Vanhojen valokuvien käsittely

Minulla on 1940-luvun lopulla otettuja mustavalkoisia valokuvia silloisesta lapsuusmökistäni. Missään niistä ei näy tämä mökki kokonaan ja kaikissa kuvissa on ihmisiä "häiritsemässä" näkymää. Olisiko mahdollista jollakin käsittelyllä yhdistelemällä saada näistä kokonaiskuva, jotta voisi teettää vaikka taulun, jonka antaisin veljelleni 70-vuotislahjaksi? Hän nimittäin syntyi siinä mökissä heinäkuussa 1949 eli pian on se merkkipäivä.

Otin yhteyttä erääseen ns. tavalliseen valokuvaamoon ja sanoivat, ettei heillä ole tällaista mahdollisuutta eikä kuulemma ole tiedossa mitään muutakaan kuvaamoa, mikä tällaista tekisi. Eli?
4308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikki on mahdollista, mutta onko se järkevää? Varsinkin jos kuvat on otettu hieman eri paikoista, on yhdistely ongelmallista. Parempi vaihtoehto voisi olla maalauksen teettäminen.

Äänestä

Jos kuvat on otettu samasta kohdasta/perspektiivistä, pitäisi olla helppo homma. Photoshopista löytyy panoramatoiminto, joka osaa automaattisesti liittää yksittäisiä kuvia yhteen, jahka kuvien reunoilla on edes hieman päälekkäisyyttä. Ihmisten poistaminen onnistuu helposti myös lukuisilla eri työkaluilla, nykyisin fiksuin on varmaan Shift F5 takaa löytyvä content aware fill.

Useilla ammattikouluilla on pajoja, joissa tehdään grafiikkaa. Voisit periaatteessa lähettää sellaisille pyynnön. Useat naperot osaavat varmasti jo Photaria käyttää, itsekin aloitin yläasteikäisenä. Palkkioksi riittänee pienikin rahasumma tai jokin virkistyshomma.

Äänestä

Siis miksi et tee itse? Henkilön poistaminen talon edestä ei ole kovin vaikeaa, jos takana ei ole yksityiskohtia.

Äänestä

Turha tuollaiseen urakkaan ruveta. Eli jostain vanhoista suttukuvista mökkiä rekonstruoimaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minulla on 1940-luvun lopulla otettuja mustavalkoisia valokuvia silloisesta lapsuusmökistäni. Missään niistä ei näy tämä mökki kokonaan ja kaikissa kuvissa on ihmisiä "häiritsemässä" näkymää. Olisiko mahdollista jollakin käsittelyllä yhdistelemällä saada näistä kokonaiskuva, jotta voisi teettää vaikka taulun, jonka antaisin veljelleni 70-vuotislahjaksi? Hän nimittäin syntyi siinä mökissä heinäkuussa 1949 eli pian on se merkkipäivä.

Otin yhteyttä erääseen ns. tavalliseen valokuvaamoon ja sanoivat, ettei heillä ole tällaista mahdollisuutta eikä kuulemma ole tiedossa mitään muutakaan kuvaamoa, mikä tällaista tekisi. Eli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu