onko sua koulukiusattu vai ootko ollu kiusaaja?
ja ootko jälkeenpäin asiasta kärsinyt?
mua on joskus vähän kiusattu, mut oon siitä pääsy yli - nou traumoja..
koulukiusaus
rva möykky
37
3253
Vastaukset
- oli
kiusaamista kun olin ainoa tyttö poikien käsityössä, kundit koitti tehdä oloni vaikeaksi mutta mä noin muutaman käsityötunnin jälkeen sain rauhan kun norasin heidät ja ehkä se mun tyttömäisyys karisi kun huomasivat että osaan myös tehdä jotain.
Ala-asteella oli myös hiukan tappelua mutta se johtui hiuksieni väristä ja mun jalat tuli hyvään käyttöön, tirvaisu ja karkuun, suoraan sanottuna.
Ei ole jäänyt traumoja, hiukan huvittaakin näin jälkikäteen. - Catsy_666
"onko sua koulukiusattu vai ootko ollu kiusaaja?
ja ootko jälkeenpäin asiasta kärsinyt? "
Koko yhdeksän vuotta olin kiusattu, se oli yhtä helvettiä alusta loppuun asti.
Mutta oliko yhdeksännellä vai kahdeksannella työnsin yhden kiusaajistani portaita alas ja hän vammautui loppuiäkseen, niin että hän sai kyllä ansionsa mukaan. Se oli myös rakkain koulumuistoni.
Mä haluaisin haudata loput kiusaajistani elävältä. - kenai
..5.luokasta eteenpäin. Pahimmat vuodet olivat 5.-6. luokka.
Kyllä kiusaaminen on omat jälkensä jättänyt, valitettavasti. - hiiru
ensimmäinen vuosi yläasteella oli aika kamalaa...
kyllästyin kiusaamiseen ja päätin muuttaa asian, en muista miten loppupeleissä onnistui, mutta seuraavat 2 vuotta meni hyvin minua ei kiusattu ja en itesekkään ainakaan tietoisesti kuisannut ketään. - vanilla_flame
olin koulukiusattu koko kouluajan, jäljet jäi. Silloin tuli vetäydyttyä kuoreen, ja on vieläkin vaikeaa tulla ulos sieltä.
- Battery016
ja rankasti. traumoja on jäänyt, olen joutunut käymään terapiassa. mutta onneksi pystyn jo ymmärtämään, että kiusaajat olivat itse ongelmaisia, minun vikani se ei ollut.
- Putkiratio
Mitä nyt pientä välienselvittelyä henkisellä tasolla, ei muuta.
Esimerkki:
- Ootko minun kanssa tänään?
- En, minä olen Sirpan kanssa.
Ja seuraavana päivänä toisinpäin... Oli se kieltämättä joskus aika raskasta.
Pojat eivät ole koskaan kiusanneet minua koulussa kuten muita tyttöjä. Silloin tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi. Ehkä se johtuu siitä, että minun paras "kaverini" oli poika samalta luokalta, täsmälleen samanikäinen serkkuni, melkein kuin kaksosveljeni, sillä synnyimme yhtä aikaa ja kasvoimme yhdessä, joten pojat eivät uskaltaneet kiusata minua, kun minulla oli suojelija läsnä koko ajan. - sezen
..koko yläaste oli yhtä pimeää helvettiä...ei oikeen mitään muistikuvia.muistan vaan sen helpotuksen ,kun oli viimeinen koulupäivä ysin keväällä.Ja luokkakokouksiin mua ei saa kukaan eikä mikään.Ei syytä muistella mitään eikä ketään....Ihmetellä täytyy,että järki säilyi. Vai säilyikö.? ;)
- Kaikki ny ok.
Mutta onneksi yli pääsee, kun alkaa pitää ittestään vailla muiden sanoja.
Mä oon ihana ja sillä siisti.
;) - Lagmix
On kiusattu. Varsinkin yläasteella tilanne paheni, yleistä syrjintää ja selän takana juttujen keksimistä. Pojat matkivat ääntäni ja käyttäytyivät kaikin puolin halveksuvasti, tytöt sulkivat kaveriporukoidensa ulkopuolelle, ja jos joskus uskaltauduinkin yrittämään mukaan, kuulin toistuvasti "ala vetää, painu vi**uun". Muutaman kerran minut uhattiin hakata, ja kerran jäinkin loukkuun kiusaajieni kanssa koulunpihalla, kun muut olivat jo lähteneet. Tuli iskuja ja hiusten repimistä, sadistisia uhkailuja kiusaajieni mitä ihmeellisimmistä päähänpistoista...
Lopulta en enää yrittänytkään päästä piireihin. Vetäydyin yksinäisyyteen ja omaan haavemaailmaani. Lukioon mennessä kohtasin ihania ihmisiä, ystäviä jotka ensimmäistä kertaa halusivat tuntea minut, silti näin yläasteen tapahtumista pakokauhun painajaisia vielä muutaman vuoden ajan.
Mietin toisinaan vieläkin menneisyyttäni, muttei se enää aiheuta ahdistusta. Silti, nyt kolmekyppisenä olen edelleen vähän vetäytyvä ihmisten kanssa, minun on vaikea uskoa että monet haluavat olla ystäviäni ja kestää aika kauan, ennen kuin alan luottaa uusiin ihmisiin. - Ujo
Mua kiusattiin viidenneltä luokalta kasille. Se oli nimittelyä ja nälvimistä, mistä seuras se, että musta tuli koko luokan hylkiö. Tiesin kyllä jo silloin, ettei vika ole mussa, mutta silti itsevarmuutta ei ole vieläkään, esiintyminen sujuu surkeasti ja uusien ihmisten kanssa on vaikea jutella. Selvisin kuitenkin hengissä. :)
- hiiru
älä anna niiden viedä voittoa näin jälkikäteen
- Saara
Mä oon aina ollu sellanen tyttö, joka on ollu kiinnostunut enemmän poikien leikeistä kuin tyttöjen. Kyllä toki tyttöleikkejäkin leikin mut enempi olin kyl poikien kanssa. Mulla ei koulussa oikein ollu parasta kaveria...niinku muilla tytöillä. Paitsi sit yläasteella oli onneksi sellanen tiivis kaveriporukka. Ei mua silti kiusattu. Jos mulla ei ollu paria, muut otti kolmanneksi mukaan....ja kun olin hyvä liikunnassa niin pääsin aina kyllä peleissä mukaan ja mut haluttiin joukkueeseen. Mut missään juoruporukoissa en ollut kun mua ei vaan juoruilu kiinnostanu...eikä kukaan oikeestaan koskaan tullu mullekaan juoruumaan ku ne ties että eihän toi oikein edes tajua mistä tässä juoruilussa on kyse. Kiusannut en ole ketään ja aina olen puolustanut niitä joita kiusataan.
- Hapsu
kiusattu enkä kiusannut itsekään. Puolustin kyllä, jos huomasin jotain yritettävän kiusata.
Liikuin yläasteelle asti poikien seurassa, minä ja eräs toinen likka. Pojat oli solidaarisia toisilleen, ei kiusattu ei haukuttu.Silloin kun tuli jotain riitaa, niin jätkät hoiti sen silleen, että pistivät kaverin pyörän paskaks ja seuraavana päivänä olivat taas kavereita - kaikesta huolimatta.
En edes tiedä, mitä ikäiseni likat touhusivat ala-asteajan? Olivat sen verran kanamaista/pelottavaa sakkia, että pysyin kaukana. Illat pelattiin lätkää tai futista kylän poikien kanssa ja niiltä ajoilta varmaan on se oppi tullutkin, kuinka täällä toisiaan pitää kohdella.
Mulla oli hyvä säkä ilmeisesti. Ja hitto, että joskus osaakin kaivata niitä aikoja!- Putkiratio
Hyvä, että löytyy toinenkin, jota ei ole kiusattu ja joka ei ole kiusannut toisia. Sinulle ystäväni minä voin kertoa, mitä tytöt tekivät ala-asteella:
Me käveltiin yhdessä koulumatkat, juteltiin, kulutettiin huulirasvaa, kasvatettiin pitkää otsatukkaa, vaihdeltiin kiiltokuvia, kirjoiteltiin toistemme muistovärssy- ja ystäväni- kirjoihin, kerättiin hajukumeja ja kaikenlaisia koruja, hypättiin narua, vistiä ja ruutua, leikittiin koulun jälkeen paperinukeilla, barbeilla, nukkekodilla ja piirreltiin tussikynillä, leikittiin lääkärileikkiä, laulajaa, kotia, kampaajaa, tehtiin näytelmiä, käytiin luistelemassa, uimarannalla, puistossa kiikkumassa, baarissa juomassa limsaa, pelattiin seinäpalloa, ostettiin purkkaa ja karkkia, kokeiltiin meikkejä, kerättiin kukkia niityltä, leikittiin myös koulua, jossa opettaja oli aina melkoinen sadisti!
Välillä myös riideltiin eikä oltu väleissä, mutta harvemmin. Meidän luokalla kiusattiin yhtä poikaa (= hänelle naurettiin), jota minä yritin puolustaa olemalla hänelle ystävällinen, hän siirtyi sitten toiseen kouluun. Kyllä minä koulussa joitakin kolttosia tein, olin joskus vähän velmu, muutaman kerran joutui opettajakin tulemaan väliin mutta en minä varsinaisesti kiusannut ketään, ellei minua kiusattu ensin. Poikien kanssa jouduin joskus koulussa väittelyyn, mutta sitä väittelyä en minä hävinnyt.
