Pitkäveteistä joulun odotusta

Miten meinaat saada pitkäveteisen joulun menemään, kun on kaikki valmistelut ollut valmiina useita päiviä ja ylihuomenna vasta aatto.
4162
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Samaa olen ihmetellyt kun porukoilla tosiaan on jo kaikki reidassa.

Itse olen jakanut joka päivälle omat teemat.

Tänään oli suursiivous.
Ja piparitaikinan teko.

Huomenna, aatonaattona olen perinteisesti paistanut laatikot.
Ja valmistan piparit.

Aattona tehdään puurot, sopat, rosollit.

Joulupäivänä joulutähtien paistaminen.

Tapanina ruvetaan odottamaan ihanaa arkea kun bussit taas kulkee.

1Äänestä

Huomenna tulee porukat Helsingistä, ei käy aika pitkäksi.
Olen tehnyt kaiken mitä voi ennakkoon tehdä, saa sitten olla kiireettömästi jälkikasvun kanssa.

1Äänestä
  • Näin ne asiat hovissa muuttuvat ; DDD

    Äänestä

  • korpikirjailija kirjoitti:

    Näin ne asiat hovissa muuttuvat ; DDD

    Tämä piti olla hohoijattelijalle, sori mielikki.

    1Äänestä

Ei ole pitkävetinen, vain hanasta vettä.
Laajaluminen on kyllä ja pakkasta sopivasti.
Saman lailla tämä alkanut 5 päiväinen joulunaika menee kuin vuoden muutkin 360 vuorokautta.
Ei saa jäädä joulukuusen alle makaamaan.
Minulle sama onko kaupat kiinni, joukkoliikenne jäässä ja pakkanen kyltymätön.
On jo kaikkea, pärjään vaikka viikon.
Aattona käyn haudalla kun satun kulmilla olemaan, sitten saunassa. Normi settiä.

1Äänestä
  • Saa jäädä joulukuusen alle makaamaan. Noinhan muutkin sitten huomaavat että olet heille lahja :D.

    2Äänestä

Luin että eräs oli jo rosollit ja kinkut syönyt ja täytekakun tehnyt monta päivää sitten ja kauneimmat joululaulut kolmeen kertaan veisannut. Eikä joulu ole vielä kuin ylihuomenna ja sekin vasta aatto.

Äänestä
  • Onko se sinulta pois? Antasit toisten elää ja tehdä tavallaan, kerro jotain omista tekemisistäsi äläkkä arvioi toisia.

    1Äänestä

  • Uskon että rosollia ja kinkkua riittää jouluksikin. Kakku säilyy hyvinviileässä,maku vain paranee.

    Äänestä

Niin paljon olisi joulusta kertomista, niin paljon jäi kertomatta.

Äänestä
  • Lipsuttele etes vähän?

    1Äänestä

En vietä joulua.

Mutta pakonnaisista, ulkopuoluolisista, syistä johtuen olen toki varautunut siihen. On juomaa ja ruokaa, ajanvietettäkin loppuvuueksi.

On varattuna kirjaa, jos niitä lukisi. On varattun< keskaria, jos sitä tekisi mieli ottaa. Lisäksi ostin kaikenaista herkkua: Rusinallista maksalaatikkoa, silakkalaatikkoa, sillsalaattia, maksapateeta. Rullasytty alkaa olemaa lopuillaan, ehkäpä siitä hernekeitto.

Joulu jans parikinpiippuinen asia. Joillan pitää olla hulabaloota, joillain uskismättöä, jotkut vaan haluais olla rauhassa. Mä koitan nykyisin vetää tota viimeiseksi mainitsemaani juttua. Aika hyvin on mennyt pitkätajat, narinaahan toki löytyy niiltä, joitten jouluihin en kummemmin osallistu.

Näissä asioissa pitää toki miettiä kokonaisuuksia, mutta myös yksilöittenkin asioita. En nyt ole ollenkaan ihan varma, että ihan kaikki haluavat spedeillä useita päiviä, tai edes sekuntiakaan, joulukonserteissa, lässyttää joulupukin kanssa, tahi ostaa tonnilla lahjoja oudoille ihmisille.

Kekrinä mun parempi enenpi pitkäveteinen joulu, kuin joulun takia stressi ja mahahaava.


=DW=

1Äänestä

Ei ongelmaa. Torstaiaamu koittaa aivan liian nopeasti.

1Äänestä

Mukavaa kun ei ole kiire. Näin eläkkeellä saa onneksi jouluakin laittaa ajan kanssa, ei tarvii kaikkea äkkimältään hosua. Piimäjuusto, perunalaatikko alulle ja luumu-riisihyytelö huominen "urakka", muuten kaikki valmista. Joulu on niiin kovasti lyhyt, ei siinä paljoa ehdi vierailemaan tai väsyä muita passatessa ja huiliahan saa sitten taas yli 360 päivää seuraavaa joulua odotellessa.
Mukavaa joulunaikaa kaikille palstalaisille!

1Äänestä
  • Mikä on piimäjuusto? Kävin eilen illalla kaupassa, ostin sillisalaatia, valkosipulisalaattia, loimulohta ja pari olutta. Kinkku- ja kalkkunarullat olivat sinkulle aika isoja, Käyn tänään toisesa kaupassa etsimässä pienempää.

    1Äänestä

  • NiinSeKäy kirjoitti:

    Mikä on piimäjuusto? Kävin eilen illalla kaupassa, ostin sillisalaatia, valkosipulisalaattia, loimulohta ja pari olutta. Kinkku- ja kalkkunarullat olivat sinkulle aika isoja, Käyn tänään toisesa kaupassa etsimässä pienempää.

    Googlaamalla löytyy ohjeita, en tähän ala kirjoittelemaan.

    Äänestä

Kivaa kun kaikki on valmiina, se on harvinaista touhua, että kaikki olisi tiptop ja voisi vain istahtaa ja huokaista, että hyvä minä, olenpas ollut noheva ja näppärä.
Suljen silmäni ja kuuntelen vaikka äänikirjaa tai musiikkia, itse kuitenkin ihmettelisin miten on voinut näin omituisen hassua tapahtua, olenkohan unohtanut jotain tärkeää.
Aina jotain keskeneräistä keksii tai tekaisee jonkun uuden herkkuruuan jos ei muuta tule mieleen, lukee joulukortit kymmenennen kerran ja ajattelee hetken jokaista, jolta on joulukortin saanut, jotain yhteistä mennyttä mukavaa, ihana kun tuokin tuttu muisti vielä ja tämän kanssa vasta hauskaa olikin silloin kesäkurssilla ja niin edelleen.
Sanovat, että odottavan aika käy pitkäksi, jos olisin kuusi vuotias lettipää, olisi varmaan tosi pitkää tämä odotus, mutta ei enää tällä paljon yli kuuskymppisellä ei-lettipäällä, jos niin höperösti meinaa käydä, otan nokoset tai kierrän tuplalenkin ulkona, töllötän töllötintä tai vain olla möllötän ja se, se vasta mukavaa odottamista onkin.
Nyt mä keksin, siivoa vielä kerran jääkaappi ja varsinkin se komero siellä jääkaapin yläpuolella on hyvä olla hyvässä järjestyksessä kun jouluaatto pamahtaa nurkkiin ja pääsee niitä jouluherkkuja pöytään kantamaan. niin ja kirjahyllyn tai nurkkakomeron voi myös siivota kolmannen kerran.
Ollos huoleti kyllä se sieltä hetki hetkeltä lähemmäksi hiipii vaikka pitkään tuloaan viruttaakin. Jouluiloa sinulle.

1Äänestä

On kirkas kuulas kuutamo 15 pakkasta, pitkäveteinen joulu empä tiedä, samanlaista ko arkena, siivosin par'viikkoa sitten kun oli vieraita varten siivottava, huomenna kaupasta vähän tuoretta hankittava ei pakko, apteekissa ehkä alkossa ?
Oma vika jos tuntuu pitkäveteiseltä, ehei ei laiskalle tuu aika pitkäksi.

1Äänestä
  • Meillä pakkasta -20. Mietin tässä et jos alkaisi jäälyhdyn tekoon. Koirakaan ei lähtenyt postilaatikolta lehdenhakuun, nuuskaisi vaan ovelta ja painui takaisin pehkuihin.Tämän päivän lehdessä oli kirjoitus siitä kun ei välitä joulusta ja pitää joulua ihan sesonkijuhlana muiden joukossa. Kolme päivää menee nopeasti. Perinnejoulu ei enää monellekaan merkitse sitä mitä esim 80-luvulla.

    Kaupassa pitää vielä tänään kipaista viimehetken ostoksia. Alunperin suunniteltu vierasmäärä on vajennut, lentsu vähentänyt osanottajia. Tänään koristelen kuusen ja paistan kinkun. Laatikot tein eilen. Koti on siivottu. Huomenna alkaa joulurauha sitten ja saa laskeutua lepoon.

    Hyvää Joulua sinulle Eero!

    1Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Meillä pakkasta -20. Mietin tässä et jos alkaisi jäälyhdyn tekoon. Koirakaan ei lähtenyt postilaatikolta lehdenhakuun, nuuskaisi vaan ovelta ja painui takaisin pehkuihin.Tämän päivän lehdessä oli kirjoitus siitä kun ei välitä joulusta ja pitää joulua ihan sesonkijuhlana muiden joukossa. Kolme päivää menee nopeasti. Perinnejoulu ei enää monellekaan merkitse sitä mitä esim 80-luvulla.

    Kaupassa pitää vielä tänään kipaista viimehetken ostoksia. Alunperin suunniteltu vierasmäärä on vajennut, lentsu vähentänyt osanottajia. Tänään koristelen kuusen ja paistan kinkun. Laatikot tein eilen. Koti on siivottu. Huomenna alkaa joulurauha sitten ja saa laskeutua lepoon.

    Hyvää Joulua sinulle Eero!

    Sitäpä hyvää joulua sinullekkin 😪

    1Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Sitäpä hyvää joulua sinullekkin 😪

    Elä ikke, Miksi nää ikket?

    1Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Elä ikke, Miksi nää ikket?

    Ikket ?
    Tabletissa ei ole itkevä naama, mutta pöytäkoneessa on erillainen nuama, miksi sitä en tiedä.
    Ei itketä ei juuri naurata, koha on olotila 😁

    1Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Ikket ?
    Tabletissa ei ole itkevä naama, mutta pöytäkoneessa on erillainen nuama, miksi sitä en tiedä.
    Ei itketä ei juuri naurata, koha on olotila 😁

    Parempi "kuhan on olotila" olotila kuin itukunaama :).Mie jo kerkisin huolestua et miksi sie siellä yksin ikket :D.

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Parempi "kuhan on olotila" olotila kuin itukunaama :).Mie jo kerkisin huolestua et miksi sie siellä yksin ikket :D.

    Sanonpa vielä että täysikuu vei unet. Neljältä heräsin kerrankin osin saanu nukkua vähä pidempään. Jos sitten päivällä ottais nokoset jos siltä tuntuu.

    Äänestä

  • siilivain kirjoitti:

    Sanonpa vielä että täysikuu vei unet. Neljältä heräsin kerrankin osin saanu nukkua vähä pidempään. Jos sitten päivällä ottais nokoset jos siltä tuntuu.

    Ei oo kokemusta täys'kuun vaikutuksesta, heräämisiä on pitkin yötä mut täytyy heti yrittää jatkaa unenpäästä kiinni, immeinen on yksilöllinen.

    1Äänestä

  • 1eero kirjoitti:

    Ei oo kokemusta täys'kuun vaikutuksesta, heräämisiä on pitkin yötä mut täytyy heti yrittää jatkaa unenpäästä kiinni, immeinen on yksilöllinen.

    No näin. En minäkään tiedä onko tuo kuun syytä et heräsin ennenaikojaan mutta joku tekosyyhän pitää kehitellä :).Toiset ei nuku ollenkaan kun kuu mollottaa. Minä sentäs kerkesin kuitennii viitisen tuntia nukkua. Ja kun yhen yön nukkuu huonommin, toisena sitten taas paremmin. Semmostahan se on, elämä.

    1Äänestä

  • "Alunperin suunniteltu vierasmäärä on vajennut, lentsu vähentänyt osanottajia."

    Ne on erinomaisia tekosyitä laistaa porukka joulu ja viettää omin päin.
    Ei nyt ole mitään flunssa-aaltoa liikkeellä, että se kaataisi kansaa nurin.
    Eikä pieni mahdollinen nenän vuoto pitäisi olla este joulu kokoontumiselle.

    Äänestä

  • Itsellevälttyymieleen kirjoitti:

    "Alunperin suunniteltu vierasmäärä on vajennut, lentsu vähentänyt osanottajia."

    Ne on erinomaisia tekosyitä laistaa porukka joulu ja viettää omin päin.
    Ei nyt ole mitään flunssa-aaltoa liikkeellä, että se kaataisi kansaa nurin.
    Eikä pieni mahdollinen nenän vuoto pitäisi olla este joulu kokoontumiselle.

    No heh, Nämä räkänokat olen kyllä nähnyt, he asuvat tässä niin lähellä. Kyllä vaan täällä Pohjois-pohjanmaalla on esim influenssatapaukset alkaneet lisääntyä ja ihan vaan tavallistakin pitkittynyttäkin virusinfektiota on liikkeellä. Ja lapsiperheissä joku on taudissa kuukausittain joten eläpä yhtään viisastele siellä ;).

    Kun pienin on kolmeviikkoinen ja vanhin täytti just 81vee täytyy olla erinomaisen varovainen.

    Äänestä

Siinäpä se.Kyllä se on kuu joka meikäläiseenkin vaikuttaa,on todettu niin monta kertaa.Vaikka olen vuosikymmenet nukkunut muutenkin huonost milloin minkin syyn takia.sitä kun vatvoo kaikenmaailman asiat ja miten suljet aivot?
Kun on nouseva kuu,3 pvää sitä ennen,ei tuu uni millään vaik on väsynyt.Siinähän kierit ja puhut jossain horteessa ja kuulet oman äänesi ja ihmettelet,kelle puhut.Ihan järkeviä juttujakin ja sitten et muista aamulla.
Pitäis olla tietty rauha,tietoisuus siitä että sua ei kukaan häiritse,silloin saa nukuttua jotenkin(ah-tule kesä että pääsee mökille!!)

1Äänestä

Ei ole joulua minkäänlaista,yksin olla töllötän,ei soi puhelin,kukaan ei edes huomaa tai kiireiltään välitä olenko edes olemassa.

No eipä välii,tähän on jo tottunut vuosien varrella mutta kuta vanhemmaks tulee,sitä kauemmas kaikesta jää....ei ole tärkeä kellekkään.

1Äänestä
  • Onneksi on nämä palstat ja kaikkien ihmisten ylin ja läheisin ystävä herra H.

    1Äänestä

  • H-hullu

    1Äänestä

Suppilovahverorisottoa pian syömähän alan. Aurinko paistaa, pakkasta -9.
Kyllähän tuo aika vähän mataa.

1Äänestä
  • Annoitpa vinkin. Olen saanut kuivattuja juppilojahveroita. Joulun jälkeen voisi tehdä tryffelirisoton tyyliin juppilojahverorisoton jouluviikon kevennyk-
    seksi.

    Käväisin kaupassa. Ihmettelen, kun Cittari on auki joulupyhinäkin, niin kalatiskipä ei. Jos nyt ostan ns. tuoretta kalaa = lähes, mielestäni se on vanhaa Tapanina. Siis taitaa olla ihan sama, ostankos Liiterin kylmäaltaasta valmista loimulohta. Kyllä se jo lemahtaa. Muissa maissa kala-altaat on asiakkaidiin päin, jolloin voi impata lemajaako. Tämä oli tällainen aatonaaton soraääni.
    Ei muuta kuin uusi keikka.

    Muutama namirasia...lievitystä.

    Ei oo pitkäveteissä, kun tekee hommia pätkissä.
    Ulkona on upea valokuvaajan keli.
    Ah. Valkea joulu.

    Äänestä

  • Kala on kyllä oltava tuoretta. En tykkää niitä tyhjiöpakattuja vakuumipaketteja avata. Limaisia erilailla vaikka päivämäärää olisi.

    Risottoa tulee tehtyä liian harvoin. Aina päätän, että teen tass pian ja unohdan.

    Laitatko tryffeliöljyä vai oikeinko aitoja sieniä?

    1Äänestä

  • Just tuoreus. Pitäisikö iskeä joku kalastaja?
    Mitään tryffelistä ei ole, vain suklaarasiassa, ehkä. On kotomaisia kuivattuja sieniä. Niistä ajattelin. Riisiprobleema. Uncle:n on niin valkaistuja. Makua pitää olla.
    Ostin jo savustamon possuköntsäpalan. Tiedän, että se on hyvää, mutta koko sika-ajatus etoo.
    Ma tiedän myös, et huomenna on kaikki toisin.
    Niin. Ei Isokarin loimulohi ole niljakasta. Ihan hyvää tai sanottaisko, että minulle on kelvannut eikä ole tolkuttoman rasvaista.

    Äänestä

  • Olipa hyvä, että kerroit. Pakasteessa pitäisi olla suppilovahveroita, käyn tarkistamassa. Suunnittelin kastiketta perunoiden kanssa, mutta olisiko sienirisoton reseptiä?

    Äänestä

Jos Sinulla on pitkäveteistä, mene Ylen uutissivuille. Siellä on video virsiä laulavasta Toivo-koirasta.

1Äänestä

Meinasin tehdä rillettiä, hanhenrasvaa on siihen. Perunasurvos imeltymässä uunissa, saa oikein mitata jotta pääsee asteisiin. Juuritaikina kohoilee jääkaapissa. Eilen osti joku Prismasta kaikki hiivat, oli hihnalivessä.

Äänestä
  • Näemmä on yksi päivä kadonnut, jospa tämä tästä.

    Äänestä

Olen+aina+rustannut+joulua,+passannut+ja+paaponut.+Nyt+tein+poikkeuksen+ja+lähdin+Thaimaahan+ennen+Joulua,+yksinäisen+kaveriksi.+Palasin+tänä+iltana,+lapsenlapsi+haki+kentältä+ja+nakkasi+tänne+kotiin+ja+täällä+istun+ihan+yksin.+Ja+olen+onnellinen,+enkä+kaipaa+mitään.+Ei+ole+täällä+yhtään+jouluruokaa,+pari+koristetta+vain+laitoin+ennen+lähtöä.+Sopiva+rusketus,+paljon+hotellin+tarjoamaa+liikuntaa,+vesijumppaa,+tanssitunteja,+joogaa,+rantalentistä,+pilatesta+ja+venyttelyä.+Luxushuoneet+ja+-ruoat+sekä+edullisia+ammattitaitoisia+hierontoja+monta.Huomenna+lähden+riiustelemaan+toiseen+kotiini+ja+siitä+se+taas+lähtee+vakielämä.+Luulen+että+ostan+mennessäni+kinkun+ja+laitan+uuniin.+Tuliaisiksi+vien+Sang+Somia,+paikallista+yrttiviinaa,+40+%.+Kumppanin+lapset+ovat+vieneet+joululaatikoita+isän+jääkaappiin.+Kyllä+me+vielä+yhteisenkin+juhlan+aikaiseksi+saamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulis.arki kirjoitti:

Miten meinaat saada pitkäveteisen joulun menemään, kun on kaikki valmistelut ollut valmiina useita päiviä ja ylihuomenna vasta aatto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu