Miksi ei maata puolusteta tätä uhkaa vastaan? Iltalehden toimittaja sanoi tässä muutama päivä sitten artikkelissaan maahanmuuton olevan suurin uhka maallemme. Vastauksia kiitos.
Maaahanmuutto-uhka.
34
<50
Vastaukset
- qåaäzm
Anteeksi tuo ylimääräinen kirjain otsikossa.
- qåaäzm
Eikö Suomella ole mukamas muuta uhkaa kuin Venäjä? Mitä Suomen armeijalla on virkaa kun se sallii vieraan vallan sotilaiden läsnäolon maassamme? 2015 tapahtui vyöry, jossa tuli maahamme näitä sotilaita kenenkään estämättä. Mitä sanotte tähän?
- qåaäzm
No pitää kai jatkaa tätä yksinpuhelua kun ei kuulu mitään. Mitä Suomi tekee armeijalla kun se ei puolusta jokaista uhkaa vastaan? Uhka se on erään väkivaltaisen keskiaikaisen uskonnon leviäminenkin maahan. Lopulta se ottaa vallan, kun tarpeeksi aikaa kuluu, ehkä sukupolvi tai kaksi, ehkä aiemmin.
Poliitikot tietenkin käskyt antaa, mutta kyllä armeijalla pitäisi olla selkärankaa sen verran, että varoittaisi uhkasta, nyt kun tämän uhkan näkee maallikkokin vyöryvän maahamme. Oulussa nähtiin tämän uskonnon vaikutuksen alaista toimintaa. Sitä ollaan nähty myös muualla, esimerkiksi Turussa. Olisihan sekin maanpuolustusta, kun armeija johto informoisi poliitikkoja missä mennään. Mutta minkäs teet kun armeijan johto on täynnä suvakkeja? - kuuger
Ei voi kuinn ihmetellä miksi päättäjät ei tunnista kyseistä uhkaa ?
Heillä on suuri vastuu pitäisi kuunnella kansan ääntä. 2015 todellakin vyöryi maahamme enemmän tai vähemmän rikollista taustaa olevia suinkaan ei ole pieni asia nuo jatkuvat
lasten raiskaukset. eikö noita rikollisia voi mitenkään poistaa maasta ?
- olupeeta
elä tuommottii aattele.illan tolkissa näki ihan mis ollaan.upeeta.
- Näin.on.marjat.fi
Voisitko hiukan kertoa yksityskohtaisemmin, miksi mielestäsi muka maahanmuutto olisi millään muotoa uhka Suomelle?
Fakta kun on se, että väestön ikääntyessä ja syntyvyyden romahtaessa jostain pitää löytyä töiden tekijät sekä eläkemaksujen maksajat.. . Miten olet ajatellut tämän puolen hoitaa, jos maahanmuutto ei käy pirtaasi??
"Suomi tarvitsee maahanmuuttajia
Pääkirjoitus Turun Sanomat 8.1.2018 3:00 30
Oleskelulupien käsittelyä on nopeutettava, mutta samalla on varmistettava että menettely pysyy luotettavana.
Hallitus julkisti viime torstaina vuosia 2018–2021 koskevan maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Etukäteen tiedettiin varmasti, että ohjelma keskittyy työperusteiseen maahanmuuttoon.
Valtioneuvoston tiedotteessa todetaan, että "ohjelma määrittää Suomen maahanmuuttopoliittisia linjauksia, jotka edistävät erityisesti työperusteista maahanmuuttoa, sekä sitä tukevaa kotoutumista ja hyviä väestösuhteita eri väestöryhmien välillä".- OletTäysinPihalla
Höpöhöpö! Latelet pelkkää mamutusmedian sen tilausasiantuntijoiden propagandaa.
Tulevaisuudentutkijoiden mukaan kehittyneistä maista katoaa 20 vuodesssa jopa puolet nykyisistä ammateista automatisaation, robotiikan ja tietotekniikan kehityksen myötä. Suomeakin uhkaa suurtyöttömyys eli pitää oikein keksiä kansalaisille tekemistä!
Nytkin on ennätysmäärä suomalaisista poissa työvoimasta ja siihen on pyrittykin. Kuten eräs kansanedustaja toi hyvin ilmi. Puoli miljoonaa työikäistä suomalaista on joko poissa työvoimasta tai vajaatyöllistettyjä. Sipilä ja Orpo puolueineen haluavat vain luoda valtavan halpatyövoimareservin yrityselämän käyttöön. - qåaäzm
Jopa valtamedian julkaisut ovat alkaneet kallistua persujen näkemysten kannalle. Tämä johtuu persujen pelosta, asia jonka iltasanomat jo ehti myöntämään.
Ai miksikö maahanmuutto on uhka? Jo siksi kun se ei ole kunnollista, työperäistä, aitoa hätääkärsivien pakolaisuutta. Tänne on tulevaisuudessa tulossa rajattomasti ukkoa, kiitos GCM-tuhosopimuksen, joka tämän takaa.
Mykkänenkin on myöntänyt että vain pari prosenttia on työllistynyt, ja kuinka miljoonat tulevaisuudessa työllistetään, varsinkin kun eräs uskonto ei pyhän oppikirjansa mukaan saa sopeutua vääräuskoisten keskuuteen? Eivätkä se suurimmalta osin ole sopeutuneetkaan.
Maahanmuutto on uhka siksi, kun lähes kaikki tulijat edustavat erästä uskontoa jonka pyrkimyksenä on maailmanvalta kuuluisine lakeineen. Tämän uskonnon vaikutuksesta tapahtuvan nämä kauheudet maassamme. Asiaa ei vieläkään myönnetä, vaikka maallikot näkevät sen käytännössä. Kaikki helkkarin asiantuntijat selittävät ummet ja lammet, että muka turhautuminen näitä vaikuttaa. Mikä turhautuminen näillä lorvehtijoilla tuolla ostareissa on? Heille on annettu sellainen loistoelämän virikkeineen, joista kantikset saavat vain unelmoida. Kyllä se on se uskonto joka nämä vaikuttaa, ei kissanpäivät. Tutkimushankkeen netistä tuon uskonnon juttuja niin ehkä silmänne voisi aueta. Juttuja riittää valtavasti tästä uskonnosta, ja heidän omien johtajiensa puhumana. He puhuvat suoraan mikä on heidän uskonto. Tätä totuutta ei länsimainen suvakkimedia tuo esille, ymmärrettävistä syistä
Katsoitteko Tanskassa tehtyä dokumenttia joissa kuvattiin salaa temppeleissä tämän uskonnon johtajien puheita? Siellä tulee ilmi että heidän taistelu on alkanut. He ottavat vallan pohjoismaissakin, kuten kaikissa suvakkimaissa, jotka tämän kauheuden sallivat. Meidänkin armeija nukkuu ruususenunta. Voi tätä äärettömän hölmöyden sekä sinisilmäisyyden määrää tässäkin maassa. Ei jaksaisi veroja maksaa (toistaiseksi olen maksanut) tällaisen uskonnon hyväksi. Sillehän tämä veronmaksu tuo vain etua, ei niinkään omalle kabdalke enää.
Raamattu puhuu pedosta joka tulee viimeisinä aikoina (Ilm.13:15). Tämä on se peto, siis tämä leviävä väkivallan uskonto. Se tappaa ennustusten mukaan vääräuskoisia. Näin käy parhaillaan jossain päin maailmaa tuon uskonnon toimesta. Kun aikaa kuluu ja sen väkimäärä täällä annetaan lisääntyä, se alkaa täälläkin maanosassa tappamaan vääräuskoisia suuremmassa mitassa. Se on jo niin tehnyt näissä terroriteoissa joita on Euroopassa tullut. Vääräuskoisia se jahtaa. Ettekö avaa silmiänne? Mikä teitä vaivaa kun ette näe suurinta uhkaa? Se ei ole Venäjä, vaan eräs uskonnollispoliittinen systeemi. Kaikki tahot suosivat sen nousua maailmassa, paitsi Trump. On suunnaton ihme ellei se nousisi tällä tavoin.
Ei vilpitön työperäinen tipoittainen maahanmuutto, varsinkin kristittyjen sekä aasialaisten sellainen ole uhka. Se on tervetullut asia. - qåaäzm
qåaäzm kirjoitti:

Ei vilpitön työperäinen tipoittainen maahanmuutto, varsinkin kristittyjen sekä aasialaisten sellainen ole uhka. Se on tervetullut asia.Jäi sanomasta kustannuksista vielä sen verran että kuinka aiotte löytää rahat miljoonien tulevaisuuden loisijoiden elätykseen? Kuinka takaatte turvallisuuden maassa kun tulijoiden väkimäärä tulevaisuudessa on monikymmenkertainen? Tämän vyöryn takaa siis tuo tuhosopimus GCM. Olette aikamoisia velhoja jos nämä pystytte hoitamaan niin ettei kansa kärsi. Onnea yritykseen, ja tuon uskonnon kotoutukseen. Sen voi jo sanoa, että epäonnistutte pahemman kerran tuon uskonnon ollessa kyseessä.
- HerääSuomi
Suomen ylivoimaisesti pahin uhka on suurmamutus, joka tulee tuhoamaan sen tärkeimmän eli suomalaisen Suomen. Ja juuri siihen suomalaisvastainen eliittimme pyrkiikin.
Suomen todellinen uhka on länsiraja, ei itäraja. Venäjää vain pelataan viholliseksi, jotta Suomi alentuisi yhä enemmän Ruotsin kilveksi ja alusmaaksi. Suomen eliitti on ruotsinmielistä eli svekoeliitti. Koska Ruotsi mamuttaa itsensä pilalle, pitää muka Suomen myös niin tehdä!?
Suomen ainoa tärkeä arvo on maamme suomalaisuus! Jos se poistuu, ei ole MITÄÄN puolustettavaa. Jos suomalaisuus katoaa Suomesta, katoaa se koko maailmasta ikuisesti.
Esivanhempamme vuosi verta, hikeä ja kyyneleitä puolustaessaan nimenomaan suomalaista Suomea, jotta se säilyisi suomalaisena jälkipolville. Olemmeko me SE sukupolvi, joka antoi tuhota suomalaisen Suomen!? Kysykääpä sitä itseltänne.- qåaäzm
Juuri näin. Katsokaa Mauri Peltokankaan ja Jussi Halla-Ahon keskustelu YouTubesta. Löytyy kun kirjoittaa tubeen nuo kaksi nimeä. Siinä kannatuspeukutusten määrä on yli 630, ja vastustavien peukutusten määrä 11. Se kertoo jo jotain. Toivoakin on.
- kansalainenn
Kyllä päättäjien pitäisi katsoa peiliin hyvinkin tarkasti ja mennä omaantuntoonsa. Kuunnella kansan syviä rivejä. Suomalaisuus on se todellinen arvo se pitäisi päättäjienkin ymmärtää
ei esi-isämme ole turhaan rakentaneet tätä maata vaan he ovat halunneet sen jättää suomalaisille
- ennustaja
kymmenkunta vuotta niin kaikki SuomiHuorat 10-20 v.on puhkinussittu Muslimien toimesta ja sitten alkaa vallankumous.
- voihanvitalis
Miksi päättäjät eivät pysty suojelemaan kansalaisia toiminnallaan , sitten vielä ajetaan vararikkoon eli kurjistetaan hyvinvointivaltio , kyllä me varmaan osamme maksamme maailmassa , kuten ilmastointipolitiikkakin , miksi kaikki menee niin överiksi ja senmukana ylikalliiksi yrittäessä olla maailman paras , jos nyt ensin annettaisiin kaikille omille edes kohtuullinen hyvinvointi !
- loviiisa
Veteraanit ovat puolustaneet tätä maata Sen aikainen sukupolvi on ahkeruudellaan
nostanut maamme kukoistukseen nyt heiltä leikataan etuuksia kun ei ole rahaa samaan aikaan
rahaa kyllä riittää mamutukseen
- voivit
Äänestäkää oikein! Suivakit on ihan kaikessa väärässä. Mitä teet, jos oma lapsi on näiden pahojen joukkoraiskauksen kohteena?? Mitä nämä pahat tekee jos heidän oma sisko tai lapsi on joukkoraiskauksen kohteena? Näihin kun vastaa tietää heti ketä tulee äänestää!!!!! Päättäjämmekin tämä on-- käsittämätöntä pahuutta-----mihin helvettiin me ollaankaan menossa....
- xzcvbr
vain äänestämällä voi vaikuttaa nuo lukuisat raiskaukset ohjaa monet äänestämään oikein
- GMC-sopimus_on_hieno
GCM-sopimuksen tavoitteet
1. Tarkkojen ja eriteltyjen tietojen kerääminen siirtolaisista.
2. Rakenteellisten tekijöiden vähentäminen, jotka pakottavat ihmiset lähtemään kotimaastaan.
3. Tarkkojen ja ajankohtaisten tietojen saanti kaikissa siirtolaisuuden vaiheissa.
4. Varmistaa, että kaikilla siirtolaisilla on todistus henkilöllisyydestä ja riittävät dokumentit.
5. Muuttoliikkeen jatkuvuuden ja joustavuuden tehostaminen.
6. Ihmisarvoisen työnsaannin parantaminen.
7. Tunnistaa ja vähentää siirtolaisuuden heikkouksia.
8. Suojella ihmisiä ja luoda kansainvälisiä toimia kadonneita siirtolaisia koskien.
9. Vahvistaa kaikkia koskevaa vastuuta siirtolaisten salakuljetukseen liittyen.
10. Vähentää ihmissalakuljetusta.
11. Hallinnoida maiden rajoja yhtenäisellä tavalla.
12. Lisätä ennakoitavuutta siirtolaismenettelyissä.
13. Vaihtoehtoja siirtolaisten pidättämiselle tai eristämiselle.
14. Konsulisuojelun tehostaminen koko maahanmuuton aikana.
15. Tarjota siirtolaisille pääsy peruspalveluiden piiriin.
16. Tiedon lisääminen siirtolaisten ja yhteiskunnan välillä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden saavuttamiseksi.
17. Syrjinnän vähentäminen ja faktapohjaisen keskustelun lisääminen siirtolaisuudesta käsitteiden muuttamiseksi.
18. Osaamisen ja pätevyyden vastavuoroista tunnustamista.
19. Edellytykset siirtolaille osallistua täysimääräisesti kestävään kehitykseen kaikissa maissa.
20. Edistää nopeampaa ja edullisempaa varojen lähetyksiä.
21. Lisätä yhteistyötä helpottamaan turvallista ja arvokasta palauttamista.
22. Luodaan järjestelmät sosiaaliturvaoikeuksien ja saavutettujen etuuksien siirtämiseksi.
23. Vahvistetaan kansainvälistä yhteistyötä turvallisen, järjestäytyneen ja säännölliselle siirtolaisuudelle.
-----------------------------------------------
Mikäs vika tuossa sopimuksessa muka on?- qåaäzm
Se vika siinä on että se on muslimienemmistöisen YK: n kehittämä juttu jolla saataisiin islam leviämään mahdollisimman laajalle. Siksi sen kritisointi tullaan todennäköisesti kriminalisoimaan. Eihän nytkään islamia juurikaan saa kritisoida. Se on ainoa uskonto jota ei saisi kritisoida.

Sen varjolla saa tulla kuka tahansa halukas meidänkin maahan. Hänellä on selkänojanaan tämä sopimus. Aivan samaan tapaan kuin nyt on tuo rasismi-sana. Sen kun sanoo, niin portit aukeaa. Sopimus on merkelinkin mukaan sitova.
- GMC-sopimus_on_hieno
qåaäzm kirjoitti:
Se vika siinä on että se on muslimienemmistöisen YK: n kehittämä juttu jolla saataisiin islam leviämään mahdollisimman laajalle. Siksi sen kritisointi tullaan todennäköisesti kriminalisoimaan. Eihän nytkään islamia juurikaan saa kritisoida. Se on ainoa uskonto jota ei saisi kritisoida.
"Se vika siinä on että se on muslimienemmistöisen YK: n kehittämä juttu jolla saataisiin islam leviämään mahdollisimman laajalle."
-Voitko ihan sopimuksen kohta kohdalta käydä läpi, miten sopimuksen kukin kohta muka edesauttaa ontuvaa väitettäsi. Kas kun poliitikkojen tapaan, ympäripyöreiden väittäminen heittely ilman perusteita on tavattoman helppoa. Aikuisten keskustelupalstoilla on kuitenkin tapana edes yrittää perustella väitteitään. Siispä... - qåaäzm
GMC-sopimus_on_hieno kirjoitti:
"Se vika siinä on että se on muslimienemmistöisen YK: n kehittämä juttu jolla saataisiin islam leviämään mahdollisimman laajalle."
-Voitko ihan sopimuksen kohta kohdalta käydä läpi, miten sopimuksen kukin kohta muka edesauttaa ontuvaa väitettäsi. Kas kun poliitikkojen tapaan, ympäripyöreiden väittäminen heittely ilman perusteita on tavattoman helppoa. Aikuisten keskustelupalstoilla on kuitenkin tapana edes yrittää perustella väitteitään. Siispä...Minkä takia USA Puola Unkari Itävalta Israel Italia ja moni muu maa ei allekirjoittanut tuhon-sopimusta? Kai heillä lienee pätevät perustelut vai kuinka? En tiedä sopimuksen yksityiskohtia, mutta kun islamilaiset maat ja Euroopan suvakkimaat sitä ajavat kuin käärmettä pyssyyn, sen täytyy olla paha asia ja sitä se todella on. En ikinä mene näihin tahoihin luottamaan, en ikinä. Toistan, en milloinkaan.
Miksi asiasta keskustelu vaietaan vieläkin täysin, vaikka kyse on kohtalon kysymyksestä niille onnettomille maille jotka sen allekirjoittivat? Asia on salattu viimeiseen asti. Miksi? Miksi? Ainoastaan persut ovat ottaneet asian esille eduskunnassa pari kertaa. Soini valehteli ettei sitä allekirjoiteta, mutta heti välittömästi riensi Mykkänen allekirjoittamaan tuhomme Marokkoon. Tämä oli joulukuussa kuten tiedät.
Kunhan ehdin, etsin sinulle isänmaallisten ihmisten kuten Juha Ahvion artikkeleita asiasta. Sinä luet vain kulttuurimarxilaista paskaa etkä varmaan tutustu edes muiden kuin vihervasureiden tai maanpetoksellisten kokkareiden juttuihin. Näin otaksun. - qåaäzm
Nuo kaikki luettelon kohdat edustaa sitä mädätystä jota vihervasureiden agendakin edustaa. Tajutkaa nyt, että kyse on vihervasureiden kulttuurimarxistisesta vallankumouksesta sekä erään uskonnon leviämisesta. Nämä kuuluvat yhteen. Kyseiset kohdat voidaan torjua järkevillä perusteluilla. Nämä on petollisen kauniita tavoitteita, mutta ah-niin kohtalokkaita niille säälittäville kohdemaille jotka joutuvat nämä miljoonat elättämään. Se on konkurssiaalto Euroopassakin.
Kohta ykkönen on hurskas toive. Kukaan ei pysty kaikkien tulijoiden henkilöllisyyttä tutkimaan eli kukaan. Ei edes Päivi Nerg.
Kohta kakkosessa paras lääke olisi "korkki" jalkojen väliin. Syntyvyys on hirvittävä kehitysmaissa eikä siihen kukaan halua kajota. Miksi ei? Sitten näitä sotaisia kansoja ei niin vain muuteta, puhumattakaan eräästä uskonnosta joka vaikuttaa näitä sotia. Näitä alkusyitä ei kukaan pysty poistamaan kehitysmaista, ei edes Sipilä.
Ei viitsi jokaista kohtaa käymään läpi, sillä niin ohuita, hurskastelevia ja epärealistisia tavoitteita nuo ovat.
Kysyn kuitenkin sitä että kuinka ilmastonmuutosta voidaan ylettömällä matutuksella ehkäistä, kun nämä tulijat tulevat nimenomaan kuluttamaan länsimaiseen tapaan tänne? Ei he muun takia tule tänne, paitsi sitten sen yhden uskonnon levittämisen takia. Tässä yksi valtava ristiriita suvakeilla. Sitten kysyn että millä aiotte kotouttaa tuon uskonnon, kun sen pyhä kirja kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen? Aiotteko rikkoa heidän uskonrauhaa, kun yrittäisitte muuttaa heidän käytäntöjään länsimaisiksi? Sen se vaatisi. Miksi ette huoli kristittyjä sekä aasialaisia, kun he juuri kotoutuisivat täysin? Kysymyksiä kuten huomaatte, riittää. Kysyn lisää jos tarvis. - qåaäzm
qåaäzm kirjoitti:
Nuo kaikki luettelon kohdat edustaa sitä mädätystä jota vihervasureiden agendakin edustaa. Tajutkaa nyt, että kyse on vihervasureiden kulttuurimarxistisesta vallankumouksesta sekä erään uskonnon leviämisesta. Nämä kuuluvat yhteen. Kyseiset kohdat voidaan torjua järkevillä perusteluilla. Nämä on petollisen kauniita tavoitteita, mutta ah-niin kohtalokkaita niille säälittäville kohdemaille jotka joutuvat nämä miljoonat elättämään. Se on konkurssiaalto Euroopassakin.