Poikien kanssa oli sitten eri leikit. Kyllä minä nekin tiedän, mutta ei niistä sen enempää. - Putkiratio
Putkiratio kirjoitti:
Hyvä, että löytyy toinenkin, jota ei ole kiusattu ja joka ei ole kiusannut toisia. Sinulle ystäväni minä voin kertoa, mitä tytöt tekivät ala-asteella:
Me käveltiin yhdessä koulumatkat, juteltiin, kulutettiin huulirasvaa, kasvatettiin pitkää otsatukkaa, vaihdeltiin kiiltokuvia, kirjoiteltiin toistemme muistovärssy- ja ystäväni- kirjoihin, kerättiin hajukumeja ja kaikenlaisia koruja, hypättiin narua, vistiä ja ruutua, leikittiin koulun jälkeen paperinukeilla, barbeilla, nukkekodilla ja piirreltiin tussikynillä, leikittiin lääkärileikkiä, laulajaa, kotia, kampaajaa, tehtiin näytelmiä, käytiin luistelemassa, uimarannalla, puistossa kiikkumassa, baarissa juomassa limsaa, pelattiin seinäpalloa, ostettiin purkkaa ja karkkia, kokeiltiin meikkejä, kerättiin kukkia niityltä, leikittiin myös koulua, jossa opettaja oli aina melkoinen sadisti!
Välillä myös riideltiin eikä oltu väleissä, mutta harvemmin. Meidän luokalla kiusattiin yhtä poikaa (= hänelle naurettiin), jota minä yritin puolustaa olemalla hänelle ystävällinen, hän siirtyi sitten toiseen kouluun. Kyllä minä koulussa joitakin kolttosia tein, olin joskus vähän velmu, muutaman kerran joutui opettajakin tulemaan väliin mutta en minä varsinaisesti kiusannut ketään, ellei minua kiusattu ensin. Poikien kanssa jouduin joskus koulussa väittelyyn, mutta sitä väittelyä en minä hävinnyt.
Poikien kanssa oli sitten eri leikit. Kyllä minä nekin tiedän, mutta ei niistä sen enempää.lemmikki ja joidenkin silmätikku. Näin oli koko kouluajan. Opettajatkin voivat kiusata oppilaita ja sen minä olen kokenut aika raskaana. En tiedä sitten, olisiko ollut syytä... ehkä ei, tunsin, että minua ja muutamaa muutakin oppilasta kohdeltiin väärin. Opettaja voi pilata yhden lapsen elämän halutessaan. En tiedä, vieläkö nykyään koulussa on sellaisia opettajia kuin ennen, toivottavasti ei.
- Hapsu
Putkiratio kirjoitti:
lemmikki ja joidenkin silmätikku. Näin oli koko kouluajan. Opettajatkin voivat kiusata oppilaita ja sen minä olen kokenut aika raskaana. En tiedä sitten, olisiko ollut syytä... ehkä ei, tunsin, että minua ja muutamaa muutakin oppilasta kohdeltiin väärin. Opettaja voi pilata yhden lapsen elämän halutessaan. En tiedä, vieläkö nykyään koulussa on sellaisia opettajia kuin ennen, toivottavasti ei.
...siirtyessäni aloin liikkumaan likkojen kanssa. Minusta tuli juuri mainitsemasi opettajien silmätikku. Tulin esille niillä ronskeilla poikamaisila rohkeilla otteillani. Rentous, välittömyys ja uskallus nostivat minut hyvään asemaan tyttöjen keskuudessa. Uusi tulokas tavallaan, siirryinhän poikien puolelta nyt toiselle puolelle kenttää. Sille oli tilaustyö, niiden kiiltokuvia vaihtelevien tyttöjen keskuudessa. Tulikin erilainen tyyppi, joka ei pal kiiltokuvista tai ystävänkirjoista perustanut.
Tiedä sitten jäinkö jotain paitsi? En ainakaan osaa mitään kaivata. Päinvastoin uskon saaneeni paljonkin hyvää oppia siihen asti ja jotain oli pakko olla tarttunut olemukseenkin, koska tytöt pitivät seurastani.
Tosin tästähän ollaan täälläkin keskusteltu eli aiheesta, mikä heteronaisiin vetoaakin meissä l-naisissa. Luulen, että juuri se turhan päiväinen vouhotus/akkamaisuus on saanut pienemmän osuuden olemuksestamme.
Olen noista ajoista tosin paljon pehmennyt, mutta se oli silloin se! Päivääkään en vaihtaisi pois.... paitsi sen yhden päivän, jolloin en tajunnut, että olisin päässyt hmmm.... - Putkiratio
Hapsu kirjoitti:
...siirtyessäni aloin liikkumaan likkojen kanssa. Minusta tuli juuri mainitsemasi opettajien silmätikku. Tulin esille niillä ronskeilla poikamaisila rohkeilla otteillani. Rentous, välittömyys ja uskallus nostivat minut hyvään asemaan tyttöjen keskuudessa. Uusi tulokas tavallaan, siirryinhän poikien puolelta nyt toiselle puolelle kenttää. Sille oli tilaustyö, niiden kiiltokuvia vaihtelevien tyttöjen keskuudessa. Tulikin erilainen tyyppi, joka ei pal kiiltokuvista tai ystävänkirjoista perustanut.
Tiedä sitten jäinkö jotain paitsi? En ainakaan osaa mitään kaivata. Päinvastoin uskon saaneeni paljonkin hyvää oppia siihen asti ja jotain oli pakko olla tarttunut olemukseenkin, koska tytöt pitivät seurastani.
