Länsimaiden historiassa hyvän erottamisessa pahasta on käytetty Jumalan ilmoitusta, etenkin 10 käskyä. Kunnes valistuksen ajasta eteenpäin on yhä enemmän esitetty, että ihminen kykenee itse määrittelemään, mitä on hyvä (ja paha).
Humanismi on jo pitkään väittänyt, että ihmiskunta kykenee ratkaisemaan omat ongelmansa ilman Jumalaa. Kun aikaa tämän näyttämiseen on jo ollut paljon, niin nyt pitäisi tarkastella tuloksia. Onko humanismi onnistunut määrittelemään, mitä on hyvä?
Lue lisää hyvän ja pahan määrittelemisestä, niin ihmisen yrittämänä kuin Jumalan ilmoittamana:
http://etiikka.net
Hyvä ja paha ihmisen ja Jumalan näkökulmasta
32
646
Vastaukset
- Joskussitten
Netflixissä on hyvä elokuva valinnoista: Bandersnatch.
Siinä voi katsoja heti alussa valita kumpaa muroa päähenkilö syö. Valinnoilla voi vaikuttaa elokuvan kestoon. Se saattaa päättyä parissakymmenessä minuutissa tai kestää tunteja, ainakin kaksi.
Ongelma tällaisissa valinnoissa saattaa olla se että aina joku on käsikirjoittanut tarinan ja vaikka ihminen kuvittelee tekevänsä valinnan, on sen sisältö jo etukäteen määritelty. Helpoimmalla pääsevät ne, jotka elävät tarinassa kiinni. Jos he eivät tykkää siitä, jättävät he sitten sen katsomatta.
Ehkä olemme oman pandoran lippaamme vankeja. Emme voi oikeasti tehdä valintaa toisen ihmisen puolesta ilman seurauksia, ja toisaalta on turha olettaa että katsoja tai rooli olisi täysin itse vastuussa valinnastaan. Helppo syyttää ihmistä valinnoistaan, mutta ihmisyhteisössä myös yhteisön oma massa luo otolliset olosuhteet niin hyvälle kuin pahalle, ja valinnoille mitä ihmiset yleensä suosivat.
Erottelisin itse hyvän ja pahan suhteen siten että luoko se jotain rakennusainetta ilman tuhoa tai onko hyödykkeen ”positiiviset” vaikutukset suurempia kuin negatiiviset. Ajatuksen tasolla se voi olla myös kehittymisen merkki. Edustaako valinta sellaista mikä on eduksi esim. ihmiskunnalle.
Hyvä ravinto kasville saa sen tuottamaan positiivisia vaikutuksia negatiivisia enemmän, mutta silti joku voi olla sille allerginen.
Nautinto kuten mielihyvä, on tapahtuma, jonka ihminen kokee kun hermosto toimii tietyllä tavalla. Asiaa ei välttämättä ole osattu ajatella ennen muinoin, tai henkilö joka kärsii ”mielen vajaavuudesta” ei ymmärrä asian kokonaisuutta. Mielestäni tätä mielihyvän nautintoa voi manipuloida myös niin että joku nauttii kun saa aikaan pahaa. Siksi nautinnon tunne ei välttämättä ole merkki hyvästä.
Tämä ei mielestäni tarkoita että voimme jakaa hyvän ja pahan ”ilman Jumalaa” ja ”Jumalan kanssa” jakoihin. Se on vain ”käsikirjoittajan” pyrkimys. Tällä en siis tarkoita Jumalaa uskonnoissa.
Viime kädessä olemme jokainen itse vastuussa valinnoista, ja toisten vastuut toisia paljon suuremmat. Jos määrittelemme että on ”Jumala”, jonka ratkaisut ovat hyvempiä, saatamme johtaa harhaan harkintakykyämme ja valinnan vapautta, ja olettaa ettei meillä ole vastuuta.
Ehkä elämä on siis jatkuvaa hyvän ja pahan, positiivisen ja negatiivisen massan kohtaamista kunnes olemme riittävän kehittyneitä kykenemään valitsemaan aina sen paremman vaihtoehdon. Ehkä sellaista ei voi saavuttaa, mutta kuten hyvin monissa asioissa, voi yrittää uudelleen ja toisinaan korjata rikkoontumiset. Ehkä tällöin ne positiiviset ratkaisut kumoavat negatiiviset seuraukset.- Siunaus_vai_kirous
"Jos määrittelemme että on ”Jumala”, jonka ratkaisut ovat hyvempiä, saatamme johtaa harhaan harkintakykyämme ja valinnan vapautta, ja olettaa ettei meillä ole vastuuta."
