ja tiedot olisivat varsinkin nykyisin tarpeellisia. Tavaroita ja palveluita on tarjolla niin paljon, ettei pysty valitsemaan oikein ellei ole tietoa. Itse olen pitkän elämäni aikana monta kertaa todennut, ettei ollut lainkaan turhaa, että jouduin tekemään kotihommia jo nuorena.
Kotitaloudelliset taidot
38
66
Vastaukset
- täti.moonika
Tokkopa ne sinun nuorena oppimat senaikaiset taidot palvelujen ja tuotteiden viidakossa enää auttaa. Mutta voithan aina päivittää taitojasi. Oletkohan mies, jotenkin siltä tuntuu. Me naisethan ollaan koko ikämme näitä asioita harrastettu.
- toinen-täti
Mieheltähän ap vaikuttaa, vaikka on pitkän elämän elänytkin. Ihmeellistä on kuitenkin, etteikö osaisi googlea käyttää, josta löytyy kaikenlaista tietoa. On tavaroistakin jopa hinta- ja laatuarvosteluja, joten siitä vain hakemaan.
Onkohan vaikeus avata hernesoppa purkki, tai muu peltinen tötterö? No, ruokaakin löytyy kaikenlaisista pakkauksista, joten sitten vain hellalle kuumenemaan, mutta muistaisi pistää sen lämmitettävän johonkin pannulle tai kattilaan, että ei nyt ihan keittolevylle!DD toinen-täti kirjoitti:
Mieheltähän ap vaikuttaa, vaikka on pitkän elämän elänytkin. Ihmeellistä on kuitenkin, etteikö osaisi googlea käyttää, josta löytyy kaikenlaista tietoa. On tavaroistakin jopa hinta- ja laatuarvosteluja, joten siitä vain hakemaan.
Onkohan vaikeus avata hernesoppa purkki, tai muu peltinen tötterö? No, ruokaakin löytyy kaikenlaisista pakkauksista, joten sitten vain hellalle kuumenemaan, mutta muistaisi pistää sen lämmitettävän johonkin pannulle tai kattilaan, että ei nyt ihan keittolevylle!DDSanonpa, että minun on vaikea avata hernesoppapurkki. En ole oikeanlaista avaajaa löytänyt, tai en vain osaa käyttää, ja siitä lenkistä purkin päällä en ole ikinä saanut purkkia auki.
Niinpä on ollut pakko opetella keittämään hernerokka ihan vaan kastrullissa liedellä.
Ohjeissa on nykyisin neuvo, että eineksen päältä on poistettava se muovikelmu. Varmaan joku uusavuton on aikanaan lämmittänyt sapuskan kelmuineen päivineen.
Vanhassa vitsissä kerrotaan keittäjästä, joka keitti munia, mutta ei saanut niitä kypsäksi, vaikka tuon tuostakin yritti haarukalla koetella joko on kypsynyt.
Ei se ruuan laitto ihan niin helppoa aina ole.- pirremiinapas
Makriina2 kirjoitti:
Sanonpa, että minun on vaikea avata hernesoppapurkki. En ole oikeanlaista avaajaa löytänyt, tai en vain osaa käyttää, ja siitä lenkistä purkin päällä en ole ikinä saanut purkkia auki.
Niinpä on ollut pakko opetella keittämään hernerokka ihan vaan kastrullissa liedellä.
Ohjeissa on nykyisin neuvo, että eineksen päältä on poistettava se muovikelmu. Varmaan joku uusavuton on aikanaan lämmittänyt sapuskan kelmuineen päivineen.
Vanhassa vitsissä kerrotaan keittäjästä, joka keitti munia, mutta ei saanut niitä kypsäksi, vaikka tuon tuostakin yritti haarukalla koetella joko on kypsynyt.
Ei se ruuan laitto ihan niin helppoa aina ole.Aukaisen hernekeittopurkin. sen sokallisen, niin että laitan jonkun joko veitsen tai mikä rautainen työkalu siihen sokan läpi menee; työnnän sen reunasta päin sisään ja nostan sillä veitsellä tai kampean sillä veitsellä sen kannen auki, ei miunkaan näpit enää kärsi avata sitä sormin.
Harvoin kyllä ostan valmista ärtseli sopaa.. - Makriina.ei.kirj
pirremiinapas kirjoitti:
Aukaisen hernekeittopurkin. sen sokallisen, niin että laitan jonkun joko veitsen tai mikä rautainen työkalu siihen sokan läpi menee; työnnän sen reunasta päin sisään ja nostan sillä veitsellä tai kampean sillä veitsellä sen kannen auki, ei miunkaan näpit enää kärsi avata sitä sormin.
Harvoin kyllä ostan valmista ärtseli sopaa..No se on se konsti minullakin ensimmäiseksi. Mutta onnistun yleensä vain irrottamaan sen lenkin.
Vältän säilykepurkkeja viimeiseen asti.
Mitä tulee hernekeittoon, niin justiin olen menossa panemaan herneet likoon ja hyvä maku saadaan possunpotkasta.
- pölyhiiri
Kotitaloushommien perusteet eivät miksikään ole muuttuneet, ruokaa on laitettava ja siivottava
niin kuin ennenkin, mutta
-tarjonta on monipuolistunut valtavasti mitä tulee ruoka-aineisiin
-välineitä on tullut lisää ja uudenlaisia sekä ruoanlaittoon että siivoukseen.
Siivousaineetkin alkaa olla jo "tiedettä" - ihan tarpeettomasti kotitalouksiin
"muka" erilaisia, kuitenkin ne ovat enimmäkseen samaa perusmyrkkyä kaikki.
Parilla hyvällä ekologisella aineella puhdistaa erinomaisesti erilaisia pintoja.
Monet ruoanlaittokokeilut voivat jäädä joskus yhteen kertaan,
erikoisvälineitä ei usein kannata hankkia ollenkaan kuten spaghetinkeittokattilaa tms. turhaa,
mitä myydään "välttämättömyytenä",
että tuntisi itsensä "loistokokiksi".
On joskus vaikeaa vertailla pelkän tiedon varassa laitteiden toimivuutta,
vaikka googlaisi kuinka tuoteselosteita ja "käyttäjien kokemuksia".
Enää ei löydä tehokasta pölynimuriakaan, koska EU-lainsäädäntö
madalsi imurien tehot energiansäästämiseksi. - flegmaatti
Lähdin kodistani täysin toopena. Pirttihirmu äitini oli vanhan kansan nainen. Vaikka hän päsmäröi 100%:sti asioissa niin miehet eivät puuttuneet taloustöihin pikkusormellaankaan.
Ulko- ja muut työt olivat täysin toinen juttu.
Kun 2-kymppisenä heppuna, loikkari virolaisen yläkerrassa asuessani, rahan puutteessa,yritin muistella lihapullien valmistusta niin muuta ei tullut mieleeni kuin jauheliha 300g ja sipuli. Seurauksena oli täydellinen katastrofi.
Avioituessani 7 vuotta mylhemmin olin taitavampi kuin vaimoni joka oli elänyt oman äitinsä suojelussa. - taitoo
En ole mies, vaan melko taitava nainen, joka osaa alan hyvin taidollisesti ja tiedollisesti. Selvää osaan ottaa monella eri kielellä, siis en tarkoittanut itseäni. Monella muulla ei päältäpäin katsoen ole homma hanskassa, näitä asioita ei arvosteta.
- laiturin.akka
Ei arvosteta ? Kyllä minusta arvostetaan. Se vain, että ennen niitä pidettiin itsestäänselvinä naisten taitoina. Jossain vaiheessa äitien kiinnostus (?) loppui opetella itse kodintaitoja eivätkä opettaneet tyttärilleenkään. En tiedä, missä vaiheessa ja miksi taidot katosivat aika monilta.
Valmiseineksetkö veivät kiinnostuksen tehdä itse ruokaa ?
Parissa tutussa nuorperheessä enimmäkseen mies tekee ruoan ja silittää ja ripustaa verhotkin seinään.
Ei siinä mitään. Parempi on että ikiaikaiset naisille "kuuluvat" tehtävät ottaa mieskin jakaakseen.
Naiset ovat kauan tehneet kahta työpäivää.
- Mikä_milloinkin
Minun äitini osasi keittää perunan ja kananmunan. Joskus kun tulin intoa puhkuen kotitaloustunnilta kotiin ja halusin kokeilla jotain ohjetta, hän lähti mielenosoituksellisesti ulos. En tiedä, miksi nainen, joka oli syntynyt 1900-luvun alkupuolella, oli voinut välttyä kaikilta kotitaloudellisilta taidoilta. Muiltakin kuin ruuanlaitolta.
Minusta ei ole tullit koti-ihmistä, mutta osaan laittaa ruokaa kohtalaisen hyvin. Kun jälkikasvu oli pientä, leivoin synttärikakut sun muut ja tein huomattavasti enempi ruokalajeja kuin mitä nyt viitsin tehdä. Nykyisin saa onneksi kaupoista kaikenlaista mikä helpottaa ruuanlaittoa ja eineksiä on ja valmisruokaa.
En ole kiinnostunut astioista, matoista, verhoista sun muusta tippaakaan, siivoan hyvin pinnallisesti ja miten sattuu. Asialla ei nyt ole enää suuremminväliä, kun ei tarvi leikkiä kotia ja perhettä. Mies on tottunut tyyliini ja on positiivisesti mielissään, jos saa joskus syödäkseen jotain muutakin laittamaani, kun niitä yksiä ja samoja. Terveellisyydestä meillä ei kuitenkaan tingitä, hedelmiä ja vihanneksia riittää.- Kotiruokaa
Minun äitini oli myös 1900-luvun alussa syntynyt, ja hänen kodissaan oli aina kotiapulaisia, joten hän ei todellakaan osannut tehdä yhtään mitään, kun 40-luvulla kotiapulaiset kuolivat sukupuuttoon. Minä olin teini-ikäinen, joten minun oli opeteltava koko keittiöhomma, koska äiti ei viitsinyt edes opetella. Minullahan oli koulussa kotitaloutta! Siellä sitten opin ruuan laiton. Leivoinkin joka viikko. Äiti teki ruokaa pakosta ja oli aina raivoissaan keittiössä. Muistan aina, kun hän osti pakastetun seitipakkauksen ja pamautti sen vuokaan ja uuniin. Vuoka halkesi.
Kamala huuto.
Moni ruoka oli minusta aivan kauhean vastenmielistä, kunnes opin tekemään sen oikein itse. Tyypillistä oli, että se oli sitten aina äidin kiukunpuuskan aihe. Kun ei hänen sapuskansa kelpaa, mitä erikoista tässä nyt on!
(No voissa paistettu, maustettu, kermaa kastikkeessa, entä sitten!)
Hyvin valmistettu ruoka ei kaipaa mausteita, ne ovat vain hämäystä. Valkopippuri ja suola riittivät. Sanoi hän. Ja kolme lihapullaa mieheen on riittävä määrä.
Muistan, että monihenkiseen perheeseemme ostettiin päivittäin 1 leipä ja kaksi l maitoa, ja ruuaksi 3oo g jauhelihaa tai vastaavaa. Perunaa keitettiin iso kattilallinen, koska niillä meni sitten nälkä. Ja puuroa aamiaiseksi. Maitoa ei saanut ottaa kuin lasillinen, koska piti jäädä ruokapöytään myös.
Ruuan laatu parani sitten, kun pikkuveli sai hepulin, ja huusi, että hän jää nälkäiseksi, kun ruokaa ei ikinä ole tarpeeksi. Hänet oli koulussa punnittu ja mitattu ja opettaja oli sanonut, että hänen pitää käydä terveystarkastuksessa, koska kasvu on pysähtynyt.
Minä luulin, että olemme niin köyhiä, että meillä ei ollut varaa enempään, kunnes sitten aloin itse ostaa ruokatarvikkeet ja pitää huolen ruokapuolesta. Se oli järkevämpää. Muutin kuitenkin nuorena pois kotoa, joten en tiedä kuinka vaikeaa äidille sitten oli ruuan laitto, kun joutui siihen yksin.
Onneksi nuoremmat sisarukset saivat ruuan koulussa. Minun aikanani se oli maksullinen, joten minulla oli voileivät.
- flegmaatti
Vaimoni ei ole mikään siisteysnipottaja mutta aivan avioliittoome alkuviikkoina jouduin muutaman kerran väistelemään lentäviä tekstiilejä koska näkemykseni niiden tiputtelusta eteisen lattialle poikkesi hänen käsityksestään. Joukossa ei ollut jalkineita.
Taloustöistä sen verran, että huolimatta kokemattomuudestaan hän hoiti kotivuosinaan ruokahuollon varsin tyydyttävästi. Valmisruokia emme syöneet. Kuitenkin elukoiden käsittely, varsinkin kalojen, oli, ja on edelleen hänelle "tajuamatonta".
Eipä hänen ole tarvinnut viimeisten parinkymmemen vuoden aikana ruokahuollon vuoksi ponnistellakaan.
Siivoiluissa meillä on selkeä työnjako. Hän aloittaa imuroinnin ja minä jatkan sitä heti kun ehdin mattojen käsittelyltä. Jos moppaamme niin vaimo aloittaa ja minä jatkan heti imuroinnin jälkeen. Sitten vaimo keskittyykin pölyjen pyyhkimiseen helpommista paikoista.
Loppusilaus syntyy kun hän siirtelee kantamani matot oikeille paikoilleen.
Kävin tänään InBody720 kehon koostumusanalyysissä hakemassa vahvistusta uskolleni, että olen vielä vaimoani vahvempi käsittelemään mattoja ja huonekaluja. - Hallaahon.äänestäjä44
Mies on heikompi astia mutta näennäisesti lihaksikkaampi nainen kestää ikää kylmää kovaa elämää ... enemmän kuin mies. Mattojen tampaus sopii siksi vahvemmalle astialle eli naiselle
Mies voi kompensaatioksi sijoittajaa ja tehdä rahaa
Naisen on vaikea ajatella loogisesti joten rahanteko sopii miehelle
Ylen jäljessä oleva harhajournalisti kirjoittaa keskiviikkona
"Marimekon voitot kasvoivat huimasti
Myös yhtiön liikevaihto oli vahvassa kasvussa"
Varmaan, mutta oleellista on että se ei riitä kurssiin eli parikymmnetä minuuttia avauksesta kurssi on melkein 3,5 prosenttia miinuksella
Swedbankin osake on pienessä noin prosentin laskussa kun venäläiskytkentäpoliitikojen rahanpesu-uutiset jatkuvat
tällä kertaa Kremlin Ukraina -agentti Janukovitsh
(Suomen lehdet kirjoittavat usein Janukovytsh) joka tuomittiin tammikuussa 2019 Kiovassa poissaolevana 13 vuodeksi vankeuteen maanpetoksesta hän pakeni Kremliin jossa istuu Putinin oikealla puolella jakamassa paikkoja helvettiin Ukrainassa. Janukovitshin hulppeaa kartanoa näytellään turisteille esimerkkinä venäläismielisten korruptiosta Ukrainassa
Rahanpesu. 27.2.2019 klo 09:12Ukrainas förre president Viktor Janukovytj slussade 2011 ut motsvarande 34 miljoner kronor genom ett konto i Swedbank, rapporterar SVT:s Uppdrat granskning i del två av programmets granskning av misstänkt penningtvätt i Baltikum.
Kartano
https://blogit.iltalehti.fi/milja-kopsi/2016/05/07/talta-nayttaa-janukovitsin-hulluus/- Mietis.vähän
Mitä sinä höpötät kun puhe kotitalouden hoidosta ja alat höpistä ummet ja lammet ihan muusta.
- kansa.maksaa
Joka tapauksessa Janukovits toimi kuten itä-blokin EU-maitten valtaeliitti.
Saa siinä muijakin komean keittiön - piioille.
- Hallaahon.äänestäjä44
koti talous on kodin taloutta
http://www.stat.fi/meta/kas/kotitalous.html
Swedbanken vaikuttaa kotitalouksiin
Okei, koulussa, jossa kaikki peitellään jollain tavalla kotitalous voi olla ruoanlaitto ja siivous -opetusta
Mutta koulussa laskentoakin kutsutaan matematiikaksi ja siihen malliin
Kotitalouksien kannattaisi miettiä Nordeaa joka laskee sen takia Swedbanken on rahanpesuepäilyissä (Nordea on yli prosentin nousussa pudottuaan rutkasti äskettäin) - Hallaahon.äänestäjä44
Tuottamaton (elinkustannusindeksin alainen) eläkeläinen
ei saa osuuttaan tuottavuuden kasvusta (palkkaindeksistä)
ellei nappaa
joka osaa napata tuottavuuden voittaa, joka ei, maksaa voiton
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ad46289b-1121-4f90-bdbb-ad13579940a1
Mitä kannattaa tehdä? Omistaa tuottavuutta
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/jattipankki-luottavaisena-tuottavuuden-parantuminen-nostaa-jenkkiosakkeita/d9c14315-a15e-364b-b8bc-31f163f1fd4c Kotitaloustyöt sujuvat, olenhan tehnyt ruokaa myös ammatikseni, mutta moneltako naiselta onnistuu kodin rempat?
Aamulla aloin siivoamaan. Minua ärsytti kylppärissä käsienpesualtaan veden hidas poistuminen, joten hommiin. Tajusin heti, että nyt menee tosimiesten LVI-töiksi kun vanhasta metalliputkesta lohkesi pala.
Otin valokuvia ja ajelin LVI-liikkeeseen. Nuorimies kertoi, että ei huolta haki varastosta muoviputkisysteemin. Neuvoi kuinka se asennetaan, hinnaksi tuli 15 euroa.
Palasin kotiin, mietin miten puran entisen metalli putkiston. Se oli ainut päänvaivaa ja työtä aiheuttava vaihe, mutta onnistui, pahimmat kohdat hoitu rautasahan avulla.
Uuden putkiston asennus meni ongelmitta.
Niin, jotta yhtenä päivänä nukkejen tekoa, toisena LVI-hommia.
Tapanani on sanoa, että minä teen mitä haluan muut mitä osaavat ; ))- mikseirassaa
Eikö se petse rassaa putkia, kun itse pitää ?
mikseirassaa kirjoitti:
Eikö se petse rassaa putkia, kun itse pitää ?
Akateemiset ovat kuten tiedät kädettömiä miesten töissä.
- otan.osaa
korpikirjailija kirjoitti:
Akateemiset ovat kuten tiedät kädettömiä miesten töissä.
Ei se ole akateemisuus syynä jos ei miesten työt onnistu. Se on se ikä .
- maister
korpikirjailija kirjoitti:
Akateemiset ovat kuten tiedät kädettömiä miesten töissä.
Se, että osaa tieteellisesti, ei sulje pois taidollisia osaamisia.
- selväpyy
maister kirjoitti:
Se, että osaa tieteellisesti, ei sulje pois taidollisia osaamisia.
Ei se osaa edes tieteellisesti. Hyväksikäyttää suomalaista isoiitaa, varatonta vuokralaistaan.
- näinonno
Hajulukon ja siihen kuuluvat putket olet vaihtanut. Eivät ole metallia. Jos putket vaihdetaan sahaamalla ne on tatoyhtiön ja putkimiesten hommia.
näinonno kirjoitti:
Hajulukon ja siihen kuuluvat putket olet vaihtanut. Eivät ole metallia. Jos putket vaihdetaan sahaamalla ne on tatoyhtiön ja putkimiesten hommia.
80-luvulla rakennetuissa taloissa ei ole käytetty muovia käsienpesualtaan alaosan putkissa ja hajulukoissa. Hajulukosta alas menevä metalliputki piti sahata kahtia, että sain sen kaapin alatason alta pois. Mikä siinä on niin ihmeellistä jos nainen vaihtaa muoviputket vanhojen metalliputkien tilalle?
Olihan miesystäväni toki mukana apumiehenä ; ))
- Pertikk
Kotitalouden työt onnistuu, ollut 5 vuotta akaton, hänen kuoltua joutunut huoletimaan huusollin pidon, 64 neliössä ei hirveesti siivoomista, ruuanlaitto on helppoa mutta huono leipoja, ompelus työt ei onnistu.
Omat asunnot aina itse remotoinut mut enään en viitsi, asunut omakotitalossa avion alkuaikoina, sitten rivitalossa ja nytten kerrostalossa, kesät paljon mökillä nytten ei sekään kiinnosta kun ei kaveria.- eräs.eläkeläinen
Kai sulla joku kaveri on ? Etkö ole pyytänyt mukaan tai vaikka kylään joskus ? Yksin olevia tai jääneitä on niin paljon,
moni olisi iloinen jos olisi seuraa edes silloin tällöin. eräs.eläkeläinen kirjoitti:
Kai sulla joku kaveri on ? Etkö ole pyytänyt mukaan tai vaikka kylään joskus ? Yksin olevia tai jääneitä on niin paljon,
moni olisi iloinen jos olisi seuraa edes silloin tällöin.Kaverit vanhettuneet ja laiskistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikaan, tyttären perheen kanssa ahkerasti yhteydessä etenkin kesällä mökillä.
Terveyden takia talven mittaan käynyt lääkärin pakeilla, kunto välttävä ja alkanut viihtyä enimmäkseen kotosalla.
- bobgeldof
Olenkohan ainut joka sitämieltä että nykynaisten ruoanlaittotaidot ovat lähinnä leivästä paskan tekeminen? Siis syödä osataan ja sieltä "toisesta päästä" se ulos puskea,mutta siihen ne taidot sitten jäävätkin? Kai olette seurailleet niiden miniöiden touhuja, jääkö se ruoanvalmistus vain pizzeriasta tilaamiseen?
Jostakin syystä jota en tarkemmin osaa analysoida on omassa perheeessäni jäänyt se ruoanvalmistus pääasiassa minun harteilleni vaikka miehenä aina oletin että toisin olisi,, pötköttelisin soffalla ja huutelisin "Onko se valmista jo"
Lasten pienenä ollessa jouduin "pakon edessä" opettelemaan ruoanvalmistuksen jaloja taitoja, joskus onnistuin joskus en, joskus lasten ja minun yhteisellä päätöksellä kumosimme valmistamani sapuskan roskiin..
Outoa kyllä, tänä päivänä olenkin kokenut ruoanlaiton olevan jopa "luovaa ja mukavaa" puuhaa
ja niiden onnistumisien mukanaan tuomien kiitoksien "hivelevän" sieluani!
Kai se on niin että jokainen tarvitsee jonkunlaista hyväksyntää ainakin jossakin muodossa.
Jopa maahanmuuttokriittinen.- maister
Nykyaikana osaaminen ei ole sukupuolesta kiinni. Appeni jäi 1980-luvulla leskeksi ja alkoi vasta silloin opettelemaan ruoanlaittoa. Teki yli ysikymppiseksi ruokansa itse ja tykkäsi touhusta. Vävyni hoitelee kodin hyvin. Kaikkea ei tarvitse tehdä alusta alkaen itse. Siinäkin säästää valmiiseen ruokaan verrattuna, että tekee keiton vaikkapa pakasteista. Moni tykkää, että ns tuoreet vihannekset ovat parempia kuin pakasteet, vaikka asia voi olla päinvastoin.
- flegmaatti
maister kirjoitti:
Nykyaikana osaaminen ei ole sukupuolesta kiinni. Appeni jäi 1980-luvulla leskeksi ja alkoi vasta silloin opettelemaan ruoanlaittoa. Teki yli ysikymppiseksi ruokansa itse ja tykkäsi touhusta. Vävyni hoitelee kodin hyvin. Kaikkea ei tarvitse tehdä alusta alkaen itse. Siinäkin säästää valmiiseen ruokaan verrattuna, että tekee keiton vaikkapa pakasteista. Moni tykkää, että ns tuoreet vihannekset ovat parempia kuin pakasteet, vaikka asia voi olla päinvastoin.
