Usein kuulee väitettä ettei roomalaisilla ole ollut olemassa tapaa, että he olisivat suurien uskonnollisten juhlien aikaan vapauttaneet vankeja kansan pyynnöstä, varsinkin sillä että se olisi täysin järjen vastainen tapa. Uuden testamentin eksegetiikan pro gradu -tutkielmassaan maaliskuussa 2018 tutkija Jani Johansson kuitenkin sanoo, että tälläinen tapa oli kyllä ensimmäisellä vuosisadalla käytössä Rooman itäosissa, mutta huomauttaa Yarbro Collinsin sanoneen että se yleistyi vasta vuosisadan lopulla. Tapa siis oli olemassa vaikka ei siihen aikaan kuitenkaan kovin yleinen.
Vapauttakaa tikarimies Barabbas!
21
60
Vastaukset
- Anonyymi
Tuossa oro gradussa, yllättävänä pidetään sitä miten Pilatus suoraan tarjoaa Jeesusta ilman että kansan annetaan edes päättää ja kun kansa on tyytymätön Pilatuksen valintaan yrittää Pilatus manipuloidan kansaa valitsemaan Jeesuksen Barabbaan sijaan. Tässä voisi ajatella olevan nähtävänä Pilatuksen haluttomuus päästää Barabbas. Jokatapauksessa gradu mainitsee Skinnerin ja Carterin pitäneen tätä omissa tutkimuksissaan pelkkänä kokeena, jolla Pilatus pyrki tutkimaan juutalaiseten uskollisuutta Roomalle sekä selvittämään paljonko Jeesuksella on kannattajia ja seuraisiko teloituksesta poliittista levottomuutta.
- Anonyymi
Yleisempi tulkinta on, että tarina on keksitty. Aikana jolloin Rooma oli tuhonnut Jerusalemin ja varhaiskrisityt yrittivät vakuuttaa, että Pontius Pilatus olikin Jeesuksen puolella eikä kristittyjen lahko Roomaa vastaan.. Siirtää vastuu Jeesuksen kuolemasta roomalaisilta, jotka teloittivat Jeesuksen, sen vastuun selittäminen juutalaisille.
Pontius Pilatuksesta kuitenkin tiedetään että ilkeä mies, pantiin viralta kun juutalaiset tarpeeksi valittivat julmuuksistaan. Tuskin häntä olisi kiinnostanut juutalaisten uskonriidat tai suojella jotain saarmaajaa. Joka koettiin vaarallisena kapinallisena (sanottiin "Juutalaisten kuninkaaksi, häiriköi Temppelissä uhmasi Rooman juutalaisia liittolaisia) , joita laitettiin ristille rutiininomaisesti.
-Rapanhapakko- Anonyymi
Ei välttämättä ole keksitty, evankelistat antaa ymmärtää näin että pyyntö vapauttaa Barabbas oli jo annettu paljon aiemmin ja Pilatus jopa esitellään vaivautuneena ja jopavastahakoisuus Barabbaan armahtamista kohtaan. Sen sijaan pilatus yrittää toistuvasti manipuloida kansaa valitsemaan Jeesuksen. Aloite Barabbaasta lähtee ylipapeilta pian sen jälkeen kun Pilatus ilmoittaa vapauttavansa kansalle Jeesuksen. Pilatus kuitenkin ilmaisee pysyvänsä päätöksessään mutta joutuu taipumaan siinä vaiheessa kun papit ovat yllyttäneet kansaa niin että Pilatus näkee ettei enää ole mitään tehtävissä ja taipuu heidän (siis ylipappien) tahtoon ja tekee kansalle mieliksi. Nyt siis annetaan ymmärtää tilanteen kärjistyneen jopa jonkinlaiseen kansannousuun tai mellakkaan jota Pilatus ei enää pysty hallitsemaan.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Yleisempi tulkinta on, että tarina on keksitty.
Näin on.Ei ole myöskään mitään todisteita että tuolloin olis yhtään ainota Jeesusta missään muodossa. Kyseinen gradu on pelkkää roskaa ja huuhaata, minne voi tehdä valituksen ja vaatia gradun vetoa pois?
