Pride-viikko

Anonyymi

Ensi viikolla on Helsinki Pride-viikko, Suomen suurin ja vaikuttavin kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma. Osallistuuko MAP-kirkko Prideen? Jos, niin miten?

174

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • https://www.mormonit.fi/perhe-–-perhe-julistus-maailmalle
      Siinä on kerrottu kirkon kanta perheasioihin.

      Nykyään on ymmärretty, ettei seksuaaliselle suhtautumiselleen mitään voi, jolloin homoseksuaalisesti suuntautuneiden on hyvä tulla kaapista ja hyväksyä itsensä sellaisina kuin ovat.

      Tämä ymmärrys on lopulta saavuttanut kaikkien viktoriaanisten vanhojen partojenkin aivot eri kirkoissa. Kuitenkin homoseksuaalisen seksin harjoittaminen kielletään selkeästi Raamatussa ainakin uskovilta ja heteroilta.

      Tästä syystä se pysyy kiellettynä kirkon jäsenille. He voivat silti mennä normaalisti naimisiin toisen sukupuolen edustajan kanssa. Asiasta on kaikenlaisia kirkon tekstejä löydettävissä.

      Maailma vihaa meitä tästäkin syystä, mutta monen kirkon uskovilta saamme näistä suorastaan hyväksyntää, että pysymme lujina.

      • Anonyymi

        Miksi homo menisi naimisiin heteron kanssa? Sehän olisi hänelle epänormaalia.

        samar1n

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kenenkään ole mikään pakko mennä naimisiin. Saa muttei ole pakko. Jos on kirkossamme, voi esim henkisesti hyväksyä ikuisen avioliiton kohdalleen, ja silloin saa kuitenkin voimaan kaikki ne siunaukset kuin aviopareillakin. Yksinäisiähän on muutenkin paljon. Ja sellaisia, joiden puoliso ei ole kirkossa.

      • Olli.S kirjoitti:

        Tuossa taas näkee, että mormonismi on kaukana humaanisuudesta ja vain ihmisten keksimä ja muuttelema oppi. Homojen avioliitto on punainen vaate siinä missä ennen mustien pappeus.

        Sehän on vain ajan kysymys, että milloin mormoni"profeetta" "saa" "ilmoituksen" "Jumalalta", että homot saavat samat oikeudet kuin muutkin. Siihen voi mennä 20 tai 200 vuotta, ellei mormonismi sitten kuihdu pois jo sitä ennen.

      • Anonyymi

        Perhejulistus annettiin samana vuonna (1995) kun kirkko voimakkaasti vastusti samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittojen laillistamista Havaijin osavaltiossa. Kirkko on sotkeutunut politiikkaan muissakin USA:n osavaltioissa. Kalifornian "proposition 8" kansanäänestyksessä (vuonna 2008) Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon rooli oli erittäin aktiivinen. Kyseessähän oli tarkoitus lisätä osavaltion perustuslakiin lause että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Lisäys tehtiinkin mutta se myöhemmin todettiin Yhdysvaltain perustuslain vastaiseksi. Kirkko rahoitti taustalla koalitiota joka vastusti homoliittoja. Myöhempien Aikojen Pyhien kirkko painosti omia jäseniään Kaliforniassa lahjoittamaan rahaa ja aikaansa homoliittojen vastustamiseen. Apostolit ja muut johtavat auktoriteetit kouluttivat jäseniä kuinka vastustaa homoavioliittoja. Ilmeisesti apostoliprofeetat eivät saaneet sitä kuuluisaa "modernia ilmoitusta" sillä rahat menivät hukkaan kun sukupuolineutraalit avioliitot julistettiin laillisiksi ja Yhdysvaltain perustuslain suojaamiksi sopimuksiksi kaikissa USA:n osavaltioissa.
        Mormoneille tyypilliseen tapaan olen kuullut jälkeenpäin kirkon jäsenten sanovan että he kirkko ei ole koskaan vastustanut homoavioliittoja yleisesti vaan ainoastaan ei salli jäsentensä niihin ryhtyä. Tuo on tietysti vale.

        Suomessakin muuten kiersi adressi 90-luvulla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon kokouksissa jossa vastustettiin parisuhteiden rekisteröimistä samaa sukupuolta olevien välillä (avioliitoista ei silloin vielä puhuttu).

        Tietysti jokainen järjestö, kirkko ja ihminen haluaa mielestään oikeat lait myös koko yhteiskunnalle. Ja saa siis ajaa yhteiskunnassa sellaisia asioita.

        Tässä maallistuneiden kansojen paimentamisessa eivät kristilliset kirkot, järjestöt ja puolueet ole osoittautuneet kovinkaan taitaviksi. Kristillinen liitto on halunnut kieltää keskioluen koko kansalta, abortteja vastustetaan vaikka raskaus olisi miten alkanut ja äidin halu mikä tahansa jne.

        Kyllä maalliset puolueet osaavat paimentaa kansaa paljon paremmin. Kirkon jäseniä on kaikissa puolueissa. Minä olen vihreissä ja olen puolueen sisällä hieman oppositiossa perheasioissa, ja monet kirkon jäsenet ovat menneet oikeistopopulisteihin. Minun mielestä liittoon natsien ja rasistien kanssa. En hyväksy tuollaista ollenkaan, maahanmuuttovastaisuutta ym, se on lähimmäisenrakkauden puutetta, junttimaista ja sivistymätöntä. Emme ole enää sivistysvaltio, kun heillä on tuommoinen kannatus. Kyllä muutkin puolueet osaavat maahanmuuton järkevästi järjestää.

        Et hyväksy rasismia muutoin kuin oman kirkkosi toteuttamana.

        Homofobiasi on lähimmäisenrakkauden puutetta, junttimaista ja sivistymätöntä.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Tietysti jokainen järjestö, kirkko ja ihminen haluaa mielestään oikeat lait myös koko yhteiskunnalle. Ja saa siis ajaa yhteiskunnassa sellaisia asioita.

        Tässä maallistuneiden kansojen paimentamisessa eivät kristilliset kirkot, järjestöt ja puolueet ole osoittautuneet kovinkaan taitaviksi. Kristillinen liitto on halunnut kieltää keskioluen koko kansalta, abortteja vastustetaan vaikka raskaus olisi miten alkanut ja äidin halu mikä tahansa jne.

        Kyllä maalliset puolueet osaavat paimentaa kansaa paljon paremmin. Kirkon jäseniä on kaikissa puolueissa. Minä olen vihreissä ja olen puolueen sisällä hieman oppositiossa perheasioissa, ja monet kirkon jäsenet ovat menneet oikeistopopulisteihin. Minun mielestä liittoon natsien ja rasistien kanssa. En hyväksy tuollaista ollenkaan, maahanmuuttovastaisuutta ym, se on lähimmäisenrakkauden puutetta, junttimaista ja sivistymätöntä. Emme ole enää sivistysvaltio, kun heillä on tuommoinen kannatus. Kyllä muutkin puolueet osaavat maahanmuuton järkevästi järjestää.

        Sinustako on oikein että kirkon piispat kutsuivat Kaliforniassa jäseniä puhutteluihin joissa johtajat kertoivat suoraan kuinka suuria summia (perustuen kymmenystietoihin) jäseniltä voidaan odottaa "vapaaehtoisina lahjoituksina" poliittiselle kampanjalle?

        Kuullostaa tuollaisena väärältä. Muttei se kirkkoa vääräksi tee, mitä aina väität. Olihan kirkon piispoja natsienkin puolella, varmasti olivat väärässä kirkon omien oppienkin mukaan. Natsithan olivat rikollisia.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Kuullostaa tuollaisena väärältä. Muttei se kirkkoa vääräksi tee, mitä aina väität. Olihan kirkon piispoja natsienkin puolella, varmasti olivat väärässä kirkon omien oppienkin mukaan. Natsithan olivat rikollisia.

        Erotettiinko natsipiispat kirkostanne?

        samar1n

      • Olli.S kirjoitti:

        Tietysti jokainen järjestö, kirkko ja ihminen haluaa mielestään oikeat lait myös koko yhteiskunnalle. Ja saa siis ajaa yhteiskunnassa sellaisia asioita.

        Tässä maallistuneiden kansojen paimentamisessa eivät kristilliset kirkot, järjestöt ja puolueet ole osoittautuneet kovinkaan taitaviksi. Kristillinen liitto on halunnut kieltää keskioluen koko kansalta, abortteja vastustetaan vaikka raskaus olisi miten alkanut ja äidin halu mikä tahansa jne.

        Kyllä maalliset puolueet osaavat paimentaa kansaa paljon paremmin. Kirkon jäseniä on kaikissa puolueissa. Minä olen vihreissä ja olen puolueen sisällä hieman oppositiossa perheasioissa, ja monet kirkon jäsenet ovat menneet oikeistopopulisteihin. Minun mielestä liittoon natsien ja rasistien kanssa. En hyväksy tuollaista ollenkaan, maahanmuuttovastaisuutta ym, se on lähimmäisenrakkauden puutetta, junttimaista ja sivistymätöntä. Emme ole enää sivistysvaltio, kun heillä on tuommoinen kannatus. Kyllä muutkin puolueet osaavat maahanmuuton järkevästi järjestää.

        Mormonikirkko olisi halunnut moniavioisuuden lailliseksi avioliittomuodoksi Yhdysvalloissa. Kansan moraalitaju ei kuitenkaan tähän taipunut ja lopulta pitkän venkoilun jälkeen mormonit ottivat lusikan kauniiseen käteen..

        Samaa sukupuolta olevien avioliitot on jo hyväksytty monessa maassa. Jotenkin se sopii oikeustajuuni paremmin kuin se, että miehellä saisi olla kymmeniä vaimoja, joista jotkut jopa vielä lapsia. Mormonit ovat tietysti toista mieltä, mutta onneksi ovat kaikkialla vähemmistö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erotettiinko natsipiispat kirkostanne?

        samar1n

        Uskaltaisin väittää (samalla haluten kovin olla väärässä) että natsipiispojanne ei kirkosta erotettu. Sen sijaan natsismia vastustanut nuorukainen kyllä erotettiin.

        Helmuth Hübener oli nuori mormoni joka vastusti natseja Saksassa mm. painamalla ja jakelemalla natsismia vastustavia lehtisiä. Gestapo pidätti Helmuthin ja hänet tuomittiin kuolemaan. Helmuthin seurakunnanjohtaja erotti Helmutin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkosta pidätyksen jälkeen; olihan Helmuth rettelöitsijä ja vastusti natseja. Helmuth menetti kirjaimellisesti päänsä (teloitettiin giljotiinilla) koska uskalsi vastustaa natseja.

        Imeisesti sodan loputtua Helmuthin kirkosta erottaminen koettiin nolona ja sijaiskasteen kautta hänet otettiin "takaisin" kirkon jäsenyyteen. Myöskin enduamentti toimitettiin Helmuthille sijaistoimituksena kuoleman jälkeen.

        Minun tietojeni mukaan natsiseurakunnanjohtajaa (Arthur Zanderia) sen sijaan ei koskaa erotettu kirkosta.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Helmuth_Hübener#/media/File:WobbeHübenerSchnibbe.gif

        https://en.wikipedia.org/wiki/Helmuth_Hübener

        toimiva linkki

        samar1n

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perhejulistus annettiin samana vuonna (1995) kun kirkko voimakkaasti vastusti samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliittojen laillistamista Havaijin osavaltiossa. Kirkko on sotkeutunut politiikkaan muissakin USA:n osavaltioissa. Kalifornian "proposition 8" kansanäänestyksessä (vuonna 2008) Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon rooli oli erittäin aktiivinen. Kyseessähän oli tarkoitus lisätä osavaltion perustuslakiin lause että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Lisäys tehtiinkin mutta se myöhemmin todettiin Yhdysvaltain perustuslain vastaiseksi. Kirkko rahoitti taustalla koalitiota joka vastusti homoliittoja. Myöhempien Aikojen Pyhien kirkko painosti omia jäseniään Kaliforniassa lahjoittamaan rahaa ja aikaansa homoliittojen vastustamiseen. Apostolit ja muut johtavat auktoriteetit kouluttivat jäseniä kuinka vastustaa homoavioliittoja. Ilmeisesti apostoliprofeetat eivät saaneet sitä kuuluisaa "modernia ilmoitusta" sillä rahat menivät hukkaan kun sukupuolineutraalit avioliitot julistettiin laillisiksi ja Yhdysvaltain perustuslain suojaamiksi sopimuksiksi kaikissa USA:n osavaltioissa.
        Mormoneille tyypilliseen tapaan olen kuullut jälkeenpäin kirkon jäsenten sanovan että he kirkko ei ole koskaan vastustanut homoavioliittoja yleisesti vaan ainoastaan ei salli jäsentensä niihin ryhtyä. Tuo on tietysti vale.

        Suomessakin muuten kiersi adressi 90-luvulla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon kokouksissa jossa vastustettiin parisuhteiden rekisteröimistä samaa sukupuolta olevien välillä (avioliitoista ei silloin vielä puhuttu).

        samar1n

        Mikä siinä on ongelmallista, että MAP-kirkko vastusti asiaa?

        Kuten totesit, ennen puhuttiin vain parisuhteen rekisteröinnistä ja kaikki sanoivat, että kukaan ei vaadi avioliittoa vaan toisin kävi. Seuraavassa vaiheessa poistetaan kaikki ikärajat seksin suhteen.

        Ev.lut

        Ongelmallista on homofobia, onpa kuka tahansa asialla.

        Ketkä "kaikki" sanoivat, että ei vaadita avioliittoa? Joku on voinut sanoakin, mutta et sinä voi tietää kaikkien sanomisia.

        Ja sitten syyllistyt tyypilliseen argumentointivirheeseen, johon jopa jotkut kansanedustajat ovat syyllistyneet. Kas kun sinäkin en kirjoittanut, että seuraavaksi vaaditaan avioliiton mahdollisuutta eläimen kanssa.

        Homoavioliitolla ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ lapsiavioliittojen kanssa. Niiden koplaaminen toisiinsa on karkea argumentointivirhe.

        Mistä sinun homofobiasi johtuu? Ajatteletko omilla aivoillasi vai luotatko joihinkin tuhansia vuosia sitten kirjoitettuihin käsityksiin? Uskotko myös eronneen naimisen olevan syntiä, jolloin kirkon ei tulisi heitä vihkiä? Kirkko kuitenkin vihkii, joten luterilainen kirkko toimii vastoin Raamattua. Hyväksytkö sen?

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Niin, kirjoititkin lapsiseksistä, et lapsiavioliitoista, mutta argumentointivirhe silti.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Ongelmallista on homofobia, onpa kuka tahansa asialla.

        Ketkä "kaikki" sanoivat, että ei vaadita avioliittoa? Joku on voinut sanoakin, mutta et sinä voi tietää kaikkien sanomisia.

        Ja sitten syyllistyt tyypilliseen argumentointivirheeseen, johon jopa jotkut kansanedustajat ovat syyllistyneet. Kas kun sinäkin en kirjoittanut, että seuraavaksi vaaditaan avioliiton mahdollisuutta eläimen kanssa.

        Homoavioliitolla ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ lapsiavioliittojen kanssa. Niiden koplaaminen toisiinsa on karkea argumentointivirhe.

        Mistä sinun homofobiasi johtuu? Ajatteletko omilla aivoillasi vai luotatko joihinkin tuhansia vuosia sitten kirjoitettuihin käsityksiin? Uskotko myös eronneen naimisen olevan syntiä, jolloin kirkon ei tulisi heitä vihkiä? Kirkko kuitenkin vihkii, joten luterilainen kirkko toimii vastoin Raamattua. Hyväksytkö sen?

        Rautalankaa:

        Lapsiseksillä ei ole mitään tekemistä paitsi aikuisten homojen vihkimisen, myöskään aikuisten homojen harjoittaman keskinäisen seksin kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskaltaisin väittää (samalla haluten kovin olla väärässä) että natsipiispojanne ei kirkosta erotettu. Sen sijaan natsismia vastustanut nuorukainen kyllä erotettiin.

        Helmuth Hübener oli nuori mormoni joka vastusti natseja Saksassa mm. painamalla ja jakelemalla natsismia vastustavia lehtisiä. Gestapo pidätti Helmuthin ja hänet tuomittiin kuolemaan. Helmuthin seurakunnanjohtaja erotti Helmutin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkosta pidätyksen jälkeen; olihan Helmuth rettelöitsijä ja vastusti natseja. Helmuth menetti kirjaimellisesti päänsä (teloitettiin giljotiinilla) koska uskalsi vastustaa natseja.

        Imeisesti sodan loputtua Helmuthin kirkosta erottaminen koettiin nolona ja sijaiskasteen kautta hänet otettiin "takaisin" kirkon jäsenyyteen. Myöskin enduamentti toimitettiin Helmuthille sijaistoimituksena kuoleman jälkeen.

        Minun tietojeni mukaan natsiseurakunnanjohtajaa (Arthur Zanderia) sen sijaan ei koskaa erotettu kirkosta.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Helmuth_Hübener#/media/File:WobbeHübenerSchnibbe.gif

        samar1n

        Jälkimaailma on sen pojan kannalla niin kirkossa kuin ulkopuolellakin. Natsejakin on kirkossa edelleen, varsinkin Argentiinassa ym Etelä- Amerikassa. Minusta sellaiset pitäisi erottaa, ja itsekin varmaan haluavat erota juuri mustien kunnianpalautuksen jälkeen v 1978. Varmaan se aiheutti närää sillä puolella.

        Politiikassa katto on tosi korkealla ja seinät leveät. Minusta koko oikeistopooulistinen poppoo on natsien peitejärjestö ja fundamentalistiset kristityt menevät halpaan. Kristityt siellä ovat Israelin puolella, mutta natsit ym siellä ovat anti- semitistejä, haluaisivat juutalaiset kaasukammioon ja väittävät kuitenkin ettei sellaista edes tapahtunut muuta kuin muutamalle harvalle riistopankkiirille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä on ongelmallista, että MAP-kirkko vastusti asiaa?

        Kuten totesit, ennen puhuttiin vain parisuhteen rekisteröinnistä ja kaikki sanoivat, että kukaan ei vaadi avioliittoa vaan toisin kävi. Seuraavassa vaiheessa poistetaan kaikki ikärajat seksin suhteen.

        Ev.lut

        Vielä tuosta argumentointivirheestä rautalnkaa:

        Kun aikoinaan suunnitetiin polkupyöräilijän kypäräpakkoa, suositusta tai velvoitetta, jotkut sanoivat (toivottavasti vain vitsailivat), että jos se tulee, seuraavaksi vaaditaan vastaavaa myös jalankulkijoille. No, eipä ole tullut vieläkään...

        Mutta hienoa, että nimim. Ev.lut on löytänyt mormoneista hengenheimolaisia. Menkääpä yhdessä pitämään mielenosoitus homojen oikeuksia vastaan.

        Minkä mustien kunnianpalautuksen?

        samar1n

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä on ongelmallista, että MAP-kirkko vastusti asiaa?

        Kuten totesit, ennen puhuttiin vain parisuhteen rekisteröinnistä ja kaikki sanoivat, että kukaan ei vaadi avioliittoa vaan toisin kävi. Seuraavassa vaiheessa poistetaan kaikki ikärajat seksin suhteen.

        Ev.lut

        Kirkkojen ja lahkojen olisi syytä jättää jäsenistönsä painostaminen sen suhteen miten äänestyskopissa tulee käyttäytyä.

        Kuvaavaa, vaikkakaan ei yllättävää, on että Jeesus tai uskonne Jumalaan ei teitä yhdistä vaan homofobianne.

        samar1n

      • Anonyymi
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Ongelmallista on homofobia, onpa kuka tahansa asialla.

        Ketkä "kaikki" sanoivat, että ei vaadita avioliittoa? Joku on voinut sanoakin, mutta et sinä voi tietää kaikkien sanomisia.

        Ja sitten syyllistyt tyypilliseen argumentointivirheeseen, johon jopa jotkut kansanedustajat ovat syyllistyneet. Kas kun sinäkin en kirjoittanut, että seuraavaksi vaaditaan avioliiton mahdollisuutta eläimen kanssa.

        Homoavioliitolla ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ lapsiavioliittojen kanssa. Niiden koplaaminen toisiinsa on karkea argumentointivirhe.

        Mistä sinun homofobiasi johtuu? Ajatteletko omilla aivoillasi vai luotatko joihinkin tuhansia vuosia sitten kirjoitettuihin käsityksiin? Uskotko myös eronneen naimisen olevan syntiä, jolloin kirkon ei tulisi heitä vihkiä? Kirkko kuitenkin vihkii, joten luterilainen kirkko toimii vastoin Raamattua. Hyväksytkö sen?

        En usko että vaaditaan avioliiton vahvistamista eläimen kanssa, mutta ilmanmuuta seuraava vaihe on, että vaaditaan avioitumisikärajojen poistamista.

        Niin muuten, homofobiaa ei ole olemassa. Yritin etsiä sairausluokituksesta mutta ei löytynyt.

        Ev.lut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko että vaaditaan avioliiton vahvistamista eläimen kanssa, mutta ilmanmuuta seuraava vaihe on, että vaaditaan avioitumisikärajojen poistamista.

        Niin muuten, homofobiaa ei ole olemassa. Yritin etsiä sairausluokituksesta mutta ei löytynyt.

        Ev.lut

        Miksi valehtelet? Alaikäisten avioliitot kielletään pian kokonaan. Kuvaavaa on että nimenomaan uskonnollisista syistä moisia on tehty. Pian uskovatkaan eivät saa enää noin törkeästi toimia.

        https://yle.fi/uutiset/3-10475165

        samar1n

      • Anonyymi kirjoitti:

        En usko että vaaditaan avioliiton vahvistamista eläimen kanssa, mutta ilmanmuuta seuraava vaihe on, että vaaditaan avioitumisikärajojen poistamista.

        Niin muuten, homofobiaa ei ole olemassa. Yritin etsiä sairausluokituksesta mutta ei löytynyt.

        Ev.lut

        Kuten sanottua, syyllistyt argumentointivirheeseen nimeltään "ei seuraa". Kuvittelet mielessäsi olemattomia. Toki jos mormonit pääsevät valtaan, silloin pikkutyttöavioliitot, vieläpä monisellaiset voisivat tulla käyttöön, muutoin ei. Ja kuten tuossa Samariini jo mainitsikin, suunta on toiseen suuntaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En usko että vaaditaan avioliiton vahvistamista eläimen kanssa, mutta ilmanmuuta seuraava vaihe on, että vaaditaan avioitumisikärajojen poistamista.

        Niin muuten, homofobiaa ei ole olemassa. Yritin etsiä sairausluokituksesta mutta ei löytynyt.

        Ev.lut

        Se nimike on latentti homoseksuaalisuus, jonka yksi ilmenemismuoto, oire on homojena vastaisuus omien homoseksuaalisten taipumusten alitajuisesta pelosta, peittämiseksi, defenssinä, projektio ym.

        Nyt sanan merkitys on muuttunut homoaktivisteille myönteiseksi lyömäsanaksi kaiken vastustuksen nujertamiseksi. Mennyt läpi kannattamieni vihreidenkin sanastossa, mitä valitan kovasti.

        Hienoa että löysit oireillesi nimen. Siitä se eheytymisesi voi alkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valehtelet? Alaikäisten avioliitot kielletään pian kokonaan. Kuvaavaa on että nimenomaan uskonnollisista syistä moisia on tehty. Pian uskovatkaan eivät saa enää noin törkeästi toimia.

        https://yle.fi/uutiset/3-10475165

        samar1n

        Niin kielletään mutta eihän se tarkoita, että ei voitaisi palata takaisin ja sallia. Todennäköisempää toki on, että kaikki suojaikärajat poistetaan.

        Kuten sanoin, en usko että "lajineutraali" avioliitto on tulossa. Toisaalta mikään ei ole aivan mahdotonta- Viime Pridessä esiintyi miehiä koirina. Kun useimmiten puhutaan kaapista tulosta, he varmaan olivat tulleet koirankopista.

        Ev.lut

      • Anonyymi
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Vielä tuosta argumentointivirheestä rautalnkaa:

        Kun aikoinaan suunnitetiin polkupyöräilijän kypäräpakkoa, suositusta tai velvoitetta, jotkut sanoivat (toivottavasti vain vitsailivat), että jos se tulee, seuraavaksi vaaditaan vastaavaa myös jalankulkijoille. No, eipä ole tullut vieläkään...

        Mutta hienoa, että nimim. Ev.lut on löytänyt mormoneista hengenheimolaisia. Menkääpä yhdessä pitämään mielenosoitus homojen oikeuksia vastaan.

        Kyseessä on ns kaltevan pinnan argumentti, joka hämmästyttävän usein pitää paikkansa. Otetaan vaikka se kypäränkäyttö. Ensin se tuli pakolliseksi moottoripyöräilijöille ja sitten tulee polkupyöräilijöille. Ei olisi ollut mahdollista tehdä niin päin että polkupyöräilijät olisivat tulleet ensin. Asia sinänsä on ihan ok, mutta osoitus argumentin toimimisesta.

        Ensin tuli rekisteröity parisuhde. Silloin sanottiin, että kyseessä on avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio niin kuin tietysti olikin. Julkisuudessa ei vaadittu homoavioliittoja. Sitten ne tulivat muutaman vuoden päästä. Parisuhdevaihe vaadittiin, koska avioliitto ei olisi mennyt suoraan läpi.

        Nyt on ylitetty kynnys siitä, että avioliittoon vihittävien pitäisi olla eri sukupuolta. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten kukaan ei asiaa kyseenalaistanut.

        Seuraava vaihe on lapsiseksin laillistaminen. Ensin todetaan, että nuoret kehittyvät nopeammin kuin ennen ja 13-14-vuotias on täysin kypsä päättämään omasta seksikäyttäytymistään ja että aikuinen vain auttaa häntä kehityksessä.

        Tässä saatetaan vedota siihen, että aikanaan Ateenassa miehillä saattoi olla poikarakastajia. Koska kyseessä on homoseksuaalinen käyttäytyminen, vaatii rohkeutta julkisuudessa sanoa, että se on pojalle vahingollista. Kun tämä on mennyt läpi, aletaan puhua että mitä ikärajoja tässä tarvitaan. ja että nuoret kehittyvät yksilöllisesti.

        Ev.lut

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin kielletään mutta eihän se tarkoita, että ei voitaisi palata takaisin ja sallia. Todennäköisempää toki on, että kaikki suojaikärajat poistetaan.

        Kuten sanoin, en usko että "lajineutraali" avioliitto on tulossa. Toisaalta mikään ei ole aivan mahdotonta- Viime Pridessä esiintyi miehiä koirina. Kun useimmiten puhutaan kaapista tulosta, he varmaan olivat tulleet koirankopista.

        Ev.lut

        Jos sinun perbersioissasi joskus hamassa tulevaisuudessa suojaikärajat poistetaan, se ei tarkoita sitä, että todellisessa maailmassa niin tapahtuisi. Uskovaisilla on halu nähdä piruja ja perkeleitä joka paikassa ja jos niitä ei kertakaikkiaan ole, niitä pitää luoda.

        Lajineutraaliin avioliitton et sen sijaan usko, vaikka sellaista on maailmalla jo laajasti käytössä. Ovatpa monet avioituneet elottomienkin kohteiden, mm. Eiffel-tornin kanssa. Joku taisi avioitua itsensä kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on ns kaltevan pinnan argumentti, joka hämmästyttävän usein pitää paikkansa. Otetaan vaikka se kypäränkäyttö. Ensin se tuli pakolliseksi moottoripyöräilijöille ja sitten tulee polkupyöräilijöille. Ei olisi ollut mahdollista tehdä niin päin että polkupyöräilijät olisivat tulleet ensin. Asia sinänsä on ihan ok, mutta osoitus argumentin toimimisesta.

        Ensin tuli rekisteröity parisuhde. Silloin sanottiin, että kyseessä on avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio niin kuin tietysti olikin. Julkisuudessa ei vaadittu homoavioliittoja. Sitten ne tulivat muutaman vuoden päästä. Parisuhdevaihe vaadittiin, koska avioliitto ei olisi mennyt suoraan läpi.

        Nyt on ylitetty kynnys siitä, että avioliittoon vihittävien pitäisi olla eri sukupuolta. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten kukaan ei asiaa kyseenalaistanut.

        Seuraava vaihe on lapsiseksin laillistaminen. Ensin todetaan, että nuoret kehittyvät nopeammin kuin ennen ja 13-14-vuotias on täysin kypsä päättämään omasta seksikäyttäytymistään ja että aikuinen vain auttaa häntä kehityksessä.

        Tässä saatetaan vedota siihen, että aikanaan Ateenassa miehillä saattoi olla poikarakastajia. Koska kyseessä on homoseksuaalinen käyttäytyminen, vaatii rohkeutta julkisuudessa sanoa, että se on pojalle vahingollista. Kun tämä on mennyt läpi, aletaan puhua että mitä ikärajoja tässä tarvitaan. ja että nuoret kehittyvät yksilöllisesti.

        Ev.lut

        Polkupyöräilijällä ei ole kypäräpakkoa. Sitä ei siis tullut edes polkupyöräilijöille, saatikka että se olisi tullut jalankulkijoille.

        Kyllä sinä olet todella kaltevalla pinnalla kun luulet homoavioliittojen johtavan suojaikärajojen poistamiseen. Käytät siis vääriä väittämiä asiasi ajamiseen. Vastustat homoutta, koska vastustat suojaikärajojen poistoa!

        Olet tyypillisten argumentointivirheiden orjana.

        > Julkisuudessa ei vaadittu homoavioliittoja.

        Väärin. Niitä on vaadittu jo vuosikymmeniä. Omakin muistini riittää siihen.

        > Nyt on ylitetty kynnys siitä, että avioliittoon vihittävien pitäisi olla eri sukupuolta. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten kukaan ei asiaa kyseenalaistanut.

        Väärin. Sekin on kyseenalaistettu jo vuosikymmeniä sitten.

        > Seuraava vaihe on lapsiseksin laillistaminen.

        Väärin. Tuo on argumentointivirheilyäsi, varsinkin kun liität sen edellisiin virheellisiin väitteisiisi. Julkisuudessa lapsiseksin laillistamisen vaatimista ei ole ainakaan Suomessa esiintynyt minun muistini aikaan.

        > Tässä saatetaan vedota siihen, että aikanaan Ateenassa miehillä saattoi olla poikarakastajia. Koska kyseessä on homoseksuaalinen käyttäytyminen, vaatii rohkeutta julkisuudessa sanoa, että se on pojalle vahingollista.

        Väärin jälleen. Ensinnäkään kukaan ei ole vedonnut, vaan sinä sanot, että "saatetaan vedota". Luot siis olemattomia uhakuvia. Toisekseen kyllä takuuvarmasti uskalletaan sanoa, että tuo Ateenan touhu saattoi olla pojille hyvin haitallista!

        Voit toki pettää isteäsi ja kanssauskojiasi itse keksimilläsi piruilla ja yhteyksillä. Nyt on kysymys kahden ajattelultaan kypsän AIKUISEN ihmisen VAPAAEHTOISESTA suhteesta ja siihen liittyvästä tasa-arvosta muihin ihmisiin nähden. Jos sinä et sellaista hyväksy, sinun olisi syytä hakeutua hoitoon eheytyäksesi.

        Jos kys on OMASTA ajattelustasi, se on todella valitettavaa. Tosin kysymys saattaa enemmänkin olla uskonnollisesta ajattelustasi, joka sekin on vaarallista, koska uskonnollinen ajattelu voi ajaa ihmisen mitä hirveimpiin tekoihin kanssaeläjiä kohtaan. Jos olisit elänyt muutamaa vuosisataa aiemmin, mutta omaksunut yhtä tiukan uskonnollisen ajattelun kuin nyt, pitäisit homojen surmaamista täysin oikeutettuna.

        Unohdit evlutti vastata tähän kysymyskeenI.

        Uskotko myös eronneen naimisen olevan syntiä, jolloin kirkon ei tulisi heitä vihkiä? Kirkko kuitenkin vihkii, joten luterilainen kirkko toimii vastoin Raamattua. Hyväksytkö sen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin kielletään mutta eihän se tarkoita, että ei voitaisi palata takaisin ja sallia. Todennäköisempää toki on, että kaikki suojaikärajat poistetaan.

        Kuten sanoin, en usko että "lajineutraali" avioliitto on tulossa. Toisaalta mikään ei ole aivan mahdotonta- Viime Pridessä esiintyi miehiä koirina. Kun useimmiten puhutaan kaapista tulosta, he varmaan olivat tulleet koirankopista.

        Ev.lut

        Tarkistin vielä Wiki-sedältä:

        "Useimmissa maissa pyöräilykypärää ei ole pakko käyttää. Pyöräilykypärän käyttö on ollut pakollista Australiassa 1990-luvun alusta lähtien. Se on pakollista myös Uudessa-Seelannissa sekä joissain Yhdysvaltain ja Kanadan osissa. Israelissa käyttöpakosta luovuttiin neljän vuoden kokeilun jälkeen vuonna 2011."

        Ja kuten huomannet, minä en alunperinkään kirjoittanut kypäräpakosta vaan kirjoitin: "Kun aikoinaan suunnitetiin polkupyöräilijän kypäräpakkoa, suositusta tai velvoitetta,..." Lakiin se sitten tuli vain suosituksen tasolla, joten käyttämättömyydestä ei voida rangaista.

        Huomatkaa: Minä olen aina oikeassa. Niin tuossakin.

        Vielä nimimerkille Ev.lut:

        Yrität väkisin koplata asiat yhteen, koska et keksi yhtään järkiperustetta homovastaisuudellesi.

        Sanon omalta osaltani sen, mihin lähes jokainen homojen oikeuksia puolustava voisi yhtyä. Vastustan homojen oikeuksien rajoittamista. Vastustan suojaikärajojen alentamista (esim. Venäjän 14 vuotta on mielestäni liian alhainen). Vastustan kaikkea seksuaalista ja muutakin hyväksikäyttöä.

        Koska sinulla ei ole järkisyitä homejen oikeuksien rajoittamiseen, luot itsepetokseksesi ja toistenkin pettämiSEKSI mielikuvaa, että homojen puolustajat tekisivät seuraavaksi sitä ja sitä pahaa. Minä vastustan kaikkea pahaa ja pahaan kuuluu myös ihmisten erottelu sukupuolisen suuntautumisen mukaan. Toki jos sukupuolinen suuntautuminen johtaa toisten vahingoittamiseen (esim Smithin ja kumppanien touhut, sellainen on tuomittavaa kuten kaikki muutkin teot, jotka vahingoittavat toisia.

        Pyydän sinua Evlutti siis keskittymään yhteen asiaan eli siihen, että miksi aikuisten, itsestään täyden vastuun kantavien ihmisten vapaaehtoisten keskinäisten suhteiden pitäisi olla millään tavalla ulkopuolisten määrättävissä?

      • Anonyymi
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Polkupyöräilijällä ei ole kypäräpakkoa. Sitä ei siis tullut edes polkupyöräilijöille, saatikka että se olisi tullut jalankulkijoille.

        Kyllä sinä olet todella kaltevalla pinnalla kun luulet homoavioliittojen johtavan suojaikärajojen poistamiseen. Käytät siis vääriä väittämiä asiasi ajamiseen. Vastustat homoutta, koska vastustat suojaikärajojen poistoa!

        Olet tyypillisten argumentointivirheiden orjana.

        > Julkisuudessa ei vaadittu homoavioliittoja.

        Väärin. Niitä on vaadittu jo vuosikymmeniä. Omakin muistini riittää siihen.

        > Nyt on ylitetty kynnys siitä, että avioliittoon vihittävien pitäisi olla eri sukupuolta. Vielä muutama kymmenen vuotta sitten kukaan ei asiaa kyseenalaistanut.

        Väärin. Sekin on kyseenalaistettu jo vuosikymmeniä sitten.

        > Seuraava vaihe on lapsiseksin laillistaminen.

        Väärin. Tuo on argumentointivirheilyäsi, varsinkin kun liität sen edellisiin virheellisiin väitteisiisi. Julkisuudessa lapsiseksin laillistamisen vaatimista ei ole ainakaan Suomessa esiintynyt minun muistini aikaan.

        > Tässä saatetaan vedota siihen, että aikanaan Ateenassa miehillä saattoi olla poikarakastajia. Koska kyseessä on homoseksuaalinen käyttäytyminen, vaatii rohkeutta julkisuudessa sanoa, että se on pojalle vahingollista.

        Väärin jälleen. Ensinnäkään kukaan ei ole vedonnut, vaan sinä sanot, että "saatetaan vedota". Luot siis olemattomia uhakuvia. Toisekseen kyllä takuuvarmasti uskalletaan sanoa, että tuo Ateenan touhu saattoi olla pojille hyvin haitallista!

        Voit toki pettää isteäsi ja kanssauskojiasi itse keksimilläsi piruilla ja yhteyksillä. Nyt on kysymys kahden ajattelultaan kypsän AIKUISEN ihmisen VAPAAEHTOISESTA suhteesta ja siihen liittyvästä tasa-arvosta muihin ihmisiin nähden. Jos sinä et sellaista hyväksy, sinun olisi syytä hakeutua hoitoon eheytyäksesi.

        Jos kys on OMASTA ajattelustasi, se on todella valitettavaa. Tosin kysymys saattaa enemmänkin olla uskonnollisesta ajattelustasi, joka sekin on vaarallista, koska uskonnollinen ajattelu voi ajaa ihmisen mitä hirveimpiin tekoihin kanssaeläjiä kohtaan. Jos olisit elänyt muutamaa vuosisataa aiemmin, mutta omaksunut yhtä tiukan uskonnollisen ajattelun kuin nyt, pitäisit homojen surmaamista täysin oikeutettuna.

        Taidan mennä oksentamaan sinun höpinöittesi jälkeen. Luot kummallisia rakenteita etkä kykene loogiseen ajatteluun. Se että sinun muistisi mukaan kukaan ei ole vaatinut lapsiseksin laillistamista, ei tarkoita muuta kuin että et seuraa medioita Silloin huomaat itse olevasi samaa mieltä, koska haluat pysyä muodissa mukana.

        Sinun täytyy olla melkoisen tyhmä, jos olet joskus kuulunut mormonikirkkoon. Kuka tahansa normaalijärkinen huomaa heti, että se on huijausta.

        Toivotan sinulle aurinkoista Pride-marssia huomiseksi.! Kukaties juuri sinun osallistumistasi vaaditaan siihen, että marssijoita väitetään olleen puoli miljoonaa. Viime vuonna valehdeltiin, että marssijoita oli 100.000 vaikka Senaatintorille ei mahdu kuin 30.000 .

        Vai että sinua oikein oksettaa homous ja siitä keskustelu? Suosittelen psykiatrille hakeutumista.

        Jaahas. Osoitin että et seuraa medioita (väitit mm., että kukaan ei vaatinut muutama vuosikymmen sitten avioliittoa eri sukupuolisille, vaikka niin on tehty jo vuosikymmenien ajan, annoit ymmärtää, että ensin tuli kypäräpakko mopoilijoille ja sitten polkupyöräilijoille, vaikka niin ei tapahtunut, ym.).

        Käännätkin asiat päälaelleen, että minä en muka seuraa medioita. Jos sinulla on tietoa, että Suomessa joku olisi vaatinut julkisesti lapsiseksin laillistamista, kertonet vaatijan nimen. Saksassa sen sijaan niin on tapahtunut. Mutta edelleenkään lapsiseksillä ei ole mitään tekemistä homojen oikeuksien puolustamisen kanssa! Kumpikin edustaa pimeyttä, niin homojen kuin lastenkin sorto.

        Sitä paitsi. Lapsiseksi EI OLE laitonta Suomessa. Sehän tuli jälleen esiin, kun uutisoitiin, että jossain koulussa 12 - 14- vuotiaat olivat lähetelleet alastonkuvia itsestään toisilleen. Siinä asiassa laittomuus tapahtuu, koska lasta esittävän seksuaalissävytteisen kuvan hallussapito on rikos niin aikuisille kuin lapsillekin. MUTTA kerrottiin myös, että jos nuo lapset harjoittavat seksiä keskenään, se EI OLE RIKOS.

        > Silloin huomaat itse olevasi samaa mieltä, koska haluat pysyä muodissa mukana.

        Minä en koskaan halua olla muodissa mukana. Täysin kasvissyöjksi ryhdyin jo nelisen vuosikymmentä sitten, vaikka ei se silloin erityisesti muotia ollut, päinvastoin, asiaa täytyi aina selitellä vaikka en olisi halunnut. Usein sanoinkin, että en ole keksinyt yhtään syytä syödä lihaa.

        Ja minä vastustin homojen sortoa jo tuolloin kun homous vielä luokiteltiin sairaudeksi ja homoseksuaalisuuteen kehottaminen oli rikos. Monessa asiassa olen joutunut olemaan vastarannankiiski, en muotien myötäilijä. Mutta sinä olet uskontosi vanki. ET edelleenkään pysty esittämään ainuttakaan JÄRKISYYTÄ homovastaisuudellesi.

        > Sinun täytyy olla melkoisen tyhmä, jos olet joskus kuulunut mormonikirkkoon.

        En todellakaan ole kuulunut. Myöskin ev.lut-kirkosta erosin pian aikuistuttuani. Mutta sinä itse kuulunet ev.lut-kirkkoon... Unohdit edelleen vastata, että hyväksytkö kirkkosi raamatunvastaisuuden siinä asiassa, että se vihkii avioliittoon eronneita?

        Minulla ei ole mitään hinkua mennä johonkin Pride-kulkueeseen, koska tietääkseni se järjestetään jossain Suomen syrjässä. Mutta kai sinä menet johonkin vastamielenosoitukseen, vikka et edelleenkään osaa sanoa yhtään järkisyytä homovastaisuudellesi.?

      • Anonyymi

        Alle 15-vuotias ei voi Suomen lain mukaan syyllistyä rikokseen. Tässäkin olet ihan pihalla. Lapsiseksi ei tarkoita kahden lapsen välisiä seksuaalisia tekoja. Jälleen aivan pihalla.

        Ev.lut

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alle 15-vuotias ei voi Suomen lain mukaan syyllistyä rikokseen. Tässäkin olet ihan pihalla. Lapsiseksi ei tarkoita kahden lapsen välisiä seksuaalisia tekoja. Jälleen aivan pihalla.

        Ev.lut

        > Lapsiseksi ei tarkoita kahden lapsen välisiä seksuaalisia tekoja.

        Väärin! Lapsiseksi tarkoittaa MYÖS kahden lapsen keskinäisiä seksuaalisia tekoja.

        > Alle 15-vuotias ei voi Suomen lain mukaan syyllistyä rikokseen.

        Väärin jälleen! Alle 15-vuotia VOI syyllistyä rikokseen, mutta hän ei ole rikosoikeudellsessa vastuussa rikoksestaan, mikä tarkoittaa sitä, että häntä ei voida asettaa syytteeseen eikä hän voi saada tuomiota. Mutta korvausvelvollisuus hänellä on mahdollisesti tekemästään vahingosta ja rikos käsitellään sosiaaliviranomaisten kanssa.

        Mutta kahden alaikäisen, suunnilleen samanikäisen henkilön harjoittama keskinäinen seksi ei ole rikos.

        Sitä paitsi MYÖSKÄÄN kahden viisitoistavuotiaan, mutta alle kuusitoistavuotiaan välinen seksi ei ole rikos, vaikka henkilöt ovat ikänsä puolesta jo rikosoikeudellisessa vastuussa ja vaikka seksin suojaraja on 16 vuotta.

        Olet siis jälleen AIVAN PIHALLA!

        Yrität epätoivoisesti siirtää keskustelun sivuun sairaalloisesta homovastaisuudestasi, mutta pieleen menee niin että raikaa!

        Lapsiseksi ei tarkoita kahden lapsen keskinäisiä seksuaalisia tekoja. Se ei jankkaamalla muuksi muutu.

        Alle 15-vuotiasta ei voi syyttää rikoksesta, mutta vahingonkorvausta hän voi joutua maksamaan. Tämä ei kuitenkaan mitenkään liity asiaan.

        Koeta rauhoittua ja tule rohkeasti kaapista.! Älä vedä tänne mitään vastaisuuksia. Kun et kykene argumentoimaan, ole mieluummin hiljaa.

        Lapsiseksi tarkoittaa kaikkea seksiä, jossa lapsi on mukana. Asia ei jankkaamalla muuksi muutu. Jos jonkin asiat haluaisi välttämättä kyseenalaistaa, silloin pitäisi kysyä, että voiko aikuisen ja lapsen välistä seksiä kutsua lapsiseksiksi, koska siinähän on mukana muitakin kuin lapsia. Mutta koska kyseessä on lapseen kohdistunut seksi, kyllä siinäkin loppujen lopuksi lapsiseksi on oikea sana.

        Toisin kuin ensin väitit, alle 15-vuotias voi syyllistyä rikokseen. Nyt sentään opit minun viestistän, että kyllä voi. Ja opit senkin, että lapsikin joutuu vastuuseen teoistaan, vaikkakaan ei rikosoikeudellisees vastuuseen.

        Aiemmasta viestistäsi tuli myös selväksi, että sinulla oli täysin väärä käsitys siitä, että miksi lapsia ei rangaista keskinäisestä seksistä; se, että lapsi ei voi tehdä rikosta! Jos lapsi tappaa jonkun, sinun mielestäsi kyseessä ei ole rikos! Jos lapsi varastaa, sinun mielestäsi kyseessä ei ole rikos!

        Toivottavasti nyt vihdoin minun opettamanani tajuat, että lasta ei rangasita lapsiseksistä sen vuoksi, että lasten keskinäinen seksi ei ole rikos ja toisaalta alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa vaikka tekisikin rikoksen.

        Minä en siis todellakaan kirjoittanut yhtään mitään väärin, mutta sinä kirjoitit väärin molemmat kaksi asiaa, joista väitit minun olevan pihalla!

        Mistä kaapista minun pitäisi tulla? Etkö pysty argumentoimaan ilman argumentointivirheitä? Homojen oikeuksien puolustaminen ei tee ihmisestä homoa. Mustaihoisten oikeuksien puolustaminen ei tee ihmisestä mustaihoista. Naisten tai tyttöjen oikeuksien puolustaminen ei tee ihmisestä naista tai tyttöä.

        Kun et kykene argumentoimaan ilman karkeita virheitä ja vääriä tietoja, ole mieluummin hiljaa!

        Tai älä sittenkään ole. Annat hyvän kuvan kaltaisistasi uskontohörhöistä, joilla ei ole mitään todellista asia-argumenttia homovastaisuudelleen, joten täytyy yrittää siirtää keskustelua sivuun aiheeta. Et kuitenkaan viitsi edes tarkistaa faktoja asioista, joista et tiedä. Jo vähäiselläkin tietokoneen käytöllä tai omalla järjellä olisit saanut selville, että kyllä alle 15-vuotiaski voi tehdä rikoksen...

        No, jatka entiseen tyyliisi. Samalla tavalla kuin Olli karkottaa ihmisiä uskomasta mormonismiin, sinä karkotat ihmisiä uskomasta ev.lut-kirkkoon. Ensimmäiseen en ole koskaan kuulunut, jälkimmäisestä älysin erota aikuistuttuani.

        Kerro nyt kuitenkin vielä, että tekeekö kirkkosi sinusta väärin kun se kastaa eronneita ihmisiä vastoin Raamatun kieltoa?

        Viimeisessä virheessä lapsus. Siis tekeekö kirkko väärin kun se VIHKII eronneita ihmisiä vastoin Raamatun kieltoa?

      • Anonyymi

        Pysytkö siis yhtä lujana homoudessasi kuin somalaiset ja gomorralaiset?

        Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
        18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
        19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
        20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
        21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
        22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
        23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
        24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
        25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
        26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
        27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
        28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
        29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
        30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
        31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
        32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
        --- Kaikella ystävyydellä kysyn että voisitko kertoa sen että miten sinusta tuli homo? Olen psykoalan ammattilainen ja voin ehkä auttaa sinua oikaisemaan ajatteluasi.
        Luin jokin aikaa sitten jenkkiläisen homoutta käsittelevän julkaisun jossa voimakkaasti painotettiin sitä että homoudessa on todellisuudessa kysymys oman ajattelun suuntaamisesta johonkin suuntaan jota voidaan muuttaa, eikä niinkään biologisesta ominaisuudesta.
        Siis jos Olli alkaa katsella naisten kauneutta verrattuna .... niin vähitellen hänestä tulee se mikä hän fyysisestikin on.
        Siis näin se meni tuossa julkaisussa, ja itse olen havainnut saman vuosikymmenten kestäneen työurani aikana ja saan siitä yhä kiitosta onnellisen lapsirikkaan perheen perustaneilta ex-homoilta.

        Jaa kuka pysyy homoudessa? Minä ainakaan en ole koskaan homo ollut, mutta on täysin älyvapaata vastustaa homoutta vanhojen taikauskoisten kirjoitusten perusteella.

        Ja "unohdit" edelleen vastata, että tekeekö kirkkosi väärin kun se Raamatun vastaisesti vihkii eronneita henkilöitä avioliittoon. Eikös se julma Jumalasi kosta senkin? Kostaako Hän vain asianosaiselle parille, heidät vihkineelle papille, kirkolle, vaiko myös kaikille kirkon jäsenille, myös sinulle?

        Kuka täällä nyt taas jaksaa puhua homoista? Asiahan on selvä yhteiskunnassa, homoja ei saa sorsia ja valtio vihkii. Kirkot saavat vihkiä tai olla vihkimättä omien sääntöjensä ja päätöstensä mukaan. Homot eivät suuntautumiselleen mitään voi, sopivat lasten kasvattajiksi, mutteivät mikään ihan paras samaistumismalli ole pojille eikä tytöille.

        Homouden seksuaalinen harrastaminen on fetissi normaaliin nähden niinkuin muutkin fetissit, se on lähinnä perverssiä ja voi johtaa riippuvuuteen siinä kuin heteroseksikin avioliiton ulkopuolella ja pornografia. Nykymaailman ilmapiirissä se kuitenkin katsotaan normaaliksi eikä perverssiksi, jota se kyllä lähinnä saattaisi kuitenkin olla. Sitä ei saa enää ilmeisesti sanoakaan niin. Joutuu jopa rosikseen. Aika kummallista. Mutta kuten sanottu, homoudelleen ei itse mitään voi, ja kirkot päättävät itse suhtautumisestaan lain rajoissa.

        Pikkutyttöjen moninainnin harrastaminen on fetissi normaaliin nähden niinkuin muutkin fetissit, se on lähinnä perverssiä ja voi johtaa riippuvuuteen siinä kuin heteroseksikin avioliiton ulkopuolella ja pornografia.

        Smithillä tuskin oli riippuvuutta. Hoidoksi olisi sopinut Viagra, mutta sitä ei ollut tuolloin vielä keksitty.

    • Ei toimi toi linkki, en nyt onnistu sen kanssa, mutta voi Googlata itse: perhejulistus maailmalle.

      • Ajattelisit Olli vihdoin omilla aivoillasi, etkä yrittäisi linkittää Kim Jong-unin koottuja ajatuksia tai mormonien kirjoituksia.

      • Tuossa perhejulistuksessa on lisäksi vakavasti muuteltu kirkon opetuksia. Sehän kuuluu näin:

        Me julistamme tämän lisäksi Jumalan määränneen, että pyhiä lisääntymisen voimia tulee käyttää ainoastaan miehen ja naisen kesken, jotka on laillisesti vihitty aviomieheksi ja vaimoksi.

        Sen pitäisi kuulua näin alkuperäisen ja ikuisen opin mukaan:

        Me julistamme tämän lisäksi Jumalan määränneen, että pyhiä lisääntymisen voimia tulee käyttää ainoastaan miehen ja naisten kesken, jotka on laillisesti vihitty aviomieheksi ja vaimoiksi.

      • Anonyymi
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Tuossa perhejulistuksessa on lisäksi vakavasti muuteltu kirkon opetuksia. Sehän kuuluu näin:

        Me julistamme tämän lisäksi Jumalan määränneen, että pyhiä lisääntymisen voimia tulee käyttää ainoastaan miehen ja naisen kesken, jotka on laillisesti vihitty aviomieheksi ja vaimoksi.

        Sen pitäisi kuulua näin alkuperäisen ja ikuisen opin mukaan:

        Me julistamme tämän lisäksi Jumalan määränneen, että pyhiä lisääntymisen voimia tulee käyttää ainoastaan miehen ja naisten kesken, jotka on laillisesti vihitty aviomieheksi ja vaimoiksi.

        Kaksi miestä ei keskenään käytä mitään "pyhiä luomisen voimia" joten homoseksi on siis perhejulistuksen mukaan ok.

        samar1n

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi miestä ei keskenään käytä mitään "pyhiä luomisen voimia" joten homoseksi on siis perhejulistuksen mukaan ok.

        samar1n

        Kappas. Niinpäs onkin.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Ajattelisit Olli vihdoin omilla aivoillasi, etkä yrittäisi linkittää Kim Jong-unin koottuja ajatuksia tai mormonien kirjoituksia.

        Kim Jong-un on saanut Trumpilta "erinomaisen" kirjeen. Sepä hienoa. Jos kirje ei olisi ollut erinomainen, postinkantaja olisi teloitettu.

    • Anonyymi

      Mormoonit on piilohomoja ja vielä kaapissa, nyt on aika antautua fantasiaan!

    • Anonyymi

      Luulisi mormonejakin olevan sellaisia, jotka osallistuvat Pride-picnicille jossain puistossa, kun tämänkaltaisia lestoja ja hellareita löytyy. Itsekin osallistunut picnicille, marssille osallistumisen kynnys on korkeampi.

    • Homoilla on liiallisia vaatimuksia ja kaikkea heidän kannattajiensa vaatimukseen vastustamista sanotaan heti homofobiaksi. Homofobia on nimenomaan piilohomoutta, ei sitä nimenomaan juuri vastustajilla aina ole, vaikka se on juuri yksi piilohomouden ilmenemismuoto, homofobia.

      Sateenkaari- propaganda on niitä nykyajan kotkotuksia, nykyään ei saa enää sanoa että akkamaisuuksia, niinkuin isäni olisi sanonut.

      • Ennen mustaihoisilla oli liiallisia vaatimuksia. Jotkut olisivat haluneet saada jopa pappeuden kirkossasi.

        Yritäpä Olli vapautua kirkkosi talutusnuorasta ja miettiä OMILLA AIVOILLASI, että mistä homofobiasi johtuu. Liekö sinulla mainitsemaasi piilohomoutta vaiko vain kyvyttömyyttä itsenäiseen ajatteluun, koska tarvitset aina jotain ismejä tai uskontoja, joihin tukeudut.

        Aikoinaan mustaihoisten tasa-arvovaatimus oli mormoneiden mielestä "nykyajan kotkotuksia". Vasta kun kirkon verovapausoikeus oli uhattuna, oli pakko "saada" Jumalalta ilmoitus, että mustaihoisetkin voivat toimia pappeina.

      • Se että haluaisit käyttää "akkamainen"-sanaa kuvastaa sovinismiasi. Et ole päässyt isäsi ajattelusta eroon vaan valittelet, että nykyisin et voi käyttää noin avoimen sovinistista sanaa.

      • Anonyymi

        Mitä "liiallisia vaatimuksia" homoilla on?

        samar1n

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä "liiallisia vaatimuksia" homoilla on?

        samar1n

        Ettei heitä sorreta ja pilkata, että rakastetaan heitä ihan niinkuin muitakin ihmisiä. Että saavat mennä keskenään naimisiin jos laki sallii.

        Kirkot taas yhtä lailla päättävät omista säädöksistään. Jos ei vihi niin ei vihi.

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Ettei heitä sorreta ja pilkata, että rakastetaan heitä ihan niinkuin muitakin ihmisiä. Että saavat mennä keskenään naimisiin jos laki sallii.

        Kirkot taas yhtä lailla päättävät omista säädöksistään. Jos ei vihi niin ei vihi.

