James Carrion,joka aikaisemmin toimi MUFONin kansainvälisenä johtajana, on eilen julkaissut uuden kirjan Roswellista.
Kirjan nimi on " The Roswell Deception " ja se on vapaasti luettavissa netissä.
En kuitenkaan laita linkkiä siihen sillä palstan robotti luultavasti poistaa sen samantien.
Itse en ole kirjaa vielä lukenut mutta ne jotka ovat, kertovat että kirjan punaisena lankana on ajatus että Roswell ja muut ufotapaukset 1940-luvulta olivat amerikkalaisten viranomaisten keksimiä ja tarkoitus oli johtaa silloista Neuvostoliittoa harhaan.
Carrionin mielestä nyt on tullut aika paljastaa tätä 70-vuotista salaisuutta.
Uusi kirja Roswellista
20
453
Vastaukset
- sontaa
Siis mihin harhaan neuvostoliittoa, taas yksi paska kirja jolla yritetään rahastaa paskalla teorialla.
- villakäärme
Taitaa alienuskovaista nyt hieman nakertaa kun jopa ufotutkijat tuovat lopultakin kaikkein todennäköisintä selitystä esille ja perustelevat sen hyvin :D Hauska purkaus :D
Juuri tätä ufotutkimus tarvitsee, armotonta uskonkappaleiden murentamista, päästäkseen lähemmäs todellisuutta sieltä pikku-ukkouskomusten mielikuvitusmaasta. Mukavaa nähdä että tervehtyminen on alkanut, tosin täällä suomessahan vielä rämmitään siellä pikku-ukkouskomusten parissa jopa maamme johtavan ufokerhon osalta..
Koitetaan nyt laittaa linkki kyseiseen kirjaan jos se vaikka sattuisi tänne jäämään.
http://files.afu.se/Downloads/Books/Other/Carrion, James - The Roswell Deception.pdfFoorumi pätkäisee tuon eli se pitää kopioida kokonaisuudessaan selaimen osoiteikkunaan. Jos moederointi sen täältä poistaa, niin se löytyy nyt myös BTT:n foorumilta.
- villakäärme
BFO kirjoitti:
Foorumi pätkäisee tuon eli se pitää kopioida kokonaisuudessaan selaimen osoiteikkunaan. Jos moederointi sen täältä poistaa, niin se löytyy nyt myös BTT:n foorumilta.
Oikeastaanhan se on hyvä että pätkäisee niin botti ei välttämättä tunnista sitä toimivaksi linkiksi vaan se pysyy tuossa, osaavien kopioitavaksi osoiterivilleen. Tosin epäilen että ufouskovaisten keskuudesta edes moista osaamista löytyy, tai eivät ilkeä kirjaan tutustua sen murskatessa ufoukkeli-unelmat, joten jäljelle taitaa jäädä pelkkä katkeran kiroilun syljen mukana suoltaminen josta tässä ketjussa onkin jo esitetty varsin hymyilyttävä esimerkki :D
villakäärme kirjoitti:

Olisiko se ilkeä "varaktori" jotenkin tuonkin takana? ;D
Kaiken takana on nainen ja lampaan takana on paimen.
"ufoukkeli-unelmista" juttelee Viljoraktori ja nielee uutuuskirjan selitykset jo ennen sen lukemista lyhyen kirjaesittelyn perusteella ja hylkäsi samantien Mogul- teorian, joka aiemmin oli skeptiseen Raamattuun raskaalla painomusteella kirjoitettu.
Kuten Jaakko Närvä sanoi, niin skeptiset selitykset ufoja koskien ovat vain huonoja heittoja, eivätkä toimi selityksenä laisinkaan.
Seuraava kirja saa esittää vaikka että Roswellin tapaus on itse asiassa tapahtunut Rovajärvellä 70- luvulla kun alumiininen Buster vene oli ylösalaisin rantakaislikossa ja paikallinen Tauno Friedman muisti asian väärin Esson baarissa aivoinfarktin jälkeen, jolloin legenda pääsi syntymään.
Viljoraktori uskoo siihenkin ensi silmäyksellä kansikuvan perusteella ja puolustaa vimmaisesti kantaansa seuraavaa paljastuskirjaa ja teoriaa odotellessa.- tiedonvastakohtaonusko
Helläkoukku kirjoitti:
Kaiken takana on nainen ja lampaan takana on paimen.
"ufoukkeli-unelmista" juttelee Viljoraktori ja nielee uutuuskirjan selitykset jo ennen sen lukemista lyhyen kirjaesittelyn perusteella ja hylkäsi samantien Mogul- teorian, joka aiemmin oli skeptiseen Raamattuun raskaalla painomusteella kirjoitettu.
Kuten Jaakko Närvä sanoi, niin skeptiset selitykset ufoja koskien ovat vain huonoja heittoja, eivätkä toimi selityksenä laisinkaan.
Seuraava kirja saa esittää vaikka että Roswellin tapaus on itse asiassa tapahtunut Rovajärvellä 70- luvulla kun alumiininen Buster vene oli ylösalaisin rantakaislikossa ja paikallinen Tauno Friedman muisti asian väärin Esson baarissa aivoinfarktin jälkeen, jolloin legenda pääsi syntymään.
Viljoraktori uskoo siihenkin ensi silmäyksellä kansikuvan perusteella ja puolustaa vimmaisesti kantaansa seuraavaa paljastuskirjaa ja teoriaa odotellessa.Oletko oikeasti noin tyhmä vai esitätkö vain sellaista? Tämä vain vahvistaa Mogul -teoriaa sillä sen ympärille luodut ufologiset elementit ovat jenkkien viranomaisten tarkoituksella sinne ujuttamia hämäämään Neuvostoliiton vakoilukoneistoa.
- villakäärme
Helläkoukku kirjoitti:
Kaiken takana on nainen ja lampaan takana on paimen.
"ufoukkeli-unelmista" juttelee Viljoraktori ja nielee uutuuskirjan selitykset jo ennen sen lukemista lyhyen kirjaesittelyn perusteella ja hylkäsi samantien Mogul- teorian, joka aiemmin oli skeptiseen Raamattuun raskaalla painomusteella kirjoitettu.
Kuten Jaakko Närvä sanoi, niin skeptiset selitykset ufoja koskien ovat vain huonoja heittoja, eivätkä toimi selityksenä laisinkaan.
Seuraava kirja saa esittää vaikka että Roswellin tapaus on itse asiassa tapahtunut Rovajärvellä 70- luvulla kun alumiininen Buster vene oli ylösalaisin rantakaislikossa ja paikallinen Tauno Friedman muisti asian väärin Esson baarissa aivoinfarktin jälkeen, jolloin legenda pääsi syntymään.
Viljoraktori uskoo siihenkin ensi silmäyksellä kansikuvan perusteella ja puolustaa vimmaisesti kantaansa seuraavaa paljastuskirjaa ja teoriaa odotellessa.Hauskaa nähdä että sinulla ei ole jäljellä mitään muuta kuin lapsellinen mölinä nyt kun jopa ufotutkijat ovat ryhtyneet purkamaan ufouskonnon pahimpia opinkappaleita jotka ovat jo vuosikymmeniä haitanneet tutkimuksen uskottavuutta ja tehneet siitä naurettavaa loruilua suuren yleisön silmissä. Sinun, jonka itsesikin ufotarinat muuttuvat vuosien varrella kuten toisessa ketjussa on jo todettu, mielestä tämä on tietenkin huono juttu. Olethan epärehellinen uskovainen.
