ROOLIPELATAAN TÄLLÄ FOORUMILLA

Nimi: Kivi
Paikallaolon syy: Oli laivan kyydissä matkalla kotiin. Laiva pysähtyi muutamaksi päiväksi arvokkaaseen kauppapaikkaan.
Luonne: Auttavainen ja kunniakas, mutta kuten useimmat pohjoisesta saapuvat, erehtyy helposti juopottelemaan ja tällöin suuttuu käytännössä tyhjästä. Rohkea ja vähään tyytyvä. Rasisti.
Kyvyt: Loistava lyömäase- ja nyrkkitaistelija. Kuuluu shamaanisukuun, joten "osaa" matkata henkimaailmassa, mutta harjoittelun puutteen vuoksi ei juurikaan hallitse kykyään.

Nimi: Michelle de Auditore
Sukupuoli oletettavasti nainen, iän keksin myöhemmin
Nykytilanne: kusettaa ihmisiä
Historia: Kotoisin vaihtoehtotodellisuudesta, jossa asiat ovat hiukan toisin kuin täällä. Päätyi tähän todellisuuteen kun paikallinen kaaoksen ylipappi ajoi hevosvaunulla sienipäissään hänen päälle. Kokee sopeutumisongelmia tämän vuoksi.
Erikoiskyvyt: pystyy haistamaan taikuuden käyttäjät
Luonne: kehittää helposti pakkomielteitä, lopun keksin kirjoittaessa

Astuessani kuivalle, kiinteälle maalle, tuntuu kaikki hetken heiluvan jälleen. Haistan kauppa-alueen tuoksun, niin kuin sitä kutsutaan. Itse kutsuisin lemuksi, mutta on se siedettävä. Ihmisiä tosin on liikaa ja päätä särkee hieman. Olihan sitä vähän juotava eilen, juuri oikeaan aikaan aloitettu vastakkaissuuntainen kännihuojuminen kun neutraloi aaltojen vaikutuksen.
Toisella askeleella lähes kaadun. Kolmannen joudun ottamaan varsin pikaisesti väistääkseni kurelomivankkuria.
Seisahdun tarkkailemaan satamaa mitään sen kummemmin etsimättä. Hieman harmittaa, että en tuonut mitään myytävää. Tahi tarpeeksi rahaa kunnon ostoksiin tai edes ryyppyputkeen. Aika käynee pitkäksi.
Suuntaan neljännen askeleen poispäin mereltä.

Nimi: Kolmisilmä Jacob
Ulkonäkö: Kalpea ja sotkuisen näköinen ihmismies. Otsassa ellipsimäinen arpi, josta nimi Kolmisilmä on peräisin.
Perustietoa: Kylähullun maineessa oleva paikallisasukas, joka väittää olleensa aikoinaan vauraan valtakunnan kruunun suosiossa ollut tutkimusmatkailija, kunnes haaksirikkoutui Ambra agoran lähistöllä jouduttuaan merihirviön uhriksi. Tarinasta liikkuu monta versiota, joista yhtään eivät täyspäiset henkilöt yleensä usko. On jo pitkään pyrkinyt hankkimaan laivan, miehistön ja muita resursseja, joita hän tarvitsisi tutkimusmatkailun jatkamiseen. Yritykset eivät ole tuottaneet tulosta. Käyttää satunnaisesti mieltälaajentavia huumeita ja on satamassa olevan merimiesten suosiman kapakan kanta-asiakas.
Kyvyt: Saa joskus ennenäkyjä, muttei aina erota niitä hallusinaatioista. On vahvassa yhteydessä meren henkiin ja jumaliin. Osaa käyttäytyä yllättävän karismaattisesti.

Hiukseni vihaavat työtäni, eivätkä suostu pysymään nutturalla. Nuttura yrittää uhkaavasti valua päälaelta niskaani ja tungen epätoivoisesti kasvojen eteen pyrkiviä suortuvia takaisin kampaukseen. Toivon etten näytä liikaa prostituoidulta.

Satamaan ankuroituneesta laivasta alkaa virtaamaan ihmisiä. Hyökkään heitä vastaan yhdessä muiden myyjien kanssa. Vieraan maailman hajut ja taikuus tunkeutuvat nenääni ja se samaan aikaan innostaa sekä oksettaa.
"Hei anteeksi!", piipitän. "Hyvä rouva, hyvä herra, olisitteko kiinnostuneita vakuutuksista?"
Ihmiset jyräävät ohitseni. Nieleskelen itkua, sillä jos en taaskaan saa myytyä yhtään mitään pomo siirtää minut ns fyysisen miellytyksen tarjoajien puolelle.

