"Multa on sitte turha oottaa mitään perintöä.."
"Sanoin joitakin vuosia sitten lapsilleni(synt. 1970 ja - 80-luvuilla) että multa on sitte turha oottaa mitään perintöä.
Jos jokaiselle oman kosmoskynän, pystyn hommaamaan, niin siinä se!
Kyllä herätti hilpeyttä, kun kerroin, miten sitä salaa kokeilin ja tietysti suu sinisenä jäin kiinni pahanteosta.
Oon kyllä miettiny välillä, että taitavat jäädä kokonaan perinnöttömiksi... Vähän harmittaa. Lyijykynä ei aja samaa asiaa."
Tunnetteko kapistuksen nimeltä kosmoskynä?
"Sanoin joitakin vuosia sitten lapsilleni(synt. 1970 ja - 80-luvuilla) että multa on sitte turha oottaa mitään perintöä.
Jos jokaiselle oman kosmoskynän, pystyn hommaamaan, niin siinä se!
Kyllä herätti hilpeyttä, kun kerroin, miten sitä salaa kokeilin ja tietysti suu sinisenä jäin kiinni pahanteosta.
Oon kyllä miettiny välillä, että taitavat jäädä kokonaan perinnöttömiksi... Vähän harmittaa. Lyijykynä ei aja samaa asiaa."
Tunnetteko kapistuksen nimeltä kosmoskynä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Toki kosmoskynä tuttu kapine on, muuten samaa mieltä tuosta perinnön jättämisestä. Itkevätpähän aidosti jahka tajuavat ettei mitään tipu..tarkoitus omat vähät rahat kyllä kulutella ihan itse.
Kun Väiski Neuvostoliiton kaatoi
siinä käytettiin kosmoskynää
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15576982/uteliaisuuttatiedonhalua#comment-96828995
KOSMOSKYNÄLLÄ KIRJOITETUISSA PAPEREISSA mistään muualta ei saanut
Miepä muistan ajan kun lakmusparereita vielä käytettiin asiakirjan kopiointiin. Kekkonen oli ministeri vain.
Kyllä olisi kuitenkin oikein jättää tilille arkkurahat, ettei jälkipolven tarvitse kustantaa kuoleman aiheuttamia menoja. Siinä menee nimittäin aika iso summa, vaikka kuinka "perheen piirissä" yritettäisiin selviytyä.
Edesmenneen jälkeen pitää vielä hävittää asunto ja se olematon perintö, joka koostuu vanhoista huonekaluista ja tekstiileistä, jotka eivät käy kenellekään. Jos et perintöä ole jättänyt kuin ne kosmoskynät, voinet hävittää itse eläissäsi turhat tavarasi, joita olet vuosikymmenet mukanasi kuljettanut.
Moni äkäinen vanhus sanoo, ettei hänen hautajaisiaan tarvitse viettää eikä perintöjä odotella.
Eivät käsitä, että kuolema aiheuttaa monia toimia, jotka tulevat omaisten hoidettaviksi, haluavat tai ei.
Olisikin mielenkiintoista kuulla, miten toimitaan, jos vainajalla ei ole lähiomaisia, tai he eivät halua osallistua vainajan hautaukseen.
Miten menetellään? Onko jollakin kokemusta asiasta?
Luin jostakin, että äskettäin kuollut Olli L. Voice of Finlandin yksi tuomareista, oli niin etääntynyt isästään, ettei halunnut edes tietää hänen hautapaikkaansa. Eli vainajan hylkääminen on mahdollista.
Aloittajan omaisille tämä tieto saattaisi olla rahan arvoinen tieto.
"Tietoa.etsivä" kirjoitti: "Olisikin mielenkiintoista kuulla, miten toimitaan, jos vainajalla ei ole lähiomaisia, tai he eivät halua osallistua vainajan hautaukseen. Miten menetellään? Onko jollakin kokemusta asiasta?"
Nimimerkki "Tietoa.etsivä" voisi opetella käyttämään googlea.
Hakusanoilla "köyhä" ja "hautajaiset" löytyy montakin linkkiä aiheeseen.
https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/kuka-saa-rahaa-hautajaisiin-sossusta-ja-ammattiliitosta
https://yle.fi/uutiset/3-7022208
Summa summarum: Sossu hoitaa hautaukset, jos omaisia ei ole tai he eivät halua hoitaa hautausta.
Päinvastainen taktiikka.
Omat vanhempani toteuttivat sitä mutta uskottavuus oli koetuksella jo alusta alkaen.
Ensimmäiset ulkopuolisten palkaamat kesätyökuukauteni tein 12v ja 13v ikäisenä.
14v ikäisenä koko kesäloma, 3kk töissä EG:n paikallisen tehtaan järvipuuhissa.
15v ikäisenä myös 3kk konepajalla jossa opettelin mm. puikkohitsauksen ja kaasuåillin käytön.
Jne. jokainen vuosi. 17v ensimmäinen joulu kartonkitehtaan remontissa.
Tähän saakka tilipussi ( palkat olivat pusseissa ) avaamattomana äitini käteen. Kun kerjäsin rahaa omiin tarpeiseeni niin nihkeyden peruteena oli lausuma "eestäspä löyvät".
Vasta muutama kuukausi ennen inttiin menoa selvisin pelkällä ruokarahalla.
Opiskeluaikana, yhtenä syksynä sain liittoni takausrenkaan vakuuden talven opintolainaan. Kun vanhempani kuulivat siitä niin he vaativat koko summaa koska olivat juuri ostaneet uuden DATSUN 1600 ha:n velaksi. Annoin ja sain taas rohkaisuksi nuo lohduttavat sanat "eestäpä löyvät".
Aivan ensimmäisinä vuosina en osannut ajatella tuota "löytämistä" ja jo ensimmäisenä täytenä työkesänä siitä oli mennyt uskottavuus.
En todellakaan elätellyt mitään "edestä löytämistä" mutta silloi oli vanhempien, myös riitaisten ja ahneiden, kunnioitus sitä luokkaa, että myönnyin. Olen siitä tyytyväinen, etten missään vaiheessa laskenut mitään tuon "löytymisen" varaan enkä todellakaan tunne vähäisintäkään kiitollisuuden velkaa omassa elämässäni selviytymisestä.
"Löytymiset" löysivät paremman paikan.
Omat lapseni ovat "löytäneet" asunnon ja kaksi on vielä "löytymässä".
Muutamia siirtoja on "löytynyt" ilman mainostamista ja lapsenlapsille "löytyy" jokaisen kuukauden alussa verottajan hyväksymissä puitteissa. Tunnistamattomia "löytymisiä" on tallelokerossa.
Pitkä litania on seurausta kiinni iskostuneesta katkeruudesta puolueellisia ja ahneita vanhempiani kohtaan.
Rehellisin saamani arvio oli äitini lausuma: Siut ois pitäny pittää tiukemalla!
Flegmaatti.
Kunnioitan sinua kun et ole katkera etkä jatka äitisi polkuja.
Meilläkin oli varsinkin tyttölapsen vaikeaa elää.
Olin vanhin ja ilkesin syntyä tytöksi, pojanmaalla vanhin poika perii kaiken, flikkakakarat olivat vain piikana ja passaamassa poikia. Tuo periminen ei enää ole voimassa ja kai tytökin ovat jo enemmän arvossaan. Minulla oli kolme nuorempaa veljeä, hyvä että kouluun ehdin, aina oli joku vahdittava.
En minäkään ole katkera kunhan totean asian, en usko että vanhemmat näin toimivat pahuuttaan, sellainen vain oli tapa silloin.
Isä oli arvaamaton kun oli ollut kauan sodassa. Äitini oikea prinsessa, häntä jouduin passaamaan lisäksi heti kun kynnelle kykenin. Äidin arvolle ei taloustyöt sopineet, me pidimme sitä ihan normaalina.
Kävin siivoamassa ja pesemässä ikkunat äidille aina kun asuin lähellä niin kauan kun äiti eli, silloinkin kun äiti oli työikäinen, tunsin velvollisuudekseni, omien töiden lisäksi pyykkinsä ja nuo muut työt.
Välillä asuin muualla, silloinkin aika usein tuli käytyä auttamassa.
Äitini oli kyllä säästäväinen, vaikka eläkkeensä ei ollut iso, silti jäi aika muhkea pankkitili, kunnon hautajaiset pidettiin, arkkukin kalliimmasta päästä kun tiesimme äidin arvostavan sellaista.
Ei äitikään paha ollut, hänen äitinsä oli myös samanlainen. Minusta taas tuli sellainen jota aina pyydettiin apuun.
Uskon että siitä syystä olen pärjääjä ja hyvin itsenäinen kun olen oppinut kantamaan vastuuta lapsesta asti.
Olen sanonut että ei tarvitse pitää kekkereitä, kunhan haudataan, hautapaikka ja kivikin on ostettuna siinä miehen ja pojan vieressä.
Meillä on lämpimät välit tyttären kanssa, tiedän että hänelle ei ole vaikeaa tehdä minulle viimeistä palvelusta.
Eikä koskaan tiedä kuka ensin lähtee, poikamme vei syöpä parhaassa iässään.
Jos tämän viikonvaihteen aikana joutuisin vaihtamaan "hiippakuntaa" edunsaajat saisivat ehkä kymppitonnin verran rahallista hyötyä. Rintaperillistä minulla ei ole.
Jos olisin säästäväisesti elänyt, omaisuutta olisi jäänyt. Eipä harmita. Oma suu on ollut aina lähempänä.
Siinä ei liene paljoa hautajaisvieraita.
On se todella s-tanan surullista, jos on sellainen lörppäsuu, että kaikki muut elämän asiat ja aiheet juoksevat ohi hilseestä ja korvain välistä.