Raiskauksen määritteleminen uhrin puuttuvan suostumuksen kautta

66.55

http://www.utupub.fi/handle/10024/146481

Tutkielmassa tarkastellaan raiskauksen määritelmää. Raiskauksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää voimassa olevan oikeuden mukaan väkivallan käyttämistä, uhkaamista tai uhrin puolustuskyvyttömyyden hyväksikäyttämistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, pitäisikö tästä lähtökohdasta luopua ja raiskaus määritellä rikoksen tekemisessä käytettävien keinojen ja hyväksikäytettävien olosuhteiden sijasta uhrin puuttuvan suostumuksen kautta, jolloin rangaistavaa olisi sukupuoliyhteyden harjoittaminen toisen henkilön kanssa ilman tämän henkilön antamaa pätevää suostumusta.

9

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • respecto

      Ihan perusteltu keskustelun aihe ja varmaan myös gradun aihe sinänsä.

      Nämä määritelmät myös lainsäädännössä ovat realiteetit huomioon ottaen aika epäolennaisia. Raiskaus on jokatapauksessa aina vaikea toteennäyttää. Kuka tahansa voi väittää seksin jälkeen ettei antanut suostumustaan. Pitäisikö sitten lähteä sille linjalle että asiasta pitäisi tehdä kirjallinen sopimus ennen kuin seksiä harrastetaan?

      Minusta tällaiset asiat ovat aidanseipäisiin takertumista. Paljon tärkeämpi kysymys olisi esimerkiksi seksuaalirikosten rangaistuskäytännöt yleisesti ottaen. Lisäksi yhteiskunnallisessa keskustelussa pitäisi alkaa puhumaan enemmän sellaisesta seksuaalisesta väkivallasta joka ei ole lainsäädännnöllisesti rikollista, mutta aiheuttaa silti paljon ongelmia ja turhaa, vältettävissä olevaa kärsimystä.

      • seus

        Onko jotain sellaista seksuaalisen käyttäytymiseen liittyvää, jota ei käsiteltäisi yhteiskunnallisessa keskustelussa??

      • respecto
        seus kirjoitti:

        Onko jotain sellaista seksuaalisen käyttäytymiseen liittyvää, jota ei käsiteltäisi yhteiskunnallisessa keskustelussa??

        Nähdäkseni niistä seksuaalisen väkivallan muodoista jotka eivät ole _lainsäädännössä_ rikollista toimintaa, on alettu puhua vasta viime aikoina. Aihe on vielä julkisessa keskustelussa epämääräinen. Koko asia on alettu tunnistaa ongelmaksi vasta ihan lähiakoina. Ei kukaan ole suomalaisessa(kaan) kulttuurissa pitänyt esim. sovinistista ja seksististä läpän heittoa väkivaltana. Asiaan on vasta viime aikoina alettu kiinnittää huomiota.

        Pojat ovat meidänkin kulttuurissa oppineet jo lapsina että tyttöjen kiusaaminen on normaalia ja että se kuuluu poikana olemiseen. Tyttöjä on opetettu jo lapsesta asti että vaikka poikien harrastama kiusaaminen olisi kuinka ahdistavaa ja ällöttävää tahansa, se tulee tyttönä ottaa imarteluna. Vain miehellä on kunnia, naisella ei. Vain miestä pitää kunnioittaa, naisen pitää sietää poikien harjoittamaa häpäisemistä. Ei tällaisesta asenneilmastosta ole mitään lainsäädäntöä olemassa. Ja on vaikea edes ajatella että pelkistä asenteista voisi säätää lakeja ja tehdä jotakin lainsäädäntöä.

        Tämä on yksi asia jota ei ole käsitelty aikaisemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Syy lienee varsinkin se, että ilmiö ja nämä asenneongelmat ovat niin yleisiä, etteivät ihmiset tajua niiden vakavuutta.

        Kala ei tajua että vesi on olemassa koska se ui siinä itse koko ajan.

