Natsimielisyys valtaa Eurooppaa, etenkin sen pohjoisia osia. itsenäisyyspäivänäkin tuo kelvoton joukko saa hillua, kuulemma ihan laillisesti.
Palautetaan mieliin Aatun ajatukset ja teot.
Aatu huomasi juutalaisten etevyyden, joka on sukua jopa järjelle ja älykkyydellekin. Aatu vihasi myös toista pahaa, Stalinia. Edelliset tekivät oikein hyökkäämättömyyssopimuksen, joka kantoi nimeä Ribbentrop-sopimus.
Aatu oletti hetkensä tulleen ja hyökkäsi Puolaan, jonka hevosjoukoista ei ollut vastusta. Menestyksestään ilahtunut Aatu hyökkäsi sitten kommunismia tuhoamaan, kohteena ”ystävänsä” Stalinin Neuvostoliitto, tuo vihatun kommunismin kehto.
Hyvin Aatulla alkuun menikin. Stalingradia kohti mentiin ja Leningradin valloituspäiväkin oli määritelty.
Amerikkalaiset huomasivat vaaran ja lähes suunnaton raha- ja sotatarvikeapu Siperiasta alkoi. Amerikanapu auttoi ja myös ”kenraali Talven” pakkaset, jotka jäädyttivät saksalaiset paikoilleen. Samat pakkaset pysäyttivät aikanaan Ranskan Napoleoninkin.
Samanlaista talvea odotti myöhemmin Egyptiin presidentti Gamal Abdel Nasser, joka yritti Aatun tavoin panna kuriin juutalaiset, mutta huonosti kävi. Juutalaiset iskivät takaisi amerikkalaisin asein ja pian olivat Egyptiin sota-aseet tuhottuina, Sahara saappaita täynnä ja Nasser itki kun Talvi ei auttanut häntä..
Edellä kuvaamassani on syntynyt käsitys kytevästä juutalaisvihasta. Juutalaisten rippeet pääsivät YK.n perustamaan omaan maahan, Israeliin v.1949.
Uusnatsit ilmeisesti ihailevat Aatua, joka halusi tuhota kommunismin ja kaiken sen pahan mikä amerikkalaisten avulla Euroopassa koettiin yhden ihmisiän ajan.
Menneet ajat heijastuvat nykypäivään eli historia ainakin yrittää toistua.?
Mieleni minun tekevi, ajatella itsekseni
6
210
Vastaukset
- muoriska
Enpä peilaisi natsimielisten esiintymistä Suomen itsenäisyyden päivänä, siihen ihmiskunnan synkkään menneisyyteen, johon psykopaatti Adolf Hitler Saksan Füreninä oli suurin syyllinen.
Martin Lutherinkin herättämä antiseminismi, oli osatekijänä juutalaisvastaisuudelle. samoin Aatun viha Marx'sismiä kohtaan sai hänet hyökkäämään aikanaan Neuvostoliittoon.
Menneen vuosisadan kaikujahan ne, mutta uudet tuulet puhaltavat aivan uusia haasteita nuorillemme!
Nuorille joista jokunen pieni osa ihannoi fasismia Viestissäni kuvasin ajatuskulkuani, omien puutteellisten tietojeni puitteissa. Adolf Hitler kavahti juutalaisten etevyyttä , joka ilmiselvästi oli uhka natseille.
Kun Israel perustettiin 1949, juutalaisten ”omaan maahan”, joka heille oli luvattu, sujui yhteiselo arabien kanssa aluksi hyvin, mutta pan arabit suuttuivat juutalaisten menettelyyn.
Arabit yhdessä saivat natsikoulutusta ja nämä yhdessä hyökkäsivät Israelin kimppuun surkein tuloksin.
Merkillistä ettei historian hyvin osaavat eivät osallistu kirjoittamaan.- tietämättä
Ehkä sinunkin olisi harkittava "viisauksiesi" jakelua!
Israelin itsenäistyminen vahvistettiin YK:ssa ja julistettiin 14.05.1948.
Ympäröivät arabimaat olivat varautuneet tähän ja käynnistivät hyökkäyksen joista ainoastaan englantilaisten kouluttamalla Jordanian arabilegioonalla oli todellista tehoa ja taisteluarvoa. Israelin onneksi legioonan vahvuus oli pieni.
Natsimielisyys on vain mitätön marginaali-ilmiö.
kansallismielisyys lisääntyy oakoloisvyöryn ja varsinkin muslimien käyttäytymisen seurauksena jota hallitukset näyttävät suosivan omien kansalaisten kustannuksella. tietämättä kirjoitti:
Ehkä sinunkin olisi harkittava "viisauksiesi" jakelua!
Israelin itsenäistyminen vahvistettiin YK:ssa ja julistettiin 14.05.1948.
Ympäröivät arabimaat olivat varautuneet tähän ja käynnistivät hyökkäyksen joista ainoastaan englantilaisten kouluttamalla Jordanian arabilegioonalla oli todellista tehoa ja taisteluarvoa. Israelin onneksi legioonan vahvuus oli pieni.
Natsimielisyys on vain mitätön marginaali-ilmiö.
kansallismielisyys lisääntyy oakoloisvyöryn ja varsinkin muslimien käyttäytymisen seurauksena jota hallitukset näyttävät suosivan omien kansalaisten kustannuksella.Tuskin pieni muistivirhe on noin tuomittava.
Se oikeistolaisuus, joka vaikkapa Ruotsissa esiintyy on pelkkää oikeistolaisuutta. Mikään puolue ei esim. Ruotsissa hyväksy noita mahdolliseen hallituskoalitioon.
Pelkkä muukalaisviha ei riitä Perussuomalaillekaan, natsitervehdykset ovat liikaa harrastettuja. Natsimielisyyden kieltäminen puolueelta ontuu, onhan se muuta kuin muutaman harrastama. Usea ei ole muutama.
Aikanaan kertoi mieheni kibbutsikokemuksiaan Israelista. Kun täystyöllisyys vallitsi persikkaviljemällä ja tuotti satoa ja vaurautta kylälle, katselivat arabien lammaspaimenet vuorten rinteiltä 6-7 lampaansa kanssa työntekoa, taloja ja yhteishenkeä. Paljon toki olikin vapaaehtoisia silloin jälleenrakentamassa maata, ameriikan juutalaiset etunenässä rahoittaen ja exodusta laulaen.
Herättihän tuo ulkomaiden apu varmaan katkeruuttakin, kun länsimaat Englanti etunenässä oli päättänyt uusista rajoistakin alueella.
Kibbutsin työntekijät neuvoivat arabeja lyöttäytymään yhteen, ettei joka mies ollut paimentamassa vain omaa katrastaan, että muukin tuottavampi toiminta saisi kylässä alkunsa, mutta eivät nuo paimentolaiset siihen reagoineet.- Makriina.ei.kirj
Säväytti pahasti, kun näin lehdessä natsilippulinnan kulkueessa, joka maamme itsenäisyyspäivänä julkesi kulkea Helsingin kaduilla.
Tähän pitää puuttua! Sodan jälkeen syntyneiden ihmisten ei pidä tutustua eikä varsinkaan tottua natsipropakandaan. Miksi me olemme sallineet ääriporukoiden ottaa tunnuksiinsa Suomen lipun ja leijonavaakunan, niin että jos jollakin on leijonavaakuna jossakin takin kauluksessa tai kaulaketjussa, pidämme häntä ilman muuta jonkin äärijärjestön jäsenenä.
Ne ovat itsenäisen Suomen arvostettuja tunnuksia, eikä niitä saa kukaan omia omiin tarkoituksiinsa.
Monissa maissa natsilippu on lailla kielletty. En voi ymmärtää, miksi se ei onnistu Suomessa.
Naurettavaa, että tähtitorttujen ulkomuoto pääsi otsikoihin jokin aika sitten, koska niissä oltiin näkevinään hakaristi, mutta aito lippu ei tunnu nostavan samankaltaista haloota mediassa.
Onneksi poliisi sai liput pois kulkueesta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192176Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392065Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä271953Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471376- 741316
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56792Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698