- Anonyymi
Vaikka Filon kuvaa Pilatuksen lähes silkkana ihmishirviönä, on täysin epäuskottavaa että Pilatus olis ollut sydämmetön, moraaliton ja raaka despootti. Tätä käsitystä vastaan puhuu esimerkiksi se että Pilatus toimi maaherrana 10 vuotta mikä oli huomattavasti enemmän kuin mitä monilla muilla Juudean prefektillä ja prokuraattorilla. Siksi on oletettavampaa että tulistunut Filon paisuttelee ja liioittelee kuvaa Pilatuksesta hurjempana kuin mitä tämä todellisuudssa oli. Pilatus oli oikeastaan mainettaan huomattavasti säyseämpi ja paljon oletettua taitavampi politikko siinä määrin että pysyi Juudeassa sen kymmenisen vuotta. Lopulta samarialaisten pyhiinvaeltajien surmaaminen oli viimeinen niitti ja Pilatuksesta tehtiin kanne Vitellliukselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Väärin. Filonin antama kuva Pilatuksesta ei ole mitenkään liioiteltu tai vääristynyt toisin kuin evankeliumien lempeä ja Jeesukselle myötämielinen Pilatus.
Järkeenhän tuo käy, koska jeesussatu kirjoitettiin vuoden 90 tienoilla.
Saduksihan me sen tiedämme, koska saduissa voi tapahtua vaikka minkälaisia ihmeitä, jotka todellisuudessa tapahtuessaan olisivat jättäneet jäkiä historiaan.Huutoäänestys oli roomalainen tapa
Häviäjän tai luovuttajan elämän kohtalosta päättivät yleisö ja keisari: Yleisö huusi joko mitte ("päästä hänet menemään") tai iugula ("katkaiskaa häneltä kurkku"). Yleisöltä kuolemantuomion saanut gladiaattori polvistui ja jäi odottamaan kuolettavaa iskua niskaan tai lapaluiden väliin. Joskus keisari kumosi yleisön vapauttavan tuomion ja tapatti hävinneen gladiaattorin. Vainaja kannettiin pois, ja hänen kuolemansa varmistettiin huijauksen varalta leikkaamalla häneltä vielä kurkku auki.[87]
Yleisön on kuvattu antaneen tuomionsa myös kääntämällä peukalonsa (lat. pollice verso). Antiikinaikaisista kuvauksista ei kuitenkaan selviä, mihin suuntaan peukalo käännettiin – yleinen mutta luultavasti virheellinen käsitys nykyisin on, että kuolemantuomio annettiin kääntämällä peukalo alaspäin. Jos gladiaattorin henki haluttiin säästää, peukalo pidettiin sisäänpäin käännettynä, pollice compresso.[88] (vikipedia)Juutalainen historiankirjoitus ei tunne tätä tapaa. Sellaisesta ei ole kukaan kirjoittanut kirjaintakaan, koskaan.
Ajanlaskun alun juutalaisuus perustui ennen kaikkea kahteen rituaaliin, pääsiäiseen ja Jom Kippuriin. Jeesuksen tarinassa yhdistettiin nämä molemmat piirteet. Ensiksi pelastetaan kuolemalta kuten exoduksessa ja uhrikuolema puhdistaa uskovat synneistä (Jom Kippur). Koska kristityille Jeesus täytti molemmat roolit niin heidän ei tarvinnut enää välittää juutalaisuuden perinteisestä vuosittaisesta temppeliuhrista.
Analogia Jom Kippuriin on varsin suora. Jom Kippurissa otetaan kaksi vuohta, musta ja valkoinen. Toinen uhrataan ja sillä saadaan synnit vuodeksi anteeksi. Toinen vapautetaan. Kristinuskon kohdalla uhri on niin paljon suurempi että ei tarvitse uhrata enää seuraavana vuotena.