- Jumalan ilmoituksessa ihmisen oma vastuu valinnoistaan on selvä. Hän ilmoittaa sen koskien sekä tätä elämää että tuonpuoleista. Raamattu suorastaan vilisee tätä koskevia asioita.
Ihmisen sieluun tallentuu kaikki koko elämän ajalta. On kyseessä vastuu paljon syvemmällä tavalla kuin mihin yhteiskunnassa koskaan päästään.
Yhteiskunnassa on aina taipumus ajatella, että ei kukaan näe kun teen tämän. Ei kukaan näe kun käytän joitain työpaikan resursseja tms. Näin ihminen harhauttaa itseään. Ja tätäkin joku voi yrittää perustella siten, että teosta seuraa enemmän hyvää (sekin vain subjektiivista) kuin pahaa.
". Kunnes valistuksen ajasta eteenpäin on yhä enemmän esitetty, että ihminen kykenee itse määrittelemään, mitä on hyvä (ja paha). "
uutisoinnin perusteella osa paimentolaiskansojen jälkeläisitä elävät vieläkin vanhan tyestamentin aikoja- Ei.kieroutumia
Vaaleissa saat valita uuden ja parfemman systeemin kunhan osaat varoa äänestämästä vihreitä ja vasemmistoa.
- Aarten.löytäjä
Facebookista löysin oikean suunnan vaaleihin:
"VALITSE JEESUS!
Vakuutamme, että kaikki Jeesuksen antamat lupaukset ovat luotettavat! Hänellä ei ole yhtäkään katteetonta lupausta! Lupaukset löytyvät Raamatusta.
Sinulla on vapaa valintaoikeus itse päättää ikuisesta kohtalostasi? Voit valita elämääsi Jumalan johdatuksen ja pääsyn Taivaaseen valitsemalla Oikean Tien. Oikea Tie on Jeesuksen vastaan ottaminen. Hän sanoo: ”Minä olen Tie, Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Joh. 14:6.
Taivastie alkaa siitä kun nöyrryt Jumalan eteen tunnustamaan syntisyytesi - kadut syntielämääsi ja päätät antaa elämäsi ehdoitta Jeesukselle. ”Kaikki ovat syntiä tehneet…” Rm. 3:23.
Uskoon tuleminen on siirtyminen valhemaailmasta todellisuuteen.
JEESUS SOVITTI SYNTISI GOLGATAN RISTILLÄ!
Hän oli Sijaisuhri. Saat nyt siirtää syntisi Golgatalle ”uskon kautta Hänen vereensä.” Room. 3:25.
”Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi…” Jes. 53:5.
Jumala rakastaa Sinua! Hän tahtoo Sinut Taivaaseen.
Mikäli päätät mennä kadotukseen Sinun ei tarvitse tehdä mitään. Jatkat vain entiseen tapaan synneissäsi. Näin olet valinnut kadotukseen johtavan tien. Silloin kuolet synneissäsi ilman Jeesusta. Viimeisellä tuomiolla Jumala vahvistaa oman valintasi.
Odotamme valintaasi yhdessä Jeesuksen kanssa!
Raamattu sanoo Sinulle näin: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” Apt. 2 :38.
”Kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi” (Joh. 1:12).
Tervetuloa Jeesuksen omien joukkoon!
________________________________________________
Ehdokkaamme ohjelmanjulistus:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille; joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." Mk. 16:15-16.
Keskustelutilaisuudet joka keskiviikko klo 14.00 – 18.00 (tarjolla myös kahvia ym.)
Lauantaisin raamattupiiri kello 14.00.
Sunnuntaisin hengellinen tilaisuus klo 16.00.
Seurakuntatila, Maariankatu 2. 20100 Turku.
TERVETULOA!
http://www.Jeesus-on-Herra.com
"- Anonyymi
"Vakuutamme, että kaikki Jeesuksen antamat lupaukset ovat luotettavat! Hänellä ei ole yhtäkään katteetonta lupausta!"
Paitsi se kun lupasi palata yhden sukupolven aikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vakuutamme, että kaikki Jeesuksen antamat lupaukset ovat luotettavat! Hänellä ei ole yhtäkään katteetonta lupausta!"
Paitsi se kun lupasi palata yhden sukupolven aikana.Ja samalla ne muutkin.
Sekulaarihumanismi on valehdellut räikeästi väittäessään, että ihminen pystyy ilman Jumalaa määrittämään hyvän ja pahan - oikean ja väärän. Sekulaarihumanismi ei ole keksinyt hyvän ja pahan käsitettä eikä moraalisuutta.
Jumala on luonut ihmisen sisimpään tietoisuuden siitä, että on olemassa hyvä ja paha ja Jumala on antanut ihmisille mahdollisuuden valita näiden vaihtoehtojen väliltä.
Aina kun sekulaarihumanismi puhuu moraalista, se puhuu vain siitä käsitteestä, minkä Jumala on jo ennalta ihmiseen luonut. Jumalan ulkopuolella ei ole mitään moraalisuutta, eikä edes mitään tietoisuutta, ajatusta, eikä elämää - ei hyvää, eikä pahaa. Kaikki olemassaolo on riippuvaista Jumalasta, joka on kaiken luonut.
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)- Anonyymi
Kiitos kommentista Mark5. Aina hienoa lukea kun annetaan kunnia Jumalalle!
Humanismi ei tosiaan ole keksinyt hyvän ja pahan käsitteitä. Mutta ikävä kyllä se yrittää vaikuttaa ihmisten käsityksiin niistä. Tällaisilla yrityksillä on aina huono lopputulos. Jumala on jo antanut ihmiselle moraalisen standardin elämää varten 10 käskyn kautta. Jumalan ymmärrys asiasta on täydellinen, emmekä siksi tarvitse muutosta tai lisäystä Hänen ilmoitukseensa.
Emme tarvitse myöskään sellaista humanismin muotoa, joka olisi jollain lailla "ei-sekulaari". Tällaiset viritelmät väittävät ihan yhtä paljon, että Jumalan ilmoitus ei sinänsä ole riittävä, vaan että se tarvitsee joitain elementtejä humanismista. Väittämällä että ihminen kykenee jotenkin "parantamaan" Jumalan ilmoitusta kyseenalaistetaan koko Jumalan olemus ja asetetaan ihminen Häntä korkeammalle.
Siunaus_vai_kirous - Anonyymi
Jos tämän satukirjan jumalaolentoa seuraisimme niin ei neitseellisen naisen kivittäminen sekä orjuus olisivat ihan ok edelleen :)
- Anonyymi
Kannattaa nukkua yöllä niin ei tule lähetetyksi noin sekopäisiä kommentteja. Ehkä ajatus kulkisi paremmin hyvin nukutun yön jälkeen. - Nm. Kuka sulle on kertonut sen, mitä kukaan muu ei tiedä
- Anonyymi
Viduddaako kun paimentolaismies meni keksimään tällaista sontaa? Orjia sai pitää ja naisenkin sai surutta kivittää kuoliaaksi :D
Vain totaalinen pölhökusti pitää tätä satuolentoa todellisena saatika sitten jonain moraalisena mittana :D - Anonyymi
Mitä hemmettiä pöliset? - Nm. Kehity - ja nuku riittävästi, aivosi jaksavat paremmin
Anonyymi kirjoitti:
Jos tämän satukirjan jumalaolentoa seuraisimme niin ei neitseellisen naisen kivittäminen sekä orjuus olisivat ihan ok edelleen :)
"Jos tämän satukirjan jumalaolentoa seuraisimme niin ei neitseellisen naisen kivittäminen sekä orjuus olisivat ihan ok edelleen :)"
Ilman Jumalan antamaa moraalia, kukaan ei tietäisi onko kivittäminen tai orjuus oikein vai väärin.
- Anonyymi
Ateistiset valtion johtajat eivät tarvitse Jumalan apua naisten ja lasten tappamiseen. Sikäli reilua kyllä
En pidä termeistä "hyvä" ja "paha", koska ne herättävät kysymyksen: Minkä asian suhteen? Vasta sitten, kun tavoite on selvillä, voimme pohtia, mikä on hyvää ja pahaa tuon tavoitteen kannalta.
Jos asettaa tavoitteeksi Jumalan tai muun yliolennon tahdon noudattamisen, niin tämä ei ratkaise moraalikysymystä. Siirrät päätöksen vain itseltäsi pois toisaalle. Herää siis kysymys, mitä moraalilla tarkoitetaan?
Hyvä sekuläärinen määritelmä moraalille on, että se tarkoittaa yleisen hyvinvoinnin lisäämistä. Teot, jotka lisäävät hyvinvointia ovat hyviä ja ne jotka huonontavat sitä ovat pahoja. Tämä moraali-määritelmä vastannee hyvin sitä, mitä suurin osa ihmisistä kyseisellä sanalla tarkoittaa.
On joukko uskovaisia, joiden käsitys moraalista on toinen. Moraali tarkoittaa Jumalan tahdon noudattamista. Tällöin myös teko, joka huonontaa ihmisten hyvinvointia, on hyvä, jos Jumala on näin käskenyt. Tämä ei kuitenkaan vastaa ainakaan minun moraalikäsitystä. Jos sitten sanotaan, ettei Jumala koskaan tee mitään, mikä huonontaisi ihmisten hyvinvointia, vaan Jumala pyrkii aina yleisen hyvinvoinnin parantamiseen, niin tällöin Jumalan käsitys moraalista on täysin sama kuin tuo edellä mainittu sekulääri moraali-määritelmä.- Anonyymi
>>En pidä termeistä "hyvä" ja "paha", koska ne herättävät kysymyksen: Minkä asian suhteen? Vasta sitten, kun tavoite on selvillä, voimme pohtia, mikä on hyvää ja pahaa tuon tavoitteen kannalta.<<
Et ole sitten tainnut kovin paljon näitä asioita ajatella? Onko esim. varastaminen siis hyvää, kun olet asettanut tavoitteeksi saada itsellesi jonkin hyödykkeen, joka "lisää sinun hyvinvointia"?
Siunaus_vai_kirous
- Anonyymi
Itäisissä näkemyksissä hyvä ja paha koetaan ehkä useammin suhteellisiksi ja inhimillisiksi käsitteiksi, meillä ne koetaan useammin enemmän absoluuttisiksi.
Ramana Maharshi sanoo suomennetussa Keskustelut-teoksessa:
"Hyvyys on vain suhteellista. Hyvä sisältää myös aina pahan; ne ilmenevät
aina yhdessä. Toinen on toisen vastapuoli."
Baruch Spinoza oli Wikipedian mukaan tätä mieltä:
"Hyvän ja pahan käsitteet, jotka pohjaavat ihmisten tuntemuksiin, eivät siten ole määrättävissä."
Thorwald Dethlefsen ilmeisesti monen muun lisäksi on pohdiskellut aihetta ja kirjoitti kirjan, joka on suomennettu nimellä Hyvä ja paha. - Anonyymi
Ihmisen näkökulma on sen jolta kysytään. Se ei voi kattaa jokaisen ihmisen näkökulmaa.
Raamatussa on Luukkaan näkökulma
UT. Luukas 16 1-9 Väärä huoneenhaltija
Rikkaan miehen omaisuudenhoitaja muokkasi kirjanpitoa jotta Isännän omasisuuden tulotaso ei näyttänyt niin huonolta mitä se oli. Myöskään viljelijöiden työn heikko tulos näytti paremmalta.
Rikas mies näki omaisuudenhoitajan pyrkimyksessä suurta armelijaisuutta viljelijöitä kohtaan jolloin hän armahti hänet.
Siis armeliaisuus sinänsä on hyvä teko vaikka sen välineet olisi kyseenalaisia.
Tässä esitän oman näkökulmani Luukkaan kertomuksesta
nää_on_näitä - Anonyymi
Jos tarkoitat kristinuskon moraalisääntöjä, niin niitä ei oikeastaan ole
Tai sitten ne ovat niin sekavat, että niitä ei pysty käyttämään.
Kristinoppi perustuu Raamatun kirjakokoelmiin ja jakautuu Uuteen ja Vanhaan testamenttiin. Kristityt poimivat pronssikautisesta laista ne asiat mitkä milloinkin miellyttävät.
Mitä virkaa sellaisella lailla ja moraalilla on?
Ja Jumalan tahto vaihtelee uskontokunnan lahkon tulkintojen mukaan.- Anonyymi
Siis kirjan nimi tai kannet määrää miten sen sisältöön pitää suhtautua joten aloituksen kysymys on älytön kun ei määritelty että vain tietyt lähteet voidaan ottaa käsittelyyn.
Onko päivän sanomalehti kokonaisuudessaan järjetön kun sieltä löytyy erilaisia "totuuksia"
Jos haluat tarkentaa mieti onko jokin teko vaikkapa sanomalehden kustantaminen moraalisesti väärin koska sieltä löytyy useammanlaisia sanomia.
nää_on_näitä "Kristinoppi perustuu Raamatun kirjakokoelmiin ja jakautuu Uuteen ja Vanhaan testamenttiin. Kristityt poimivat pronssikautisesta laista ne asiat mitkä milloinkin miellyttävät.
Mitä virkaa sellaisella lailla ja moraalilla on?"
Kristinoppi perustuu Jumalan snaan, joka on absoluuttinen totuus. Jos joku lukee Raamattua väärin, niin se ei todista, että Raamattu on väärässä.
"Ja Jumalan tahto vaihtelee uskontokunnan lahkon tulkintojen mukaan."
Jos uskontokunta tai joku lahko tulkitsevat Jumalan sanaa eri tavalla, niin se ei todista, että Jumalan tahto vaihtelisi.
- Anonyymi
Jumalan tahtoa en märittele kuten en kysyjänkään
Itse asiassa länsimaissa kristillinen käsitys hyvästä ja pahasta on vallinnut, alueesta riippuen, noin vuosien 500 - 1500 välillä. Sitä ennen ja sen jälkeen oli hieman älykkäämmän oloista moraalia tarjolla. Toki täällä pohjolassa tuo pimeänä keskiaikanakin tunnettu jakso oli huomattavasti lyhyempi, luokkaa 500 vuotta.
Moraalissa on tärkeää ymmärtää, että rankaisijan pelkoon perustuva, tai ylipäätänsä ulkopuolelta annettu moraali on heikkoa. Jos ihminen ei kykene tekemään moraalisia päätöksiä itsenäisesti, hänessä on jotain vikaa ihmisenä. Sellaiset ihmiset ovat pelottavia. Heidät on helppo saada minkä tahansa aatteen taustalle, koska he eivät ymmärrä eroa hyvän ja pahan välillä.- Anonyymi
Jos kuulut kirkkoon olet paha tai hyvä ihminen.
Tästä voi erota siitä:
http://www.eroakirkosta.fi- Anonyymi
Mitä pahaa kirkko on sulle tehnyt? - Nm. Vai sinä sille
- Anonyymi
Humanismi ei tee yhtään mitään, se vain kuvastaa ihmisten ajattelumallia. Ihmiset itse pyrkivät määrittelemään mikä on hyvä ja paha ja jokainen ihminen voi tehdä sen omalla tavallaan, siten mikä itseä eniten miellyttää. Ihmisen moraali on ilman Jumalaa subjektiivinen ja epäoikeudenmukainen, kaikkeen pahaan taipuva. Ei ole mitään hirmutekoa, jota ei voisi tehdä humanismin nimissä.
"Ei ole mitään hirmutekoa, jota ei voisi tehdä humanismin nimissä."
Kyllä hirmutekoja tietysti voidaan tehdä kristinuskonkin nimissä, mutta ne eivät silti kuulu kristinuskoon.
Siinä onkin se ero humanismiin. Kristinuskoon kuuluu moraalisäännöt, mutta humanismiin ei kuulu. Samoin, ateismiin, evoluutioon tai tieteeseen ei kuulu mitään moraalisääntöjä. Miksään hirmuteko ei ole ristiriidassa näiden maailmankatsomusten kanssa, mutta ne ovat ristiriidassa kristinuskon kanssa. Siksi kristinusko voittaa paremmuudessaan kaikki muut maailmankatsomukset.
- Anonyymi
Kyllä ihminen kykenee valitsemaan hyvän ja pahan väliltä. Mutta ennen valintamahdollisuutta hänen pitää tietää, mikä on oikein ja väärin.
Linkissä syntien anteeksiantamukseen johtavan toiminnan aloitusviesti:
http://Jeesus-on-Herra.com/ei-uskoville/
Miten sinun pitää suhtautua Jeesukseen, joka sovitti syntimme ristillä? - Anonyymi
Miten hyvään voi päästä?
Kaipaan.- Anonyymi
Eikö se ollut valinta kahden tien väliltä: kapean ja lavean. - Nm. Lavealla liikaa liitoa
- Anonyymi
Hienoa että joku kaipaa hyvää polkua! Juuri sille Jumala kutsuu kaikkia, ja Taivaassa on juhlat jokaisesta joka tekee parannuksen :)
Hyvä polku ei ole vaikea löytää, Jumala on määritellyt sen tarkasti, 10 käskyssä. Sen noudattaminen muodostaa hyvän elämän Jumalan silmissä, koska se on Jumalan oma tapa määritellä hyvä (ja paha).
10 käskyn noudattaminen johtaa vapauteen myös riippuvuuksista. Kiitos Jumalalle.
- Siunaus_vai_kirous
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982