Miten teitä kasvatettiin lapsina?

Viiskytluvulla kasvatettiin eri tavalla kuin nykyisin. Työtäkin opetettiin tekemään.
Omasta luonteesta kuitenkin on kiinni se onko kiusaajatyyppi ja toisista pahaa kaivava.
Jos osaa pyytää anteeksi, se on jo hyvä mielestäni.

Olen sotaveteraanin ja pikkuotan kasvattama. Tosin kasvatus kuulostaa jotenkin isolta ja juhlavalta sanalta.
Isä innosti urheilun ja liikunnan pariin ja onnistui siinä varsin hyvin,
äiti taas kauppiaana ei saanut yhtä hyvin jälkikasvuaan mukaan..
Luovuus ja kädentaidot oli molemmilla vanhemmillani hallussa ja ne me ollaan kaikki tenavat omaksuttu, koskaan ei sanottu, että en osaa, aina piti ainakin yrittää.
Koulutuksen suhteen olivat vapaamielisiä, jos niin tahdot niin tee niin, oli motto ja niin me tehtiin nuorena ja vieläkin.
Hyvinä kasvattajina toimivat myös nuoremmat villit veljeni, aika nuorena joudun pitämään huolta nuorimmasta veljestäni, silloin joskus rasitti, mutta hyvin sen asian kanssa kuitenkin pärjäsin.

Ruumistani on kuritettu mutta ei turhaan, asiasta sain koivunvitsasta, veljiäni kuritettiin ehkä enemmän, joskus jäänyt mieleen, että olikohan tuo riittävä syy moiseen kuritukseen, mutta mennyt mikä mennyt. Ei niistä mitään traumoja, en ainakaan tunnusta.

Lapsena ei saanut valehdella eikä varastaa, ne oli ihan hyvät rajat, joita silloin joskus testattiinkin.

Paljon otin vanhemmiltani opiksi, hyvät toin mukaani ja huonot unohdin kun omia lapsia aikanaan sain. Omien lasten rinnallaan vaan ihmeteltiin kasvua ja maailmaa ja nyt sen saa tehdä lastenlasten rinnalla.

Varhaislapsuudesta en kasvatuksesta muista. Naispuolisen vanhempani sairastuttua kasvatus oli sairasta!

Opetettiin käytäytymään siivosti, olemaan kohtelias ja tekemään toisille niin kun haluaisi itsellen tehtävän. Isä oli säästäväinen ja opetti pitämään pennin syrjästä kiinni, mutta tarvittaessa myös auttamaan pulassa olevaa. Minkäänlaista syrjintää ei lapsuudenkodissa sallittu, kavereita oli sukuun ja säätyyn katsomatta, kiusaajista kyllä piti kertoa kotona. Koskaan en selkääni saanut, vaikka joskus olisi ehkä ollut aihettakin, sillä olin aika omatoiminen ja kekseliäs.

Munavellillä, riisivellillä, karjalanpaistilla, karjalanpiirakoilla, piimällä, leivällä, juureksilla jne. Kasvoin pituutta 163 cm.

Minä taisin jo kertoa omasta lapsuudestani tuolla toisessa ketjussa. (mimmi…..mummon ketju ), joten kopioin nyt vain tähän:
Noin seitsenvuotiaaksi saakka minua ei yritetty kasvattaa mitenkään. Olin poikatyttö ja leikin pääasiassa kahden isoveljeni kanssa ja leikit sen mukaisia, Cowboyta ja intiaaneja, minä sain olla välillä Calamity Jane, viidakon Tarzan jne. kiipesin yhtä korkealle puihin kuin veljeni, hyppäsin alas yhtä korkealta kuin hekin, juoksin yhtä lujaa ja jouduin joskus jopa nyrkkitappeluihin. Jossain vaiheessa veljeni alkoivat syrjiä minua leikeistään ja sitten leikin kolmea vuotta nuoremman serkkuni kanssa. Kaksi kasvattajaani varhaislapsuudesta eivät olleet suinkaan isä ja äiti, vaan Suuri Suomalainen Metsä ja Lucy Maud Montgomery (Anne-sarja); luin jo kolmivuotiaana jahain inspiraatiota ja pakoa maalaistalon arjesta metsän prinsessana ja kirjoista.
Vanhemmillani ei ollut mitään selvää strategiaa poikien tai tyttöjen kasvatuksesta ennen kouluikää. Kummiltakin odotettiin siivosti käyttäytymistä ja rehellisyyttä, mutta en kyllä muista että meillä olisi ollut jotenkin eri säännöt siksi että olimme joko poikia tai tyttöjä. Ei saanut huutaa eikä meluta, Pieniä askareita meitä vaadittiin tekemään jo aika pieninä, kukkien kastelemista ja polttopuiden hakemista ja sen sellaista. Hyvin sukupolvineutraalia. Sain pitää jopa isoveljieni vanhoja vaatteita ja leninkiin ja sievään rusettiin minut puettiin vain kyläreissuilla tai valokuvaajan tuoliin, helminauha kaulassa istumaan lampaantaljan päälle.
Sukupuolikasvatus alkoikin sitten jo alakoulussa, jossa körttiläisopettajatar kasvatti tyttölapsia vanhan kaavan mukaan nuoriksi emänniksi kylän taloihin ja torppiin ja Calamity Jane ei ollut suosikkien joukossa ja patalaput meni uusiksi moneen kertaan. Yläkoulussa sitten nuori naisopettaja, juuri seminaarista valmistunut, auttoi levittämään siipeni ja uskomaan itseeni. Näin paljon sukupuolirooleista viisikymmentäluvun Pohjois-Hämeessä, evakkoperheessä.

Kaikki lapset kasvavat kasvattamattakin, siitä pitävät geenit huolen. Sitä paremmin kasvavat, mitä parempaa ravintoa saavat. Mutta hyvää, riittävää ja kauas kantavaa ohjausta kaikki eivät saa. Sellaista, jolla olisi helpompi aloittaa oma tiensä sitten, kun ollaan siinä kohdassa polkua, että se pitää aloittaa.

Ei ollut mitään olin viisas jo lapsena(47) ja se on ollut sama tyyli omilla lapsilla (74-78).

Akateeminen koulutus lapsilla, lapsenlapsia 5.

Mun mielestä mut kasvatettiin niin, että jos erimoisesti olisi, niin olisko musta tullut ihmistä olleskana.
Äiti oli hyvin taiteellinen. Hän opetti piirtämishommia mulle jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Perspektiivi oli hanskas ja myös varjostukset ja muita tärkeitä juttuja jo kolmivuotiaana. Piirtelin TOSI paljon. Joka päivä. Sitten kun sain pianon, niin riemulla ei ollut rajoja. Sain keskittyä satasella niihin asioihin, joista pidin.
Oon aina leikkinyt paljon. Eläväinen lapsi olin. Vieraitten seurassa ujohko ja sivusta kuuntelijatyyppiä.

Joka ilta äitini kertoi kolme iltasatua. Ei lukenut kirjasta, vaan keksi päästään.
Yksi satu oli aina Aku Ankasta. Toinen satu oli Piikistä, Miikistä (siilejä, jotka asuivat metsään heitetyssä rummussa) ja Toiskantissusta ja Hiiruhipasta, jotka olivat hiirejä ja siilien kavereita. Naapureita). Kolmas satu oli vapaavalintainen, kerroin minkälaisen sadun tahdoin kuunnella ja siinä kertoessa kerroin itse melkein koko sadun:) Tai korjasin äidin kertomusta paremmilla ehdotuksilla:) Suutuin kuulemma jos äiti ei kertonut satua oikealla tavalla.

Minun ei tarvinnut pistää kodissamme tikkua ristiin. Ei ruuanlaittoa, siivousta tai muutakaan. Siksi, koska minun annettiin keskittyä soittoharjoituksiin ja muuhun sellaiseen.
Kun olin ihan pieni, niin meillä oli palvelija mua hoitamassa. Myöhemmin klapajin vanhempien kintuis, eikä suuresti kasvatettu.

Käytöstavat olivat ehdottoman tärkeitä. En saanut olla "koppatoloho" ja sellainen että sai hävetä silmät maalle huonon käytöksen johdosta. Eli en ollut koppatoloho.

En ole koskaan saanut piiskaa. Olin kiltti tyttö.

Kauramokoralla ja ranskanleivällä,
Koivunimenherra oli aina ovenpäällä muistuttamassa että mistä tulee jos on kuriton.
Kerran sain risusta kun kolmivuotiaana karkasin kummpari jalassa, sukkahusut ja paita päällä kylile.
Taisi suurin kasvattaja kuitenkin olla elämän koulu.

Lasten piiskaamisesta:
en kyllä muistaakseni saanut koskaan piiskaa jostain asiallisesta syystä. Että olisin tietoisesti tehnyt jotain pahaa tai jotain ilkeyttä. Yleensä jostain vahingosta, mikä minulle sattui, kuten esimerkiksi kun maitokannu tipahti pienistä käsistä ja meni rikki. Tai lapsellisesta ajattelemattomuudesta, kun ekaluokkalaisena otin omenan lupaa kysymättä naapurin aidan yli roikkuvasta puunoksasta.
Ystäväni latinot laittaa memejä facebookiin kylpysandaalista joka oli yleisin lastenkasvatusmetodi siellä päin maailmaa ja joka"kasvatti heidät hyviksi ihmisiksi". Tapaan lisätä siihen "mistä huolimatta, useimmista tuli sentään ihmisiä".

"Ystäväni latinot laittaa memejä facebookiin kylpysandaalista joka oli yleisin lastenkasvatusmetodi siellä päin maailmaa"

Latino on kauhean lapsellinen olio, meemeineen vai?

"Kun olin ihan pieni, niin meillä oli palvelija mua hoitamassa. Myöhemmin klapajin vanhempien kintuis, eikä suuresti kasvatettu."

Olitekko varakkaita vai oliko teillä huonokuntoinen kartano köyhä hovimestari ja alipalkattu portinvahti ja rahat aina loppu ei millään meinanneet riittää hiihtoreissuille
Aspen Highlandsiin (coloradoon) ja piti tyytyä Åreen (ruotsiin)

näinkö se meni, pelkkää köyhyyttä autojakin oli niin monta että rahat ei tahtoneet riittää mihinkään

Perheen isä menehtyi 43-vuotiaana ja äiti jäi 38vuotiaana kahdeksan alaikäisen yksinhuoltajaksi - nuorin veljeni taisi olla 2v niihin aikoihin. kasvatuksen nimissä sai joskus fyysistä kuritusta ja pantiin nurkkaan håpäistynä - nuoremmat sisarukset olivat kuin villiintynyttä laumaa - äitikin aika paljon sairasteli - kävi läpi aika rankat syöpähoidot ja selviytyintakaisin elämään Kuri kotona ja
koulussa oli äärimmäisen ankaraa kuin puolisotilaallista -rehellisyyteen ja ankaraan työntekoon lapsia opetettiin pienestä pitäen Pojat urheilivat ja kaikilla taisi olla jotain aseita - vammaissiskona mut kelppuutettiin kyllä heittelemään savikiekkoja kun pojat oli montulla ampumassa - muuten aseisiin kajoaminen oli tytöiltä kiellettyä.

Hallis, latino ei ole lapsellinen vaan spontaani ja Urantian mukaan kehittyneimpiä nuorten sielujen kansoista.

"Takanani on unohdettuja maailmoita,
unohdettuja ihmisiä,
unohdettuja sanoja.
Muistan niin vähän kaikesta,
mitä minulle on tapahtunut ajan mittaan.

Mutta kun kuolen
saan ehkä takaisin muistin
ja silloin ehkä istun koulussa
tai työpöydän takana,
ellen sitten seiso ikkunassa ja katsele, kun kuljet ohitseni.

Menetelmiä on turha ryhtä selvittelemään. Sen voisin mainita, että kotitöiden lisäksi 12v iästä alkaen palkkatyöhön aina kun oli mahdollisuus. 14v alkaen kaikki kesälomat.
Eniten vitutti se, että tilit oli pulitettava äitini käteen lyhentämättöminä = tllipussit avaamattomina.
Vasta muutama kuukausi ennen menoa vapaaehtoisena inttiin, selvisin maksamalla vain ruokarahan.

Muutama kuukausi kotiuttamisen jälkeen häivyin siitä huushollista Ruotsiin eikä ikävä tullut.

Tuloksena ehdottoman rehellinen ja tekemisistään vastaava heppu.
Hieman särmikäs ja aikanaan ehkä harkitsemattoman kiivas.
Rehellisyyden suhteen en tunne kompromisseja. Mikä ei ole minun niin se on jonkun toisen. Sama puheissa. En koskaan valehtele mutta harkinnan mukaan unohdan jotain.

Vastuuntuntoinen, ehdottoman uskollinen aviomies.

Leikeissä sai olla villi ja vapaa. Paljon kavereita.
Pienemmät neuvottelut hoiti äiti.
Isommat konferenssit hoiti isä. Isän sana oli laki. Isä tiesi kaiken.
Ankaraa.
Tasokas koulu. Ns. hyvät harrastukset. Pyhäkoulu.

En ollut kasvatuslaitoksessa.
Minusta tuli noin satakahdeksankymmentä senttiä pitkä, hoikka, tyylikäs nuorimies.
Vastenmielisyys maatalouteen ei tuonut minulle hankkijan lippistä ja sitä hieman kadun.
Mutta leipä löytyi muualta. Ja palkkaakin.

Sain selkääni useampia kertoja. Isä laittoi polvilleen, kun oli vetäissyt pöksyni alas. Hän piti nahkavyön solkipään kädessään ja pieksi vyöllä paljastaa takapuoltani. Välillä jouduin seisomaan nurkassa, se oli pienempi rangaistus. Vähän isommaksi kasvettuani, vyö vaihtui melko uuteen, leveään ja paksuun sotilasvyöhön. Kun purin hammasta ja yritin olla itkemättä, iskuja seurasi lisää.
Remmillä piekseminen loppui vasta joskus 12-, 13-vuotiaana.

Ruumiillinen kuritus lisäsi vain uhmaa mielessäni. Lapsena olen yrittänyt uhmaisena tehdä monenlaista kiellettyä. Keskustelu ja opastaminen olisivat varmasti vaikuttaneet paljon positiivisemmin.

50 luvun lapsista tuli kasvatustieteen maistereita varmaankin?

Peloteltiin että jos et oo kunnolla niin mustalaiset tulloo ja vie tai että jos et oo kunnolla nii polliissit tulloo ja viep. Tai jos et oo kiltisti nii jumala rankassoo.

Isäni oli tulipunainen kommunisti, ei saanut mennä pyhäkouluun, koulussa piti varoa opettajia. Hän kuitenkin kehui minua, olimme hyviä kavereita. Ainoa tapani kapinoida oli olla koulussa kiltti ja hyvä oppilas. Hyvin elämässä menestyin kun en sitä kommunismia julistanut.

Lapsuus loppui 12-vutiaana ja vastuu tuli tilalle. Tosin toisenlainen pelko loppui.

Isäni oli usein viikot poissa kotoa työnsä vuoksi. Hän jätti varhain aamulla ennen lähtöänsä jonkin karamellin tyynyni viereen. Lauantaina hän tuli, kuten ennen oli tapana, työviikko 6 päivää.
Isän kanssa kuljimme luonnossa, sieniä, marjoja ja luontoa katsellen.
Äidillä työ vei paljon huomiota, ihan hyvä suhde silti. Isoisä oli tottunut kovaan työntekoon. Valitteli sisarensa kanssa ettei minulle opeteta riittävästi työntekoa ollessani lapsi.
Lapsuus oli hyvä, mutta en erityisesti haikaile enää sitä. Myöhemmin matkustin ja näin elämää silloisissa oloissa esim. Israelissa, Jugoslaviassa, Romaniassa jne.

Koulussa oli sellainen opettaja, että nykysääntöjen mukaan hän olisi käräjillä vähän väliä. Melkoinen sotahullu hän oli, kai siksi kun oli saanut armeijassa kessun jämät.
Kova kuri pidettiin muissakin kansakouluissa. Ammattkoulussakin oppilaat sanoisinko pelkäsivät opettajaa, ja olivat koko lailla kunnolla.
Ammis, teku ja intin jälkeen yli 40 vuotta varsinaisessa palkkatyössäni. Nyt sitten eläkepäivillä.

Peloittelua, häpäisyä, risua ja remmiä. Töihin heti kun mahdollista ja palkka piti antaa kotiin. Vaatteet, kengät olivat kamalia, liian pieniä kovia koppuroita. Leluja ei juurikaan ollut eikä ollenkaan sellaista krääsä määrää mitä nykyään on. Pienikin asunto pli lähes tyhjä, vain välttämätön sänky ja pöytä.

Ei uskoisi että niistä ajoista on niin vähän aikaa. Se mitä syötiin niin olisi nykyään järkyttävän epäterveellistä ja yksipuolista. Ruokaan ei saanut mennä paljoa rahaa. Lääkkeitä ei ollut ollenkaan ja kaikki säryt, kivut sai kärsiä. Mitään ei tiennyt maailmasta kun ajettiin töihin ja olin kamalan lapsellinen, helppoa käyttää hyväksi. Palkan rippusen sai viikon työstä kahdeksan tuntia päivässä saattoi saada sata markkaa.

Meikä asui köyhässä kotossa ,ruokaa oli välillä ja sitten aina ei ollu. Mutta kyllä sitä elää kituutettiin vain.
Koti oli vanha talo ja kylmä kun mikäkin sellainen hirsitalo tuolla itä-suomessa pohjois alueellaa.
Vaatteet olivat huonot ei ollu silloin sellaista kuin nyt. Kouluun käveltiin pitkä matka ja suksilla silloin kun lunta satoi paljon. Koti oli kaukana muusta asutuksesta siksi ei ollut paljoa saman ikäisiä leikkikavereita.
Koulussa oli se hyvä puoli siellä sai jonkun keiton tai puuron syödäkseen. Tupakkia ei saanut polttaa sen isä kielsi mutta kokeilla piti salaa miltä mahtaa maistua ,kaveri houkutteli sellaiseen puuhaan. Senkun sätkää vedin niin kaveripa kertoikin isälleni ja sain selkäsaunan ja kovan.
Kun olisikin ollut piiskaa mutta veteli takamukseen oikein sähköjohdolla ja lujaa !
Kyllä takakankku oli kipeä ja kauheat jäljet näkyi mutta ei siihen kukaan silloin kiinittänyt mitään huomiota. Silloin oli luonnollista rangaistukset ihan fyysielle ruholle ja uhkausket jos tupakointi jatkuu. Ja jatkuihan se. siitäkun kasvoin mittaa huomasin ,että aikuisethan juo jotain josta ne tulee humalaan ,nninpä minäkin tekaisin kesällä kiljua kusiaispesässä ja kavereitten kanssa otettiin eka kännit. Se teko olisi saanut kyllä jäädä tekemättä siitähän iski himo päälle ja viinaa alkoi mennä kurkusta alas. Ikää tuli lisää ja uhma kasvoi vanhempia kohtaa , minuahan ette enää hakkaa ja komentele ,koulukin loppui aikanaan ja karkasin kotoa yhden sukulaisen luo . Siellä sitten keitimme pontikkaa. Vauhti koveni elämässä. Töitäkin sain pöllymetsässä ja rahaakin tuli ja kaikki meni semmoista se oli.
Etelä suomeen sitten jossain vaiheessa muutin töihin olin metallialan hommissa jossa amatti koulutettiin ja sai työ paikan . Armeija piti käydä välillä ja siitä elämä jatkui hieman seestyneimmin.
Sen jälkeen kokeilin erilaisia töitä ,ja töitähän siihen aikaan oli siitä ei ollut puutetta.
Naimisiinkin menin nuorena ja sainkin hyvän vaimon ja lapsiakin syntyi meille muutama.
Silloin kun menin naimisiin ajattelinitse mielessäni ,että jos lapsia joskus tulee niin ne eivät ainakaan nälkää nää ja ovat kunnon vaatteissa. Eikä heitä hakata niinkuin minua hakattiin , ja se on pitänyt. Alkoakaan en ole ottanut vuosikymmeniin enkä tupakkaa. En sanoisi niin ,että siitä kurittamisesta lapsena olisi oikei mitään traumaa jäänyt eikä katkeruutta. Kyllä sitä vikaa oli minussakin omalta osaltani. Olen ajatelllut sitä oman isäni ankaraa kasvatusta niin ,ettei hän saanut isän mallia kun hänen isänsnä oli kuollut kun hän oli ollut pieni poika. Hänen äitinsä paapoi isääni liikaa heidän sisarusparvessa.
Mutta onneksi saimme sovittua isäni kanssa asiat ennenkuin hän kuoli.
Äitini kanssa on ollut myöskin hyvät välit .
Omat lapseni ovat kouluja käyneet ja hyvissä ammateissa joten elämä siltä osin hyvin ,niinkuin se hyvin ja hyvin nyt sitten on tämän hetken maailmassa. Elämä se vain jatkuu eläkelläisenä ja saa muistella menneitä ja katsoa mihin malliin se maailma tästä muuttuu. Jotkut asiat ovat paremmin kuin silloin sota ajan jälkeisinä vuosina ja jotkut pahemmin . Kaikkia nykyajan käänteitä on vaikea ymmärtää. Maalaisjärkeä puuttuu nykyajan ihmisiltä. Ei nykynuoret voi ymmärtää sellaista pula aikaa kuin minunkin lapsuus oli. Ei kaupan hyllyt notkuneet ruokien paljoutta ei minkään munkaan kulututus tavaroitten paljoutta.
Mutta tänne asti on päästy ja sillä hyvä ollaan tyytyväisiä siihen mitä on ja sitä mitä ei oo sitä ei tarvita.

Olen monesti ajatellut että kun nykynuoret näkisivät palankaan siitä elämäntyylistä mitä silloin oli.
Komppaan tällä "koillismaan poikaa"
Samanlaista oli meilläkin,12v mun piti hoitaa kesät pikkusiskoa,isä ja äiti raatoi pelloilla,navetassa ja metsissä.Ruoka oli hyvää,äiti leipoi kaikki ja kutoi mattoja ja siinä sivussa muitakin käsitöitä.
Piiskaakin sain,en kai kuitenkaan tehnyt mitään suurempaa,siihen aikaa kuritettiin niin.Äiti ei puhunut mistään "naisten asioista" ja kyliltä sain kuulla kaiken,kouluun ei kannustettu eikä liioin tuettu ja kuri oli kova,oikeudenmukaisuus iskostettiin kaikin tavoin.
Pakolliset koulut ja sitten maailmalle,tarpeeksi kauas ettei joka tuuli terveisiä tuo.Kotipaikka oli kuitenkin rakas ja sinne aina kesäisin lomien aikaan matkustin auttelemaan vanhempiani maatöihin,lomaa ei oikeesti ollut juuri koskaan,mitä nyt joku viikko talvisin etelän auringossa.
Huonoja muistoja ei silti näennäisesti jäänyt,elämä oli sen tyylistä siihen aikaan.

Karkuun juostiin monet kerrat, satoja kertoja NAHKAREMMIN pelossa.

Aina tuli kuonoon, mutta sitten KELKKA KÄÄNTYI, 17vuotiaana kamppailu-urheilua harrastaneena. Sitten juoksi hakkaaja ja helvetin kovaa.

Ainakin meidät pantiin aamuisin riviin kasvimaalle ja sitten, yleensä mutsi, kävi kastelemassa meittiä.
Yöksi pääsi sisälle, ettei kastemadot syöneet varpaita.
Linnutkin menivät sekaisin kun eivät tienneet enää, kuka meistä on pelätin, kuka muuten vaan pelättimen näköinen.
Ja kyllä meistä sisaruksista kasvoi melko pitkiä, noin 170 - 180 centtisiä.

Kyllä se oli Pro Patriaa :)

Hyvin pitkälle sananlaskuin. Kyllä ärsytti aikanaan. Kasvatus oli sen ajan mukaista, nykyään aivan toisenlaista.

Minä olin äpärälapsi, jonka isyyttä ei ole koskaan selvitetty ja äitikin oli perseestä. Jätti minut omalle äidilleen, joka sanoi olet mitätön, kelvoton, sinusta on vaivaa ja hiljaa piti olla. Ei ollut yhtään positiivista aikuista lapsuudessani eikä nuoruudessani. Olen kasvattanut itseni monen mutkan kautta, enpä usko, että niillä, joilla oli vanhemmat, millaiset tahansa, on kykyä tajuta, että pahempaakin voi olla. Kävin kerran lastenkodissa kansakouluaikaan, minulla oli siellä luokkakavereita. Muistan loppuikäni, miten ihanalta se paikka vaikutti.

Olen ajoittain erittäin katkera enkä edes yritä olla mikään hyvis. Siltikään, vaikka tajuan tehneeni paljon itseni eteen ja selviytyneeni myös monista myöhemmistä isoistakin elämänkuopista hyvin. En olisi katkera, jos eläkkeeni olisi hiukan parempi ja voisin asua muualla kuin häirikkötalossa. Kun on vanhuuseläkkeellä, on asumisella merkitystä enempi kuin aiemmin ja on aika epäinhimillistä joutua nukkumaan korvatulpat ja kuulosuojaimet päässä toistuvasti. Joku muu soitti poliisit viime yönä, mutta isännöitsijän mukaan ei taaskaan mitään voi tehdä.

Toivoisin, että kuolen sydänkohtaukseen. Jos en, niin löydän kyllä keinon tappaa itseni lähivuosina.

Jos minua ei olisi laitettu tai jos olisi edes ohjattu ja kasvatettu, taloudellinen tilanteeni olisi aikapäivät sitten ollut toisenlainen ja mahdollistanut muunlaisen asumisen kuin tämän vuosia jatkuneen helvetin.

Hyvin kasvatettiin. Niin minäkin.