- villakäärme
tiedonvastakohtaonusko kirjoitti:
Oletko oikeasti noin tyhmä vai esitätkö vain sellaista? Tämä vain vahvistaa Mogul -teoriaa sillä sen ympärille luodut ufologiset elementit ovat jenkkien viranomaisten tarkoituksella sinne ujuttamia hämäämään Neuvostoliiton vakoilukoneistoa.
Kyllä se on ihan luonnonlahjakkuus tuossa lajissa :D Tai toki voihan tuo olla ankaran harjoittelun ja lisäaineistuksen tulostakin :D
- muuttuvat.ufot
Helläkoukku kirjoitti:
Kaiken takana on nainen ja lampaan takana on paimen.
"ufoukkeli-unelmista" juttelee Viljoraktori ja nielee uutuuskirjan selitykset jo ennen sen lukemista lyhyen kirjaesittelyn perusteella ja hylkäsi samantien Mogul- teorian, joka aiemmin oli skeptiseen Raamattuun raskaalla painomusteella kirjoitettu.
Kuten Jaakko Närvä sanoi, niin skeptiset selitykset ufoja koskien ovat vain huonoja heittoja, eivätkä toimi selityksenä laisinkaan.
Seuraava kirja saa esittää vaikka että Roswellin tapaus on itse asiassa tapahtunut Rovajärvellä 70- luvulla kun alumiininen Buster vene oli ylösalaisin rantakaislikossa ja paikallinen Tauno Friedman muisti asian väärin Esson baarissa aivoinfarktin jälkeen, jolloin legenda pääsi syntymään.
Viljoraktori uskoo siihenkin ensi silmäyksellä kansikuvan perusteella ja puolustaa vimmaisesti kantaansa seuraavaa paljastuskirjaa ja teoriaa odotellessa.Huvittava purkaus. Mikä siinä noin ahdistaa että asiat alkavat selkenemään ja uutta tietoa löytyy? Olisiko sinun mielestäsi parempi että Roswellin väitetyt lautaset ja alienruumiit pidettäisiin kanonisoituina ufouskonnon lukuina johon ei saisi esittää kritiikkiä siitäkään huolimatta että uutta tietoa löytyy? Retorinen kysymys, totta kai uskovaisen mielestä niin olisi parempi.
- Rooe
Katselin tuollaista videota mikä ilmeisesti liittyy kirjan aiheeseen, kirjaa kun en ole lukenut.
https://www.youtube.com/watch?v=xz2dDHGHlaM
Ainakaan video ei vakuuta eikä mielestäni James Carrion pyrikkään täysin muuttamaan käsityksiä tapahtuneesta. Kyse on vaan yksi monista tavoista yrittää selitellä tapahtunutta.
Se on selvää että mitä likempänä ollaan henkilöitä jotka ovat tapausten silminnäkijöitä, niin he voivat saada tilanteen tukalaksi, he kun eivät ihan kaikkea niele. Esim video kohdassa 1:02:00.
En tiedä kuinka hyvin MUFON oli edustettuna Moskovan konferenssissa, vai oliko ollenkaan kun listasta ei ainakaan ottanut nimet silmään.
Tuskin kiinalaisvetoisen ufokerhon käynnistyksen kiinnostus siihen loppuu jos joku sanoo että Roswell oli "pilaa". Ei nämä asiat ole pelkästään yhdestä tapauksesta kiinni.
No nähtäväksi jää syntyykö kilpailutilanne.- röntgenkuvasi
Missäs Rooe ne väitteesi mukaan hallussasi olevat röntgenkuvat ja lääkärinlausunnot niistä väitteesi mukaan kehossasi olevista vieraista siruista oikein viipyvät? Vai täytyykö olettaa että valehtelet?
röntgenkuvasi kirjoitti:

Miten ne Rooen kuvat liittyy tähänkään tapaukseen?
Kirjan teoria on lähinnä lapsellinen, kuten myös Mogul sepitelmä, jolle ei ole yhtäkään aikalaiskuvausta eikä yhden yhtä todistajaa.