Tosin tästähän ollaan täälläkin keskusteltu eli aiheesta, mikä heteronaisiin vetoaakin meissä l-naisissa. Luulen, että juuri se turhan päiväinen vouhotus/akkamaisuus on saanut pienemmän osuuden olemuksestamme.
Olen noista ajoista tosin paljon pehmennyt, mutta se oli silloin se! Päivääkään en vaihtaisi pois.... paitsi sen yhden päivän, jolloin en tajunnut, että olisin päässyt hmmm....samaa linjaa tyttöjen kanssa, tosin tiet alkoivat erkanemaan, kun pojat/miehet tulivat tiiviimmin mukaan kuvioihin. Se oli vaikeata aikaa.
Yläasteella minua joskus pilkattiin sen takia, että olin niin lapsellinen joidenkin luokkakaverien mielestä, mutta eikös sitä vielä melkein lapsia ollakin, kun ei vielä olla täysi-ikäisiäkään? Aikuistuminen ei ollut minulle helppoa.
Yläasteella kohtasin ensimmäistä kertaa ne ongelmat, mitä liittyy tyttöjen välisiin suhteisiin ympäristön taholta, kun ne eivät pysy niissä rajoissa, mitä yleensä odotetaan.
Ihastuin/rakastuin tyttökaveriini eikä sillä ollut hyvät seuraukset. Meitä kiusattiin, meitä ei hyväksytty. Olimme molemmat hyvin järkyttyneitä. Se oli sitä aikaa se. Tiemme erosivat mutta eivät lopullisesti.
Jatkoimme kuin välillämme ei olisi mitään ollutkaan. Piti yrittää unohtaa.
Vanhempien ja ikätoverien taholta tuleva kielteisyys tyttöjen välistä rakkautta kohtaan on julmaa vaikkei varsinaisesti koulukiusaamista olekaan. - Hapsu
Putkiratio kirjoitti:
samaa linjaa tyttöjen kanssa, tosin tiet alkoivat erkanemaan, kun pojat/miehet tulivat tiiviimmin mukaan kuvioihin. Se oli vaikeata aikaa.
Yläasteella minua joskus pilkattiin sen takia, että olin niin lapsellinen joidenkin luokkakaverien mielestä, mutta eikös sitä vielä melkein lapsia ollakin, kun ei vielä olla täysi-ikäisiäkään? Aikuistuminen ei ollut minulle helppoa.
Yläasteella kohtasin ensimmäistä kertaa ne ongelmat, mitä liittyy tyttöjen välisiin suhteisiin ympäristön taholta, kun ne eivät pysy niissä rajoissa, mitä yleensä odotetaan.
Ihastuin/rakastuin tyttökaveriini eikä sillä ollut hyvät seuraukset. Meitä kiusattiin, meitä ei hyväksytty. Olimme molemmat hyvin järkyttyneitä. Se oli sitä aikaa se. Tiemme erosivat mutta eivät lopullisesti.
Jatkoimme kuin välillämme ei olisi mitään ollutkaan. Piti yrittää unohtaa.
Vanhempien ja ikätoverien taholta tuleva kielteisyys tyttöjen välistä rakkautta kohtaan on julmaa vaikkei varsinaisesti koulukiusaamista olekaan.siitä minullekin vain koitui loppujen lopuksi, kun päädyin samoihin joukkoihin tämän kauniimman sukupuolen kanssa ;)
Viisainta olisi ollut sittenkin pysyä vain siellä neutraalilla poikapuolella. Tiesihän sen, mitä siitä seurasi, kun tajusin ympärilläni olevan likkalauman - mitäpä siitä seurasi?
Ei sitten yhtikäs mitään! Tai se, että ne mun ala-aste aikaiset poikakaverit pikkuhiljaa kävivät napsimassa pois niitä mun ihastuksia :/
Ja minä oman pääni sisällä vain ihmettelemään, ettei tämän näin pitänyt mennä ja mitäs minulle jäi? Onnellinen lapsuus ja nuoruus ja paljon hyviä kavereita, joopa joo.
Eipä ollut sinunkaan ihastumisellakaan sitten tulevaisuutta - siihen aikaan. Se oli niin suvaitsematonta kaikki silloin vielä. - Putkiratio
Hapsu kirjoitti:
...siirtyessäni aloin liikkumaan likkojen kanssa. Minusta tuli juuri mainitsemasi opettajien silmätikku. Tulin esille niillä ronskeilla poikamaisila rohkeilla otteillani. Rentous, välittömyys ja uskallus nostivat minut hyvään asemaan tyttöjen keskuudessa. Uusi tulokas tavallaan, siirryinhän poikien puolelta nyt toiselle puolelle kenttää. Sille oli tilaustyö, niiden kiiltokuvia vaihtelevien tyttöjen keskuudessa. Tulikin erilainen tyyppi, joka ei pal kiiltokuvista tai ystävänkirjoista perustanut.
Tiedä sitten jäinkö jotain paitsi? En ainakaan osaa mitään kaivata. Päinvastoin uskon saaneeni paljonkin hyvää oppia siihen asti ja jotain oli pakko olla tarttunut olemukseenkin, koska tytöt pitivät seurastani.
Tosin tästähän ollaan täälläkin keskusteltu eli aiheesta, mikä heteronaisiin vetoaakin meissä l-naisissa. Luulen, että juuri se turhan päiväinen vouhotus/akkamaisuus on saanut pienemmän osuuden olemuksestamme.
Olen noista ajoista tosin paljon pehmennyt, mutta se oli silloin se! Päivääkään en vaihtaisi pois.... paitsi sen yhden päivän, jolloin en tajunnut, että olisin päässyt hmmm...."Tosin tästähän ollaan täälläkin keskusteltu eli aiheesta, mikä heteronaisiin vetoaakin meissä l-naisissa. Luulen, että juuri se turhan päiväinen vouhotus/akkamaisuus on saanut pienemmän osuuden olemuksestamme."
Tuo viimeinen lause jäi jotenkin vaivaamaan? Pitäisi ilmeisesti tehdä uusi aloitus aiheesta, mutta jos siitä on jo keskusteltu, lienee tarpeetonta, mutta PAKKO sanoa tähän väliin:
Minä en ole omasta mielestäni turha vouhottaja enkä akkamainenkaan, mitä sillä tarkoitit? Oliko se sinulta jonkinlainen vihjaus ja mihin suuntaan? Lienen sitten tyhmä vaikken blondi olekaan. Lapsena minulla tosin oli ihan valkoinen pitkä tukka. - Putkiratio
Hapsu kirjoitti:
siitä minullekin vain koitui loppujen lopuksi, kun päädyin samoihin joukkoihin tämän kauniimman sukupuolen kanssa ;)
Viisainta olisi ollut sittenkin pysyä vain siellä neutraalilla poikapuolella. Tiesihän sen, mitä siitä seurasi, kun tajusin ympärilläni olevan likkalauman - mitäpä siitä seurasi?
Ei sitten yhtikäs mitään! Tai se, että ne mun ala-aste aikaiset poikakaverit pikkuhiljaa kävivät napsimassa pois niitä mun ihastuksia :/
Ja minä oman pääni sisällä vain ihmettelemään, ettei tämän näin pitänyt mennä ja mitäs minulle jäi? Onnellinen lapsuus ja nuoruus ja paljon hyviä kavereita, joopa joo.
Eipä ollut sinunkaan ihastumisellakaan sitten tulevaisuutta - siihen aikaan. Se oli niin suvaitsematonta kaikki silloin vielä.Minä en tuntenut mitään syyllisyyttä siitä, mitä meillä oli. Ihastuminen ja rakastuminen oli hyvää ja luonnollista, rauhallista, lempeää ja vähän muutakin... Minulle se ei ollut mikään ongelma. Tajusin vain, että en ole ihan niin kuin toiset. En ajatellut asiaa sen pitemmälle, annoin kaiken olla niin kuin se oli. Mutta sitten asioihin tuli muutos eikä se johtunut minusta.
Meitä seurattiin, emme päässeet piiloon minnekään. Vainoaminen. Uhkailut. Välien katkeaminen. Itsemurhan pelko... EIEIEIEIEIEI! En kestänyt eikä hänkään.
Siinä särkyi sydän, en voinut puhua kenenkään kanssa näistä asioista, painoin kaiken pois mielestäni ja minusta tuli sydämetön.
En tiedä, olisiko se ollut mitenkään mahdollista, että se hyvä, mitä meidän välillämme oli, olisi jatkunut. Ehkä ei. Olimme niin nuoriakin. Näitähän sattuu. - Hapsu
Putkiratio kirjoitti:
"Tosin tästähän ollaan täälläkin keskusteltu eli aiheesta, mikä heteronaisiin vetoaakin meissä l-naisissa. Luulen, että juuri se turhan päiväinen vouhotus/akkamaisuus on saanut pienemmän osuuden olemuksestamme."
Tuo viimeinen lause jäi jotenkin vaivaamaan? Pitäisi ilmeisesti tehdä uusi aloitus aiheesta, mutta jos siitä on jo keskusteltu, lienee tarpeetonta, mutta PAKKO sanoa tähän väliin:
Minä en ole omasta mielestäni turha vouhottaja enkä akkamainenkaan, mitä sillä tarkoitit? Oliko se sinulta jonkinlainen vihjaus ja mihin suuntaan? Lienen sitten tyhmä vaikken blondi olekaan. Lapsena minulla tosin oli ihan valkoinen pitkä tukka... tämä nyt?
En vihjaillut mitään. Totesin vain yhden eron lesbojen ja hetskunaisten välillä. Hetskunaiset ovat niin vimpan päälle naisia, kun taas välttämättä lesboissa ei niitä piirteitä niin selkeästi huomaa tai sanotaan: ne eivät ole päällimmäisenä esiintulevia juttuja. Siis suurella osalla l-porukkaa.
