Kauanko palstalaisilla on kestänyt eläkepäätöksen saaminen? Itselleni päätös tuli viimeisen työssäolokuukauden lopulla, mutta mieheni on ollut pois töistä jo toista kuukautta ja päätöstä ei näy ei kuulu. Hakemuksen hän jätti joulukuun alussa eli noin 2 kk sitten. Mitään epäselvää ei pitäisi olla. Kymmeniä vuosia ollut samalla työnantajalla, eikä muita tuloja kuin tuo palkka.
Eläkepäätös
8
67
Vastaukset
- Osa-aikaeläkeläinen
Kyllä se sieltä tulee. Minunkin hakemukseni oli välillä hukassa, mutta sähköinen kun oli, niin löytyi. Ei kannata hätäillä.
Työnantajastakin käsittely on kiinni, kuinka nopeasti sieltä tarvittavat tiedot tulevat.jos en väärin muista, niin työnantaja antoi tiedot hakemukseeni. menettely saattaa riippua eläkelaitoksesta, en tiedä. hain eläkettä n. 2 kk ennen eläkkeellejäämistä ja päätöksen saamiseen kului 6 viikkoa.
- Osa-aikaeläkeläinen
Minä työskentelin energiajätissämme, ja loppatilikin piti ottaa sähköisesti. Lisäksi piti huolehtia siitä että esimies muistaa hyväksyä sen. Eläkehakemukseni olin tehnyt jo aiemmin, ja sitä rataa homma eteni. Piti tosin olla yhteydessä Varmaan, kun olin osa-aikaeläkkeellä, sillä vanhalla, ja tienasin liikaa. Suurin tuloeräni oli TESn mukaiset lomarahani, jotka maksetaan vanhuuseläkkeelle jäävälle. Lomat kun piti pitää pois, ja sehän minulle sopi!
- Elluke
Katso kelan sivuilta käsittely ajat. esim Työkyvyttömyys eläkepäätökset 10 viikkoa.
- flegmaatti
Lienee eri tapaus mutta eläke kuitenkin.
Pitkäaikaistyöttömyyteni muuttui "putkeksi" muistaakseni automaattisesti. Putki puolestaan työttömyyseläkkeeksi ja se sittemmin "normaalieläkkeeksi" täysin huomaamatta.
En muista, tai tiedä josko työkkärin tai liiton ihmiset olisivat kysyneet mitään.
Siis hyvä palvelu meillä pitkäaikaistyöttömillä.
Ainoa kysely tuli työeläkeyhtiöltä koska eräs tynantajani oli jättänyt eläkevakuutusmaksut maksamatta.
7 vakituista työsuhdetta ja 10 pätkää. 7kk < 2pv. - Bengalitikku
Kannattaa tiedustella.
Pari kuukautta meni. Ihan muuten ok., yksi työsuhde puuttui perusteista, mutta
Oiottiin jo seuraavaan.- henrjii
joo soittamalla selviää, voi puuttua jokin työantajatodistus, tai palkkatodistus
miksi päätöstä ei käsitellä.
- Prkleen-tuppisuut
Mistään aikaisemmasta ei voi vetää johtopäätöstä, ennen on ollut ennen, nyt on nyt.
Eläkeyhtiöitäkin niin paljon, että on yksilöllistä, kauanko päätös vie?
Joillakin voi olla ruuhkaa, liian vähän henkilöitä, tai on sairauslomalaisia, lomalaisia jne.
Pari kuukautta alkaa olla kuitenkin niin pitkä aika, että miksi odottajat ei tartu puhelimeen ja kysele!
Kun pommittaa joka toinen päivä, kyllä se eläkepäätöskin nopeutuu.
Ei ne täällä palstalla ratkea.
- Työkyvyttömyyseläkkeelle pääsin viikossa kun paperit läksi. Taisi olla v2011.
- Siirtyessäni vanhemmalle eläkkeelle se tapahtui vuorokaudessa. Tein muistutus soiton.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1624581Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392522Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1452173Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet331328- 701184
Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711122Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen711064Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k31018En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391013- 53943