lopettakaa antipsykoosilääkitykset

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005467381.html

Joku teoria taisi olla myös dopamiinin tuotanto, oliko liikatuotanto skitsofreenikoiden aivoissa. Teorioita on kuin meren mutaa.

Moderni riivausteoria

sfzb kirjoitti:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005467381.html

Joku teoria taisi olla myös dopamiinin tuotanto, oliko liikatuotanto skitsofreenikoiden aivoissa. Teorioita on kuin meren mutaa.

Lue lisää

Hesari tiedetoimittaja unohti uutisoida, että skitsofreniaa on ehkäisty vuosikymmeniä tehokkaasti ihan Suomessa ilman, että on hassattu miljardeja kaukaisiin unelmiin tehokkaan lääkityksen löytämisestä tai ravintosuositusten kehittämisestä skitsofrenian ehkäisyyn. Itse asiassa skitsofrenian ehkäisy on perustunut niinkin tehokkaalle menetelmälle, kuin lääkityksen välttämiselle, minkä johdosta skitsofrenian esiintyvyys on romahtanut 90 % 1980-luvulta Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Jos skitsofreniaan liittyykin jokin lievä kehityspoikkeama joillakin potilailla, niin se reagoi joko poikkeavan vahvasti psykososiaaliseen interventioon taikka vaihtoehtoisesti tuossa tutkimuksessa ei tutkittu lainkaan skitsofreniaa, vaan skitsofreniaan liittyvää kehityshäiriötä tai kehityspoikkeamaa.. Onkin kummallista, ettei Hesarin tiedetoimittaja ei uutisoi niinkin hienosta tiedeuutisesta, että Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on tutkimusten mukaan saatu rajusti skitsofrenian esiintyvyyttä laskettua lääkitystä välttämällä ja normaalilla kommunikaatiolla.

Tuhannet ihmiset joutuvat noiden lähinnä copy pastettamiseen erikoistuneiden tiedetoimittajien takia taas kerran lukemaan, että heillä on jokin merkittävä kehityshäiriö aivoissaan, vaikka heidän ongelmansa olisivat moninkertaisia aivojen ulkopuolella sosiaalisessa ympäristössä. Ihminen joka menee psykiatrille tajuaa, että hänen koulukiusaamistraumansa, hyväksikäytön uhriksi joutuminen ja näköalattomuus ovat sivuseikkoja, koska hänellä on jokin naamasta luettavissa oleva kehityshäiriö, johon voi tyrkyttää hyvällä omalla tunnolla terveydelle vaarallisia hermomyrkkyjä, joiden tehon todistamiseen ovat lääkeyhtiöt kieltämättä tuhlanneet miljardeja toisensa perään. Nuo psykiatrian alaan liittyvät tutkimukset perustuvat systemaattisesti pienten tilastollisten keskivertoerojen ylenpalttiseen liiotteluun, oli kyse sitten aivojen rakenteellisista ja toiminnallisista poikkeamista taikka geneettisistä eroista taikka kognitiivisen suorituskyvyn, koulumenestyksen yms eroista taikka lääkityksen tehosta lyhyellä aikavälillä -pitkän aikavälin tutkimuksia ei juuri ole olemassa tai niitä ei käytetä, koska niiden tuottamat keskivertoerot ovat vähemmän mairittelevia hedelmällisestä yhteistyöstä nauttivien tutkijoiden ja psykiatrien kannalta.

Dopamiinihypoteesi on todistettu vuosikymmeniä sitten vääräksi skitsofrenian selittäjänä. Itse pidän paljon uskottavampana sitä hypoteesia, jonka vallankumouksen aloittaneen ensimmäisen neuroleptin, klooripromatsiinin löytäjät kehittivät. Neuroleptit löydettiin, kun etsittiin hyvää anestesialääkettä, joka ei tainnuttaisi uneen, mutta tekisi ihmisen turraksi ja välinpitämättömäksi kivulle. Lääkärit huomasivat, että tämä lääke muistutti vaikutuksiltaan tuolloin vielä trendikästä lobotomiaa, jonka keksijä sai vallankumouksellisesta hoitomuodostaan Nobelin palkinnon. Neuroleptien teho, tosin lyhytaikainen, perustuu siis siihen, että aiheuttaa kemiallisen lobotomian, tekee turraksi psyykkiselle kivulle ja ahdistukselle. Ei sielä sen kummempaa eikä spesifimpää vaikutusta ole olemassa. Sen takia sillä voidaan hoitaa paranoidisia harhaluuloja ja vanhusten "ylivilkkautta" hoitokodeissa, ja mitä muuta vielä -vain taivas on rajana erinäisiin käyttömahdollisuuksiin. Toki niiden vaikutustavoissa ja affiniteeteissa erinäisiin välittäjäainereseptoreihin on eroja, mutta periaattee on lähtökohdiltaan aivan sama. Mitään dopamiinin epätasapainotilaa ei koskaan olla löydetty ensimmäisenkään skitsofreenikon aivoista paitsi sen jälkeen, kun he ovat syöneet muutaman vuoden neuroleptejä, joiden aivojen toimintaa häiritsevää vaikutusta aivot kompensoivat lisäämällä dopamiinireseptorien tiheyttä ja herkkyyttä. Minusta ensimmäinen teoria neurolepteistä kemiallisena lobotomiana oli faktuaalisempi ja kuvasi tarkemmin vaikutusmekanismia.

Lähetä tuo kirjoituksesi Hesarin tiedetoimittajalle! :) Sen lisäksi että julkaiset sen täällä.

gfsdweh kirjoitti:

Hesari tiedetoimittaja unohti uutisoida, että skitsofreniaa on ehkäisty vuosikymmeniä tehokkaasti ihan Suomessa ilman, että on hassattu miljardeja kaukaisiin unelmiin tehokkaan lääkityksen löytämisestä tai ravintosuositusten kehittämisestä skitsofrenian ehkäisyyn. Itse asiassa skitsofrenian ehkäisy on perustunut niinkin tehokkaalle menetelmälle, kuin lääkityksen välttämiselle, minkä johdosta skitsofrenian esiintyvyys on romahtanut 90 % 1980-luvulta Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Jos skitsofreniaan liittyykin jokin lievä kehityspoikkeama joillakin potilailla, niin se reagoi joko poikkeavan vahvasti psykososiaaliseen interventioon taikka vaihtoehtoisesti tuossa tutkimuksessa ei tutkittu lainkaan skitsofreniaa, vaan skitsofreniaan liittyvää kehityshäiriötä tai kehityspoikkeamaa.. Onkin kummallista, ettei Hesarin tiedetoimittaja ei uutisoi niinkin hienosta tiedeuutisesta, että Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on tutkimusten mukaan saatu rajusti skitsofrenian esiintyvyyttä laskettua lääkitystä välttämällä ja normaalilla kommunikaatiolla.

Tuhannet ihmiset joutuvat noiden lähinnä copy pastettamiseen erikoistuneiden tiedetoimittajien takia taas kerran lukemaan, että heillä on jokin merkittävä kehityshäiriö aivoissaan, vaikka heidän ongelmansa olisivat moninkertaisia aivojen ulkopuolella sosiaalisessa ympäristössä. Ihminen joka menee psykiatrille tajuaa, että hänen koulukiusaamistraumansa, hyväksikäytön uhriksi joutuminen ja näköalattomuus ovat sivuseikkoja, koska hänellä on jokin naamasta luettavissa oleva kehityshäiriö, johon voi tyrkyttää hyvällä omalla tunnolla terveydelle vaarallisia hermomyrkkyjä, joiden tehon todistamiseen ovat lääkeyhtiöt kieltämättä tuhlanneet miljardeja toisensa perään. Nuo psykiatrian alaan liittyvät tutkimukset perustuvat systemaattisesti pienten tilastollisten keskivertoerojen ylenpalttiseen liiotteluun, oli kyse sitten aivojen rakenteellisista ja toiminnallisista poikkeamista taikka geneettisistä eroista taikka kognitiivisen suorituskyvyn, koulumenestyksen yms eroista taikka lääkityksen tehosta lyhyellä aikavälillä -pitkän aikavälin tutkimuksia ei juuri ole olemassa tai niitä ei käytetä, koska niiden tuottamat keskivertoerot ovat vähemmän mairittelevia hedelmällisestä yhteistyöstä nauttivien tutkijoiden ja psykiatrien kannalta.

Dopamiinihypoteesi on todistettu vuosikymmeniä sitten vääräksi skitsofrenian selittäjänä. Itse pidän paljon uskottavampana sitä hypoteesia, jonka vallankumouksen aloittaneen ensimmäisen neuroleptin, klooripromatsiinin löytäjät kehittivät. Neuroleptit löydettiin, kun etsittiin hyvää anestesialääkettä, joka ei tainnuttaisi uneen, mutta tekisi ihmisen turraksi ja välinpitämättömäksi kivulle. Lääkärit huomasivat, että tämä lääke muistutti vaikutuksiltaan tuolloin vielä trendikästä lobotomiaa, jonka keksijä sai vallankumouksellisesta hoitomuodostaan Nobelin palkinnon. Neuroleptien teho, tosin lyhytaikainen, perustuu siis siihen, että aiheuttaa kemiallisen lobotomian, tekee turraksi psyykkiselle kivulle ja ahdistukselle. Ei sielä sen kummempaa eikä spesifimpää vaikutusta ole olemassa. Sen takia sillä voidaan hoitaa paranoidisia harhaluuloja ja vanhusten "ylivilkkautta" hoitokodeissa, ja mitä muuta vielä -vain taivas on rajana erinäisiin käyttömahdollisuuksiin. Toki niiden vaikutustavoissa ja affiniteeteissa erinäisiin välittäjäainereseptoreihin on eroja, mutta periaattee on lähtökohdiltaan aivan sama. Mitään dopamiinin epätasapainotilaa ei koskaan olla löydetty ensimmäisenkään skitsofreenikon aivoista paitsi sen jälkeen, kun he ovat syöneet muutaman vuoden neuroleptejä, joiden aivojen toimintaa häiritsevää vaikutusta aivot kompensoivat lisäämällä dopamiinireseptorien tiheyttä ja herkkyyttä. Minusta ensimmäinen teoria neurolepteistä kemiallisena lobotomiana oli faktuaalisempi ja kuvasi tarkemmin vaikutusmekanismia.

Lue lisää

Hyvä kirjoitus.

Jos skitsofreniassa ajatellaan olevan jotain erilaisuuksia aivojen toiminnassa tai kognitiivisen toiminnan vajauksia ym. niin ihmettelen suuresti, mikä on peruste antipsykoottien käytön takana ja erityisesti jatkuvan lääkinnän takana, koska antipsykoottien pitkäaikainen käyttö ei todella varmasti edesauta aivojen toimintaa, tutkimustenkaan valossa. Kun niiden historiaa tarkastelee, ne alunperin tosiaan kehitettiin leikkauksen esilääkitykseksi. Eivät kääntämään mitään skitsofreenikkojen aivomuutosta tai estämään heidän aivojensa tuhoutumista psykoosin takia, mikä retoriikka niiden suosittelun takana on viime ajanjaksolla ollut ja jopa sana neuroprotektiivinen on liitetty niihin. Yksi psykiatri kuvasi kuinka psykoosi voi vaurioittaa aivoja ja näki antipsykoottien kääntävän tätä ilmiötä. En pidä tätä lainkaan totena lukemani valossa tai kokemani valossa.

Jo maalaisjärjellä voi miettiä, mitä aivojen jatkuvasta lamaannuttamisesta seuraa. Bentsodiatsepiinien kohdalla usein kognitiivisia ongelmia pitemmällä tähtäimellä. Sama ilmiö liittyy varmasti myös antipsykootteihin.

Niiden nimi major tranquillizer sopisi kuvaamaan antipsykoottien toimintaa paljon paremmin kuin antipsykootti. (Bentsoista usein puhutaan sanalla tranquillizer ) Antipsykootti kuulostaa kuin ne olisi joku anti-psykootti, psykoosia korjaava lääke - kuin antibiootti psykoosiin. Niiden lamaavan ja välinpitämättömyyttä ja usein sedaatiota luovan vaikutuksen takia ne tosiaan soveltuvat hyvin vaikka mihin käyttötapoihin unen antamisesta käytöshäiriöisten lasten ja vanhusten" ruotuun laittamiseen". Mitään erityistä antipsykoottista vaikutusta niissä ei ole. Ellei sitten haeta jotain tainnutusvaikutusta ja potilaan kontrollia. Toki välinpitämättömyyden lisääntyminen ja potilaan rauhoittaminen voi olla se mitä juuri haetaan. Ärsyttää vaan tuommoinen termeillä kikkailu, antipsykooteista puhuminen on turhan positiviista lääkkeiden todellisia ongelmia miettien.

Ihminen voi täysin kokea harhoja niitä käyttäessä, mutta vaikuttaa rauhallisemmalta ulospäin. Itse niitä käyttäneenä en kokenut MITÄÄN vaikutusta harhoihini. Nukuin kyllä paremmin, (laadullisesti uni oli kuin kooma eikä kovin palauttavaa). Elämänlaadulle lääkitys oli suorastaan murskaavaa enkä ihmettele että moni potilas haluaa keskeyttää nuo "lääkkeet".

Kun selitin etten pystynyt lääkkeitä käyttäessä prosessoimaan asioita ja minua ahdisti lääkkeen lamaava vaikutus (kuin joku jarru!) psykiatri vaan myhäili että nyt otat vaan rennosti, että eikö se ole hyvä nyt että se rauhoittaa. No minulle se ei sopinut että joku päätti milloin minun pitää lamaantua. Olin kertakaikkiaan kauhuissani. En tuntenut olevani oma itseni. Tuo oli suorastaan traumatisoivaa. Ei se niin mene että potilas välttämättä kokee rauhoittavan vaikutuksen suotuisana! Minulle annosta hilattiin kokoajan ylemmäs osastolla, mikä lisäsi lääkkeen aiheuttamaa sisäistä levottomuutta ja rankkoja haittavaikutuksia.

Lääkkeen negatiiviset vaikutukset saivat minut tekemään osaston jälkeen nopean lopettamispäätöksen. Epäilin päätöstä paljon, koska minut oli aivopesty siihen, että TARVITSEN LÄÄKKEITÄ, mikä ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Lopetus jo puolen vuoden jatkuvan käytön jälkeen oli todella vaikeaa. Toimintakykyyn voisin sanoa että antipsykootit olisivat suurella todennäköisyydellä vaikuttaneet pitemmällä tähtäimellä hyvin negatiivisesti.

Ei siinä jos antipsykootteja käytetään akuuttiin psykoosiin niin rauhoittumisesta voi toki olla apua varmaan joillekin, jotka sellaista haluavat, mutta että niitä käytetään vuosia ja kroonisesti ns. skitsofreenikoilla. Peruste voi hyvinkin löytyä lääkkeistä itsestään ja ilmiöstä jossa kaikkiin psyykenlääkkeisiin voi tulla fysiologinen riippuvuus ja niistä irtautuminen voi olla vaikeaa niiden tekemien reseptoritason muutosten takia. Antipsykooteissa ilmiö on vielä korostuneempi, ja kenties altistaa potilasta jatkossa psykooseille. Aivot pyrkivät aina kompensoimaan sitä, kun välittäjäaineita sorkitaan jollain psyyken lääkkeillä. Ne ovat elimistölle vieraita aineita, joiden vaikutus ei ole vain suotuisa.

Olen kanssasi samaa mieltä, että skitsofreniaa pitäisi käsitellä ensisijaisesti ihmisen kokemuksen, ei hänen biologiansa kautta. Psykoosien käsittelyyn on tehokas malli. Sitä ei vain jostain syystä levitetä Keroputaata pidemmälle - ehkä tämän kiihkonomaisen uskon takia biologiseen psykiatriaan.

Kun puhutaan lääkkeiden tehokkuudesta psykooseihin, olen hyvin paljon eri mieltä siitä, kuinka kehittynyttä tämä biologispakkomielteinen usein elämänlaatua ja toimintakykyä pitemmällä tähtäimellä rapauttava "hoito" on. Lääkkeet ovat aivan liian ylikorostuneessa asemassa hyötyihin nähden ja niiden haitat tunnutaan sivuutettavan aivan liian paljon.

Joskus tuntuu, että psykoosini myötä astuin haluamattani jollekin alueelle mihin en halunnut astua. En olisi koskaan elämässäni halunnut joutua kokemaan vasten tahtoani antipsykoottien käyttöä, tutustua niihin mitenkään läheisemmin.

Lähetä säkin tuo Hesariin! :) Ehkä tekevät jossain vaiheessa sitten paremman jutun...

Kun katsoo skitsofreniatutkimusta potilaan perspektiivistä (minulla ei ole skitsofreniadiagnoosia, vaikka olen käynyt läpi psykoosin mutta koen samaistumista skitsofreniadiagnoosilla " lätkäistyihin " ja tavannut diagnoosin omaavia ihmisiä), se näyttäytyy sangen kummallisena.

Kuin psykiatriassa tutkittaisiin jotain eri " ihmisrotua", ryhmää ihmisiä, joista ei oikein osata sanoa missä biologisesti heidän vikansa on, mutta heistä halutaan eri tutkimuksissa löytää biologisia poikkeamia. Niitä sitten esitellään eri tutkimuksissa että katsokaa mitä eroja skitsofreenikoissa ja normaaliväestössä on. Tuo lähtökohta tuntuu hyvin erillisyyttä ja stigmaa luovalta, jo lähtökohtaisestikin. Ei ole ihme, että daignoosi voi tuntua murskaavalta.

Ihmislähtöinen tapa jossa ei olla diagnoosikeskeisiä, voi olla psykologisesti paljon parempi. Kohdataan nämä ihmiset ihmisinä, mitä he ovat, ihmisiä omanlaisine ongelmineen, eikä jonain aivosairaina oman termin omaavina ihmisinä.

Oma psykiatrini sanoi joskus että tietenkin aina pitäisi miettiä ihmistä kokonaisuutena, ei vain diagnoosina. Että diagnoosit on keinotekoisia bokseja. Itse koen, että diagnoosit voivat olla jopa este ihmisen itseymmärrykselle, varsinkin jos hän näkee korostuneesti itsensä ja ongelmansa diagnoosista kumpuavina. Se voi laittaa laput silmille laaja-alaisessa itsensä ymmärtämisessä. Jos ajattelee itsensä esim aivosairaana jolla on huono ennuste, mitä se tekee ihmiselle?

"Skitsofreenikkojen" diagnoosit tehdään ilman mitään biologista testiä sairauden osoittamiseksi, mutta heitä pidetään silti jotenkin aivosairaina. Tätä kuvaa lukuisat aivokuvausintressit sairauden osoittamiseksi. Ulospäin sairaus näkyy potilaan kuvaamina ongelmina ja erilaisuuksina ns. normaalina pidettyihin ihmisiin. He täyttävät listan oirekuvauksia jotka osoittavat että heillä on sairaus, aivoissaan tai mielessään.

Heistä puhutaan usein kolmannessa persoonassa, antaen erilaisia suosituksia mitä heidän kannattaisi tehdä ja mikä heille toimisi. Tällainen ylhäältäpäin annettava ohjeistus muistuttaa läheltä tapaa, miten psykoosisairaita hoidetaan holhoavalla ja käskyttävällä tavalla, missä heidän ei usein ajatella ymmärtävän mikä heissä on vialla tai kykenevän tekemään päätöksiä hoidostaan. He ovat objekteja. Heistä puhutaan kolmannessa persoonassa. Usein suosituksissa on lääkkeet, joita pidetään tärkeänä osana sairauden hoitoa. Usein retoriikassa skitsofrenian kohdalla ihmisten puhuessa siitä on pelkoa, pakkoa, sitä että joku ei tajua mikä hänelle on parasta, käytöstä mitä joidenkin on hankala ymmärtää. Uskon, että hoito on pitkälti rakentunut ihmisten kontrolloinnin ympärille. Halutaan lamata jotain mitä ei ymmärretä. Antipsykootit sopii tällaiseen kontrolliin hyvin.

Myönnän itsekin kauan sitten, ennen "uraani MT - potilaana", että joskus ajattelin että joillain mielisairailla pitää ottaa lääkkeensä ja olla hoidossa. Että skitsofreenikot voivat olla vaarallisia jne.. Nykyään ajattelen kokemani jälkeen hyvin toisin. Ymmärrän ihmisiä paremmin kuin järjestelmää. Järjestelmä lisää stigmaa. Ymmärrän, miksi jotkut eivät ota lääkkeitään ; )

Ja jotta kirjoistustani ei ymmärrettäisi väärin, en tiedä itse onko edes sairautta skitsofrenia sellaisena kuin se ymmäretään olemassakaan.

gas_lightning kirjoitti:

Hyvä kirjoitus.

Jos skitsofreniassa ajatellaan olevan jotain erilaisuuksia aivojen toiminnassa tai kognitiivisen toiminnan vajauksia ym. niin ihmettelen suuresti, mikä on peruste antipsykoottien käytön takana ja erityisesti jatkuvan lääkinnän takana, koska antipsykoottien pitkäaikainen käyttö ei todella varmasti edesauta aivojen toimintaa, tutkimustenkaan valossa. Kun niiden historiaa tarkastelee, ne alunperin tosiaan kehitettiin leikkauksen esilääkitykseksi. Eivät kääntämään mitään skitsofreenikkojen aivomuutosta tai estämään heidän aivojensa tuhoutumista psykoosin takia, mikä retoriikka niiden suosittelun takana on viime ajanjaksolla ollut ja jopa sana neuroprotektiivinen on liitetty niihin. Yksi psykiatri kuvasi kuinka psykoosi voi vaurioittaa aivoja ja näki antipsykoottien kääntävän tätä ilmiötä. En pidä tätä lainkaan totena lukemani valossa tai kokemani valossa.

Jo maalaisjärjellä voi miettiä, mitä aivojen jatkuvasta lamaannuttamisesta seuraa. Bentsodiatsepiinien kohdalla usein kognitiivisia ongelmia pitemmällä tähtäimellä. Sama ilmiö liittyy varmasti myös antipsykootteihin.

Niiden nimi major tranquillizer sopisi kuvaamaan antipsykoottien toimintaa paljon paremmin kuin antipsykootti. (Bentsoista usein puhutaan sanalla tranquillizer ) Antipsykootti kuulostaa kuin ne olisi joku anti-psykootti, psykoosia korjaava lääke - kuin antibiootti psykoosiin. Niiden lamaavan ja välinpitämättömyyttä ja usein sedaatiota luovan vaikutuksen takia ne tosiaan soveltuvat hyvin vaikka mihin käyttötapoihin unen antamisesta käytöshäiriöisten lasten ja vanhusten" ruotuun laittamiseen". Mitään erityistä antipsykoottista vaikutusta niissä ei ole. Ellei sitten haeta jotain tainnutusvaikutusta ja potilaan kontrollia. Toki välinpitämättömyyden lisääntyminen ja potilaan rauhoittaminen voi olla se mitä juuri haetaan. Ärsyttää vaan tuommoinen termeillä kikkailu, antipsykooteista puhuminen on turhan positiviista lääkkeiden todellisia ongelmia miettien.

Ihminen voi täysin kokea harhoja niitä käyttäessä, mutta vaikuttaa rauhallisemmalta ulospäin. Itse niitä käyttäneenä en kokenut MITÄÄN vaikutusta harhoihini. Nukuin kyllä paremmin, (laadullisesti uni oli kuin kooma eikä kovin palauttavaa). Elämänlaadulle lääkitys oli suorastaan murskaavaa enkä ihmettele että moni potilas haluaa keskeyttää nuo "lääkkeet".

Kun selitin etten pystynyt lääkkeitä käyttäessä prosessoimaan asioita ja minua ahdisti lääkkeen lamaava vaikutus (kuin joku jarru!) psykiatri vaan myhäili että nyt otat vaan rennosti, että eikö se ole hyvä nyt että se rauhoittaa. No minulle se ei sopinut että joku päätti milloin minun pitää lamaantua. Olin kertakaikkiaan kauhuissani. En tuntenut olevani oma itseni. Tuo oli suorastaan traumatisoivaa. Ei se niin mene että potilas välttämättä kokee rauhoittavan vaikutuksen suotuisana! Minulle annosta hilattiin kokoajan ylemmäs osastolla, mikä lisäsi lääkkeen aiheuttamaa sisäistä levottomuutta ja rankkoja haittavaikutuksia.

Lääkkeen negatiiviset vaikutukset saivat minut tekemään osaston jälkeen nopean lopettamispäätöksen. Epäilin päätöstä paljon, koska minut oli aivopesty siihen, että TARVITSEN LÄÄKKEITÄ, mikä ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Lopetus jo puolen vuoden jatkuvan käytön jälkeen oli todella vaikeaa. Toimintakykyyn voisin sanoa että antipsykootit olisivat suurella todennäköisyydellä vaikuttaneet pitemmällä tähtäimellä hyvin negatiivisesti.

Ei siinä jos antipsykootteja käytetään akuuttiin psykoosiin niin rauhoittumisesta voi toki olla apua varmaan joillekin, jotka sellaista haluavat, mutta että niitä käytetään vuosia ja kroonisesti ns. skitsofreenikoilla. Peruste voi hyvinkin löytyä lääkkeistä itsestään ja ilmiöstä jossa kaikkiin psyykenlääkkeisiin voi tulla fysiologinen riippuvuus ja niistä irtautuminen voi olla vaikeaa niiden tekemien reseptoritason muutosten takia. Antipsykooteissa ilmiö on vielä korostuneempi, ja kenties altistaa potilasta jatkossa psykooseille. Aivot pyrkivät aina kompensoimaan sitä, kun välittäjäaineita sorkitaan jollain psyyken lääkkeillä. Ne ovat elimistölle vieraita aineita, joiden vaikutus ei ole vain suotuisa.

Olen kanssasi samaa mieltä, että skitsofreniaa pitäisi käsitellä ensisijaisesti ihmisen kokemuksen, ei hänen biologiansa kautta. Psykoosien käsittelyyn on tehokas malli. Sitä ei vain jostain syystä levitetä Keroputaata pidemmälle - ehkä tämän kiihkonomaisen uskon takia biologiseen psykiatriaan.

Kun puhutaan lääkkeiden tehokkuudesta psykooseihin, olen hyvin paljon eri mieltä siitä, kuinka kehittynyttä tämä biologispakkomielteinen usein elämänlaatua ja toimintakykyä pitemmällä tähtäimellä rapauttava "hoito" on. Lääkkeet ovat aivan liian ylikorostuneessa asemassa hyötyihin nähden ja niiden haitat tunnutaan sivuutettavan aivan liian paljon.

Joskus tuntuu, että psykoosini myötä astuin haluamattani jollekin alueelle mihin en halunnut astua. En olisi koskaan elämässäni halunnut joutua kokemaan vasten tahtoani antipsykoottien käyttöä, tutustua niihin mitenkään läheisemmin.

Lue lisää

En varsinaisesti tarkoittanut, että pidän itse lääkitystä tehokkaana hoitomuotona, vaan se on joskus tehokas kontrollin muoto. Voin kuvitella, miltä niistä mielisairaanhoitajista tuntui, kun nuo voimakkaat sedatiivit saatiin käyttöön. Uskon, että he kokivat niiden käytön helpottavan hoitoa, johon on liittynyt aina paljon väkivaltaa ja sen uhkaa. Nykyään on niin mukavaa, kun voi vain iskeä piikin potilaan perseeseen, niin hän menettää tajunsa. Olen aivan samaa mieltä siitä, että etenkin psykoosien estolääkityksenä neuroleptit toimivat vastoin oletettua toimintalogiikkaansa ja lisäävät psykoosiriskiä, kuten kaikissa kunnon pitkäaikaistutkimuksissa tulee ilmi.

Itsekin olen käyttänyt kyllä neuroleptejä, joskin melko vähän aikaa. Käytin niitä ymmärtämättä, miksi. Minulle lähinnä selitettiin, että uskoni telepatiaan on kuin diabetes aivoissa, enkä koskaan oikein päässyt selville, mistä tämä sofistikoitunut hypoteesi oli taasen revitty. Ehkä se johtuu siitä, että olen a)harhainen debiiii tai b) lapsikin ymmärtää, että ei universaali uskomus telepatiaan eikä edes sen kokeminen mitenkään liity poikkeamiin dopamiinitasoissa. Neuroleptit eivät mitenkään positiivisesti vaikuttaneet minunkaan mieleni ja kehoni terveyteen, päin vastoin. Sain pakkoliikkeitä, voimakasta levottomuutta, menetin tajuntani, sain hormonihäiriöitä. Aina vaan jatkuvasti vaihtuvat psykiatrit testailivat erilaisia lääkkeitä, kun edellinen ei toiminut, enkä todellakaan ymmärtänyt, että minkä hiton takia. Ongelmani kun olivat niin täysin muualla, kuin dopamiinitasoissani. Vaikka yritin kyllä tunnollisena ihmisenä olla vähän aikaa kunnon potilas ymmärtämättä, mitä hyötyä koko hoidosta oli, niin minä en jotenkin kerta kaikkiaan vaan koskaan päässyt sisälle tuohon hoitofilosofiaan. Lopetin hoidon lopulta melko pian, koska siitä ei kerta kaikkiaan ollut mitään hyötyä ja se vain lisäsi ahdistustani.

Hoitokokemuksestani lähinnä opin, että olenpa minä kerta kaikkiaan normaalijärkinen henkilö ja että ihmiset, joilla on enemmän valtaa kuin minulla, eivät välttämättä ole mitään kovin suuria järjen jättiläisiä. Olen alkanut arvostamaan aivan eri tavalla hienoa monivivahteista ihmiskuvaani, toimivia aistejani ja kykyäni tarkastella maailmaa eri näkökulmista. Muuta hyvää en kyllä hoidostani voi sanoa. Voisin olla kantamatta vähän vähemmän kaunaa, jos pääsisin eroon tästä stigmatisoivasta ja elämääni vaikeuttavasta diagnoosistani, mutta ilmeisesti minulla on sitten tämä oletettu aivojen kehityshäiriö loppu elämäni, vaikka tekisin mitä. En pääse siitä eroon edes sillä, että nöyrtyisin ja tunnustaisin vihdoin telepatian mahdottomuuuden psykiatreina toimivien luonnonlakien jumalten maanpäällisten edustajien pyhyyden edessä.

Osaatko selittää mikä on psykoosisairaus?

Psykoosisairauksiin kuuluviksi luetaan kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsoaffektiivinen häiriö ja skitsofrenia. Psykoosioireita saattaa esiintyä muissakin psyykkisissä sairauksissa tai tiloissa, kuten masennuksessa, PTSD:ssä tai persoonallisuushäiriöissä. Huumausaineet ja jotkin fyysiset sairaudet voivat myös aiheuttaa psykoosioireita. Näitä oireita on esim. aistiharhat ja "epäloogiset" harhaluulot, esim. ajatus siitä, että tv:stä tulee itselle henkilökohtaisesti tarkoitettuja viestejä. Omasta mielestäni psyykkinen ja biologinen ovat saman kolikon eri puolia. Eletty elämä vaikuttaa aivojen rakenteeseen ja toimintaan, ja toisaalta aivojen rakenne ja toiminta vaikuttaa elämään ja ihmisen kokemukseen. Kyse on monimutkaisesta vuorovaikutuksesta. Voi olla, että kun ihminen on tarpeeksi traumatisoitunut, hänen aivoihinsa syntyy haitallisia muutoksia, jotka saattaa johtaa psykoosin kehittymiseen.

Miksei tämä hoitomalli ole levinnyt koko maahan? Kiva lähteä jostain Hangosta tai Imatralta tuonne asti.

Niin, miksei. Kun se malli siis todella tuottaa tuloksia, ja sitä on tutkittu pitkittäistutkimuksissa jo yli 30 vuoden ajan. Äsken juuri julkaistiin artikkeli arvostetussa kansainvälisessä psykiatrian tutkimusjulkaisussa siitä kuinka se tehoaa. Maailmalla avoimen dialogin hoitomallista puhutaan "Suomen mallina", sitä sovelletaan pilottiprojekteissa monissa maissa. Suomessa ainoastaan Länsi-Lapissa

Kyse on pohjimmiltaan politiikasta ja ihmiskuvasta. Kun malli perustuu ns. hullujen kuuntelemiseen. Se lähtee siitä että ihan todella kuunnellaan mitä sillä omituisella ja "harhaisella" ihmisellä on sanottavaa. Ei oteta kantaa siihen mikä on totta ja mikä ei, eikä tehdä välttämättä edes diagnoosia. Koetetaan saada henkilölle ja hänen lähipiirilleen aikaan aito kuulluksi tulemisen kokemus.

Myöskin intensiivinen hoitopanostus alussa on tärkeää turvallisuuden tuottamiseksi. Koska sairaalaympäristö on monelle turvaton, hoitaja voi mennä asiakkaan kotiin esim. iltavuoronsa ajaksi. Hoitokokouksia järjestetään joko henkilön kotona tai sairaalassa niin usein kuin on tarpeen, aluksi jopa usean kerran viikossa.

Malli on demokraattinen ja häivyttää psykiatrista aukotriteettia. Hoitokokouksissa lääkärit ja hoitajat keskustelevat asiakkaan ongelmista hänen itsensä kuullen, siinä tehdään myös hoitosuunnitelmakin. Normaalisti psykiatriassa nämä "auktoriteettipuheet" käydään sen ihmisen selän takana, jonka asioita ne koskevat. Sellainen kasvoton auktoriteetti, joka ei salli itseään kyseenalaistettavan, on osa lääketieteen toimintamallia. Psykiatriassa se tuottaa ihmiselle voimattomuuden kokemuksia ja lisää esimerkiksi pelontunnetta ja vainoajatuksia niille joilla niitä on jo valmiiiksi.

Avoimen dialogin hoitomalli vaatii alkuvaiheessa enemmän työvoimaresursseja ja siis taloudellista panostusta kuin tavanomainen hoito, mutta pitemmän päälle se tulee edullisemmaksi koska säästyy sairauslomia ja työkyvyttömyyseläkkeitä.

Tässä siitä viimeisimmästä tutkimusjulkaisusta:
https://madinfinland.org/tutkimus_avoin_dialogi/

No minullapa ei estänyt vaan sekoitti oloa lisäå. Tunsin itseni tyhmemmäksi, hitaammaksi ja tunteettomammaksi.

Ei ole näyttöä mistään liiasta dopamiinistä. Uskot hölynpölyyn.

Ei kukaan kiellä sinua syömästä lääkkeitä. Niillä on kuitenkin pitkäaikaiskäytössä vakavia haittavaikutuksia.

Keroputaallakin käytetään lääkitystä joskus, valikoiden ja lyhytaikaisesti. Joitakin se auttaa.

"Harhoiksi" kutsutuissa epätavanomaisissa aistihavainnoissa on usein kyse traumaattisista tapahtumista jostain elämän varrelta, asioista joista ei ole päässyt puhumaan ja jotka ovat siksi dissosioituneet mielessä. Psykososiaalisia keinoja niiden käsittelyyn ovat erilaiset terapiat ja vertaistuki.

"Jos dopamiineja tulee liikaa..." Biologia on vain korrelaatti mielen tapahtumille, ei niiden syy. Biologiaan eli vaikka dopamiinitasoihin voi toki vaikuttaa vaikka kemikaalein, mutta se on aika kyseenalainen keino.