        Seksuaalinen väkivalta pitää ymmärtää paljon laajempana asenneilmastoon ja ihmisyyden halveksuntaan liittyvänä ongelmana kuin miten sitä yleensä käsitellään yhteiskunnallisessa keskustelussa. Se on paljon muutakin kuin vain sitä mikä on laissa kiellettyä toimintaa.

      • seus
        respecto kirjoitti:

        Onhan laissa olemassa keinoja puuttua tuonkaltaiseen kiusaamiseen ihan samallatavoin kuin mihin tahansa väkivallan muotoon, niin että muuttuisiko tilanne siitä paremmaksi, jos säädettäisiin seksuaalinen henkinen pahoinpitely erikseen vai pitäisikö sen mennä jopa pedofiilian tai raiskauksen teonkuvauksen alle, kun mikään muu ei tunnu enää kelpaavan yleiselle mielipiteelle, tuomiona tavallinen pahoinpitely on täysin lällyä vaikka olisi määrällisesti ankarampi, arvatenkin koska siitä uupuu stigma.

        En ymmärrä mitä haet kysymykselläsi. Enhän minä ole edes vaatinut lainsäädäntöä kys ongelmaan. Lainsäädännöstä puhuin vain siltä osin mitä tulee niihin tekoihin jotka ovat jo nyt luokiteltu rikoksiksi.

        Puhuin vain siitä että on hyvä että myös sellainen seksuaalinen väkivalta joka ei ole laissa edes rikokseksi määriteltyä on tulemassa yleiseen tietoisuuteen. Ei asenteita voi kriminalisoida. Mutta niistä voi julkisen keskustelun ja siitä seuraavan asennemuutoksen myötä tulla - jos ei lainsäädännössä - niin sosiaalisten normien mukaan tuomittavaa. Nythän seksistiset ja sovinistiset asenteet ovat ongelma vain siten että niistä suuttuminen on väärin. Ongelmaksi ei katsota itse sovinistista käytöstä vaan ongelma on sillä joka siitä ahdistuu. Sosiaalisten normien mkaan seksistisiä ja sovinistisia asenteita kuuluu sietää. Jos niistä ärsyyntyy vian katsotaan olevan ahdistujan omassa yliherkkyydessä ja huumorintajuttomuudessa.

        Millä kysymyksellä??
        Varsinaisesti estettä ei ole tuomita rangaistukseen vaikka sovinistisen käytöksen perusteella, mutta johonkin täytyy vetää raja, että mitä yksilön tulee sietää yhteiskunnassa yleisen edun nimissä, vaikka tietysti se muuttuu jatkuvasti, lait on kuitenkin kirjoitettu tätä silmälläpitäen, joten aina löytyy rangaistuspykälä silloin kun siihen on tarvetta, tosin ongelma voi olla toki siinä, että juttuja ei viedä oikeuden ratkaistavaksi kuin vasta sitten kun ensin on käyty riittävästi yleistä keskustelua erilaisten arvojen oikeutuksesta.

        "Millä kysymyksellä?"

        Tällä:

        "muuttuisiko tilanne siitä paremmaksi, jos säädettäisiin seksuaalinen henkinen pahoinpitely erikseen vai pitäisikö sen mennä jopa pedofiilian tai raiskauksen teonkuvauksen alle, kun mikään muu ei tunnu enää kelpaavan yleiselle mielipiteelle?"

    • Itevalinta

      Mainiota, ettei huorin tekemiseen enää puututa.

    • Joopa-joo

      Kaikkihan on rikollista, jos niin väitetään. Kysymys onkin todistelusta. Kuka kykenee todistelussaan luotetttavimmimin (uskottavimmin) osoittamaan jotain, se voittaa. Olkoot kyseinen tapahtuma sitten totta tai ei. Näin sikisi, koskat todeistelussa ei ole kysymys siitä, mitä todella tapahtui, vaan siitä kenen kertomus on uskottavin. Järkyttävää, mutta totta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      299
      4830
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      54
      3012
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      32
      1575
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      12
      1042
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1021
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1001
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      999
    Aihe