Montako kumppania sinulla on ollut?

Yhden kerran olin naimisissa. Avopuolisoita ei yhtään. Joskus nuorena pidempiä seurustelusuhteita. En koskaan ole asunut kahdestaan kenenkään ns. puolison kanssa.

Yksin on ihana olla ja asua. En tiedä miksi, mutta saa vaan olla ja nauttia. Kun ei ole koskaan kenenkään kanssa kaksistaan asunut, ei sellaista osaa edes ajatella.

Mitä sä sillä tiedolla teet.

Mitä kiinnostavaa on tietää, kuinka monta kumppania kelläkin on ollut?
Ja laskeskeleeko kukaan, että hmmm... nyt mulla on ollut niin ja niin monta seurustelukaveria elämäni aikana.
Ihminen menee eteenpäin elämässään ja jos suhde loppuu, niin miten kauan aikaa sitä haikailee mennyttä. Uskon että ex seurustelukaveri vaan unohtuu, kun/jos uuden löytää. Ja vaikka ei löytyisikään sopivaa, niin mitä sitä kannattaa aikaansa hukata miettimällä kumppania jonka on jättänyt.

Omituisia kysymyksiä täältä saa lukea. Mitä se kenellekään kuuluu, kuinka monta ihmistä kelläkin on ollut. Tämäkin aloitus menee jo utelun puolelle.

Kaksi on ollut ja se kolmas menossa. Jos jään yksin, katson uuden suhteen, en odota vaan etsin. Ja uskon löytäväni, en siksi että olisin jotenkin parempi/kauniimpi/komeampi/viisaampi ihminen vaan siksi että on monta parisuhdetta etsivää ihmistä ja minulle kelpaa tavallinen virheilläkin varustettu tyyppi. En odota räiskyvää intohimoa, rattoisa yhdessäolo riittää kohtalaisine erimielisyyksineen.

Onhan näitä ollut ja on. Rakastua voi tulisesti iästä riippumatta.

Toista kertaa olen naimisissa. Avoliittoja minulla ei ole ollut.

kerran aviossa ja kerran avossa. haluaisin vielä löytää kumppanin, vaikkakaan en välttämättä enää asuinkumppania, oma tupa ja oma lupa kun on hyvä. ei ikä ole rakastumiselle este, tunteet säilyvät kuolemaan asti vaikka kuinka vanhaksi eläisimme.

En ymmärrä, miksei anonyyminä voisi keskustella ihan mistä asiasta tahansa, myös intiimeistä ja yksityisistä. Itse hämmästyin äskettäin Eeva Kilven juttuja naisen seksuaalisuudesta ym. sellaisesta.

Minulla on ollut kaksi rakasta läheistä, jotka molemmat ovat jo jatkaneet matkaansa tuntemattomiin maisemiin. Ensimmäisen kanssa solmimme avioliiton ja perustimme perheen jälkeläisineen. Elimme lähes 20 vuotta yhdessä.
Jälkimmäisen kumppanin kanssa elimme myös lähes 20 vuotta yhdessä, mutta molemmilla oli myös oma asunto. Tarvitsin aina välillä myös ihan omaa tilaa.

Alottajalle,,,,
Jos ja kun sinusta tuntuu että voisit vielä sitoutua parisuhteeseen,
ehdottomasti tee se,
elämä saattaa olla vielä pitkä, kymmeniä vuosia,
niitten viettäminen yhdessä on mielekkäämpää,
kuin yksin mököttää neljänseinän sisällä,
ja haikailla, kumpa olis oma kaveri,
matkailu ja kaikenlainen oleminen ja menot yhdessä on mielekkämpiä oman kumppanin kanssa,

Jos tämä lähes 50 vuoden avioliitto päättyisi niin että minä jäisin "jäljelle", niin en ainakaan etsimällä etsisi uutta parisuhdetta. Ei ketään muita siihen asuntoon missä minä sitten asun, eieiei!

Ystäviä toki soisin olevan silloin vielä elossa, sekä nais- että miespuolisia. Muuten olisi surkeaa, vaikka omia jälkeläisiä on ja määrä vaan lisääntyy :). Lähes-ikätoverit ovat myös ihmiselle tärkeitä, olivatpa sitten sydänystäviä, lapsuustovereita, harrastuskavereita tai hyvänpäiväntuttuja.

Kerran naimisissa, kaksi avoliittoa. 1 a 3 kuolleet ja luultavasti keskimmäinenkin,koska sairasti nuoruusiän diabetesta ja ikää melkein 9 vuotta enemmän, kuin mulla.
Nyt olen jo monta vuotta asustellut yksikseni, kissakin seurana jo monta vuotta.
Toisen puolen vuodesta asun mökkimaisemissa ja siellä on sukua ympärillä taajaan.
Nautin omasta rauhastani, en tällä haavaa vaihtaisi tätä vapautta mihinkään.
En kaipaa ketään rinalleni enää ja koska en ole ikinä ollut mikään salamarakastuja, en edes sellaista kuvittele eteeni tulevan.

Yksi puoliso jonka kanssa ehdittiin olla yli 50 vuotta aviossa, tulevaisuudesta en tiedä, puolison pois meno on liian lähellä.
Vaikka tiedän etten halua elää loppuikääni yksin, olen laumaeläin.

En nyt laittaisi paremmusjärjestykseen näitä galluppeja.
Ensin luulin, että on nostettu ylös vähän aikaa sitten ollut aloitus, mutta taisikin olla yhdessä faceryhmässä tämä sama kysely. Kuuluukohan aloittaja samaan ryhmään?

Minä olen vanhapiika vieläkin, Yhtä moni on mennyt kuin on tullutkin. Kaikki samasta syystä, että ovet alkaneet vilkuilemaan sivuilleen. Ei siis yhtään vakavastiotettavaa.

Tietynlainen kolarihan sekin on, jos tunteet kolaroi ja ero tulee, korjausta varmaan joutuu tekemään.
Että saa julkisivun taas kuntoon ja ehkä pitää renkaatkin vaihtaa tai ainakin ottaa pois.

Kysyä aina saa, mutta pakko ei ole vastata, olipa ollut monta tai yksi ja ainoa, ainutkertainen.

Vain ja ainoastaan yksi, jonka kanssa olin kunnes kuolema eroitti. Oli sen verran vaikea kokemus, että en enää halua uusia kokemuksia. Olen vapaa halleluja!

Muijan kaa jo yli 40 v. jos niin ikävästi kävis että hän ennen minua niin vanhan koiran otan, uutta naista vain one night standiksi :)

Minulla on ollut vain nämä kaksi kättä ja pläkkän dekker.

Pari kertaa naimisissa muutama avokki sekä seurustelusuhteita lukematon määrä intiimein suhtein. Lukua ei ykinkertasesti tiedä, kun on ollut vähän naisiin menevä luonne , jopa rentuksi jotkut nimitteli tiskirätin takaa.

Kolmannen kanssa olen ollut aviossa vuodesta 1969. Sitä enen oli kahtena kesänä 3 kk kesäheila ja viikonloppujuttuja useita kymmeniä.

Aloittaisin etsimään heti uutta kun nykyinen kuolisi, yhteen en ehkä koskaan muutaisi.

Autokolareita 0, kerran ollen ensimmäisenä vuonna 1965 ajanut oven omassa pihassa koivuun, silloin oli kasko 6 kk. Myöhemmin ei ollut enää kaskoa, samana vuonna hurjassa vauhdissa useita kertoja ympäri. Auto käätyi pyörilleen ja tulin pois kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Peltien oikaisu maksoi 800 mk, koko auton maalaus 200 mk, uusi keväällä ostettu uusi auto maksoi 6500 mk. Nykyään ei saisi 15 % uushankintahinnasta kuin takaluukun uusiksi. Mustavalkotelkkari maksoi silloin noin 800 mk, kun asensivat myös antennin katolla.

Sitä olen usein miettinyt, mitä maksoi kuutio koivuhalkoja, muistelisin että 200-300 mk.

Kiva aloitus...Tämä on mielenkiintoinen aloitus,
aina kiinnostaa ihmisten suhteet ja perhesuhteet ja naimiset, riiuut, panot ja erot.
Jos ei kukaan oma-aloitteisesti kerro kyselen ja utelen, tiedonhaluinen olen juuriani myöten.
Missä ihmiset asuu ja mitä ne tekee työkseen tai mitä ovat tehneet töikseen.
Mitä kummaa kukin harrastaa ja onko ne iloisia vai surullisia. Riitelikö ne siippansa kanssa vai rakastiko vai tavan mukaan vaan yhden pöydän alla jalkojaan riiputti.
Suunnitelmistakin voisi kysäistä, aikooko elää sata vai vaan seittemänkymppiseksi.
Ihmisestä ja ihmisistä pitää olla kiinnostunut,
eihän me olla yhdentekeviä toisillemme. Jos kukaan ei koskaan meiltä kysele mitään, ei edes että mitä kuuluu, eihän meitä ole silloin edes olemassa kenellekään. ollaan vain hyppivä happi tai typpiatomi maailmankaikkeudessa.
Ihanaa kun joku jotain kysyy ja nyt vastaan...

Olen varma, vaikka kokemusta ei ole, että sitoutuneen ihmissuhteen voi perustaa missä iässä vaan.
Ei se ole iästä kiinni kun vaan sopiva löytyy,
mutta mitä vanhemmaksi tulee ja isommaksi kasvaa sen vaikeampaa on löytää henkilöä, jonka kanssa voisi sen suhderusetin solmia.