Lentokoneet eivät oikeasti nouse ilmaan

Anonyymi

Matkustajakoneet ovat pelkkä lentoyhtiöiden keksimä rahastuskeino.
Sanoohan sen jo normaali ihmisjärkikin.
Miten sellainen 70 tonnia painava metalliputki muka pystyisi nousemaan ilmaan ja lentämään tuhansia kilometrejä pelkästään yhden tai kahden hassun moottorin avulla?
Käytössä onkin aina ollut ovela systeemi.

Kun matkustajat ovat siirtyneet kentältä lentokoneen sisälle ja kiinnittäneet turvavyönsä, käynnistyy suuri huijaamisoperaatio:
Kapteeni saa mukamas lähtöluvan ja alkaa kiihdyttämään konetta kiitoradalla.
Samalla hetkellä ilmastointiventtiileistä purkautuu matkustamoon tainnutuskaasua, joka saa ihmiset hetkessä tiedottomiksi.

Kaasunaamarilla varustautuneet lentoemännät tarkistavat kaikkien nukkuvan ja ilmoittavat sen koneen kapteenille, joka aloittaa jarrutuksen ja kääntää koneen rullaamaan takaisin lentoaseman taakse.
Siellä odottaa joukko linja-autoja, joihin matkustajat ja matkatavarat siirretään.
Sitten autot aloittavat jopa vuorokauden pituisen matkansa kohdemaahan.

Perille saavuttuaan koko linja-autokolonna ajetaan taas paikallisen lentoterminaalin taakse suojaan.
Matkatavarat ja matkustajat siirretään paikalla odottavaan matkustajakoneeseen, jonka kapteeni ohjaa sen reipasta vauhtia saapuvien koneiden kiitoradalle.
Siellä matkustajat herätetään ja saavuttuaan terminaalin eteen koko matkustajajoukko ryntää hälisten ulos ja kuvittelevat nukkuneensa koko pitkän lennon ajan.

Lentokentän ilmatilassa näkyy useitakin muka lähteviä ja saapuvia koneita.
Oikeasti ne ovat vain vanerista ja kuttaperkasta kasattuja lentokoneen kopioita ja ne antavat käsityksen, että nyt on paljon koneita ilmassa.

Kun ajattelee sitä valtavaa polttoaineen säästöä, niin lentoyhtiöt käärivät mahtavat voitot hyväuskoisten matkustajien vuoksi.
Bussit eivät paljoa kuluta ja lentokoneen huoltokin on ihan pientä, sillä konehan ainoastaan rullaa pienen pätkän kiitoradalla.

Ja maailma on pullollaan niitä onnettomia, jotka kuvittelevat ihan tosissaan, että ne jättimäiset lentokoneet ihan oikeasti lentävät ympäri maailmaa!
Ei jukoliste...

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täysin samaa mieltä.
      Siivet muka kannattelevat konetta, mutta kuitenkin ne pumpataan täyteen polttoainetta!

    • Anonyymi

      Väitetään myös, että maapallo olisi pyöreä ja maa kiertäisi aurinkoa.
      Ja maan ympärysmitta on n. 40.000 km, joka kierrähtää kerran ympäri vuorokaudessa so. paikallaanseisovan ihmisen nopeus päiväntasaajalla on n. 1.600 km/h.

      Matkustajakoneen nopeus on n. 800 km/h.
      Lento Helsingistä New Yorkiin kestää kellottaen n. 8 tuntia vaikka maa karkaa alta pois kaksinkertaisella nopeudella.
      Lento New Yorkista Helsinkiin kestää sen saman 8 tuntia vaikka maa tulee vastaan kaksinkertaisella nopeudella.

      Selitys?

      • Anonyymi

        Kehänopeus päiväntasaajalla on noin 1666,7 km/h.
        Useimmat nykyisistä matkustajakoneista ajelevat noin 10 km korkeudella nopeudella noin 1000 km/h. Tuolla korkeudella olevan ilmakehän nopeus puolestaan on noin 1669,69 km/h. Jotta sanopas että kun lentokoneen nopeudeksi ilmoitetaan 10 km korkeudessa 1000 km/h, tarkoitetaanko sillä nopeutta suhteessa maahan vai nopeutta suhteessa ilmakehään sillä korkeudella?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kehänopeus päiväntasaajalla on noin 1666,7 km/h.
        Useimmat nykyisistä matkustajakoneista ajelevat noin 10 km korkeudella nopeudella noin 1000 km/h. Tuolla korkeudella olevan ilmakehän nopeus puolestaan on noin 1669,69 km/h. Jotta sanopas että kun lentokoneen nopeudeksi ilmoitetaan 10 km korkeudessa 1000 km/h, tarkoitetaanko sillä nopeutta suhteessa maahan vai nopeutta suhteessa ilmakehään sillä korkeudella?

        Tuohon en pysty vastaamaan.
        Toisaalta, kun lentokoneen nopeuksia ilmoitetaan, niin niissä ei ole ilmoitettu koneen suuntaa maahan tai ilmakehään nähden; myötä- vai vastamäkeenkö tarpoaa.

        En löytänyt vahvistusta tuosta sanomasi ilmakehän samasta nopeudesta suhteessa maahan
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmanopeus


      • Anonyymi

        Nyt on viikko saatu pohtia tuota lentoaikaa ja yötä päivää piirretty paperille palloja ja poikkiviivoja.
        Onko kehittynyt selitys?

        - sama tyyppi -


    • Jos luomme panoksen jonka tehtävä on riistää, raastaa ja raadella.
      Ei sen tarvitse nopea luoti olla.
      Jos haluamme panoksen, jonka luoti lentää ja on tappava vielä 2KM. päässä.
      Pitää sillä olla riittävä nopeus kohteeseensa saakka.
      -
      Aikoinaan kuuluisa tiede-mies osoitti kaavoillaan että kun ase lentää maa-pallon kaarteella.
      Se kohteestaan katsoen saa aikaan voiman joka sille on suunniteltukin.
      -
      Jostain kaukaa katsellen, ase pysyy paikallaan.
      Kunhan itse emme hätäile siihen nähden.

      H.

    • Sanoppa muuta!
      Sitten vielä väittävät, että ovat muka kuuhunkin lentäneet.
      Silkkaa huijausta kaikki, jossain saharassa kuvattu koko juttu.Tehty sinne vaan jotain kraatereita. Niin se on!
      Ja sitten jo myydään jotain avaruusmatkoja, huijausta.

      • Anonyymi

        Kuussa käynti on todella oikeasti pelkkää huijausta, Neuvostoliiton kanssa käydyn kisan voittamiseksi järjestetty näytelmä.
        Siitä on todisteita jopa kuussa muka otetuissa kuvissa on epäkohtia, jotka osoittavat ne muualla otetuiksi.
        Ihmisiä on murhattu kun he ovat paljastaneet totuuden.


    • Anonyymi

      Kyllä se "metalliputki" parhaillaan siirtää meikäläisen jälkeläistä toiselta puolelta maailmaa kohti koti-Suomea. Ei sieltä asti muulla pelillä tultaisi noin 10 tunnissa. Ja eikö ole olemassa myös rahtilentskareita, joihin pakataan muita painavia, esim. sotakoneita. - Nm. Todellisuus hukassa(ko?)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe