZR Pedelec Plus
    Taitto-pyörä.
    2017-malli.
    Erin-omainen laite.
    Kahtia taitettuna mahtuu kivasti auton taka-luukun sisään.
    Ajatteles, ajat jonnekin hevon-kuuseen.
    Kalastat, tutustut paikan ihmeellisyyksiin, polkaiset kesä-teatterille, rock-konserttiin.
    Oli ylä- tai ala-mäki niin aina pesee.
    Ei ole ollut vikoja.
    -
    https://www.youtube.com/watch?v=pxK9DyJHOF8

    H.

    Äänestä

    Olen ollut tyytyväinen. Akku on kestänyt hyvin, noin 20km pääsee yhdellä latuksella vähän enemmän lupasivat. Ei ole ollut muuta vikaa kuin kerran puhkesi kumi. Ajelen ainakin 10km päivässä jos kelit vähänkään sallii, tulee liikuntaa ihan sopivasti kun kuitenkin pitää polkea, ylämäet ja vastatuuli eivät haittaa.
    Kaveri nauroi että viiletän hurjaa vauhtia pyörätiellä. Maantiellä ei ole mukava ajella kun kulkee rekkoja ym... Mökille mennessä ei ole koko matkalle pyörätietä.
    Ainakin minun oli helppo oppia ajelemaan, helpompaa on mielestäni kuin tavallisella pyörällä.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    ...polkaiset kesä-teatterille, rock-konserttiin. Niin, mahdollisuuksia olisi mutta sinun aikasi menee persustaasi levittämällä netin edessä istuen. Ai niin, käytäthän sinä sitä sähköpyörääsi sisällä ovenkarmien välissä temppuiluun. Buaahhaaa ;))))))))

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Minulla on tämä.
    GZR Pedelec Plus
    Taitto-pyörä.
    2017-malli.
    Erin-omainen laite.
    Kahtia taitettuna mahtuu kivasti auton taka-luukun sisään.
    Ajatteles, ajat jonnekin hevon-kuuseen.
    Kalastat, tutustut paikan ihmeellisyyksiin, polkaiset kesä-teatterille, rock-konserttiin.
    Oli ylä- tai ala-mäki niin aina pesee.
    Ei ole ollut vikoja.
    -
    https://www.youtube.com/watch?v=pxK9DyJHOF8

    H.

    Aiemmin etsin tuolle laitteelle vakuutuksen hintaa ( ettei käy niinkuin mopoautojen vakuutuksessa heh ), mutta silloin ei löytynyt. Säätöjen 25 km/h taisi olla rajana. Onko sinulla vakuutus?
    Tuleeko paljon ajettua, kun kuitenkin on auto?

    Äänestä

  • mielikki.mummo kirjoitti:

    Olen ollut tyytyväinen. Akku on kestänyt hyvin, noin 20km pääsee yhdellä latuksella vähän enemmän lupasivat. Ei ole ollut muuta vikaa kuin kerran puhkesi kumi. Ajelen ainakin 10km päivässä jos kelit vähänkään sallii, tulee liikuntaa ihan sopivasti kun kuitenkin pitää polkea, ylämäet ja vastatuuli eivät haittaa.
    Kaveri nauroi että viiletän hurjaa vauhtia pyörätiellä. Maantiellä ei ole mukava ajella kun kulkee rekkoja ym... Mökille mennessä ei ole koko matkalle pyörätietä.
    Ainakin minun oli helppo oppia ajelemaan, helpompaa on mielestäni kuin tavallisella pyörällä.

    "Ainakin minun oli helppo oppia ajelemaan, helpompaa on mielestäni kuin tavallisella pyörällä."

    Tuotakin mietin myös, kun on ikänsä tottunut tavalliseen, niin vaatiko totuttelua laajalla kentällä ensin?
    Jossain uutiskuvissa vaikutti siltä, että pyörä karkasi kokeilijoilta käsistä ja olivat hätää kärsimässä kiihtyvyyden takia. Jos olisivat suoraan lähteneet pyörätielle muiden sekaan, niin mekkalaa olisi tullut.
    Mopollakaan ei ole tultu ajettua 50 vuoteen.

    Ei mitään sähköongelmia?
    Minkä hintaluokan laite sinulla on? Hintaeroja on paljon.

    1Äänestä

  • taivaallista.kyytiä kirjoitti:

    Aiemmin etsin tuolle laitteelle vakuutuksen hintaa ( ettei käy niinkuin mopoautojen vakuutuksessa heh ), mutta silloin ei löytynyt. Säätöjen 25 km/h taisi olla rajana. Onko sinulla vakuutus?
    Tuleeko paljon ajettua, kun kuitenkin on auto?

    "taivaallista.kyytiä"

    Pyörä ei tosiaan ole elämäni.
    Mutta tunti päivässä on aika hyvin onnistunut.
    DB2 vaatii liikettä koipiin.
    Minulle ne alkoivat vihjailla 3v. sitten.
    Pyörä kulkee 25kmh. Eli ei siis vakuutusta.
    Mukana tuli myös pieni peukalo-kaasu.
    Saman-tyyppinen kuin lumi-kelkoissa ja mönkijöissä.
    Sen voi kytkeä sekunnissa ja poliisi huomaa sen käytön äkkiä.
    Eli Peukalo-kaasu vaatii vakuutuksen.
    Luultavasti mopo-luokan tasoisen.
    Mutta ei polkemista.
    En ole asentanut.
    Ja joo, kulkee kerralla n.40km.
    Kun tukee edes vähän polkimilla.

    Vaatiiko risteykset tai liikennevalot jotain erityistä huomiota tai käyttäytymistä sähköpyöräilijältä.
    olen lukenut onnettomuuksista niissä tilanteissa,
    vai onko vain ollut harjaantumattomuutta ja kokemattomuutta tai
    pyöräilijä ei yksin kertaisesti ole tuntenut pyöränsä tapoja.

    Tarkoittikohan ne liikunnan vaatijat sähköpyörää? Ilman polkemista.
    Ja sinä koijari uljaasti ilmoitat "ajan tunnin päivässä polkupyörällä".

    ***

    Etsiskelin mopovakuutuksen hintaa. Jouduin varsinaiseen sokkeloon

    Tuolta en löytänyt eri mopovakuutusten hintaa mistään
    https://www.if.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/ajoneuvot/mopovakuutus

    Tuolla pitäisi ensin kirjautua henkilötiedoilla ja rakentaa ostoskori ennenkuin saa tietää mitä maksaa
    https://uusi.op.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/osta-vakuutus?rd_token=eVpYvTFV&id=300550&tk=/ostoskori.do

    Täytyi ottaa hatkat.

    1Äänestä

  • maissii kirjoitti:

    "maissii"

    Pyörän tavat ovat kaikkeen syynä.
    Niin hyvässä kuin pahassa.
    Se, että kaupunki-pyöräilijöiltä ei vaadita edes mopo-koulua on suurin virhe.
    Liikenteessä on paha alkaa kuvitella olevansa veroilla elävä kunkku.

    H.

    1Äänestä

  • taivaallista.kyytiä kirjoitti:

    Tarkoittikohan ne liikunnan vaatijat sähköpyörää? Ilman polkemista.
    Ja sinä koijari uljaasti ilmoitat "ajan tunnin päivässä polkupyörällä".

    ***

    Etsiskelin mopovakuutuksen hintaa. Jouduin varsinaiseen sokkeloon

    Tuolta en löytänyt eri mopovakuutusten hintaa mistään
    https://www.if.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/ajoneuvot/mopovakuutus

    Tuolla pitäisi ensin kirjautua henkilötiedoilla ja rakentaa ostoskori ennenkuin saa tietää mitä maksaa
    https://uusi.op.fi/henkiloasiakkaat/vakuutukset/osta-vakuutus?rd_token=eVpYvTFV&id=300550&tk=/ostoskori.do

    Täytyi ottaa hatkat.

    "Eli Peukalo-kaasu vaatii vakuutuksen.
    Luultavasti mopo-luokan tasoisen.
    Mutta ei polkemista.
    En ole asentanut."
    -
    Kaikki jalat eivät jaksa yksin kovinkaan paljoa.
    Katsokaamme siis sähköä kuin Personal Traineria.
    -
    Kuten aikaisemmin kuvasin, on pyörä minulle muutakin kuin treeni.
    Se on myös tapa lyhentää talsimista joen rannoilla paikasta paikkaan.
    Etenkin silloin, kun pää-tavoite on kala, eikä kunto.
    -
    Yksi puhelin-soitto...ja se riittää.
    Vakuutus-yhtiöönkin.

    H.

    Äänestä

  • taivaallista.kyytiä kirjoitti:

    "Ainakin minun oli helppo oppia ajelemaan, helpompaa on mielestäni kuin tavallisella pyörällä."

    Tuotakin mietin myös, kun on ikänsä tottunut tavalliseen, niin vaatiko totuttelua laajalla kentällä ensin?
    Jossain uutiskuvissa vaikutti siltä, että pyörä karkasi kokeilijoilta käsistä ja olivat hätää kärsimässä kiihtyvyyden takia. Jos olisivat suoraan lähteneet pyörätielle muiden sekaan, niin mekkalaa olisi tullut.
    Mopollakaan ei ole tultu ajettua 50 vuoteen.

    Ei mitään sähköongelmia?
    Minkä hintaluokan laite sinulla on? Hintaeroja on paljon.

    Silloin kun ostin olivat kalliimpia, hinnat on vähän laskeneet. Tämä minun on noin 2000€, olen katsonut että ihan hyviä pyöriä saa alle 1000€, jonkin sellaisen ostan toiseksi mökille.
    Kannattaa katsoa pyörän runko että ei ole korkea, on helpompi nousta satulaan ns. mummopyörän mallisella.
    Ei minulta ole karannut käsistä kertaakaan, jos osaa ajaa pyörällä osaa myös sähköpyörällä.
    Minulla akku ei kestä enää niin hyvin kuin uutena, pyörällä on ajettu paljon on noin 5 vuotta vanha. Ihan riittästi on vieläkin virtaa kunnon lenkkiin.

    Niin, hinnat näyttää suuntautuvan kohtuullisuuteen.

    ”Kannattaa katsoa pyörän runko että ei ole korkea, on helpompi nousta satulaan ns. mummopyörän mallisella.”
    Naisten pyörät ainakin 60-70-luvulla olivat rungoltaan huteria, että suorastaan sivusuunnassa vapisivat ajettaessa, kun teräs ei ollut silloin niin vahvaa.
    Miesten pyörän yläputki on hiukka ”iljettävä”. Sillä saadaan rungon jäykkyyttä parannettua, mutta on useampi kerta, kun maastossa pomppiessa on pudonnut satulasta ja kulkuset pahasti kärsineet.
    Kaikki pyörät pitäisi olla ”mummo” tai ainakin kallistetulla yläputkella.

    ***

    Sinua voi pitää pyöräilyn asiantuntijana tuolla ajomäärällä. Olet pohtinut näitä asioita ja hionut tekniikkasi huippuun.
    Tietäisitkö mistä johtuu, että tytöt/naiset pysäyttäessään pyörän, niin jo ennen täyttä pysähdystä heittävät jalat maahan? Miehet ja jo pikkupojat pysäyttävät ja sitten siirtävät jalan maahan.
    Mistä tämä johtuu naisilla, että lopussa melkein juoksevat pyörän mukana pysäyttäessä?

    Sinäpä sen sanoit :)
    Minä nimittäin tahdon useimmiten hypätä vauhdissa, vaikka ihan hyvin voisi odottaa pyörän pysähtymistä. En tietenkään täyttä vauhtia aja kun pysähdyn.
    Tätä asiaa kannattaa pohtia, en ole kiinnittänyt asiaan aikaisemmin huomiota.

    Sama toiminto on nainen sitten viis vee tai kasikybä. En ole saanut selvää onko se mallioppimista toisilta naisilta vai onko tuo aivoero vai mikä.
    Toinen samanlainen selvä sukupuoliero on katseen suuntaaminen.

    Äänestä

Vaihdatan autooni talvi-renkaat aina 1. Lokakuuta.
Minä yllätän talven mielelläni.
Ja toisekseen, minulla on varaa ostaa uusia renkaita milloin haluan.
Meillä ei tuhlata turvattomuuteen.

H.

Äänestä

Ei ole ollut autoa pariin vuoteen enkä kaipaa renkaan vaihtoja, iloinen kun ei huolta autosta.

1Äänestä
  • Sama tilanne. Autolle ei ole tarvetta enää, niin tuntui, että se on vain riesana ja huolen aiheuttajana. Otan taksin, kun tarvitsee kuljettaa jotain isompaa.

    1Äänestä

Ainahan se talvi ja ensilumi pääsee yllättämään autoilijat,
ei se kyllä paljon naurata kun meinaa mennä jarrutukset pitkäksi,
onneksi ei edessä ollut kuin postilaatikko.

Viime talven jälkeen ajattelin ajaa kesän myös kitkoilla ja ostaa nyt uudet kitkat.
Mutta kesällä tuli niin vähän ajettua, että ovat vielä ihan käyttökelpoiset,
eli tämä talvi vielä mennään entisillä kitkoilla ja sitten ensi talvena vasta uudet.

Tulisikin oikein suvinen talvi.

1Äänestä

Myin pari vanhaa autoani ja ostin yhden tilalle, hiukka nuoremman.
Kun kaupat tehtiin, myyjä sanoi, kävin eilen tämän katsastamassa ja vaihdoin talvirenkaatkin alle.
Hymyni oli varsin tyytyväinen.

1Äänestä

Huolettomasti nauratti juu, kun oli nastat alla ja turvallinen mieli ajella reilut tuhat kilometriä talvikelissä. Eivät naurattaneet he, jotka olivat perjantai aamuna yllättäneeseen talvikeliin lähteneet kesäkiekoin ja päätyneet penkkaan tai rusinaksi, pikemminkin säälittivät.

1Äänestä

Mud and snow

Jäätiköllä ajeleminen epäkiintoisaa, mutta niin on mudassa ryömiminenkin. Mä niinkuin periaatteessa tarvittisin maastoauton, mutakumeilla, mutta arjalaisella muskeliautolla mennään. Nastat alla, tärkeintä käytännössä karkea kuvio kumissa. Jos paha peilijää, ei se auto tiellä pysy, vakka ois millaset nastat. Noh, toistaiseksi on pysytty tiellä, mutta mudassa ja umpihangessa ollaan ajoittain oltu kiinni. Ei vielä tälle vuodelle....

Toi umpihankiautoilu on omanlaisensa autoilunlaji. Sitä niiinkuin ottaa kiintopisteen jostain ja hanat selällään koitetaan päästä mahdollisimman pitkälle. "Mikkola, Alen, Vatanen"- periaatteella. Lopputulokset vaihtelee, ainakin aika pitkälle on usein päässyt.... ja lapiolla loput.

Mutta juu, mud and snow on tärkee rengasmerkintä, toki nastoistakin hyötynsä.

=DW=

Äänestä

Länpö pulssit alkaneet. Kestänee jopa 15.11.2018 saakka tämän hetken ennusteella. Joulukin jossain lumeton, veikkaan. Puhun siis suomesta.

Äänestä

Vaihdoin tänään 205/50 R2 93 R xl Hakkapeliitta, ehkä vähän vanha ei haittaa, uudet hienot alumiini vanteet olivat mukana uuden auton ostossa huhtikuussa. (auto valmistui 2018)

Äänestä
  • Nastoja ei ole ollut vuosiin.

    Äänestä

Reilu vuosi sitten ostamani uuden pappapolon kauppaan kuuluivat myös talvirenkaat jotka jätin, aikaisempien vuosien tapaan. rengasliikkeen huoliksi.
En nauranut enkä itkenyt kun ko. liike tarjosi minulle jokunen aika sitten renkaiden vaihtoaikaa, Vastasin myönteisesti painamalla 1:n ja heput heitivät kitkat alle juodessani kahvia. Sulalla ajaessakaan en huomaa eroa kesärenkaisiin mutta jääkeliä epäilen vahvasti. Ehkä vuotuisiin vajaaseen 5000km:iin niitä ei osu kovin usein.

Ps. Kuppaavat renkaiden hinnoittelussa mukamas alennuksiaan itse autossa. Al-kiekot ja kitkarenkaat 1000€ on minusta vahvasti ylihinnoiteltu vai olikohan siinä jotain muutakin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei-talvea-vielä kirjoitti:

Kun autoilijat ryntäsivät vaihtamaan kesäkumit talvirenkaisiin.
Kostutin sormen ja heilutin ilmaa. Sanoin, lämpöpulsseja tulossa joksikin aikaa.

""Marraskuu näyttää tuoreiden ennusteiden mukaan olevan lämmin ainakin kuun puoleen väliin saakka. Ismo Pekkarinen / AOP

Tällä viikolla koetut pakkaset ovat ensi viikolla enää vain muisto. Sää lauhtuu ja pysyy sellaisena.

Forecan ennusteen mukaan Itä-Euroopassa oleva hyvin lämmin ilmamassa levittäytyy tämän viikon kuluessa koko maahan. Marraskuun alusta näyttää tulevan keskimääräistä lämpimämpi.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) arvion mukaan myös marraskuun loppu olisi tavanomaista lämpimämpi.
Lauhaa ainakin pari viikkoa

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala kertoo, että ensi viikolla on luvassa varsin lauhaa ja lämmintä säätä. Muutosta ei ole luvassa ihan hetkeen.

– Tästä ainakin kymmenen päivää eteenpäin näyttää olevan hyvinkin lauhaa. Nyt näyttää, että lämmin sää jatkuu aina tuonne kuun puoliväliin saakka asti, Mustala sanoo.

Mustalan mukaan lämpötilat pysyttelevät pääosin plussan puolella pohjoista lukuunottamatta. Pohjoisessa lämpötila voi olla nollan molemmin puolin.

Meteorologi Juha Föhr Forecalta arvioi, että ensi viikon jälkeen liikkeellä voi olla hetkittäin hieman viileäpääkin ilmaa.

Sateet ovat pääosin vettä. Jäätäviä sateita voi esiintyä yöllä maan keskiosassakin. Jos yöllä ei ole pilviä, voi tien pinta mennä pakkaselle ja jos siihen ajoittuu vesisateita päälle niin on liukasta.
Sumua ja tihkua luvassa

Etelässä lämpötilat ovat noin viisi astetta normaalia korkeammat, lounaassa nelisen astetta ja pohjoisessa pari-kolme astetta. Päivän keskilämpötilaa nostavat etenkin lämpimät yöt.

– Tähän aikaan vuodesta ei kuulukaan olla kauheita pakkasia päiväsaikaan, ettei tämä mitään järisyttävää ole. Tuskin tulee sen lämpimämpää, mitä lähipäivinä tulee olemaan, Föhr huomauttaa.

Hyvin lämmin ilmamassa aiheutti kesällä Suomessa kunnon helteet, mutta tähän aikaa vuodesta vaikutus on hieman erilainen.

– Jos oltaisiin heinäkuussa tai elokuussa niin olisi hellettä. Nyt kun ollaan marraskuussa ja tulee oikein lämmintä ilmamassaa niin lämpötila ei tietenkään voi päästä kohoamaan mihin tahansa. Se samanlainen ilmamassa aiheuttaa nyt sumupilviä ja tihkusadetta, Föhr selittää.

Lähipäivinä voi tulla sateita, mutta sitten näyttää ennusteiden mukaan olevan keskimääräistä kuivempaa.

– Todennäköisesti ei ole kuitenkaan mitenkään aurinkoista, Föhr toteaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu