---mitäähän sorttia asianne koskee -tavallista pöliittista kunta-alueitten kuohuntaa - vikoja ihmisistä etsien - joskus on syyt organisaatioissa - joskus rakenteissa.Kaikki kunta-alueet ovat ihmisiä varten - vaikkei kentis jokamiesten oikeudella varustettuja - tai joka naisten...….? Lonksuuko teidän proteesinne täsmälleen oikein?
0Äänestä
Similä
Olen huomannut. En pidä siitä, mutta en silti lähde ketään neuvomaan.
Sovittaisko, että pidetään oma tontti puhtaana, eikä pilkata/arvostella toisia?
Kysyn vielä. Kun luet viestisi uudelleen, niin miten kirjoittamisesi meni? Noin, niinku omasta mielestä.
Joillakin on suun malli sellainen että ikenet näkyvät nauraessa. Ei minua häiritse.
2Äänestä
Tuulettaa
Tuosta se luultavasti johtuu. Jotkut maneerit tv-juontajilla ja paikallisuutisissa joskus ihmetyttävät, mutta lopulta pieniä asioita tärkeämpien rinnalla. Tänä aamuna oli kerrassaan mukava naisjuontaja, välillä puoli-seiskassa. Hän on luonteva ja iloinen. Minusta itsestäni löytyy arvosteltavaa usein, ties onko aiheellista tai paikkakunnan ns. "sukulisää".
0Äänestä
exrek
Joillakin on myös aina hauskaa. Naureskelevät leveästi joka kuvassa.
0Äänestä
tööttt
-- mun lapsuudessa aina sanottiin lapsille ettei koskaan saa nauraa hampaat irvessää -ihaan täydelliseen kirkolliseen vakavuuteen tosi harvat mukulat ylsivätkään -maailmassa naurettaviakin lasten maailmassa oli aika paljon.
0Äänestä
Virheensä.kullakin
Nauran itse vaisusti suuta aukoen, koska omat jäljellä olevat hampaat ovat kellertävää luuta ja paikatut ja korjaillut valkoisempaa. Ei väriltään mikään kaunis rivi, mutta hyvin niillä syö. En kuitenkaan vaihtaisi ienhymyyn. On ihan tahaton, eivätkä sille mitään voi, mutta suoraan sanoen on vähän vastenmielisen näköinen. Minä voisin vielä rahalla hampaani korjata (en rupea) mutta tuskin ikenen mallille mitään voi.
Minusta tuntuu että luottamuksen puute johtuu muös YLE:n naisistumisesta. Lihavat naiset vaativat YLE:ssakin aina vain enemmän. Hoikkia vyötärö-naisia ei enää montaa ole.
H.
0Äänestä
pilli.soikoon
Missäs palstapoliisi Bengalitikku nyt on? Täällä mainittiin lihava -sana .
0Äänestä
Bengalitikku
Täällä. Olin harrasteissa. Ikäväkö jo iski? Oho! Talsin tuossa karmeassa lumisekamelskassa. Tuntui, että talvikengät kulkivat myös taaksepäin. Oletteko katsoneet M/S Romanticaa. Voi olla, että kun sitä katsoo, niin yhdellä jos toisella voivat ikenet näkyä, kun sitä katsoo ellei peräti pulleat kitarisat. Isohoo onko sinulla hoikka vyötärö eli monenteenko reikään vyö? Hannu-Pekka Björkman näyttelee maukkaasti.
0Äänestä
Mukava-vaikuttaa
Lähetin ne lumipyryt täältä Tallinnasta jonne tulin eilen. Pitäkää hyvänänne. Täällä vettä ripsinyt hieman, räntääkin. Mutta aamuksi aurinkoa. Tulen suomeen sitten kun aurinko ilmestyy.
0Äänestä
Bengalitikku
Tuo sitä aurinkoa sitten mukanasi. Tämä sää väsyttää.
0Äänestä
Mukava-vaikuttaa
Katsotaan, jos huomenna illansuussa kun vaihdan hotellia helsinkiin. Omaan miinaan menen lauantaina kun taas sataa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
---mitäähän sorttia asianne koskee -tavallista pöliittista kunta-alueitten kuohuntaa - vikoja ihmisistä etsien - joskus on syyt organisaatioissa - joskus rakenteissa.Kaikki kunta-alueet ovat ihmisiä varten - vaikkei kentis jokamiesten oikeudella varustettuja - tai joka naisten...….? Lonksuuko teidän proteesinne täsmälleen oikein?
Olen huomannut. En pidä siitä, mutta en silti lähde ketään neuvomaan.
Sovittaisko, että pidetään oma tontti puhtaana, eikä pilkata/arvostella toisia?
Kysyn vielä. Kun luet viestisi uudelleen, niin miten kirjoittamisesi meni? Noin, niinku omasta mielestä.
Nyt päiväkahvia uuttamaan.
Joillakin on suun malli sellainen että ikenet näkyvät nauraessa.
Ei minua häiritse.
Tuosta se luultavasti johtuu.
Jotkut maneerit tv-juontajilla ja paikallisuutisissa joskus ihmetyttävät, mutta lopulta pieniä asioita tärkeämpien rinnalla. Tänä aamuna oli kerrassaan mukava naisjuontaja, välillä puoli-seiskassa. Hän on luonteva ja iloinen.
Minusta itsestäni löytyy arvosteltavaa usein, ties onko aiheellista tai paikkakunnan ns. "sukulisää".
Joillakin on myös aina hauskaa. Naureskelevät leveästi joka kuvassa.
-- mun lapsuudessa aina sanottiin lapsille ettei koskaan saa nauraa hampaat irvessää -ihaan täydelliseen kirkolliseen vakavuuteen tosi harvat mukulat ylsivätkään -maailmassa naurettaviakin lasten maailmassa oli aika paljon.
Nauran itse vaisusti suuta aukoen, koska omat jäljellä olevat hampaat ovat kellertävää luuta ja paikatut ja korjaillut valkoisempaa. Ei väriltään mikään kaunis rivi, mutta hyvin niillä syö. En kuitenkaan vaihtaisi ienhymyyn. On ihan tahaton, eivätkä sille mitään voi, mutta suoraan sanoen on vähän vastenmielisen näköinen. Minä voisin vielä rahalla hampaani korjata (en rupea) mutta tuskin ikenen mallille mitään voi.
Näetkö sinä kun hymyilen?
Minusta tuntuu että luottamuksen puute johtuu muös YLE:n naisistumisesta.
Lihavat naiset vaativat YLE:ssakin aina vain enemmän.
Hoikkia vyötärö-naisia ei enää montaa ole.
H.
Missäs palstapoliisi Bengalitikku nyt on? Täällä mainittiin lihava -sana .
Täällä.
Olin harrasteissa.
Ikäväkö jo iski? Oho!
Talsin tuossa karmeassa lumisekamelskassa. Tuntui, että talvikengät kulkivat myös taaksepäin.
Oletteko katsoneet M/S Romanticaa. Voi olla, että kun sitä katsoo, niin yhdellä jos toisella voivat ikenet näkyä, kun sitä katsoo ellei peräti pulleat kitarisat.
Isohoo onko sinulla hoikka vyötärö eli monenteenko reikään vyö?
Hannu-Pekka Björkman näyttelee maukkaasti.
Lähetin ne lumipyryt täältä Tallinnasta jonne tulin eilen.
Pitäkää hyvänänne.
Täällä vettä ripsinyt hieman, räntääkin.
Mutta aamuksi aurinkoa. Tulen suomeen sitten kun aurinko ilmestyy.
Tuo sitä aurinkoa sitten mukanasi. Tämä sää väsyttää.
Katsotaan, jos huomenna illansuussa kun vaihdan hotellia helsinkiin.
Omaan miinaan menen lauantaina kun taas sataa.