Toistetaan taas kerran että 90- luvulla ensi kertaa kerrottu "virallinen" Mogul- teoria muuttui kolmasti, jotta se saatiin sopimaan edes auttavasti Roswellin tarinaan. Ajankohdatkaan eivät täsmää, mutta sitä selitetään silminnäkijöiden väärin muistamisella.
Miten se "väärin muistaminen" teoria voi toimia, kun jopa Helsingin sanomat julkaisivat uutisen Roswellin ufocrashista?
Muistaako kymmenet muut sanomalehdet toimittajineen kautta maailman väärin että 9. heinäkuuta armeija julkaisi Roswellin lentotukikohdan komentajan William Blanchardin allekirjoittaman lehdistötiedotteen, jossa kerrottiin, että armeijalla oli hallussaan maahan syöksyneen lentävän lautasen kappaleet, ja että Roswelliin oli todellakin pudonnut ufo?
Onko ne kymmenet kopiot niistä lehdistä väärennettyjä?`
Onhan skepakot väittäneet myös että seuraavalla vuosikymmenellä pudotellut täysikokoiset testinuket on sekoitettu tapaukseen.
Palataan takaisin lehtiuutiseen. Onko lehtiuutiset siis tehty 4 vuotta etukäteen seuraavan vuosikymmenen kolarinukkejen vuoksi? Esitättekö vakavissanne niin?
Entä onko heinäkuussa 1947 uutisoinneissa asian esille tuoneet henkilöt kuten esimerkiksi Jesse Marcel, Glenn Dennis, Walter G. Haut, Grady London Barnett, William Brazel, šeriffii George Wilcox ja monet muut katselleet tapauksen kristallipallosta, laatineet raportit päiväyksineen ja väärentäneet ne koskemaan seuraavaa vuosikymmentä? Heh ;)
Onhan usein skeptisiltä tahoilta jopa väitetty että mitään ei ole milloinkaan mihinkään edes pudonnut, vaan kaikki on keksittyä satua ja kaikki raportit ja aikalaiskuvaukset ovat väärennöksiä.
Melkoisen raskaan sarjan debunkkareista puhutaan silloin, jos Moguleihin alkaa uskomaan tähän liittyen. Kuten olen aiemmin todennut, niin todisteet ufotapaukselle ovat noin 300, ja Mogulille noin nolla.- muuttuvat.ufot
Helläkoukku kirjoitti:
Miten ne Rooen kuvat liittyy tähänkään tapaukseen?
Kirjan teoria on lähinnä lapsellinen, kuten myös Mogul sepitelmä, jolle ei ole yhtäkään aikalaiskuvausta eikä yhden yhtä todistajaa.
Toistetaan taas kerran että 90- luvulla ensi kertaa kerrottu "virallinen" Mogul- teoria muuttui kolmasti, jotta se saatiin sopimaan edes auttavasti Roswellin tarinaan. Ajankohdatkaan eivät täsmää, mutta sitä selitetään silminnäkijöiden väärin muistamisella.
Miten se "väärin muistaminen" teoria voi toimia, kun jopa Helsingin sanomat julkaisivat uutisen Roswellin ufocrashista?
Muistaako kymmenet muut sanomalehdet toimittajineen kautta maailman väärin että 9. heinäkuuta armeija julkaisi Roswellin lentotukikohdan komentajan William Blanchardin allekirjoittaman lehdistötiedotteen, jossa kerrottiin, että armeijalla oli hallussaan maahan syöksyneen lentävän lautasen kappaleet, ja että Roswelliin oli todellakin pudonnut ufo?
Onko ne kymmenet kopiot niistä lehdistä väärennettyjä?`
Onhan skepakot väittäneet myös että seuraavalla vuosikymmenellä pudotellut täysikokoiset testinuket on sekoitettu tapaukseen.
Palataan takaisin lehtiuutiseen. Onko lehtiuutiset siis tehty 4 vuotta etukäteen seuraavan vuosikymmenen kolarinukkejen vuoksi? Esitättekö vakavissanne niin?
Entä onko heinäkuussa 1947 uutisoinneissa asian esille tuoneet henkilöt kuten esimerkiksi Jesse Marcel, Glenn Dennis, Walter G. Haut, Grady London Barnett, William Brazel, šeriffii George Wilcox ja monet muut katselleet tapauksen kristallipallosta, laatineet raportit päiväyksineen ja väärentäneet ne koskemaan seuraavaa vuosikymmentä? Heh ;)
Onhan usein skeptisiltä tahoilta jopa väitetty että mitään ei ole milloinkaan mihinkään edes pudonnut, vaan kaikki on keksittyä satua ja kaikki raportit ja aikalaiskuvaukset ovat väärennöksiä.
Melkoisen raskaan sarjan debunkkareista puhutaan silloin, jos Moguleihin alkaa uskomaan tähän liittyen. Kuten olen aiemmin todennut, niin todisteet ufotapaukselle ovat noin 300, ja Mogulille noin nolla."Kirjan teoria on lähinnä lapsellinen, kuten myös Mogul sepitelmä, jolle ei ole yhtäkään aikalaiskuvausta eikä yhden yhtä todistajaa."
Luitko muka kirjan jo, kun vasta räävit päätäsi että joku muu sitä ei olisi lukenut? Mogul on tosiasia ja siinä ei ole mitään sepitettä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Project_Mogul
"Muistaako kymmenet muut sanomalehdet toimittajineen kautta maailman väärin että 9. heinäkuuta armeija julkaisi Roswellin lentotukikohdan komentajan William Blanchardin allekirjoittaman lehdistötiedotteen, jossa kerrottiin, että armeijalla oli hallussaan maahan syöksyneen lentävän lautasen kappaleet, ja että Roswelliin oli todellakin pudonnut ufo?
Onko ne kymmenet kopiot niistä lehdistä väärennettyjä?`"
Oletko noin tyhmä että et käsitä mistä tässä juuri on kyse ja mitä MUFON:in Ex-johtajakin tarkoittaa? Se mitä juuri kuvailit on juurikin se mitä armeija halusi hölmöjen levittelevän Mogulin peittelemiseksi ja Neuvostovakoojien hämäämiseksi.
Sinä tässä olet lapsellinen takertuessasi epätoivoisesti uskomukseesi, ja kiistäessäsi tunnetun todellisuuden faktoineen tilanteessa jossa jo kansainvälisesti tunnustetut ufotutkijatkin purkavat uskomuksiasi olemattomiin täyttä häkää. Olet aika huvittava uskis, ja täysin tyhjän päällä uskomuksinesi. - korkeaakomatikkaa
Helläkoukku kirjoitti:
Miten ne Rooen kuvat liittyy tähänkään tapaukseen?
Kirjan teoria on lähinnä lapsellinen, kuten myös Mogul sepitelmä, jolle ei ole yhtäkään aikalaiskuvausta eikä yhden yhtä todistajaa.
Toistetaan taas kerran että 90- luvulla ensi kertaa kerrottu "virallinen" Mogul- teoria muuttui kolmasti, jotta se saatiin sopimaan edes auttavasti Roswellin tarinaan. Ajankohdatkaan eivät täsmää, mutta sitä selitetään silminnäkijöiden väärin muistamisella.
Miten se "väärin muistaminen" teoria voi toimia, kun jopa Helsingin sanomat julkaisivat uutisen Roswellin ufocrashista?
Muistaako kymmenet muut sanomalehdet toimittajineen kautta maailman väärin että 9. heinäkuuta armeija julkaisi Roswellin lentotukikohdan komentajan William Blanchardin allekirjoittaman lehdistötiedotteen, jossa kerrottiin, että armeijalla oli hallussaan maahan syöksyneen lentävän lautasen kappaleet, ja että Roswelliin oli todellakin pudonnut ufo?
Onko ne kymmenet kopiot niistä lehdistä väärennettyjä?`
Onhan skepakot väittäneet myös että seuraavalla vuosikymmenellä pudotellut täysikokoiset testinuket on sekoitettu tapaukseen.
Palataan takaisin lehtiuutiseen. Onko lehtiuutiset siis tehty 4 vuotta etukäteen seuraavan vuosikymmenen kolarinukkejen vuoksi? Esitättekö vakavissanne niin?
Entä onko heinäkuussa 1947 uutisoinneissa asian esille tuoneet henkilöt kuten esimerkiksi Jesse Marcel, Glenn Dennis, Walter G. Haut, Grady London Barnett, William Brazel, šeriffii George Wilcox ja monet muut katselleet tapauksen kristallipallosta, laatineet raportit päiväyksineen ja väärentäneet ne koskemaan seuraavaa vuosikymmentä? Heh ;)
Onhan usein skeptisiltä tahoilta jopa väitetty että mitään ei ole milloinkaan mihinkään edes pudonnut, vaan kaikki on keksittyä satua ja kaikki raportit ja aikalaiskuvaukset ovat väärennöksiä.
Melkoisen raskaan sarjan debunkkareista puhutaan silloin, jos Moguleihin alkaa uskomaan tähän liittyen. Kuten olen aiemmin todennut, niin todisteet ufotapaukselle ovat noin 300, ja Mogulille noin nolla."Kuten olen aiemmin todennut, niin todisteet ufotapaukselle ovat noin 300, ja Mogulille noin nolla."
Voit ihan rauhassa todeta mitä haluat, mutta tuo kuulostaa, ja tuon uskottavuusaste on lähinnä sama kuin neljävuotiaan uho hiekkalaatikolla. Ainaski kolmesataa, niih! Aikuistuisit pelle.
Lentävistä lautasista ei ole yhtäkään todistetta, ja ufotapauksenkin todisteet hupenevat koko ajan sitä enemmän mitä enemmän tietoa asian todellisesta laidasta tihkuu, joten "kolmesataasi" on täysin naurettavaa höperehtimistä.
Vielä naurettavampaa on se että sönkötät jopa MUFON:issa vaikuttaneen ufotutkiskelijan olevan lapsellinen silloin kun uusi tieto on kaatamassa uskomustasi nenälleen. - röntgenkuvasi
Helläkoukku kirjoitti:
Miten ne Rooen kuvat liittyy tähänkään tapaukseen?
Kirjan teoria on lähinnä lapsellinen, kuten myös Mogul sepitelmä, jolle ei ole yhtäkään aikalaiskuvausta eikä yhden yhtä todistajaa.
Toistetaan taas kerran että 90- luvulla ensi kertaa kerrottu "virallinen" Mogul- teoria muuttui kolmasti, jotta se saatiin sopimaan edes auttavasti Roswellin tarinaan. Ajankohdatkaan eivät täsmää, mutta sitä selitetään silminnäkijöiden väärin muistamisella.
Miten se "väärin muistaminen" teoria voi toimia, kun jopa Helsingin sanomat julkaisivat uutisen Roswellin ufocrashista?
Muistaako kymmenet muut sanomalehdet toimittajineen kautta maailman väärin että 9. heinäkuuta armeija julkaisi Roswellin lentotukikohdan komentajan William Blanchardin allekirjoittaman lehdistötiedotteen, jossa kerrottiin, että armeijalla oli hallussaan maahan syöksyneen lentävän lautasen kappaleet, ja että Roswelliin oli todellakin pudonnut ufo?
Onko ne kymmenet kopiot niistä lehdistä väärennettyjä?`
Onhan skepakot väittäneet myös että seuraavalla vuosikymmenellä pudotellut täysikokoiset testinuket on sekoitettu tapaukseen.
Palataan takaisin lehtiuutiseen. Onko lehtiuutiset siis tehty 4 vuotta etukäteen seuraavan vuosikymmenen kolarinukkejen vuoksi? Esitättekö vakavissanne niin?
Entä onko heinäkuussa 1947 uutisoinneissa asian esille tuoneet henkilöt kuten esimerkiksi Jesse Marcel, Glenn Dennis, Walter G. Haut, Grady London Barnett, William Brazel, šeriffii George Wilcox ja monet muut katselleet tapauksen kristallipallosta, laatineet raportit päiväyksineen ja väärentäneet ne koskemaan seuraavaa vuosikymmentä? Heh ;)
Onhan usein skeptisiltä tahoilta jopa väitetty että mitään ei ole milloinkaan mihinkään edes pudonnut, vaan kaikki on keksittyä satua ja kaikki raportit ja aikalaiskuvaukset ovat väärennöksiä.
Melkoisen raskaan sarjan debunkkareista puhutaan silloin, jos Moguleihin alkaa uskomaan tähän liittyen. Kuten olen aiemmin todennut, niin todisteet ufotapaukselle ovat noin 300, ja Mogulille noin nolla.Liittyvät miten liittyvät, muistutan tarinoistaan ja kysyn niitä joka ikinen kerta kun kyseinen valhettelija kehtaa jotakin palstalle kirjoittaa etkä sinä reppana mahda asialle yhtään mitään.
- Rooe
röntgenkuvasi kirjoitti:
Liittyvät miten liittyvät, muistutan tarinoistaan ja kysyn niitä joka ikinen kerta kun kyseinen valhettelija kehtaa jotakin palstalle kirjoittaa etkä sinä reppana mahda asialle yhtään mitään.
Kertomani pitää paikkansa, joten en ole valehtelija.
Sinä mielestäni syyllistyt kunnianloukkaukseen syyttämällä valehtelijaksi. Se on helppoa kun voi piiloutua nimimerkin taakse. Aikoinaan tuosta olisi voinut joutua jopa narun jatkoksi.
Olen ollut kosketus etäisyydellä ufosta, joten tiedän kuinka todellisia ne ovat. Osittain tästä johtuen en voi olla seuraamatta asian kehittymistä, milloin myönnetään totuus.
Mitä kertoo esim" Lttle Colosay". - tiedonvastakohtaonusko
Rooe kirjoitti:
Kertomani pitää paikkansa, joten en ole valehtelija.
Sinä mielestäni syyllistyt kunnianloukkaukseen syyttämällä valehtelijaksi. Se on helppoa kun voi piiloutua nimimerkin taakse. Aikoinaan tuosta olisi voinut joutua jopa narun jatkoksi.
Olen ollut kosketus etäisyydellä ufosta, joten tiedän kuinka todellisia ne ovat. Osittain tästä johtuen en voi olla seuraamatta asian kehittymistä, milloin myönnetään totuus.
Mitä kertoo esim" Lttle Colosay".Kunnianloukkaukseen ei syyllisty jos kertoo faktoja. Faktaa on, että sinulla ei ole mitään implantteja etkä ole koskaan ollut kosketusetäisyydellä ufosta. Olet siis yksinkertaisesti säälittävä valehtelija.
- Rooe
tiedonvastakohtaonusko kirjoitti:
Kunnianloukkaukseen ei syyllisty jos kertoo faktoja. Faktaa on, että sinulla ei ole mitään implantteja etkä ole koskaan ollut kosketusetäisyydellä ufosta. Olet siis yksinkertaisesti säälittävä valehtelija.
Kyllä kertomani on totta. Joten se on myös faktaa. Olen kirjoittanut kylläkin siruista !
Täytyy oikaista tuota edellistä kommenttiani, siitä näyttää uupuvan merkkejä ???
Tarkoitus oli mainita esimerkkinä "Little Colonsay"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828