Moi. Huomasitkin varmaan jo otsikosta että asiaa koskee isääni jota en oikeasti tykkää kutsua isäkseni varsinkin kaiken sen jälkeen mitä olen kokenut hänen takia. Syy miksi vihaan isääni yli kaiken on se miten hän kohtelee ja on kohdellut äitiäni, sisaruksiani ja minua. Hän on väkivaltainen. Hän on hakannut äitiäni. Uhkaillut sisaruksiani ja minua leikkaamaan meidän kielet, jalat, pään, kaulan riippueen siitä mikä tilanne on ollut. Hän juo alkoholia 4 kertaa viikossa. Näen painajaisia vieläkin siitä kun hän on jahdannut minua joskus pienempänä vyöllä. Ja kyllä, hän on niin tehnyt. Hän ei myönnä olevansa väärässä koskaan. Jos häntä ikinä kyseenalaistaa hän raivostuu ja on erittäin vihainen. Joskus jos hän suuttuu jostain hän huutaa, lyö vyöllä, uhkailee, lyö kengällä. Mä joudun siivoomaan joka ikinen päivä. En muista päivääkään ettenkö olisi siivonnut hänen ollessaan täällä. Minun on ollut tosi vaikea yhdistää harrastukseni sekä koulu näiden kotona olevien hankaluuksien takia. Aina kun siivoamme kotona tai vastaavaa niin hänen duunina on vain se että hän pomottelee meitä ja me teemme kaiken duunin. Aloin tajuamaan että tämä ei ole oikein ja tämän täytyy loppua nopeasti. Äitini käy töissä jatkuvasti vaikka hänen terveytensäkään ei ole huippu kunnossa. Sillä aikaa kun äitini on töissä niin iskä makoilee päivät pitkät sohvalla katsomassa televisiota. Silloin kun minulla ei ole koulu esim viikonloppuina niin minun täytyy tehdä hänelle aina aamupala. Vaikka hän on aikuinen! ja minä olen vasta 15vuotta! Haluan nauttia nuoruudestani vielä kun voin ja keskittyä koulun käyntiin ja harrastuksiini mutta isäni aiheuttaa minulle liikaa pelkoa, stressiä ja vaikka mitä muuta. Olen käynyt masennusta läpi viime vuonna joka oli johtanut viiltelyyn mutta pakotin itseni lopettamaan. Koska en halua alistua pelolle vaan tehdä asialle jotain ettei äitini, minun sisaruksieni ja minun tarvitsisi kärsiä enään isäni takia. En halua elää isäni kanssa enkä halua häntä elämääni ollenkaan. Äitini pelkää että jos teemme asialle jotai ja pyytäisimme ammattilaisilta apua niin hän hän pelkää miten isäni reagoi. Toisin sanoen häntä pelottaa että hän tappaisi meidät kaikki. Ja mä täysin ymmärrän sen et sitä pelottaa koska iskä on sen kerran hakannutkin... En halua elää isäni kanssa ollenkaan. Haluan elää vain äitin ja sisaruksieni kanssa mutta en isäni kanssa. Mutta se mua tässä pelottaa että entä jos hakisimme apua mutta asiat eivät järjestykkään? mitä jos käykin niin että kukaan ei usko meitä siitä mitä isäni on tehnyt meille? Mitä jos se ei onnistukkaan että äiti eroaisi isästämme ja veisi meidät lapset mukanaan? Mitä jos iskä tappaisikin meidät kun hän saa kuulla mitä haluaisimme tehdä? Haluan vain isäni pois minun elämästäni mutta tarvitsen neuvoja mitä asialle voisi tehdä niin että se onnistuisi. Arvostan jokaista joka yrittää auttaa koska apu on oikeasti tarpeen. Kiitos❤️
Vastaukset 4
Yritä suostutella äitisi tajuamaan tilanne. Sen jälkeen voitte odottaa, kunnes isä ei ole kotona, pakata mukaan tärkeimmät tavarat ja lähteä kaikki kerralla turvakotiin. Siellä kyllä neuvotaan, miten asioita voi sen jälkeen yrittää hoitaa.
Moi!
Yhteydenottoosi onkin vastattu ja ehdotettu turvakotia. Se on myös minun mielestäni paras vaihtoehto. Voit varmaan puhua äitisi kanssa asiasta.
Tässä linkki, josta löytää turvakotien sijainnit ja yhteystiedot
https://ensijaturvakotienliitto.fi//yhteystiedot#turvakodit
Voit mahdollisesti löytää itsellesi apua osoitteesta - nuortenlinkki.fi
Toivottavasti asia etenee mahdollisimman nopeasti ja pääsette pian turvalliseen paikkaan, josta autetaan teitä saamaan pysyvä ja turvallinen koti.
Terveisin
Annikki Saapas Helsinki- Anonyymi
Ei toi ole mitään elämää jos pitää jotain hirviötä pelkää omassa kotona, vaan asialle pitää tehdä jotain. Toivottavasti sinä olet fiksumpi kuin äitisi...ainakin tunnut siltä.
Hae ihmeessä apua ja ei se isä ketään tapa, kun on oikeesti tollanen ressukka joka kiusaa vaan perhettä. Usko pois..... sillä on vaan omia ongelmia... - Anonyymi
Hakutukaa turvakotiin missä olette varmassa turvassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571381- 26990
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642- 89640
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 36457