Koiran omistajat

Onko se niin vaikeaa pitää sitä pussirullaa taskussa? Ja kerätä koiransa jätteet pois. Taasen kauheeta siivoo teiden varsilla. Vai omat kädetkö likaantuu. Kynnenalusetko koirasi paskassa, vai mikä?
Koiran ulosteesta voi toinen koira saada taudinaiheuttajia, ja koirankakka voi olla terveysriski myös ihmiselle. Maahan jätetty koiran uloste ei sovi sellaisenaan edes lannoitteeksi kasveille.

Koirankakan välityksellä voivat tarttua suolinkaiset tai giardian kaltaiset alkueläimet.

Lapsi voi saada suolinkaisen, jos hän laittaa maassa leikittyään suuhunsa kätensä, joilla hän on koskettanut maassa olevaa koiran ulostetta.

Suolinkainen vaeltaa ihmisessä ja voi koteloitua kehoon. Suolinkaisen toukka voi saada aikaan monenlaisia oireita pahoinvoinnista keuhkokuumeeseen. Että pussit taskuun ja koirasi paskat pois.
38304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Mene itse keräämään jos ottaapi noin pahasti keuhkoihin

Äänestä
  • Onko monellakin lapsella suolinkaisen aiheuttamia oireita Kuhmossa.Joko on epidemia?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jokainen koiran omistaja on velvollinen keräämään koiransa paskat edes.!! Sen sanoo lakikin.. Jos kerran pitää koira /koiria pitää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Koirat on syyttömiä tähän, se on vaan koiranomistajan vastuuttomuutta ja huolimattomuutta. Kirjoittakaa omalla nimellä. Mutta kun se on niin hyvä nimimerkin takaa rakuttaa...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Järjestyslaki velvoittaa keräämään koiransa jätökset. Koiran jätökset on siis kerätttävä esimerkiksi ainakin puistoista tai kaduilta. Koiran jätökset on kerättävä nimenomaan taajamassa. Säännös ei koske taajaman ulkopuolisia alueita. Ja varmaan ottaa monen muunkin keuhkoihin, ei ole minin astua jalkakäytävällä ja toiset koirat polkee ja sotkee itsensä. Lapsi perheet kärsivät eniten koirien jätöksistä. Ei ole mukava siivota kengänpohjia, ja saattaapa pienimmät pistää suuhunsa...

    Äänestä

  • Kirjoitatko sinä roudanmaa.elisabeth omalla nimellä vai rakutatko nimimerkin takaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tarkennusta kirjoitti:

    Kirjoitatko sinä roudanmaa.elisabeth omalla nimellä vai rakutatko nimimerkin takaa?

    Ihan omalla nimellä, Rakutan..

    Äänestä

  • Elä Rakuta,asiallinen pitää olla.Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niinpä näytä esimerkkiä miten ollaan asiallisia. Onko tuo sinun ensimmäinen vastaus asiallinen?? Häh..

    Äänestä

  • Ensimmäinen vastaus ei ole minun ja ymmärän täysin tuon vastauksen kenen se sitten onkaan.
    Jos keskustelu aloitetaan niin että siinä on haukkumisen ja syyttämisen sävy,onko se silloin asiallinen ??Häh..

    Äänestä

  • Aloittaja

    eirakutusta kirjoitti:

    Ensimmäinen vastaus ei ole minun ja ymmärän täysin tuon vastauksen kenen se sitten onkaan.
    Jos keskustelu aloitetaan niin että siinä on haukkumisen ja syyttämisen sävy,onko se silloin asiallinen ??Häh..

    Tästä asiasta on puhuttu senverran,että jokaisen pitäisi tietää ja ymmärtää sanomattakin.Syyttäminen ei ole enää liika.Se että siitä ei välitetä eikä yksinketaisesti kehdata sormiaan sotkea...

    Äänestä

  • Tästä ja monesta muustakin asiasta on puhuttu paljon mutta keskustelu pitää pitää asiallisena.Siihen ei todellakaan kuulu syyttäminen ja haukkuminen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    eirakutusta kirjoitti:

    Tästä ja monesta muustakin asiasta on puhuttu paljon mutta keskustelu pitää pitää asiallisena.Siihen ei todellakaan kuulu syyttäminen ja haukkuminen.