Ja ethän sä kai mikään tyhmä ole? Ja siks toiseks ei ne blonditkaan oikeasti ole ;)
- oppiorava
Noin kahtena vuotena on ollut haukkumista ynnä muuta milloin mistäkin syystä.
Sitten lisäksi viiden vuoden ajan olin koulussa JOKA PÄIVÄ yksin.
Ja varsinaisen kiusaamisen lisäksi aikaisemminkin oli "pientä" kiusantekoa.- oppiorava
Muita ei tulisi mieleenkään kiusata.
Traumoja on todellakin jäänyt.
- on kiusattu
Se alkoi jo ennen ala-astetta. Yläasteen lopussa opin vihdoin pitämään puoleni ja lukiossa mulla oli jo mukavia ihmisiä ympärillä. Nykyään, vähän yli parikymppisenä, mulla menee hyvin ja olen oppinut hyväksymään itseni just tällaisena kuin mä olen! Vähän ujo ja epävarma mä tosin olen edelleen ja tulen varmaan aina olemaankin.
- enkä puuttunut
Menin ala-asteella uuteen kouluun ja huomasin heti, että luokan sääntöihin kuului, että eräs tyttö oli alempiarvoinen. Fyyistä väkivaltaa ei esiintynyt, mutta nimittelyä ja vähättelyä kylläkin.
Olin neutraali, en ryhtynyt ystäväksi en aktiiviseksi kiusaajaksi.
Minua ei kiusatta, joihinkin torjutuksitulemisen tunteisin tietenkin törmäsin.
Aikuisena tajusin, kuinka vakavaa pienikin kiusaaminen on. Ja olen tuntenut häpeää ja syyllisyyttä siitä, että en noussut puolustamaan toista. Lisäksi tajusin kuinka suurenmoisia ihmisiä tuolloin oli: oli niin rohkea tyttö, että otti kiusatun ystäväkseen, vaikka leimautui siinä itsekin.
Nyt työelämässä aistin erittäin herkästi kiusaamistilanteet. Puutun asiaan, jos vain voin. Mutta uskomatonta on, kuinka kiusaajat vain porskuttelevat. "Oikeamieliset" ovat uhka.
Ehkä työelämässä toisia kiusaavat henkilöt ovat samoja kouluajan kiusajia, joilla taju kiusatun tunteista ei ole vieläkään herännyt. Ovatko he niitä personallisuushäiriöisiä? Äärimmäisen taitavia ja älykkäitä, mutta vaarallisia ja pelottavia. Viisasta kait sellaisia olisi mielistellä, jotta tilillä olisi kuukausittain varallisuutta elämän tarpeellisuuksiin. - zehn
enkä puuttunut kirjoitti:
Menin ala-asteella uuteen kouluun ja huomasin heti, että luokan sääntöihin kuului, että eräs tyttö oli alempiarvoinen. Fyyistä väkivaltaa ei esiintynyt, mutta nimittelyä ja vähättelyä kylläkin.
Olin neutraali, en ryhtynyt ystäväksi en aktiiviseksi kiusaajaksi.
Minua ei kiusatta, joihinkin torjutuksitulemisen tunteisin tietenkin törmäsin.
Aikuisena tajusin, kuinka vakavaa pienikin kiusaaminen on. Ja olen tuntenut häpeää ja syyllisyyttä siitä, että en noussut puolustamaan toista. Lisäksi tajusin kuinka suurenmoisia ihmisiä tuolloin oli: oli niin rohkea tyttö, että otti kiusatun ystäväkseen, vaikka leimautui siinä itsekin.
Nyt työelämässä aistin erittäin herkästi kiusaamistilanteet. Puutun asiaan, jos vain voin. Mutta uskomatonta on, kuinka kiusaajat vain porskuttelevat. "Oikeamieliset" ovat uhka.
Ehkä työelämässä toisia kiusaavat henkilöt ovat samoja kouluajan kiusajia, joilla taju kiusatun tunteista ei ole vieläkään herännyt. Ovatko he niitä personallisuushäiriöisiä? Äärimmäisen taitavia ja älykkäitä, mutta vaarallisia ja pelottavia. Viisasta kait sellaisia olisi mielistellä, jotta tilillä olisi kuukausittain varallisuutta elämän tarpeellisuuksiin.Ala-asteella meidänkin luokalla oli aina joku kiusattu, yleensä vaihtoivat koulua vuoden jälkeen. Nämä luokan ns. 'suositut' ottivat aina jonkun silmätikukseen, joka poikkesi ehkä ulkonäöllisesti tai luonteeltaan jollain tapaa.
Olin itsekin se 'passiivinen' tyyppi, joka ei puuttunut kiusaamiseen. Päinvastoin, olin kiusaajien kaveri, mutta en kuitenkaan osallistunut heidän toimiinsa. Tänä päivänä ei mieleenikään tulisi käyttäytyä niin, vaan menisin väliin. Mutta aika harva 10-12 vuotias ymmärtää kuinka tuossa tilanteessa tulisi toimia, sitä vain yrittää sopeutua tilanteeseen.
