Ei pidä mennä Rinteen vasemmistohallitukseen, ne on susia välillä lampaiden vaatteissa. Oikeistohallitus on luotettavampi ja saa asiat hoidettua, kun ollaan loppujen lopuksi samalla puolella.
Ei pidä antaa edes pikkusormea.
Ei pidä antaa ajatukselle valtaa, että muka vasemmiston kannatus vähenisi tietyillä ehdoilla hallitukseen mentäessä. Ennemmin päätetään nelivuotiskausi oikeistoleirissä, ja samalla tehdään suunnitelma, miten voitetaan myös vaalit seuraavan neljän vuoden päästä.
Hirvittää myös väkivalta ja sen uhka. Olen lukenut viime aikoina sekä erityisesti Orpoon ja Sipilään liittyviä tekstejä, jossa viitataan kidutukseen ja muuhun väkivaltaan ja myös sen avulla hallitusneuvottelujen käymisestä jne. Näitä tekstejä on kuitenkin poistettu netistä.
Orpo, älä mene Rinteen hallitukseen
9
58
Vastaukset
Kokomuta porukka ei ajattele mitään muuta kuin valtaa ja omaa etuaan, että ihan varmasti menee Tämä tuleva punamusta menee kohti liittovaltiota ja Suomen myyntiä vauhdilla jota ei ole ennen nähty, KUN tässä rupusakissa on mukana vielä homppeli-pekka joka viimeksi ministerinä ollessaan myi Suomen sähköverkot Austraaliaiselle Carunalle, vihreillä on kokemusta, että näin.
- Anonyymi
Rinteen ja Orpon pallit vaarassa. Näytön paikka molemmilla. Pakko päästä hallitukseen, ohjelma on sivuseikka.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä muka muiden puolueiden pitäisi tai haluaisi mennä hallitukseen SDPn kanssa.Ja miten niin Rinne asettaa ehdot. Ei aseta ei ole papua yli50% kannatusta. Jos muut puolueet sanoo ei, ei Rinne pääse mihinkään.
- Anonyymi
SDP,työläisten puolue ja kokoomus rikkaiden puolue. Ovat kuin yö ja päivä. Ei mitään yhteistä säveltä voi olla. Kokoomus ajattelee kokoajan rahabisnestä ja sulloa rahat omiin taskuihin. Työläisille kaikki lisä verot sekä leikkaukset yksin heille vain. Aika yksipuolista. Talouskin miinus merkkinen kuin valtion velka vaan kasvaa. SDP laittaa rikkaat maksamaan vuorostaan. Siellä on sitä löysää rahaa millä taloutta saadaan kohennettu. Verot heille korottaa korkeiksi .Osinkot verollisiksi. lapsilisät pois rikkailta.Palkat normaali tasolle. Siinä olisi hyvää tasapuolista rahanjakoa .
- Anonyymi
Ajatelkaa, jos yksi demariedustaja loikkaa Kokoomukseen, kuten Vartiainen teki, niin kolme puoluetta ovat yhtä suuria. Silloin Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja SDP:n eduskuntaryhmissä on kaikissa 39 edustajaa!
Rinne ei ole vahvoilla ollenkaan. SDP:n pyrky hallitukseen ei ole helppoa. Onnistuuko ollenkaan.
Ei olisi ihme, jos Sipilä hallitus hoitaisi koko EU-puheenjohtajuuskauden. - Anonyymi
Sovittu juttu orpo menee rinteen porukkaan.
Kokoomuksesta karkaa äänestäjiä persuihin .
Salkut kiinnostaa orpoa !
Vanha siipi ja osin nuoret Leppämäki,tällänen linja ei lähtis rinteen kanssa,mutta liberaali orpo myy nahkansa.
Vihreille käy kun saa tranlakia ,ilmastoveroja niin kaikki käy.
Paperilla persut on paljon lämpänä kokoomusta ilman orpoa tulisi oikeistohallitus - Anonyymi
Siis lepomäki,häkkänen
Korjaus edelliseen - Anonyymi
Eikös PS aja myös oikeistolaista talouspolitiikkaa, jossa sosiaalituet halutaan poistaa ja laittaa sairaat ja työttömät itse vastuuseen itsestään? Tällaisia kirjoituksia tällä foorumilla ovat jotkut ps kannattajat esittäneet.
- Anonyymi
Ei, kyllä ne on ihan silkkoja poliitikoita toisilleen. Ja niin olisikin ollut paras.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1187026Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1154802L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa624064TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133394Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932134Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431510- 661388
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581368Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531316Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12992