Kävin 3-vuoden tauon jälkeen Ruusulinnassa. Kyllä oli lattea ja iloton tunnelma. Samat naamat kuin vuosia sitten hakivat samoja naamoja. Ei hymyilty, saatikka juteltu partnerille. Oli kai puheenaiheet jo aikoja sitten loppuneet. Useita naisia saapui paikalle klo 21 jälkeen ja lähtivät pois naistentunnin alkaessa klo 23, jonnekin muualle ??
Ystäväni mukaan salsaillassa perjantaina 8.2 oli ollut iloinen ja hurmaava meno, monien uusien tanssijain tullessa Ruusulinnaan.
Järjestäisivät nyt pikaisesti ja useimmin latino-iltoja , ettei lavakulttuuri lopu kokonaan.
Lavatanssien syöksykierre kiihtyy!
6
87
Vastaukset
Verotus tuhoaa ja on jo tuhonnut ravintolakulttuurin ja tanssit siinä sivussa.
Veroa kaikesta ja kaikilta on Suomen tuho. Ei ilmasto tai sota.- hauskaaoli
Minäkin kävin Ruusulinnassa tanssimassa, nauramassa ja hymyilemässä.
Oli niin hyvät tanssit että hoh hoiijaa. Kiitos kivoille miehille joista osa oli ennestään tuttuja ja osa ihan tintemattomia.
Ei oltu aloittajan kanssa ilmeisti samana iltana ..... - erkksiesmrk
nakkikierre
- hyweyj
Latinoillat ne vasta sisäpiirijuttuja ovatkin. Herättävät tavan tanssikansassa lähinnä kummastusta.
- tämäontotuus
Latinotanssit ne vasta nopeuttaisikin lavojen alas ajon. Ne on loppujen lopuksi pieniä piirejä jotka tanssivat jotain salsaa ja muita lattareita koko illan. Iäkkäät ihmiset edellä tässä mennään vielä muutama vuosi, ennen kuin tanssit loppuvat kokonaan. Iltapäivätanssien suosio näyttää nykyään vaan kasvavan.
- hyväesimerkki
Lattari -illat voisivat olla selvästi merkattuja niin juuri ne harrastajat löytävät paikalle jotka niitä tanssivat. Muut voisivat taas käydä ns. normi iltoina. Näinhän Ruusulinna juuri mainostikin sitä perjantai iltaa ja viikonlopun toinen ilta oli sitten kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks545534Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si784272Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut353538Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623333Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023332Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.43030- 1102829
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1282249En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri582247Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon
ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu361741