Pitääkö sukulaisista tykätä

Koska vanhempi veljeni on omahyväinen, itserakas, ahne, moraaliton mulkku niin ei se siitä somene vaikka sulkisin silmäni tosiasoilta.

Äitini oli katkeroitunut, myrkkyä tihkuva, kaikkeen tyytymätön tyranni ja kadun ainoastaan sitä, että yritin liian pitkään olla hänen kanssaan tekemisissä. Mikään ei kelvannut. Mikään ei riittänyt.
lankoni on öykkärimäinen moukka ja vaimoni sisko tyhmä kuin saapas ja itsepäinen kuin pässi.

Sukulaissuhteet eivät muuta totuutta.

Parasta on, jos vaan synnytetään tuonne katuojaan, ja annetaan lapsen selviytyä omine nokkineen. Eikähän se pärjäile.

Joku viisas sanoi että: Kun Jumala vie sielun niin Piru tuo perilliset :(

Niin ..ja suku on pahin...sanonta.

Ei tietenkään ole pakko sukulaisista pitää, jos ovat sellaisia, ettei tunnu siltä että pitäisi olla tekemisissä.
Tekemisissä olen veljeni kanssa. Hyvä tyyppi. Rehellinen, aito, ehdottomasti oikeudenmukainen ihminen. Huumorikin on sillä mallilla, että pakkaa naurattamaan hänen jutut.
Siskoni. Hän on jehovantodistaja ja ilmeisesti ajattelee niin, että ei kannata minun kanssani olla tekemisissä. En tiedä syytä, mutta hän ei minusta pidä. Kaiketi olen liian suoraan sanonut asioita hänelle ja se on syy, ettei pahemmin soittele. Siis ei soittele koskaan.
Ei haittaa, koska hän on aika yksinkertainen. En takoita uskontoaan, mutta jotenkin vaan on aika tyhmä. Ihme mielipiteitä ja sitä rataa.
Mieheni suku on aivan ihana. Ottivat minut sukuun vuonna kaks ja nolla. He ovat todella sukurakkaita ja aidosti siis. Olen paljon tekemisissä ja tunnen, että kuulu heidän sukuun enemmän, kuin omaan sukuuni.

Laaja suku hyvin vähän tekemisissä, jostain kantautuu välillä korviin se on kuollut, nii kuolemat tiedetään suvussa ei juuri muuta.
Jostain syystä anopin sukulaiset liittyivät perheemme elämään, tai oikeesti anopin halu, minun halua ei juuri kyselty, jotkin olivat ihan okei söaattovat tuoda viinaa tuliaisiksi. Sitten oli kiihko uskovaisia herranen aika sentään, kovasti yrittivät pelastaa syntistä vaa huonolla tuloksella.
Nykyään on rauha maassa kun ovat mullan alla, sisaruksien kanssa olemma yhteyessä.

Normaalia vieraantumista ja etääntymistä tapahtuu, vaikka kuinka olisi samasta geeni ja dna ryhmästä syntyisin.
En ole koskaan pitänyt sukulaisiani jonain erityis huomioitavina siksi, vaan samoina ihmisinä kuin muutkin maailman ihmiset. Mehän ollaan rotu nimeltä ihmiset.
Yhteyden pito nykyaikana on maailman helpointa jos haluaa sitä harrastaa. Useinhan on niin, että sukukin on ripottautunut eri puolille suomea ja pitkin maailmaa.
Siskoni taitaa olla melkein ainoa, jonka kanssa viestittelen silloin tällöin. Asiat linkkiytyvät usein yhteiseen vapaa-ajan paikkaan.
Edesmenneen siskoni tyttären kanssa olemme yhteyksissä 1 x vuosi tasolla. Veljiini olen ollut yhteyksissä noin 10 vuotta sitten. Mutta heidän kuulumisensa ja vointinsa tiedän melkein reaaliajassa, pienellä viiveellä mutta siltikin.
Kaikki muu suku on sen verran etäistä, että yhteytemme ei ole toiminut noin neljäänkymmeneen vuoteen. Minusta se on ihan kiva aika. Jospa heiltä tulisi yllätyskutsuja heidän hautajaisiinsa, sitten kun ne ovat ajankohtaisia? Heistä osa onkin jo kuopan kaappaamia.

Ei klaani kiinnosta.

=DW=

Ei minulla mitään antipatiaa tai kaunaa ole ketään sukulaistani kohtaan.
Jos asuisivat lähempänä, niin voisin ehkä olla heidän kenen vain kanssa tekemisissä enemmänkin. Mutta kun kaikki asuvat siellä kaukana Suomessa. Vain tyttäreni asuvat täällä.
Netin kautta tai puhelimitse olen joskus silloin tällöin (en mitenkään säännöllisesti) yhteydessä sisareeni ja pikkuveljeeni. Yhden serkkuni luona käväisen aina silloin harvoin, kun sielläpäin liikun.

En pidä mitenkään velvollisuutenani kaveerata erityisesti kenenkään kanssa enää tässä iässä vain pelkästään siksi, että hän on sukulaiseni. Heillä on oma elämänsä, omat tuttavansa ja minulla omani.
Viimeksi kai isäni hautajaisissa tapasin sukulaisia silleen enemmän kerrallaan, serkkujani ja taisi olla joitakin heidän lapsiaankin.

Enimmäkseen ihmiset tykkää / rakastaa sukulaisiaan,
onhan ne osa minua,
jos en rakasta sukulaisia ( vaikka kaukaa katsottuna ) en rakastaisi itseänikää,

minun suuri sukuni on maailman paras suku
olemmehan suomalaisia
suomalsisuuden alku-isiä ja äitejä

Hautajaisissa sukulaisia lähinnä tapaan. Yksi 80v vielä sinnittelee vanhasta polvesta. Isovanhempiani en koskaan nähnyt, kun kuolivat ennen syntymääni. Serkut ovat alkaneet harventua. Samanikäisen serkkurouvan kanssa olen joskus tekemisissä. Muut ovat vanhempia ja vointi sen mukainen.
Sisarusten kanssa näen harvakseltaan. Vanhin heistä sanoi joskus "pitäneensä huolta" musta. Juu, piti huolta siitä, että pysyin äitini henkisenä likasankona enkä esimerkiksi muuttanut pk-seudulle silloin. kun se olisi ollut ajankohtaista.

Lasteni kanssa haluan tietenkin olla tekemisissä mahdollisimman paljon.
Häihin ei nuoriso usein kutsu. Nuoret kutsuvat kavereitaan eikä tätejä t. setiä. Kuka nykyään tanssii häissä? Nuoret eivät valssaa eikä vanhemmilla enää ole jalat kunnossa!

Ei kai kaikista sukulaisista tarvitse tykätä, ei silti kannta kokonaan panna välejä poikki jos mahdollista.
En voisi kuvitella tilannetta että välit tyttären perheeseen olisivat huonot, he ovat tärkeintä elämässäni.

Lapsena sentään tapasi joskus serkkujakin, nyt ei edes heitäkään. Sisarusten lapsia näkee vilaukselta silloin tällöin parin vuoden välein. Eipä heistä kukaan ole milläänlailla erikoisen kiinnostunut käymään täälläpäin kylässä vaikka kutsu on heille kaikille avoin eikä yösijasta olisi huolta. En käsitä miksi heidän on niin kovin vaikeaa tulla käymään Ruotsissa. Pärjäähän täällä englannin kielellä ellei se toinen kotimainen luonnistu.

Lapsena olin tekemisissä, serkkujen, setien ja tätien kanssa, niiden, joiden kanssa asuttiin lähimailla toisistamme. Muuta sukua näki satunnaisesti. Pitkin maailmaahan joitain pikkuserkkuja on, en tiedä niistä tarkalleen, en ole edes nähnyt.
Sittemmin yhteydet ovat katkenneet välimatkojan pidentyessä ja elämätilanteiden muuttuessa.
Ei mitään ketään vastaan, ihan hyvin voisin olla tekemisissäkin, jos kohdalle sattuu.
Lähiomaisten kanssa olen tiiviissä yhteydessä, jotka ovat myös maailmani tärkein asia.
Yhden sukuhaaran sukukokoukseen tulee kutsu joka vuosi, sen haaran sukututkimuspaperit minullakin on 1700-luvuta asti. Ei ole tullut tapaamisissa käytyä.

Minä ainakin pidän, ovathan he veri"veljiä"..

Ei tietenkään pidä, mutta tykkään silti.
Pian olen se kaikkein vanhin tässä pienessä suvussa, silloin siihen kuuluu liuta veljiäni perheineen,
ja edesmenneen mieheni sisarukset perheineen.
Kyllä mulla yksi serkkukin on, mutta hän on koko ikänsä halunnut elää omissa oloissaan.

Aikaisemmissa sukupolvissa oli monenlaisia erimielisyyksiä, joten kerran veljieni kanssa tuumattiin, että me pidetään yhtä. ja hyvin on tuumaus pitänyt.
Miten tulisinkaan toimeen ilman näitä sukulaisiani, niin monissa asioissa heidän puoleensa aina voin kääntyä ja apua olen aina saanut.

Parasta on kuitenkin se yhdessä olo aina kun tavataan.

