TODELLISUUTTA!

kapea_akka

Lääketiedekin on ihmisten synnyttämää, ylläpitämää ja kumoamaa. Sitä voidaan pitää myös keinotekoisesti yllä kuten mitä tahansa muutakin ihmisten luomaa.

Tuberkuloosi piti voittaa rokotteilla aivan kuten muukin ihmiskärsimys. Ei voitettu, vaan muodossa jos toisessa kärsittiin vielä paljon enemmän. Ennen kaikkea lapset kärsivät suuresti. Rokotteesta luovuttiin vähin äänin. Koska tieteellisiä erehdyksiä ei ole tapana pyytää anteeksi, niitä saa tehdä uusia ilman sen kummempia tunnonvaivoja, jopa peräjälkeen mielin määrin. Sairauksiahan riittää, joten mikäpä kokeiluja, ”tutkimuksia” estäisi.

Sairaudet eivät katoa, koska ihminen pohjimmiltaan ei muuksi muutu. Ei halua muuttua itse, vaan haluaa muuttaa ne muut. Rokotteet ovat parasta mahdollista antia nähdä vikaa muissa kuin itsessä, niissä kouluttamattomissa tyhjäntoimittajissa.

Tieteellinen usko on nyt voimissaan ja tiedeuskovaisuus suurta muotia. Tieteellä saa lyödä koska tahansa ja missä tahansa, koska siitä tarkoituksellisesti on tehty ylivoimainen, voittamaton. Niin kauan kuin henki lapsilla ja vanhuksilla pihisee heillä saa pelata. He ovat tieteen ruokaa.

Naiset kipuilevat vaihdevuosioireidensa kanssa. Rokotteita he eivät epäile. Ehkäisylääkkeet saattavat käydä mielessä, mutta kun estrogeenilla elämään saa taas puhallettua henkeä, tieteellinen ylistys jatkuu. Kohdusta hautaan lääkkeiden varassa. Rokotteista tuo kaikki alkoi ja hormoneihin päättyi, mitä nyt kaiken maailman mielialasekoitteita tuli välissä kokeiltua.

Kaikki sairastavat tavalla tai toisella. Lapsia kiusataan kouluissa, aikuisia työpaikoilla ja lääketeollisuus pyörittää tätä pahan olon kehää kertomalla poistaneensa jo pahimman. Ihmiset vain eivät tahdo tajuta, eivätkä muistaa. THL kertoo, etteivät kaikki ymmärrä, miten hyvin asiat nyt ovat, kun sairaudet eivät ole niitä samoja vanhoja, vaan uusia. Muistisairaudetkin johtuvat siitä, että ihmiset lääketeollisuuden ansiosta elävät liian vanhoiksi. Tosin nuorillakin ilmenee jo muistiheikkoutta, mutta jahka rokotteita kehitellään, poistunevat nuokin ajallaan.

17

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lunnin_tutka

      Hei!

      Olet nimimerkkivaras, joka suoltaa pateettista perustelematonta paasausta palstalle. Kohtapa et enää varasta, kun nimimerkin käyttö tulee olemaan rekisteröityjen käyttäjien etuoikeus (tarkka lainaus S24 Blogista). Mutta signeeratahan voit sinäkin. Täytynee siinäkin siirtyä virallisempaan tapaan.

      t. HKL

      • Anonyymi

        Olet nimmarisi perusteella tunnin_lutka.
        Etkö tiedä ettei ammattiaan saa mainostaa tällä palstalla.
        No, kerro nyt kuitenkin hintasi, että mitä tunti Sun kans maksaa?
        Lähetä myös pari alastonkuvaa ittestäs , että tiedetään,
        Onko hinta ja laatu kohdillaan.


    • Kohtaamisiaaa

      Samoin on se rahatiedekin ihmisten synnyttämää. Tässähän nuo molemmat tieteet kohtaavat.

    • Lunnin_tutka

      Jotta suojan voisi väittää johtuneen rokotteesta, ajassa tulisi mennä taaksepäin ja vertailun vuoksi läpikäydä sama ajanjakso ilman rokotetta ja katsoa, kuinka todisteiden silloin kävisi. Välttyisivätkö rokotteilla väitetyksi pelastuneet myös tuolloin influenssasta ja kuinka mittavilta rokotteen tuomilta haittavaikutuksilta joko heti tai myöhemmin ilmeneviltä.

      Aina kun lääkkeillä väitetään muutettavan ihmisen tulevaisuutta, pitäisi kyetä todistamaan myös lääkkeettömän elämän vaihtoehto, ja mihin tuo olisi johtanut. Jokaisen kohdalla yksilöllisesti tietenkin. Koska menneisyyden todistaminen toisinpäin ei enää käy, siitä voidaan väittää ja arvuutella vapaasti omien mielihalujen mukaan, ja koska myös lääkkeiden yhteisvaikutukset, rokotteilla samoin kuin lukuisilla muillakin lääkkeillä eivät ”pelastajien” mielessä valitettavasti koskaan ole käyneet, tulevan varalta lääkitseminen on helpoin rikastumisen keino. Massojen liikuttelu käy käden käänteessä ja toivotun mukaisesti pelon lietsominenkin terveydenhoidossa toimii. TV:ssa toimittaja kyselee, voiko Suomessakin esiintyä korruptiota, johon korkea oikeusviranomainen valtakunnansyyttäjä vastaa, että kyllä se mahdollista Suomessakin on.

      • Anonyymi

        Olet lähettänyt jo samansisältöisen viestin (skeidaa), nimimerkkivaras.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet lähettänyt jo samansisältöisen viestin (skeidaa), nimimerkkivaras.

        Sinä olet täyttä skeidaa, oikein ripuliskeidaa.


      • Anonyymi

        Kaikkien lääkkeiden tehokkuus osoitetaan sokkotutkimuksilla ennen kuin ne hyväksytään lääkkeiksi. Eli osa porukkaa saa lääkkettä ja osa plaseboa, eivätkä tutkijatkaan tiedä kumpaan ryhmään kukin on kuulunut, ennen kuin tulokset on analysoitu. Ei siis tarvitse mennä ajassa taaksepäin, kun tehokkuus voidaan osoittaa riittävän laajalla otannalla.

        Myös influenssarokotteen teho voidaan mitata, vaikka uusille rokotteille ei kaksoissokkotutkimusta ehdittäisikään tekemään. Katsotaan vain, kuinka paljon vähäisempää sairastavuus on ollut samanlaisten rokotettujen kohdalla rokottamattomiin verraten.

        Niin yksinkertaista se on. Ei tarvita vaatimaasi aikakonetta. Rokotteiden tehokkuus on varsin kiistatonta, mutta juuri influensavirusten kohdalla niiden nopea muuntelu voi heikentää rokotteen vaikutusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkien lääkkeiden tehokkuus osoitetaan sokkotutkimuksilla ennen kuin ne hyväksytään lääkkeiksi. Eli osa porukkaa saa lääkkettä ja osa plaseboa, eivätkä tutkijatkaan tiedä kumpaan ryhmään kukin on kuulunut, ennen kuin tulokset on analysoitu. Ei siis tarvitse mennä ajassa taaksepäin, kun tehokkuus voidaan osoittaa riittävän laajalla otannalla.

        Myös influenssarokotteen teho voidaan mitata, vaikka uusille rokotteille ei kaksoissokkotutkimusta ehdittäisikään tekemään. Katsotaan vain, kuinka paljon vähäisempää sairastavuus on ollut samanlaisten rokotettujen kohdalla rokottamattomiin verraten.

        Niin yksinkertaista se on. Ei tarvita vaatimaasi aikakonetta. Rokotteiden tehokkuus on varsin kiistatonta, mutta juuri influensavirusten kohdalla niiden nopea muuntelu voi heikentää rokotteen vaikutusta.

        Parasta kaksoissokkoantia on se, kun yhtä rokotetta kaksoissokotetaan toisen rokotteen kanssa. Tämän voi katsoa hyvinkin kuuluvan jo tieteellisen röyhkeyden piiriin, mutta rokotemaailmassa toki kaikki on mahdollista.

        Influenssarokotteiden tehoa mitattaessa lääkärin tulisi ensin oppia erottamaan influenssa flunssasta, mutta kuten useat havainnot osoittavat tämä ei olekaan niin yksinkertaista. Toinen vähintäänkin yhtä ikävä huolen aihe liittyy influessarokotteiden jälkeiseen tilaan, jolloin rokotetut sairastuvat aivan muuhun kuin influenssaan esim vakava-asteiseen keuhkokuumeeseen. Rokotteiden ns sivuvaikutukset ovat merkittävä ja laaja kategoria, mutta kuten muissakin lääketutkimuksissa yleiseksi tavaksi on tullut jättää nuo vähälle huomiolle toteamalla, että eihän sivuvaikutuksia suinkaan olla tutkimassa vaan tärkeämpää, sitä päävaikutusta.

        Ongelmallisinta juuri onkin tuo rokotteiden tehokkuus, minkä vuoksi immuunipuolustusjärjestelmä lapsillakin sekoaa ja autoimmuunisairaudet yleistyvät. Sivuoireet täyttävät pääoireen paikan ja vakavuudessaan jo ohittavat tämän.


    • Anonyymi

      Kaikki, mitä koet, käsität, ymmärrät, havaitset, tunnet, opit, luot, jaat, hyväksyt, hylkäät, arvostelet jne. on ihmisen synnyttämää. Ihmisen luome todellisuus elää ihmisen mielessä, omassa luomisympäristössään.

    • Anonyymi

      Entäs tämä:

      > Pasteur kuitenkin väitti olevansa "löytänyt" bakteereita. Bechamp,
      Toisaalta todistettiin alkuperäisen tutkimuksen avulla, että useimmat sairaudet ovat tulosta
      ja että bakteerit ja virukset ovat suurelta osin jälkivaikutuksia
      taudin syiden sijasta.

      Antoine Bechamp pystyi tieteellisesti todistamaan, että bakteerit ovat kemikaaleja
      Pleomorfisten mikro-organismien sivutuotteet ja niiden osat
      epätasapainoinen, häiriintynyt solujen aineenvaihdunta ja kuolleet kudokset
      tuottaa sairauksia. Bechamp havaitsi, että sairas, happama, vähähappinen
      soluympäristö luodaan myrkyllisen / myrkyllisen ravitsemuksellisen ruokavalion avulla
      tunteita ja myrkyllistä elämäntapaa.

      Hänen havainnoistaan ​​ilmenee, miten syöpä kehittyy sairastuneiden muutosten kautta
      bakteerit, bakteerit viruksiin, virukset sienimuotoihin ja sienet
      muotoja syöpäsoluihin.....

      • Tiede etenee näin. Bechampin teoriat olivat eräs haara, Pasteurin toinen. Se teoria voittaa, jolle on vahvempi näyttö. Täytyy huomata kuitenkin, että se vahva näyttö voi tulla myös paljon myöhemmin ja romuttaa vallitsevan teorian. Aivan arkipäivää tieteessä.


      • Anonyymi

        Vahvempi näyttö vai vahvempi rahoitus? Arkipäivääkö tieteessä?


      • Anonyymi

        Saarnaat yli sata vuotta vanhaa oppia, joka on kumottukin kohta jo sata vuotta sitten. Bechampin tutkimusmenetelmät olivat lapsen kengissä ja heikot menetelmät johtivat osaltaan vääriin johtopäätöksiin. Kukaan lääketieteen asiantuntija ei nykyisin ottaisi hänen juttujaan vakavissaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarnaat yli sata vuotta vanhaa oppia, joka on kumottukin kohta jo sata vuotta sitten. Bechampin tutkimusmenetelmät olivat lapsen kengissä ja heikot menetelmät johtivat osaltaan vääriin johtopäätöksiin. Kukaan lääketieteen asiantuntija ei nykyisin ottaisi hänen juttujaan vakavissaan.

        Kumottiin, mutta millaisten tutkimusten jälkeen?

        > Harvat ihmiset ovat tietoisia ristiriitaisuudesta, joka ympäröi Pasteuria
        alkuaikoina tai arvostetun nykyaikaisen työn, jonka teokset ovat
        Pasteur plagioi ja vääristyi.

        Tämä nykyaikainen oli Ranskan tiedeakatemian jäsen Antoine
        Bechamp, yksi Ranskan merkittävimmistä ja aktiivisimmista tutkijoista
        biologit, joiden teoriat ja tutkimustulokset vastustivat voimakkaasti
        Pasteurin ituriteoria.

        Pasteur kaivoi pohjimmiltaan taudin bakteeriteorian ja laittoi hänen nimensä.
        Se ei ollut uusi idea. Käsite, jonka mukaan monet sairaudet ovat
        bakteereiden aiheuttamat muut henkilöt olivat jo vuosia hahmottaneet ennen.

        Pasteur kuitenkin väitti olevansa "löytänyt" bakteereita. Bechamp,
        Toisaalta todistettiin alkuperäisen tutkimuksen avulla, että useimmat sairaudet ovat tulosta
        ja että bakteerit ja virukset ovat suurelta osin jälkivaikutuksia
        taudin syiden sijasta.

        Antoine Bechamp pystyi tieteellisesti todistamaan, että bakteerit ovat kemikaaleja


    • Sellaista se on , onneksi voi asua maaseudun rauhassa kaukana "hälinästä" .

    • Anonyymi

      Onko lääketiede "täyspäistä"?
      Vai onko se vain "täyspäistä" rahastusta?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      13
      3645
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      173
      3307
    3. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      226
      2860
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      70
      2457
    5. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      310
      1742
    6. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      9
      1500
    7. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      26
      1376
    8. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      3
      1281
    9. Ei ole liian myöhäistä..

      Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala
      Ikävä
      3
      1052
    10. Esprit hoitokdit Varkaudessa?

      Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin
      Varkaus
      104
      931
    Aihe