Juhlallinen vakuutus vs. uskonnollinen vala

Anonyymi

Hei,

Odotin ministerien käyttävän jo vakuutusta vaan toisin kävi ja satuolennon nimeen vannoivat valaa. Onhan se koomista. Olikos tähän joku muutoshanke menossa eduskunnassa?

15

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On aivan käsittämätöntä, että Valheen nimeen voi vannoa hoitavansa virkaa hyvin.

    • Anonyymi

      Kaikki ministerit antoivat tuomarinvakuutuksen, niin kuin laki sanoo, mutta virkavakuutuksen "kunnian ja omantunnnon kautta" antoivat vain Andersson, Harakka, Marin ja Pekonen. Muut uudet ministerit antoivat virkavalan "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä" käsi Raamatulla.

      Siirtymistä yhteiseen virkavakuutukseen on esitetty, samoin siirtymistä yhteiseen ministerivakuutukseen. Vapaa-ajattelijain liiton esittämän lausuntokannan lisäksi sitä ovat suositelleet mm. apulaisoikeuskansleri ja monet asianntuntijat (kun käsittelyssä oli hallituksen epäkelpo esitys, joka ei mennyt, ehtinyt läpäistä perustuslakivaliokuntaa).

      Toisaalta, nyt tiedetään, että "kirkkopuolueella" on vahva rooli edelleen, eikä kirkon asemaan kajotataan hallitusohjelmassa, vaikka aihetta olisi. Vapaa-ajattelijain toiminta tarvitsee uusi tukijoita ja jäseniä. Tuomarinvalan ja todistajan valan poistgamisesta pitäisi NYT edetä virkamiesvalan jha sotilasvalan poistamiseen, siirtymiseen ei-uskonnolliseen vakuutukseen.

      Ja mahdollisesti uutena yhteinen ministerinvakuutus.

      • "Muita uusia" oli seitsemän. Suhde 4/11 on jo ihan mukava.

        Ministerinvalasta on nyt olemassa oikeuskanslerin eräänlainen työmääräys. Uskoisin tavoitteemme etenevän.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        "Muita uusia" oli seitsemän. Suhde 4/11 on jo ihan mukava.

        Ministerinvalasta on nyt olemassa oikeuskanslerin eräänlainen työmääräys. Uskoisin tavoitteemme etenevän.

        Vaihtoehtoisesti "vain" virkamisvalasta/-vakuutuksesta siirrytään virkamiesvakuutukseen. Silloin jäisi ministereille kaksi vakuutusta (peräkkäin lausuttuna) - ja samma på svenska.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehtoisesti "vain" virkamisvalasta/-vakuutuksesta siirrytään virkamiesvakuutukseen. Silloin jäisi ministereille kaksi vakuutusta (peräkkäin lausuttuna) - ja samma på svenska.

        Virkamiesvakuutus on oikeusministerön asia...


    • Anonyymi

      Armeijan alokkaana joutuu pohtimaan, annatko "perinteisenä" markkinoidun, mutta käytännössä julkiuskonnollisen sotilasvalan "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan silmien edessä", vai uskaltasitko valita katsomuksellisesti sitoutumattoman sotilasvakuutuksen ihan peräti "kunnian ja omantunnon kautta" siitä tapauksessa että et ole uskovainen?

      Tiesitkö, että sotilasvakuutuskin on perinteinen - miltei sadan vuoden ajalta, kun uskonnonvapauslaki tuli voimaan vuonna 1923.

      Isovanhempien ja vanhempien tuki sotilasvatuuksen valinnalle!

    • Anonyymi

      Valtioneuvoston kanslia töppäsi tiedotuksessa puhumalla vain valatilaisuudesta, mutta syrjivät tiedotteet on poistettu nettisivujensaa uutisissta ja tiedotteista. Katumusta.

    • Anonyymi

      Juhlaölisempaa vannoa kaikkitietävän Jumalan kautta kuin kunniattoman ja sysimustan omantunnon kautta.
      Jos ei usko Jumalaan niin silloin on molempien käsien sormet ristissä.
      Voi siis tehdä vaikkapa maanpetoksen tai mitä vaan hyvähemppailua.

    • Anonyymi

      Armeijassa sotilasvakuutus on samalla juhlallinen vakuutus. Tasavallan presidenttikin antaa semmoisen virkaan astuessaan.

      • Anonyymi

        Alokkaalta voi vaatia rohkeutta antaa katsomuksensa mukainen velvoittautuminen. Pine uskonnolllisesti julistukselliseen vaihtoehtoon on edelleen suuri. Rohkeutta.


    • Anonyymi

      Tpk eli tasavallan presidentti. Mallia armeijan alokkaille. Juhlallinen katsomusneutraali vakuutus. Juhlallisesti, totta kai.

      Armeija-asia vertautuu ministerien virkaanastumisseremoniaan. Sitä koskevasta uudistusehdotuksesta Oikeuskanslerin lausunnossa todettiin seuraavaa: ”Perustuslaista, uskonnonvapauslaista ja tuomioistuinlaista ilmenevien periaatteiden valossa oikeudellisesti paremmin perusteltu vaihtoehto olisi kuitenkin se, että ministerin ainoa juhlallisen velvoittautumisen muoto olisi ministerin vakuutus. Tämä vaihtoehto olisi myös yhdenmukainen tasavallan presidenttiä koskevan sääntelyn kanssa: Perustuslain 56 §:n mukaan tasavallan presidentti antaa toimeensa ryhtyessään juhlallisen vakuutuksen. Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti käyttävät molemmat ylintä hallitusvaltaa, joten niitä koskevien juhlallisen velvoittautumisen muotojen olisi perusteltua olla samojen periaatteiden mukaisia.”

      • Anonyymi

        Armeija pakottaa alokkaan valitsemaan julkisessaa tilanteessa perinteisenämarkkinoiden uskonnollisen valan ja ei-uskonnollisen vaihoehdon , sotilasvakuutuksen välillä. Monet kokevat valinnan kiusallisena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Armeija pakottaa alokkaan valitsemaan julkisessaa tilanteessa perinteisenämarkkinoiden uskonnollisen valan ja ei-uskonnollisen vaihoehdon , sotilasvakuutuksen välillä. Monet kokevat valinnan kiusallisena.

        Uskonto/uskonnottomuus on yksityisasia, arkaluontoinen tieto, jota ei pitäisi olla pakko tuoda esiin valtion vaatimuksesta laajalle yleisölle.


    • Anonyymi

      Uusi ministeri, Hanna Kosonen, taisi antaa ministerin valan ja virkamiesvakuutuksen. Ei uutta.

    • EU-hyväkaverivirkaa hamuava Jutta U-boat pukeutui uskonnolliseen elementtiin kertoessaan miksi hän on hyvä EU-hyvävelivirkaan.

      Alkoi kuvottaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe