Valokuvien näyttö muistisairaalle

Tarvitseekos välttämättä rasittaa muistisairaan muistia.

alottajalle :

hyvä kun jaksat tehdä vapaaehtoistyötä vanhusten ja muistisairaitten hyväksi,
toivottavasti siitä on hyötyä heille,
aikaki on hyötyä sinulle itselle
saat tunteen olla tärkeä ihminen vielä yhteiskunnalle,
on varmaan myös suuri ilo sinulle itsellesi,

Teimme anopille valokuva-albumin. Kirjoitimme kuvuen alle kuka kuvassa on milloin kuva on otettu. Alkuaikoina kun muisti osittain vielä pelasi oli mukava muistella menneitä. Hän tunnisti kuvien henkilöt ja paikat.

Kun sairaus eteni jäi kirja hyllyyn. Kun istuin anopin kuolinvuoteen vieressä olin joka päivälle ottanut jotain hänelle rakasta esinettä mukaan. Istuin ja kerroin mitä minulla oli mukanani. Kun anoppi kuoli ja keräsimme jäämistöä pois hoitokodista, huomasimme, että valokuva-albumista oli revitty tietyt kuvat pois. Ymmärsimme, että kyseiset henkilöt ja paikat eivät olleet hänen mieleensä. Milloin hän oli kuvat repinyt jäi epäselväksi.

Minä näyttelin Mammalle hänen omia kuviaan, äitinsä, isän, vihkikuvia jne. kun hän oli dementiakodissa eikä enää juuri muistanut ketään, lopussa ei edes minua, mutta ei hän tunnistanut ketään niistä kuvista eikä reagoinut niihin mitenkään.

Minulla aika hyvä kokemus muistisairaasta. Ei niistä vanhojen valokuvien näyttämisestä minun mielestä haittaakaan ole.
Hyötykin siinä, että muistisairas saa hyvänmielen, jos sattuu muistamaan menneitä tapahtumia.Varovasti kannattaa näyttää hautajaiskuvia, ja entisten seurustelukavereidenkuvia.
Ne on muistisairaalle tähtihetkiä, jos hän tuntee edesvähän aikaa elävänsä tätä päivää.

Luonani viipyi kerran pahasti muistisairas rouva ja hänellä oli oma valokuvakansio mukanaan, jossa oli hänen oma elämäntarinansa. Ei hän koskaan sitä kansiota oma-aloitteisesti tutkaillut ja kun yhdessä kateltiin, hän tokaisi jotain, sanoi, että joo kun utelin.

Mutta sitten kävi sillä tavalla, että hän huomasi kotoani seinän pätkän, jossa on paljon valokuvia omasta elämästäni ja sukulaisistani, erilaisista perhetapahtumista, uusia ja vanhoja valokuvia.
Hän innostui valtavasti, .."kato tuossa meidän pojat ja tuossa meidän perhekuva... voi hienoa, kun olet tänne nämä laittanut..."
Hän löysi melkein kaikista kuvista jotain tuttua ja suoraan omaan elämäänsä liittyvää. Kuvista sitten rupateltiin ja usein palattiin siihen seinän eteen kattelemaan niitä kuvia, joista oli tullut myös"hänen perhekuviaan".
Esimerkiksi yhdessä kuvassa oli soutuvene, hän osasi siitäkin kertoa vaikka mitä, siinä tilanteessa hän ehkä muisti oman veneensä ja osasi kertoa mistä mihin soudettiin, helteisistä kesäpäivistä jne.

Silloin huomasin, ettei sillä ole niin suurta merkitystä, onko kuvat omasta historiasta vaan se on tärkeää, että yhdessä puhutaan ja muistellaan.
Yksittäistapaushan tämä on , mutta näinkin voi käydä.
Mitä kuvia vaan voi katsella ja löytää yhteyksiä muistisairaan elettyyn elämään.

Eikö musiikki voi virkistää muistia; lapsuuden ja nuoruuden laulut?

Kuvat on katsottu. Entiset seurustelukumppanit olivat hänelle täysin vieraita ja yllätys, yllätys, oma hääkuvansa, jota hämmästyneenä katseli. Työelämästä muisti, mm. eläkkeellejäämisjuhlansa. Retket vanhojen työkavereiden kanssa. Muisti melkein kaikkien nimet. Joitakin nähtävyyksiä. Muista suvun juhlista ei oikein tajunnut, oli ilmeisesti liikaa ihmispaljoutta. Oli oikein mukava hetki, keskittyi paremmin kuin mihinkään muuhun pitkään aikaan. Olisi katsonut vaikka kuinka kauan ja haikeana kuvien loputtua sanoi: nytkö hylkäät minut yksin tänne. Kuvia oli noin 60 ja katsottiin kaikessa rauhassa. Se oli hyvä kokemus. Eli katsomme samat kuvat ensi kerralla uudestaan.
Näytin parille asukkaalle hänen hääkuvaansa, toinen riemastuneena: tuohan kävelee täällä joka päivä.

Noihan olivat mukavia ja hyviä kuvia, mut yks vieras muijan muikelo kun halus esitellä muistisairaalle junan alle jääneen kuormurin kuvia aikojen takaa. Ja jos oikein ymmärsin, niin todennäköisesti olis halunnut et lunastan ne häneltä sukulaiselleni.

Kyllä vanhojen kuvien katselu on hyvinkin sopivaa muistisairaalle.
Kannattaa valita sellaisia kuvia, mitkä tuovat mukavia muistoja. Tutut asiat luovat turvallisuutta.
Muistisairas, ellei sairaus ole kovin pitkällä, saattaa muistaa hyvinkin vanhoja asioita ja tapahtumia.

Kävin myös tänään, ei katsottu kuvia, kun tehtiin kävelylenkki ulkona. Mutta nyt muistinkin. Hän katsoi veljensä armeijakuvaa ja sanoi, en tiedä kuka tuo on. Yhdennäköisyyttäkin vahvasti sisaruksissa on. Minusta se on erikoista. Heillä on ollut hyvät välit, soitelleet paljon ja tavanneetkin silloin kun oli vielä terve. Nykyisin en soittelemisista tiedä, kun puhuu mitä sattuu, enkä puhelintietojaan katso.
Että dementikon sanotaan muistavat vanhat asiat ja unohtavan lähitapahtumat, niin huutia sille.

Ketjussa paljon niitä samoja kokemuksia joita itse koin muistisairaan äitini kanssa, myös skarppina loppuun asti pysyneen isän kanssa, hän kertoili meidän lisäksi lastenlapsille kuvista ja muisteli myös sota-aikoja loppuvuosina vasta-Onneksi muistoja on eräässä sittemmin kirjotetussa kirjassa myös.

Kävin eilenkin ja taas lenkin jälkeen kahvia odotellessa katsottiin muutama kuva. Jos ei koko ajan keksi jotain, niin hän nukahtaa, eikä sitten nuku yöllä hyvin. Ei tuntenut äitiään, joka kuvassa oli 80 v. En tiedä olisiko muistanut jos äiti olisi näyttänyt upealta tummaveriköltä, joka hän oli nuorena.
Hänellä on kotinsa avain mukana hoitokodissa, etsimme sen joka kerta kun on laittanut huoneeseensa jonnekin hukkaan. Kun avain löytyy, hän puristaa sitä, näyttää onnellisesta ja laittaa taskuunsa. Oikaisen myös solmussa olevan puhelimen ja television.
Oma äitini oli muistisairas. Vielä ihan loppuaikanaan veisasi useita virsiä ulkomuistista.

Käsittääkseni kasvomuisti heikkenee. Oma äitini ei tuntenut minua, mutta muisti viimeksi käydessäni oman lapsensa nimen eli minut, mutta sanoi että et sinä ole minun lapseni. Otin valokuvan kännykällä äidistäni ja näytin hänelle. Kysyi kuka tuo on, kysyi hän. Nukkuu paljon, pitää herätellä, että edes jotain juttua saa aikaiseksi.
Ikävä on äitiä.. ei se ole hän joka siinä nukkuu...Hyvin kertoi pärjäävänsä. Voi kun luoja olisi armollinen ja kutsuisi luokseen. Yksin siellä hoitokodissa nukkuu vuodesta toiseen..