Hei. Olen 14-vuotias poika ja haluaisin kaverita. Minulla on yksi kaveri koulun ulkopuolella,mutta olen hänen kanssaan harvoin. Haluaisin enemmän kaverita,koska minua harmittaa se että esimerkiksi viikonloppuisin minulla ei ole mitään tekemistä vaan olen vain kotona. En kuitenkaan uskalla koskaan kysyä ketään, koska pelkään että minut torjutaan. Onko mitään helppoa tapaa saada kavereita?
Vastaukset 6
- Kahdenäippä
Kaverittomuus on harmi juttu. Onko sinulla mitään harrastuksia, josta voisit saada kavereita? Onko luokallasi / koulussasi ketään, joka on myös yksinäinen? Lähestyt rohkeasti ja kysyt esim lätkämatsia katsomaan. Tsemppiä😄
- cheese2
Harrastan yhtä joukkuelajia mutta en ole vielä kysynyt ketään. Huomenna aion kysyä yhtä poikaa meidän koulusta luistelemaan.
Onko lähelläsi nuorisotaloa tai -kahvilaa, jossa muut ikäisesi viettävät aikaa? Jos on, niin mene mukaan.
Ei niitä näy saavan, keskity siihen yhteen kaverisuhteeseen tai hanki harrastus. Harrastuksista olen saanut yllättävän paljon kavereita, toisaalta ne kaikki on myöhemmin kadonnut johonkin.. Mutta se on taas ihan oma syy.
Tärkeintä on (ehkä hieman kliseisesti) tottua olemaan itsensä kanssa, pärjäämään yksin mutta ottaa toisaalta ihmiset joiden kanssa tulee toimeen avosylin vastaan. Olen itse huomannut, että jos pitää itsestään ainakin jossain määrin, voi pärjätä paremmin muiden ihmisten kanssa.- Anonyymi00004
taidan olla vähä myöhäs
- Anonyymi00005
Hei rohkeasti vaan. Jos teiän koulussa on joku hiljainen kundi niin katot sopivan tilanteen niin mene rohkeasti juttelemaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.393988- 102885
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei272827- 74727
- 82726
- 71691
- 50645
- 37636
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38609- 44607