Vanha skolioosiavaus tuolla pyörii jo

Anonyymi

Kiinnostaa kun jo 1970 luvulla rtg-kuvissa todettiin sekä lanne-että rintarangassa pahat skolioosit.
Molempia nikamamuutosalueita, nivelten toimimisia olen kotona yrittänyt pitää sen verran kunnossa, että pystyy liikkumaan.

Rintarangan skolioosi jumittaa vasemman käden päivittäin voimattomaksi. Revin sen tasaisella ja lämpimällä alustalla auki. Aluksi sattuu, mutta vuosien kokemuksella alkaa myös toimimaan. (käsi ei kramppaa enää niin pahasti.
Kävin kunnallisella fysioterapeutilla, mutta ei sellaiset hivelyt mitään auttaneet. Rankat liikkeet nää vaatii.

25

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Skolioosistakin saattaa ihmeparantua. Näin kävi verenpainelääkettä lähes parisenkymmentä vuotta käyttäneelle iäkkäämmän puoleiselle naiselle, jonka lääkitys aivoinfarktin vuoksi keskeytettiin uutta lääkitystä harkittaessa. Aikoinaan verenpainelääkitystä oli perusteltu paitsi kohonneen verenpaineen vuoksi myös mahdolliseen infarktivaaraan nojautuen. Pian lääkkeen aloittamisen jälkeen naisen selkä alkoi oireilla ja sittemmin kehittyä skolioosiksi.

      Lääkkeettömän jakson aikana parin kolmen viikon sisällä tapahtui sitten jotain odottamatonta, kunnon ihmeparannus. Potilaan skolioosi oikeni, selkäkivut lakkasivat ja verenpaine normalisoitui.

      Keitään terveydenhoidon ammattilaisia tapahtunut ei kiinnostanut. Tämä oli se toinen ihme.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista. Mut tuo skolioosi oli varsin nuori. Kun taas ap:n skoli oli aluillaa jo alakouluun mennessä.
        Muistan kun terveyssisar tutki meitit kaikki penskat. Hän sanoi, muista harjoittaa tätä toista olkapäätäsi; se on alempana kuin toinen.

        Vasta eläkkeellä ollessani ompelija mittasi jalkani lahkeen lyhentä mistä varten. Sanoi että toinen jalkasi on 3 senttiä lyhempä kuin toinen. Tästä juontuu vino lantioni ja lanneranka-skolioosin syy


      • Anonyymi

        Vai johtuuko vinosta lantiosta kun toinen jalka on lyhyempi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai johtuuko vinosta lantiosta kun toinen jalka on lyhyempi?

        Että verenpainelääkkeen lopettaminenko olisi pidentänyt toisen jalan. Melkoinen ihme tuokin olisi ollut, mutta ei nyt mainitussa tapauksessa.


      • Anonyymi

        On kai tuossa ihmetapauksessa täytynyt olla laillistettu lääkäri, joka on todennut hyvät muutokset. Epäillyttävä tapaus mielestäni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kai tuossa ihmetapauksessa täytynyt olla laillistettu lääkäri, joka on todennut hyvät muutokset. Epäillyttävä tapaus mielestäni.

        Miksi toteaisi? Kaivaisi kuoppaa itselleen. Ei kai hän nyt niin tyhmä olisi, jotta epäillyksi ehdoin tahdoin itse ryhtyisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai johtuuko vinosta lantiosta kun toinen jalka on lyhyempi?

        Kyllä lantio on vino. Oletan ettei sen oikaisu enää vanhemmalla iällä tuottaisi pysyvää, hyvää tulosta. Kirurginen operointikaan ei aina paranna tilannetta. Työkaverini leikkautti, mutta lantio meni huonommaksi. Sairaseläkkeelle mies joutui.


    • Anonyymi

      Tykkää tästä aloituksesta, jos olet sitä mieltä, että palstaa pilaavan nimimerkkivarkaan, plagioijan ja korpinmunarunoilijan ,
      homeopaattirunoilijan ja täysin pervessin sananmuunnos seksi-idiootin postauksett pitää poistaa näistä viestiketjuista.

      --
      pennin.jänis on jännin.penis ja Vihdin_vattuja

      • Anonyymi

        Sulle ei tästä ketjusta apua löydy. Mene tuonne mielenterveyden puolelle, tai tukinettiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulle ei tästä ketjusta apua löydy. Mene tuonne mielenterveyden puolelle, tai tukinettiin.

        Olen tukityöllistetty ja parjaan hamppuja 10 euron päiväpalkalla.
        Toisinaan saan myös päiväpalkaksi kilon kuutin-sillejä.
        Silloin on onnen ja autuuden juhlat.--
        --
        Työtön Kuksa-Olli


    • Anonyymi

      Hoitamattomat skolioosit voivat johtaa halvautumistiloihin. Kuvauttakaa ihmiset tukirankaanne jos tuntuu kipuja ja raajojen puutumisia tapahtuu.
      Sekä ylä-että alaraajojen toimintapisteet löytyvät selkärangasta. Kun jumittavat nikamat rtg-kuvataan, voi erilaisilla venyttelyliikkeillä edistää nikamien välilevyjen toimivuutta.
      (skolioottinen mies)

      • Anonyymi

        Osaava asiantuntija näkee jo silmällä, onko lantiosi vinossa. Jos on, niin siitähän seuraa automaattisesti skolioosi.

        Mutta mutta. Kun ne ongelmien SYYT eivät vain tahdo kiinnostaa.
        Tutkitaan ja tutkitaan ja hoidetaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaava asiantuntija näkee jo silmällä, onko lantiosi vinossa. Jos on, niin siitähän seuraa automaattisesti skolioosi.

        Mutta mutta. Kun ne ongelmien SYYT eivät vain tahdo kiinnostaa.
        Tutkitaan ja tutkitaan ja hoidetaan!

        Jos syy olisi ammattitauti, niin tieto siitä hyödyttäisi tutkimusta ja tulevia ennaltaehkäisy- ja hoitosuosituksia. Eli kyllä kiinnostavat syyt terveydenhuoltoa.

        Jos syy olisi perinnöllinen, niin tieto siitä hyödyttäisi tutkimusta ja auttaisi ihmisiä ymmärtämään esimerkiksi lastensa riskiä saada jokin vaiva aikuisena. Eli kyllä kiinnostaa terveydenhuoltoa.

        Pitäisikö sinusta siis hoitaa tutkimatta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos syy olisi ammattitauti, niin tieto siitä hyödyttäisi tutkimusta ja tulevia ennaltaehkäisy- ja hoitosuosituksia. Eli kyllä kiinnostavat syyt terveydenhuoltoa.

        Jos syy olisi perinnöllinen, niin tieto siitä hyödyttäisi tutkimusta ja auttaisi ihmisiä ymmärtämään esimerkiksi lastensa riskiä saada jokin vaiva aikuisena. Eli kyllä kiinnostaa terveydenhuoltoa.

        Pitäisikö sinusta siis hoitaa tutkimatta?

        Ei kai skolioosi ole perinnöllinen?


    • Anonyymi

      Poppamieheni osaavat parantaa skolioosin.
      Jean-Bedel Bokassa
      Agbogbloshie, Accra
      GHANA

      • Anonyymi

        Mitä Keski-Afrikan keisari tekee ghanalaisella elektroniikkaromukaatopaikalla?
        .
        .
        .
        .
        .
        Myy sieltä raaka-aineita Kiinaan luontaistuotemarkkinoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Keski-Afrikan keisari tekee ghanalaisella elektroniikkaromukaatopaikalla?
        .
        .
        .
        .
        .
        Myy sieltä raaka-aineita Kiinaan luontaistuotemarkkinoille.

        No se panee tietysti Telkut_murskaksi.
        Tiedän asian, sillä olen hänen 16:ta vaimonsa.
        t. . Lokki-Katja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Keski-Afrikan keisari tekee ghanalaisella elektroniikkaromukaatopaikalla?
        .
        .
        .
        .
        .
        Myy sieltä raaka-aineita Kiinaan luontaistuotemarkkinoille.

        ...elektroniikkaromukaatopaikka ei ole yhdyssana.
        Roman Schatz


    • Anonyymi

      Myös skolioosi lähtee reikittämällä.

      Hyviä tuloksia nähnyt reikittäjä

    • Anonyymi

      Joogaaminen auttaa myös skolioosiin.

      joogaaja

      • Myös tehokas venyttely tasaisella lämpimällä alustalla edistää nivelten liikkumatilaa. Kokeiltu on. Toimii.


    • Anonyymi

      Kylläpä minua kauheesti nukuttaa. Pitänee tästä kömpiä talviunille tuulen juurineen kaatamien juurakoiden taakse. Kangas on kuiva. Pitänee saamalta kerätä pehmikkeeksi. nalle karhunen,

    • Anonyymi

      Skolioosi on aina parannettava kirurgisin toimenpitein eli erilaisilla selkärangan leikkauksilla.

      Terveisiä leikkaavalta kirurgilta

    • Anonyymi

      Skolioosini on nyt todella paha!
      Mistä apua?

      t. Kantin Hilma

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      386
      5779
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      1001
    4. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      914
    5. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      872
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      52
      872
    7. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      132
      872
    8. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    9. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      833
    10. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      827
    Aihe