Kaiken teoria ei selitä kaikkea

Homma hajoaa siihen, että pienet virheet laskutoimituksissa käytetyissä alkuarvoissa tuottavat yhä suurempia virheitä laskujen edistyessä. Varsin nopeasti ollaan tilanteessa, jossa lopputuloksessa ei enää ole näkyvissä muuta kuin virheiden aiheuttamia kerrannaisvaikutuksia. Virheiden vahvistuminen eli ilmiö nimeltään kaoottisuus estää sääennustusten tekemisen luotettavasti muutamaa päivää pidemmälle ajanjaksolle.

Kvanttimekaniikassa on vielä mukana sekin hauskuus että siinä käsitellään todennäköisyyksiä eli samoista alkuarvoista lähtemällä samaa laskua toistamalla päädytään erilaisiin lopputuloksiin. Päädyttäisiin Scrödingerin kissa - tyyppisiin ongelmiin...

Folio vuotaa. Pistä vähän lisää tilkkeeksi.

Väite: suurin osa mahdottomaksi väitetyistä asioista on mahdollisia.

Anonyymi kirjoitti:

Väite: suurin osa mahdottomaksi väitetyistä asioista on mahdollisia.

Entäs väite: Kulttuurituotteita ei edes periaatteessa voi johtaa alkeishiukkasten toiminnasta.

Olli S. Kirjoitti:"Henkimaailma ja aineellinen maailma yhdessä."

Mua kiinnostais tää henkimaailma

1. Voiko siellä koskea johonkin, jos voi, miksi kutsua sitä HENKImaailmaksi?
2.Onko henkimaailma päällekkäin tai samassa paikassa kuin meidän tuntemamme maailma vai jossain muualla esim. rinnakkaisessa universumissa?
3. Koostuuko henkimaailma elektroneista ja protoneista jne. vai jostain henkiaineesta vai onko se kokonaan näkymätön ja aineeton?

Muutkin kuin Olli S. voi spekuloida aiheesta...

--
heisielu

Anonyymi kirjoitti:

Olli S. Kirjoitti:"Henkimaailma ja aineellinen maailma yhdessä."

Mua kiinnostais tää henkimaailma

1. Voiko siellä koskea johonkin, jos voi, miksi kutsua sitä HENKImaailmaksi?
2.Onko henkimaailma päällekkäin tai samassa paikassa kuin meidän tuntemamme maailma vai jossain muualla esim. rinnakkaisessa universumissa?
3. Koostuuko henkimaailma elektroneista ja protoneista jne. vai jostain henkiaineesta vai onko se kokonaan näkymätön ja aineeton?

Muutkin kuin Olli S. voi spekuloida aiheesta...

--
heisielu

Lue lisää

Eihän siitä ole tietoa. Uskoa vaan.
1. Siellä oleva ei voi koskea meitä, emmekä me heitä, mutta siellä olevat kokevat elämän aivan yhtä kokonaiseksi kuin me täällä. Jotain erilaista siinä silti siellä on. Aika ja paikka- asiatkin voivat olla erilaisia. Siirtyminen paikasta toiseen.
2. Tässä samassa paikassa on yksi henkimaailma, se on siis rinnakkainen. Osa siitä ilmeisesti näkee meidät ja yrittää vaikuttaa tekemisiimme, hyvään tai pahaan, hyvää on antaa päättää itse, mutta johdattaa jotenkin. Siis en tiedä miten nämä ovat, tuskin kukaan.
3. Se on nimenomaan henkiainetta. Tässä on valtava erehdys vallalla, luullaan että henget ovat ilman ruumista. Heillähän on aivot. Tietoisuus. Se vaan on hienompaa ja fysiikalle tuntematonta ainetta. Ihmisessäkin on se, ja se jää eloon, kun ihminen kuolee. Ihmisessä henkimaailma ja aineellinen maailma on yhdessä jo nyt. Mutta elämme aineellisesta maailmassa. Kaksi ruumista ja kaksi sielua yhdessä, ja vielä elämän henki. Ja Jumalan Henki aktivoitavissa.

Ihminen on vähän monimutkaisempi kuin ruumis ja psyyke.

Jos näin on, niin tosiaan tieteemme tietää aika vähän, eikä kannattaisi ruveta tiedeuskoiseksi.

Tieteellinen teoria ei tarkoita sitä mitä luulet.

"Erilaisten aaltomuotojen selkeä ja lyhyt esittely (skalaaritekniikka) joka liittyy kiinteästi varsinkin Beardenin mallinnoksiin:"
https://www.researchgate.net/publication/334074508_Scalar_Wave_Energy_as_Weapon

Aaltomuodot tuossa tekstissä ovat nimenomaan erilaisia keskenään, vaikka siinä annetaan kuvitella, että puhuttaisiin kaikkein mieluiten skalaariaalloista ja pitkittäisistä aalloista. Eräs aaltoyhtälöistä on standardin skaalaaripotentiaalin (phi tai A_0 kun A on nelivektori) yhtälö (joka on näytetynkaltainen aaltoyhtälö vain gauge-valinnan jälkeen). Toinen on uuden skalaarin C yhtälö, missä C on saatu nelipotentiaalista operoimalla siihen pariin kertaan tai ottamalla ns. Lorentzin mitassa käytetyt termit ja nimetty ne uudeksi sähkömagnetismin objektiksi. Silläkin on ehkä aaltoyhtälö (varmaan taas täysin valinnan seurauksena kuten äsken), mutta tämä ja äskeinen eivät edusta erilaista fysiikkaa (ja nimenomaan edes matemaattinen malli ei ole muuttunut miksikään).

On vielä yksi tärkeä yksittäinen aaltoehdotus, mutta kirjoituksen toistuva väite on useimmiten vain se, että jos aalto on skalaari-aalto, silloin se on myös pitkittäinen aalto. Tämä ei ensinnäkään ole mahdollista, koska skalaariaallolla ei ole (koskaan ei tule olemaan kenenkään toimesta) mitään määriteltyä aaltoilun suuntaa. On vain mahdollinen aaltohuippujen tai jonkin niiden keskiarvon etenemissuunta (jos näitä aaltoja kiinnostaa edetä mihinkään). Jotta aalto olisi pitkittäinen tai poikittainen, on oltava jokin matemaattinen objekti, jolla voi sanoa olevan suunta samassa paikka-avaruudessa, kuin missä aalto etenee. Esimerkiksi pisteessä oleva sähkökenttä E on vektori, joka osoittaa johonkin avaruuden suuntaan. Skalaari on numero, joka on pisteessä mutta ei osoita mihinkään suuntaan. QED:issä skalaari-polarisaatio viittaa nelivektorin aikaosaan, ja pitkittäinen polarisaatio johonkin kolmesta muusta komponentista, eivätkä samaan asiaan.

Pitäisikö puhua siitä, että kunhan on olemassa kenttiä, joilla ei ole suuntaa kuten E:llä, niille ei ole myöskään ikäviä poikittaisia ratkaisuja. Ja kun niitä ei kerran ole, ihmiskunta voi aseistaa itsensä uudella tavalla myös näiden kenttien avulla yhtä hyvin kuin pitkittäisen aaltoilun avulla? Skalaarikenttiä on ehdotettu pimeäksi energiaksi, inflaatioksi ja Higgsiksi. Jos olet niitä vastaan, olet myös montaa aaltoyhtälöä, aaltoratkaisua ja ei-ainakaan-pitkittäistä-aaltoilua vastaan. Lisäksi hiukkaset, kuten elektroni, ovat kenttiä, jotka ovat joko Schrödingerin yhtälön yhden kompleksiluvun eli kahden skalaariluvun muodostamia. Tai oikeasti hiukkaset ovat 4(8)-ulotteisia kompleksivektoreita, mutta nämä eivät osoita suuntaa aika-avaruudessa, vaan ylimääräiset luvut merkitsevät spinin ja antimateria-ratkaisun. (On silti vain sattumaa, että myös kaikki hiukkasista tehty aaltoilee makroskooppisessa muodossa usein pitkittäin).

Myöhemmin yhtälössä (6.67) sanotaan, että tavallisen vektoripotentiaalin (joka ei ole skalaari vaan sen vastakohta) ottamalla ja tekemättä fysiikalle yhtään mitään, voi saada pitkittäisen aaltoratkaisun. Tämä pitää paikkansa, koska tavalliselle aaltoyhtälölle - oli se Maxwellin aallon nopeuksinen ym. tai ei - voi kirjoittaa tämän (6.67) ratkaisun, ja se sisältää tässä muodossa mitä tahansa versioita pitkittäisyydestä ja poikittaisuudesta ja myös niiden väliltä. Jos puhutaan sähkömagnetismin aallosta ja vaikka sanottaisiin, että on olemassa vain ne aallot, missä E on poikittainen aalto, silloin potentiaalin A voi valita mitta-valinnalla siten, että se osoittaa valossa mihin tahansa suuntaan aaltoilun aikana. Toisin sanoen, jos kirjoittaja valitsee A:n jotenkin siten, että se on pitkittäiseen suuntaan, tämä ei tarkoita, että olisi olemassa fysiikkaa, missä hänen saamansa E:n suunta olisi eri, kuin miksi muut ovat sitä kutsuneet.

Standardissa SM:ssä E:llä voi olla vain pitkittäinen aalto tietyssä tapauksessa siksi, koska Maxwell on kirjoittanut myös yhtälön (Gaussin laki), missä kerrotaan, mikä on E:n divergenssi (divergenssiä syntyy SM:ssä vain jos on varauksia, ja valossa ei ole varauksia vaan oletetaan olevan tyhjää).
https://farside.ph.utexas.edu/teaching/em/lectures/node48.html
(kohta (445))
SM:ssä voi olla vaikeampia tilanteita kuin näin yksinkertainen aalto (6.67 on yksinkertaisinta), ja siinä voi olla valoa, jota tutkitaan lähteiden lähellä ja ulkoisissa kentissä. Näitä varten ei kuitenkaan tarvita uutta fysiikkaa, joka olisi matemaattisesti erilainen tai eri mieltä yksinkertaisesta tapauksesta. QED on myös esittänyt eri tavalla sen, miten päädytään nelipotentiaalista fotonin kahteen vapausasteeseen ja miten ne tulkitaan.
https://www.damtp.cam.ac.uk/user/tong/qft/six.pdf
(esim. kohta 6.8 joka on vielä klassista SM:n Lagrangen formalismia)

1

Anonyymi kirjoitti:

"Erilaisten aaltomuotojen selkeä ja lyhyt esittely (skalaaritekniikka) joka liittyy kiinteästi varsinkin Beardenin mallinnoksiin:"
https://www.researchgate.net/publication/334074508_Scalar_Wave_Energy_as_Weapon

Aaltomuodot tuossa tekstissä ovat nimenomaan erilaisia keskenään, vaikka siinä annetaan kuvitella, että puhuttaisiin kaikkein mieluiten skalaariaalloista ja pitkittäisistä aalloista. Eräs aaltoyhtälöistä on standardin skaalaaripotentiaalin (phi tai A_0 kun A on nelivektori) yhtälö (joka on näytetynkaltainen aaltoyhtälö vain gauge-valinnan jälkeen). Toinen on uuden skalaarin C yhtälö, missä C on saatu nelipotentiaalista operoimalla siihen pariin kertaan tai ottamalla ns. Lorentzin mitassa käytetyt termit ja nimetty ne uudeksi sähkömagnetismin objektiksi. Silläkin on ehkä aaltoyhtälö (varmaan taas täysin valinnan seurauksena kuten äsken), mutta tämä ja äskeinen eivät edusta erilaista fysiikkaa (ja nimenomaan edes matemaattinen malli ei ole muuttunut miksikään).

On vielä yksi tärkeä yksittäinen aaltoehdotus, mutta kirjoituksen toistuva väite on useimmiten vain se, että jos aalto on skalaari-aalto, silloin se on myös pitkittäinen aalto. Tämä ei ensinnäkään ole mahdollista, koska skalaariaallolla ei ole (koskaan ei tule olemaan kenenkään toimesta) mitään määriteltyä aaltoilun suuntaa. On vain mahdollinen aaltohuippujen tai jonkin niiden keskiarvon etenemissuunta (jos näitä aaltoja kiinnostaa edetä mihinkään). Jotta aalto olisi pitkittäinen tai poikittainen, on oltava jokin matemaattinen objekti, jolla voi sanoa olevan suunta samassa paikka-avaruudessa, kuin missä aalto etenee. Esimerkiksi pisteessä oleva sähkökenttä E on vektori, joka osoittaa johonkin avaruuden suuntaan. Skalaari on numero, joka on pisteessä mutta ei osoita mihinkään suuntaan. QED:issä skalaari-polarisaatio viittaa nelivektorin aikaosaan, ja pitkittäinen polarisaatio johonkin kolmesta muusta komponentista, eivätkä samaan asiaan.

Pitäisikö puhua siitä, että kunhan on olemassa kenttiä, joilla ei ole suuntaa kuten E:llä, niille ei ole myöskään ikäviä poikittaisia ratkaisuja. Ja kun niitä ei kerran ole, ihmiskunta voi aseistaa itsensä uudella tavalla myös näiden kenttien avulla yhtä hyvin kuin pitkittäisen aaltoilun avulla? Skalaarikenttiä on ehdotettu pimeäksi energiaksi, inflaatioksi ja Higgsiksi. Jos olet niitä vastaan, olet myös montaa aaltoyhtälöä, aaltoratkaisua ja ei-ainakaan-pitkittäistä-aaltoilua vastaan. Lisäksi hiukkaset, kuten elektroni, ovat kenttiä, jotka ovat joko Schrödingerin yhtälön yhden kompleksiluvun eli kahden skalaariluvun muodostamia. Tai oikeasti hiukkaset ovat 4(8)-ulotteisia kompleksivektoreita, mutta nämä eivät osoita suuntaa aika-avaruudessa, vaan ylimääräiset luvut merkitsevät spinin ja antimateria-ratkaisun. (On silti vain sattumaa, että myös kaikki hiukkasista tehty aaltoilee makroskooppisessa muodossa usein pitkittäin).

Myöhemmin yhtälössä (6.67) sanotaan, että tavallisen vektoripotentiaalin (joka ei ole skalaari vaan sen vastakohta) ottamalla ja tekemättä fysiikalle yhtään mitään, voi saada pitkittäisen aaltoratkaisun. Tämä pitää paikkansa, koska tavalliselle aaltoyhtälölle - oli se Maxwellin aallon nopeuksinen ym. tai ei - voi kirjoittaa tämän (6.67) ratkaisun, ja se sisältää tässä muodossa mitä tahansa versioita pitkittäisyydestä ja poikittaisuudesta ja myös niiden väliltä. Jos puhutaan sähkömagnetismin aallosta ja vaikka sanottaisiin, että on olemassa vain ne aallot, missä E on poikittainen aalto, silloin potentiaalin A voi valita mitta-valinnalla siten, että se osoittaa valossa mihin tahansa suuntaan aaltoilun aikana. Toisin sanoen, jos kirjoittaja valitsee A:n jotenkin siten, että se on pitkittäiseen suuntaan, tämä ei tarkoita, että olisi olemassa fysiikkaa, missä hänen saamansa E:n suunta olisi eri, kuin miksi muut ovat sitä kutsuneet.

Standardissa SM:ssä E:llä voi olla vain pitkittäinen aalto tietyssä tapauksessa siksi, koska Maxwell on kirjoittanut myös yhtälön (Gaussin laki), missä kerrotaan, mikä on E:n divergenssi (divergenssiä syntyy SM:ssä vain jos on varauksia, ja valossa ei ole varauksia vaan oletetaan olevan tyhjää).
https://farside.ph.utexas.edu/teaching/em/lectures/node48.html
(kohta (445))
SM:ssä voi olla vaikeampia tilanteita kuin näin yksinkertainen aalto (6.67 on yksinkertaisinta), ja siinä voi olla valoa, jota tutkitaan lähteiden lähellä ja ulkoisissa kentissä. Näitä varten ei kuitenkaan tarvita uutta fysiikkaa, joka olisi matemaattisesti erilainen tai eri mieltä yksinkertaisesta tapauksesta. QED on myös esittänyt eri tavalla sen, miten päädytään nelipotentiaalista fotonin kahteen vapausasteeseen ja miten ne tulkitaan.
https://www.damtp.cam.ac.uk/user/tong/qft/six.pdf
(esim. kohta 6.8 joka on vielä klassista SM:n Lagrangen formalismia)

1

Lue lisää

Kirjoittaja ei kuitenkaan neuvottele asiasta QED:in kanssa yhtään tai se on tehty edellisessä luvussa, kuten sivulla 344 sanotaan. Tämän sivun 'uusi malli' ei ole malli valolle tyhjiössä eikä millään tavalla haasta sellaisen fysiikkaa. Kun puhutaan aseista, aseet pitäisi osoittaa ihmisten silmien väliin ja aseen ja ihmisen silmien välissä ei pitäisi olla paljon tyhjää tilaa, jotta kuvausta pelkästä valosta ei voisi käyttää. Yksikään myöhemmistä aaltoyhtälöistä ei ole johdettu näistä Lagrangen tiheyksistä, vaan ne ovat aivan tavallisen muotoisia (jotain tiheyksillä kannattaisi tehdä koska eri tiheydet johtaisivat eri aaltoyhtälöihin ja esim. samanlaista Gaussin lakia ei olisi). Siksi tai samalla annetut tiheydet ovat varmaan interaktiivisia, ja niitä on tarkoitus käyttää vain toisen kvantisoinnin jälkeen ja esim. samanlaisessa häiriöiden teoriassa kuin QFT:ssä. Silloin interaktiivista aaltoyhtälöä ei tule eikä ratkaista ja fotoneilla ym. on interaktion jälkeen sellainen muoto kuin niillä on yksinäisen Lagrangen tiheytensä mukaan (Vain tämän yksinäisen tiheyden uudelleen tekeminen laskettaisiin minusta uudeksi sähkömagnetismin teoriaksi).

QED:issä ei tarvitse olla epätyhjää varausten täyttämää avaruutta, jossa interaktiot tapahtuvat, vaan siinä voi olla korkean energian fotoneja ja vakuumeja tai sitten vahvoja ulkoisia SM-kenttiä, jotka ovat vähän vähemmän tyhjiä vakuumeja, mutta kummassakin tapauksessa virtuaalifotoneilla ja -elektroneilla laskettu tulos sisältää pitkittäisiä aaltoja. T'ällaista kuvaava Lagrangen tiheys on esim. (historian ensimmäisiä)
https://en.wikipedia.org/wiki/Euler–Heisenberg_Lagrangian
(Etsi se A:n avulla kirjoitettuna muualta.)
Kun kyseessä ovat virtuaaliset elektronit ja positronit voit verrata niiden virtuaalista olemassaoloa siihen, että Gaussin laissa olisi eri kuin nolla-varaus.

2

Anonyymi kirjoitti:

Kirjoittaja ei kuitenkaan neuvottele asiasta QED:in kanssa yhtään tai se on tehty edellisessä luvussa, kuten sivulla 344 sanotaan. Tämän sivun 'uusi malli' ei ole malli valolle tyhjiössä eikä millään tavalla haasta sellaisen fysiikkaa. Kun puhutaan aseista, aseet pitäisi osoittaa ihmisten silmien väliin ja aseen ja ihmisen silmien välissä ei pitäisi olla paljon tyhjää tilaa, jotta kuvausta pelkästä valosta ei voisi käyttää. Yksikään myöhemmistä aaltoyhtälöistä ei ole johdettu näistä Lagrangen tiheyksistä, vaan ne ovat aivan tavallisen muotoisia (jotain tiheyksillä kannattaisi tehdä koska eri tiheydet johtaisivat eri aaltoyhtälöihin ja esim. samanlaista Gaussin lakia ei olisi). Siksi tai samalla annetut tiheydet ovat varmaan interaktiivisia, ja niitä on tarkoitus käyttää vain toisen kvantisoinnin jälkeen ja esim. samanlaisessa häiriöiden teoriassa kuin QFT:ssä. Silloin interaktiivista aaltoyhtälöä ei tule eikä ratkaista ja fotoneilla ym. on interaktion jälkeen sellainen muoto kuin niillä on yksinäisen Lagrangen tiheytensä mukaan (Vain tämän yksinäisen tiheyden uudelleen tekeminen laskettaisiin minusta uudeksi sähkömagnetismin teoriaksi).

QED:issä ei tarvitse olla epätyhjää varausten täyttämää avaruutta, jossa interaktiot tapahtuvat, vaan siinä voi olla korkean energian fotoneja ja vakuumeja tai sitten vahvoja ulkoisia SM-kenttiä, jotka ovat vähän vähemmän tyhjiä vakuumeja, mutta kummassakin tapauksessa virtuaalifotoneilla ja -elektroneilla laskettu tulos sisältää pitkittäisiä aaltoja. T'ällaista kuvaava Lagrangen tiheys on esim. (historian ensimmäisiä)
https://en.wikipedia.org/wiki/Euler–Heisenberg_Lagrangian
(Etsi se A:n avulla kirjoitettuna muualta.)
Kun kyseessä ovat virtuaaliset elektronit ja positronit voit verrata niiden virtuaalista olemassaoloa siihen, että Gaussin laissa olisi eri kuin nolla-varaus.

2

Lue lisää

Vastaus viesteihin 1-2:

Ensinnäkin olen erittäin hyvin tietoinen siitä että Thomas Beardenin esittelemä fysiikkatiede skalaariaaltoineen ja N. Teslaan liittyvine yhteyksineen ei todellakaan ole mitään yleisesti hyväksyttyä normitiedettä jota opetetaan yliopistoissa vaan pikemminkin monelta osin varsinkin skeptikkojen hampaissa koska Bearden esittää ainakin valtavirtatieteen kannalta hyvin oudoilta kuullostavia ja erilaisia väitteitä varsinkin sellaisen ontologisen reduktionismin kannattajan mielestä joka uskoo vahvasti että kaikki mahdollinen olemassaoleva on palautettavissa alkeishiukkasten ja viime kädessä kvarkkien ominaisuuksiin ja liikkeisiin ja ainoa oikeansuuntainen kaikenteoria voi tarkoittaa vain sähkömagnetismin ja kvanttikenttäteorioiden yhdistämistä gravitaatioon kvanttimekaniikan tasolla Einsteinin yleiseen suhteellisuusteoriaan.


Skeptikkojen ja valtavirtatutkijoiden asenne ilmenee hyvin selkeästi esim. tässä skalaariaaltoja käsittelevässä RationalWikin artikkelissa:

https://rationalwiki.org/wiki/Scalar_wave

Vielä suurempi synti monien mielestä oli tietysti myös se että Bearden yhdisti teoriansa vaihtoehtoisiin sähkömagneettisiin parannusmetodeihin (kuten esim. Royal Rife)

https://en.wikipedia.org/wiki/Royal_Rife

Tuo artikkeli mitä kommentoit on vain ote laajemmasta kokonaisuudesta ja siinä alussa kuvataan minusta Beardenia selkeämmin miten esim. ns. "tavallinen" herz aalto eli tunnettu sähkömagnetismi poikkeaa paineaalloista joista arkisin esimerkki on esim. ääniaallot jotka ovat kaasumaisen väliaineen ohentumista ja pakkautumista.

Se llmiö mikä linkittää Beardenin kuvaaman skalaarikentän (kuten gravitaatiossa ja paikallisessa kaareutumisessa (esim. Einsteinin 1928 yhtenäisteorian paikallinen torsion eli kaareutuminen) ääniaaltoihin on kyky siirtää rakennetta ja informaatiota paikasta toiseen kuten melko erikoisessa cymatic-ilmiössä jossa eri taajuisilla ääniaalloilla voidaan tuottaa helposti muokattavaan ja resonoivaan aineeseen (kuten esim. vesi astiassa) erilaisia geometrisia rakenteita mikä on vastaavanlainen ilmiö kuin Beardenin mallissa eli esim. useammalla laserilla saadaan aikaan kohteessa eli eräänlainen hologrammi jolla voidaan muuttaa minkä tahansa aineelliseen kohteen rakennetta ja käyttäytymistä jos tiedetään tarkasti sen kohteen resonanssitemplaatin rakenne.

https://en.wikipedia.org/wiki/Cymatics

Beardenin malli ei ole sovellettavissa minkään yksinkertaisen matemaattisen kaavan avulla vaan hän vertaa sen soveltamista konkreettiseen kohteeseen esim. monen miljoonan rivin äärimmäisen kompleksiseen tietokoneen ohjelmaan jossa vähitellen selvitetään ko. kohteen oikea aaltomuoto ja kun se aaltomuoto eli interferenssimuotti/templaatti on selvillä niin sitä voidaan monistaa jatkossa tarpeen mukaan muihin vastaavan rakenteen omaaviin kohteisiin pienin muutoksin. Kyse on vahvasti epälineaarisesta fysiikasta jonka perusteet ovat hyvin erilaiset kuin valtavirtafysiikan lineaariset mallit. Ko. tekniikka oli jo yli sata vuotta sitten Nikolai Teslalla.

Bearden ei esittele omaa malliaan kovin selkeästi vaan se on hajallaan useissa hänen kirjoituksiin ja usein alaviitteissä ja teosten lopun viitteiden kommenteissa ja keskittyy lähinnä ko. fysiikkamallin sovelluksiin ja esimerkkeihin missä hän väittää että näitä sovelluksia on hänen mukaansa käytetty (esim. hirmumyrsky Katriinan manipulointi, Challenger sukkulan ja Trasher sukellusveneen tuhoutumiset yms. tapaukset)

Beardenin terminilogia ei myöskään vastaa kovin hyvin valtavirtafysiikkaa vaan hahmotus monessa paikoin täysin erilainen joten ainakaan mitään suoraa vertailuja matematiikan ja käsitteiden tasolla on käytännössä mahdotonta sekä turhaa yrittää tehdä ainakaan ennenkuin ymmärtää kunnolla mitä hän tarkoittaa milläkin termillä.

...
Esitin tässä ketjussa vain oman näkemykseni ns. kaiken teoriasta ja minusta Beardenin malli voi olla oikeansuuntainen kun taas minusta se valtavirtafysiikan mallinnus on osittain ehkä tarkoituksella umpikujaan johdatettu mihin viittaa myös käytännön sovellusten puute vaikka puhtaasti käsitetason tarinoiden avulla voidaan tuottaa sellainen illuusio että ko. ilmiöt ymmärretään oikein valtavirtafysiikan paradigmoissa.

En jaksa tästäkään aiheesta taas vängätä loputtomiin joten perehdy ihan itse jos kiinnostaa ja jos ei kiinnosta ja vain pelkästään ärsyttää niin se on sitten lähinnä vain sinun ongelmasi :D

Belisario

Cymatiikka hiekalla onnistuu parhaiten, kun on olemassa täysin homogeenista ainetta, joka on tiheää metallia ja sisältää kaikki taajuudet. Silloin ääntä, jota aineelle yrittää syöttää, ei tarvitse viritellä kauhean kauan vaan kaikki kelpaa. Aineella kannattaa olla reunat eli sen pitää päättyä johonkin, ja jos Beardenin laseria saa lainata leikatakseen reunan eri muotoon, voi joko rikkoa kuvionsa tai löytää uusia. Samaan tapaan kuin aallot kimpoilevat seinistä ja tässä muodostaisivat destruktiivista interferenssiä aallolle, jota ääntä pakottamalla pakotetaan pysymään myös energisenä. Tietokoneella saa kuitenkin tarkemmat seinät aikaiseksi muutamalla rivillä, kuin mitä Bearden saisi laserillaan ja miljoonalla rivillään. Oikeita syitä tähän jopa esiintyy alla. Aineen väräyttely on vielä tehokkaampaa, jos ei käytä hiekkaa eikä levyä ollenkaan vaan antaa pelkän ilman väristä äänestä ja pitää ilmaa vaikka kammiossa.

Lasketaanko sinusta cymatiikka rakenteen tai informaation siirtämiseksi paikasta toiseen. Hiekka siirtyy paikasta toiseen levyllä, koska levy lyö sitä vastoin kasvoja ja hiekka alistuu. Riippuen, mitä tieto tarkoittaa (*), tiedonsiirtoa _yli avaruuden_ ei pystytä tekemään hiekan ja levyn asemassa olevalla aineella tai kentällä. Hiekan ja levyn täytyy päättyä johonkin tai kentän on oltava vangittuna. Tässähän se, mihin hiekka päättyy, muodostaa yhden kokonaisuuden aaltokuvioita ja voi olla se tiedon yksikkö joka halutaan siirtää. Yksi aaltokokonaisuus tai kuva ei kuitenkaan koskaan siirry mihinkään. Jos hiekalle olisi annettu esim. ääntä, olisi ääni voitu siirtää vähän matkan päähän, mutta ilmalla olisi itsellään merkittäviä symmetrisiä kuvioita pelkän taajuusnumeronsa lisäksi, vain jos ääni olisi vangittuna seinien sisälle. Siten tarkoitat informaation siirtymisellä kai vain sitä, että joskus biljardipallot yhdessä aineessa törmäävät toisiin biljardipalloihin ja nämäkin pallot alkavat liikkua. Tosin olisi hyvä jos toiset biljardipallot olisivat jo täynnä ominaisuuksia ja rajoitteita, jotta niiden tapauksessa liike näyttäisi siltä kuin se olisi taidetta, koska ensimmäiset pallot eivät tähän pystyneet.)

(*) Tieto tässä kuin on yksi luku, joka viitaa taajuuteen äänessä, joka talletetan levyyn ja hiekkaan, sekalaisena aaltoiluna, joka sen sijaan että uskottaisiin sen olevan hyvä kuva yhdestä taajuudesta voitaisiin ottaa tiedon yksiköksi myös ja unohtaa, miksi se hiekkaan tuli. Tieto levystä ja sen rakenteesta on meistä kaikista varmaan oleellisinta ja se on etusijalla muualla tekstissä. Tällainen tieto, mitä aine voisi tehdä tietyssä tapauksessa (ja tapauksia samalle levylle on monta) ei vastaa yhtään sellaista tietoa, mitä pitäisi seurata avaruudessa paikasta toiseen, mutta on mahdollista puhua myös yhdestä instanssista sellaisen olemassaoloa, kun vaaditaan että tämä aaltoilu tapahtuu juuri nyt. Tietomääränä levyn aaltoilut eivät kerro sen sisällä olevista asioista tarpeeksi paljon muodostaakseen esim. materiaalitiedettä, vaikka nämä aallot tunnettaisiin täysin eikä vain hiekan perusteella. Tieto, joka liittyy asioihin, jotka ovat juuri nyt, voi tarkoittaa sitä, että on miljardi hiukkasta, ja niillä on paikka, nopeus ja kvanttilukuja. Tai sitä, että gravitaatiokentässä on torsion arvoja tai pelkästään metrisiä arvoja. Jos nämä tiedot on jo annettu, eivät värähtelyt, levyt ja hiekat anna enempää tietoa eikä niiden tietoa tulisi pitää universumin tietovarastona vaan tiettynä illuusion tasona, jossa ihmiset elävät. Tiedon siirtämiseksi paikassa riittää siirtää esim. biljardipalloa, mutta toisaalta se, että tieto on jotain siirtyvää voi olla merkityksetöntä. Sillä on merkitystä sitten, jos pystyt määrittelemään systeemin, jossa on eri paikkoja, ja sanot että yksi paikka on kuin muuttumaton tai ei ole kokenut muutosta. Sitten keksit siitä toisen paikan, johon lisäät muutoksen, ja jos tieto siirtyy ylipäänsä, silloin mieluiten tiedät ja voit osoittaa, että ensimmäinen paikka muuttuu joskus muualla ajateltujen muutosten toimesta. Cymatiikassa, pelkkä oletus siitä, että on ääni, kertoo että ollaan siirtämässä muutoksia. Ja jotta voisi ajatella asioiden siirtymistä paikassa pitäisi tarkastella asiaa niin lyhyinä aikoina ettei edes ääni ole kulkenut levyn ja hiekan ohitse. Muutenhan kaikki paikat joka suuntaan ovat jo täynnä ääntä ja cymatiikka on sen odottelua että iso määrä energiaa siirtyy aineesta toiseen. Energian siirtämisestä aineesta toiseen voi tehdä yhtä vaikeaa kuin äänen ensimmäisen rintaman etenemisen tarkastelusta jollain nopeudella, mutta mikään aiheessa ei tunnu edellyttävän sitä. Jos haluaa täydellisen kuvan universumista, sen voi saada ajattelemalla yksittäisten hiukkasten tai QFT:n objektien etenemistä, ja tämä ottaisi huomioon sen, että mihin asti jokin asia on joka hetki edennyt sekä sen, mitä se siellä tekee ja kenelle energia kuuluu.

2

Anonyymi kirjoitti:

Cymatiikka hiekalla onnistuu parhaiten, kun on olemassa täysin homogeenista ainetta, joka on tiheää metallia ja sisältää kaikki taajuudet. Silloin ääntä, jota aineelle yrittää syöttää, ei tarvitse viritellä kauhean kauan vaan kaikki kelpaa. Aineella kannattaa olla reunat eli sen pitää päättyä johonkin, ja jos Beardenin laseria saa lainata leikatakseen reunan eri muotoon, voi joko rikkoa kuvionsa tai löytää uusia. Samaan tapaan kuin aallot kimpoilevat seinistä ja tässä muodostaisivat destruktiivista interferenssiä aallolle, jota ääntä pakottamalla pakotetaan pysymään myös energisenä. Tietokoneella saa kuitenkin tarkemmat seinät aikaiseksi muutamalla rivillä, kuin mitä Bearden saisi laserillaan ja miljoonalla rivillään. Oikeita syitä tähän jopa esiintyy alla. Aineen väräyttely on vielä tehokkaampaa, jos ei käytä hiekkaa eikä levyä ollenkaan vaan antaa pelkän ilman väristä äänestä ja pitää ilmaa vaikka kammiossa.

Lasketaanko sinusta cymatiikka rakenteen tai informaation siirtämiseksi paikasta toiseen. Hiekka siirtyy paikasta toiseen levyllä, koska levy lyö sitä vastoin kasvoja ja hiekka alistuu. Riippuen, mitä tieto tarkoittaa (*), tiedonsiirtoa _yli avaruuden_ ei pystytä tekemään hiekan ja levyn asemassa olevalla aineella tai kentällä. Hiekan ja levyn täytyy päättyä johonkin tai kentän on oltava vangittuna. Tässähän se, mihin hiekka päättyy, muodostaa yhden kokonaisuuden aaltokuvioita ja voi olla se tiedon yksikkö joka halutaan siirtää. Yksi aaltokokonaisuus tai kuva ei kuitenkaan koskaan siirry mihinkään. Jos hiekalle olisi annettu esim. ääntä, olisi ääni voitu siirtää vähän matkan päähän, mutta ilmalla olisi itsellään merkittäviä symmetrisiä kuvioita pelkän taajuusnumeronsa lisäksi, vain jos ääni olisi vangittuna seinien sisälle. Siten tarkoitat informaation siirtymisellä kai vain sitä, että joskus biljardipallot yhdessä aineessa törmäävät toisiin biljardipalloihin ja nämäkin pallot alkavat liikkua. Tosin olisi hyvä jos toiset biljardipallot olisivat jo täynnä ominaisuuksia ja rajoitteita, jotta niiden tapauksessa liike näyttäisi siltä kuin se olisi taidetta, koska ensimmäiset pallot eivät tähän pystyneet.)

(*) Tieto tässä kuin on yksi luku, joka viitaa taajuuteen äänessä, joka talletetan levyyn ja hiekkaan, sekalaisena aaltoiluna, joka sen sijaan että uskottaisiin sen olevan hyvä kuva yhdestä taajuudesta voitaisiin ottaa tiedon yksiköksi myös ja unohtaa, miksi se hiekkaan tuli. Tieto levystä ja sen rakenteesta on meistä kaikista varmaan oleellisinta ja se on etusijalla muualla tekstissä. Tällainen tieto, mitä aine voisi tehdä tietyssä tapauksessa (ja tapauksia samalle levylle on monta) ei vastaa yhtään sellaista tietoa, mitä pitäisi seurata avaruudessa paikasta toiseen, mutta on mahdollista puhua myös yhdestä instanssista sellaisen olemassaoloa, kun vaaditaan että tämä aaltoilu tapahtuu juuri nyt. Tietomääränä levyn aaltoilut eivät kerro sen sisällä olevista asioista tarpeeksi paljon muodostaakseen esim. materiaalitiedettä, vaikka nämä aallot tunnettaisiin täysin eikä vain hiekan perusteella. Tieto, joka liittyy asioihin, jotka ovat juuri nyt, voi tarkoittaa sitä, että on miljardi hiukkasta, ja niillä on paikka, nopeus ja kvanttilukuja. Tai sitä, että gravitaatiokentässä on torsion arvoja tai pelkästään metrisiä arvoja. Jos nämä tiedot on jo annettu, eivät värähtelyt, levyt ja hiekat anna enempää tietoa eikä niiden tietoa tulisi pitää universumin tietovarastona vaan tiettynä illuusion tasona, jossa ihmiset elävät. Tiedon siirtämiseksi paikassa riittää siirtää esim. biljardipalloa, mutta toisaalta se, että tieto on jotain siirtyvää voi olla merkityksetöntä. Sillä on merkitystä sitten, jos pystyt määrittelemään systeemin, jossa on eri paikkoja, ja sanot että yksi paikka on kuin muuttumaton tai ei ole kokenut muutosta. Sitten keksit siitä toisen paikan, johon lisäät muutoksen, ja jos tieto siirtyy ylipäänsä, silloin mieluiten tiedät ja voit osoittaa, että ensimmäinen paikka muuttuu joskus muualla ajateltujen muutosten toimesta. Cymatiikassa, pelkkä oletus siitä, että on ääni, kertoo että ollaan siirtämässä muutoksia. Ja jotta voisi ajatella asioiden siirtymistä paikassa pitäisi tarkastella asiaa niin lyhyinä aikoina ettei edes ääni ole kulkenut levyn ja hiekan ohitse. Muutenhan kaikki paikat joka suuntaan ovat jo täynnä ääntä ja cymatiikka on sen odottelua että iso määrä energiaa siirtyy aineesta toiseen. Energian siirtämisestä aineesta toiseen voi tehdä yhtä vaikeaa kuin äänen ensimmäisen rintaman etenemisen tarkastelusta jollain nopeudella, mutta mikään aiheessa ei tunnu edellyttävän sitä. Jos haluaa täydellisen kuvan universumista, sen voi saada ajattelemalla yksittäisten hiukkasten tai QFT:n objektien etenemistä, ja tämä ottaisi huomioon sen, että mihin asti jokin asia on joka hetki edennyt sekä sen, mitä se siellä tekee ja kenelle energia kuuluu.

2

Lue lisää

Kun aine värähtelee, se ei ole minkäänlainen hologrammi. Perustelen sen tässä tapauksessa siten, että informaatio, joka aineen aaltoihin liittyy, ei ole koskaan ollut olemassa muulla tavalla muussa muodossa. Jos Bearden ei ole ollut nimenomaan leikkaamassa kaikkien ihmisten cymatics-aineita laserillaan uusiksi, ovat näiden toisten ihmisten aineet aina olleet pysyvässä tilassa ja kaikki informaatio, mitä heidän tapauksessaan on olemassa, on sitä, mitä aineessa on. Jotta aine olisi hologrammi, saman informaation, mitä aine on, pitäisi olla ollut olemassa korkeamman dimensioisena. Jos cymatiikan näyttämiseen käyttää hiekkaa, silloin toki tietoa hiekan alla olevasta levystä on myös hiekassa, mutta tässä ei ole kyseessä hologrammi myöskään: vaikka levyä pitäisi kolmiulotteisena ja yrittäisi väittää, että kolmatta ulottuvuutta täytyy käsitellä väräytellessään myös (sopii yrittää löytää jotain värähtelyä vielä tehtyään levystä yhtä paksun kuin se on leveä; tämä osoittaisi ettei tieto levyn värähtelystä ole kuin 2D:tä ja se että levy on paksu on vain häiritsemässä), silloinkin hiekka (aina 2D eikä 3D-tieto mahdu siihen) olisi vain projektio siitä tiedosta, mitä pitäisi olla. Hologrammin idea ei ole se että tavallisen kamerankin valokuvat ovat todellisuuden hologrammeja, vaan hologrammiin pitää saada sisällytettyä kaikki tieto, mikä teoriassa on tarjolla (kun hologrammikuvat luetaan, niiden tiedot siirretään todellisuudessa vielä kerran lineaariseen SM-kenttään josta osaa tiedosta katsellaan silmien avulla näkemättä sitä kaikkea kerralla, mutta pienen pyöriskelyn jälkeen vakuututaan siitä, että tietoa on, kuin olisi kolmesta dimesiosta saatua tietoa). Yllä mainittu äänivärähtely on yleensä kolmessa ulottuvuudessa värähtelevää kaasua. Jos kaasun pystyisi näkemään, siinä tapahtuisi cymatiikkaa perustuen huoneen seiniin, mutta tätä värähtelyä ei koskaan siirretä kokonaisuudessaan levyyn, vaan siitä yrittää siirtyä yksi lukuarvo nimeltään taajuus. Jos taajuus on väärä, energiaa siirtyy levyyn paljon vähemmän, kun sen biljardipallojen liike yhdellä hetkellä yrittää vastustaa ilman biljardipallojen liikettä.

(Tässä puhutaan vähän aikaa kentistä ja makroskooppisesta määrästä ainetta ja jostain mahdollisesta tuotteesta, jolla on kaupallista merkitystä. Kirjoitit nimittäin tästä aiheesta SM-keskustelun perään siten kuin et paljon kunnioittaisi yhdenkään sähköisen keksinnön merkittävyyttä oli se sitten Teslan tai jonkun muun.) Jos ei olisi vain ääntä ja levyä, ja kuvitellaan että tuntisimme että myös kenttä ja aine voivat olla tekemisissä keskenään, silloin aiemman SM:n lisäksi pitää kentän lisäksi tietää, mitä aine on. Aine reagoi kenttään ja kenttä muuttuu aineen toimesta. Tosin yleensä tällä pyritään uuteen lopputulokseen kentälle, koska vain kentässä voi olla moodeja, jotka eivät reagoi kentän itsensä kanssa. Silloin lopputulos saadaan jotenkin systeemistä ulos eikä systeemi välttämättä ole tuhoutunut sitä varten. Toisin kuin jos alkaisit jostain tilasta ainetta ja päättäisit järjestää koko aineen rakenteen uusiksi. Sen jälkeen et tietäisi, miten tämä nykyinen rakenne voitaisiin enää muuttaa, koska samalla kentän konfiguraatiolla se ei onnistu. Kentän kun ottaa päämäräksi, silloin ei tarvitse yrittää aloittaa yhdestä alkutilasta yhdelle objektille (kenttä+aine), jossa on valtava määrä informaatiota ja tietää, mikä sen kehitys on siihen tilaan, joka olisi kelvollinen lopputilaksi. Valtava määrä informaatiota pitäisi muuttaa valtavan monen mutkan kautta toiseksi määräksi informaatiota. Kun taas jos kentällä on erillisiä osia, joista osa on muuttumattomia ja jos on aine, jonka 'templaattirakenne' oikeasti pysyy samana prosessin aikana, silloin näiden yhdistelmä voi pyrkiä erillisen kenttäkonfiguraation eksitaatioimiseen. Ja mitä yksinkertaisempaa tämä on, silloin joku voi todennäköisemmin saada tämän idean tietoonsa, että jokin lopputulos, joka on kiinnostava, on varmasti olemassa. Äskeisessä voidaan olla myös niin onnekkaita, että muovattavalla kentällä ei ole massaa, jolloin siihen voidaan syöttää kaikenlaisten energioiden moodeja, jotka ovat pieniä eli taloudellisia ja myös pienillä eli tarkoilla etäisyyksillä toisistaan (mitkä voidaan erottaa toisistaan muualla, jos olisi mittarina toimivaa ainetta, joka ei olisi niin templaattinen kuin tämä vaan reagoisi lineaarisesti kaikkiin energioihin). Vaikka sähkön keksijät, kuten Tesla, eivät koskaan saaneet sillä mitään aikaiseksi, on sähkömagneettinen kenttä kuitenkin ollut hyödyllinen muovailun kohde. Ja esim. Beardenille on voitu rakentaa hänen tarvitsemansa laser.

3

Anonyymi kirjoitti:

Kun aine värähtelee, se ei ole minkäänlainen hologrammi. Perustelen sen tässä tapauksessa siten, että informaatio, joka aineen aaltoihin liittyy, ei ole koskaan ollut olemassa muulla tavalla muussa muodossa. Jos Bearden ei ole ollut nimenomaan leikkaamassa kaikkien ihmisten cymatics-aineita laserillaan uusiksi, ovat näiden toisten ihmisten aineet aina olleet pysyvässä tilassa ja kaikki informaatio, mitä heidän tapauksessaan on olemassa, on sitä, mitä aineessa on. Jotta aine olisi hologrammi, saman informaation, mitä aine on, pitäisi olla ollut olemassa korkeamman dimensioisena. Jos cymatiikan näyttämiseen käyttää hiekkaa, silloin toki tietoa hiekan alla olevasta levystä on myös hiekassa, mutta tässä ei ole kyseessä hologrammi myöskään: vaikka levyä pitäisi kolmiulotteisena ja yrittäisi väittää, että kolmatta ulottuvuutta täytyy käsitellä väräytellessään myös (sopii yrittää löytää jotain värähtelyä vielä tehtyään levystä yhtä paksun kuin se on leveä; tämä osoittaisi ettei tieto levyn värähtelystä ole kuin 2D:tä ja se että levy on paksu on vain häiritsemässä), silloinkin hiekka (aina 2D eikä 3D-tieto mahdu siihen) olisi vain projektio siitä tiedosta, mitä pitäisi olla. Hologrammin idea ei ole se että tavallisen kamerankin valokuvat ovat todellisuuden hologrammeja, vaan hologrammiin pitää saada sisällytettyä kaikki tieto, mikä teoriassa on tarjolla (kun hologrammikuvat luetaan, niiden tiedot siirretään todellisuudessa vielä kerran lineaariseen SM-kenttään josta osaa tiedosta katsellaan silmien avulla näkemättä sitä kaikkea kerralla, mutta pienen pyöriskelyn jälkeen vakuututaan siitä, että tietoa on, kuin olisi kolmesta dimesiosta saatua tietoa). Yllä mainittu äänivärähtely on yleensä kolmessa ulottuvuudessa värähtelevää kaasua. Jos kaasun pystyisi näkemään, siinä tapahtuisi cymatiikkaa perustuen huoneen seiniin, mutta tätä värähtelyä ei koskaan siirretä kokonaisuudessaan levyyn, vaan siitä yrittää siirtyä yksi lukuarvo nimeltään taajuus. Jos taajuus on väärä, energiaa siirtyy levyyn paljon vähemmän, kun sen biljardipallojen liike yhdellä hetkellä yrittää vastustaa ilman biljardipallojen liikettä.

(Tässä puhutaan vähän aikaa kentistä ja makroskooppisesta määrästä ainetta ja jostain mahdollisesta tuotteesta, jolla on kaupallista merkitystä. Kirjoitit nimittäin tästä aiheesta SM-keskustelun perään siten kuin et paljon kunnioittaisi yhdenkään sähköisen keksinnön merkittävyyttä oli se sitten Teslan tai jonkun muun.) Jos ei olisi vain ääntä ja levyä, ja kuvitellaan että tuntisimme että myös kenttä ja aine voivat olla tekemisissä keskenään, silloin aiemman SM:n lisäksi pitää kentän lisäksi tietää, mitä aine on. Aine reagoi kenttään ja kenttä muuttuu aineen toimesta. Tosin yleensä tällä pyritään uuteen lopputulokseen kentälle, koska vain kentässä voi olla moodeja, jotka eivät reagoi kentän itsensä kanssa. Silloin lopputulos saadaan jotenkin systeemistä ulos eikä systeemi välttämättä ole tuhoutunut sitä varten. Toisin kuin jos alkaisit jostain tilasta ainetta ja päättäisit järjestää koko aineen rakenteen uusiksi. Sen jälkeen et tietäisi, miten tämä nykyinen rakenne voitaisiin enää muuttaa, koska samalla kentän konfiguraatiolla se ei onnistu. Kentän kun ottaa päämäräksi, silloin ei tarvitse yrittää aloittaa yhdestä alkutilasta yhdelle objektille (kenttä aine), jossa on valtava määrä informaatiota ja tietää, mikä sen kehitys on siihen tilaan, joka olisi kelvollinen lopputilaksi. Valtava määrä informaatiota pitäisi muuttaa valtavan monen mutkan kautta toiseksi määräksi informaatiota. Kun taas jos kentällä on erillisiä osia, joista osa on muuttumattomia ja jos on aine, jonka 'templaattirakenne' oikeasti pysyy samana prosessin aikana, silloin näiden yhdistelmä voi pyrkiä erillisen kenttäkonfiguraation eksitaatioimiseen. Ja mitä yksinkertaisempaa tämä on, silloin joku voi todennäköisemmin saada tämän idean tietoonsa, että jokin lopputulos, joka on kiinnostava, on varmasti olemassa. Äskeisessä voidaan olla myös niin onnekkaita, että muovattavalla kentällä ei ole massaa, jolloin siihen voidaan syöttää kaikenlaisten energioiden moodeja, jotka ovat pieniä eli taloudellisia ja myös pienillä eli tarkoilla etäisyyksillä toisistaan (mitkä voidaan erottaa toisistaan muualla, jos olisi mittarina toimivaa ainetta, joka ei olisi niin templaattinen kuin tämä vaan reagoisi lineaarisesti kaikkiin energioihin). Vaikka sähkön keksijät, kuten Tesla, eivät koskaan saaneet sillä mitään aikaiseksi, on sähkömagneettinen kenttä kuitenkin ollut hyödyllinen muovailun kohde. Ja esim. Beardenille on voitu rakentaa hänen tarvitsemansa laser.

3

Lue lisää

Tieteessä aineella on kvanttimekaaninen luonne ja lisäksi kun sitä on paljon, sitä kuvataan yleensä statistisella fysiikalla, jossa mitään tietoa aineesta ei voi edes olla olemassa, koska ei ole ratkaisua yli kolmen kappaleen ongelmaan. Ideat mitä on toteutettu ovat yleensä sellaisia, jotka toimivat yhden aineosan kuten atomin ympäristössä, ja tämä aineosa pystyy tuottamaan haluttua tulosta. Eikä sitä häiritse vaikka samoja atomeja olisi ympärillä paljon (kentät voivat olla heikkoja ja heikkenevät paljon ennen kuin toinen atomi tulisi vastaan). Jos olisi olemassa aine, jolla on lämpötila ja kvanttiliikehdintää, sellaiiset resonointiin liittyvät asiat, jotka vaativat aineen olevan pienessä mittakaavassa sopivalla etäisyydellä muusta aineesta, ei koskaan toteudu. Ja kenttään syntyy muutoksia, jotka vain kumoavat toisiaan. Atomien tasolla aineella on paljon ominaisuuksia ja rakennetta, jota ei voi muuttaa mielivaltaisesti, mutta joka on olemassa ikäänkuin aina samalla tavalla, mutta vain sen hetken ajan kuin se on tietyssä kentässä. Koska aine tekee ympärilleen tietyn kentän, joka on sama kuin mitä käytettään tai jokin eri.

"Beardenin malli ei ole sovellettavissa minkään yksinkertaisen matemaattisen kaavan avulla vaan hän vertaa sen soveltamista konkreettiseen kohteeseen esim. monen miljoonan rivin äärimmäisen kompleksiseen tietokoneen ohjelmaan jossa vähitellen selvitetään ko. kohteen oikea aaltomuoto ja kun se aaltomuoto eli interferenssimuotti/templaatti on selvillä niin sitä voidaan monistaa jatkossa tarpeen mukaan muihin vastaavan rakenteen omaaviin kohteisiin pienin muutoksin. Kyse on vahvasti epälineaarisesta fysiikasta jonka perusteet ovat hyvin erilaiset kuin valtavirtafysiikan lineaariset mallit. Ko. tekniikka oli jo yli sata vuotta sitten Nikolai Teslalla."

Normaalitieteessä, kun simuloidaan materian ominaisuuksia, ei välttämättä ole koskaan muodostettu ohjelmaa, joka olisi mijoonia rivejä. Henkilöllä, jolla on miljoona riviä valmiina tiedossaan, pitäisi olla myös ideoita heittää siitä, mitä aine teoriassa on. Riveillä ei välttämättä voi saavuttaa mitään, jos esim. jokaista riviä varten pitää tietää jotain ainekappaleesta, mutta kappaletta ei ole tutkittu yhtään muuten kuin vajavaisin nykymenetelmin. Mikään ei osoita että rivit olisi kirjoitettu periaatteessakaan oikein eikä sitä, että niiden rivien esittämä kyseinen aine olisi olemassa tai juuri se, minkä kanssa lopullinen vempain tehdään. Epälineaarista fysiikkaa, joka divergoituu, ei kannata tehdä tietokoneella yhtään, koska sen tuloksessa olevat virheet ovat suuremmat kuin virheet, joita ihminen laittoi riveihin nykyisessä vajavaisessa tiedossaan.

En ole varma, tarkoittiko Bearden sinusta cymatiikkaa vai jotain CIA-asetta puhuessaan aineen simuloinnista. Cymatiikka-ohjelma on kirjoitettu hetkessä, jos levyn reunat ovat yksinkertaiset. Jos on olemassa miljonan rivin monimutkaisuudella tuotettu levyn geometria, joka pitää pystyä joskus toistamaan muualla, niin silloinkin matemaattinen kaava, jolla simuloidaan, on yksinkertainen aalto tms. -yhtälö, jonka yksinkertaisuus vaatii aineen olevan homogeenistä. Geometrinen muoto on jotain, mitä ohjelmoija voi keksiä ja toteuttaa universumissa, mutta kenelläkään ei ole loputonta sanavaltaa sen suhteen milliasesta aineesta levyn voi veistää.
https://en.wikipedia.org/wiki/Tuning_fork
Jos katsot, mistä asioista materiaalin värähtely riippuu, huomaisit esim. että aaltojen ratkaisua ei voi tehdä ainakaan tuntematta tiheyttä ja Youngin moduulia. Jos nämä ovat ja näillä tekee simulaation, niin silloin ratkaisuna saadut aallot kertovat korkeintaan, että jos leikkaat saman muodon eri aineesta ja havaitset eri aallot, ei varmaan ole kyseessä sama tiheys ja moduuli. Aineesta ei simuloidessa saa selville mitään, ennen loppuun pääsyä ja lopussa on käsillä vain aallot. Ajatteletko muuten tässä kohtaa siten, että jos simuloi levyn yhdestä kulmasta alkaen differentiaali-yhtälöä, niin tällöin on informaatiota, joka siirtyy simulaatiossa eteenpäin ja kohti toista kulmaa eli paikkaa? Tämä ei ole fysikaalista, koska ei universumissa ole mitään yhtä kulmaa alussa vaan kaikki kulmat joka hetki. Aaltojen simulaatio olisi todellisuudessa sellainen, missä on useita aikoja simuloitu, eikä pelkkä paikoillaan nähty hiekkakuva. Hiekkakuvaa ei simuloida suoraan ajan ja aaltojen sijaan, jos ollaan ammattilaisia. Simulaation siirtyessä ajasta seuraavaan on vähän enemmän järkeä verrata paikkojen informaatiota toisiinsa, mutta jotkut paikallaan olevat aallot eivät edusta fysikaalista informaatiota yhtä paljon kuin liikkuvat aaltopaketit kaikissa teorioissa tai se on jonkin alueen paikallaan olevaa informaatiota. Aalto tällaisessa levyssä on simplifikaatio, joka kertoo jotain tosiasiallisten hiukkasten asemasta pystysuunnassa, joten siellä on kyseessä aina informaatiota joka on liikkunut kuin paketti, mutta simulaatio ei sitä tunne.

4

Anonyymi kirjoitti:

Tieteessä aineella on kvanttimekaaninen luonne ja lisäksi kun sitä on paljon, sitä kuvataan yleensä statistisella fysiikalla, jossa mitään tietoa aineesta ei voi edes olla olemassa, koska ei ole ratkaisua yli kolmen kappaleen ongelmaan. Ideat mitä on toteutettu ovat yleensä sellaisia, jotka toimivat yhden aineosan kuten atomin ympäristössä, ja tämä aineosa pystyy tuottamaan haluttua tulosta. Eikä sitä häiritse vaikka samoja atomeja olisi ympärillä paljon (kentät voivat olla heikkoja ja heikkenevät paljon ennen kuin toinen atomi tulisi vastaan). Jos olisi olemassa aine, jolla on lämpötila ja kvanttiliikehdintää, sellaiiset resonointiin liittyvät asiat, jotka vaativat aineen olevan pienessä mittakaavassa sopivalla etäisyydellä muusta aineesta, ei koskaan toteudu. Ja kenttään syntyy muutoksia, jotka vain kumoavat toisiaan. Atomien tasolla aineella on paljon ominaisuuksia ja rakennetta, jota ei voi muuttaa mielivaltaisesti, mutta joka on olemassa ikäänkuin aina samalla tavalla, mutta vain sen hetken ajan kuin se on tietyssä kentässä. Koska aine tekee ympärilleen tietyn kentän, joka on sama kuin mitä käytettään tai jokin eri.

"Beardenin malli ei ole sovellettavissa minkään yksinkertaisen matemaattisen kaavan avulla vaan hän vertaa sen soveltamista konkreettiseen kohteeseen esim. monen miljoonan rivin äärimmäisen kompleksiseen tietokoneen ohjelmaan jossa vähitellen selvitetään ko. kohteen oikea aaltomuoto ja kun se aaltomuoto eli interferenssimuotti/templaatti on selvillä niin sitä voidaan monistaa jatkossa tarpeen mukaan muihin vastaavan rakenteen omaaviin kohteisiin pienin muutoksin. Kyse on vahvasti epälineaarisesta fysiikasta jonka perusteet ovat hyvin erilaiset kuin valtavirtafysiikan lineaariset mallit. Ko. tekniikka oli jo yli sata vuotta sitten Nikolai Teslalla."

Normaalitieteessä, kun simuloidaan materian ominaisuuksia, ei välttämättä ole koskaan muodostettu ohjelmaa, joka olisi mijoonia rivejä. Henkilöllä, jolla on miljoona riviä valmiina tiedossaan, pitäisi olla myös ideoita heittää siitä, mitä aine teoriassa on. Riveillä ei välttämättä voi saavuttaa mitään, jos esim. jokaista riviä varten pitää tietää jotain ainekappaleesta, mutta kappaletta ei ole tutkittu yhtään muuten kuin vajavaisin nykymenetelmin. Mikään ei osoita että rivit olisi kirjoitettu periaatteessakaan oikein eikä sitä, että niiden rivien esittämä kyseinen aine olisi olemassa tai juuri se, minkä kanssa lopullinen vempain tehdään. Epälineaarista fysiikkaa, joka divergoituu, ei kannata tehdä tietokoneella yhtään, koska sen tuloksessa olevat virheet ovat suuremmat kuin virheet, joita ihminen laittoi riveihin nykyisessä vajavaisessa tiedossaan.

En ole varma, tarkoittiko Bearden sinusta cymatiikkaa vai jotain CIA-asetta puhuessaan aineen simuloinnista. Cymatiikka-ohjelma on kirjoitettu hetkessä, jos levyn reunat ovat yksinkertaiset. Jos on olemassa miljonan rivin monimutkaisuudella tuotettu levyn geometria, joka pitää pystyä joskus toistamaan muualla, niin silloinkin matemaattinen kaava, jolla simuloidaan, on yksinkertainen aalto tms. -yhtälö, jonka yksinkertaisuus vaatii aineen olevan homogeenistä. Geometrinen muoto on jotain, mitä ohjelmoija voi keksiä ja toteuttaa universumissa, mutta kenelläkään ei ole loputonta sanavaltaa sen suhteen milliasesta aineesta levyn voi veistää.
https://en.wikipedia.org/wiki/Tuning_fork
Jos katsot, mistä asioista materiaalin värähtely riippuu, huomaisit esim. että aaltojen ratkaisua ei voi tehdä ainakaan tuntematta tiheyttä ja Youngin moduulia. Jos nämä ovat ja näillä tekee simulaation, niin silloin ratkaisuna saadut aallot kertovat korkeintaan, että jos leikkaat saman muodon eri aineesta ja havaitset eri aallot, ei varmaan ole kyseessä sama tiheys ja moduuli. Aineesta ei simuloidessa saa selville mitään, ennen loppuun pääsyä ja lopussa on käsillä vain aallot. Ajatteletko muuten tässä kohtaa siten, että jos simuloi levyn yhdestä kulmasta alkaen differentiaali-yhtälöä, niin tällöin on informaatiota, joka siirtyy simulaatiossa eteenpäin ja kohti toista kulmaa eli paikkaa? Tämä ei ole fysikaalista, koska ei universumissa ole mitään yhtä kulmaa alussa vaan kaikki kulmat joka hetki. Aaltojen simulaatio olisi todellisuudessa sellainen, missä on useita aikoja simuloitu, eikä pelkkä paikoillaan nähty hiekkakuva. Hiekkakuvaa ei simuloida suoraan ajan ja aaltojen sijaan, jos ollaan ammattilaisia. Simulaation siirtyessä ajasta seuraavaan on vähän enemmän järkeä verrata paikkojen informaatiota toisiinsa, mutta jotkut paikallaan olevat aallot eivät edusta fysikaalista informaatiota yhtä paljon kuin liikkuvat aaltopaketit kaikissa teorioissa tai se on jonkin alueen paikallaan olevaa informaatiota. Aalto tällaisessa levyssä on simplifikaatio, joka kertoo jotain tosiasiallisten hiukkasten asemasta pystysuunnassa, joten siellä on kyseessä aina informaatiota joka on liikkunut kuin paketti, mutta simulaatio ei sitä tunne.

4

Lue lisää

Jos sovitaan, että levyaalto on kuitenkin perimmäistä todellisuutta, tällaiseen levyyn on mahdollista simuloida ensin yksi aaltopaketti ja pelkkää tyhjää muualle. Silloin toki on informaation liikettä seuraavina hetkinä, mutta pitkään aikaan ei muodostu hiekan tutkimista.

Jos on simuoinut aallot tai saanut ne, silloinkaan ei voi selvittää aalloista minkään asian kahta muuttujaa yhtäaikaa, ja niistä saa tietoa vain vertaamalla todelliseen kuvioon, joka pitää varmaan mitata hiekalla, jos ei muuta keksitä. Tällöinkään tieto ei ole muotoa, että 'hiekka siirtyi pienen määrän, joten arvot eivät ole kaukana aineesta A', vai onko? (Tämä olisi lineaarista informaatiota tai kahden datajoukon korrelaatiota, mutta hiekkakuvio ei ole lineaarinen aineen tiheyden suhteen.) Tällä hetkellä ei ole olemassa paljon mysteerimateriaaleja, joiden esim. tiheys olisi epävarma ja mysteerimäisesti toisen aineen kyljessä kiinni niin, että niiden eroavuus pitäsi kaikin keinoin todistaa. Simulaatiolla voi tehdä jotain, vain jos on pakko pyrkiä johonkin aaltokuvioon sille geometrialle, mille se pitää olla, mutta kun oikeaa ainetta sille ei vielä ole, vaikka esim. tiedetään, miten metalliseoksia tihennetään ym. ja silloinkin pitää kokeilla kaikki tiheydet lävitse tietääkseen, onko sitä aaltoa edes olemassa. Mitä tuo voi tarkoittaa, on että käyttötarkoitus olisi löytää tietylle tiheydelle muoto, joka vastaanottaa mahdollisimman vähän tai paljon tärinää tietyllä taajuudella (tai tietylle muodolle tietty tiheys, jolloin ei ole yleensä miljoonasta geometria-rivistä kyse). Vaikka simuloi vain yhtä levyä, tämä on yleensä lähes oikea vastaus tärinää, joka vaikuttaa esim. muualle levyn vieressä seuraavaksi oleviin osiin. Tällöin koodi ajetaan miljoona kertaa, mutta ei samoilla arvoilla, eikä lopputulosta käytetä jonkun toisen tapauksen kanssa.

Kenttien ja aaltojen lineaarisuus ei ole niinkuin äskeisessä vaan se tarkoittaa spesifisti sitä, että aaltoyhtälö on lineaarinen. Sen ratkaisut muodostavat toisia aaltoja, jotka ovat näiden summia. Kahden tapauksen kohtaaminen on yksinkertainen, eivätkä aaltopaketit menetä muotoaan jos eri aaltopaketteihin kuuluvat kentän huiput kohtaavat interferenssissä. Jos tekee epälineaarisesta kentästä aseen, on mahdollista että tähdätessään vihollisen silmien väliin, osuu läheltäkin ampuessaan lopulta itseensä. Tai pikemminkin ase muistuttaa dynamiittia.

Cymatics-ilmiö on tärkeiltä osiltaan lineaarinen. Tai siinä on oltava tärkeä lineaarinen osa, jos kyseessä on hyvännäköinen kuva, joka ei repeile sieltä sun täältä. Lineaarisuus on läsnä itse levyssä ja sen aalloissa, ja käsittäisi koko ilmiön, jos voitaisiin unohtaa, miksi levy alkoi värähdellä, ja voitaisiin vaatia, että sen värähtely jatkuu. Aaltoyhtälölläkin voi tehdä tietokonehiekasta hyvän näköistä (ja hyvännäköistä saa myös simuloimatta mitään yhtälöä ja kirjoittamalla ohjelmaan pelkkiä ratkaisuja), mutta tarkemmin levyn, joka on ohut, aaltoilu on biharmonisen yhtälön mukaista:
https://people.maths.ox.ac.uk/trefethen/pdectb/biharm2.pdf
ja tämäkin yhtälö on lineaarinen. Tämä on kaikki 1800-luvun lopun fysiikkaa ja kuvittelee täydellisiä levyjä. Aallot (tai biharmoniset ratkaisut levyssä) eivät kuvaa hiukkasten liikettä pitkittäisesti: ensinnäkään kaikki cymatiksin hiekanpiirtoa tekevät ratkaisut ovat lopputilassa paikallaan pysyviä aaltoja - ei ole mitään suuntaa joka vastaisi aallon etenemisuuntaa - toiseksi näyttää, että yhtälöllä halutaan pomputtaa levyä ylös ja alas ,joten jos jokin aalto olisi poistumassa levystä pian, se ei olisi samansuuntainen pelisiirto pomppuihin nähden. Tämä olisi tietysti aika selvää ongelman antamisesta: jos ilmakehässä kulkevan äänen, joka on pitkittäinen aalto (ja painetta), pitäisi siirtää energiaa levyyn, jonka paksuus on nolla, sen pitäisi litistää levyä epätasaisesti eripuolilta siinä suunnassa, missä levy voi ottaa painetta vastaan.

Levyn tapa saada energia ja sen katoaminen levystä voivat olla epälineaarisia, mutta Cymaatikot eivät välttämättä heittäisi seurastaan pois ihmisiä, jotka osaavat tehdä lineaarisia energian siirtoja, jos heidän levynsä näyttävät aivan samalta. Kun tarkastellaan pelkää levyä, ihmiset jotka haluavat jakaa asiat helposti käsiteltäviin pieniin kokonaisuuksiin sanoisivat, että levyssä on läsnä monta aaltoa ja sitä, kun yhdessä väliaineessa on monta aaltoa yhtäaikaa, kutsutaan interferenssiksi. Jos on puolestaan olemassa ulkopuolinen ääni ja kaasu, joka aaltoilee ja siirtää energiaa levyyn, on olemassa kaikkea vuorovaikutusta ja joskus resonanssi. Teoria, joka käsittelee kahden väliaineen välillä olevien aaltojen yhteyttä toisiinsa ei tarvitse olla matemaattisesti se, että siinä on samanlaisia yksittäisiä lineaarisia aaltoyhtälöitä.
....
5

Anonyymi kirjoitti:

Jos sovitaan, että levyaalto on kuitenkin perimmäistä todellisuutta, tällaiseen levyyn on mahdollista simuloida ensin yksi aaltopaketti ja pelkkää tyhjää muualle. Silloin toki on informaation liikettä seuraavina hetkinä, mutta pitkään aikaan ei muodostu hiekan tutkimista.

Jos on simuoinut aallot tai saanut ne, silloinkaan ei voi selvittää aalloista minkään asian kahta muuttujaa yhtäaikaa, ja niistä saa tietoa vain vertaamalla todelliseen kuvioon, joka pitää varmaan mitata hiekalla, jos ei muuta keksitä. Tällöinkään tieto ei ole muotoa, että 'hiekka siirtyi pienen määrän, joten arvot eivät ole kaukana aineesta A', vai onko? (Tämä olisi lineaarista informaatiota tai kahden datajoukon korrelaatiota, mutta hiekkakuvio ei ole lineaarinen aineen tiheyden suhteen.) Tällä hetkellä ei ole olemassa paljon mysteerimateriaaleja, joiden esim. tiheys olisi epävarma ja mysteerimäisesti toisen aineen kyljessä kiinni niin, että niiden eroavuus pitäsi kaikin keinoin todistaa. Simulaatiolla voi tehdä jotain, vain jos on pakko pyrkiä johonkin aaltokuvioon sille geometrialle, mille se pitää olla, mutta kun oikeaa ainetta sille ei vielä ole, vaikka esim. tiedetään, miten metalliseoksia tihennetään ym. ja silloinkin pitää kokeilla kaikki tiheydet lävitse tietääkseen, onko sitä aaltoa edes olemassa. Mitä tuo voi tarkoittaa, on että käyttötarkoitus olisi löytää tietylle tiheydelle muoto, joka vastaanottaa mahdollisimman vähän tai paljon tärinää tietyllä taajuudella (tai tietylle muodolle tietty tiheys, jolloin ei ole yleensä miljoonasta geometria-rivistä kyse). Vaikka simuloi vain yhtä levyä, tämä on yleensä lähes oikea vastaus tärinää, joka vaikuttaa esim. muualle levyn vieressä seuraavaksi oleviin osiin. Tällöin koodi ajetaan miljoona kertaa, mutta ei samoilla arvoilla, eikä lopputulosta käytetä jonkun toisen tapauksen kanssa.

Kenttien ja aaltojen lineaarisuus ei ole niinkuin äskeisessä vaan se tarkoittaa spesifisti sitä, että aaltoyhtälö on lineaarinen. Sen ratkaisut muodostavat toisia aaltoja, jotka ovat näiden summia. Kahden tapauksen kohtaaminen on yksinkertainen, eivätkä aaltopaketit menetä muotoaan jos eri aaltopaketteihin kuuluvat kentän huiput kohtaavat interferenssissä. Jos tekee epälineaarisesta kentästä aseen, on mahdollista että tähdätessään vihollisen silmien väliin, osuu läheltäkin ampuessaan lopulta itseensä. Tai pikemminkin ase muistuttaa dynamiittia.

Cymatics-ilmiö on tärkeiltä osiltaan lineaarinen. Tai siinä on oltava tärkeä lineaarinen osa, jos kyseessä on hyvännäköinen kuva, joka ei repeile sieltä sun täältä. Lineaarisuus on läsnä itse levyssä ja sen aalloissa, ja käsittäisi koko ilmiön, jos voitaisiin unohtaa, miksi levy alkoi värähdellä, ja voitaisiin vaatia, että sen värähtely jatkuu. Aaltoyhtälölläkin voi tehdä tietokonehiekasta hyvän näköistä (ja hyvännäköistä saa myös simuloimatta mitään yhtälöä ja kirjoittamalla ohjelmaan pelkkiä ratkaisuja), mutta tarkemmin levyn, joka on ohut, aaltoilu on biharmonisen yhtälön mukaista:
https://people.maths.ox.ac.uk/trefethen/pdectb/biharm2.pdf
ja tämäkin yhtälö on lineaarinen. Tämä on kaikki 1800-luvun lopun fysiikkaa ja kuvittelee täydellisiä levyjä. Aallot (tai biharmoniset ratkaisut levyssä) eivät kuvaa hiukkasten liikettä pitkittäisesti: ensinnäkään kaikki cymatiksin hiekanpiirtoa tekevät ratkaisut ovat lopputilassa paikallaan pysyviä aaltoja - ei ole mitään suuntaa joka vastaisi aallon etenemisuuntaa - toiseksi näyttää, että yhtälöllä halutaan pomputtaa levyä ylös ja alas ,joten jos jokin aalto olisi poistumassa levystä pian, se ei olisi samansuuntainen pelisiirto pomppuihin nähden. Tämä olisi tietysti aika selvää ongelman antamisesta: jos ilmakehässä kulkevan äänen, joka on pitkittäinen aalto (ja painetta), pitäisi siirtää energiaa levyyn, jonka paksuus on nolla, sen pitäisi litistää levyä epätasaisesti eripuolilta siinä suunnassa, missä levy voi ottaa painetta vastaan.

Levyn tapa saada energia ja sen katoaminen levystä voivat olla epälineaarisia, mutta Cymaatikot eivät välttämättä heittäisi seurastaan pois ihmisiä, jotka osaavat tehdä lineaarisia energian siirtoja, jos heidän levynsä näyttävät aivan samalta. Kun tarkastellaan pelkää levyä, ihmiset jotka haluavat jakaa asiat helposti käsiteltäviin pieniin kokonaisuuksiin sanoisivat, että levyssä on läsnä monta aaltoa ja sitä, kun yhdessä väliaineessa on monta aaltoa yhtäaikaa, kutsutaan interferenssiksi. Jos on puolestaan olemassa ulkopuolinen ääni ja kaasu, joka aaltoilee ja siirtää energiaa levyyn, on olemassa kaikkea vuorovaikutusta ja joskus resonanssi. Teoria, joka käsittelee kahden väliaineen välillä olevien aaltojen yhteyttä toisiinsa ei tarvitse olla matemaattisesti se, että siinä on samanlaisia yksittäisiä lineaarisia aaltoyhtälöitä.
....
5

Lue lisää

Levyn ja ilman tapauksessa mentäisiin biljardipallomalliin (tosin tarkempaan hiukkasmalliin) ja esitettäisiin usean hiukkasen törmäyksellä törmäyksissä siirtyvän energian aiheuttamat eksitaatiot levyyn. (Tosin tätä ennen helpompaa olisi tehdä äänestä voimakenttä, joka heiluu avaruudessa aaltoina ja on suunnattu, ja kirjoittaa levylle pakotetun oskillaattorin yhtälö, joka on aaltoyhtälöä vastaava. Jotkut pakotetu oskillaattorit ovat kuitenkin edelleen lineaarisia, kuten tällä luennolla:
https://youtu.be/FCFpaKcpuXQ
Minunkaan ideassani voimakenttä ei ota välttämättä huomioon kaikkea ilman röjää joka jää äänessä olevan ilman ja levyn väliin pyörimään. Luennolla kerrotaan (28:13) myös, että senkaltaisessa tapauksessa on olemassa sekalaisia efektejä vähän aikaa äänen päälle kytkemisen jälkeen, mutta cymaatikoita ei välttämättä kiinnostaisi kuin pitkän aikavälin hyvin käyttäytyvä aaltoilu, jolla on paljon enemmän tekemistä aaltoilun kanssa, jonka kuvitellaan olevan olemassa itsestään. (seuraavaksi on resonanssi ja 59:15 on näytös siitä.) Jatkossa on ideoita siitä, miten energia siirtyy toisiin heilureihin
https://youtu.be/Ahv7Akj2xs4
aihe vaihtuu 12:50, 24:05
Missään sarjan vaiheessa ei päädytä mihinkään, millä voisi kuvata äänen oskillointia ja levyn oskillointia yhtäaikaa. (Eikä minusta tähän kannattaakaan pyrkiä, vaikka voimassa oli minusta järkeä. Olisi täysin mielivaltaista valita jotain jousia kaasun ja kiinteän aineen välille, eikä yhdellä jousella siellä todellisuutta kuvata.)
https://youtu.be/b1eKhyC9TTo
Jättimäinen tapaus 26:56
Siitä puuttuu eri oskilloijalajit eikä ole myöskään voimaa. Vailla voimaa kaikki vastaisi sitä, että ilmassa oleva ääni lässähtää huudahduksen jälkeen pois päältä annettuaan levylle annoksen energiaa ja hukattuaan loput muualle. Eli oikeastaan nämä ovat turhia katsoa, mutta et hyötyisi myöskään biharmonisen yhtälön johtamisesta levylle, koska se ei kerro vuorovaikutuksesta äänen kanssa.

Jotkut muut materian aallot voivat olla epälineaarisia. Esim. tämä epätäydellinen ja epäsymmetrinen äänirauta soidessaan yksin yhtälön (2) mukaisesti:
https://arxiv.org/pdf/2006.00990.pdf

Kun sanot, että Cymatic-ilmiötä voi kuvailla templaattien tai muottien avulla, olet sanonut jo olevasi kiinnostunut vain lineaarisesta osasta ilmiötä. Universumi ei kuitenkaan muodostu muoteista sillä tavalla että voitaisiin esim. sanoa objekteilla olevan luonnollisia taajuuksia, kun jotta kerran ilmiösi saataisiin aikaiseksi on pohdittava jotain muuta kuin taajuuksien ja aaltohuippujen geometrian muotteja (jotka eivät ole luonnonvakio-muotteja vaan laserin leikkaamia). Eli kaikissa luonnon äänissä ja levyissä on aina pohjimmiltaan kyseessä dynaaminen pienten osien malli. Dynaamisen mallin pitäisi ajatella olevan olemassa aina myös pelkän levyn sisällä. Silloin erona näiden kahden välillä on että toisessa voi esim. rikkoa lasia äänellä ja toisessa ei (tai jos olisi pelkkiä aaltoja, lasin pitäisi periodisesti näyttää korjaavan itsensä). Tieteilijät voivat väitellä erikseen siitä, onko esim. elektronin massan ja elektronin varauksen suuruus tai jokin muu varsinkin QFT-hiukkasissa jokin luonnon muotti vai ovatko ne dynaamisia. Ja tietääkseni itse et ole koskaan antanut olettaa, että ensimmäisten tapauksessa olisi olemassa ainakaan yksinkertaisin muotti.

Voidaan nähdä, että kaikki Bahman Zohurin aaltoyhtälöt olivat lineaarisia. Samoin hänen erikoisempi kenttäteoriansa sivulla 334 oli epälineaarinen vain, kun valon yhteydessä oli varattuja hiukkasia. Jos hiukkaset eivät ole läsnä, ja jos vakuumiefektejä ei ole (koska kentällä ei ole tarpeeksi energiaa verrattuna siihen, mitä hiukkasten massat ovat tms. ks. myös seur.), silloin hänenkin kenttänsä on lineaarinen.

Sähkömagnetismin epälineaarisuudella tyhjiössä eli esim. valolle on tunnettu raja
https://en.wikipedia.org/wiki/Schwinger_limit
Tämä tarkoittaa ettei lineaarista aaltoyhtälöä voi noudattaa kauan ennen kuin todellisen Lagrangen tiheyden, joka kuitenkin on aina muulloinkin sisältänyt verteksit valosta elektroneihin, efektit alkavat hajottamaan liian suurten ja toisiinsa törmäävien gamma-säteiden aaltopaketteja.

Vain oikean fysiikan 'oikeasti skalaari' oikea kenttä (yksi on jopa todennetussa standardimallissa) on ihmiskunnan kenttäteorioista sisältänyt kentän, joka on epälineaarinen myös, kun kenttä on vapaassa olomuodossa (vapaana muusta aineesta mutta ei useista itsensä aaltopaketeista). Olisi todella radikaalia (siis väärin)pyrkiä esittämään tällainen epälineaarisuus vektorikentille eikä pyrkiä vektoriudesta eroon.

B toisaalla:
"templaatti = muotti ja tässä yhteydessä hologrammi tai aaltojen interferenssi joka vaikuttaa kohteeseen epälineaarisesti resonanssina "sisältä ulospäin" toisin kuin lineaariset "ulkoa-sisäänpäin" vuorovaikutukset."

(Olet kirjoittanut enemmän myöhemmin. Ja vaikka ensin luulin että tässä ulko- ja sisäasiassa on jotain, mikä kuuluu asiaan tärkeällä tavalla, et ole myöhemmin ymmärtänyt niitä enää sillä tavalla, jota ajattelin.)

6

Anonyymi kirjoitti:

Levyn ja ilman tapauksessa mentäisiin biljardipallomalliin (tosin tarkempaan hiukkasmalliin) ja esitettäisiin usean hiukkasen törmäyksellä törmäyksissä siirtyvän energian aiheuttamat eksitaatiot levyyn. (Tosin tätä ennen helpompaa olisi tehdä äänestä voimakenttä, joka heiluu avaruudessa aaltoina ja on suunnattu, ja kirjoittaa levylle pakotetun oskillaattorin yhtälö, joka on aaltoyhtälöä vastaava. Jotkut pakotetu oskillaattorit ovat kuitenkin edelleen lineaarisia, kuten tällä luennolla:
https://youtu.be/FCFpaKcpuXQ
Minunkaan ideassani voimakenttä ei ota välttämättä huomioon kaikkea ilman röjää joka jää äänessä olevan ilman ja levyn väliin pyörimään. Luennolla kerrotaan (28:13) myös, että senkaltaisessa tapauksessa on olemassa sekalaisia efektejä vähän aikaa äänen päälle kytkemisen jälkeen, mutta cymaatikoita ei välttämättä kiinnostaisi kuin pitkän aikavälin hyvin käyttäytyvä aaltoilu, jolla on paljon enemmän tekemistä aaltoilun kanssa, jonka kuvitellaan olevan olemassa itsestään. (seuraavaksi on resonanssi ja 59:15 on näytös siitä.) Jatkossa on ideoita siitä, miten energia siirtyy toisiin heilureihin
https://youtu.be/Ahv7Akj2xs4
aihe vaihtuu 12:50, 24:05
Missään sarjan vaiheessa ei päädytä mihinkään, millä voisi kuvata äänen oskillointia ja levyn oskillointia yhtäaikaa. (Eikä minusta tähän kannattaakaan pyrkiä, vaikka voimassa oli minusta järkeä. Olisi täysin mielivaltaista valita jotain jousia kaasun ja kiinteän aineen välille, eikä yhdellä jousella siellä todellisuutta kuvata.)
https://youtu.be/b1eKhyC9TTo
Jättimäinen tapaus 26:56
Siitä puuttuu eri oskilloijalajit eikä ole myöskään voimaa. Vailla voimaa kaikki vastaisi sitä, että ilmassa oleva ääni lässähtää huudahduksen jälkeen pois päältä annettuaan levylle annoksen energiaa ja hukattuaan loput muualle. Eli oikeastaan nämä ovat turhia katsoa, mutta et hyötyisi myöskään biharmonisen yhtälön johtamisesta levylle, koska se ei kerro vuorovaikutuksesta äänen kanssa.

Jotkut muut materian aallot voivat olla epälineaarisia. Esim. tämä epätäydellinen ja epäsymmetrinen äänirauta soidessaan yksin yhtälön (2) mukaisesti:
https://arxiv.org/pdf/2006.00990.pdf

Kun sanot, että Cymatic-ilmiötä voi kuvailla templaattien tai muottien avulla, olet sanonut jo olevasi kiinnostunut vain lineaarisesta osasta ilmiötä. Universumi ei kuitenkaan muodostu muoteista sillä tavalla että voitaisiin esim. sanoa objekteilla olevan luonnollisia taajuuksia, kun jotta kerran ilmiösi saataisiin aikaiseksi on pohdittava jotain muuta kuin taajuuksien ja aaltohuippujen geometrian muotteja (jotka eivät ole luonnonvakio-muotteja vaan laserin leikkaamia). Eli kaikissa luonnon äänissä ja levyissä on aina pohjimmiltaan kyseessä dynaaminen pienten osien malli. Dynaamisen mallin pitäisi ajatella olevan olemassa aina myös pelkän levyn sisällä. Silloin erona näiden kahden välillä on että toisessa voi esim. rikkoa lasia äänellä ja toisessa ei (tai jos olisi pelkkiä aaltoja, lasin pitäisi periodisesti näyttää korjaavan itsensä). Tieteilijät voivat väitellä erikseen siitä, onko esim. elektronin massan ja elektronin varauksen suuruus tai jokin muu varsinkin QFT-hiukkasissa jokin luonnon muotti vai ovatko ne dynaamisia. Ja tietääkseni itse et ole koskaan antanut olettaa, että ensimmäisten tapauksessa olisi olemassa ainakaan yksinkertaisin muotti.

Voidaan nähdä, että kaikki Bahman Zohurin aaltoyhtälöt olivat lineaarisia. Samoin hänen erikoisempi kenttäteoriansa sivulla 334 oli epälineaarinen vain, kun valon yhteydessä oli varattuja hiukkasia. Jos hiukkaset eivät ole läsnä, ja jos vakuumiefektejä ei ole (koska kentällä ei ole tarpeeksi energiaa verrattuna siihen, mitä hiukkasten massat ovat tms. ks. myös seur.), silloin hänenkin kenttänsä on lineaarinen.

Sähkömagnetismin epälineaarisuudella tyhjiössä eli esim. valolle on tunnettu raja
https://en.wikipedia.org/wiki/Schwinger_limit
Tämä tarkoittaa ettei lineaarista aaltoyhtälöä voi noudattaa kauan ennen kuin todellisen Lagrangen tiheyden, joka kuitenkin on aina muulloinkin sisältänyt verteksit valosta elektroneihin, efektit alkavat hajottamaan liian suurten ja toisiinsa törmäävien gamma-säteiden aaltopaketteja.

Vain oikean fysiikan 'oikeasti skalaari' oikea kenttä (yksi on jopa todennetussa standardimallissa) on ihmiskunnan kenttäteorioista sisältänyt kentän, joka on epälineaarinen myös, kun kenttä on vapaassa olomuodossa (vapaana muusta aineesta mutta ei useista itsensä aaltopaketeista). Olisi todella radikaalia (siis väärin)pyrkiä esittämään tällainen epälineaarisuus vektorikentille eikä pyrkiä vektoriudesta eroon.

B toisaalla:
"templaatti = muotti ja tässä yhteydessä hologrammi tai aaltojen interferenssi joka vaikuttaa kohteeseen epälineaarisesti resonanssina "sisältä ulospäin" toisin kuin lineaariset "ulkoa-sisäänpäin" vuorovaikutukset."

(Olet kirjoittanut enemmän myöhemmin. Ja vaikka ensin luulin että tässä ulko- ja sisäasiassa on jotain, mikä kuuluu asiaan tärkeällä tavalla, et ole myöhemmin ymmärtänyt niitä enää sillä tavalla, jota ajattelin.)

6

Lue lisää

Kun tieteen skalaarikenttä vaikuttaa itseensä, sillä ei ole mitään ulko- ja sisäpuolta, vaan 'se' vaikuttaa 'siihen'. Klassisesti tämä näyttäisi samalta kuin aallot ääniraudassa, joka on yllä. Toisaalta, jos kyseessä ei ole klassinen tarkastelu ja aallon paketteja on pidettävä objekteina, silloin muodostuu kielen käyttöönkin sopiva lauseen subjekti ja sen 'kohde' ja nämä vuorovaikuttavat (minusta ne vuorovaikuttavat, jos subjektin ja objektin paikkaa voi vaihtaa useissa (huom. kielen) lauseissa, jotka sisältävät ne molemmat). Kun esim. spinorikentästä päin ja vektorikentästä päin vuorovaikutetaan keskenään samalla tavalla paketteina, voidaan joskus olettaa, että sekä yksi spinori että vektori voivat jäädä jäljelle tapahtumasta. Silloinkaan kyseessä ei ole lineearinen tapahtuma. Klassisesti olisi ratkaistava differentiaaliyhtälöiden ryhmä, joka on epälineaarinen vähän samalla tavalla kuin tässä, mutta vähintään jossain olisi myös sekoitettu tulo (ja vasemmalla olisi toinen aste).
https://math.stackexchange.com/questions/4030839/system-of-non-linear-differential-equations-x-y2-and-y-x2

Kaikki fysiikassa ei kuitenkaan ole aina ollut QFT:tä eikä ole vieläkään, joten näitä muita fysiikan tapoja täytyy niihin kyllästyneen ihmisen yrittää ymmärtää. Tai tuhota ne jossain kulttuurivallankumouksessa.

Kvanttimekaniikassa on sirontateoria, jossa hiukkasia todennäköisyysaaltona on matemaatisesti vain yksi, ja tämä kohde niin sanotusti siroaa potentiaalista, joka esittää jonkinlaista kasaa jotka koostuvat oikeasti hiukkasista, mutta joita ei sillä tavalla voida esittää. Potentiaali on minun kielenkäytössäni ulkoinen, ja kyseessä ei ole periaatteessa vuorovaikutus,kun potentiaaliin tai siihen, mitä se on fysikaalisesti, ei ajatella että vaikutetaan mitenkään. Tämä on täysin samanlainen tapa toimia kuin yllä puhutussa pakotetussa oskillaattorissa. Jokin ainemöykky kuten heilurin heiluttajan nyrkki käsitellään mallissa vain siten, että sanotaan siitä tulevan voimaa heiluriin (joka on avoin systeemi, mutta QM-sironnassa ollaan kuitenkin suljettuja, koska liike-energia, jonka aalto voisi saada potentiaalista saadaan sen perusteellla, että aalto itse siirtyy sinne, ja mahdollinen energia vähenee kun se on saatu). QM:ssä kaiken todennäköisyyden on säilyttävä, ja vaikka sen aaltoyhtälöön istutetaan mitä hyvänsä paikan ja ajan potentiaaleja, ei teorioista koskaan tule epälineaarisia.
Tai niistä tulee ei-kvantti-teorioita:
https://en.wikipedia.org/wiki/Nonlinear_Schrödinger_equation
Unlike the linear Schrödinger equation, the NLSE never describes the time evolution of a quantum state. Se voi olla kenttäteorian alku, joka pitä kvantisoida. Ja se on minimaalisen vähän erilainen kuin oikean skalaarin kenttä, jolla oli esimerkissäni itseisvuorovaikutus.

Lineaarisuudesta on hyötyä todennäköisyysteoriassa (ja QFT:kin sisältää aina todennäköisyyksiä sellaisella periaatteella joka on lineaarinen kuin QM), koska jos kvanttisuure voi saadan arvon a ja arvon b, silloin lineaarisessa yhtälössä voi sanoa, että on jokin objekti (yhtälön ratkaisu) joka perustuu a:han ja toinen b:hen. Lisäksi voidaan sanoa, että jos on epävarmaa, onko kyseessä a vain b, tämäkin voidaan esittää matemaatisella objektilla, koska lineaarisen yhtälön ratkaisuna voi olla objekti, joka perustuu a+b:hen. Yhtälö samalla tuottaa muutoksia siinä, mikä todennäköisyys on vallalla eli se on kaiken muun sekoilun lisäksi todennäköisyysobjektin luonnolait. Jos vaadit epälineaarista QM:ää ja olet hyvin varomaton, menetät jonkun näistä mallin ominaisuuksista: (1) systeemi eli hiukkanen tms. ei voi olla suurensa molempia arvoja kuvaavassa tilassa, (2) yhtälö, joka on, ei sisällä ratkaisuja, jotka kuvaavat, missä tilassa systeemi on ja mitä todennäköisyyksiä suureella on, ja yhtälöön liittyvät matemaattiset objektit eivät ole tätä varten (jotkut eivät tässä vaiheessa jo silloin tiedä, miksi yhtälöä edes on, mutta periaatteessa voidaan jakaa matemaattisen mallin tekemät tehtävät usean asian kesken), (3) yhtälö ei kuvaa systeemin kehitystä ja muutoksia tai hiukkasten asemaa. Voisit siis toisesta kohdasta luopumalla esim. tarvita epälineaarisen yhtälön ja sen antamien ratkaisujen lisäksi lisää matemaattisia objekteja ja miljoona riviä tietokoneohjelmaa, joka kertoo miten yhtälöratkaisu tulkitaan todennäköisyyden antamiseksi suureen arvolle a. Sitten tarvitaan miljoona kertaa miljoona riviä kirjoitetua matematiikkaa, jotka todistavat kuulijoille, että tietokoneohjelma on epälineaarinen myös tai muuten siitä ominaisuudesta ei kannata puhua.

7

Anonyymi kirjoitti:

Kun tieteen skalaarikenttä vaikuttaa itseensä, sillä ei ole mitään ulko- ja sisäpuolta, vaan 'se' vaikuttaa 'siihen'. Klassisesti tämä näyttäisi samalta kuin aallot ääniraudassa, joka on yllä. Toisaalta, jos kyseessä ei ole klassinen tarkastelu ja aallon paketteja on pidettävä objekteina, silloin muodostuu kielen käyttöönkin sopiva lauseen subjekti ja sen 'kohde' ja nämä vuorovaikuttavat (minusta ne vuorovaikuttavat, jos subjektin ja objektin paikkaa voi vaihtaa useissa (huom. kielen) lauseissa, jotka sisältävät ne molemmat). Kun esim. spinorikentästä päin ja vektorikentästä päin vuorovaikutetaan keskenään samalla tavalla paketteina, voidaan joskus olettaa, että sekä yksi spinori että vektori voivat jäädä jäljelle tapahtumasta. Silloinkaan kyseessä ei ole lineearinen tapahtuma. Klassisesti olisi ratkaistava differentiaaliyhtälöiden ryhmä, joka on epälineaarinen vähän samalla tavalla kuin tässä, mutta vähintään jossain olisi myös sekoitettu tulo (ja vasemmalla olisi toinen aste).
https://math.stackexchange.com/questions/4030839/system-of-non-linear-differential-equations-x-y2-and-y-x2

Kaikki fysiikassa ei kuitenkaan ole aina ollut QFT:tä eikä ole vieläkään, joten näitä muita fysiikan tapoja täytyy niihin kyllästyneen ihmisen yrittää ymmärtää. Tai tuhota ne jossain kulttuurivallankumouksessa.

Kvanttimekaniikassa on sirontateoria, jossa hiukkasia todennäköisyysaaltona on matemaatisesti vain yksi, ja tämä kohde niin sanotusti siroaa potentiaalista, joka esittää jonkinlaista kasaa jotka koostuvat oikeasti hiukkasista, mutta joita ei sillä tavalla voida esittää. Potentiaali on minun kielenkäytössäni ulkoinen, ja kyseessä ei ole periaatteessa vuorovaikutus,kun potentiaaliin tai siihen, mitä se on fysikaalisesti, ei ajatella että vaikutetaan mitenkään. Tämä on täysin samanlainen tapa toimia kuin yllä puhutussa pakotetussa oskillaattorissa. Jokin ainemöykky kuten heilurin heiluttajan nyrkki käsitellään mallissa vain siten, että sanotaan siitä tulevan voimaa heiluriin (joka on avoin systeemi, mutta QM-sironnassa ollaan kuitenkin suljettuja, koska liike-energia, jonka aalto voisi saada potentiaalista saadaan sen perusteellla, että aalto itse siirtyy sinne, ja mahdollinen energia vähenee kun se on saatu). QM:ssä kaiken todennäköisyyden on säilyttävä, ja vaikka sen aaltoyhtälöön istutetaan mitä hyvänsä paikan ja ajan potentiaaleja, ei teorioista koskaan tule epälineaarisia.
Tai niistä tulee ei-kvantti-teorioita:
https://en.wikipedia.org/wiki/Nonlinear_Schrödinger_equation
Unlike the linear Schrödinger equation, the NLSE never describes the time evolution of a quantum state. Se voi olla kenttäteorian alku, joka pitä kvantisoida. Ja se on minimaalisen vähän erilainen kuin oikean skalaarin kenttä, jolla oli esimerkissäni itseisvuorovaikutus.

Lineaarisuudesta on hyötyä todennäköisyysteoriassa (ja QFT:kin sisältää aina todennäköisyyksiä sellaisella periaatteella joka on lineaarinen kuin QM), koska jos kvanttisuure voi saadan arvon a ja arvon b, silloin lineaarisessa yhtälössä voi sanoa, että on jokin objekti (yhtälön ratkaisu) joka perustuu a:han ja toinen b:hen. Lisäksi voidaan sanoa, että jos on epävarmaa, onko kyseessä a vain b, tämäkin voidaan esittää matemaatisella objektilla, koska lineaarisen yhtälön ratkaisuna voi olla objekti, joka perustuu a b:hen. Yhtälö samalla tuottaa muutoksia siinä, mikä todennäköisyys on vallalla eli se on kaiken muun sekoilun lisäksi todennäköisyysobjektin luonnolait. Jos vaadit epälineaarista QM:ää ja olet hyvin varomaton, menetät jonkun näistä mallin ominaisuuksista: (1) systeemi eli hiukkanen tms. ei voi olla suurensa molempia arvoja kuvaavassa tilassa, (2) yhtälö, joka on, ei sisällä ratkaisuja, jotka kuvaavat, missä tilassa systeemi on ja mitä todennäköisyyksiä suureella on, ja yhtälöön liittyvät matemaattiset objektit eivät ole tätä varten (jotkut eivät tässä vaiheessa jo silloin tiedä, miksi yhtälöä edes on, mutta periaatteessa voidaan jakaa matemaattisen mallin tekemät tehtävät usean asian kesken), (3) yhtälö ei kuvaa systeemin kehitystä ja muutoksia tai hiukkasten asemaa. Voisit siis toisesta kohdasta luopumalla esim. tarvita epälineaarisen yhtälön ja sen antamien ratkaisujen lisäksi lisää matemaattisia objekteja ja miljoona riviä tietokoneohjelmaa, joka kertoo miten yhtälöratkaisu tulkitaan todennäköisyyden antamiseksi suureen arvolle a. Sitten tarvitaan miljoona kertaa miljoona riviä kirjoitetua matematiikkaa, jotka todistavat kuulijoille, että tietokoneohjelma on epälineaarinen myös tai muuten siitä ominaisuudesta ei kannata puhua.

7

Lue lisää

QM-sironnassa kokaista potentiaalia kohti on jokin maksimaalisesti resonoiva energian määrä, jolla aalto voisi saapua siihen (ja joka maksimoi todennäköisyyttä tai amplitudia potentiaalinmukaisissa osa-aalloisia eli esim. renkaina). Esim. Rayleighin klassinen SM-sironta sisältää enemmän vuorovaikutusta kuin QM-sironta, koska R:ssä täytyy alkaa liikuttamaan varauksia ja vasta tämä varausten liike muodostaa uuden SM-säteilyn. Tätä mallia ei pidetä yhtä tarkkana kuin klassinen Mie-sironta, ja Mie:ssä on jaettu avaruus kolmeen alueeseen ja niiden kaikkien SM-kenttä on ratkaistu lineaarisista yhtälöistä. Miessä on mahdollista sanoa missä resonointi on, koska siinä energia, jonka valo taipuu eniten (Miessä on vaikea nähdä mitään komponenttia, mikä olisi täysin muuttumaton) ei ole divergoituva funktio, eli esim. taivaan resonanssin voi sen perustella sanoa olevan sinistä.

Huomaa, että esim. QFT:ssä voi olla olemassa potentiaaleja, jotka ovat aina potentiaalin asemassa, mutta näillä ei viitata approksimoituun toiseen hiukkaseen, joka on jossain paikassa avaruutta. Näitä toisia potentiaaleja voisi kutsua sisäisiksi. Ja erikoisiin asioihin kuuluu myös Higgsin kanssa vuorovaikutus, joka viittaa muuhun ja johonkin, joka pitäisi laskea vuorovaikutuksena tarkoittaen eniten vuorovaikutusta vakuumin kanssa, jolloin se näyttää myös matemaattisesti kentän lineaariselta massalta.

Epälineaarisessa sironnassa, joka olisi klassista ja johtuisi mistä hyvänsä, on vaikea sanoa, onko kentän esim. amplitudi kasvanut jossain päin avaruutta enemmän kuin yleensä ja jääkö se kasvu sitten sinne. Siksi esim. epälineaarinen äänirauta ei kielenkäytössä resonoi yksinään, vaikka sille annettaisiin energiaa mutta sitten se pistettäisiin tyhjyyteen ja häkkiin, missä se on niin eristetty että se soi (muuttuvilla epävireyksillä ja epälineaarisuuksilla) maailmanloppuun asti ja emme siis sano sen resonoivan esim. ennen loppua. Resonointi olisi vain sen ilmiön nimi, missä energiaa siirretään muualta äänirautaan ja mietitään taajuutta, jolla energiaa tai muutosta siirtyy enemmän kuin yleensä vaikka yritys on samanlainen (eivät ne oikeasti ole, koska universumin mielestä se, että heiluttaa kättään 1 m välimatkalla nopeudella 1 kierros sekunnissa on nimenomaan eri asia kuin 2 kierrosta sekunnissa). Jotta olisi resonanssia, olisi siis oltava paljon kohteita kuten aaltopakettien vuorovaikutuksessa onneksi on, ja silloin johonkin pakettiin energia menee hanakammin tai riittää, että energia vaihtaa kohdetta, tai jopa että vain fotonien suunnat kääntyilevät enemmän kuin muulloin. Lisäksi se, millä muuttujalla resonanssin olemassaoloa verrataan resonannssittomaan ja heikompaan vuorovaikutukseen, joka edelleen on (epä)lineearinen kuin muuallakin, on kyseessä olevien törmäävien pakettien energiat (käsiin verrattuna se, että tietyllä energialla tuottaa tapahtumia). Tässä on yksi tärkeä kohta huomata: resonanssin alue voi olla todella kapea, mutta lineaarisuudessa erilaista aluetta, jossa maalia pitää vaihtaa, ei voi pitää vielä kapeampana. Malli, joka löytää kaikki resonanssit voidaan toivottavasti löytää, eikä mitään tarvitse kaventaa mihinkään. Tietokoneiden laita on kuitenkin toisin eli se voi joskus laskea oikein vain pienen alueen energiaa. Silloin voisit ottaa asiasta vastuun itse, ja sanoa että lopetat laskemisen resonanssipiikin vasempaan reunaan, koska ei tällä tietokoneella saa mitään oikein. Tosiasiassa, jos jokin ohjelma tai yhtäkö tuottaa käsin esim. kolme resonanssipiikkiä, mutta nämä ovat väärässä kohtaa verrattuna havaintoihin, silloin ei ole kyseessä ongelma, että malli ei toimisi resonanssipiikin kohdalla vaan se on väärin koko alueella.

B toisessa ketjussa myöhemmin:
"Kyseessä on tavallaan käänteinen hologrammi jossa lasersäteiden ja optisen vaihekonjugaation avulla muokataan fysikaalisen kohteen rakennetta niiden lasersäteiden (vähintään 2) aaltojen interferenssin kautta"

Jotta olisi olemassa laserin vaihekonjugaatio, eikö SM-kentän pitäisi olla universumissa aivan samanlainen kuin, miksi tavallinen fysiikka sitä kuvailee? Eikö vaihekonjugaation aiheuttamat laitteet ole kaikki valmistettu Taiwanissa, jolla ei ole kylmänsodan ajan tiedustelupalvelua, jota kukaan voisi muistaa, ja eivätkö kaikki patentit näihin laitteisiin (if any) ole jo jonkun toisen insinöörin nimissä?

8

Anonyymi kirjoitti:

QM-sironnassa kokaista potentiaalia kohti on jokin maksimaalisesti resonoiva energian määrä, jolla aalto voisi saapua siihen (ja joka maksimoi todennäköisyyttä tai amplitudia potentiaalinmukaisissa osa-aalloisia eli esim. renkaina). Esim. Rayleighin klassinen SM-sironta sisältää enemmän vuorovaikutusta kuin QM-sironta, koska R:ssä täytyy alkaa liikuttamaan varauksia ja vasta tämä varausten liike muodostaa uuden SM-säteilyn. Tätä mallia ei pidetä yhtä tarkkana kuin klassinen Mie-sironta, ja Mie:ssä on jaettu avaruus kolmeen alueeseen ja niiden kaikkien SM-kenttä on ratkaistu lineaarisista yhtälöistä. Miessä on mahdollista sanoa missä resonointi on, koska siinä energia, jonka valo taipuu eniten (Miessä on vaikea nähdä mitään komponenttia, mikä olisi täysin muuttumaton) ei ole divergoituva funktio, eli esim. taivaan resonanssin voi sen perustella sanoa olevan sinistä.

Huomaa, että esim. QFT:ssä voi olla olemassa potentiaaleja, jotka ovat aina potentiaalin asemassa, mutta näillä ei viitata approksimoituun toiseen hiukkaseen, joka on jossain paikassa avaruutta. Näitä toisia potentiaaleja voisi kutsua sisäisiksi. Ja erikoisiin asioihin kuuluu myös Higgsin kanssa vuorovaikutus, joka viittaa muuhun ja johonkin, joka pitäisi laskea vuorovaikutuksena tarkoittaen eniten vuorovaikutusta vakuumin kanssa, jolloin se näyttää myös matemaattisesti kentän lineaariselta massalta.

Epälineaarisessa sironnassa, joka olisi klassista ja johtuisi mistä hyvänsä, on vaikea sanoa, onko kentän esim. amplitudi kasvanut jossain päin avaruutta enemmän kuin yleensä ja jääkö se kasvu sitten sinne. Siksi esim. epälineaarinen äänirauta ei kielenkäytössä resonoi yksinään, vaikka sille annettaisiin energiaa mutta sitten se pistettäisiin tyhjyyteen ja häkkiin, missä se on niin eristetty että se soi (muuttuvilla epävireyksillä ja epälineaarisuuksilla) maailmanloppuun asti ja emme siis sano sen resonoivan esim. ennen loppua. Resonointi olisi vain sen ilmiön nimi, missä energiaa siirretään muualta äänirautaan ja mietitään taajuutta, jolla energiaa tai muutosta siirtyy enemmän kuin yleensä vaikka yritys on samanlainen (eivät ne oikeasti ole, koska universumin mielestä se, että heiluttaa kättään 1 m välimatkalla nopeudella 1 kierros sekunnissa on nimenomaan eri asia kuin 2 kierrosta sekunnissa). Jotta olisi resonanssia, olisi siis oltava paljon kohteita kuten aaltopakettien vuorovaikutuksessa onneksi on, ja silloin johonkin pakettiin energia menee hanakammin tai riittää, että energia vaihtaa kohdetta, tai jopa että vain fotonien suunnat kääntyilevät enemmän kuin muulloin. Lisäksi se, millä muuttujalla resonanssin olemassaoloa verrataan resonannssittomaan ja heikompaan vuorovaikutukseen, joka edelleen on (epä)lineearinen kuin muuallakin, on kyseessä olevien törmäävien pakettien energiat (käsiin verrattuna se, että tietyllä energialla tuottaa tapahtumia). Tässä on yksi tärkeä kohta huomata: resonanssin alue voi olla todella kapea, mutta lineaarisuudessa erilaista aluetta, jossa maalia pitää vaihtaa, ei voi pitää vielä kapeampana. Malli, joka löytää kaikki resonanssit voidaan toivottavasti löytää, eikä mitään tarvitse kaventaa mihinkään. Tietokoneiden laita on kuitenkin toisin eli se voi joskus laskea oikein vain pienen alueen energiaa. Silloin voisit ottaa asiasta vastuun itse, ja sanoa että lopetat laskemisen resonanssipiikin vasempaan reunaan, koska ei tällä tietokoneella saa mitään oikein. Tosiasiassa, jos jokin ohjelma tai yhtäkö tuottaa käsin esim. kolme resonanssipiikkiä, mutta nämä ovat väärässä kohtaa verrattuna havaintoihin, silloin ei ole kyseessä ongelma, että malli ei toimisi resonanssipiikin kohdalla vaan se on väärin koko alueella.

B toisessa ketjussa myöhemmin:
"Kyseessä on tavallaan käänteinen hologrammi jossa lasersäteiden ja optisen vaihekonjugaation avulla muokataan fysikaalisen kohteen rakennetta niiden lasersäteiden (vähintään 2) aaltojen interferenssin kautta"

Jotta olisi olemassa laserin vaihekonjugaatio, eikö SM-kentän pitäisi olla universumissa aivan samanlainen kuin, miksi tavallinen fysiikka sitä kuvailee? Eikö vaihekonjugaation aiheuttamat laitteet ole kaikki valmistettu Taiwanissa, jolla ei ole kylmänsodan ajan tiedustelupalvelua, jota kukaan voisi muistaa, ja eivätkö kaikki patentit näihin laitteisiin (if any) ole jo jonkun toisen insinöörin nimissä?

8

Lue lisää

Tämä vaihekonjugaatio on tässä asia, jota pitää esittää epälineaarisella differentiaaliyhtälöllä. Lisäksi huomaa, että laserin vaihekonjugaatio on materialla tuotettu efekti sähkömagneettiseen kenttään juuri siten kuin kirjoitin. Se että tällä valolla joskus tekee jotain jollekin kolmannelle materialille, voi olla tuhoon tuomittu kannattamaton yritys, koska kyseessä on ehkä vähän parempi laser (täysin lineaarisessa mielessä), mutta materia tuskin välittä siitä, että tämä parannus tehtiin. (seuraavassa tarvitaan gamma-säde-laser, jota ei ole olemassa, koska ei ole niiden peilejäkään esim. siitä syystä että gamma säteet menevät elektroni kuoren ohi). Vaihekonjugaatiossa voi olla yhden valonsäteen hologrammi toisesta valonsäteestä ja sen kääntymisen suunta on aivan tavallinen.

B2:
""sisältä ulospäin":
Vaikuttaa suoraan kohteen atomien ytimiin ohittaen elektroniverhon vaikutuksen"

Entä jos laseria ei ole kytketty vielä päälle, voiko tämän silloin ymmärtää geometrisella intuitiolla näin? Yksi tärkeä asia resonanssista jota myös olisi pitänyt miettiä, on se että joskus resonanssin puuttuminen on kaikkein tärkeintä ei vain sinulle vaan laitteille jotka muodostavat hyödyllisiä kenttiä yllä. Tässä esim. radio ja gammasäteet voivat ohittaa elektroniverhon huoletta (kiinteän aineen valenssielektronit eivät kuitenkaan ole verhossa vaan vaeltavat jopa vapaana aineessa), koska niiden taajuus ei ole elektronien energian kanssa resonoiva. Lisäksi pitää paikkansa, että tämän jälkeen on mahdollista, että gammasäteet kuitenkin reagoivat ytimien kanssa. Ja edelleen pitää paikkansa, että tätä ei kuvailla lineaarisella kentän Lagrangella. Eli epälineaarinen QFT:n mukainen Comptonin sironta kertoo, jos jokin osuu elektroniin tai ei ja lisäksi periaatteessa myös voiko ytimen kuitenkin huomata. Säde ei oikeastaan voi vaikuttaa tai tulla vaikuttuneeksi ytimen luona, jos ei kerrota, että ytimen tilan muuttuu joskus säteilytyksen seurauksena. Teoria, missä ytimen tila voi muuttua, on heikkoa ja vahvaa vuorovaikutusta, jolle fotonin energiaa voi antaa. Voi tietysti olla kiinnostunut vain fotonista, joka palaa ytimestä samanlaisena tai optisesti kiinnostavampana ja kuvitella tietävänsä sen lait pelkän potentiaalisironnan avulla. Tällön ei ole ainakaan tapahtunut mitään materian muokkausta.

B2:
""ulkoa sisäänpäin"
Tavallinen takaatuuppaava kausaliteetti (esim. hiukkasten ja makrokappaleiden törmäily toisiinsa)"

Jos 'ulos' on vastakohta sanalle 'sisään', niin miten tästä tulee edelllisen vastakohta? Ja miten esimerkiksi se, että on olemassa elektronipilvi (hiukkasia), ja teoriamme kertoo, että ne antavat gammasäteen (mitä hyvänsä) olla sellaisenaan, ei sisältäisi kuitenkaan yhtään tietoa hiukasten törmäilystä? Voiko teoria olla asian teoria (fysiikassa), jos se on agnostinen (tässä pitää olla asian teoria ilmiöittäin)?

Kausaliteetti äärellisellä nopeudella on peräisin sähkömagnetismista. Kausaliteetilla ei ole suuntaa kenttien ja hiukkasten tapauksessa vaan ainoastaan statistisen fysiikan mukaan. Voisit sanoa, että kausaliteetti toimii vain lähelleen, mikä kuitenkin pitää paikkansa missä tahansa epälineaarisessa differentiaaliyhtälössäkin. Epälineaarinen sähkömagneettinen kenttä siirtää itseään tai jonkinlaisia pakettejaan eteenpäin yleensä hitaammin kuin valo, mutta tärkeämpää kai on, että kenttä on jotain, missä siirtyy asioita ajassa, ja kun on siirtynyt, jossain on sitä jotain. Kuten itse sanoit sivulla 1.

B2:
"Kyse on skalaariaaltojen sähkömagnetismiin liittyvästä tekniikasta (scalar electromagnetism) joka on siinä mielessä "esoteerista" että skalaarikenttää ei voi mitata tavanomaisin välinein koska se koostuu avaruuden paikallisista kaareutumisista joka taas on ristiriidassa nykyisen Yleisen suhteellisuusteorian perusoletusten kanssa joiden mukaan vain massiivisten kohteiden kuten esim. aurinkojen tuottama avaruuden kaareutuminen on mitattavissa ja mahdollista."

Skalaarikentällä voi olla massaa, kuten millä tahansa aallolla.

Perusoletus on se, että mitä saa kirjoittaa energia-impulssitensoriin, ja siihen saa kirjoittaa kaiken fysiikassa kuviteltavan energian määrän ja laadun. Esim. säteilyn energiaa pitää kirjoittaa negatiivisen paineen muodossa. Yleisessä suhteellisuusteoriassa on periaatteessa mitattu kvanttityhjiön energia (jos se on sitä) tai ainakin jotain todella massatonta, kun sanotaan miten kovaa avaruuden kiihtyminen on. Ja ainakin sellaista on teoriassa laskettu paljon eli pidetty mahdollisena.

9

Anonyymi kirjoitti:

Tämä vaihekonjugaatio on tässä asia, jota pitää esittää epälineaarisella differentiaaliyhtälöllä. Lisäksi huomaa, että laserin vaihekonjugaatio on materialla tuotettu efekti sähkömagneettiseen kenttään juuri siten kuin kirjoitin. Se että tällä valolla joskus tekee jotain jollekin kolmannelle materialille, voi olla tuhoon tuomittu kannattamaton yritys, koska kyseessä on ehkä vähän parempi laser (täysin lineaarisessa mielessä), mutta materia tuskin välittä siitä, että tämä parannus tehtiin. (seuraavassa tarvitaan gamma-säde-laser, jota ei ole olemassa, koska ei ole niiden peilejäkään esim. siitä syystä että gamma säteet menevät elektroni kuoren ohi). Vaihekonjugaatiossa voi olla yhden valonsäteen hologrammi toisesta valonsäteestä ja sen kääntymisen suunta on aivan tavallinen.

B2:
""sisältä ulospäin":
Vaikuttaa suoraan kohteen atomien ytimiin ohittaen elektroniverhon vaikutuksen"

Entä jos laseria ei ole kytketty vielä päälle, voiko tämän silloin ymmärtää geometrisella intuitiolla näin? Yksi tärkeä asia resonanssista jota myös olisi pitänyt miettiä, on se että joskus resonanssin puuttuminen on kaikkein tärkeintä ei vain sinulle vaan laitteille jotka muodostavat hyödyllisiä kenttiä yllä. Tässä esim. radio ja gammasäteet voivat ohittaa elektroniverhon huoletta (kiinteän aineen valenssielektronit eivät kuitenkaan ole verhossa vaan vaeltavat jopa vapaana aineessa), koska niiden taajuus ei ole elektronien energian kanssa resonoiva. Lisäksi pitää paikkansa, että tämän jälkeen on mahdollista, että gammasäteet kuitenkin reagoivat ytimien kanssa. Ja edelleen pitää paikkansa, että tätä ei kuvailla lineaarisella kentän Lagrangella. Eli epälineaarinen QFT:n mukainen Comptonin sironta kertoo, jos jokin osuu elektroniin tai ei ja lisäksi periaatteessa myös voiko ytimen kuitenkin huomata. Säde ei oikeastaan voi vaikuttaa tai tulla vaikuttuneeksi ytimen luona, jos ei kerrota, että ytimen tilan muuttuu joskus säteilytyksen seurauksena. Teoria, missä ytimen tila voi muuttua, on heikkoa ja vahvaa vuorovaikutusta, jolle fotonin energiaa voi antaa. Voi tietysti olla kiinnostunut vain fotonista, joka palaa ytimestä samanlaisena tai optisesti kiinnostavampana ja kuvitella tietävänsä sen lait pelkän potentiaalisironnan avulla. Tällön ei ole ainakaan tapahtunut mitään materian muokkausta.

B2:
""ulkoa sisäänpäin"
Tavallinen takaatuuppaava kausaliteetti (esim. hiukkasten ja makrokappaleiden törmäily toisiinsa)"

Jos 'ulos' on vastakohta sanalle 'sisään', niin miten tästä tulee edelllisen vastakohta? Ja miten esimerkiksi se, että on olemassa elektronipilvi (hiukkasia), ja teoriamme kertoo, että ne antavat gammasäteen (mitä hyvänsä) olla sellaisenaan, ei sisältäisi kuitenkaan yhtään tietoa hiukasten törmäilystä? Voiko teoria olla asian teoria (fysiikassa), jos se on agnostinen (tässä pitää olla asian teoria ilmiöittäin)?

Kausaliteetti äärellisellä nopeudella on peräisin sähkömagnetismista. Kausaliteetilla ei ole suuntaa kenttien ja hiukkasten tapauksessa vaan ainoastaan statistisen fysiikan mukaan. Voisit sanoa, että kausaliteetti toimii vain lähelleen, mikä kuitenkin pitää paikkansa missä tahansa epälineaarisessa differentiaaliyhtälössäkin. Epälineaarinen sähkömagneettinen kenttä siirtää itseään tai jonkinlaisia pakettejaan eteenpäin yleensä hitaammin kuin valo, mutta tärkeämpää kai on, että kenttä on jotain, missä siirtyy asioita ajassa, ja kun on siirtynyt, jossain on sitä jotain. Kuten itse sanoit sivulla 1.

B2:
"Kyse on skalaariaaltojen sähkömagnetismiin liittyvästä tekniikasta (scalar electromagnetism) joka on siinä mielessä "esoteerista" että skalaarikenttää ei voi mitata tavanomaisin välinein koska se koostuu avaruuden paikallisista kaareutumisista joka taas on ristiriidassa nykyisen Yleisen suhteellisuusteorian perusoletusten kanssa joiden mukaan vain massiivisten kohteiden kuten esim. aurinkojen tuottama avaruuden kaareutuminen on mitattavissa ja mahdollista."

Skalaarikentällä voi olla massaa, kuten millä tahansa aallolla.

Perusoletus on se, että mitä saa kirjoittaa energia-impulssitensoriin, ja siihen saa kirjoittaa kaiken fysiikassa kuviteltavan energian määrän ja laadun. Esim. säteilyn energiaa pitää kirjoittaa negatiivisen paineen muodossa. Yleisessä suhteellisuusteoriassa on periaatteessa mitattu kvanttityhjiön energia (jos se on sitä) tai ainakin jotain todella massatonta, kun sanotaan miten kovaa avaruuden kiihtyminen on. Ja ainakin sellaista on teoriassa laskettu paljon eli pidetty mahdollisena.

9

Lue lisää

Ricci-skalaari koostuu avaruuden paikallisista kaaretumisista. Se on saman nimisen tensorin (joka ei ole skalaari) yhtenä lukuna esitettyä tietoa. On olemassa monistoja, joissa tensori on kaikkialla nolla, ja vain Ricci-skalaari ei ole eli se kuvaa koko avaruuden yksinään. Tällöin monistossa ei ole torsiota eikä ole välttämättä muutoinkaan (koska torsio ei ole avaruuden kaareutuminen vaan se on avaruuden torsio). Yhdellä Ricci-skalaarilla ei voi tehdä sen verran vuorovaikutuksia kuin mitä metrisen tensorin kentässä on tietoa, ja jotta pelkkä skalaari riittää täksi tiedoksi, on tensorin suostuttava aina pysymään siistinä sitä varten, eikä esim. tehdä mitään mitä Einsteinin yhtälö sanoo. Kun ollaan Kaluza-Klein -teoriassa 5D- Ricci-skalaari on sähköisen vektoripotentiaalin (1), sähköisen skalaaripotentiaalin (2), ylimääräisen dilatoni-skalaarikentän (3) ja neliulotteisen metrisen tensorin (4) funktio. Eli se on funktio vähintään kahdesta vuorovaikutuksesta. Jos toisen näistä pystyy mittaamaan istumalla tuolilla ja toisen jännitemittarilla, niin kyllä sen Riccin-skalaarin arvo selviää pian.

Jos sanot että vain massiivinen objekti kaareuttaa avaruutta ja että avaruuden laajenemista ei lasketa, voit tarkoittaa sillä esim. sitä, että tätä massan ympärillä kaarevuutta ei voi käsitellä Riccin-skalaarin avulla, vaan kyseessä on oltava Riccin-tensori. Tämäkään ei vaikuta siihen, että teoria ei sanoisi olevan tensorikareevuutta, myös massattoman energian tapauksessa. Tensorikaarevuus syntyy mm. heti, jos massaton energia suljetaan pienen pallon sisälle eikä päästetä sitä muualle. Skalaarin mittaus avaruudesta on helpompi kuin koko tensorin, yleisimmin.

Jos olisi olemassa jotain, kuten torsioteoria, jossa jokin aiheuttaisi jotain, et pystyisi kuvailemaan sitä mikä sen aiheuttaa skalaarikenttänä (et ole sanonut mitä tämä on, vaan ainoastaan, että ehkä se ei ole massaa) Tai mitä tämä jokin, mitä on aiheutettu, on niin sitä et voisi mitenkään esittää skalaarikenttänä. (Ja molempia yhtäaikaa yhtenä kenttänä et tietenkään).

B2:
"Todellisuudessa gravitaatio on sähkömagnetismin hyperdimensionaalinen johdannainen joka liittyy kvanttityhjiön potentiaalien (nollasummavektorit) rakenteeseen ja joka viime kädessä määrittelee kaiken mitä 3d avaruudessa voi ylipäätänsä tapahtua eli tavallaan fysikaalinen vastine Platonin ideamaailmalle ja liittyy myös Rupert Sheldraken morfogeneettisiin kenttiin ja William Tillerin intentiotutkimukseen. "

GR tosin äsken opetti, että se on se avaruus, joka on dynaaminen ja jolle pistetään tapahtumaan kaikkien massojen ja energioiden toimesta. Jos kaiken välillä on dynamiikkaa, eikö universumi ole se, joka voi määritellä kaiken, mitä universumissa voi tapahtua? Onko silloin niin, että minun raskaat elektronini ovat vastine Platonin ideamaailmalle? Toiseen aiheeseen liittyen, joka määrittelee tapahtumia: onko valonnopeus ja elektronin varaus kuitenkin vakio kaikkialla universumissa, ja ovatko nämä silloin ideamaailman vastine?

Jos gravitaatio (4x4) on johdannainen, ei siitä ja SM:stä tarvitsisi tehdä 5D-teoriaa tensoreineen. Voisit kirjoittaa 'kaiken teorian', kirjoittamalla yhden skalaarin, ja sanomalla, mihin kaikki skalaari päätyy. Eli esim. 5D-teorian kautta voitaisiin mennä mutta teoriasta eliminoitaisiin koko 5x5 -metrinen tensori, koska sitä ei tarvitse. Hyperdimensiointi on turhaa silloin, kun hyperdimensioista objektia ei ole tarkoitus käyttää perimmäisenä objektina (saa periaatteessa tehdä suuren hyperdimensioinnin ja käyttää siitä vain pienen osan, mutta kuitenkin sen verran, että ilman dimensioita oltaisiin vähemmällä). Lisäksi jos puhutaan avaruuden dimensioista niin nämä ovat oikeasti olemassa silloin, kun niitä on ehdotettu. Ei ole mahdollista kuvata tarpeeksi montaa erilaista avaruuden kaarevuutta yhdellä skalaarilla, kuten jo sanoin, mutta siis fakta että avaruus on hyperoitu, kertoo jo, että näiden kaarevuuskenttien sisältämän tiedon määrä on paisunut. Kaluza-Kleinissa mietitään syvällisesti sitä, mitä tarkoittaa elää 5D-avaruudessa, jotta hypetyksellä olisi jotain merkitystä, ja koska tämä uusi dimensio avaa oikeita kysymyksiä, joita pitää ratkaista.

10

Anonyymi kirjoitti:

Ricci-skalaari koostuu avaruuden paikallisista kaaretumisista. Se on saman nimisen tensorin (joka ei ole skalaari) yhtenä lukuna esitettyä tietoa. On olemassa monistoja, joissa tensori on kaikkialla nolla, ja vain Ricci-skalaari ei ole eli se kuvaa koko avaruuden yksinään. Tällöin monistossa ei ole torsiota eikä ole välttämättä muutoinkaan (koska torsio ei ole avaruuden kaareutuminen vaan se on avaruuden torsio). Yhdellä Ricci-skalaarilla ei voi tehdä sen verran vuorovaikutuksia kuin mitä metrisen tensorin kentässä on tietoa, ja jotta pelkkä skalaari riittää täksi tiedoksi, on tensorin suostuttava aina pysymään siistinä sitä varten, eikä esim. tehdä mitään mitä Einsteinin yhtälö sanoo. Kun ollaan Kaluza-Klein -teoriassa 5D- Ricci-skalaari on sähköisen vektoripotentiaalin (1), sähköisen skalaaripotentiaalin (2), ylimääräisen dilatoni-skalaarikentän (3) ja neliulotteisen metrisen tensorin (4) funktio. Eli se on funktio vähintään kahdesta vuorovaikutuksesta. Jos toisen näistä pystyy mittaamaan istumalla tuolilla ja toisen jännitemittarilla, niin kyllä sen Riccin-skalaarin arvo selviää pian.

Jos sanot että vain massiivinen objekti kaareuttaa avaruutta ja että avaruuden laajenemista ei lasketa, voit tarkoittaa sillä esim. sitä, että tätä massan ympärillä kaarevuutta ei voi käsitellä Riccin-skalaarin avulla, vaan kyseessä on oltava Riccin-tensori. Tämäkään ei vaikuta siihen, että teoria ei sanoisi olevan tensorikareevuutta, myös massattoman energian tapauksessa. Tensorikaarevuus syntyy mm. heti, jos massaton energia suljetaan pienen pallon sisälle eikä päästetä sitä muualle. Skalaarin mittaus avaruudesta on helpompi kuin koko tensorin, yleisimmin.

Jos olisi olemassa jotain, kuten torsioteoria, jossa jokin aiheuttaisi jotain, et pystyisi kuvailemaan sitä mikä sen aiheuttaa skalaarikenttänä (et ole sanonut mitä tämä on, vaan ainoastaan, että ehkä se ei ole massaa) Tai mitä tämä jokin, mitä on aiheutettu, on niin sitä et voisi mitenkään esittää skalaarikenttänä. (Ja molempia yhtäaikaa yhtenä kenttänä et tietenkään).

B2:
"Todellisuudessa gravitaatio on sähkömagnetismin hyperdimensionaalinen johdannainen joka liittyy kvanttityhjiön potentiaalien (nollasummavektorit) rakenteeseen ja joka viime kädessä määrittelee kaiken mitä 3d avaruudessa voi ylipäätänsä tapahtua eli tavallaan fysikaalinen vastine Platonin ideamaailmalle ja liittyy myös Rupert Sheldraken morfogeneettisiin kenttiin ja William Tillerin intentiotutkimukseen. "

GR tosin äsken opetti, että se on se avaruus, joka on dynaaminen ja jolle pistetään tapahtumaan kaikkien massojen ja energioiden toimesta. Jos kaiken välillä on dynamiikkaa, eikö universumi ole se, joka voi määritellä kaiken, mitä universumissa voi tapahtua? Onko silloin niin, että minun raskaat elektronini ovat vastine Platonin ideamaailmalle? Toiseen aiheeseen liittyen, joka määrittelee tapahtumia: onko valonnopeus ja elektronin varaus kuitenkin vakio kaikkialla universumissa, ja ovatko nämä silloin ideamaailman vastine?

Jos gravitaatio (4x4) on johdannainen, ei siitä ja SM:stä tarvitsisi tehdä 5D-teoriaa tensoreineen. Voisit kirjoittaa 'kaiken teorian', kirjoittamalla yhden skalaarin, ja sanomalla, mihin kaikki skalaari päätyy. Eli esim. 5D-teorian kautta voitaisiin mennä mutta teoriasta eliminoitaisiin koko 5x5 -metrinen tensori, koska sitä ei tarvitse. Hyperdimensiointi on turhaa silloin, kun hyperdimensioista objektia ei ole tarkoitus käyttää perimmäisenä objektina (saa periaatteessa tehdä suuren hyperdimensioinnin ja käyttää siitä vain pienen osan, mutta kuitenkin sen verran, että ilman dimensioita oltaisiin vähemmällä). Lisäksi jos puhutaan avaruuden dimensioista niin nämä ovat oikeasti olemassa silloin, kun niitä on ehdotettu. Ei ole mahdollista kuvata tarpeeksi montaa erilaista avaruuden kaarevuutta yhdellä skalaarilla, kuten jo sanoin, mutta siis fakta että avaruus on hyperoitu, kertoo jo, että näiden kaarevuuskenttien sisältämän tiedon määrä on paisunut. Kaluza-Kleinissa mietitään syvällisesti sitä, mitä tarkoittaa elää 5D-avaruudessa, jotta hypetyksellä olisi jotain merkitystä, ja koska tämä uusi dimensio avaa oikeita kysymyksiä, joita pitää ratkaista.

10

Lue lisää

(En muuten ajattele, että Bearden tekee skalaarikenttää sillä periaattella, että yksi skalaari on kaikenteoria. Olet keksinyt tuollaisen sanamuodon ihan itse. Beardenista tosin ei voi sanoa mitään äskeistä kovin varmasti koska ei hän tee mitään, mistä jäisi jälkeä ja millä olisi määritelmä.)

11

Anonyymi kirjoitti:

(En muuten ajattele, että Bearden tekee skalaarikenttää sillä periaattella, että yksi skalaari on kaikenteoria. Olet keksinyt tuollaisen sanamuodon ihan itse. Beardenista tosin ei voi sanoa mitään äskeistä kovin varmasti koska ei hän tee mitään, mistä jäisi jälkeä ja millä olisi määritelmä.)

11

Lue lisää

1-11:


Älä sotke keskenään identiteettiä ja vertauskuvaa!

Analoginen ajattelu toimii vertauskuvien kautta kun taas tiukka looginen päättely tarkkojen määritelmien kautta.


Looginen päättely on determinististä kun taas analoginen päättely on assosiatiivista ja intuitiivista. Jos loogisen päättelyn yksikin premissi on väärä niin johtopäätöskin on väistämättä aina virheellinen kun taas analogisessa intuitiivisessa päättelyssä voidaan päästä oikeaan lopputulokseen koska sitä verrataan jatkuvasti intuitioon ja sitten kun se intuitio kertoo että aletaan olla oikeilla jäljillä niin on suhteellisen helppoa rakentaa se looginen perustelu sille intuitiolle jälkeenpäin kommunikointia varten.



Liian tiukka loogis-analyyttinen asenne johtaa helposti liian kirjaimelliseen ymmärtämiseen varsinkin kun suurimmassa osassa ihmisten kommunikointia operoidaan nimenomaan analogisten assosiaatioiden tasolla kun taas sen tarkan loogis-analyyttisen puolen mukana kuljettaminen paisuttaa kommunikaation määrää ja muutenkin helposti päädytään massiivisen kompleksisiin virityksiin jo alkuvaiheessa eli "metsän hahmotus hukkuu puiden sekaan." (""=analogia, ei identiteetti)


Einsteinin 1928 yhtenäisteorian olennaisin asia tässä yhteydessä oli lähinnä vain se että se ainakin periaatteen tasolla mahdollisti avaruuden paikallisen gravitaation manipuloimisen toisin kuin GR.


Cymatics suhteessa Beardenin kuvaama skalaarimalliin on tässä yhteydessä on siis vain analogia eli kyse ei ole mistään identiteetistä vaikka periaatteessa äänen ja sähkömagnetismin välillä ei välttämättä ole periaattellista eroa jos avaruus käsitetään "solumaisena" ja/tai "kaasumaisena" "väliaineena" jonka suhteen pätee paineaaltojen idea ja myös kaareutuminen (Mikä avaruudessa voi kaareutua jos se on aito tyhjiö?) eli ts. analogisella tasolla ihan samalla tyyppisesti ajateltuna kuin Schrödingerin aaltoyhtälö ei käsittele kirjaimellisesti fysikaalisia aaltoja vaan todennäköisyysaaltoja joiden matemaattinen kuvaus on samanlainen kuin fysikaalisilla aalloilla.

Bearden itse ei mainitse lainkaan cymatics-ilmiötä.

Käyn noita Beardenin kirjoituksia nyt lävitse poimimalle sieltä ne mielestäni mielenkiintoisimmat ja olennaisimmat asiat ja perehtymällä samalla siellä esitettyihin lähteisiin ja viitteisiin mikä on äärimmäisen aikaavievää ja työlästä.

Minusta tuo Beardenin kuvaama Neuvostoliitossa ja alunperin natsien tutka-anomalioiden pohjalta kehitetty 1990-luvulle asti salainen fysiikka on hyvin mielenkiintoista mutta melko vaikeatajuista ja kompleksista eikä se minusta ole kovin helposti ainakaan suoraan vertailukelpoinen nykyisen yliopistoissa opetettavan fysiikan kanssa joten minusta kannattaa olla hyvin varovainen niiden johtopäätösten kanssa jotka ainakin sinun kommenteissasi vaikuttavat melko hätäisiltä väärinkäsityksiltä mutta ehkä palvelevat jonkinlaista debunkkaus agendaa mikä lienee sinun aito motiivisi näille kommenteille jotka ovat niin runsaslukuisia että niihin yksityiskohtainen vastaaminen ei ole hyötysuhteeltaan minun kannaltani järkevää koska se veisi liikaa aikaa ja vaivaa jonka käytän mielummin tarkempaan aiheeseen perehtymiseen.


Noista sinun teksteistäsi voi päätellä kyllä aika selkeästi kun yhden paradigman on omaksunut pitkän koulutuksen kautta niin siitä on hyvin vaikeaa tai mahdotonta irrottautua ja sen takia esim. Max Planck kuvasi aikoinaan tieteen kehittymistä sarjana auktoriteettien hautajaisia joka vie aina useamman tutkijasukupolven ja sitten taas Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa akateemiset tutkijat kirjaimellisesti pakotettiin lyhyessä ajassa etsimään mitä tahansa toimivaa mallia jota voisi soveltaa sotilaallisesti ja jos se toimi niin oli aika yhdentekevää oliko se teoreettisella tarinatasolla virallisen ja globaalin akateemisen konsensusliturgian mukaista eli tutkijoille annettiin käskyjä joista ei voinut kieltäytyä jos aikoi pysyä hengissä joten muutamassa vuodessa saatiin aikaan enemmän kuin kymmenissä vuosissa tyypillistä akateemista vauhtia jossa keskitytään ennakkoluulottoman kokeilemisen sijasta loputtomaan jaaritteluun ja varsinkin teor. fyysikoiden osalta lähinnä Einsteinin emuloimiseen liitutaululla kaavoja piirtämässä . :D

....
ps.
Hiukkasfyysikkojen tahatonta komiikkaa parhaimmillaan:

The Embarrassing Nonsense of Particle Physicists - No, we do not need a New Collider

https://www.youtube.com/watch?v=_oa71iB_Z4Q

Belisario

Anonyymi kirjoitti:

1-11:


Älä sotke keskenään identiteettiä ja vertauskuvaa!

Analoginen ajattelu toimii vertauskuvien kautta kun taas tiukka looginen päättely tarkkojen määritelmien kautta.


Looginen päättely on determinististä kun taas analoginen päättely on assosiatiivista ja intuitiivista. Jos loogisen päättelyn yksikin premissi on väärä niin johtopäätöskin on väistämättä aina virheellinen kun taas analogisessa intuitiivisessa päättelyssä voidaan päästä oikeaan lopputulokseen koska sitä verrataan jatkuvasti intuitioon ja sitten kun se intuitio kertoo että aletaan olla oikeilla jäljillä niin on suhteellisen helppoa rakentaa se looginen perustelu sille intuitiolle jälkeenpäin kommunikointia varten.



Liian tiukka loogis-analyyttinen asenne johtaa helposti liian kirjaimelliseen ymmärtämiseen varsinkin kun suurimmassa osassa ihmisten kommunikointia operoidaan nimenomaan analogisten assosiaatioiden tasolla kun taas sen tarkan loogis-analyyttisen puolen mukana kuljettaminen paisuttaa kommunikaation määrää ja muutenkin helposti päädytään massiivisen kompleksisiin virityksiin jo alkuvaiheessa eli "metsän hahmotus hukkuu puiden sekaan." (""=analogia, ei identiteetti)


Einsteinin 1928 yhtenäisteorian olennaisin asia tässä yhteydessä oli lähinnä vain se että se ainakin periaatteen tasolla mahdollisti avaruuden paikallisen gravitaation manipuloimisen toisin kuin GR.


Cymatics suhteessa Beardenin kuvaama skalaarimalliin on tässä yhteydessä on siis vain analogia eli kyse ei ole mistään identiteetistä vaikka periaatteessa äänen ja sähkömagnetismin välillä ei välttämättä ole periaattellista eroa jos avaruus käsitetään "solumaisena" ja/tai "kaasumaisena" "väliaineena" jonka suhteen pätee paineaaltojen idea ja myös kaareutuminen (Mikä avaruudessa voi kaareutua jos se on aito tyhjiö?) eli ts. analogisella tasolla ihan samalla tyyppisesti ajateltuna kuin Schrödingerin aaltoyhtälö ei käsittele kirjaimellisesti fysikaalisia aaltoja vaan todennäköisyysaaltoja joiden matemaattinen kuvaus on samanlainen kuin fysikaalisilla aalloilla.

Bearden itse ei mainitse lainkaan cymatics-ilmiötä.

Käyn noita Beardenin kirjoituksia nyt lävitse poimimalle sieltä ne mielestäni mielenkiintoisimmat ja olennaisimmat asiat ja perehtymällä samalla siellä esitettyihin lähteisiin ja viitteisiin mikä on äärimmäisen aikaavievää ja työlästä.

Minusta tuo Beardenin kuvaama Neuvostoliitossa ja alunperin natsien tutka-anomalioiden pohjalta kehitetty 1990-luvulle asti salainen fysiikka on hyvin mielenkiintoista mutta melko vaikeatajuista ja kompleksista eikä se minusta ole kovin helposti ainakaan suoraan vertailukelpoinen nykyisen yliopistoissa opetettavan fysiikan kanssa joten minusta kannattaa olla hyvin varovainen niiden johtopäätösten kanssa jotka ainakin sinun kommenteissasi vaikuttavat melko hätäisiltä väärinkäsityksiltä mutta ehkä palvelevat jonkinlaista debunkkaus agendaa mikä lienee sinun aito motiivisi näille kommenteille jotka ovat niin runsaslukuisia että niihin yksityiskohtainen vastaaminen ei ole hyötysuhteeltaan minun kannaltani järkevää koska se veisi liikaa aikaa ja vaivaa jonka käytän mielummin tarkempaan aiheeseen perehtymiseen.


Noista sinun teksteistäsi voi päätellä kyllä aika selkeästi kun yhden paradigman on omaksunut pitkän koulutuksen kautta niin siitä on hyvin vaikeaa tai mahdotonta irrottautua ja sen takia esim. Max Planck kuvasi aikoinaan tieteen kehittymistä sarjana auktoriteettien hautajaisia joka vie aina useamman tutkijasukupolven ja sitten taas Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa akateemiset tutkijat kirjaimellisesti pakotettiin lyhyessä ajassa etsimään mitä tahansa toimivaa mallia jota voisi soveltaa sotilaallisesti ja jos se toimi niin oli aika yhdentekevää oliko se teoreettisella tarinatasolla virallisen ja globaalin akateemisen konsensusliturgian mukaista eli tutkijoille annettiin käskyjä joista ei voinut kieltäytyä jos aikoi pysyä hengissä joten muutamassa vuodessa saatiin aikaan enemmän kuin kymmenissä vuosissa tyypillistä akateemista vauhtia jossa keskitytään ennakkoluulottoman kokeilemisen sijasta loputtomaan jaaritteluun ja varsinkin teor. fyysikoiden osalta lähinnä Einsteinin emuloimiseen liitutaululla kaavoja piirtämässä . :D

....
ps.
Hiukkasfyysikkojen tahatonta komiikkaa parhaimmillaan:

The Embarrassing Nonsense of Particle Physicists - No, we do not need a New Collider

https://www.youtube.com/watch?v=_oa71iB_Z4Q

Belisario

Lue lisää

"Looginen päättely on determinististä kun taas analoginen päättely on assosiatiivista ja intuitiivista."

Huomasin mitä teit! Käytit determinismiä loogisen päättelyn analogiana. Pystytkö käyttämään analogisesta päättelystä jotain ei-analogista lausetta myös?

"Einsteinin 1928 yhtenäisteorian olennaisin asia tässä yhteydessä oli lähinnä vain se että se ainakin periaatteen tasolla mahdollisti avaruuden paikallisen gravitaation manipuloimisen toisin kuin GR."

Tarkoitat varmaan gravitaatiokentän energian määrittelyä. Silloin olen puhunut vääristä asioista 1928:stä ja 5D:stä. Gravitaatiokentän osaa mikä tahansa teoria määritellä lokaalisti ja manipuloida sitä ja sillä. Jos kuitenkin joku kysyy, mikä on energia ja säilyykö energia, ja virtaako energia jonkun pinnan läpi kun gravitaatio muuttuu sen läpi ja ympärillä. Ja energia on samaa kuin mitä aineelta otetaan tai annetaan eli on energian manipulointia aineesta antamalla ja ottamalla. Silti tässä voi manipuloida eri sijaintien gravitaatioenergiaa toisistaan ilman, että aine menettää tai saa mitään.

Einsteinin teoria 1928-juttuun liittyen on nimeltään teleparallelism, jota hän käyttää SM:n ja gravitaation yhdistämiseen. Tämä samoin kuin Kaluza-Klein siten, että geometria (=gravitaatio) sisältää toisen kentän, jonka erillisyys on harhaa. Einsteinin seuraava vaihe ei ole kuitenkaan esittää yhtä dimensiota lisää. Koska 4x4 kenttään (tensorin sijaan tetrad) mahtuu lukuarvoja enemmän kuin mitä GR:ää kopioiva gravitaatio tarvitsee, hän kirjoittaa näiden paikalle enemmän muuttujia, jotka tulevat olemaan itsenäisiä ja antamaan SM-kentän arvot, jos hän pystyy kirjoittamaan tälle objektille uudet kenttäyhtälöt. 5D:tä ei tarvitse olla, koska hän voi saavuttaa eri asetelmasta monenlaisia yhtälöitä käyttämällä erilaista geometrian määritelmää kuin GR:ssä ja sisällyttää mukaan torsiota. Tulosta ei kuitenkaan tullut, koska samoihin yhtälöihin ei ole näillä tiedoilla pakko päätyä. SM olisi kuitenkin toistaiseksi ollut hyperhyvin samoissa dimensioissa toimivan yhdistetyn kentän teoria kuin missä GR:n kenttäobjekti oli ollut.

Einstein ei ollut teoriassa päässyt mihinkään tietoon siitä, mikä kentän energia on. Toisin sanoen hän on vasta Lagrangen menetelmässä eikä tehnyt Hamiltonista teoriaa. Kun sanotaan, että teleparallelism sisältää energian, joka on lokaali, tällä viitataan myöhempiin teorioihin, joissa on torsio gravitaatio samalla gepmetrisella tavalla kuin 1928, mutta uuden G-kentän komponentteja ei olla ajateltu SM-kenttään liittyvinä. Sen sijaan ne tarvitaan tähän uudella tavalla eheään gravitaatioon. Muutoin olisi ilmeisesti ollut niin, että jos jotain viimeistä kenttää edes oli, gravitaatio Einsteinin yrityksestä separoituu kentäksi, jolla on samat ominaisuudet kuin GR:ssä. On kuitenkin myöhempiäkin kirjoittajia, jotka ovat tehneet yhtenäiskentän teleparallelismista, joka on erilainen verrattuna Einsteiniin, mutta missä ei kerrota, miten energian käy tai ovatko he Einsteinia valmiimpia.

Einsteinin välttämätön luopuminen SM:stä ja teorian uusi käyttöönotto energian löytämisenä kävivät käsikädessä:
https://arxiv.org/pdf/physics/0405142.pdf
s.26: From this result, it clearly follows that the variational principle would not allow to derive the electromagnetic equations.
https://arxiv.org/pdf/1303.3897.pdf
s.2: In 1929 Einstein noted that the field equations obtained from
the theory for which A = 1/4, B = 1/2 and C = −1 are symmetric in the two
free space-time indices, and that the resulting linearised theory describes the
weak gravitational field. He allowed the three constants to acquire values
slightly different from the values above, and pursued the formulation of a
unified field theory of gravitation and electromagnetism. The extra 6 of
the 16 degrees of freedom of the tetrad field would be identified with the
electromagnetic fields. Cornelius Lanczos noted that the invariant defined by
A = 1/4, B = 1/2 and C = −1 is essentially equivalent to the Riemannian
scalar curvature R, up to a total divergence.
ja
In this review we argue that the
extra 6 degrees of freedom of the tetrad fields are taken to fix the reference
frame in space-time. At the level of Hamiltonian field equations, they lead to
6 primary, first class constraints, and also to the definition of the gravitational
angular momentum.

Jos menet takaisin alkuperäiseen viestiisi ja analogioihin. Et voi tehdä minkään asian energia-analogiaa Einsteinin-version kanssa, etkä oletettavasti minkään 'sähkömagneettisen ilmiön geometriseen teorian' kanssa (ennen kuin kaiken teoria tulee). Viestin tarkoitus voisi olla, että on olemassa SM-teoria, ja sitten on olemassa GR. Mutta GR on ilkeä eikä sen energia ole analogia SM:lle, tai se on jopa intuition (ks. muualla) vastainen. Joten piilohuomautuksena GR:lle saisi laittaa stopin?

Anonyymi kirjoitti:

"Looginen päättely on determinististä kun taas analoginen päättely on assosiatiivista ja intuitiivista."

Huomasin mitä teit! Käytit determinismiä loogisen päättelyn analogiana. Pystytkö käyttämään analogisesta päättelystä jotain ei-analogista lausetta myös?

"Einsteinin 1928 yhtenäisteorian olennaisin asia tässä yhteydessä oli lähinnä vain se että se ainakin periaatteen tasolla mahdollisti avaruuden paikallisen gravitaation manipuloimisen toisin kuin GR."

Tarkoitat varmaan gravitaatiokentän energian määrittelyä. Silloin olen puhunut vääristä asioista 1928:stä ja 5D:stä. Gravitaatiokentän osaa mikä tahansa teoria määritellä lokaalisti ja manipuloida sitä ja sillä. Jos kuitenkin joku kysyy, mikä on energia ja säilyykö energia, ja virtaako energia jonkun pinnan läpi kun gravitaatio muuttuu sen läpi ja ympärillä. Ja energia on samaa kuin mitä aineelta otetaan tai annetaan eli on energian manipulointia aineesta antamalla ja ottamalla. Silti tässä voi manipuloida eri sijaintien gravitaatioenergiaa toisistaan ilman, että aine menettää tai saa mitään.

Einsteinin teoria 1928-juttuun liittyen on nimeltään teleparallelism, jota hän käyttää SM:n ja gravitaation yhdistämiseen. Tämä samoin kuin Kaluza-Klein siten, että geometria (=gravitaatio) sisältää toisen kentän, jonka erillisyys on harhaa. Einsteinin seuraava vaihe ei ole kuitenkaan esittää yhtä dimensiota lisää. Koska 4x4 kenttään (tensorin sijaan tetrad) mahtuu lukuarvoja enemmän kuin mitä GR:ää kopioiva gravitaatio tarvitsee, hän kirjoittaa näiden paikalle enemmän muuttujia, jotka tulevat olemaan itsenäisiä ja antamaan SM-kentän arvot, jos hän pystyy kirjoittamaan tälle objektille uudet kenttäyhtälöt. 5D:tä ei tarvitse olla, koska hän voi saavuttaa eri asetelmasta monenlaisia yhtälöitä käyttämällä erilaista geometrian määritelmää kuin GR:ssä ja sisällyttää mukaan torsiota. Tulosta ei kuitenkaan tullut, koska samoihin yhtälöihin ei ole näillä tiedoilla pakko päätyä. SM olisi kuitenkin toistaiseksi ollut hyperhyvin samoissa dimensioissa toimivan yhdistetyn kentän teoria kuin missä GR:n kenttäobjekti oli ollut.

Einstein ei ollut teoriassa päässyt mihinkään tietoon siitä, mikä kentän energia on. Toisin sanoen hän on vasta Lagrangen menetelmässä eikä tehnyt Hamiltonista teoriaa. Kun sanotaan, että teleparallelism sisältää energian, joka on lokaali, tällä viitataan myöhempiin teorioihin, joissa on torsio gravitaatio samalla gepmetrisella tavalla kuin 1928, mutta uuden G-kentän komponentteja ei olla ajateltu SM-kenttään liittyvinä. Sen sijaan ne tarvitaan tähän uudella tavalla eheään gravitaatioon. Muutoin olisi ilmeisesti ollut niin, että jos jotain viimeistä kenttää edes oli, gravitaatio Einsteinin yrityksestä separoituu kentäksi, jolla on samat ominaisuudet kuin GR:ssä. On kuitenkin myöhempiäkin kirjoittajia, jotka ovat tehneet yhtenäiskentän teleparallelismista, joka on erilainen verrattuna Einsteiniin, mutta missä ei kerrota, miten energian käy tai ovatko he Einsteinia valmiimpia.

Einsteinin välttämätön luopuminen SM:stä ja teorian uusi käyttöönotto energian löytämisenä kävivät käsikädessä:
https://arxiv.org/pdf/physics/0405142.pdf
s.26: From this result, it clearly follows that the variational principle would not allow to derive the electromagnetic equations.
https://arxiv.org/pdf/1303.3897.pdf
s.2: In 1929 Einstein noted that the field equations obtained from
the theory for which A = 1/4, B = 1/2 and C = −1 are symmetric in the two
free space-time indices, and that the resulting linearised theory describes the
weak gravitational field. He allowed the three constants to acquire values
slightly different from the values above, and pursued the formulation of a
unified field theory of gravitation and electromagnetism. The extra 6 of
the 16 degrees of freedom of the tetrad field would be identified with the
electromagnetic fields. Cornelius Lanczos noted that the invariant defined by
A = 1/4, B = 1/2 and C = −1 is essentially equivalent to the Riemannian
scalar curvature R, up to a total divergence.
ja
In this review we argue that the
extra 6 degrees of freedom of the tetrad fields are taken to fix the reference
frame in space-time. At the level of Hamiltonian field equations, they lead to
6 primary, first class constraints, and also to the definition of the gravitational
angular momentum.

Jos menet takaisin alkuperäiseen viestiisi ja analogioihin. Et voi tehdä minkään asian energia-analogiaa Einsteinin-version kanssa, etkä oletettavasti minkään 'sähkömagneettisen ilmiön geometriseen teorian' kanssa (ennen kuin kaiken teoria tulee). Viestin tarkoitus voisi olla, että on olemassa SM-teoria, ja sitten on olemassa GR. Mutta GR on ilkeä eikä sen energia ole analogia SM:lle, tai se on jopa intuition (ks. muualla) vastainen. Joten piilohuomautuksena GR:lle saisi laittaa stopin?

Lue lisää

1

Miksi energian lokalisointi olisi tärkeä analogia, kun analogian toinen osapuoli on cymatiikka, ei ole hyvin määritelty, koska cymatiikan hiekassa tai cymatiikan levyn aalloissa ei tarvitse määritellä pintaa, jonka läpi kulkee energiaa, jos on laskemassa pelkkää aaltoa. Aallot, joita nimesimme biharmonisen yhtälön ratkaisuiksi, eivät ole fysikaalisesti tunnettujen objektien liikkeillä hyvin perusteltuja, eikä niihin välttämättä koskaan liity mitään energian teoriaa. Periaatteessa, jos sitä ajattelee niin paljon, kuin mitä kirjoitin sivuja, niin energian saanti äänestä vaatii jotain per piste, mutta tämä ei ole niin kehittynyttä, kuin mistä energian säilymisessä puhutaan vaan suosittelin liian yksinkertaista menetelmää. Laitetaanko näille kaikille stoppi? Ainoa objekti missä energia voisi totuttuun tapaan esiintyä (ja pysyä) on ääni ja jokin ideaalikaasun tekemä työ (jota ei tehdä kirjaimellisesti).

Lisäksi esim. Einsteinia on voinut kiinnostaa se, että torsion ja tavallisen gravitaation olemassaolo oli hänestä analogista sähkö ja magneettikentän keskenään toimimisen kanssa. Johtuen lähinnä siitä, miten ne ja varaukset kiertävät ympäri toisiaan eli SM on täysin vektoriesityksessä, kun tämä ajatus tehdään. Joskus pyörivien kappaleiden gravitaatiokenttää, jos se on teorian mukaan eri kuin paikallaan olevan kappaleen, sanotaan gravitomagnetismiksi, mutta ei tarkoiteta yhtäaikaista SM:ää tai vaadita mitään varauksien olemassaoloa, vaan käytetään pelkkää analogiaa.

On olemassa muita geometrisesti ja periaatteellisesti eroavia torsio-gravitaatioita kuten Einstein-Cartan. Siinä torsion takia mahdollistuu pistemäisen hiukkasen kiertoimpulssin tai kvanttispinin muodostama lisäys gravitaatioon. Miten esim. GR-Kerr-musta-aukko, joka on sekä pistemäinen että viivamainen (ja ei kumpaakaan vaan vastaus on epälokaali) tekee sen makro-objektillekin, on epäselvempää. Tarkoitus torsiossa on lisäksi se, että torsiogravitaatio vaikuttaa takaisin tähän hiukkasen kiertoimpulssiin ja manipuloi sitä (Einstein-Cartanissa tosin eliminoidaan gravitaatio-kentän oleminen tästä aiheesta ja sanotaan, että jokainen spin vaikuttaa suoraan toiseen spiniin ja enemmän kuin ilman EC:n mukanaoloa). Teleparallelismiin efektin on lisännyt joku muu. Tämä tapahtuu sähköttömässä 4D-torsio teoriassa. eli analogian tekeminen 5D- sähkömagneettisesta gravitaatiosta kiertoimpulssi-efektiin on väärin, jos ei ymmärrä että jokin asia voi olla olemassa ilman sen kaikkia kaukana juurilta olevia analogioita, jotka analogiat ovat kaikki ihmisestä lähtöisin. Matematiikassa voi muuten olla olemassa vuorovaikutuksia kenttien välillä vaikka ei pakota kaikkia olemassaolevia kenttiä yhteen tensoriin ja korkean ulottuvuuden avaruusgeometria- eli gravitaatioteoriaksi.

Skalaarikentillä ei ole kiertoimpulssia, joka torsioon voitaisiin liittää. Bearden ei ole varmaan koskaan sanonut spinistä mitään. Fotonilla, joka on vektorista tehty, voi olla kiertoimpulssi.

Siitä että GR manipuloi avaruutta ja gravitaatiota aina joka pisteessä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Einstein_field_equations
When fully written out, the EFE are a system of ten coupled, nonlinear, hyperbolic-elliptic partial differential equations
Ja ne ovat toista astetta. 'GR ei manipuloi avaruutta (yhdellä massalla tms)' on analogista sen kanssa kuin sanoisi, ettei vesiastiaan työnnetty sormi manipuloi veden pintaa (korkeutta). (Tarkoitat varmaan, että ei koskaan, jos 5D-teoria ei sano, että syntyy torsiota. Lisäksi joku voisi ymmärtää niin, että pinta on sama vaikka siinä on sormi tai jos sormea ei ole. Sormen laittaminen on tosi dramaattista eikä vaadi torsiota.) Lisäksi jos puhutaan gravitomagnetismista, niin yksi äärellisen kokoinen planeetta, joka pyörii, voi vuorovaikuttaa toisen äärellisen kokoisen planeetan kiertoimpulssin kanssa sillä ja sellaiseen (ja näin tapahtuu vain gravitomagneettisissa teorioissa kuten GR). Kumpikin planeetta on jossain paikassa pyörimässä ja näiden paikkojen väillä manipuloidaan toista paikkaa. Tämän lisäksi GR:ssä ei ole mitään väliä, minkä kokoinen jokin on, ja asia saa olla piste. Tämän takia kaikki nämä teoriat ovat väärässä. Se mikä estää pistemäisiä objekteja tekemästä jotain mitä GR:ssä on jo sanottu tai jotain mitä haluat, on SM ja muut vuorovaikutukset. Niiden efektejä ei voi kiertää 5D-teorialla, eikä sitäkin tärkeämpänä pidä edes paikkaansa että 5D-teoria osaisi niitä tutkia, koska on lähtökohtaisesti pihalla mikrotason asioista. Mitä (4D) ja 5D-yritelmät (sähkön energian kanssa) ja sähkömagnetismina saavat aikaan jonkinlaisille hiukkasille, on toisistaan poikkeavaa. Ja 5D:tä ei tutkita yhtään siksi, että sen esittämät mikrotason asiat ovat vääriä. Eikä GR:ääkään käytetä mikrotasolla.

2

Anonyymi kirjoitti:

1

Miksi energian lokalisointi olisi tärkeä analogia, kun analogian toinen osapuoli on cymatiikka, ei ole hyvin määritelty, koska cymatiikan hiekassa tai cymatiikan levyn aalloissa ei tarvitse määritellä pintaa, jonka läpi kulkee energiaa, jos on laskemassa pelkkää aaltoa. Aallot, joita nimesimme biharmonisen yhtälön ratkaisuiksi, eivät ole fysikaalisesti tunnettujen objektien liikkeillä hyvin perusteltuja, eikä niihin välttämättä koskaan liity mitään energian teoriaa. Periaatteessa, jos sitä ajattelee niin paljon, kuin mitä kirjoitin sivuja, niin energian saanti äänestä vaatii jotain per piste, mutta tämä ei ole niin kehittynyttä, kuin mistä energian säilymisessä puhutaan vaan suosittelin liian yksinkertaista menetelmää. Laitetaanko näille kaikille stoppi? Ainoa objekti missä energia voisi totuttuun tapaan esiintyä (ja pysyä) on ääni ja jokin ideaalikaasun tekemä työ (jota ei tehdä kirjaimellisesti).

Lisäksi esim. Einsteinia on voinut kiinnostaa se, että torsion ja tavallisen gravitaation olemassaolo oli hänestä analogista sähkö ja magneettikentän keskenään toimimisen kanssa. Johtuen lähinnä siitä, miten ne ja varaukset kiertävät ympäri toisiaan eli SM on täysin vektoriesityksessä, kun tämä ajatus tehdään. Joskus pyörivien kappaleiden gravitaatiokenttää, jos se on teorian mukaan eri kuin paikallaan olevan kappaleen, sanotaan gravitomagnetismiksi, mutta ei tarkoiteta yhtäaikaista SM:ää tai vaadita mitään varauksien olemassaoloa, vaan käytetään pelkkää analogiaa.

On olemassa muita geometrisesti ja periaatteellisesti eroavia torsio-gravitaatioita kuten Einstein-Cartan. Siinä torsion takia mahdollistuu pistemäisen hiukkasen kiertoimpulssin tai kvanttispinin muodostama lisäys gravitaatioon. Miten esim. GR-Kerr-musta-aukko, joka on sekä pistemäinen että viivamainen (ja ei kumpaakaan vaan vastaus on epälokaali) tekee sen makro-objektillekin, on epäselvempää. Tarkoitus torsiossa on lisäksi se, että torsiogravitaatio vaikuttaa takaisin tähän hiukkasen kiertoimpulssiin ja manipuloi sitä (Einstein-Cartanissa tosin eliminoidaan gravitaatio-kentän oleminen tästä aiheesta ja sanotaan, että jokainen spin vaikuttaa suoraan toiseen spiniin ja enemmän kuin ilman EC:n mukanaoloa). Teleparallelismiin efektin on lisännyt joku muu. Tämä tapahtuu sähköttömässä 4D-torsio teoriassa. eli analogian tekeminen 5D- sähkömagneettisesta gravitaatiosta kiertoimpulssi-efektiin on väärin, jos ei ymmärrä että jokin asia voi olla olemassa ilman sen kaikkia kaukana juurilta olevia analogioita, jotka analogiat ovat kaikki ihmisestä lähtöisin. Matematiikassa voi muuten olla olemassa vuorovaikutuksia kenttien välillä vaikka ei pakota kaikkia olemassaolevia kenttiä yhteen tensoriin ja korkean ulottuvuuden avaruusgeometria- eli gravitaatioteoriaksi.

Skalaarikentillä ei ole kiertoimpulssia, joka torsioon voitaisiin liittää. Bearden ei ole varmaan koskaan sanonut spinistä mitään. Fotonilla, joka on vektorista tehty, voi olla kiertoimpulssi.

Siitä että GR manipuloi avaruutta ja gravitaatiota aina joka pisteessä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Einstein_field_equations
When fully written out, the EFE are a system of ten coupled, nonlinear, hyperbolic-elliptic partial differential equations
Ja ne ovat toista astetta. 'GR ei manipuloi avaruutta (yhdellä massalla tms)' on analogista sen kanssa kuin sanoisi, ettei vesiastiaan työnnetty sormi manipuloi veden pintaa (korkeutta). (Tarkoitat varmaan, että ei koskaan, jos 5D-teoria ei sano, että syntyy torsiota. Lisäksi joku voisi ymmärtää niin, että pinta on sama vaikka siinä on sormi tai jos sormea ei ole. Sormen laittaminen on tosi dramaattista eikä vaadi torsiota.) Lisäksi jos puhutaan gravitomagnetismista, niin yksi äärellisen kokoinen planeetta, joka pyörii, voi vuorovaikuttaa toisen äärellisen kokoisen planeetan kiertoimpulssin kanssa sillä ja sellaiseen (ja näin tapahtuu vain gravitomagneettisissa teorioissa kuten GR). Kumpikin planeetta on jossain paikassa pyörimässä ja näiden paikkojen väillä manipuloidaan toista paikkaa. Tämän lisäksi GR:ssä ei ole mitään väliä, minkä kokoinen jokin on, ja asia saa olla piste. Tämän takia kaikki nämä teoriat ovat väärässä. Se mikä estää pistemäisiä objekteja tekemästä jotain mitä GR:ssä on jo sanottu tai jotain mitä haluat, on SM ja muut vuorovaikutukset. Niiden efektejä ei voi kiertää 5D-teorialla, eikä sitäkin tärkeämpänä pidä edes paikkaansa että 5D-teoria osaisi niitä tutkia, koska on lähtökohtaisesti pihalla mikrotason asioista. Mitä (4D) ja 5D-yritelmät (sähkön energian kanssa) ja sähkömagnetismina saavat aikaan jonkinlaisille hiukkasille, on toisistaan poikkeavaa. Ja 5D:tä ei tutkita yhtään siksi, että sen esittämät mikrotason asiat ovat vääriä. Eikä GR:ääkään käytetä mikrotasolla.

2

Lue lisää

Ei kai manipulointi ole analogia vain sille, että esim. Michelangelo teki Daavidin patsaan? Et ole edes yrittänyt vielä tehdä miljoonan rivin GR-koodia pelkillä massoilla todetaksesi, että sillä ei tullut manipuloitua mitään. Verrataan GR:ää vielä cymatiikkaan tärkeällä tavalla: jos yrität väittää että on olemassa mikään gravitaatioteoria jossa voi manipuloida mielivaltaisen hienon näköiset gravitaatioaallot tai vastaavat avaruuden töyssyt, silloin tämä voi olla myös lopulta kiiinni siitä, onko univesumilla reunat, joissa gravitaatiokentille syötetään reunaehdot. Ja voit saada selville lopulta ettei 4D-5D tai torsio -erolla ollut mitään merkitystä tähän reunojen asettamiseen verrattuna. Silloin analogia ei ole mitenkään tosi (koska universumia ei voi leikata) tai analogialla ei ole mitään asiaa sulkea 4D:tä pois. (Jos henkilö tekee analogioita, joissa myös analogian toinen osapuoli on hänen agendalistallaan tai jos analogian molemmat osapuolet ovat pseudotieteen alaa eikä kumpaakaan voi oikeasti ajatella ja kokeella toteuttaa, niin eivät ne ole yhtään tehokkaita analogioita keskustelun edistämiseen. Kaikesta tässä esiintyvästä analogiasta huolimatta kaikilla analogioilla on myös heikkous, että ne ovat täysin ennakokäsityksiä ja olettavat olevansa oikeassa varsinkin analogian toisen kohteen suhteen. Sama oikeassa olemisen kuvittelu koskee kaikkia toisiakin logiikoita ja tästä asiasta pitää olla tietoinen. Fysiikka ei ole aina asia, joka etenee olettamalla olevansa oikeassa jonkin asian suhteen, vaikka esim. GR:n muotoilu on sellaista tyyliä, kuin 'oletetaan olevamme oikeassa valon suhteen' ja tästä tulee loput teoriasta, mikä luottamus valoon on vain jokin asia, jota jonkun on joskus kokeiltava. Niitä kokeiluja on paljon muitakin, eikä niille ole ollut aina analogiaa etukäteen. Tai yleisemmässä logiikassa mitään oikeana pidettyä, millä uuden kokeilun perustelee.)

"Cymatics suhteessa Beardenin kuvaama skalaarimalliin on tässä yhteydessä on siis vain analogia eli kyse ei ole mistään identiteetistä vaikka periaatteessa äänen ja sähkömagnetismin välillä ei välttämättä ole periaattellista eroa jos avaruus käsitetään "solumaisena" ja/tai "kaasumaisena" "väliaineena" jonka suhteen pätee paineaaltojen idea ja myös kaareutuminen (Mikä avaruudessa voi kaareutua jos se on aito tyhjiö?) eli ts. analogisella tasolla ihan samalla tyyppisesti ajateltuna kuin Schrödingerin aaltoyhtälö ei käsittele kirjaimellisesti fysikaalisia aaltoja vaan todennäköisyysaaltoja joiden matemaattinen kuvaus on samanlainen kuin fysikaalisilla aalloilla."

Loit ääntä varten käsitteen jostakin, joka olisi nimeltään myös 'paikallinen paine'. Tällä tavalla luodaan matemaattisia käsitteitä ympärillä oleville asioille ja ilmiöille. Sisältääkö käsitteesi kuitenkaan paikallisen energian määritelmän, vai onko se tuhoon tuomittu? Puhutaan kuitenkin pelkästä kentästä: se on oletetusti sekä SM:n, että gravitaatiotensorikentän, että Schrödingerin analogia, koska matemaattiset objektit ja systeemit muistuttavat toisiaan.

Mitkään 'fysikaaliset aallot' lopussa eivät ole kirjaimellisesti todellisia, jos niille ei ole annettu tarkkaa nimeä. Joku on voinut keksiä esim. atomit, jotka ovat asioita, jotka kyseenalaistavat sen, onko matemaattinen kuvaus jollekin näistä aalloista kirjaimellisesti fysikaalinen. Schrödinger on jotain, mikä on kyseenalaistanut atomit kerran niiden elämässä, ja on aika pitkällä kirjaimellisuudessa.

Mikä avaruudessa voi kuulostaa joltakin, jos se on (epäaito)tyhjiö? Miksi avaruudessa voi kuulla jotain, jos se on litteä tai esim. FLRW, k=0 -avaruus? Miksi avaruudessa voi kuulla jotain, jos se on kaareva, mutta kaarevuus ei värähtele samaan tahtiin kuin kuultu ääni; tai se ei värähtele yhtään; tai avaruuden värähtelyn amplitudi on pieni ja esim. korvan tärykalvon amplitudi on selvästi isompi? Matemaattisessa käsitteeessä paineesta painerintama ja paineen huippu on jotain, millä pitää olla derivaattaa mm. avaruudessa, koska muuten mikään ei erotu huipuksi ensinnäkään tai siirrä huippua toiseen paikkaan. Lisäksi jotkut rintamat kaareutuvat makroskooppisesti eivätkä etene suoraan mutta ei se ole välttämätöntä sen kuulemiseksi. Kaareutuva derivaatta on siis asia erikseen.

Kun avaruus on avaruus eikä paineen käsite, avaruudessa kaareutuvat sen pisteiden väliset etäisyydet, tai kansankielisenä kaareutumisena se esiintyy aina vasta, kun vertaa eri suuntia keskenään. GR on teoria, joka onnistuu kuvailemaan tämän vain avaruutena itsenään, koska avaruus on siinä niin yleinen käsite. Mutta jotkut voivat ajatella sitä myös siten, että avaruudessa X, joka on jotain matemaattista käsitettä, on pinta, jonka voi käsittää avaruudeksi, ja tällä pinnalla on joskus kaarevuus samoin kuin jalkapallolla.

3

Anonyymi kirjoitti:

Ei kai manipulointi ole analogia vain sille, että esim. Michelangelo teki Daavidin patsaan? Et ole edes yrittänyt vielä tehdä miljoonan rivin GR-koodia pelkillä massoilla todetaksesi, että sillä ei tullut manipuloitua mitään. Verrataan GR:ää vielä cymatiikkaan tärkeällä tavalla: jos yrität väittää että on olemassa mikään gravitaatioteoria jossa voi manipuloida mielivaltaisen hienon näköiset gravitaatioaallot tai vastaavat avaruuden töyssyt, silloin tämä voi olla myös lopulta kiiinni siitä, onko univesumilla reunat, joissa gravitaatiokentille syötetään reunaehdot. Ja voit saada selville lopulta ettei 4D-5D tai torsio -erolla ollut mitään merkitystä tähän reunojen asettamiseen verrattuna. Silloin analogia ei ole mitenkään tosi (koska universumia ei voi leikata) tai analogialla ei ole mitään asiaa sulkea 4D:tä pois. (Jos henkilö tekee analogioita, joissa myös analogian toinen osapuoli on hänen agendalistallaan tai jos analogian molemmat osapuolet ovat pseudotieteen alaa eikä kumpaakaan voi oikeasti ajatella ja kokeella toteuttaa, niin eivät ne ole yhtään tehokkaita analogioita keskustelun edistämiseen. Kaikesta tässä esiintyvästä analogiasta huolimatta kaikilla analogioilla on myös heikkous, että ne ovat täysin ennakokäsityksiä ja olettavat olevansa oikeassa varsinkin analogian toisen kohteen suhteen. Sama oikeassa olemisen kuvittelu koskee kaikkia toisiakin logiikoita ja tästä asiasta pitää olla tietoinen. Fysiikka ei ole aina asia, joka etenee olettamalla olevansa oikeassa jonkin asian suhteen, vaikka esim. GR:n muotoilu on sellaista tyyliä, kuin 'oletetaan olevamme oikeassa valon suhteen' ja tästä tulee loput teoriasta, mikä luottamus valoon on vain jokin asia, jota jonkun on joskus kokeiltava. Niitä kokeiluja on paljon muitakin, eikä niille ole ollut aina analogiaa etukäteen. Tai yleisemmässä logiikassa mitään oikeana pidettyä, millä uuden kokeilun perustelee.)

"Cymatics suhteessa Beardenin kuvaama skalaarimalliin on tässä yhteydessä on siis vain analogia eli kyse ei ole mistään identiteetistä vaikka periaatteessa äänen ja sähkömagnetismin välillä ei välttämättä ole periaattellista eroa jos avaruus käsitetään "solumaisena" ja/tai "kaasumaisena" "väliaineena" jonka suhteen pätee paineaaltojen idea ja myös kaareutuminen (Mikä avaruudessa voi kaareutua jos se on aito tyhjiö?) eli ts. analogisella tasolla ihan samalla tyyppisesti ajateltuna kuin Schrödingerin aaltoyhtälö ei käsittele kirjaimellisesti fysikaalisia aaltoja vaan todennäköisyysaaltoja joiden matemaattinen kuvaus on samanlainen kuin fysikaalisilla aalloilla."

Loit ääntä varten käsitteen jostakin, joka olisi nimeltään myös 'paikallinen paine'. Tällä tavalla luodaan matemaattisia käsitteitä ympärillä oleville asioille ja ilmiöille. Sisältääkö käsitteesi kuitenkaan paikallisen energian määritelmän, vai onko se tuhoon tuomittu? Puhutaan kuitenkin pelkästä kentästä: se on oletetusti sekä SM:n, että gravitaatiotensorikentän, että Schrödingerin analogia, koska matemaattiset objektit ja systeemit muistuttavat toisiaan.

Mitkään 'fysikaaliset aallot' lopussa eivät ole kirjaimellisesti todellisia, jos niille ei ole annettu tarkkaa nimeä. Joku on voinut keksiä esim. atomit, jotka ovat asioita, jotka kyseenalaistavat sen, onko matemaattinen kuvaus jollekin näistä aalloista kirjaimellisesti fysikaalinen. Schrödinger on jotain, mikä on kyseenalaistanut atomit kerran niiden elämässä, ja on aika pitkällä kirjaimellisuudessa.

Mikä avaruudessa voi kuulostaa joltakin, jos se on (epäaito)tyhjiö? Miksi avaruudessa voi kuulla jotain, jos se on litteä tai esim. FLRW, k=0 -avaruus? Miksi avaruudessa voi kuulla jotain, jos se on kaareva, mutta kaarevuus ei värähtele samaan tahtiin kuin kuultu ääni; tai se ei värähtele yhtään; tai avaruuden värähtelyn amplitudi on pieni ja esim. korvan tärykalvon amplitudi on selvästi isompi? Matemaattisessa käsitteeessä paineesta painerintama ja paineen huippu on jotain, millä pitää olla derivaattaa mm. avaruudessa, koska muuten mikään ei erotu huipuksi ensinnäkään tai siirrä huippua toiseen paikkaan. Lisäksi jotkut rintamat kaareutuvat makroskooppisesti eivätkä etene suoraan mutta ei se ole välttämätöntä sen kuulemiseksi. Kaareutuva derivaatta on siis asia erikseen.

Kun avaruus on avaruus eikä paineen käsite, avaruudessa kaareutuvat sen pisteiden väliset etäisyydet, tai kansankielisenä kaareutumisena se esiintyy aina vasta, kun vertaa eri suuntia keskenään. GR on teoria, joka onnistuu kuvailemaan tämän vain avaruutena itsenään, koska avaruus on siinä niin yleinen käsite. Mutta jotkut voivat ajatella sitä myös siten, että avaruudessa X, joka on jotain matemaattista käsitettä, on pinta, jonka voi käsittää avaruudeksi, ja tällä pinnalla on joskus kaarevuus samoin kuin jalkapallolla.

3

Lue lisää

1-3:


Pari pointtia:


1. Bearden VERTASI miljoonan rivin tietokoneohjelmaan eli siihen jos sitä skalaarimuottia alettaisiin luoda täysin tyhjästä jollekin olemassaolevalla objektille niin kyse olisi samantasoisesta kompleksisuudesta kuin miljoonan rivin tietokoneohjelmassa eli kyseessä oli vain vertaus. Käytännössä kohteen rakenne ensin luetaan ja sitten sitä muokataan ja lähetetään takaisin kohteeseen.

2. Jos kyse on paineaalloista niin se ei edellytä että ihmiskorva ne kuulee.
...

Taas nämäkin tuotokset haiskahtavat koneen tuottamalta sekoilulta jossa on poimittu pelkkien hakusanojen perusteella sellaista aineistoa joka ei liity kuin hyvin etäisesti siihen mitä olen itse kirjoittanut tänne.


Ainakaan kukaan ns. "normaali" ihminen ja tuskin edes kukaan ns. brainiac-nörtti oikeasti viitsisi tai vaivautuisi kirjoittamaan moista sekoilua eli olet ilmeisesti vain häirikkö joka käyttää esim. tuota täällä mainittua tekoälyä (GPT-3) apuvälineenään häiriköinnissään. :D


Itse voisin kyllä periaatteessa hyödyntää tuota tekoälyä näiden Beardenin tekstien analysoinnissa eli jos voisin syöttää sinne kaiken Beardenin aineiston ja kaikkien niiden lähteiden sisällöt mihin hän teksteissään viittaa niin säästyisi varmaan paljon aikaa ja vaivaa mutta toisaalta ei ehkä olisi läheskään niin mielenkiintoista kun itse lukea niitä ja vähitellen samalla rakentaa itselleen kokonaiskuvaa siitä aineistosta ja mihin kaikkeen muuhun se liittyy.


...

Luen parhaillaan logiikan suhteesta havaitsijaan ja aikaan mielenkiintoista artikkelia jossa hän laittaa uuteen uskoon Aristoteleen logiikkaa ja lisää sinne neljännen säännön vastakohtien identiteetistä.


https://archive.org/details/DTIC_ADA027867/page/n15/mode/2up


Itsekin olen tuota miettinyt ja yllätyin positiivisesti kun totesin että Bearden kertoo itsekin käyttävänsä intuitiotaan ja alitajuntaansa hyvin samalla tavalla jonka itse omaksuin n. 40 v sitten tehdessäni muistiinpanoja kirjoituskoneella jolloin tietoinen mieli työllistetään siihen kirjoittamisen ja samaanaikaan vastaanotetaan "alitajunnan" kautta vaikutelmia siitä samasta aiheesta eli ikäänkuin päästään sen teoksen kirjoittajan mieleen kokemaan ja ajattelemaan mitä hän aikoinaan ajatteli kirjoittaessaan sitä tekstiä mikä tietysti helpottaa samalla myös sen tekstin ymmärtämistä eli kyseessä on hyvin samantapainen eläytymisprosessi kuin siinä CRV-kaukonäkemisessä ja muissa ns. yliaistillisissa havainnoissa. Sen ilmaiseminen verbaalisesti ei sitten olekaan ihan yksinkertaista ja oikeiden käsitteiden löytäminen on hankalaa ja usein sopivia käsitteitä ei edes ole olemassa vaan pitää käyttää uusia tai epämääräisiä ilmaisuja joihin tietysti kaikki kirjaimellisesti asioita tulkitsevat loogis-analyyttisesti orientoituneet hyvin mielellään taas takertuvat potentiaalisia virheitä metsästäessään. :D



Belisario

Anonyymi kirjoitti:

1-3:


Pari pointtia:


1. Bearden VERTASI miljoonan rivin tietokoneohjelmaan eli siihen jos sitä skalaarimuottia alettaisiin luoda täysin tyhjästä jollekin olemassaolevalla objektille niin kyse olisi samantasoisesta kompleksisuudesta kuin miljoonan rivin tietokoneohjelmassa eli kyseessä oli vain vertaus. Käytännössä kohteen rakenne ensin luetaan ja sitten sitä muokataan ja lähetetään takaisin kohteeseen.

2. Jos kyse on paineaalloista niin se ei edellytä että ihmiskorva ne kuulee.
...

Taas nämäkin tuotokset haiskahtavat koneen tuottamalta sekoilulta jossa on poimittu pelkkien hakusanojen perusteella sellaista aineistoa joka ei liity kuin hyvin etäisesti siihen mitä olen itse kirjoittanut tänne.


Ainakaan kukaan ns. "normaali" ihminen ja tuskin edes kukaan ns. brainiac-nörtti oikeasti viitsisi tai vaivautuisi kirjoittamaan moista sekoilua eli olet ilmeisesti vain häirikkö joka käyttää esim. tuota täällä mainittua tekoälyä (GPT-3) apuvälineenään häiriköinnissään. :D


Itse voisin kyllä periaatteessa hyödyntää tuota tekoälyä näiden Beardenin tekstien analysoinnissa eli jos voisin syöttää sinne kaiken Beardenin aineiston ja kaikkien niiden lähteiden sisällöt mihin hän teksteissään viittaa niin säästyisi varmaan paljon aikaa ja vaivaa mutta toisaalta ei ehkä olisi läheskään niin mielenkiintoista kun itse lukea niitä ja vähitellen samalla rakentaa itselleen kokonaiskuvaa siitä aineistosta ja mihin kaikkeen muuhun se liittyy.


...

Luen parhaillaan logiikan suhteesta havaitsijaan ja aikaan mielenkiintoista artikkelia jossa hän laittaa uuteen uskoon Aristoteleen logiikkaa ja lisää sinne neljännen säännön vastakohtien identiteetistä.


https://archive.org/details/DTIC_ADA027867/page/n15/mode/2up


Itsekin olen tuota miettinyt ja yllätyin positiivisesti kun totesin että Bearden kertoo itsekin käyttävänsä intuitiotaan ja alitajuntaansa hyvin samalla tavalla jonka itse omaksuin n. 40 v sitten tehdessäni muistiinpanoja kirjoituskoneella jolloin tietoinen mieli työllistetään siihen kirjoittamisen ja samaanaikaan vastaanotetaan "alitajunnan" kautta vaikutelmia siitä samasta aiheesta eli ikäänkuin päästään sen teoksen kirjoittajan mieleen kokemaan ja ajattelemaan mitä hän aikoinaan ajatteli kirjoittaessaan sitä tekstiä mikä tietysti helpottaa samalla myös sen tekstin ymmärtämistä eli kyseessä on hyvin samantapainen eläytymisprosessi kuin siinä CRV-kaukonäkemisessä ja muissa ns. yliaistillisissa havainnoissa. Sen ilmaiseminen verbaalisesti ei sitten olekaan ihan yksinkertaista ja oikeiden käsitteiden löytäminen on hankalaa ja usein sopivia käsitteitä ei edes ole olemassa vaan pitää käyttää uusia tai epämääräisiä ilmaisuja joihin tietysti kaikki kirjaimellisesti asioita tulkitsevat loogis-analyyttisesti orientoituneet hyvin mielellään taas takertuvat potentiaalisia virheitä metsästäessään. :D



Belisario

Lue lisää

aiempi U:
"The Embarrassing Nonsense of Particle Physicists - No, we do not need a New Collider"

(SM on standardimalli tässä, yllä se on sähkömagnetismi:)
10 %:n tarkkuus ei ole 10 %:n tarkkuudella löydetty vastaus kysymykseen oikeasta ja väärästä (mallista). Se on jokin tietyistä mittaustarkkuuksista joilla nykyinen mittaus tuntee Higgsin ja toisen hiukkasen välisen kytkentävakion. Higgsin tapauksessa SM ei pidä näitä vapaina parametreina, joista mallin olemassaolon ei tarvitsisi välittää. Koska Higgs on Higgs, SM edellyttää että sen jotkin kytkennät eli Higgs-kvantin tapauksessa kiihdyttimessä olevien tapauksien yleisyys, on sama kuin, mitä se aiheuttaa hiukkasille massaa. On joitain rajoja, joiden ylittyessä SM:n jokin Higgs-malli ei olisi yhtään mahdollinen ja SM:ään tarvitaan lisää teoriaa, mutta monet SM:n esim. sähköheikkoa symmetriarikkoa koskevat kysymykset ovat jo takanapäin. Alla olevalla videolla on paljon esimerkkejä, mitä uudet teoriat sisältävät ja sen lisäksi olisi olemassa enemmän standardimallin vastaisia teorioita, mutta ei niillä niin paljon väliä.

https://cds.cern.ch/record/2809711/files/ATL-PHYS-PROC-2022-035.pdf
Esim. kuvassa 1 on viime kevään tarkkuuksia. Jos asiat ovat päällekkäin punaisella ja harmaalla alueella, ne sopivat SM:n perusmalliin. Jos keltainen alue on liian leveä, U antaa kritiikkiä.

Muita asioita mitä mitataan on Higgsin massa, joka on ollut pitkään mitattuna 0.1 %:n tarkkuudella, mutta SM ei ole tämän arvon välttämättömyyden ennustaja:
https://cms.cern/news/cms-precisely-measures-mass-higgs-boson

Harvinainen decay: jos olisi sanottu harvinainen törmäys, olisi harvinaisuus mahdollisesti viittaus resonanssiin, ja resonannsipiikit ovat harvassa energian akselilla tai liian korkealla siinä, jotta jotain voisi pitää yleisenä huoneenlämmössä tms.. Aihe mistä U puhuu, liittyy eniten tuohon, mutta ei siksi että harvinainen decay olisi törmäys, koska oikeasti siinä ei tarvitse resonoida eikä se voi sisältää toista osapuolta kuten antipartikkeli. Sen sijaan jos hajoava hiukkanen on luotu törmäyksellä, on mahdollista että lauseeseen, että se on harvinainen, liittyy epämääräisiä tapoja käsittää, mitkä asiat lasketaan harvinaisuuteen vaikuttaviksi. Koska kyseessä on hiukkastieteilijä, hän varmaan on laskenut hajoamistodennäköisyyden vain kun on hiukkanen ja puhuu aina tästä todennäköisyydestä ja pitää sen ehtona olevia todennäköisyyksiä annettuina, koska se merkitsee tietoa, miten tämä hajoaminen suhtautuu muiden ilmiöiden joukkoon, jotka ovat silloin, kun näin ei tapahdu ja joita näkyy, jos sitä yrittää kokeilla. Jos on eri mieltä, miten suuri todennäköisyys on, voi tehdä oman hiukkasfysiikan samalle hiukkaselle ja todistaa sen omalla kiihdyttimellä.

Eli loppujen lopuksi harvinaisen decayn harvinaisuus ei ollut viittaus resonanssiin. Mutta decay, jota tutkitaan konkreettisesti on fotonipariksi hajoaminen. U yrittää sanoa, että decayn asemasta jostain systeemiin ilmestyy hiukkanen-antihiukkanen. Havainnoissa nähdään kuitenkin kaikkien tapahtumien fotonien energian resonanssipiikki (jossa ei ole tarkoitus syöttää energiaa 'kaikkiin tapahtumiin' yhtään eri tavalla, mutta saadaan silti eri tavalla ulos, kun unohdetaan muut kuin fotonit), jossa fotonien energia on sama kuin massaltaan jotain, mikä voi olla Higgs. Jos fotoneja syntyy muusta kuin hajoamisesta, fotonit ottavat huomioon satunnaisen kappaleiden välisen liikkeen. Paria ei ollut olemassa alussa vaan se on muodostettu protoni-törmäyksen energiasta, joka tuottaa hiukkasparille minkä tahansa liike-energian. Jos pari kohtaa, se tuottaa fotonit energialla, joka saa ottaa kaiken tämän liike-energian. Tämä näyttää spektrissä jatkuvalta määrältä kaikkia fotoneja, jotka kuitenkin alkavat siitä energiasta, joka pelkillä massoilla on. Lisäksi jos kaikki hiukkaset ja antihiukkaset tunnetaan, tämä osa spektristä tunnistetaan sen alun kohdalta. Tässä mainittua Higgsin fotonipiikkiä ei etenkään ole tuotettu missään vaihtoehtomallissa pelkillä hiukkanen-antihiukkasilla, koska U ei ole sellainen vaihtoehtotieteilijä.

Neutriino-oskillaatiot ja ei-oskillaatiot ovat molemmat standardimallia, koska standardi ei ole henkilö, ja malli ei ole patentti ja kruunu, joka annetaan jollekin. Ja jota ei voi ottaa tai muussa tapauksessa akateeminen versio lakimiehistä alkaa tutkimaan sinua. Lisäksi jotain nimeä on pakko käyttää, koska on muita malleja. Ihmiset, jotka tietävät, että on olemassa muita malleja, ovat ainoita, jotka voivat olla kiinnostuneita siitä, että jokin koe vahvistaa standardimallin aseman. Tämän lauseen voisi kirjoittaa myös tyhjien kohtien avulla:
'Paljon maksanut koe todisti _ _ :n tieteen suuren _ _ -kysymyksen parhaana vastauksena'
Kiinnostaako? kyllä / ei

U ei videolla kertonut, pitikö tieteestä olla kiinnostunut vai oliko se turhaa.

1

Anonyymi kirjoitti:

aiempi U:
"The Embarrassing Nonsense of Particle Physicists - No, we do not need a New Collider"

(SM on standardimalli tässä, yllä se on sähkömagnetismi:)
10 %:n tarkkuus ei ole 10 %:n tarkkuudella löydetty vastaus kysymykseen oikeasta ja väärästä (mallista). Se on jokin tietyistä mittaustarkkuuksista joilla nykyinen mittaus tuntee Higgsin ja toisen hiukkasen välisen kytkentävakion. Higgsin tapauksessa SM ei pidä näitä vapaina parametreina, joista mallin olemassaolon ei tarvitsisi välittää. Koska Higgs on Higgs, SM edellyttää että sen jotkin kytkennät eli Higgs-kvantin tapauksessa kiihdyttimessä olevien tapauksien yleisyys, on sama kuin, mitä se aiheuttaa hiukkasille massaa. On joitain rajoja, joiden ylittyessä SM:n jokin Higgs-malli ei olisi yhtään mahdollinen ja SM:ään tarvitaan lisää teoriaa, mutta monet SM:n esim. sähköheikkoa symmetriarikkoa koskevat kysymykset ovat jo takanapäin. Alla olevalla videolla on paljon esimerkkejä, mitä uudet teoriat sisältävät ja sen lisäksi olisi olemassa enemmän standardimallin vastaisia teorioita, mutta ei niillä niin paljon väliä.

https://cds.cern.ch/record/2809711/files/ATL-PHYS-PROC-2022-035.pdf
Esim. kuvassa 1 on viime kevään tarkkuuksia. Jos asiat ovat päällekkäin punaisella ja harmaalla alueella, ne sopivat SM:n perusmalliin. Jos keltainen alue on liian leveä, U antaa kritiikkiä.

Muita asioita mitä mitataan on Higgsin massa, joka on ollut pitkään mitattuna 0.1 %:n tarkkuudella, mutta SM ei ole tämän arvon välttämättömyyden ennustaja:
https://cms.cern/news/cms-precisely-measures-mass-higgs-boson

Harvinainen decay: jos olisi sanottu harvinainen törmäys, olisi harvinaisuus mahdollisesti viittaus resonanssiin, ja resonannsipiikit ovat harvassa energian akselilla tai liian korkealla siinä, jotta jotain voisi pitää yleisenä huoneenlämmössä tms.. Aihe mistä U puhuu, liittyy eniten tuohon, mutta ei siksi että harvinainen decay olisi törmäys, koska oikeasti siinä ei tarvitse resonoida eikä se voi sisältää toista osapuolta kuten antipartikkeli. Sen sijaan jos hajoava hiukkanen on luotu törmäyksellä, on mahdollista että lauseeseen, että se on harvinainen, liittyy epämääräisiä tapoja käsittää, mitkä asiat lasketaan harvinaisuuteen vaikuttaviksi. Koska kyseessä on hiukkastieteilijä, hän varmaan on laskenut hajoamistodennäköisyyden vain kun on hiukkanen ja puhuu aina tästä todennäköisyydestä ja pitää sen ehtona olevia todennäköisyyksiä annettuina, koska se merkitsee tietoa, miten tämä hajoaminen suhtautuu muiden ilmiöiden joukkoon, jotka ovat silloin, kun näin ei tapahdu ja joita näkyy, jos sitä yrittää kokeilla. Jos on eri mieltä, miten suuri todennäköisyys on, voi tehdä oman hiukkasfysiikan samalle hiukkaselle ja todistaa sen omalla kiihdyttimellä.

Eli loppujen lopuksi harvinaisen decayn harvinaisuus ei ollut viittaus resonanssiin. Mutta decay, jota tutkitaan konkreettisesti on fotonipariksi hajoaminen. U yrittää sanoa, että decayn asemasta jostain systeemiin ilmestyy hiukkanen-antihiukkanen. Havainnoissa nähdään kuitenkin kaikkien tapahtumien fotonien energian resonanssipiikki (jossa ei ole tarkoitus syöttää energiaa 'kaikkiin tapahtumiin' yhtään eri tavalla, mutta saadaan silti eri tavalla ulos, kun unohdetaan muut kuin fotonit), jossa fotonien energia on sama kuin massaltaan jotain, mikä voi olla Higgs. Jos fotoneja syntyy muusta kuin hajoamisesta, fotonit ottavat huomioon satunnaisen kappaleiden välisen liikkeen. Paria ei ollut olemassa alussa vaan se on muodostettu protoni-törmäyksen energiasta, joka tuottaa hiukkasparille minkä tahansa liike-energian. Jos pari kohtaa, se tuottaa fotonit energialla, joka saa ottaa kaiken tämän liike-energian. Tämä näyttää spektrissä jatkuvalta määrältä kaikkia fotoneja, jotka kuitenkin alkavat siitä energiasta, joka pelkillä massoilla on. Lisäksi jos kaikki hiukkaset ja antihiukkaset tunnetaan, tämä osa spektristä tunnistetaan sen alun kohdalta. Tässä mainittua Higgsin fotonipiikkiä ei etenkään ole tuotettu missään vaihtoehtomallissa pelkillä hiukkanen-antihiukkasilla, koska U ei ole sellainen vaihtoehtotieteilijä.

Neutriino-oskillaatiot ja ei-oskillaatiot ovat molemmat standardimallia, koska standardi ei ole henkilö, ja malli ei ole patentti ja kruunu, joka annetaan jollekin. Ja jota ei voi ottaa tai muussa tapauksessa akateeminen versio lakimiehistä alkaa tutkimaan sinua. Lisäksi jotain nimeä on pakko käyttää, koska on muita malleja. Ihmiset, jotka tietävät, että on olemassa muita malleja, ovat ainoita, jotka voivat olla kiinnostuneita siitä, että jokin koe vahvistaa standardimallin aseman. Tämän lauseen voisi kirjoittaa myös tyhjien kohtien avulla:
'Paljon maksanut koe todisti _ _ :n tieteen suuren _ _ -kysymyksen parhaana vastauksena'
Kiinnostaako? kyllä / ei

U ei videolla kertonut, pitikö tieteestä olla kiinnostunut vai oliko se turhaa.

1

Lue lisää

Pimeänaineen näkeminen kiihdyttimessä on vähän erilaista lupauksena, kuin mitä energian nostaminen on ollut standardimallille. Mutta siinäkin on monta teoriaa, jotka sanovat, milloin se ja se kandidaatti näkyisi kiihdyttimellä. Katso joskus televisiolähetys sen jälkeen, kun pimeänaineen kandidaatit on kumottu, ja tämän jälkeen tähtitieteellä ei ole paradigmaa jäljellä, ja sano oliko pelkkää tyhjää löytäneestä kiihdyttimestä silloin yhtään iloa.

Beardenin sähkömagnetismia voi pitää sonnan lisäämisenä johonkin, mikä on yli sata vuotta vanhaa.

Näillä videoilla kerrotaan kiihdyttimistä saaduista hyödyistä, mutta he eivät kauheasti mainosta seuraavia suuria ja kalliita kiihdyttimiä, koska eivät varmaan itse ole suunnitelleet niille mitään tärkeää kysymystä. Keskustelu on oikean kenttäteoria mallin ympärillä:
https://www.youtube.com/watch?v=HiXmRtx_dK0
https://www.youtube.com/watch?v=4hTR6JcNqDs
Kun puhutaan LHC:n hyödyistä isoille asioille ja kosmologialle, viesti ei ole aina selvä, koska ei ole niin montaa tautologiaa, jotka kertoisivat näiden kahden yhteydestä ja siitä, mikä on logiikka, kun päättelyn suunta on LHC:stä kohti kosmologian kysymystä. Tässä on monta lähimpänä olevaa aihetta, joille kiihdyttimet voivat asettaa jo ns. laboratorio-rajan:
https://www.youtube.com/watch?v=YhpwhSn5P9o
Tämän henkilön vaihtoehtomalli voidaan pysäyttää hyvällä kiihdyttimellä:
https://www.youtube.com/watch?v=famtsF2_4jw

"1. Bearden VERTASI miljoonan rivin tietokoneohjelmaan eli siihen jos sitä skalaarimuottia alettaisiin luoda täysin tyhjästä jollekin olemassaolevalla objektille niin kyse olisi samantasoisesta kompleksisuudesta kuin miljoonan rivin tietokoneohjelmassa eli kyseessä oli vain vertaus. Käytännössä kohteen rakenne ensin luetaan ja sitten sitä muokataan ja lähetetään takaisin kohteeseen."

Mitä hän siihen vertaisi ei ollut aluksi kovin selvää, vaikka yllä on veikattu levyjen leikkausta monta kertaa. Mihin hän _ei verrannut_ (mitään), on myös oleellista. Sinä sanoit, että se vertaus ei voi olla yksinkertaiset kaavat. Kaavat ovat niinkuin elämä, ja se merkitsee muutakin kuin levyjä. Tai päinvastoin voisit kysyä levyleikkaajilta, että mitä yksinkertainen kaava tarkoittaa analogiana heidän työssään.

Uniikin tietokoneohjelman voi tehdä miljoonaksi riviksi ohjeista kuten 'leikkaa oikealle' 'leikkaa ylös' 'leikkaa vasemmalle'. Tämän ohjelman voi antaa pokasahalle, mutta tämä analogia ja sen analogian ytimessä oleva samanlainen koodi ei kerro aiheena olevasta kentästä mitään. Kaavat kertovat kentistä ja tässä on ristiriita sanotun ja sanoman välillä.

Koodit eivät tutki materiaa vaan sahat. Minusta tutkiminen on ylimääräinen vaihe, koska aineen voi olettaa muuttuvan muotiksi aina, kun sitä sahaa. Jos muotti ei tee (et ole sanonut mitä), tarvitset todennäköisesti sadan vuoden kokemuksen ja teorian aineesta ja koodin, joka ajattelee kuin se..., eikun johon on käytännössä kirjoitettu käsin tieto, mitä leikattavassa aineessa on, kun tieto tulee vuosien ajalta tutkimuksia samasta materiasta.

Jos olisit yrittänyt kuvailla kenttiä koodin avulla, mietitään vielä, että jos sanoisin, että universumin kaikki oikeat luonnonlait, jotka riittävät sen täyteen ennustamiseen, voidaan kirjoittaa kaunokirjoituksella ja kalligrafisilla fonteilla joitain symboleja varten kirjaan, jonka pituus on korkeintaan 100 miljardia a4-sivua. (Paino on sanalla korkeintaan). En kuitenkaan kirjoita tai omista tätä kirjaa, mutta tiedän että olen nyt sanonut universumista enemmän kuin te muut idiootit, jotka ennustatte sitä muilla tavoilla, kuten painekentillä. Tämä kuitenkin vaatisi ja antaisi vain nollainformaatiota. Yhtähyvin joku voi tuhannen vuoden päästä naureskella, että koodin pituus oli arvioitu alakanttiin.

2