Hölmömpikin ymmärtää, että tarina on keksitty eikä totta.- Anonyymi
Ei juutalainen, mutta roomalainen kyllä ja se sanoo kyseessä olleen yleinen käytäntö valtakunnan itäisissä osissa ensimmäisen vuosisadan lopussa "pakanauskontojen" parissa, mutta käytetty jo paljon aiemmin. Itselläni ei ole kuin viitata tuohon Johanssonin pro gradu tutkielmaan "RAAMATUN EVANKELIUMIEN SUHTAUTUMINEN ROOMAN VALTAKUNTAA KOHTAAN PONTIUS PILATUKSEN KUVAUKSESTA TARKASTELTUNA" vaikka tutkielmassaa Johansson viittaa itse lähinnä ainoastaan edellisiin aihetta käsitelleisiin tutkijoihin. Johansson itse tiivistää gradunsa seuraavasti:
"Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, kuinka Raamatun evankeliumien suhde Rooman
valtakuntaan näkyy niiden kuvauksessa Pontius Pilatuksesta. Lähestyn tutkimuskysymystä narratiivi- ja redaktiokritiikin näkökulmasta. Lisäksi arvioin eri tutkijoiden näkemyksiä asiaan. Keskeisen aseman tutkielmassani saa imperiumikritiikin arviointi. Tyypillisesti imperiumikritiikissä Raamatun teksteistä etsitään viittauksia Rooman imperiumiin. Nämä viittaukset voivat olla sekä suoria että piilotettuja. Imperiumikritiikin näkökulma tavallisesti on se, että Raamatun tekstit ovat vastakulttuurisia tekstejä, jotka haastoivat Rooman valtakunnassa vallitsevat arvot.
Imperiumikritiikin näkökulmasta Pontius Pilatus on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä hän esiintyy kaikissa evankeliumeissa Jeesuksen tuomitsijana. Lisäksi roomalaisena
maaherrana hän edustaa selvästi Rooman valtaa. Niinpä mikäli Rooman valtakunnan
arvostelu kuului evankeliumin tarkoituksiin, Jeesuksen oikeudenkäynti Pilatuksen edessä tarjosi siihen erinomaisen mahdollisuuden. Tutkielmassa keskitynkin erityisesti Jeesuksen oikeudenkäyntiin, sillä siinä Pilatus esiintyy merkittävimmässä roolissa. Toisaalta Jeesus ja Pilatus eivät ole oikeudenkäynnin ainoat henkilöt, vaan merkittävän roolin saavat myös eräät juutalaiset ryhmät ja väkijoukko. Evankelistat korostavatkin esimerkiksi juutalaisten ylipappien osuutta Jeesuksen tuomitsemisessa, jos juutalaisen väkijoukon kokoonpano vaihteleekin hieman evankeliumien välillä. Tästä syystä kiinnitän tutkielmassani huomiota myös siihen, kuinka evankeliumit suhtautuvat niissä esiintyviin juutalaisiin.
Tässä tutkielmassa päädyn siihen johtopäätökseen, ettei yksikään evankeliumi edusta anti-imperialismia. Johanneksen evankeliumin jyrkkä dualismi avaa kyllä mahdollisuuden ymmärtää, että myös Rooman valtakunta kuuluu pimeyden ja valheen alle, jos se ei tunnista Jeesuksen totuutta. Tästä huolimatta Rooma ei nouse erityiseksi teemaksi missään kohtaa evankeliumia. Markuksen ja Matteuksen evankeliumit puolestaan vaikuttavat ensisijaisesti korostavan oikeudenkäyntiin osallistuneiden juutalaisten syyllisyyttä Jeesuksen kuolemaan samalla, kun Pilatuksen vastuu Jeesuksen tuomitsemisesta jää vähemmälle huomiolle. Luukkaan evankeliumi taas edustaa myönteisintä asennetta niin juutalaisia kuin roomalaisiakin kohtaan. Evankeliumi välttää syyllisyyden teemaa ja korostaa Jumalan suunnitelman toteutumista Jeesuksen kuolemassa.
Yleisesti ottaen totean, että evankeliumien ensisijainen konteksti on juutalainen. Evankeliumien kirjoittajien yhteisöt pyrkivät määrittelemään omaa suhdettaan muuhun juutalaisuuteen ja muihin juutalaisiin ryhmiin. Evankeliumeissa näkyykin turhautuminen siihen, etteivät kaikki juutalaiset ole tunnustaneet Jeesuksen messiaanisuutta. Sen sijaan Rooman valtakunta jää vähälle huomiolle, mutta evankelistojen asenne näyttää lähtökohtaisesti olleen myönteinen tai ainakin neutraali. Tämä näkyy myös siinä, että Pilatus jää evankeliumien kuvauksessa varjoihin. Evankelistat kuvaavat vain vähän Pilatuksen ajatuksia ja tavoitteita. Niinpä evankeliumien Pilatus-kuvaukset ovat hyvin alttiilta tulkinnoille, siinä missä evankeliumeissa esiintyvien juutalaisten tavoitteet ovat varsin ilmeiset." - Anonyymi
"Analogia Jom Kippuriin on varsin suora. Jom Kippurissa otetaan kaksi vuohta, musta ja valkoinen. Toinen uhrataan ja sillä saadaan synnit vuodeksi anteeksi. Toinen vapautetaan. Kristinuskon kohdalla uhri on niin paljon suurempi että ei tarvitse uhrata enää seuraavana vuotena. "
Kannattaisi lukea tarkemmin mikä "uhri" Jeesus on. Rivien välistä lukemalla voimme päätellä että Jeesus on syntien sovitusuhri tai sovittava syntiuhri. Jeesuksen uhri on täydellinen pääsiäiskaritsa ja punaruskra hieho. Ja tämä vihmottava veri on uudenliiton verta. Veriliitto tai liitto veressä kuten Raamattu asian ilmaisee. Ja Jeesuksen veri on puhdistavaa verta kuten punaisen hiehon tuhka veteen sekoitettuna. Siksi se poistaa maailman synnit. Tarkoitus ei kuitenkaan ole antaa tätä erityistä uhria toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta suurena sovituspäivänä (Jom Kimpur), joka ei ole hänen omaansa toisin kuin tämä Jeesuksen veri. Muutoin Messiaan olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Jeessus on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. Kasteessa kristitty kuitenkin kuolee ja syntyy uudelleen yhdessä Jeesuksen kanssa. Ja kasteessaan hän pukee ylleen Kristuksen kuin valkean kaavun tullen näin kokonaan yhdeksi Jeesuksen ja koko kirkon kanssa. Ja sama toistuu ehtoollisella jolla nautitaan Jeesuksen lihaa ja verta, näin Jeesuksen voima siirtyy ehtoollista nauttivaan ja ei ainoastaan ehtoollisainekset vaan myös hän itse muuttuu Kristukseksi. Anonyymi kirjoitti:
Ei juutalainen, mutta roomalainen kyllä ja se sanoo kyseessä olleen yleinen käytäntö valtakunnan itäisissä osissa ensimmäisen vuosisadan lopussa "pakanauskontojen" parissa, mutta käytetty jo paljon aiemmin. Itselläni ei ole kuin viitata tuohon Johanssonin pro gradu tutkielmaan "RAAMATUN EVANKELIUMIEN SUHTAUTUMINEN ROOMAN VALTAKUNTAA KOHTAAN PONTIUS PILATUKSEN KUVAUKSESTA TARKASTELTUNA" vaikka tutkielmassaa Johansson viittaa itse lähinnä ainoastaan edellisiin aihetta käsitelleisiin tutkijoihin. Johansson itse tiivistää gradunsa seuraavasti:
"Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, kuinka Raamatun evankeliumien suhde Rooman
valtakuntaan näkyy niiden kuvauksessa Pontius Pilatuksesta. Lähestyn tutkimuskysymystä narratiivi- ja redaktiokritiikin näkökulmasta. Lisäksi arvioin eri tutkijoiden näkemyksiä asiaan. Keskeisen aseman tutkielmassani saa imperiumikritiikin arviointi. Tyypillisesti imperiumikritiikissä Raamatun teksteistä etsitään viittauksia Rooman imperiumiin. Nämä viittaukset voivat olla sekä suoria että piilotettuja. Imperiumikritiikin näkökulma tavallisesti on se, että Raamatun tekstit ovat vastakulttuurisia tekstejä, jotka haastoivat Rooman valtakunnassa vallitsevat arvot.
Imperiumikritiikin näkökulmasta Pontius Pilatus on mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä hän esiintyy kaikissa evankeliumeissa Jeesuksen tuomitsijana. Lisäksi roomalaisena
maaherrana hän edustaa selvästi Rooman valtaa. Niinpä mikäli Rooman valtakunnan
arvostelu kuului evankeliumin tarkoituksiin, Jeesuksen oikeudenkäynti Pilatuksen edessä tarjosi siihen erinomaisen mahdollisuuden. Tutkielmassa keskitynkin erityisesti Jeesuksen oikeudenkäyntiin, sillä siinä Pilatus esiintyy merkittävimmässä roolissa. Toisaalta Jeesus ja Pilatus eivät ole oikeudenkäynnin ainoat henkilöt, vaan merkittävän roolin saavat myös eräät juutalaiset ryhmät ja väkijoukko. Evankelistat korostavatkin esimerkiksi juutalaisten ylipappien osuutta Jeesuksen tuomitsemisessa, jos juutalaisen väkijoukon kokoonpano vaihteleekin hieman evankeliumien välillä. Tästä syystä kiinnitän tutkielmassani huomiota myös siihen, kuinka evankeliumit suhtautuvat niissä esiintyviin juutalaisiin.
Tässä tutkielmassa päädyn siihen johtopäätökseen, ettei yksikään evankeliumi edusta anti-imperialismia. Johanneksen evankeliumin jyrkkä dualismi avaa kyllä mahdollisuuden ymmärtää, että myös Rooman valtakunta kuuluu pimeyden ja valheen alle, jos se ei tunnista Jeesuksen totuutta. Tästä huolimatta Rooma ei nouse erityiseksi teemaksi missään kohtaa evankeliumia. Markuksen ja Matteuksen evankeliumit puolestaan vaikuttavat ensisijaisesti korostavan oikeudenkäyntiin osallistuneiden juutalaisten syyllisyyttä Jeesuksen kuolemaan samalla, kun Pilatuksen vastuu Jeesuksen tuomitsemisesta jää vähemmälle huomiolle. Luukkaan evankeliumi taas edustaa myönteisintä asennetta niin juutalaisia kuin roomalaisiakin kohtaan. Evankeliumi välttää syyllisyyden teemaa ja korostaa Jumalan suunnitelman toteutumista Jeesuksen kuolemassa.
Yleisesti ottaen totean, että evankeliumien ensisijainen konteksti on juutalainen. Evankeliumien kirjoittajien yhteisöt pyrkivät määrittelemään omaa suhdettaan muuhun juutalaisuuteen ja muihin juutalaisiin ryhmiin. Evankeliumeissa näkyykin turhautuminen siihen, etteivät kaikki juutalaiset ole tunnustaneet Jeesuksen messiaanisuutta. Sen sijaan Rooman valtakunta jää vähälle huomiolle, mutta evankelistojen asenne näyttää lähtökohtaisesti olleen myönteinen tai ainakin neutraali. Tämä näkyy myös siinä, että Pilatus jää evankeliumien kuvauksessa varjoihin. Evankelistat kuvaavat vain vähän Pilatuksen ajatuksia ja tavoitteita. Niinpä evankeliumien Pilatus-kuvaukset ovat hyvin alttiilta tulkinnoille, siinä missä evankeliumeissa esiintyvien juutalaisten tavoitteet ovat varsin ilmeiset."Kaikki evankeliumit kertovat Pilatuksen roolin ja toiminnan erillä tavalla.
Yhssä Pilatus tuomitsee, toisessa pesee kädet jne...
Ne eivät kaikki voi olla yhtaikaa totta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Analogia Jom Kippuriin on varsin suora. Jom Kippurissa otetaan kaksi vuohta, musta ja valkoinen. Toinen uhrataan ja sillä saadaan synnit vuodeksi anteeksi. Toinen vapautetaan. Kristinuskon kohdalla uhri on niin paljon suurempi että ei tarvitse uhrata enää seuraavana vuotena. "
Kannattaisi lukea tarkemmin mikä "uhri" Jeesus on. Rivien välistä lukemalla voimme päätellä että Jeesus on syntien sovitusuhri tai sovittava syntiuhri. Jeesuksen uhri on täydellinen pääsiäiskaritsa ja punaruskra hieho. Ja tämä vihmottava veri on uudenliiton verta. Veriliitto tai liitto veressä kuten Raamattu asian ilmaisee. Ja Jeesuksen veri on puhdistavaa verta kuten punaisen hiehon tuhka veteen sekoitettuna. Siksi se poistaa maailman synnit. Tarkoitus ei kuitenkaan ole antaa tätä erityistä uhria toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta suurena sovituspäivänä (Jom Kimpur), joka ei ole hänen omaansa toisin kuin tämä Jeesuksen veri. Muutoin Messiaan olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Jeessus on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. Kasteessa kristitty kuitenkin kuolee ja syntyy uudelleen yhdessä Jeesuksen kanssa. Ja kasteessaan hän pukee ylleen Kristuksen kuin valkean kaavun tullen näin kokonaan yhdeksi Jeesuksen ja koko kirkon kanssa. Ja sama toistuu ehtoollisella jolla nautitaan Jeesuksen lihaa ja verta, näin Jeesuksen voima siirtyy ehtoollista nauttivaan ja ei ainoastaan ehtoollisainekset vaan myös hän itse muuttuu Kristukseksi.Kyseessä on siis primitiivinen eläin- ja ihmisuhrikultti ja sen symbolina vertauskuvallinen ihmissyönti ehtoollisessa.
Ihan kipeä ajatus, että Jumala rankaisisi jonkun olemattomien Aatamin ja Eevan "perisynnin" takia ja sitä korvaamaan tuli vuodattaa verta ja Jumalan uhrata oma poikansa eli kolmiyhteisyysopin mukaan siis itsensä.
Jumalahan se itse olisi maailmanjärjestyksen takana ja Jumala itse mokasi. Eivät ihmiset ansaitse ikuista kidutus jonkun mukamas perisynnin takia. Ja sitäpaitsi jos Jeesus kantoi rangaistuksemme, sittenhän Jeesuksen pitäisi olla nyt Helvetissä tai ainakin varmasti kuollut puolestamme. Kaikki me kuolemme kivuliaasti. Jeesus huilasi muutaman päivän ja sitten sai kaiken vallan Taivaassa ja Maan päällä? Ei mikään uhri. Itsekin suostuisin tuolla palkalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä on siis primitiivinen eläin- ja ihmisuhrikultti ja sen symbolina vertauskuvallinen ihmissyönti ehtoollisessa.
Ihan kipeä ajatus, että Jumala rankaisisi jonkun olemattomien Aatamin ja Eevan "perisynnin" takia ja sitä korvaamaan tuli vuodattaa verta ja Jumalan uhrata oma poikansa eli kolmiyhteisyysopin mukaan siis itsensä.
Jumalahan se itse olisi maailmanjärjestyksen takana ja Jumala itse mokasi. Eivät ihmiset ansaitse ikuista kidutus jonkun mukamas perisynnin takia. Ja sitäpaitsi jos Jeesus kantoi rangaistuksemme, sittenhän Jeesuksen pitäisi olla nyt Helvetissä tai ainakin varmasti kuollut puolestamme. Kaikki me kuolemme kivuliaasti. Jeesus huilasi muutaman päivän ja sitten sai kaiken vallan Taivaassa ja Maan päällä? Ei mikään uhri. Itsekin suostuisin tuolla palkalla.Minä Rapanhapkko siis yllä. Rekisteröityisin, mutta sitten jäisin tänne koukkuun.
_Rapanhapakko - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä on siis primitiivinen eläin- ja ihmisuhrikultti ja sen symbolina vertauskuvallinen ihmissyönti ehtoollisessa.
Ihan kipeä ajatus, että Jumala rankaisisi jonkun olemattomien Aatamin ja Eevan "perisynnin" takia ja sitä korvaamaan tuli vuodattaa verta ja Jumalan uhrata oma poikansa eli kolmiyhteisyysopin mukaan siis itsensä.