Silmäilen ympärilleni toiveikkaani josko näkisin yhtään orjakauppiasta, kunnes huomaan höntin oloisena hoippuvan ihmisen. Vedän kasvoilleni kofeiinilla terästetyn ylipirteän asiakaspalvelijan hymyn kasvoilleni ja säntään tulijan luokse. Tulija haisee vanhalta viinalta niin pahasti että pelkään tulevani humalaan pelkästä hänen haistamisestaan. Hänestä myös lähtee jokin kumman voimakas haju, joka muistuttaa sulanutta rautaa. Seisahdun kulkijan eteen.
"Hei hyvä...", pidän hetken taukoa, "öööhm, henkilö! Te näytätte siltä että tahtoisitte ostaa tänään tarjouksessa olevan tapaturmavakuutuksen, joka kattaa kaikki kaatumiset ja liukastumiset, jotka eivät tapahdu talvella, pimeässä tai humalassa. Vain kymmenen kultakolikkoa kuussa!" selitän pitämättä taukoa "Lisäksi tarjolla on huonon tavaran vakuus, joka kattaa kaikki huorilta saatujen sukuopuolitautien hoidot, abortit eivät kuulu hintaan, mutta vakuuden ostajat saavat ilmaisen ruoka-annoksen Noron baarissa. Viisitoista kultakolikkoa kuussa!"

Parin seuraavan askeleen aikana alan taas tottua heilumattomaan alustaan, mutta minun, kuten muittenkin maihinnousijoitten kulkua saapuu häiritsemään kaupustelijoitten, ilotyttöjen ja taskuvarkaitten parvi. Muutama ilopoikakin näkyy olevan. Yritän livistää sivuun melkein törmäten johonkuhun, joka ilmeisesti puhuu minulle.
Tämä suttuisen ja epätoivoisen näköinen nainen yrittää myydä minulle jonkinlaista.... Loitsua? Vakuutus nimeltään. Suojaa liukastumisilta kai. Vilkaisen hänen rintamustaan, mutta vain kohteliaan pikaisesti. Moneen kertaan. Toinen vakuutus "kattaa tautien hoidot". Ehkei se olekaan loitsu. Kuulostaa epäkätevältä.
Pohdin, kysyäkö mikä on vakuutus vai paljonko ruoka-annos yleensä maksaa. Ajatuksissani tuijotan hieman liian pitkään liian alas.
"Kattaako vakuutus myös huonon kaupanpäällisen ruokatavaran?" kysyn jotain sanoakseni, vaikken ihan tiedäkään, mitä kattaminen tarkoittaa.
"Ja kuuluuko ateriaan juoma?"

"Ateriaan kuuluu viski.", vastaan ja mietin vastausta toiseen kysymykseen. "En ole varma kattaako mikään vakuus Norosta ostettua ruokaa, harva on niin idiootti että ostaa sieltä jotain alkoholitonta suuhun pantavaa."

Puhuja tuijottaa rintojani ja mieleni tekee läimäistä häntä. Ole kohtelias, muistutan itseäni. Se ei ole tuijottajan vika. Hieron niskaani ja yritän sukia nutturaani kuntoon.
"Huomaan että olet Umbra-agoralta", sanon kohteliaasti "Siellä naisille ei kasva rintoja, mutta täällä kasvaa. Se on vaaratonta." Lisään ennen kuin tapahtuu jotain yhtä kamalaa kuin silloin kun edellinen umbra-agoralainen luuli että huoralla on kaksi suurta syöpäkasvainta ja päätti yrittää niiden poistoa.

Vastaus poistaa viimeisetkin ostohalut. Viski on varmasti yksinään halvempaa kuin vakuutus. Lisäksi epäilen, että minulle vittuillaan. Syystä kenties toki, kuten itselleni huomautan.
"Anteeksi, mutta en ole kiinnostunut ostamaan," totean ja jatkan matkaa. Kävely sujuu jälleen.

Epätoivo kouraisee vatsaani ja nieleskelen kyyneliä. Säntään viinanhajuisen ihmisen perään ja loikkaan taas hänen eteensä.
"Mutta ettekö voisi vielä harkita?", kysyn ja toivon etten kuulosta panikoivalta. "Minun TÄYTYY saada myytyä edes yksi vakuus, muuten...muuten joudun toisiin töihin. Ettekö voisi ostaa edes pariksi kuukaudeksi jotain muutaman kuparilantin vakuutta?" revin kasvoilleni pinnoittuneen hymyn ja nuttura valahtaa auki "lupaan tarjota sinulle kunnon krapulan tappojuomaa, jota kotonani oli tapana juoda, sataman parhaassa kapakassa." pidän tauon "mikäli merimiehet eivät haittaa sinua"

Mielessäni lyön jo vetoa, että kaupustelija tarkoittaa edelleen Noron baaria. Mutta hän vaikuttaa olevan pulassa. Ja tarjouskin on paranemaan päin. Kunhan vain en syö mitään....
"Kai minulta hiukkasen rahaa liikenee," sanon. "Kunhan nyt ensin kerrot mikä vakuutus on."
Jatkan kävelyä vihjatakseni, että kapakkaan olisi hyvä päästä äkkiä.

Olen hetken ajan pökkyräinen siitä suuresta helpotuksen tunteesta, joka ylitseni vyöryi. Voisin halata muukalaista ellei hän haisisi pahalle. Hymyilen höntin oloisena ja tartun muukalaista ranteesta ja lähden ravaamaan kohti Uinuvan krakenin juottolaa.

"Vakuutus on sitä että sinä maksat yhtiölle kuukausittain rahaa.", selitän harppoessani "tällöin vakuutus on voimassa. Jos sinulle vakuutuksen voimassaoloaikana sattuu jotain, jonka vakuutus korvaa, niin yhtiö maksaa hoidon. Jos sinulla on esimerkiksi tapaturmavakuutus ja kaadut ja murrat kätesi, niin yhtiömme maksaa kätesi hoitamisen."

Saavumme kapakan ovelle ja sieltä kuuluu merimiesten juopunutta puheensorinaa. Päästän irti seuralaiseni ranteesta ja viiton häntä seuraamaan.

Baarissa haisee testosteroni, kala, hiki, tupakka ja alkoholi. Päällimmäisenä haisee kuitenkin märkä koira, sillä kapakan omistaja on ihmissusi.
Lampsin suoraan tiskille kiharat liehuen.

Emme lopulta saapuneetkaan Noroon, vaan ihan siedettävän näköiseen, valoisahkoon joskin savuiseen, pöytien sisällöstä päätellen syömäkelpoista ruokaakin tarjoavaan juottolaan. Lisäksi nainen irrottaa kädestäni ja kävelee edellä, joten oletan asiakkaiston olevan suhteellisen hyvin käyttäytyvää. Muutoinhan hän korostaisi olevansa seurassani.
Kävelen naisen perässä miettien, onko kaikki muukin hänen myymänsä kusetusta, vai toimiiko Noro vain ylimääräisenä rahoittajana. Sekä tietysti, mitä he sanoisivat, jos tietäisivät hänen ohjanneen minut kilpailevaan kapakkaan. Laittaisivat varmaan niihin toisiin töihin....

Yritän herättää baarimikon huomion perinteisesti lyömällä nyrkin pöytään, mutta se ei tietenkään toimi tässä maailmassa. Saan lähinnä kummastuneita katseita osakseni. Punastun, hieraisen niskaani ja piipitän:
"Anteeksi!"
Baarimikko ei vieläkään kuule, punastun lisää. Viimeisenä yrityksenä nostan vasemman käteni etusormea ja se toimii.
"Mitä neidille?", baarimikko kysyy möreästi.
"Noitarovio.", tilaan. Baarimikko tuijottaa minua jähmettyneenä ja kysyy, olenko joku vitun fasisti kun puhun rovioista. Punastuisin lisää, jos pystyisin ja änkytän vastaan, että tarkoitin drinkkiä. Baarimikko ei vieläkään tajua mistä puhun. Selitän sitten ulkomuistista drinkin ainekset (vietin entisessä elämässäni paljon aikaa kievareissa ja kapakoissa) ja hän sekoittaa sen minua omituisesti vilkuilen.

Otan kokeeksi hörpyn litran tuopista ja tulinen polte leviää kehooni. Muistan hetkessä kesän paahteen, tuulessa humisevat lehdot, hirsipuun narinan ja rovioiden käryt. Ihmisten hurraahuudot, miekkojen kalinan, syytetyn joka huutaen kielsi olevansa noita...
"Tämä on oikein hyvä.", kehun hymyillen, hiukan hiprakassa. Päätän ostaa vielä voissa paistettuja silakoita, ihan vain siksi koska ne tuoksuivat niin pirun hyvältä. Päässäni pyörii ja on vaikeaa löytää oikeita kolikoita.

Työnnän tuopin ja annoksen silakoita muukalaisen eteen.
"Oles hyvä, kalat saat vain siksi koska on tylsää syödä yksin!", hihkun ja ihmettelen minne ennen niin hyvä viinapääni on kadonnut. Mieleeni myös juolahtaa, että minun tuurillani muukalainen on tietenkin kasvissyöjä. Kuvittelen hetken ajan miltä kasvissyöjästä mahtaisi tuntua saada eteensä kuolleita kaloja. Ajatus saa minut hihittämään.

Yritän muistaa, että olen töissä.

Pamaus keskeyttää ajatukseni hetkeksi. Ilmeisesti ei kuitenkaan muitten ajatuksia.... Tämän huomattuaan nainen punastuu outona kontrastina niin äskeiselle aggressiiviselle huomionherätystavalle kuin aiemmalle ylisosiaaliselle myyntitavallekin.
Tilaamisessa ilmenee muutenkin erinäisiä ongelmia. Ilmeisesti täältä ollaan nössöjä ja naisen kantabaarissa (Noro?) ei. Baarinpitäjäkin näyttää joltain koiranpennulta.
Saatuaan tilattua nainen (pitäisikö kysyä nimi?) todistaa juoman perinteisesti myrkyttömäksi ja silminnähden nauttii mausta. Tarjoaa silakoitakin. Tappiotahan tuolla rahankäytöllä väkisin tulee. Huoraksiko hänet uhataan laittaa, vai mistä moinen paniikki? Olisi hän ainakin myyvän näköinen.
Vai onko tässä jokin kierous, kun noin naurattaa?
"Olisiko kannattanut ensin tehdä kaupat ja sitten vasta tarjota?" kysyn.
Emme ilmeisesti ole siirtymässä tiskiltä pöytään.

Nuolen rasvaa sormistani ja jähmetyn muukalaisen kysymyksen kuullessani. Tuijotan muukalaista silmät pyöreinä. Sitten lasken katseeni ruoka-annokseeni ja vatsaani kouristaa.
"Ai niin joo.", mutisen. "Mutta jos et juo, niin voin ryöstää tuon sinulta. Jos juot, niin olet niin humalassa ettet pääse karkuun", keksin sitten.

Piirtelen ympyröitä tiskin pintaan ja nyplään hiusteni latvoja.
"En pärjää missään työssä.", sanon sitten.

Taas yksi päivä tuloksetonta menneisyyden haaveiden tavoittelua takana. Astun Uinuvan krakenin juottolaan ja kävelen tiskille. Tilaan tuopin olutta ja vilkaisen syrjäsilmällä vasemmalla puolellani olevaa pariskuntaa. He näyttävät siltä kuin eivät kuuluisi tänne. Toinen heistä syö silakoita. Värähdän inhotuksesta. Jos olisin tiennyt yhdistäväni kalat viimeiseen tutkimusmatkaani vielä vuosien jälkeenkin, olisin valinnut eri kapakan kantapaikakseni. Renault tyrkkää täyden tuopin eteeni. Alan upottaa murheitani kiitettävällä vauhdilla.
Huomioni palautuu pariskuntaan, kun nainen alkaa uhkailla miestä ryöstöllä. Vilkaisen Renaultia kysyvästi. Kirppukasa kohauttaa olkiaan näyttäen yhtä hämmentyneeltä kuin minä. Palautan huomioni näennäisesti tuoppiini, mutta kuuntelen samalla kiinnostuneena.

Taisin säikäyttää naisen aika pahasti. Aluksi hän ryhtyy puolustuskannalle ja sitten vaipuu epätoivoon. Näin tarkemmin pohdittuna hänen mielialansa vaikuttaa muuttuvan aika äkkiä. Liekö sairastunut hulluuteen? Henkisesti turskas? Mielisokea?
"Ja kuinka humalaan sinä minut luulet tällä saavasi?" kysyn naurahtaen. "Enpä nimittäin ole yhteenkään paikkaan päätynyt, missä juotaisiin yhtä runsaasti kuin meillä kotona Kalevalassa."
Otan suuren hörpyn tuopista. Maku on outo. Jopa toismaallinen. Kuitenkin miellyttävä ja joiltakin vivahteiltaan epämääräisen tuttu. Yrttinen. Sekä tietysti hedelmäinen, kuten kuulemma kaikki alkoholijuomat.
"Ostan kyllä jotain," lohdutan. "Mutta olisit vähän varovaisempi jatkossa."
Otan silakan. Se maistuu silakalle. Ja suolalle.

Hieron silmiäni ja hymyilen heikosti.
Muukalaisen heitto saa minut vellomaan koti-ikävässä ja tilaan tuplaviskin, jonka kumoan kerralla alas ja alan humaltua nopeasti kuukausien juomattomuuden jälkeen.
"Onko Kalevala kovin erilainen kuin tämä maailma? Onko se kaukana?", kysyn ja pyörittelen tyhjää lasia käsissäni pohtien kuuluuko naisten juoda tässä maailmassa. "Minusta tuntuu etten totu tähän paikkaan ikinä."

"Kalevala on täältä runsaasti koilliseen. Siellä on kylmä eikä näin vilkasta. Pitäisikö sinun myydä jotain ennen kuin juot itsesi pois työkunnosta? Ja mikä muuten on nimesi?"
Viina vaikuttaa yllättävän tehokkaasti. Ja tuntuu erilaiselta. Tämä ei ilmeisesti ole pelkkää alkoholia.
Otan lisää silakkaa ja uuden kulauksen.

Päässäni pyörii. Pöyhin hunajanvärisiä hiuksiani.
"Kylmää....onko siellä sitä....valkoista lunta?", kysyn. Pidän tauon ja sitten muistan loput kysymykset. Mietin jotain halpaa vakuutusta, josta olisi edes etäisesti hyötyä muukalaiselle.
"Olen Michelle de Auditore, entä sinä...? Halvin vakuutus ovat kolme kuparilanttia kuussa, sillä voi vakuuttaa vampyyrien ja harpyijien puremien varalta." Kiedon kiharan etusormeni ympärille. "Se on halpa koska saarella ei ole nähty niitä sataan vuoteen."

Naurahdan hieman.
"Kai minä voin sen ottaa, mutta etkös sinä jää siitä tappiolle?" kysyn.
"Ja minun nimeni on Kivi."

Onpas outo nimi, tuumin.
"Rahallisesti joo, mutta vältän huoraksi joutumisen. ", vastaan ja tilaan kolmannen shotin, jonka juon heti. "Olisin surkea huora, oksensin kun porkkanaa tungettiin kurkkuuni. Ja ne kengät olivat kamalat, en minä pysynyt niillä pystyssä. Niissä oli nääääin korkeat korot!"

Demonstroin käsilläni humalaisen innolla kertomustani ja baarimikko tuijottaa minua pitkään.

Olin siis oikeassa.
"No, maksanko sinulle nyt vai pitääkö raha viedä kerran kuussa jonnekin? Vaikka minä en täällä edes kuukautta kyllä ole...."
Olen aika varma, että Michellen mieliala on keltainen ja säteilee alkoholia. Nurkassa oleva nainen imee jonkun meripojan elinvoimaa. Kuollut äitini supattaa, että baarimikko ja viereinen asiakas tarkkailevat meitä.
"Eivätkö tajuntaalaajentavat yrttiseokset ole kiellettyjä täällä?" kysyn. Pidän ääneni hiljaisena jotta en saattaisi Michelleä ongelmiin. Hänkään kun ei vaikuta tuntevan paikallista kulttuuria.
En taida juoda enempää. Olen herkkä shamaanilitkuille.

"Raha pitää viedä kerran kuussa toimistolle.", selitän humalassa. "Ei täältä pääse pois ennen kuin vähintään puoli vuotta on kulunut. "

Mutustelen hetken aikaa Kivin viimeistä kysymystä. Tilaan lisää juotavaa ja juon sen yhdellä huikalla. Päässä pyörii ja oloni on nuhruinen.
"En tiedä mistä puhut.", tunnustan. "Opin reseptin kotonani ja se on luullakseni paikallisen papin kehittämä. Ei sinänsä, se pappi on ihan hullu. Hihkui jotain jostain kee-tee-aa-veestä kun ajoi päälleni." pidän tauon ja nieleskelen taas itkua, tosin en kovin hyvällä menestyksellä "Minulta murtui niska ja hän ei edes tajunnut ajaneensa päälleni. Törkeää."

Sitten katselen itseäni ulkopuolelta kysymässä, kattoiko vakuutus niskan murtumisen. Yritän juoda viinan henkeä onnistumatta. Silakka vittuilee koska söin sen. Syön näköjään lisää, mutta se ei liene minun vikani juuri nyt.
Nurkassa bändi alkaa soittaa. Onneksi jazzia, sillä liian yksinkertainen rytmi voisi vaivuttaa transsiin. Palailen kehooni, vaikka se ei vielä ihan tunnu omaltani.

Purskahdan humalaiseen räkätykseen.
"Jos kattoi, se oli varmasti maailman toimivin vakuutusyhtiö. Hillitöntä!", syön itsekin muutaman silakan. Kivi haisee hetken ajan laimeammalta, mutta sitten haju alkaa palailla voimakkaampana.
Musiikki herättää muistoja vaikken kappaletta tunnistakaan.
"Tanssitaanko?", kysyn virnistäen. "Tanssitaan hei kaikki, tehdään piiri!"

Vähän puhetta jää välistä, mutta kuulen Michellen ehdottavan tanssimista. En kyllä osaa, mutta tuskin hänkään tuossa kunnossa. Nurkan nainen näyttää yhtyvän ajatukseen ja saalistaa itselleen heti tanssikumppanin. Bändi alkaa liu'uttaa tanssikelvotonta improvisaatiotaan jonkinlaiseen tangoon.
Tilaan kahvin. Se pitää kiinni todellisuudessa. Tosin keittämiseen menee kuulemma hetki.

Kivi ei vastaa mitään. Jos olisin selvä, jättäisin hänet rauhaan. Mutta en ole.

Tartun häntä ranteesta ja otan kömpelöitä valssiaskelia ja laulan ensimmäistä mieleeni tullutta lastenlaulua.

Kahvi ei ehdi saapua, kun jo päädyn Michellen tanssipariksi. En oikein tiedä mitä tehdä, kun hänen askeleensa ja laulunsa ovat ristiriidassa sekä toistensa että musiikin kanssa. Tanssin kohteliaasti mukana. Tai oikeammin kävelen ja pidän häntä pystyssä.
Jos tanssijoita olisi vähän enemmän, voisin saada nurkkanaisen (ironisesti ilmiselvä vampyyri) houkuteltua kujalle tapettavaksi ennen kuin hän imee ketään kuiviin. Kukaan tuskin kiinnittäisi huomiota. Vaikkakaan silakkaparven mielestä hän ei tee mitään sen pahempaa kuin minä tein niille.
Toisaalta pitäisi keskittyä huolehtimaan Michellestä, jonka aura hehkuu humalaa. Ehkä saan yösijankin vastineeksi, jos vien hänet turvallisesti kotiinsa.
"Luulenpa, että tämä on ennemminkin tango kuin valssi," yritän hieman helpottaa rytmistä ristiriitaa. Harvoin minä olen se parempi tanssija ja uudenlainen tilanne vähän hermostuttaa.

Pysähdyn ja mutristan huuliani pettyneenä.
"En voi tanssia tangoa, minulla ei ole punaista mekkoa!", selvitän Kivelle. Kivi ilmeisesti jonkun naisen takapuolta. Minulla on kuuma ja korkeakauluksinen mekkoni tuntuu hiostavalta. Nenääni tunkeutuu pistävä tuoksu, enkä tiedä mistä se on peräisin. Haju on etova.
"Täällä haisee pahalta.", mutisen ennen kuin silakat tulevat pihalle.

Michelle vastaa jotain sekavaa ja oksentaa. Siinä taisi ihmisiltä mennä tanssilattian viehätys....
"Pitäisikö sinut viedä kotiin?" kysyn.
Ehkä on hyväkin, että en pääse taistelemaan vampyyriä vastaan; vakuutus kun ei liene vielä voimassa.

Minun pitäisi vastata kieltävästi, sillä puolihaltia, joka vuokrasi minulle koirankopinkokoisen asunnon, ei pidä yövieraista.
Haju on kuitenkin niin voimakas ja pistävä, että mikä tahansa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.
"Joo.", kähisen ja pitelen nenääni noustessani ylös "Pois. Heti. Haju on kuin mätänevä ruumis."

Etsiskelen ulko-ovea ja osa ihmisistä kävelee oksennukseeni.

Minä en kyllä haista mitään. Ettei hän kuitenkin olisi vain juonut liikaa.... Kai hän silti osaa suunnan näyttää?
Lähden saattamaan Michelleä ulos.

Ulkona haukon happea ja oloni paranee oitis. Mietin, mistä se haju oli tuttu. Muistan hämäriä kuvia kuiviin juoduista ihmisistä. Mutta täällä ei ole nähty vampyyreja sataan vuoteen.
Yökin limaa maahan ja tuumin, että minusta saa varmaan
aika juopon kuvan.
"Asun tässä lähellä.", mumisen ja lähden horjuen kotia kohti. Kävelen kaupunkiin päin, ja käännyn sitten kotikujalle. Kujalla haju leuhahtaa nenääni uudestaan, yökin lisää. "Vuokranantajani vihaa miehiä..." vatsaani vääntää ja kaon ".... esitä naista jos törmäät häneen." Idea tuntuu humalassa hyvältä, vaikken ole varma tuntuuko se siltä enää aamulla.

Pääsen tutulle ovelle ja alan räpeltämään lukkoa auki. Haju on hirvittävä ja minun tekee mieli juosta karkuun vaikka yritän ajatella mukavaa huonettani, jossa räsymattopino toimittaa sängyn virkaa ja keittiönä toimii minikokoinen puuliesi.
Ojennan avaimen Kivelle.
"Avaa sinä ovi.", sanon ja loputkin silakoista uivat ulos.

Siirrymme ulos ilman, että ehdin maksaa kahvia. Mutta ei se mitään; enhän ehtinyt sitä saadakaan.
Pimeys on laskeutunut yllättävän nopeasti. Siihen ei tunnu tottuvan. Pohjoisessa on paljon pitempään epämääräistä hämärää, mutta täällä baariin mennessä on kirkas iltapäivä ja ennenaikaisesti poistuessa jo kuin keskiyö.
Katselen ympärilleni Michellen yökkäillessä ja kerätessä itseään. Näen hohtavia reunoja ja epävisuaalisia aistimuksia. Vähänkin suurempi annos, ja lojuisin transsissa lattialla, luultavasti ottamassa vastaan vampyyrin "tekohengitystä". Muuttumassa hirviöksi.
Ainakin näkymät ovat hyvät. Kahvi vie ihmisen kauemmas henkimaailmasta. Osittain turvaan, mutta sitä juotuani en näkisi nyt kaupunkia sen koko loistossa. Merellä leijuvia sinettejä, jotka suojaavat merenjumalilta ja vieraitten maitten vakoojavelhoilta (nimellisesti. Oikeasti ammattimaagit keksivät aina lopulta, kuinka kiertää estot). Mustiin puettuja hahmoja etsimässä loputtomasti ei mitään. Katukivessä hyppivää iltataivaan huminan kaikua....
Ilman tätä kaikkea kulkemamme kadut lienisivät ankeita. Näen sitten aamulla.
Michelle ojentaa avaimen minulle ja jää taas oksentamaan. Melkein näen hajun, joka sen aiheuttaa, vaikken yhäkään haista mitään.
Avatessani ovea yritän muistaa, voiko vampyyriä estää tulemasta avaimenreiästä. Niitä ei kai saanut kutsua sisään. Ja niillä on pakko-oireinen häiriö. Ehkä. Avaan oven ja näen huoneen kokoisen "asunnon". En jäisi tänne nukkumaan ellei näköni alkaisi etenevästi unohtaa, mitä aistia ja maailmaa sen pitikään vahtia.
Astun sisään.

Työnnän Kiveä selästä, jotta hän menisi nopeampaan oviaukosta ja vedän oven kiinni. Tulee pilkkopimeää. Työnnän nenäliinani avaimenreikään. Pyörähdän ympäri ja kävelen ensin Kiveen pahki, sitten seinään. Kolmannella kerralla törmään kaappiin, ja alimmalta hyllyltä löydän kynttilöitä.

Sytytän pari ja niistä leuhahtaa ilmaan vaniljantuoksua. Tuoksukynttilät maksavat hemmetisti, mutta ne ovat ainoa keino tehdä olosta edes jotenkin siedettävä.
"Haluatko teetä tai korppuja?", kysyn Kiveltä. Hän haisee nyt paremmalta juotuaan yrttidrinkin, vaikka valittikin siitä. ."Tarjolla on vihreää, valkoista ja mustaa."

Pyörähdän uudestaan ympäri ja vedän mattoläjästä pari mattoa Kivelle patjaksi ja laitan läjän päälle toivottavasti puhtaan viltin.

Tee kuulostaa loistavalta idealta. Kirjaimellisesti. Se hohtaa vihreänä, valkeana, jopa mustana. Kynttilän liekki tosin kieltää ottamasta.
"Vihreää, kiitos," vastaan. Köyhän ihmisen korppuvarastoon en sentään aio kajota.

Kaivan uunista padan, jossa oleva vesi on ilokseni vielä kuumaa.
"Olen pahoillani että sotkin iltasi.", sanon laittaessani teetä hautumaan.

"Ainakin sain yösijan."
Olen näkevinäni puista pintaa aina kun Michelle avaa suunsa. Välillä hänen silmänsäkin ovat sen väriset. Yritän muistaa, sanoiko hän niskansa murtuneen. Katkenneen peräti?
Teen hautumista on kiusallista odotella hiljaisuudessa.

Haukottelen ja pohdin, pitääkö minun nukkua yö puku päällä. En minä sitä kyllä nyt voi riisuakaan. Letitän hiuksiani odotellessani teetä.
"Se haju on aivan kamala.", selitän Kivelle. "Se tulee aina öisin, ja se haisee ruumiilta. Joskus se on semmoinen makea, mädätyvä, joskus pelkkä kuoleman haju.", mieleni palaa taas kaukaiseen kotiini ja muistot tulvivat mieleeni. Räpyttelen kyyneliä silmistäni.
"Aamuisin tuoksuu kaneli."

Etsin kaapista kuppeja ja kaadan teetä. Ojennan toista kuppia Kivelle

Otan teen vastaan ja kokeilen sen lämpötilaa. Juotavaa jo nyt. Ajattelen hyvästit liekille joka pienenkin kofeiiniannoksen jälkeen on minulle jälleen vain pieni räjähdys.
Maistan suullisen teetä. Ei erityisen hyvää (ainakaan idässä vietettyjen viimeaikojen jälkeen), mutta juon äkkiä koko kupin. En ole huomannutkaan olleeni janoinen koko päivän....
Alan rentoutua ja tuntea olon normaalimmaksi.
"Kaikki palvelee sädettä," totean painuen makuulle. En tiedä mitä se tarkoittaa. Henkimatkailu väsyttää ja tee ja tuoksukynttilä rauhoittavat. "Näen hauta-arkun sisäpinnan lävitsesi," sanon vielä ennen nukahtamista.

Minulle tulee kylmä ja alan vavista. Hauta-arkun pinnan? Kokeilen kasvojani ja ne tuntuvat normaaleilta. Mietin onko tämä jotain sairasta pilaa. Harkitsen muukalaisen ulos heittämistä, mutta se olisi ehkä turhan tylyä.

Juon teeni loppuun ja päätän sittenkin vaihtaa vaatteet. Kivihän nukkuu kuin... noh, kivi. Vedän mekon pääni yli ja viskaan sen jonnekin pois käsistäni, ja kaivan kaapista villapaidan alushameeni päälle. Sitten puhallan kynttilän ja kompuroin petiini kolmen viltin alle. Palelen silti, sillä mielessäni pyörivät hauta-arkut ja kiroukset. Pohdin, olenkohan zombi. Näytänköhän rumalta koska olen kertaalleen kuollut?

Tuijotan pimeyteen. Äiti aina sanoi, että laulaminen vie ahdistuksen pois. Värisevällä äänellä alan laulamaan kotimaani kielellä. Niin hiljaa kuin pystyn, mutta Kivi onneksi vaikuttaa sammuneelta kuin kivi. Harrastaakohan hän uintia? Tyrskähdän ajatukselle

Nukahdan ja näen unta kievarista, josta saa juomaa lyömällä nyrkkiä pöytään. Minä tanssin ja laulan mukana jokaisessa rumassa juoppolaulussa. Minä hypin pöydällä enkä välitä naisesta joka heittää minua viinapullolla. Siinä hetkessä kaikki oli vielä kivaa.

Herään aamulla järkyttävään ahdistukseen. Päätäni särkee eilinen ryyppääminen, minulla on nälkä sekä jano, mutta ahdistus menee kaiken edelle.
"Pakko saada ilmaa.", mutisen. Nousen ylös ja vaalean alushameen helma liehuu kävellessäni pikkuruisen huoneeni läpi.

Rynkytän ikkunan auki. Ilma tuoksuu kanelilta, mutta tuoksuun sekoittuu jokin outo, makea haju. Vilkaisen kadulle ja näen muitakin vaeltamassa aluspuvuissa kohti jotain. Jotain, joka saa tämän ahdistuksen loppumaan.

Pyörähdän ympäri ja riennän kohti ovea. Kompastun nukkuvaan Kiveen, mutta kapuan sinnikkäästi ylös ja ryntään ovesta ulos. Unohdan sulkea ulko-oven, unohdan homssuisen ulkoasuni, unohdan kenkäni.

Kirmaan juoksuun mutaisella kadulla ja jalkapohjani lipsuvat kurassa. Seuraan tuota omituisen makeaa hajua, joka auttaa ahdistukseeni.
"Missä se on? Mikä se on?", kysyn vuokranantajaltani, joka vaeltaa aamuauringossa röyhelöisessä yöpaidassa.
"En tiedä, mutta se laulaa niin kauniisti.", nainen vastaa uneliaasti. Hymyilen onnellisesti kuin huumeissa, ja liityn vaeltajajoukkoon, jossa on nyt noin parikymmentä henkeä. Muut kadulla liikkujat tuijottavat meitä hämmentyneinä ja kuiskivat toisilleen.

Pöyhin kiharoitani ja teen pari valssipyörähdystä ennen kuin liityn jengin jatkoksi

Herään aamulla päänsärkyyn, joka viestii että eilinen baari-ilta tuntui taatusti ennen unohtumistaan unohtumattomalta. Havaitsen lojuvani sivukujalla ja tajuan vajonneeni siihen pisteeseen, jossa edes öisin ihmisiä sieppaavat orjakauppiaat eivät katso minua aikansa arvoiseksi. Sitten huomaan kipeät mustelmat kaulassani ja virnistän typerästi. Ehkä ulkoisesti vaikutan arvottomalta, mutta ainakin minusta löytyy tarpeeksi karismaa naisseuran iskemiseen... Tai sitten käytin siihen viimeiset rahani. Hetken pohdittuani asiaa päätän uskoa ensimmäiseen teoriaan, kampean itseni pystyyn ja hoipertelen kadulle. Astun polttavan kuumaan auringonpaisteeseen ja suoraan keskelle puolialastonta kulkuetta. Huomaan etäisesti tutulta näyttävän kiharapäisen naishenkilön kulkevan ihmisjoukon mukana minua kohti, asetun hänen eteensä ja kysyn pöllämystyneenä: "Mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu?"

Hätkähdän, kun vanhalta viinalta haiseva henkilö astuu eteeni. Ehkä karma kostaa. Väkevä viinanhaju peittää tuon suloisen makean tuoksun, jonka lähde auttaa ahdistukseeni.
"En tiedä.", vastaan ja hymyilen uneliaasti ajatellessani tuoksua. "Toiset sanovat näkevänsä kirkkaan valojuovan, toiset väittävät tuntevansa lämpöä jalkojensa alla." Minun varpaani sen sijaan palelevat kylmässä mudassa, miksi hitossa en ottanut kenkiä? "Toiset väittävät kuulevansa laulua. Minä haistan hyvän tuoksun. Yhtä kaikki meillä kaikilla on sama matka."

Lasken katseeni aikomuksenani oikoa mekkoni helmoja ja jähmetyn.
"Voi hirveä!", henkäisen nähdessäni kuraisen alushameeni. "Eihän minulla ole edes vaatteita päällä!"