        Siis hetkinen.... onko liiallista vaatia että ei sorreta ja pilkata ja että rakastetaan kuten muitakin?

        samar1n

      • Olli.S kirjoitti:

        Ettei heitä sorreta ja pilkata, että rakastetaan heitä ihan niinkuin muitakin ihmisiä. Että saavat mennä keskenään naimisiin jos laki sallii.

        Kirkot taas yhtä lailla päättävät omista säädöksistään. Jos ei vihi niin ei vihi.

        > Kirkot taas yhtä lailla päättävät omista säädöksistään. Jos ei vihi niin ei vihi.

        Kirkot taas yhtä lailla päättävät omista säädöksistään. Jos ei tummaihoisille anneta pappeutta niin ei anneta.

        Hetkinen. Kirkkoko ne asiat päättääkin? Kun sitten jouduttiin antamaan tummaihoisille pappeus, syy sen puuttumiseen aiemmin olikin Jumalassa.

        Kun mormonikirkko aikanaan joutuu vihkimän homopareja, silloinkin tullaan valehtelemaan, että siihen asti Jumala sen esti.

        Kamoon, Olli, kai nyt aikuisena ihmisenä tajuat, että Jumalalla ei ole mitään tekemistä rasisminne, sovinisminne ja homofobianne kanssa? Ei se Jumala ole, joka muuttelee mieltään vaan kirkon johto, usein pakon edessä.

      • Ei mitään akkamaisuuksia. Kun tosimiehet harrastavat seksiä akat on vain tiellä.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Ennen mustaihoisilla oli liiallisia vaatimuksia. Jotkut olisivat haluneet saada jopa pappeuden kirkossasi.

        Yritäpä Olli vapautua kirkkosi talutusnuorasta ja miettiä OMILLA AIVOILLASI, että mistä homofobiasi johtuu. Liekö sinulla mainitsemaasi piilohomoutta vaiko vain kyvyttömyyttä itsenäiseen ajatteluun, koska tarvitset aina jotain ismejä tai uskontoja, joihin tukeudut.

        Aikoinaan mustaihoisten tasa-arvovaatimus oli mormoneiden mielestä "nykyajan kotkotuksia". Vasta kun kirkon verovapausoikeus oli uhattuna, oli pakko "saada" Jumalalta ilmoitus, että mustaihoisetkin voivat toimia pappeina.

        Ei minulla ole homofobiaa, piilohomoutta. Kannatan kuitenkin kirkon johdon linjauksia homo- asioissa. Monien muidenkin kristittyjen mielestä kirkkojen linjan pitäisi olla samanlainen kuin meillä.

        Kaapista kannattaa homojen tulla ja homofobiat hoitaa. Homoaktivistien liiallisten vaatimusten vastustamisella ei ole mitään tekemistä homofobian kanssa.

        Kauhee hinku ihmisillä päästä vapaisiin hyväksyttäviin homoseksi suhteisiin. Eihän se nyt mitenkään terve, kaunis, normaali, tavallinen asia kaikille ihmisille ole! Eikä ikinä tule sellaiseksi. Homoja pitää vaan rakastaa niinkuin kaikkia lähimmäisiä, ja yhteiskunta päättää säännöistään asiasta eduskunnassa ja kirkot sisäisesti.

        Eri puolien vaahtoaminen vähitellen loppuu ja asiaan aletaan suhtautua rauhallisesti. Tai sitten asia menee siellä täällä samanlaiseksi kuin Sodomassa. Ruvetaan vainoamaan periatteelisia kristittyjä ja muita vanhurskaita tässä asiassa. Otetaan pappien vihkimisvaltuudet pois niiltä, jotka eivät vihi homoja.

        Nyt jo homojen vaatimuksia pitää kannattaa, muuten on piilohomo. Asenneilmastossa ovat jo voittaneet.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        > Kirkot taas yhtä lailla päättävät omista säädöksistään. Jos ei vihi niin ei vihi.

        Kirkot taas yhtä lailla päättävät omista säädöksistään. Jos ei tummaihoisille anneta pappeutta niin ei anneta.

        Hetkinen. Kirkkoko ne asiat päättääkin? Kun sitten jouduttiin antamaan tummaihoisille pappeus, syy sen puuttumiseen aiemmin olikin Jumalassa.

        Kun mormonikirkko aikanaan joutuu vihkimän homopareja, silloinkin tullaan valehtelemaan, että siihen asti Jumala sen esti.

        Kamoon, Olli, kai nyt aikuisena ihmisenä tajuat, että Jumalalla ei ole mitään tekemistä rasisminne, sovinisminne ja homofobianne kanssa? Ei se Jumala ole, joka muuttelee mieltään vaan kirkon johto, usein pakon edessä.

        Sä et ikinä ymmärrä että Jeesuksen kirkolla on jatkuva ilmoitus. Ei se muuten Jeesuksen, elävän, vaikuttavan Jumalan kirkko olisikaan, On täysin mahdollista muuttaa käytäntöjä, jos tulee ilmoituksia. Siinä ei ole mitään väärin eikä ihmeellistä.

        Aina tippuu aatteita ja käytäntöjä niin konservatiivien kuin radikaalienkin liberaalien puolelta. Täsmälleen oikein ja täsmälleen oikeilla hetkillä. Tämä on elävää elämää, eikä maallista eikä pölyisten pergamenttien vaivalloista tulkintaa.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ei minulla ole homofobiaa, piilohomoutta. Kannatan kuitenkin kirkon johdon linjauksia homo- asioissa. Monien muidenkin kristittyjen mielestä kirkkojen linjan pitäisi olla samanlainen kuin meillä.

        Kaapista kannattaa homojen tulla ja homofobiat hoitaa. Homoaktivistien liiallisten vaatimusten vastustamisella ei ole mitään tekemistä homofobian kanssa.

        Kauhee hinku ihmisillä päästä vapaisiin hyväksyttäviin homoseksi suhteisiin. Eihän se nyt mitenkään terve, kaunis, normaali, tavallinen asia kaikille ihmisille ole! Eikä ikinä tule sellaiseksi. Homoja pitää vaan rakastaa niinkuin kaikkia lähimmäisiä, ja yhteiskunta päättää säännöistään asiasta eduskunnassa ja kirkot sisäisesti.

        Eri puolien vaahtoaminen vähitellen loppuu ja asiaan aletaan suhtautua rauhallisesti. Tai sitten asia menee siellä täällä samanlaiseksi kuin Sodomassa. Ruvetaan vainoamaan periatteelisia kristittyjä ja muita vanhurskaita tässä asiassa. Otetaan pappien vihkimisvaltuudet pois niiltä, jotka eivät vihi homoja.

        Nyt jo homojen vaatimuksia pitää kannattaa, muuten on piilohomo. Asenneilmastossa ovat jo voittaneet.

        > Homoaktivistien liiallisten vaatimusten vastustamisella ei ole mitään tekemistä homofobian kanssa.

        Kyllä sillä on. Ja mitä ihmeen liiallisia vaatimuksia? Ei kai tasa-arrvon vaatiminen ole koskaan liiallista? No, sinun kirkossasi jopa erilainen ihonväri oikeutti erilaiseen kohteluun ja silloisten mormonien mielestä tummaihoisilla oli liiallisia vaatimuksia!

        Vastustat siis homojen oikeuksia, koska kirkkosi niitä vastustaa. Onko sinulla mitään JÄRKISYYTÄ? Tarkoitan jotain omista aivoistasi peräsin olevaa?

        Jos vastustat homojen oikeuksia siksi, etä uskontosi niitä vastustaa, olet psykiatrin tarpeessa. Jos vastustat homojen oikeuksia ihan itsenäisesti, olet psykiatrin tarpeessa. Jokin syyhän sinulla on, joten sinun pitäisi selvittää se edes itsellesi, että voisit eheytyä. Onko se piilohomous vai mikä, sitä voisit selvittää yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

        > Kauhee hinku ihmisillä päästä vapaisiin hyväksyttäviin homoseksi suhteisiin. Eihän se nyt mitenkään terve, kaunis, normaali, tavallinen asia kaikille ihmisille ole!

        Miksi ei ole?Jos ihmisillä on ennakkoluuloja, eivät ne saa olla perusteina rasismille, sovinismille tai homofobialle! Ja homofobiasi on kummallista kirkkosi historian valossa. Pikkutyttöjenkin moninainti oli kirkossa ja sinun mielestäsi ihan ok, mutta kahden aikuisen ihmisen välinen täysin vapaaehtoinen seksi ei ole!

        > Eikä ikinä tule sellaiSEKSI.

        Kyllä homous tulee ihan normaaliksi lähes kaikkien mielestä siinä missä tasa-arvo ihonväristä riippumatta. Toki on aina jälkijunassa tulvia, kuten mormonit ihonvärikysymyksessä. Normaaliahan homous on eläinkunnassakin, erityisen yleistä mm. bonoboapinoilla.

        > Otetaan pappien vihkimisvaltuudet pois niiltä, jotka eivät vihi homoja.

        No tuosta olen samaa mieltä. Ihan sama kuin jos pappi kieltäytyisi vihkimästä tummaihoisia tai kun joku kirkko kieltäisi pappeuden ihonvärin perusteella! Sehän olisi täysin järjetöntä! Eräältä sellaiselta kirkolta uhattiin ottaa verovapaus pois, jolloin se lopulta muutti tapojaan.

      • Olli.S kirjoitti:

        Sä et ikinä ymmärrä että Jeesuksen kirkolla on jatkuva ilmoitus. Ei se muuten Jeesuksen, elävän, vaikuttavan Jumalan kirkko olisikaan, On täysin mahdollista muuttaa käytäntöjä, jos tulee ilmoituksia. Siinä ei ole mitään väärin eikä ihmeellistä.