Jumalahan se itse olisi maailmanjärjestyksen takana ja Jumala itse mokasi. Eivät ihmiset ansaitse ikuista kidutus jonkun mukamas perisynnin takia. Ja sitäpaitsi jos Jeesus kantoi rangaistuksemme, sittenhän Jeesuksen pitäisi olla nyt Helvetissä tai ainakin varmasti kuollut puolestamme. Kaikki me kuolemme kivuliaasti. Jeesus huilasi muutaman päivän ja sitten sai kaiken vallan Taivaassa ja Maan päällä? Ei mikään uhri. Itsekin suostuisin tuolla palkalla.Perisynti ja ikuinen kärsimys ovat vain opillisia tulkintoja. Tosin perisyntioppi on nykyisin linjassa sen tieteellisen tosiasian kanssa että jokaisen ihmisen sisällä on pahuuden siemen eikä kukaan ihminen ole mustavalkoisesti täydellisen hyvä. Maailma ei ole näin karkean kaksijakoinen. Sen sijaan piinahelvetti on melko turha noin 500-luvun ja 1100-luvun välillä kehitetty OPILLINEN häkkyrä kyhäelmä. Itse helvettiä ei esiinny Raamatussa vaan sen taustalla on lähinnä hellenistinen mytologia Haadeksesta ja Tartaroksesta missä pahantekijöitä piinattiin ja kidutettiin, kun taas vanhurskaat pääsi mm uusplatonisten oppien mukaan autuaidensaarelle missä nymffit ja hengettäret hemmottelivat näitä Elysioniin-kentän kauniissa puutarhoissa. Varhaiset kristityt kuten evankeliumien kirjoittajat uskoivat Juutalaisten tavoin annihilaatioon eli eli lopulliseen hävitykseen mikäli jos sydämmen taakka on Jumalan edessä liian raskas. Mutta jos sydän on kevyt pelastuu aivan kuten egyptiläisessä Maat-jumalan vaa'an mitassa.
- Anonyymi
Roskaa. Sekä tämä aloitus että tuo täysin turha pseudotieteellinen gradu.
- Anonyymi
Quo.Vadis kirjoitti:
Juuh, hylätty jos olisi tehty historianlaitoksella.
Teologian ja muun uskontohuuhaan opettaminen pitäisi lopettaa yliopistoissa tai ainaskaan tätä opetusta ja uskontotieteitä ei pitäisi tukea verorahoilla.
- Anonyymi
"Usein kuulee väitettä ettei roomalaisilla ole ollut olemassa tapaa, että he olisivat suurien uskonnollisten juhlien aikaan vapauttaneet vankeja kansan pyynnöstä, varsinkin sillä että se olisi täysin järjen vastainen tapa.
Aivan oikein. Tämä pitää täysin paikkansa.
"Uuden testamentin eksegetiikan pro gradu -tutkielmassaan maaliskuussa 2018 tutkija Jani Johansson kuitenkin sanoo, että tälläinen tapa oli kyllä ensimmäisellä vuosisadalla käytössä Rooman itäosissa, mutta huomauttaa Yarbro Collinsin sanoneen että se yleistyi vasta vuosisadan lopulla."
Tämä taas on silkkaa huuhaata. Tupllaisen gradun voi heittää suoraan roskakoriin.
"Tapa siis oli olemassa vaikka ei siihen aikaan kuitenkaan kovin yleinen."
Eipäs ollutkaan.Eiköhän poliittisilla johtajilla ole aina ollut tapana käyttää valtaansa perustuvaa armahdus ja tuomiovaltaa lähes mielivaltaisesti, joko hankkiakseen kansansuosiota, lujittaakseen valtaansa tai raivatakseen poliittisia vastustajia tieltään.
Caligulan ehkä kuuluisin päähänpisto oli rakentaa Baiaen lahden yli lähes viisi ja puoli kilometriä pitkä ponttonisilta kauppalaivoista.[19] Tiberiuksen aikana keisarin hoviastrologi oli nimittäin ennustanut, että Caligula voisi yhtä vähän tulla keisariksi kuin ratsastaa Napolinlahden yli. Sillan valmistuttua Caligula ratsasti ylpeänä Aleksanteri Suuren rintahaarniska yllään sillan yli. Takaisin päin tullessaan hän pysähtyi keskelle siltaa ja ryhtyi ylistämään urotekojaan. Tämän jälkeen hän piti valtavat juhlat itsensä kunniaksi. Kun ihmiset alkoivat olla tarpeeksi humalassa, Caligula käski heittää heidät kaikki mereen. (vikipedia)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti23834351Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294284Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2583792Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s523599Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori963093Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta512358Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös172097En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk111984Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.3611502Nurmijärven onnettomuus.
Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks551402