Sukuni on hyvin rakas, koostuu useista sisaruksista. Puhelimessa vaihdellaan kuulumisia aika usein. Tuemme toisiamme sairauden tai muun vastoinkäymisen kohdatessa sekä ilot jaamme. En tapaa heitä kuin hautajaisissa pitkän välimatkan takia, silloin myös serkkuja sun muita, mukava heitä kaikkia on nähdä, ei ole ainuttakaan inhokkia. On se yhtä lörpöystä ja halailua, suurin osa kovia juttelemaan, vanhin hipoo 100:a.
Sukulaisissa on se hyvä puoli, että perustiedot ovat selvillä, saa vain suoraan jutella kulloinkin mielen päällä oleva asia.
Heikunkeikku, olen perehtynyt jehovalaisiin, koska lähipiirissä on yksi. Heidän uskontonsa kieltää seurustelemasta sellaisen kanssa, joka ei ole samaa uskoa. Tämä tuttavani kyllä kiertää ohjetta ja tapaa uskomattomiakin tai eri uskoisia, jos muuten on asiaa.

Sisarusten kesken on kohtuulliset välit. Välillä on jotain kärhämää, kuinkas muuten, mutta ne selvitetään.
Serkkujen kesken ihan mukavat välit. Osaa tapailen silloin tällöin, osaa harvemmin jo etäisyyksien takia, ehkäpä näitä juuri hautajasissa, niissä isiemme ja äitiemme.
Hautajaiset on jotenkin ristiriitainenntilaisuus. Surraan poisnukkunutta ja iloitaan tapaamisia.
Ex-anoppi tapasi sanoa: hyvä olla välilöissä ihmisten kanssa! Ei ikäänkuin liikaa mitään.
Katsoin eilen Perjantain. Kyllä suuresti ihmittelen, jos joku laittaa välit poikki tykkänään. Vihanko takia? Onko viha niin suurta yhteyksien poikkileikkaajalla?
En nyt tarkoita mitään väkinäistä yhdessäolopakkoakaan.

Ei kai sukulaisista (jos niitä on) tarvitse tykätä sen enempää kuin muistakaan ihmisistä.

Joistakuista ihmisistä pitää, mutta kaikista ei. Jos ei ole tekemisissä, niin ei siinä tarvi olla taustalla sen kummempaa kuin että ollaan erilaisia ihmisiä. Jos ei ole mitään yhteistä, niin miksi olla väkisin tekemisissä kenenkään kanssa, olivatpa ne sukua tai ei?

Ihmiset muuttuvat vuosikymmenten varrella, ihmissuhteet tulevat ja menevät.

Voiskohan ajatella, että vuoroin vieraissa järjestettäisiin tarjoilut? Minusta ei ole kohtuullista, että aina jotkut joutuvat toimimaan ns. majataloina tai kestitsemispaikkoina.

En tarvitse kun eivät hekään.

On sisko 12 vuotta nuorempi soitellaan joskus. On ollut suomen tv loppuu ei kiinnosta. Kuitenkin koska äidinkieleni on suomi ajattelenvälillä suomeksi ja lapsieni kanssa puhun suomea poika ja tytär he voivat hyvin ja puhuvat täysin hyvää suomea ei kuitenkaan lapsenlapseni.

Ohoo, sain juuri tekstarin. Minusta tulee ensi kesänä isomummu (jos kaikki menee normaalisti),
siitä sukulaisesta tykkään varmasti.

Taitaa olla niin että hautajaiset on ainoa yhteys sukuun ja kun vanhukset kuolee,sekin pääyttyy.Itse pitäisin yhteyttä mutta tulee tunne että ei välitetä joten pikkuhiljaa annan olla,eläkööt kukin tahoillansa ja tehkööt niinkuin lystäävät.

Silloin kyllä tarvitaan kun on jostain avusta kysymys ja nykyään nekin vähät textaa jos erehtyy kysymään kuulumisia,ei vastata edes puhelimeen.
Ennen oli tärkeätä ja mielenkiintoista tietää suvun asioita mut mikäänhän ei ole enää kuten ennen.
Ihan kuin ei olisi olemassakaan kenellekkään.

Olen onnekas kun saan tykätä. ja tykkään, isosti.
Olemme paljon keskenämme tekemisissä ja järjestämme useamman kerran vuodessa yhteistapaamisia nyyttäriperiaatteella, näin järjestäjälle ei koidu suuria taloudellisia kustannuksia,.

Sukulaisista ei tarvitse tykätä eikä heitä tarvitse vihata, mutta heistä saa tykätä ja heitä saa vihata samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä. Itselleni muut sukulaiset ovat samantekeviä, vihaan vain yhtä velivainaan lasta, joka loukkasi, solvasi ja haukkui minua pari vuotta sitten. Sen muistan loppuikäni ja vihaan häntä loppuikäni.