Ennakkoäänestys oli keskiviikkona hoitokodissa. Ei ehditty sinne. Soitin ja kysyin onko muistisairas mahdollisesti äänestänyt omin päin. Ei tiedetty. Koska sairas on hoitokodissa eri kunnan kuin kotikuntansa alueella, hänet ajettiin lähimmälle äänestyspaikalle. Siellä ei näy asiakirjoista, oliko hän jo äänestänyt. Soitto kotikunnan vaalilautakunnalle, ei sielläkään tiedetty. Kotikunnan vaalilautakunta toimi niin, että muistisairas äänesti eilen toisen kunnan ennakkoäänestyksessä, ja mikäli hän on jo äänestänyt hoitokodissa, se ensimmäinen äänestys mitätöidään.
Eikö vain aika hatarissa käsissä? Miten on mahdollista että joku ei voi äänestää kahta tai peräti useampaa kertaa, jos ravaa henkilötodistuksen kanssa ilman postista tullutta äänestylipuketta monen kunnan äänestyspaikassa?
Äänestysfarssi
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
"Koska sairas on hoitokodissa eri kunnan kuin kotikuntansa alueella, hänet ajettiin lähimmälle äänestyspaikalle"
Muistisairastako oikein ajelutettiin eripaikkakunnille vaikka hän olisi voinut äänestää ihan millä paikkakunnalla tahansa.
Avustajat taisivat olla hukassa ei muistisairas. https://vaalit.fi/aanestaminen-ennakkoon
Lue tämä niin tiedät kuinka äänestäminen EU vaaleissa etenee.
Laitosäänestyksessä annettu ääni ei ole heti tietokoneilta luettavissa, jos äänestäminen tapahtuu manuaalisesti.
Laitoksissa, joissa on dementoituneita vanhuksia, heidän henkilökorttinsa ovat hoitolaitoksen huostassa. Joten henkilökunnalla on tietoa ketkä ovat mahdollisesti osallistuneet äänestykseen.
Jos henkilö osoittautuu kykenemättömäksi äänestämään, eikä ymmärrä mistä on kysymys, äänestäminen keskeytetään.
Vaalitoimikunnan jäsen voi avustaa äänestäjää, mutta ei ohjata valintaa.
Aloittaja kuvaa prosessia farssiksi. Farssihan siitä tulee jos avustajat eivät tiedä miten toimintaan.
Itsekin äimistelin ennakkoäänestäessäni viimeksi eduskuntavaaleissa miksi kotiin tullutta ilmoitusta äänioikeudesta ei noteerattu miksikään ennakkoäänestyspaikalla. Kokemus opetti erottamaan tietokonepäätteellä tehtävän äänestyksen manuaalisesti tehtävöstä äänestyksestä.
Ennakko äänestys alkoi ke 15.5 ja ainakin täällä korvessa laitosäänestys suoritettiin to. 16.5.- Anonyymi
Kaikkein yksinkertaisin ratkaisu olisi ollut, että hoitokodissa olisi kirjattu joko asukkaan tietoihin tai erilliselle lapulle ne asukkaat jotka äänestivät 15.5. Näin on kuulemma ollut tapanakin tehdä, mutta nyt hoitokodissa merkintöjä ei mistään löytynyt. Eikä kukaan muistanut.
Äänestin hänen kanssaan kunnallisvaaleissa viime kuussa hoitolaitoksessa. Postissa tullutta ilmoitusta äänioikeudesta ei löytynyt hoitolaitoksesta, vaikka se siellä oli (löytyi 3 viikon päästä), mutta minulla on hänen passinsa. Ilmoitusta ei olisi muutenkaan tarvittu, eikä olisi tarvittu passiakaan, koska henkilökunta tunnisti äänestäjän ja tiesi hänen henkilöturvatunnuksensa.
Tämä asukas on ollut hyvin politiikkaan innostunut, joten on mahdollista että hän on äänestänytkin ke 15.5. hoitokodissa. Sitä emme saa koskaan tietää kun mahdollisesti hoitokodissa annettu ääni tullaan mitätöimään ja lähellä hoitokotia olevassa kunnan virallisessa ennakkoäänestyspaikassa "uusi" tai ainut (?) ääni annettiin to 16.5.
Asukkaan sairaus on sen verran tuore, että emme edes ole varmoja, äänestikö hän välttämättä samaa henkilöä, jos äänesti hoitokodissa kuin sitten kunnan äänestyspaikassa.
Kyllä tämä minusta farssi oli, aikaa värkkäämiseen ja soittelemiseen kului kaksi tuntia. - Anonyymi
Tulipahan äänestettyä kommarit EU:hun :)
- Anonyymi
Ja meillä yx Paavo.
- Anonyymi
Tarkoittanet, että kun saa ääniä EU-parlamenttiin, niin ei ole värkkäämässä Suomen politiikassa. Nythän ei pidä paikkaansa, kun hän ei eduskuntaan päässyt. Voi olla että sinulla on jokin muukin syy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle463159Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362681Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532624Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1112408Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle512183Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3511951- 1501586
- 751450
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231278Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.291218