Kohta ykkönen on hurskas toive. Kukaan ei pysty kaikkien tulijoiden henkilöllisyyttä tutkimaan eli kukaan. Ei edes Päivi Nerg.
Kohta kakkosessa paras lääke olisi "korkki" jalkojen väliin. Syntyvyys on hirvittävä kehitysmaissa eikä siihen kukaan halua kajota. Miksi ei? Sitten näitä sotaisia kansoja ei niin vain muuteta, puhumattakaan eräästä uskonnosta joka vaikuttaa näitä sotia. Näitä alkusyitä ei kukaan pysty poistamaan kehitysmaista, ei edes Sipilä.
Ei viitsi jokaista kohtaa käymään läpi, sillä niin ohuita, hurskastelevia ja epärealistisia tavoitteita nuo ovat.
Kysyn kuitenkin sitä että kuinka ilmastonmuutosta voidaan ylettömällä matutuksella ehkäistä, kun nämä tulijat tulevat nimenomaan kuluttamaan länsimaiseen tapaan tänne? Ei he muun takia tule tänne, paitsi sitten sen yhden uskonnon levittämisen takia. Tässä yksi valtava ristiriita suvakeilla. Sitten kysyn että millä aiotte kotouttaa tuon uskonnon, kun sen pyhä kirja kieltää sopeutumisen vääräuskoisten keskuuteen? Aiotteko rikkoa heidän uskonrauhaa, kun yrittäisitte muuttaa heidän käytäntöjään länsimaisiksi? Sen se vaatisi. Miksi ette huoli kristittyjä sekä aasialaisia, kun he juuri kotoutuisivat täysin? Kysymyksiä kuten huomaatte, riittää. Kysyn lisää jos tarvis.Yksi kysymys tälle illalle vielä: Miksi enää ei puhuta hädänalaisista, vaan siirtolaisista? Kolme ja puoli vuotta sitten puhuttiin ihmisten hädästä, mutta se teema on kadonnut olemattomiin. Onko kyse kuitenkin länsimaisen kulttuurin tietoisesta tuhoamisesta ja kansojen vaihdosta, ja juuri siitä? Vastaa itse. Yksinkertaisesti on.
- qåaäzm
Suvakit poisti heti linkit Juha Ahvion blogeihin. Törkeää toisinajattelijoiden sortoa. Ne löytyvät Oikean median blogit-osiosta. Siellä on juttuja GCM-sopimuksesta. Linkitin kaksi artikkelia jotka käsittelevät aihetta. Ne on helppo löytää sieltä.
- qåaäzm
Korostan aika-ajoin sitä, että me kriittiset (miksi asioita ei voida tarkastella kriittisesti?) emme vastusta hyvää työperäistä maahanmuuttoa joka tapahtuu täysin hallitusti. Emme vastusta oikeiden hätää kärsivien auttamista. Emme kristittyjen sekä aasialaisten maahantuloa olkoon ihonväri mikä tahansa.
Vastustamme että kansa nääntyy hallitsemattoman haittamaahantulon seurauksena kun ei jaksa maksella heidän elätystään. Sitten vastustamme että meidän uskonto vaihtuu vieraaseen sotaisan uskontoon lopulta. Tähän voi mennä sukupolvi tai kaksi, ehkä voi tapahtua aiemminkin. Nykyvauhdilla asioiden toteutuminen on ollut hurjaa. Suomen naiset ovat oppineet pelkäämään kolmessa vuodessa yksin kulkemista kaduilla. Kun laitetaan tähän kymmenen vuotta lisää, he ovat suunnilleen kauhusta kankeana tällä menolla. Näitä me vastustamme, ja te puhutte vaan jostain Venäjän oletetusta uhasta. - qåaäzm
En usko että tuo poistettu viesti oli sääntöjen vastainen. Vihervasuri suvakkirobotti poistelee niitä tai sitten oikea suvakki.
- qåaäzm
Eikö teillä muuta työtä ole?
qåaäzm kirjoitti:
Korostan aika-ajoin sitä, että me kriittiset (miksi asioita ei voida tarkastella kriittisesti?) emme vastusta hyvää työperäistä maahanmuuttoa joka tapahtuu täysin hallitusti. Emme vastusta oikeiden hätää kärsivien auttamista. Emme kristittyjen sekä aasialaisten maahantuloa olkoon ihonväri mikä tahansa.
Vastustamme että kansa nääntyy hallitsemattoman haittamaahantulon seurauksena kun ei jaksa maksella heidän elätystään. Sitten vastustamme että meidän uskonto vaihtuu vieraaseen sotaisan uskontoon lopulta. Tähän voi mennä sukupolvi tai kaksi, ehkä voi tapahtua aiemminkin. Nykyvauhdilla asioiden toteutuminen on ollut hurjaa. Suomen naiset ovat oppineet pelkäämään kolmessa vuodessa yksin kulkemista kaduilla. Kun laitetaan tähän kymmenen vuotta lisää, he ovat suunnilleen kauhusta kankeana tällä menolla. Näitä me vastustamme, ja te puhutte vaan jostain Venäjän oletetusta uhasta.Venäjä on oiva kulissi tiettyjä piirejä nousevasti vaurastuttavalle ihmiskaupalle, jota meilläkin poliiitinen eliitti täysin palkein tukee kansan verovaroilla, tottakai kun on havainnut sen olevan ehtymätön luonnovara ja vaurauden tuottaja ko. kauppaan osallistuville.
Jossain vaiheessa pää tulee vetävän käteen joka tapauksessa, ehkä jo piankin kun ahneus tuntuu lisääntyvän huomattavasti, missä vaiheessa käy selväksi, että kansan veronmaksajat on nyhdetty kuiviin.
Tanskassa on jo otettu järki käteen, siellä on ilmeisesti vielä mistä sellaisen voi ottaa, mutta meillä vauhti kiihtyy ja ruokahalu sen kuin kasvaa, järjenhäivääkään ei juuri näy ei kuulu ja jos, niin se lytätään populismiksi.- qåaäzm
however kirjoitti:
Venäjä on oiva kulissi tiettyjä piirejä nousevasti vaurastuttavalle ihmiskaupalle, jota meilläkin poliiitinen eliitti täysin palkein tukee kansan verovaroilla, tottakai kun on havainnut sen olevan ehtymätön luonnovara ja vaurauden tuottaja ko. kauppaan osallistuville.
Jossain vaiheessa pää tulee vetävän käteen joka tapauksessa, ehkä jo piankin kun ahneus tuntuu lisääntyvän huomattavasti, missä vaiheessa käy selväksi, että kansan veronmaksajat on nyhdetty kuiviin.
Tanskassa on jo otettu järki käteen, siellä on ilmeisesti vielä mistä sellaisen voi ottaa, mutta meillä vauhti kiihtyy ja ruokahalu sen kuin kasvaa, järjenhäivääkään ei juuri näy ei kuulu ja jos, niin se lytätään populismiksi.Kulissi mikä kulissi. Huomionkääntäjä pois todellisesta ongelmasta ja uhasta.
- rrrererer333
Joissakin maissa osataan erottaa maahanmuutto ja asiaton maahan tunkeutuminen toisistaan.
Joissakin maissa osataan erottaa maahanmuuttaja ja valloittaja toisistaan.
Kannattaa lukea artikkeli hitaasti ja ihan ajatuksella. Siitä paljastuu useita mielenkiintoisia asioita:
https://www.rt.com/news/449068-netanyahu-wall-picture-twitter/- lastentekoseisstop
Totta. Täällä hamuillaan jopa kiintiöpakolaisuuden nostosta, huh huh, vaikka paras apu menee aina paikan päälle ja pyrkii lopettamaan sodat. Mutta ei sokeissa EU-maissa. Perussuomalaiset on niin oikeassa, kiintiöpakolaisuus on lopetettava kokonaan ja vain itsenäiset siirtolaiset eli työperäinen maahanmuutto voi tulla. Ja.. kas kas kun ei ole riittävästi työpaikkoja silti edes suomalaisillekaan vaan omat nuoret pannaan jatkossa tappelemaan työpaikoista !
Juu mutta kun perustellaan ehdottomasti tarvittavan sata uutta hävittäjää ilmaa, niin tuo uhka on käytännössä jo voitettu.
Tosin sata hävittäjää ilmaan taitaisi tarvita ainakin kolmensadan koneen hankinnat.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1574371- 1691591
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661397- 52814
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124777Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191721En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66699Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6687- 75680
- 40644