Olen jyrkästi kaikenlaista kiusaamista vastaan. Tuntuu suorastaan järkyttävältä, kun lähes tulkoon viikottain näen koulumatkalla pienten koululaisten tönivän toisiaan ja välillä se näyttää pelottavan paljon kiusaamiselta. En kuitenkaan ole väliin mennyt, koska en tiedä onko se vain leikkimistä vai totista taistelua.. - Hansi
enkä puuttunut kirjoitti:
Menin ala-asteella uuteen kouluun ja huomasin heti, että luokan sääntöihin kuului, että eräs tyttö oli alempiarvoinen. Fyyistä väkivaltaa ei esiintynyt, mutta nimittelyä ja vähättelyä kylläkin.
Olin neutraali, en ryhtynyt ystäväksi en aktiiviseksi kiusaajaksi.
Minua ei kiusatta, joihinkin torjutuksitulemisen tunteisin tietenkin törmäsin.
Aikuisena tajusin, kuinka vakavaa pienikin kiusaaminen on. Ja olen tuntenut häpeää ja syyllisyyttä siitä, että en noussut puolustamaan toista. Lisäksi tajusin kuinka suurenmoisia ihmisiä tuolloin oli: oli niin rohkea tyttö, että otti kiusatun ystäväkseen, vaikka leimautui siinä itsekin.
Nyt työelämässä aistin erittäin herkästi kiusaamistilanteet. Puutun asiaan, jos vain voin. Mutta uskomatonta on, kuinka kiusaajat vain porskuttelevat. "Oikeamieliset" ovat uhka.
Ehkä työelämässä toisia kiusaavat henkilöt ovat samoja kouluajan kiusajia, joilla taju kiusatun tunteista ei ole vieläkään herännyt. Ovatko he niitä personallisuushäiriöisiä? Äärimmäisen taitavia ja älykkäitä, mutta vaarallisia ja pelottavia. Viisasta kait sellaisia olisi mielistellä, jotta tilillä olisi kuukausittain varallisuutta elämän tarpeellisuuksiin.Ala-asteiästä lähtien olen puuttunut ihmiseen kohdistuvaan epäoikeudenmukaisuuteen mikäli sitä olen ympärilläni huomannut tyyliin "kaveria ei jätetä, ei edes sellaista kaveria jota ei tunne."
Olin usein sovittelijana toisiaan nälvivien luokkakavereiden välissä ja toisinaan jouduin jopa fyysisiin tappeluihin mukaan puolustamaan sitä heikompaa. Esim. 3 tyyppiä hyökkää yhden kimppuun.
Ala-asteen loppupuolelta lähtien kuuluin Amnesty:n kannattajajäseniin ja lähettelin ympäri maailmaa vetoomuksia väärinkohdeltujen ihmisten puolesta.
Jossain vaiheessa lapsenuskoni sitten lopahti; ei oikeudenmukaisuutta ole konkreettisesti olemassa eikä maailmaa voi muuttaa.
Tosiasiassa kaikki raadollinen pysyy raadollisena.
Nykyään työelämässä puutun ainoastaan työoloihin; en työntekijöiden välisiin suhteisiin.
En sen jälkeen kun eräässä työpaikassa missä olin vähän aikaa; eräs työntekijä (sanotaan nyt vaikka Liisa) käytti sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa useita työntekijöitä kohtaan. Silti kaikki työntekijät pyysivät minua olemaan puuttumatta riitoihin perusteluin "että tällaista täällä on aina ollut ja kohtahan sitä pääsee eläkkeelle ja sitä paitsi kun se Liisa ajaa niin hyvin meidän etuja kokouksissa".
Ihminen on tällainen...
- itsetuntoa kohotti
Kyllä kiusattiin melkeinpä koko ala-aste. Liekö johtunut liian hyvästä koulumenestyksestä tai "vääristä" harrastuksista... Tilanteeseen ei oikeastaan ikinä puututtu, koska itse kerroin välittävälle opettajalle, missä rajani kulkevat. Järkevä pieni tyttö kun olin.
Mitään en haluaisi muuttaa, koska kaikki tapahtunut on muovannut minut sellaiseksi, jota olen nyt.
Mä olen meinaan fiksu ja mukava ihminen! - siistii joo
on kiusattu mutsin takii ku se on lesbo. pilannu mun elämän. siks mustakii tulee lesbo sano ope ku oon oppinu sellasen mallin
- hiiru
kyllä sinulla on kurjaa...
minulla oli hetero vanhemmat ja mistälie oon oppinu näin surkean mallin elää.... otan osaa
Tervetuloa joukkoon;)
- tradefox69
ylä-asteikäisenä joitain tyyppejä.
Kyllä kaduttaa ja hävettää ja mielessäni olen pyytänyt heiltä monesti anteeksi.
Ei sitä silloin tajunnut mitä teki, koska se oli itselle vaan sellaista huvitusta tai ajanvietettä. - kiusaajaL
mä olin ite tosi paha kiusaaja.
ja omatunto kolkutti tosi pahasti.Jopa
vuosia.Onnex olen sopinut nämä asiat.Ja
helpottanu elämää.Joskus ajattelee miten
kauhea sitä on ollu :( ei enää.
elämä voittaa - kerta toisensa jälkeen
Minua kiusattiin peruskoulussa aina kasille asti, kunnes ihan yhtäkkiä kaikki kiusaus loppui ja meistä tuli kavereita ja olemme edelleen hyvissä väleissä koulukavereiden kanssa vaikka koulun päättymisestä on kulunut jo yli 10v.
..sekin puoli elämästä.
Olin aina yksin ja mua pidettiin friikkinä koko ala-aste, mut kunnon kiusaaminen alkoi vasta ylä-asteella..
Mulla ei ollut niin kamalaa kuin parhaalla ystävälläni siihen aikaan (samat kiusaajat), joten huolehdin silloin enemminkin hänestä kuin itsestäni ja sain lopulta kiusaamisen loppumaan.
taisin sitten vielä laittaa vahingon kiertämään ja purin turhautumiseni, vihani täysin viattomaan sivulliseen sillä seurauksella että tämä lopulta vaihtoi koulua...
Nykyään olen tutustunut näihin kiusajiini uudestaan, ja ollaan ihan väleissä. jos nähdään niin moikataan. Ei siis ole mörköjä minun kaapissani..
Tältä ihmiseltä pyytäisin anteeksi jos vielä tapaisin...- Miellyttämishaluinen
Kun asuu pienessä kaupungissa ja joutuu käymään samojen ihmisten kanssa kerhot, päiväkodit, ala-asteet ja yläasteet voi joutua kiusaamishelvettiin jos kiusaaminen alkaa jo lastentarhassa.
Minulle kävi juuri niin. Olin aurinkoinen lapsi, jolla sattui olemaan vanhemmat, jotka kannustivat kyselemään ja keskustelemaan jo ihan lapsena.
Enhän minä tajunnut ettei sellainen sovi. Että muut lapset eivät sulata jos joku on kiltti ja juttelee aikuisten kanssa.
Jouduin epäonnekseni luokkani kahden pelätyimmän tytön silmätikuiksi. Koska kaupunki oli pieni ei tietenkään siihen aikaan ollut jättikouluja että olisi edes voinut vaihtaa luokkaa. Kouluaika meni sitten niin, että koko sen 9 tai 11 vuotta osa lapsista ja nuorista oli "minun kavereitani" salaa kun "pahikset" eivät huomanneet. Kukaan ei tietenkään voinut puuttua asiaan ja olin itse sen verran nössö, etten puhunut asiasta kenellekään enkä puolustautunut. Varsinkaan vanhemmilleni en raaskinut kertoa kun huomasin kuinka äiti pahoitti mielensä ja melkein itki surusta. Vain ilmeisistä asioista oli pakko kertoa: tuhotut vaatteet ja reput, varastetut kirjat yms yms. Lukioon meninkin sitten viereiseen kaupunkiin ja kierre loppui. Yliopistoon pääsin myös rauhassa.
Vasta vuosien kuluttua tapasin kiusaajani ensimmäisen kerran. Pyysivät itkien anteeksi. Lyötiin kättä päälle eikä siinä sen kummempaa. En itse ollut aloitteellinen ottamaan edes puheeksi koko kiusaamista. He sen ottivat itse puheeksi ja kyselivät oliko heidän kiusaamisestaan aiheutunut minulle mielenterveysongelmia --- muistivat olleensa tosi, tosi julmia. Sain huojennettua heidän mieltään vakuuttamalla, että mitään traumoja ei ole jäänyt.
Ainoa, mitä on jäänyt, on ehkä pieni varautuneisuus ihmisten suhteen. Olen puhelias, helposti lähestyttävän oloinen --- mutta aika vaikeasti lähestyttävä. Olen hankala luottamaan:-)
Ja pikkuisen ehkä kärsin ylikiltteydestä tai miellyttämisenhalusta. Tiedä häntä onko se vaarallista. Ainakaan en ole kenellekään paha! - Aina kiusattuna
Minua on kiusattu aina ja joka paikassa.
Siis ihan pikkulapsesta asti. Onneksi löysin parikymppisenä itseni ja löysin kivoja ihmisiä.
Sen koommin ei ole kukaan kiusannut.
Traumoja ei jäänyt onneksi. Muutuin vähemmän kiltiksi ja osaan pitää puoleni.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .603395Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen472951Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/15256631242809Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi
Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi3541877Ensitreffit Hai rehellisenä - Tämä intiimiyden muoto puuttui suhteesta Annan kanssa: "Meillä ei..."
Hai ja Anna eivät jatkaneet avioliittoaan Ensitreffit-sarjassa. Olisiko mielestäsi tällä parilla ollut mahdollisuus aito101111- 711104
Purra hermostui A-studiossa
Purra huusi ja tärisi A-studiossa 21.11.-24. Ei kykene asialliseen keskusteluun.1971040Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde27869- 45859
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että104854