    Onko täällä ollut keskustelut asiallista? Häh. Sitten valvojaa haukutaan, millä sanoilla valvojaakin on arvosteltu ja haukuttu? Ei sitten yhtään ainakaan asiallisia sanoja ole käytetty ei aikuismaista puhetta, kirjoitetaan niin kuin "parhaassa iässä" olevat nuoret. Hekin käyttäytyvät asiallisemmin kuin aikuiset ihmiset.. Olisi peiliin katsomisen paikka itse kelläkin..

    Äänestä

  • Ei todellakaan ole ollut asiallisia.Tämäkin keskustelu on aloitettu tavalla joka on hyökkäävä ja syyttävä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niin kuin mainitsin, tästä asiasta on puhuttu. Jokaisen pitäs tietää. Kaikki kauniit sanat on käytetty, kun ei hyvällä sitten pahalla. Kyllä tämä tottavieköön kiukun nostattaa.. Mutta paskattakaa kokrianne, jos ei aikuiset ihmiset ymmärrä "täytyy olla jo ymmärryksessä vajavaisuutta" mitä he saavat aikaseksi...

    Äänestä

  • Muut roskat tupakantumpit,kaljapullot,paperikääreet ym. muovit OVAT PALJON PAHEMPIA kuin koiran paskat.Niitä on maantienvarsilla,vesistöissä ja jopa merissäkin.
    Olen jo eläkkeellä ja työelämästä jäi vain hyviä muistoja, ei vihaa eikä katkeruutta niin koiranpaskat eivät nosta kiukkua.

    Äänestä

Antaa kaikkien, kaikkien koirien kakkia vaan. Markku Aro laulaa kauniisti kukista ja ne tarvii hauveleiden kakitusta.

Äänestä

Virkavalta aktiivisemmin valvomaan järjestyssääntöä Kuhmossa. koirien vessa ja juoksutuspaikka näköjään löytynyt vähiltä laduilta, mitä nyt enää Kuhmossa on jäljellä.

Äänestä

Saksassa ja esim. Prahassa on monissa paikoissa telineitä, joissa on maksutta otettavissa paperinen koiran pään kuvalla varustettu pussi.

1Äänestä
  • Aloittaja

    No siinä on Suomi jäljessä. Kyllä ne Suomalaiset muissa asioissa ensimmäisenä oman kunniansa ottaa... Mutta kun tästä koirien jätösasiasta ei paljon lakki valkene..

    Äänestä

Ennen oli ennen ja nyt on nyt 👍🎸🎶🎸🎶🎶

Äänestä

'kyllä kuhmoon koiran paskaa mahtuu niinkuin muuallekkin päin suomea.!
Antakaa tessujen vääntää torttunsa mihin haluaa.

Äänestä
  • Minusta sitä on jo pelkästään ihana katsella kun koira vääntää tortun mikä höyryää kirpeässä pakkassäässä.

    Jos pökäle on pitkä, sen näkeminen vaikuttaa minuun kuin erektiolääke.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pökäleseisokki kirjoitti:

    Minusta sitä on jo pelkästään ihana katsella kun koira vääntää tortun mikä höyryää kirpeässä pakkassäässä.

    Jos pökäle on pitkä, sen näkeminen vaikuttaa minuun kuin erektiolääke.

    No, itsekullakin taitaa olla omanlaiset nautintonsa. Aika erikoinen tuo..

    Äänestä

Kannattaisiko Kuhmon hommata niitä TiksPac-automaatteja tuohon keskustaan?. Taitaa olla jopa muotia nykyään tämmöiset maatit. Pussin nimi voisi olla vaikka-Service sucks Kuhmo!.

Mainos: Otto automaatit korvataan Kuhmossa TiksPac-kakkamaateilla.

1Äänestä
  • Aloittaja

    No vaikka, jauhopää se osaa sanoa, ja laukoa...

    Äänestä

  • Kyllä elisabeth kirjoittaa täyttä asiaa. Eräät koiran omistajat ovat aika vastuuttomia
    eivät välitä minne koiransa antavat tarpeensa tehdä.
    Ei koiranomistajalla ole mitään etuoikeuksia tuoda koiraa naapurin nurkkia sotkemaan
    ulosteillaan. Ei talvella kuin ei kesälläkään ja .

    Äänestä

Tyhjää niitä on keräillä sinne nematuu ja osa tilsiytyy kengän pohjiin eli ongelma ratkaistu, ja jos jollain on niin tyhmä penska että paskaa työntää suuhunsa niin se on sitten ihan oikein

Äänestä
  • Koiranpaskaa jos ei osaa kiertää niin osaako tehdä mitään muutakaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ei lapsi osaa sitä ymmärtää, ettei laiteta koiran jätöksiä suuhunsa. Pitäisi tietää entuudestaan tuokin asia...

    Äänestä

eipä koiranpaskaa oikein kerkiä kiertää, kuten totesin tässä muutama kevät sitten hiihdellessäni lammasjärvellä kun elisabetRoudanmaa koiransa antoi kakkia suksiladulle. Eikä tehnyt elettäkään jotta olisi sen siitä noukkinut pois !! jotta tämmöistä. Kiva se on toisia syyttää ja itse olla kuin ei olisikaan....

Äänestä
  • Aloittaja

    Minä en ole Lammas järvellä koiran kanssa ollut ainakaan 5 vuoteen. Sekö puiden kaatamisen viipyminen kaivelee.. Niinkö?

    Äänestä

  • Ne 6 vuotta sitten tehdytkin paskat muistetaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pitoja kirjoitti:

    Ne 6 vuotta sitten tehdytkin paskat muistetaan.

    No jos olleet ladulla, ei ole oikein suksi luistanut.Liikaa pitoja.. /

    Äänestä

Nämä suvakkiakat saisivat hyötyliikunnan nimissä ruveta keräämään näitä skeidakekosia ja sehän olisi heille samalla mielenterveyttä edistävää kansalaistoimintaa.

1Äänestä

Mä olen 11 vuotta kerännyt koirani jätökset, samoin olen lajitellut roskat. En ole heittänyt roskia maahan. Tietäkää nuoret, että, jos tulevaisuudessa tuntuu, että maailma hukkaa paskaan. Se ei ole minun vikani. Laskin huvikseni yhdellä aamulenkillä korttelista roskat ja paskat. Tupakantumppeja en laskenut. Ihmisten heittämät roskat voitti 82-32. Niinpä maailmanne paskaajat löytyy peilistä. Kaikkea hyvää.

Äänestä
  • Asiaa kirjoitit,peiliin saamme katsoa,niin myös elisabeth.roudanmaa.Hän ei ole yhtään parempi muita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    homosabiens kirjoitti:

    Asiaa kirjoitit,peiliin saamme katsoa,niin myös elisabeth.roudanmaa.Hän ei ole yhtään parempi muita.

    En olekkaan. Enkä haluakaan olla yhtään parempi, sehän tuo olis kauhea "olla parempi muita" Mutta kyllä tuosta asiasta pitäis koirien omistajan ottaa vastuu..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


roudanmaa.elisabeth kirjoitti:

Onko se niin vaikeaa pitää sitä pussirullaa taskussa? Ja kerätä koiransa jätteet pois. Taasen kauheeta siivoo teiden varsilla. Vai omat kädetkö likaantuu. Kynnenalusetko koirasi paskassa, vai mikä?
Koiran ulosteesta voi toinen koira saada taudinaiheuttajia, ja koirankakka voi olla terveysriski myös ihmiselle. Maahan jätetty koiran uloste ei sovi sellaisenaan edes lannoitteeksi kasveille.

Koirankakan välityksellä voivat tarttua suolinkaiset tai giardian kaltaiset alkueläimet.

Lapsi voi saada suolinkaisen, jos hän laittaa maassa leikittyään suuhunsa kätensä, joilla hän on koskettanut maassa olevaa koiran ulostetta.

Suolinkainen vaeltaa ihmisessä ja voi koteloitua kehoon. Suolinkaisen toukka voi saada aikaan monenlaisia oireita pahoinvoinnista keuhkokuumeeseen. Että pussit taskuun ja koirasi paskat pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu