Kantasuomalaisen miehen aggressio

Keskustelua käydään jossakin kanta suomalaisten miesten väkivallasta.
Vedetään linkit ja tilastot esiin.

Itse voin kertoa henkilökohtaisesti miehen aggressioista.

Sanotaan, että naiset rakastuvat retkuihin ja naistenhakkaajiin.
En allekirjoita tuota.

Aikoinaan avomieheni oli kunnollinen, työssäkäyvä mies.
Mutta kun tuli viikonloppu ja viina mukaan, hän muuttui.

Lähdimme yhdessä joraamaan ja kaikki oli vielä ok.
Mutta kotona jätkä kilahti.

Olin katsonut jotain tyyppiä liian pitkään ja jotain sellaista.

Nyrkkiä tuli silmään ja päähän.
Ensimmäistä kertaa elämässäni minua lyötiin.
Olin shokissa.

Aamulla oltiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Paitsi minun naamani oli turvoksissa ja silmä ummessa.

Jonkin aikaa meni hyvin ja taas sama väkivaltaisuus.
Viina ja mustasukkaisuus.
Se on erittäin paha yhdistelmä heikon itsetunnon omaavalle miehelle.

Loppujen lopuksi minä lähdin, kun sain tarpeekseeni väkivallasta ja vuokrattua yksiön.

68

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • flegmaatti

      Kahden sortin havaintoja.

      Oma isäni nautti alkoholia harvoin. Muutaman kerran, 3 - 5 kertaa vuodessa. Jokainen kerta alkoi äitini nalkuttamaan ja nalkutti niin kauan, että isälläni pimahti pinna ja sitten saimme kyytiä koko porukka. JOKAINEN KERTA!

      Vaimoni on arvostellut minun päihdekäyttäytymistäni siinä hengessä, että hänen mielestään minun hyväntuulisuuteni ilmenee mukamas myös kaiken sallivana tahdottomuutena. Ei hän pidä sitä minään ongelmana mutta onpahan joskus huomauttanut.
      En osaa olla mustasukkainen selvin päin enkä kännissä. Sanoin jo aikoinaan, että jos vaimoni löytää minua paremman miehen niin hänen velvollisuutensa olisi ollut tarttua mahdollisuuteen.

      Toki olen nähnyt myös oman kokemuksesi mukaista, perusteettoman mustasukkaisuuden siivittämää käyttäytymistä pitkäaikaisen tuttavapariskuntamme kohdalla. Akalle turpiin saatesanoilla, kun minä lyön niin se myös koskee!

    • Onhan niitä kaikenlaisia miehissäkin.
      Kun käyttää alkoholia kauan säännöllisesti vaikka vielä työkykyinen olisikin niin vähitellen viina tuo huonot puolet esiin ihmisestä.
      Mieheni oli sellainen että joi niin kauan että sammui mikäli juomista riitti, oli todella hankala juovuksissa.
      Siitä syystä hommasinkin erillisen asunnon, muutimme takaisin yhteen kun hän sairastui ja jouduin omaishoitajaksi. En aikonut hoitaa muutamaa kuukautta kauempaa, toistakymmentä vuotta siinä meni, jämähdin vain paikalleni, en osannut lopettaakaan ennekuin hoitaminen tuli mahdottomaksi.
      Olisimme eronneet jos hän ei olisi sairastunut, hän oli paljon helpompi ihminen sairaana kuin terveenä ollessaan, kai sekin auttoi kun sai oikean lääkityksen mielialahäiriöönsä. Kiinnyin häneen uudelleen, oli kuin eri ihminen.
      Ei minulle viinin lipittäminen enää maistu, joskus otan lasillisen korkeintaan kaksi ja kuuntelen musiikkia, aina vain harvemmin.

      Kerran mies yritti kuristaa minua kun oli humalassa, tökkäsin sormen hänen silmäänsä, jopa irrotti otteensa, Silmä punoitti jonkin aikaa, ei sentään käynyt pahemmin. Sanoin että mikäli kertaakaan tekee saman niin suhteemme on loppu ja tarkoitin sitä. Ehkä hän uskoi kun ei käynyt käsiksi sen jälkeen, ehkä opin myös varomaan pahimmat karikot.

      • flegmaatti

        On kaikenlaisia miehiä. Totta.
        Pitkäaikainen, säännöllinen käyttö? Riittääkö 3 vuotta päivittäistä dokaamista?
        Päästyäni putkeen 57v ikäisenä aloitin päivittäisen dokaamisen puolen päivän tienoissa.
        Ainoat poikkeukset olivat 1 - 2 päivää kuukaudessa jolloin hoidin vaimoni kuljetukset ainoana kortillisena. Kuljetusta edeltävänä päivänä en ottanut mitään.

        En örveltänyt, en häiriköinyt, alko eivätkä rahat loppuneet kesken. Krapulaa minulla ei ole ollut 80-luvun jälkeen.
        Vaimoni ei huomauttanut kertaakaan tavastani vaikka hän on itse täysin raitis.

        Jos 3 vuotta riittää niin sen mittainen putki ei tee mitään lopullista muutosta elämään. Tosin 60v ukon terveys alkoi huomauttelemaan elintavan muutostarpeesta.
        Jos joku janoinen mies sattuu lukemaan tämän niin viestini on, että jos mieli tekee niin ryypätkää halujenne mukaan kunhan ne halut ovat tolkulliset eikä parisuhde eikä syöminen häiriinny!

        Jos yllättävää muutosta ei ilmene niin seuraava, kuukauden pyrähdykseni, alkaa 16.04.


      • Stagmaatti

        Nyt alkaa olla kolme vuotta päivittäistä säännöllistä juomista takana, putkessa on hyvä olla. Yölläkin herätessäni otan juomaa, jos sitä on. En örvellä enkä häiriköi ja rahaa riittää. Muutaman kerran vuodessa on huono olo aamulla (ehkä krapulaa).

        Vaimo ei valita, koska hän on maannut hautausmaalla jo 17 vuotta pari metriä multaa arkun päällä. Sen jälkeinen naisystävä on hoitokodissa, kun herra A tuli vieraaksi. Parisuhdetta ei ole eikä varmaan enää tulekaan. Ikää on 60 ja ainoa ongelma toistaiseksi on kankeus. Housujen ja sukkien jalkaanveto on nykyisen termin mukaan haastavaa pyörän satulaan nousemisesta puhumattakaan.


      • Eijunalauta

        Juo lisää vain, kohta sinut(kin) pukee joku muu etkä itse pysty nousemaan edes vuoteesta ylös.


      • flegmaatti kirjoitti:

        On kaikenlaisia miehiä. Totta.
        Pitkäaikainen, säännöllinen käyttö? Riittääkö 3 vuotta päivittäistä dokaamista?
        Päästyäni putkeen 57v ikäisenä aloitin päivittäisen dokaamisen puolen päivän tienoissa.
        Ainoat poikkeukset olivat 1 - 2 päivää kuukaudessa jolloin hoidin vaimoni kuljetukset ainoana kortillisena. Kuljetusta edeltävänä päivänä en ottanut mitään.

        En örveltänyt, en häiriköinyt, alko eivätkä rahat loppuneet kesken. Krapulaa minulla ei ole ollut 80-luvun jälkeen.
        Vaimoni ei huomauttanut kertaakaan tavastani vaikka hän on itse täysin raitis.

        Jos 3 vuotta riittää niin sen mittainen putki ei tee mitään lopullista muutosta elämään. Tosin 60v ukon terveys alkoi huomauttelemaan elintavan muutostarpeesta.
        Jos joku janoinen mies sattuu lukemaan tämän niin viestini on, että jos mieli tekee niin ryypätkää halujenne mukaan kunhan ne halut ovat tolkulliset eikä parisuhde eikä syöminen häiriinny!

        Jos yllättävää muutosta ei ilmene niin seuraava, kuukauden pyrähdykseni, alkaa 16.04.

        Sinulla on viisas vaimo. Olette molemmat pitkän avioliittonne salaisuus.


      • pirremiinaöpas
        Stagmaatti kirjoitti:

        Nyt alkaa olla kolme vuotta päivittäistä säännöllistä juomista takana, putkessa on hyvä olla. Yölläkin herätessäni otan juomaa, jos sitä on. En örvellä enkä häiriköi ja rahaa riittää. Muutaman kerran vuodessa on huono olo aamulla (ehkä krapulaa).

        Vaimo ei valita, koska hän on maannut hautausmaalla jo 17 vuotta pari metriä multaa arkun päällä. Sen jälkeinen naisystävä on hoitokodissa, kun herra A tuli vieraaksi. Parisuhdetta ei ole eikä varmaan enää tulekaan. Ikää on 60 ja ainoa ongelma toistaiseksi on kankeus. Housujen ja sukkien jalkaanveto on nykyisen termin mukaan haastavaa pyörän satulaan nousemisesta puhumattakaan.

        Kannattaako juoda ja pilata tämä vähäinen loppu elämästään..


      • flegmaatti
        suvenkorento12 kirjoitti:

        Sinulla on viisas vaimo. Olette molemmat pitkän avioliittonne salaisuus.

        Lieneekö viisautta vai naisellista oveluutta? Koska tavastani ei ollut haittaa kuin minulle itselleni pitemmän päälle niin vaimoni ei oveluudessaan katsonut aiheelliseksi huomauttaa siitä.
        Verenpaineeni ja fyysinen rappeutumiseni antoivat kimmokkeen muutokseen.
        Viimeiset 15 vuotta olen elänyt toisella rytmillä.

        Pirremiinakselle: Ei kannata pilata kemiakorroosion vähentämiä ja ilottomampia loppupäiviä mutta ei välttämättä kannata ryhtyä miksikään puritaaniseksi raittiusairueeksi.


      • pirremiinapas
        flegmaatti kirjoitti:

        Lieneekö viisautta vai naisellista oveluutta? Koska tavastani ei ollut haittaa kuin minulle itselleni pitemmän päälle niin vaimoni ei oveluudessaan katsonut aiheelliseksi huomauttaa siitä.
        Verenpaineeni ja fyysinen rappeutumiseni antoivat kimmokkeen muutokseen.
        Viimeiset 15 vuotta olen elänyt toisella rytmillä.

        Pirremiinakselle: Ei kannata pilata kemiakorroosion vähentämiä ja ilottomampia loppupäiviä mutta ei välttämättä kannata ryhtyä miksikään puritaaniseksi raittiusairueeksi.

        En sitä tarkoittanutkaan, mutta jos Alkon käyttö on mennyt siksi, et viina vie miestä enemmän kuin mies viina, silloin on parempi jättää kokonaan alkoholin käyttö, siis jos alkoholisti silloin ei kannata leikkiä,... jos niin haluaa. kaikilla ei ole tahdonvoimaa tarpeeksi, nii kuin sinulla..


      • flegmaatti
        pirremiinapas kirjoitti:

        En sitä tarkoittanutkaan, mutta jos Alkon käyttö on mennyt siksi, et viina vie miestä enemmän kuin mies viina, silloin on parempi jättää kokonaan alkoholin käyttö, siis jos alkoholisti silloin ei kannata leikkiä,... jos niin haluaa. kaikilla ei ole tahdonvoimaa tarpeeksi, nii kuin sinulla..

        Rappiovuosienkaan aikana minulla ei ollut vaikeutta olla dokaamatta tarpeeen vaatiessa tai harkitessani muuten mutta niitä muita harkintoja oli silloin harvoin.

        Kyse ei ollut tahdonvoimasta vaan pelkästä itsekkyydestä ja järkeilystä.
        Vaihtoehtona lukumäärältään todennäköisesti niukemmat, ilottomammat eläkevuodet ja kaiken kukkuraksi, häpeä tunnustaa, heikkenevä mieskunto jo 6-kymppisenä.
        Jos vaimoni ei moitiskellut edellistä elämäntapaani niin nykyistä hän kannustaa varauksetta.

        Sprintit ovat menneet päin seiniä.


      • Stagmaatti
        Eijunalauta kirjoitti:

        Juo lisää vain, kohta sinut(kin) pukee joku muu etkä itse pysty nousemaan edes vuoteesta ylös.

        Tämäkään ei liity alkuperäiseen aiheeseen, mutta näin siinä käy: https://www.youtube.com/watch?v=XZg4zCBM3lU


      • Eilempparimusaa

        Sori etten jaksa kuunnella miten siinä kävi.


    • mietintuota

      Missä vaiheessa huomasit tämän alkoholin aikaasaamaan muutoksen?
      Vasta sitten kun asuitte yhdessä?

      • Avioliitossa. Muutos tuli vähitellen.
        Oli hän humalassa älytön aina, mutta muuttui silti huonompaan suuntaan.
        Kotonani ei juotu, joten ei hälytyskellot soineet seurustelu aikaan vaikka viitteiä tulevaan olikin.
        Vähäinen ikänikin vaikutti.


      • 2leskel

        Avomieheni oli kavereiden mielestä hyvä jätkä ja kova tekemään rekkakuskina työtä.

        Oli 70-luvun Helsinkiä ja kaikki meidän tuttavat paiskoivat urakalla töitä.
        Niin myös minä.

        Leipäjonoja ei ollut ja sossussa ei käyty.

        Perjantaipullot haettiin pitkäripaisesta, pelattiin korttia ja lähdettiin yhdessä soittoruokalaan.
        AsuimmeKalliossa ja matkat olivat lyhyitä kävellen jokapaikkaan.

        Tansittiin yhdessä ja joimme votkaa puolukkamehulla ja valkovenäläisiä.
        Ihan kiva oli aina kuppilassa.

        Mutta, kotona iski raivo härkä.
        Lyöntejä, iskuja, leipäveitsen käsittelyä, tavaroiden paiskomista, hirveätä aggressiota.

        Tuli aina kuin puuntakaa.
        Pelkäsin, anelin lopettamaan rähjääminen ja lyöminen.
        Vasta väsymys sai miehen nukkumaan.

        Maanantaina työssä toimistolla olin naama puuteroituna ja silmä ummessa.
        Minulle vain vitsailtiin uudesta govergirl-meikistä.

        Miksi en ensimmäisen lyönnin jälkeen lähtenyt?
        Olisi ehdottomasti pitänyt.

        En halunnut myöntää epäonnistumistani, syytin omaa typerää itseäni ja ihmeellisesti tykkäsin tästä, viikot selvinpäin olevasta tyypistä.

        No, tilanteet raaistuivat ja minä onnistuin saamaan työsuhdeasunnon.

        Otin ja lähdin ja vannoin kostoa.

        2esken, aloittaja
        Kirjautuminen epäonnistui


      • Kossuako.kostoihin

        "Otin ja lähdin ja vannoin kostoa."

        Olitko huuli halki kostaja? Kuinka kostit?


      • Kossuako.kostoihin kirjoitti:

        "Otin ja lähdin ja vannoin kostoa."

        Olitko huuli halki kostaja? Kuinka kostit?

        Kossuako
        Sanoin lähtiessä, että oikein odotan, että menetät ajokorttisi ja istut rattijuoppoudesta Nokalla tai Seutulassa.

        Manasin piruja seinillä.

        Kun hain tavaroitani, hänellä oli jo uusi hoito kierroksessa, istumasa soffalla.
        Voi kiesus.

        Kosto tuli niin, kun seuraavan kerran näin hänet.
        Melko huonossa hapessa oli Hesarilla pummaamassa gamnbina-pullon hintaa.

        Kortti oli kuivumassa ja asuntona oli teltta Mankkaalla.
        Työpaikka oli mennyt.
        Odotteli joutumista Seutulaan.

        Että sellainen kosto, kun minun ei tarvinnut pistää tikkua ristiin.


    • Tuskinpa se viina sinällään kenestäkään väkivaltaista tekee. Alkoholi vähentää estoja, niin hyvässä kuin pahassa. Humalassa sitten tietyt luonteen piirteet korostuvat. Onhan noita "rähinäviinaa" juoneita nähty. Itsestäni tulee vaan entistäkin kiltimpi.

      • hittolainensentään

        Tappelua se meilläkin välillä on.
        Eilenkin oli melkoinen riita ja lopuksi vaimo laskeutui polvilleen vuoteeni viereen ja sanoi:
        "Tule pois sieltä sängyn alta ja tappele kuin mies!"


      • hittolainensentään kirjoitti:

        Tappelua se meilläkin välillä on.
        Eilenkin oli melkoinen riita ja lopuksi vaimo laskeutui polvilleen vuoteeni viereen ja sanoi:
        "Tule pois sieltä sängyn alta ja tappele kuin mies!"

        Niin, voihan se mennä niinkin, että vaimo sen tappelun saa aikaiseksi. Jos mies alkoholisti ja vaimon ainoa tapa reagoida on nalkutus ja syyttely, niin ehkä se jossain vaiheessa purkautuu.

        Paree pysyä siellä sängyn alla, niin ei tule ainakaan fyysisiä vammoja kummallekkaan osapuolelle.


      • Heissuliveivaan

        "Tule pois sieltä sängyn alta ja tappele sinäkin kuin mies" minkähän lopputuloksen Martta halajaa. Veikkaan, että ei se voittaa halua vaan joutua alakynteen ja jos oikein hyvin käy äijä naija napsauttaa.


      • Heissuliveivaan kirjoitti:

        "Tule pois sieltä sängyn alta ja tappele sinäkin kuin mies" minkähän lopputuloksen Martta halajaa. Veikkaan, että ei se voittaa halua vaan joutua alakynteen ja jos oikein hyvin käy äijä naija napsauttaa.

        Heissuli
        Tyypillistä äijähuumoria.
        Kaikki on vain seksistä kiinni.
        Ja vielä noin alisteisessa muodossa.
        Ihan kuin nainen kerjäisi turpiinsa ja vielä seksiä päälle.

        Tämä typerä kirjoittaja ei onnekseen ole kokenut väkivaltaa, joten on niin kiva heittää hetulaa ja pistää vakava asia huumorilla menemään.

        Suosittelen siirtymistä Hanksin renkkuihin paskaa jauhamaan.
        Tai oikeastan käsken.


      • pirremiinapas
        2lesken kirjoitti:

        Heissuli
        Tyypillistä äijähuumoria.
        Kaikki on vain seksistä kiinni.
        Ja vielä noin alisteisessa muodossa.
        Ihan kuin nainen kerjäisi turpiinsa ja vielä seksiä päälle.

        Tämä typerä kirjoittaja ei onnekseen ole kokenut väkivaltaa, joten on niin kiva heittää hetulaa ja pistää vakava asia huumorilla menemään.

        Suosittelen siirtymistä Hanksin renkkuihin paskaa jauhamaan.
        Tai oikeastan käsken.

        Just noin..


      • nuijaa-koloihinkin
        2lesken kirjoitti:

        Heissuli
        Tyypillistä äijähuumoria.
        Kaikki on vain seksistä kiinni.
        Ja vielä noin alisteisessa muodossa.
        Ihan kuin nainen kerjäisi turpiinsa ja vielä seksiä päälle.

        Tämä typerä kirjoittaja ei onnekseen ole kokenut väkivaltaa, joten on niin kiva heittää hetulaa ja pistää vakava asia huumorilla menemään.

        Suosittelen siirtymistä Hanksin renkkuihin paskaa jauhamaan.
        Tai oikeastan käsken.

        hyvin nuijittu nainen antaa paremmin ah hah hah haa


    • Viisastenjuoma

      Tuo heikko itsetunto oli erittäin hyvä huomio aloittajalta. Siitä juontuu monta henkilökohtaista ongelmaa, kun ihminen ei usko kelpaavansa sellaisena kuin hän on. Moni jaksaa kantaa riittämättömyyden tunteen selvin päin, mutta humaltuneena kuppi kiehuu yli.

      • Viisasten
        Tämä ko.henkilö oli koko lapsuutensa nähnyt väkivaltaista käytöstä humalaisen äitinsä puolesta.

        Isä oli itserauhallisuus mutta äiti oli järkky kännipäissään.

        Sieltä ilmeisesti juonsi jonkinlainen viha naisia kohtaan.

        Jossakin vaiheessa jopa suunnittelin oikean perheen perustamista, lapsineen, tämän miehen kanssa.

        Kyllä silmäni aukesivat ja haihattelut loppuivat lyhyeen.

        Parempi oli sanoa hyvästit väkivaltaiselle luuvitosen käyttäjälle, kun vielä oli henkikulta jäljellä.


    • Nowomannocry

      On tämä oikeaa elämää. Eleillä yksikseen. Ei kenenkään ristinä. En polta en paljoa juo enkä ole koskaan ollut väkivaltainen.

      • kunnonkuri

        Tuleehan niitä kiistoja parisuhteessa.
        Eilen oli pakko taluttaa vaimo ulos puuliiteriin ja antaa kunnon selkäsauna tukevalla nahkavyöllä.
        Kun sitten laittelin vyötä takaisin housuihini, sanoin vielä lopuksi:
        Anna olla viimeinen kerta, kun naidessa huudat! Lapsetkin säikähtävät.


      • Nowo
        Totta turiset.
        Parasta on yksinolo.

        Palaan vielä alkutekstiini.
        Kun mies pahoinpiteli, en uskaltanut tai pystynyt puolustautumaan raivoavaa isoa miestä vastaan.

        Mutta sieluuni jäivät ikuiset arvet.

        Huomasin jossainvaiheessa kauhukseni, että jos väkivalta vielä jatkuu, alan puolustautua.
        Olin muuttumassa huononpaan suuntaan.
        Eli, olisin tarvinnut kättä pidempää.
        Jotain raskasta kalustoa.

        Siinä kaksintaistelussa olisi, alunperin kaltoin kohdellusta tullut vaikka minkälainen tappelija.

        Sitä tietä en onnekseni lähtenyt kuljeksimaan, vaikka olen luonteeltani äärimmäisen temperamenttinen ja äkkipikainenkin.

        Otin laukkuni ja lähdin.


      • kunnonkuri kirjoitti:

        Tuleehan niitä kiistoja parisuhteessa.
        Eilen oli pakko taluttaa vaimo ulos puuliiteriin ja antaa kunnon selkäsauna tukevalla nahkavyöllä.
        Kun sitten laittelin vyötä takaisin housuihini, sanoin vielä lopuksi:
        Anna olla viimeinen kerta, kun naidessa huudat! Lapsetkin säikähtävät.

        kunnon
        Onpa superhauskaa läppää.
        Ihan itsekö keksit noin hurmaavan jutun.

        Oikein kadehdin vaimoasi, kun on löytänyt noin huumorintajuisen ja jämäkän miehen.
        Ja lapset ainakin tykkää.


      • Tulippa_mieleheni

        "Anna olla viimeinen kerta, kun naidessa huudat!"

        Joku korppishan kehui huutavansa. Sen kanssako kahtiajakoa harrastat?


    • henrjii

      nyt kyllä, eletään sukupuolineutraalia aikaa.
      Otsikko pitäisi olla Kantasuomalaisen henkilön aggressiot.
      Jotenkin tästä saa käsityksen, että miehet ainoastaan ovat agresiivisiä
      ja väkivaltaisia ihmisiä

      • pirremiinapas

        Naiset ovat tulleet itsenäisemmiksi, eivätkä anna pieksää, hyökkäys joskus on, sanan mukaan paras puolustus, vaikka on olemassa väkivaltaisia naisiakin ihan ilman viinaakin..


      • hen
        No joo, tämä ko. väkivaltainen mies kuuluu historiaan, eli 70-luvulle.
        Eikä mielestä unohdu.

        Menin lääkäriin kuristusjäljet kaulassa, silmä muurautuneena kiinni, lääkäri ei voinut tehdä muuta kuin antaa sairauslomaa ja suositella syytteen nostamista miestä vastaan.

        En tehnyt sitä. Pelkäsin.

        Tänäpäivänä syyte tulee välittömästi lääkärin ja poliisin toimesta.

        En ole elänyt väkivaltaisen naisen kanssa, satun olemaan hetero.

        Joku kirjoittakoon siitä.


    • Tutkain

      Pointsit henrjii

      Välittämättä siitä mitä puhutaan, mitä media kirjoittaa, mitä ihmiset kuvittelet, mitä ihmiset elävät menneessä, mitä tarkoitushakuiset kyselytutkimukset osoittavat ja mitä rikosilmoituksia poliisille on tehty, niin tämä on tällä vuosituhannella kaikkein luotettavin mittari:

      ”Sairaalalähteiden mukaan (Stakes HILMO, ICD 9 / ICD 10) yli kaksi kolmasosaa hoitoa tarvitsevista perheväkivallan uhreista on miehiä.”

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Perheväkivalta#Tutkimus-_ja_tilastotietoa_perheväkivallan_esiintyvyydestä

      https://urly.fi/18lZ

      Lue tämä ennenkuin klikkaat mitään lyhytlinkkiä
      https://yle.fi/uutiset/3-9804041

    • Lumiukko234567

      Suomessa tapahtuu enemmän naisen tekemää väkivaltaa, mutta siitä naamalla litsarista tai muusta kevyestä muksimisesta ei tietenkään tule niin pahoja seurauksia, ellei mukana ole sitten astaloa. Ja ilmoituskynnys on tietysti melkoisen suuri miehellä, että vaimo pahoinpiteli.

      Mies kun alkaa rusikoimaan, niin siinä tuleekin sitten pahempaa jälkeä, mutta nämä ovat onneksi harvinaisempia kuin naisten tekemät lyömiset ja läpsimiset. Puolestaan miehet tekevät määrällisesti enemmän väkivallantekoja puukolla ja aseella.

      Kaiken kaikkiaan naiset tekevät parisuhteessa enemmän väkivallantekoja (ja iso osa niistä jää ilmoittamatta), mutta miehen tekemät ovat pääsääntöisesti paljon vakavampia. Kumpikin teko tosin tuhoaa suhteen ja jättää mieleen ja sieluun haavan.

      • pinnapaloi

        Nainen harrastaa usein henkistä väkivaltaa, johon mies sitten jossain vaiheessa viinapäissään vastaa fyysisellä väkivallalla.


      • Hah-hah-haaa

        "Lumiukolla" on totisesti nappiin osunut nimimerkki: pihalla kuin lumiukko.


    • pirremiinapas

      Viisaat sanoo ettei hulluille ja humalaisille pidä ns. aukoa päätään, vaikka on niitäkin tapauksia jotka lyö vain kai huvikseen, ikää kuin vaimo olisi punainen vaate härälle.
      Puhumattomuuskin parisuhteessa aiheuttaa aggressioita humalassa, ei ole selvitetty kiveä kengästä puhumalla ja viinapäissään "muistellaan" 20 vuoden takaisia vääryyksiä... muka.

    • vfihimsf

      -- yks kerta exmies hakkasi polkupyörän ketjuilla mun toisen kintun verisuonet tohjon näköiseksi - tuli mun eloon siit´äkin vähän pidempiaikaista riesaa kun tein kolmivuototöitä yli 50 vuotta.

    • Leski-Se-oli-ennen-

      Ällös ihan yleistä.
      Naisetkin osaa.
      Ja todella raakasti.
      Jopa paloittelevat uhrinsa.

    • Miksi valitaan agressiivinen ja väkivaltainenkin puoliso? Tuleeko malli kotoa? Jos oma vanhempi on ollut sellainen valitseeko tietämättään siis ei tidostaen samanlaisen vaikka kuinka vannois et en ikinä?

    • dsgds

      Media sai hepulikohtauksen Oulun ja Helsingin raiskausten johdosta, jeesusteltiin tekojen kamaluutta ja lääkkeiksi ehdotettiin keskustelua, työryhmiä, terapiahoitoja ja muita virkatoimia. Tuon jaarittelun asemesta ei rohjettu puuttua asioihin, jotka on välttämätöntä myös mainita.
      Miksi monikulttuurin ylistäjät nyt vaikenevat? Oletetaanpa ajatusleikkinä, että lapsia olisi raiskannut suomalainen äijäporukka Bagdadissa. Kuvitteleeko joku, että paikalliset kaupunginjohtajat, toimittajat ja terapeutit istuisivat viisastelemassa siitä, mitä pikkuvikoja heidän hallintojärjestelmässään on? Entä sallisivatko kansalaiset siellä viisastelun? Mahtaisivatko vaikuttajat väitellä siitä, onko oikein vai väärin häätää äijäporukka maasta? Eppäilen, että eivät.
      Ajatusleikkinäkin tuo on mahdottomuus. Siellä perheet ja suvut suojelevat lapsiaan ja nuorisoaan. Näitä asioita ei ulkoisteta yhteiskunnalle. Voin kuvitella, että tämän vertailun tekevät myös sadat irakilaiset ja afganistanilaiset turvapaikanhakijat keskenään, mutta eivät (tietenkään!) töksäyttele tätä pohdiskeluaan kantasuomalaisille. Eivätkä he kerro monikulttuurin rakastajille, että sitä saa mitä tilaa. Mutta todennäköisesti he pitävät maatamme ja kansaamme kummina, kun uhreiksi joutuneiden lasten vanhempia tai isovanhempia ei haastatella televisiossa osallisina vastuuseen. Olisiko henkinen ilmapiirimme ratkaisevasti epäterve?

    • Bengalitikku

      Dsgds
      Katsopas Yle1/Areenasta oikeuspsykologian dosentin haastattelu tältäpäivältä.
      Ihan asiallista.
      Mutta, mutta. Ei edes huomauttanut siitä, että miten moni ilmoitus jää tekemättä.
      Edelleen olisi voinut tuoda tilaston kaikista raiskaus ym. ilmoituksista contra lapset.
      Jotenkin minusta tuntuu, että edelleenkään ei ole menty ytimeen ja jätetään käsittelemättä abortit ja taudit.
      Kukaan ei puhu seksuaalisuudesta, seksuaalivietistä, koska se on tabu.
      Lapsiin ei saa koskea. Rangaistavaa.
      Miten saada miehet hillitsemään halunsa ja taipumuksensa, kun ne ovat poikkeavat.
      Tämä on se ongelma.
      Miten tuomioistuimet ovat niin pitkään olleet vätyksiä tai miesvaltaisia, ko.
      taipumuksia omaavia? Koska käsittelyjä ja tuomioita viivytellään tolkuttomasti.
      Uhreillehan on kohtuutonta, jos ko. tekijät hyppivät edelleen vapaalla jalalla edelleen toteuttamassa taipumuksiaan. Käsittämätöntä.
      Toisin kuin dosentti, pidän vähintään 5 vuoden vankeutta ihan kohtuullisena eikä pelkkää käväisyä suomalaisessa vankilassa. Pidän pelotetta tärkeänä.
      Miksi tässä ollaan pehmoja? Vai onko päättäjissä ja johtavassa asemassa olevissa niin paljon pedofiilejä, että hidastetaan asiaa.
      Tulee epäileväiseksi väkisinkin.
      Tämä olisi tyttöjen, poikien, naisten turvaksi - ensiaskel. Sitten voidaan luennoida, mistä odote on samaa luokkaa kuin ihmeteot.
      Arvatkaapa, mitä asiantuntijaluennot maksavat?
      Ihan kuten työttömyydellä on keinoteltu, saatetaan tälläkin keinotella.
      Käsitys siitä, että ihminen on hyväkin, on rapissut.

      • NoLimit

        Äläs nyt. Täytyyhän ulkomaalaisille pedofiileille täydet palvelut pelata....


      • Bengalitikku
        NoLimit kirjoitti:

        Äläs nyt. Täytyyhän ulkomaalaisille pedofiileille täydet palvelut pelata....

        Kuules. Sovellan eri joukko-oppia kuin sinä. Samaan joukkoon kuuluvat kaikki toiseen luvatta ja lainvastaisesti kajoavat ihmiset. Siinä ei ole kriteerinä kansallisuus ja teko. Ja teosta tulee olla seuraamukset. Ja tässä vastuu on päättäjien ja oikeuslaitoksen eri tasoilla. Piste.


    • Tämän päivän lehdessä oli että tällä pelkästään ulkomaalaisiin kohdistuneilla syytöksillä peitetään suurempi ongelma eli kantaväestön tekemä väkivalta ja seksuaalirikokset. Niissä kuulemma suomi loistaa kansainvälisissä tilastoissa.

      • Bob

        Sellainen on nk.alpakkauutinen.


      • Bob kirjoitti:

        Sellainen on nk.alpakkauutinen.

        Ai mitä se tarkoittaa?


      • Bengalitikku

        Olen tuota mieltä, mitä kirjoitit.
        Vain teko määrittää. (Yllä tulin kirjoittaneeksi väärin :ja -> vaan.
        Pitäisi puhua ihmisistä.
        Ihmiset, jotka tekevät rikoksia.
        Ei liene olemassa mitään täsmälääkettä ja pilleriä, minkä reseptin lääkäri voidi kirjoittaa.
        On vain odote itsehallinnasta ja seuraamusuhka.
        Jos seuraamusuhka on loiva ei se tehoa.
        Järjestelmässä pikakäsittely olisi myös tärkeää aikaansaada, jotta teot eivät toistu.


    • Bob
      • jotteitotuusunohtuisi

    • anatoli.asikainen

      "Standarti" vihan kohde tänäpäivänä lihaa syövä valkoinen heteromies,niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

    • flegmaatti

      Tuntemani tapaus. Avovaimo löi leipäveitsellä selkään entistä opiskelukaveriani.
      Jäi henkiin.

      • Hörähdys

        Kumpi?


    • Olimme nuorina aikuisina olleet 6-7 vuotta naimisissa ja asuimme pienessä rivitaloyhtiössä, jossa kaikki naapurit olivat tuttuja.

      Mieheni halusi ajaa läpi oman ehdotuksensa kerran, kun keskustelimme keittiössä seisten jostain. Hän katsoi minua vihaisesti silmiin ja lähestyi mielestäni uhkaavan näköisenä. Pelästyin hieman, ryntäsin hätäisesti eteisen kautta ulos ja menin soittamaan naapurin ovikelloa.

      Kun naapuri tuli ovelle, ehdin jo katua ja vähän hävetäkin tilannetta. Myös mieheni tuli ovelle ja kutsui minua kotiin. - Pyysin naapurilta anteeksi turhaa häiriötä ja palasin kotiin. Sovimme asiasta yhdessä mieheni kanssa ja taisimme vähän hymyilläkin.

      - - -

      Olen todennut perheväkivallasta tuttujen kanssa keskustellessamme, että kumppani voi lyödä minua vain kerran, koska eroaisin samantien, enkä päästäisi sellaista miestä enää koskaan lähelleni. - Itse en ole koskaan lyönyt ketään, en lasta enkä aikuista. Hellät kosketukset ovat paljon mukavampia. ;)

      Lähiympäristössäni ei taida olla yhtään väkivaltaista kantasuomalaista, ei miestä, eikä naistakaan. - Onneksi.

      • Kun katson elämänkulkuani taaksepäin ja muistan avomiehet,aviomiehet, jonkin sortin seurustelut kantasuomalaisten miesten kanssa.

        Vain toinen aviomieheni ei lyönyt minua koskaan. Hän on siis edesmennyt.

        Kaikilla muilla miehillä nyrkki heilahti, kännipäissään.

        Jokaisella näistä miehistä oli taustalla rikkinäinen perhe ja juoppo isä.
        Yhdellä juoppo äiti.

        Valitsin seurani väärin. Tein jotain, mikä sai ukot lyömään.
        Mitä se sitten oli?

        Ainakin yksi oli se miesten valtava omistamisen halu ja mustasukkaisuus.

        Naisen pitää olla jonkin näköinen, että saa tanssi- ja muuta seuraa.
        Mutta se kääntyy itseään vastaan.

        Kukaan ei saa katsoa.
        Pitäisi melkein pukeutua säkkiin ja pistää liina tiukasti kasvojen suojaksi.

        Ei kantasuomalaisetkaan miehet ole tykännyt siitä, että nainen kulkee puolialasti julkisilla paikoilla.

        Helposti saa lorton maineen.

        Kun tänne Suomeen pyyhkäisi kymmen


      • Aviomieheni kanssa olimme olleet reilut pari vuotta parhaat kaverit/ystävät, kun avioiduimme. Harrastimme monenlaisia asioita yhdessä ja vietimme suurimman osan vapaa-ajoistamme yhdessä. Luotimme toisiimme, eikä kai kumpikaan meistä ollut mustasukkainen.

        Minulla oli muutamia miehiä, jotka olivat hyviä ystäviä/kavereita/kollegoja, mutta en edes flirttaillut heidän kanssaan, eikä uskottomuus ole koskaan tullut mieleenikään.

        Parisuhteessa pitäisi antaa tilaa myös kumppanin omalle elämälle ja harrastuksille. Tietysti on mukavaa, jos molemmat haluavat jakaa ne kaikki yhdessä. ;)


      • Edellinen kirjoitus karkasi käsistä.

        Siis kun Suomeen pyyhkäisi yht'äkkiä kymmeniä tuhansia, yksinäisiä, eri kulttuuriin kuuluvia miehiä, katastrofi oli valmis.

        Mitenkä kukaan päättäjistä edes kuvitteli,että se toimisi.
        Pieleen meni tosi pahasti.

        Laitettiin miehet vokkeihin asumaan yhtenä rykelmänä.
        Toisilleen vieraat pakolaiset.
        Ei millään voi toimia.

        Olen aikoinaan asunut soluasunnoissa eri paikkakunnilta tulleiden naisten kanssa.

        Sielläkin on monta vaikeutta sopeutua, vaikka huonekaveriin.
        Minulle tuotti savonlikat päänsärkyä.

        No vähän aiheesta meni pois.

        Ulkomaalaiset miehet ovat työttömiä, joutokäynnillä, liikkuvat ryhmissä.

        Nuoret naiset kiinnostavat ja pukeutumien stringeihin ja napapaitaan antaa väärää singnaalia.

        Netti on tietty vahingollinen, kun nuori, lapsi uskoo kaiken soopan.

        Tarvitaan vanhempia, kouluja, isosia, ketätahansa järkevää porukkaakatsomaan yhdessä netin maailmaa.

        Ja nimenomaan näitä houkutuslintusivuja.

        Kouluihin lisää tunteja netin vaaroista.


      • anatoli.asikainen
        2lesken kirjoitti:

        Edellinen kirjoitus karkasi käsistä.

        Siis kun Suomeen pyyhkäisi yht'äkkiä kymmeniä tuhansia, yksinäisiä, eri kulttuuriin kuuluvia miehiä, katastrofi oli valmis.

        Mitenkä kukaan päättäjistä edes kuvitteli,että se toimisi.
        Pieleen meni tosi pahasti.

        Laitettiin miehet vokkeihin asumaan yhtenä rykelmänä.
        Toisilleen vieraat pakolaiset.
        Ei millään voi toimia.

        Olen aikoinaan asunut soluasunnoissa eri paikkakunnilta tulleiden naisten kanssa.

        Sielläkin on monta vaikeutta sopeutua, vaikka huonekaveriin.
        Minulle tuotti savonlikat päänsärkyä.

        No vähän aiheesta meni pois.

        Ulkomaalaiset miehet ovat työttömiä, joutokäynnillä, liikkuvat ryhmissä.

        Nuoret naiset kiinnostavat ja pukeutumien stringeihin ja napapaitaan antaa väärää singnaalia.

        Netti on tietty vahingollinen, kun nuori, lapsi uskoo kaiken soopan.

        Tarvitaan vanhempia, kouluja, isosia, ketätahansa järkevää porukkaakatsomaan yhdessä netin maailmaa.

        Ja nimenomaan näitä houkutuslintusivuja.

        Kouluihin lisää tunteja netin vaaroista.

        Eipä tarvi Vok:issa olla kuin eri "uskontokuntaan" eli Shiia- tai sunnimuslimeja niin riita ja kärhämä on valmis. Eli nämä "veitikat" eivät tule toimeen edes toistensa kanssa,saati muiden jotka ovat "vääräuskoisia" ja arvottomia kuten me suomalaiset heidän mielestään olemme.
        Apu ja "turva" kyllä kelpaa ja raha!


      • kylmätotuus
        2lesken kirjoitti:

        Kun katson elämänkulkuani taaksepäin ja muistan avomiehet,aviomiehet, jonkin sortin seurustelut kantasuomalaisten miesten kanssa.

        Vain toinen aviomieheni ei lyönyt minua koskaan. Hän on siis edesmennyt.

        Kaikilla muilla miehillä nyrkki heilahti, kännipäissään.

        Jokaisella näistä miehistä oli taustalla rikkinäinen perhe ja juoppo isä.
        Yhdellä juoppo äiti.

        Valitsin seurani väärin. Tein jotain, mikä sai ukot lyömään.
        Mitä se sitten oli?

        Ainakin yksi oli se miesten valtava omistamisen halu ja mustasukkaisuus.

        Naisen pitää olla jonkin näköinen, että saa tanssi- ja muuta seuraa.
        Mutta se kääntyy itseään vastaan.

        Kukaan ei saa katsoa.
        Pitäisi melkein pukeutua säkkiin ja pistää liina tiukasti kasvojen suojaksi.

        Ei kantasuomalaisetkaan miehet ole tykännyt siitä, että nainen kulkee puolialasti julkisilla paikoilla.

        Helposti saa lorton maineen.

        Kun tänne Suomeen pyyhkäisi kymmen

        Omistamisen halu ja mustasukkaisuus ovat merkkejä olemattomasta itsetunnosta, olipa sitten kyseessä mies tai nainen.

        Hiveleehän se aluksi sekä naisia että miehiä, jos kumppani on mustasukkainen "kilpakosijoista". Oletamme olevamme hänelle niin tärkeä ihminen, että se on syynä kumppanimme käyttäytymiseen.
        Näinhän ei tietenkään ole, jos tuollainen käyttäytyminen menee överiksi ja saa "sairaalloisia" piirteitä.

        Minulla on vain yksi kokemus suomalaisesta miehestä, joka oli sairaan mustasukkainen.
        Olin silloin vielä nuori ja (nättikin) ja innokas keskustelemaan samassa pöydässä olevien ihmisten kanssa.
        Kävimme ravintoloissa tanssimassa, syömässä ja juomassakin. Juominen ei kuitenkaan ollut pääasia.

        Muistan elävästi vieläkin erään tapauksen.
        Olimme kantapaikassamme syömässä ja samassa pöydässä ruokaili aivan tuntematon mies, jonka kanssa kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu, jossa minun ja hänen mielipiteensä aiheesta olivat samoilla linjoilla, mutta silloisen miesystäväni näkemys aiheesta oli aivan toinen.
        Jos en aivan väärin muista, niin keskustelu käsitteli naisen asemaa yhteiskunnassamme.

        Syötyämme lähdimme mieskaverini asunnolle ja hän alkoi naputtamaan siitä, etten ollutkaan myötäillyt hänen näkemystään vaan asettunut sitä vastaan ollen samaa mieltä ventovieraan miehen kanssa.
        Hänen käytöksensä muuttui jotenkin uhkaavaksi ja silloin päähäni tuli isäni antama ohje, jonka sisältö on jokseenkin seuraava: " Kukaan ei sinua omista ja toimi niin kuin itsestäsi tuntuu hyvältä ja oikealta".

        Noudatin ohjetta ja lähdin omaan kotiini. Onneksi minulla oli oma kämppä, minne mennä. Suhde loppui piakkoin tuon episodin jälkeen.

        Miesystäväni lapsuus oli täynnä hylkäämistä ja nöyryytystä. Isän juopottelua, syrjähyppyjä ja vaimonsa kaltoinkohtelua, joka lopulta johti äitinsä mielenterveyden romahtamiseen, sairaalahoitoon ja siihen, että lapset sijoitettiin kuka mihinkin.

        Rahaa, maita ja mantuja perheellä oli, mutta muuta ei sitten ollutkaan.

        Tunnen monia kantasuomalaisia
        perheitä, joissa väkivaltaa esiintyy päivittäin, mutta se piilotetaan edelleen.

        Tämä aloitus koskee kantasuomalaisia ja hyvä niin.
        Siksi pidän asiattomana tuoda keskusteluun muita kansallisuuksia.
        Heidän käyttäytymiselleen on useita aloituksia.

        Aloittajalle kiitos aiheesta ja hänen omista kokemuksistaan, mitkä aloitukseen liittyvät.


    • kysynn

      -t-- tällä kyläkunnalla vaino joka kohdistuu vajaakuntoisiin iäkkäisiin vammaisnaisiin on ollut vuosikymmenistä inhottavaa piinaa - kotiin tunkeutumisia , kimppuunkäymisiä omaisuuden ja varojen katoaamista . sotkemista- kaikki asiakirjat kateissa . mm. eräänaikoinaan ostamani maapaikan kauppakirjat ja oikeudessa julkisen kaupanvahvistajan allekirjaamat lainhuud. paperit - ihan mitättömistä asioista ei liene kyse aikoinaan sekin maaaalue sähköliittymineen maksoi yli 25.000.00 euroa --- sokea olen kun hakkaisivat aikoinaan niin pahasti ja muitakin vammoja ohella - mutta miksi ne rökäleetkään , jotka vanhoja akkoja ylipäätään kulkevat hakkaamassa - voisivatko koskaan maailmassa käyttäytyä ihmisten tavoin?

      • EiköOnneaLainkaan

        Täytyy kyllä sanoa, että useat kertomuksesi elämästäsi ovat jotain, jota on vaikea kuvitella koko elämän kestäneeksi jatkumoksi, miten kukaan pystyy selviämään moisesta?


    • flegmaatti

      Ei ole oikein uskottavaa. Nyrkkiä päähän ties mihin kohtaan!? Jos mies lyö suutuspäissään naista päähän mihin kohtaan tahansa niin jotain särkyy. Luuta tai rustoa murtuu. Hampaita lähtee. Jotain varsin pahaa tapahtuu.
      Oma äitini ei nalkutuksen jälkeen jäänyt odottamaan kastastrofia vaan poistuimme liukkaasti ajoissa.

      Jos ei ole syntynyt pahempia vammoja niin epäilen kohteena olleiden naisten liioittelevan, joka sinänsä ei tee lyömistä hyväksytyksi vaan pikemminkin päin vastoin. Hallittu voiman käyttö on tuomittavampaa kuin pikaistuksissa lyöminen. Sadismia!

      Jos minä vielä hauraana, 75v vanhuksena löisin vaimoani päähän tosissani niin taatusti jotain murtuisi.

      • murheitamullakin

        Minulta on kuollut jo kolme vaimoa.
        Kaksi kuoli syötyään myrkyllisistä sienistä tehtyä keittoa.
        Kolmas kuoli kallonmurtumaan.
        Kun ei suostunut suosiolla syömään sitä sienisoppaa...


    • vfihimsf

      ---- - kun pääsin aikoinaan työeläkkeelle --invaliditeettia oli jo kertynyt aiempina vuosina100%--- se naisiin ja lapsiin kohdistettu armoton ja raaka väkivalta on niin todella raakaa meininkiä - sukupolvista kenties seuraavinkiin selkiytyy mun mieleestå aikahyvin m iten yhteiskunta hyödyntää vajaakuntoisia bisneksisssä esm erään 51-v vakavaan alzheimer-tautiin sairastuneen sairaanhoitajan kertomuksena -- päivän uutisointiasiana.

    • töött

      --- mua hakkasi niin miespuoliset kuin kaikk heidän eksänsä -pitivät kaikk muaniin huoravetoisena - pitoisena tyyppinä. Hirviösuku - kaikille viinaa - huumeita -mielisairautta muitten sairauksien ja vammojen ohella -- olin ihmisten mielestä ainoa yksilö jonka moraalissa ainoastaan oli jotain vakavansorttista vikaa.

    • vfhimsf

      ---sotien jälkeisessä maassa jayhteiskunnassa paljon luettiin vanhoja satuja kun kirjastolaitos oli olemassa - useinmiten koulujen yhteydessä . Eivävätkä ihan kaikki tarinat mitä koulutunneillakin luettiin totisella hartaaudella - yhtään mitään hauskoja olleet , vaan pikemminkin tosi julmia ja raakalaismaisia tarinoita Uskonnoillakin varmaan joka aikakaudella osuutensa. Kunaikuisiällä lääkäri joskus ehdotti mulle vammaisen jalan hoidoksi amputaatiota - ihan esimmäiseksi nousi mieleen lapsena luetut tarinat tytöstä joka rakasti tanssimista ja punaista väriäkin - oli punainen puku ja samaa synnlliseksi luokiteltua väriä kengatkin --- körttikansalaisten uskon mukaan pahakin saa aina palkkansa - ei sitäkyllä kuusivuotiaana oikein ymmärtänyt tai edes tiennytkään - minkälainen mahti esm lukemisella ja luetuilla teksteillä ihmisen elossa ja olemisessa on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1865
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1817
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1738
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1302
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      60
      1119
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1102
    Aihe