Perheen ruokinta on luovaa toimintaa. Viikon sapuskoiden puitesuunnittelu. Päivätason suunnittelu. Ostokset ja tarjousten aiheuttamat muutokset. Itse valmistus.
Vaimoni ei ole koskaan oppinut elukoiden anatomiaa. Kaikkein pahasti ulkona hän on kalojen suhteen. Lintujen ja nisäkkäiden ruhoista ei kannata puhuakaan mutta kun se tietämättömyys ulottuu valmiiden, pakattujen osien lihassyiden tuntemattomuuteen niin mielestäni lähestytään täydellisyyttä, tai sitten siinä toteutuu vaimoni lausuma 22:n vuoden kassalla istumisen jälkeen "mie oon eläissäni nähny riittävästi ruokia"!
Käytän myös vihannespakasteita. Valmiita keittojuureksia koska pieneen keittoon ei kannata ostaa irtotavaroita. Myös laatusorttimentti vaikuttaa. Huomiseen kanawokkiin minulla on pakasteessa wokkivihannekset.
Vaimo panostaa ja purkaa tiskarin.
Wokkivihannekset suosin pakasteina, muut kotimaiset juurekset haluan tuoreina. Samoin parsa ja kukkakaalit, puhumattakaan lehtikaalista.
Juuri otin uunista pellillisen lehtikaalishipsejä, rapeita ja maukkaita purtavia. Toinen lauantaileipumus oli juustokierrukoita lehtitaikinalevystä.
Leikkaan ohuita 5 cm nauhoja, venytän ja kastan kananmunaan ja pyörittelen parmesaaniraasteessa. Kierrän nauhat ja paistan rapean kullanruskeiksi. Perheelliset naiseläjät ovat useimmat oppineet kuka mitenkin kotitaloustöitään hoitamaan.
PS. Miehet tunnetusti ovat parhaita kokkeja,..poikani onkin siitä mainio tosite!- bessie-----
Pieninä pelletteinä pakastettua lehtikaalisilppua on kyllä tosi kätevä lisätä vokkeihin ja muihin ruokiin.
Nuo juustotangotkin teen oikaisten. Sivelen aika ohueksi kaulimani taikinalevyn munalla ja ripottelen sille juustoraastetta, sitten käännän levyn (usein leivinpaperin avulla) ja levitän muna/juustoraasteseosta toisellekin puolelle (joskus laitan vain yhdelle puolelle), vasta sitten leikkaan taikinalevystä suikaleita ja kierrän ne tangoiksi (tai jätän suikaleiksi). - tositeasiaa
Tosite, siis joku kassakuittiko ? Onko poikasi ovelta ovelle kalakauppias ? Minkä ikäinen poikasi on ?
- Tiedätaidatajua
Ei riitä että omaa kotitaloustaitoja jos aikoo taloutensa pystyssä pitää. Täytyy olla myös taloudellista tietoa ja taitoa. Ja jos tahtoo pysyä terveenä, olisi hyvä tuntea myös ravinto- ja ravinneaiheista monta määräävää tekijää.
- bessie-----
Oman talouden hallintahan on yksi tärkeimmistä kotitaloustaidoista.
- maister
Kotitalouden peruspilareita ovat ruokahuolto, kodinhoito(puhtaanapito) ja talous.
- Pertikk
Ruuanlaitto ei ihmeemmin viehätä ei sentakia ettei onnistu, ohjeita löytyy netistä jollei muista.
Uhraan yhdenpäivän viikossa ruuan laittoon ja valmistan reilun viiko ruuat kerralla, osa pakkaseen.
Siivous ei siinäkään ongelmaa kun elää siististi, iso makuuhuone on kätevä, kirjoituspöytä jossa tietokone vempeleet, valtava 4k-näyttö käy myös teeveenä ja moottorisänky se on pakollinen, keittiössä piipahdan syömässä, olohuone pysyy siistinä kun en juuri oleskele siellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788