Ansaitsematon armo

Ihmiset ovat samanarvoisia Jumalan valtakunnassa, riippumatta siitä, kuinka kauan ovat siihen kuuluneet.
Palestiinassa viinisato korjattiin syksyllä. Kiire oli todellisuutta, koska sato oli saatava talteen ennen tulevaa sadekautta. Siksi paikalliset tarvitsivat usein tilapäistä työväkeä, jota he saivat palkattua torilta, sen ajan työnvälityksestä.

Työmiehiä palkattiin päiväksi kerrallaan, ja päivän palkka maksettiin illalla. Olihan jo Mooseksen laissa velvoitus maksaa palkka samana päivänä, jotta köyhien ei tarvitsisi nähdä nälkää. (3. Moos. 19:13, 5. Moos. 24:15.)

Denaari oli tyypillinen päiväpalkka työmiehelle. Matteuksen evankeliumissa kerrottu Jeesuksen vertaus taivasten valtakunnasta (20:1–16) liittyy tähän tosielämän tilanteeseen.

Jeesuksen vertauksessa tulee kuitenkin ilmi taivasten valtakunnan ero maalliseen valtakuntaan. Tässä maailmassa on oikeudenmukaista maksaa palkka tehdyn työn mukaan. Sitä varten työntekijä laskee ja merkitsee työajan ja -tunnit ylös, ellei työ sitten ole työajatonta, urakkatyötä tai muiden perusteiden mukaan sovittua.

Tuntuisi kohtuuttomalta, jos viinitarhassa yhden tunnin työstä saisi saman palkan kuin 12 tunnin työstä auringon noususta laskuun, johon rupeamaan sisältyy myös keskipäivän kuumin ja rasittavin aika.

Ensimmäiset ja viimeiset

Mitä Jeesus haluaa opettaa taivasten valtakunnasta tällä vertauksella? Kaikille vertauksen asioille ei pidä hakea hengellistä merkitystä, mutta merkityksellistä on varmasti se, mitä Jeesus toteaa vertausta ennen ja sen päätteeksi: ”Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.” Tässä maailmassa on ensimmäisiä ja viimeisiä, eriarvoisuutta ihmisten asemassa: esimiehiä, hallitsijoita ja alamaisen asemassa olevia.

Jumalan valtakunnassa ja Jumalan edessä näin ei ole. Kaikilla uskovilla on sama Isä, Vapahtaja, Pyhä Henki, armo, evankeliumi, kaste, ehtoollinen, yksi usko, toivo ja rakkaus. Kaikki ovat Jumalan edessä samanarvoisia, olivat he sitten olleet Jumalan valtakunnan asukkaina kauan tai vähän aikaa.

Uskonkilvoituksen pituus

Ei ole oikein tulkita tätä vertausta siten, että Vanhan testamentin uskovat kadehtisivat Uuden testamentin uskovia. Sen sijaan siinä voidaan nähdä se, että uskossa olemisen pituus on eri mittainen eri ihmisillä.

Jotkut ovat säilyneet lapsuudenuskossa koko elämänsä. Heidän ei ole tarvinnut katua epäuskossa vietettyä syntielämää, eikä heillä ole niitä arpia, jotka ovat ehkä jääneet syntihaavojen parannuttuakin jäljelle.

Toiset ovat kuulleet Jumalan kutsun nuoruudessaan kaivatessaan rauhaa tuntoonsa pinnallisen elämänmenon sijaan. He ovat löytäneet onnen Jumalan valtakunnassa.

On vielä niitäkin, jotka aikuisuudessa saavat palaamisen armon. He ovat voineet kokea elämänsä kohtalot Jumalan vakavaksi puhutteluksi ja saaneet nöyrtyä Jumalan väkevän käden alla omistamaan armon sielunsa autuudeksi.

Kaikkein ihmeellisin on ristinryövärin armo, joka koituu sille, joka saa viime hetkillä syntinsä anteeksi. Lyhyen kilvoituksen matkan jälkeen hän saa ummistaa silmänsä uskossa Vapahtajaansa.

Jumalan edessä samanarvoisia

Jeesuksen vertaus osuu erityisesti siihen tilanteeseen, kun ihmisten keskuudessa alkaa näkyä uskonnollinen jako ensimmäisiin ja viimeisiin. Tilanne on toistunut historiassa monta kertaa. Esimerkiksi fariseukset nurisivat Jeesusta vastaan, koska hän seurusteli ja söi syntisten kanssa, jotka kuitenkin olivat saaneet parannuksen armon.

Apostolien aikana juutalaiset eivät olisi hyväksyneet pakanoita Jumalan lapsiksi muuten kuin ympärileikkauksen kautta. Heidän olisi pitänyt kääntyä ensin juutalaisiksi ja ryhtyä noudattamaan Mooseksen lain säädöksiä. Keskiajalla munkit pitivät omaa säätyänsä hengellisessä mielessä ansiollisempana kuin tavallisen rahvaan säätyä.

Onko meidän aikanamme tällaista jakoa? Jeesus päätti vertauksen toteamukseen: ”Viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi” (Matt. 20:16).