keskustellaanko

Kuinka kauan olet ollut naimisissa?

Miksi olet yksin? Onko puolisosi matkatöissä tai muuten muissa maisemissa?

Kait sitä tahtoo joskus keskustella jonkun muunkin kuin puolison kanssa. Haluaa vain pitää hajuraon toisiin ihmisiin, koska ihminen on yleensä paha.

"Yksin oot sinä ihminen,
yksin keskellä kaiken,
yksin sä syntyvä oot,
yksin sä kuoleva oot"

Olin pitkässä liitossani enemmän yksin kuin koskaan muulloin. Johtuu siitä että on erilaiset harrastukset ja yhteiset puheenaiheet vaan loppuu, kun ajaudutaan erilaisiin kiinnostuksenkohteisiin. Toiset pariskunnat sitten pystyvät keskustelemaan asiasta ja löytävät yhteisen harrastuksen. Toiset jatkavat tylsää yksinäistä elämää tai eroavat. Oletko yrittänyt ottaa asiaa puheeksi kumppanisi kanssa?

Olen aivan yksin, elän yksin omaa talouttani,
puoliso kuollut,
jälkeläiset ei pidä yhteyttä,
kylläki kaipaan lastenlapsia hyvi hyvin hyvin paljon ,
mutta heidät on erotettu elämästäni pois,
mikä tietenki on suuren surun aihe,
muistan jokaista rakasta jälkeläistäni
ja jokaista lastenlapsiani joka ikinen päivä,
rukoilen heille siunausta ja menestystä, luojan suojelua heidän elämänsä varrelle,
-----

SITTEN
SUURI MUTTA
en koe olevani yksinäinen, vaikka elän yksin,
pitkän elämäni varrella olen oppinu elämään aivain yksi,
koen elämäni olevan hyvin täyteläistä menoineen,
näen ihmisiä harrastusten piireissäni niin paljon kuin itse haluan,
enkä aina halua tavata ketään,
osaan olla myös itsekäs,
loppuelämäni vietän itseäni paapoen kaikelaisilla mielihaluilla sun tekemisillä,

nyt vanhana haluis jo joskus kuolla,
ei haluis elää niin vanhaksi että tulee avuttomaksi,
ku hirvittää noi nykyiset vanhusten hoitolaitokset siis KIDUTUS -laitokset,


joskus vaan haluis kadota ihan outoon ympäristöön,
tielle tietämättömille,
ku noi rakkaat perilleiset, lähisukulaisetkaa ei välitä pätkänvertaa omasta vanhuksestaan,


--
alottajalle sanoisin,,,
opettele hyväksymään itsesi,
opettele elämään myös yksin,
opiskele itseäsi siis itsesi tuntemista,
aikoinaan nuorena lapsiperheellisenä minäki tunsin joskus avioliitossani suurta yksinäisyyttä,
kävin terapiassa ,
sieltä sainki hyviä ajatuksia oppia elämään itsensä kanssa sovussa,
siitä se yksinäisyys pikkuhiljaa kummasti katoaa,
loppujen lopuksi et koskaan olekkaan yksin etkä tunne yksinäisyyttä,
vaikka eläisit elämääsi aivan yksi,

Kaksin yksin on moni avioliitossa.
Mieheni oli kilpaurheilija, itseäni ei taas urheilu ole ikinä kiinnostanut tippaakaan.
Sitten omaishoito, mies ei enää ollut henkisesti tässä maailmassa, yksin piti olla, ei lisäksi päässyt mihinkään kotoa kun vapailla.
En silti ole katkera mistään, elämä kului kuten olin itse sen petannut.
Kai olen tottunut olemaan yksin, viihdyn mainiosti yksin vaikka nyt saisin mennä ja tulla miten paljon vain.
On sentään kaveri joka käy viikonloppuisin ja lomillaan, itse en juuri halua lähteä hänen luokseen, tykkään olla kotonani.
Nyt ollaan lumen keskellä mökillä, odottelen Fasaania syömään, ripottelen siemeniä maahan sitä varten kun ei pääse lintulaudalle.
Talitinttejä, Oravia, Punatulkkuja ja muita tunnistamattomia lintuja on nytkin syöttöpaikalla, niitä on mukava seurata.

Mikä mahtaa olla vikana kun en ole ikään tuntenut olevani yksin. Hakeudun yksinäisyyteen jos tunnen tarvetta, ajelen mökille esim. lumitöihin. Elämme kahden kerroksen väen elämää. Tunnemme toistemme läsnäolon, mutta annamme tilaa toisillemme. Keskustelimme illalla, puheyhteyden tärkeydestä parisuhteessa. On ihmisiä, joilla pitää telkkari olla auki, jotta se särkisi parisuhteen hiljaisuuden.

Olen siksi yksin koska mieheni on vakavasti monisairas ja elinaikaa ei kauan taida enään olla eikä ole lapsia ei ystäviä, sukulaisetkin kaikki kuolleet.
Haluaisin joskus päästä jonnekkin kahville, teatteriin, kirpparille tai johonkin jonkun kivan ihmisen seurassa mutta taitaa jäädä haaveeksi.