Onko joukossa toista outoa, joka ei ole ikinä seurannut Salkkareita?
Yrityksistäni huolimatta ei ole minulle natsannut, enkä sitten ole edes muistanut koko sarjaa moneen vuoteen. Luontofilmejä voi katsoa kun aikaa on, ei katoa juoni eikä tarvita juonipaljastuksia.
Jotain sarjaa seurasin vuosikausia, ja huomasin, että koukussa oleminen rajoitti elämääni aika tavalla. Aina oli tultava kotiin määrätyllä hetkellä. Kaikille tutuille sanoin, että ei saa soittaa tänä aikana. Onneksi tuli Areena, josta sai väliin jääneet episodit katsotuksi.
Nyt olen alkanut seurata espanjalaista "Toinen katse" sarjaa, joka tulee Teemalta. Onneksi se on vain muutaman viikon juttu.
Muutamia hyviä sarjoja on kyllä ollut, esim "Orjattaresi", joka oli suorastaan hyytävä scifisarja.
Katsoin Koiviston hautapaaden paljastamista puolilta päivin. Ajattelin, että kyllä suomalainen vaatimattomuus näkyy tällaisissakin juhlallisissa tilaisuuksissa. Oli koruton hetki, mutta musiikki upeaa ja puheet lyhyitä, asiallisia ja silti lämpimät ja kauniit.
Koivisto oli minusta tyyni ja luotettava valtionpäämies. Olen jo tuhannen kertaa siteerannut hänen lausettaan: "Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan", koska se pitää minusta niin paikkansa.
Television ääressä
2
99
Vastaukset
- ennustelija
En ole koskaan katsonut ohjelmaa,enkä aio katsoa.
En ole semmoista viitsinyt katsoa. En myöskään Kauniita ja rohkeita ja onhan niitä paljon,mitä en ole katsonut ,esim. Putous? Mikä sekin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799