        Aina tippuu aatteita ja käytäntöjä niin konservatiivien kuin radikaalienkin liberaalien puolelta. Täsmälleen oikein ja täsmälleen oikeilla hetkillä. Tämä on elävää elämää, eikä maallista eikä pölyisten pergamenttien vaivalloista tulkintaa.

        > Sä et ikinä ymmärrä että Jeesuksen kirkolla on jatkuva ilmoitus. Ei se muuten Jeesuksen, elävän, vaikuttavan Jumalan kirkko olisikaan,...

        No eihän se Jeesuksen kirkko olekaan. Tietysti aina kulloisenkin "profeetan" myötä muuttuvat opit ja käytännöt pitää jotenkin selittää. Selitätte kyseessä olevan muka jatkuvan ilmoituksen. Jumala siis muka muuttelee mieltään aina kulloisenkin "profeetan" korvasyyhyjen mukaan.

        Nykyistä "profeettaa" kyrpii mormonien kutsuminen mormoneiksi. Tuskin se Jumalaa alkoi kyrpiä juuri silloin kun "profeetta" vaihtui nykyiseen. Nykyinenhän yritti puutta asiaan jo paljon aiemmin, mutta hänet jyrättiin kirkon silloisen johdon toimesta. Nyt kun hän itse pääsi organisaationsa huipulle, hän käyttää valtaansa tuossa asiassa.

        > Täsmälleen oikein ja täsmälleen oikeilla hetkillä.

        Niin, silloin kun on vihoviimeinen pakko. Niin oli moninaitikäytännön lopettamisen kohdalla ja tummaihoisten avoimen sortamisen osalta.

      • Anonyymi

        Katsotaan kestääkö tällä kertaa yli vai alle 5 minuuttia kunnes viesti poistatetaan.

        samar1n

      • Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan kestääkö tällä kertaa yli vai alle 5 minuuttia kunnes viesti poistatetaan.

        samar1n

        Aika on vastustaa homoja ja aika on puolustaa homoja. Jeesuksen tavalla Jeesuksen ajalla.

        Sinä et vieläkään ymmärrä, mitä jatkuva ilmoitus merkitsee. Kirkkopolitiikka on politiikkaa ja diplomatiaa. Kaikenlaiseen fundamentalismiin erehtyy välillä jokainen kirkko ja seurakunta.

        Se on eri asia kuin antaa periksi maallisille paineille. Homojen suhteen kirkko pysyy kovana ja se on ihan oikein. Se muuten vasta oikein onkin! Pysykää miehinä!

        Sitä vaan ei ole tajuttu, ettei suuntautumiselleen mitään voi. Sitä ei ole nopeasti tajuttu missään kirkossa.

        Sinun mielestäsi on oikein olla fundamentalistinen homoja kohtaan. Vai että kirkko pysyy kovana? Pysytkö sinäkin kovana homoja ajatellessasi? Sittenkin piilohomo?

        > Sinä et vieläkään ymmärrä, mitä jatkuva ilmoitus merkitsee.

        Minä ainakin ymmärrän. Muutellaan oppeja silloin kun on pakko. Kyllä se muutos vielä tapahtuu homokysymyksessäkin.

        > Sitä vaan ei ole tajuttu, ettei suuntautumiselleen mitään voi. Sitä ei ole nopeasti tajuttu missään kirkossa.

        Miksi sitten pitää rangaista sellaisesta, mille ei mitään voi? Sinä käsket homoja jopa avioitumaan vastakkaisen sukupuolen kanssa!

        Ettehän te ennen tajunneet sitäkään, että ihonvärilleen ei mitään voi. Kyse oli muka omasta valinnasta aikaisemmassa olemassaolosta. Tajuatteko vihdoin, että kyse on geeneistä?

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Aika on vastustaa homoja ja aika on puolustaa homoja. Jeesuksen tavalla Jeesuksen ajalla.

        Sinä et vieläkään ymmärrä, mitä jatkuva ilmoitus merkitsee. Kirkkopolitiikka on politiikkaa ja diplomatiaa. Kaikenlaiseen fundamentalismiin erehtyy välillä jokainen kirkko ja seurakunta.

        Se on eri asia kuin antaa periksi maallisille paineille. Homojen suhteen kirkko pysyy kovana ja se on ihan oikein. Se muuten vasta oikein onkin! Pysykää miehinä!

        Sitä vaan ei ole tajuttu, ettei suuntautumiselleen mitään voi. Sitä ei ole nopeasti tajuttu missään kirkossa.

        Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko tulee aina jälkijunassa mitä tulee ihmisoikeuksiin. Jos kirkolla olisi modernia ilmoitusta niin luulisi sitä joskus saatavan ennen muuta maailmaa eikä aina viimeisenä.

        Kirkko ei sentään enää yritä yliopistossaan (BYU) parantaa homoutta antamalla sähköiskuja peniksiin. Jotain edistystä siis on tapatunut,

        samar1n

      • Anonyymi
        Olli.S kirjoitti:

        Aika on vastustaa homoja ja aika on puolustaa homoja. Jeesuksen tavalla Jeesuksen ajalla.

        Sinä et vieläkään ymmärrä, mitä jatkuva ilmoitus merkitsee. Kirkkopolitiikka on politiikkaa ja diplomatiaa. Kaikenlaiseen fundamentalismiin erehtyy välillä jokainen kirkko ja seurakunta.

        Se on eri asia kuin antaa periksi maallisille paineille. Homojen suhteen kirkko pysyy kovana ja se on ihan oikein. Se muuten vasta oikein onkin! Pysykää miehinä!

        Sitä vaan ei ole tajuttu, ettei suuntautumiselleen mitään voi. Sitä ei ole nopeasti tajuttu missään kirkossa.

        "Aika on vastustaa homoja ja aika on puolustaa homoja"
        Homoseksuaalisuus on edelleen rikos lähes seitsemässäkymmenessä maassa ja siitä voi vielä saada tietyissä maissa (lähinnä islaminuskoisia maita) kuolemantuomion. On siis todellakin kansainvälisestikin aika puolustaa homoja. Kirkkonne voisi aktivoitua tällä saralla, saisi minulta ainakin pisteitä.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Homoseksuaalisuus_ja_laki

        samar1n

    • "Ensi viikolla on Helsinki Pride-viikko, Suomen suurin ja vaikuttavin kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma."

      Suurin kulttuuritapahtuma :-)

      Kyllä esim Tuska-festari on paljon suurempi.
      Samoin herättäjäjuhlat :-)

    • Anonyymi

      Miksi MSP-kirkon tai kenenkään muunkaan pitäisi osallistua Prideen?

      Mikä siinä on kulttuuria? Sekö kun naisia kävelee rinnat paljaina ja miehiä koiriksi pukeutuneina kuonokoppineen? Ensimmäinen ilmiö on kielletty jos sitä tehdään julkisesti. Jälkimmäinen on lähinnä sairasta.

      Tätä kaikkea lapset joutuvat katsomaan eikä lastensuojelu ole millänsäkään. Siinä on lasten ihmisikeudet kaukana.

      Ev.lut

      • Ovatko kirkot Kristusta hienostuneempia hurskaampia?

        "Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
        Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: »Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!» Jeesus kuuli sen ja sanoi: »Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
        Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.»

        Homoseksuaalisuus ei ole minun mielestäni synti eikä sairaus, mutta vaikka uskovainen ajattelisikin niin, sopii silti seurata Kristuksen esimerkkiä.

      • Homofobia on sairasta. Lapsille sellaista ei saisi opettaa. Se pitäisi kriminalisoida.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Homofobia on sairasta. Lapsille sellaista ei saisi opettaa. Se pitäisi kriminalisoida.

        Ja minä itse olen täysin Hetero sapiens. Mutta ei minulla ole oikeutta tuomita Homo sapienseja.

      • hopealanka kirjoitti:

        Ovatko kirkot Kristusta hienostuneempia hurskaampia?

        "Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
        Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: »Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!» Jeesus kuuli sen ja sanoi: »Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
        Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.»

        Homoseksuaalisuus ei ole minun mielestäni synti eikä sairaus, mutta vaikka uskovainen ajattelisikin niin, sopii silti seurata Kristuksen esimerkkiä.

        »Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
        »Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään.
        Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?»
        »Edellinen», he vastasivat.

        Jeesus sanoi:
        »Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä."

        Kristityllä ei ole oikeutta ylenkatsoa ketään eikä mistään syystä ja siten korottaa itseänsä muiden yläpuolelle. Päivi Räsäsenkään ei odoteta tunnustavan kenenkään muun syntejä kuin omiansa.

      • Anonyymi
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Homofobia on sairasta. Lapsille sellaista ei saisi opettaa. Se pitäisi kriminalisoida.

        Kun aina puhutaan kaapista tulemisesta niin olisivatko nämä koiriksi pukeutuneet tulleet ulos koirankopista?

        Ev.lut

      • Anonyymi

        Miksikö? No ainakin sinun kirkkosi perustelee asiaa näin:
        "- Kirkko haluaa elää kaikkien lähimmäistemme rinnalla. Helsinki Priden kumppanien teema "avoin kaikille" on sopusoinnussa sen kanssa, että myös kirkon perussanoma armosta ja rakkaudesta on tarkoitettu jokaiselle ja että kirkossa on tilaa kaikille, sanoo Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna."

        https://evl.fi/uutishuone/tiedotearkisto/-/items/item/27714/Suomen evankelis-luterilainen kirkko Helsinki Priden tukijaksi

        samar1n

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun aina puhutaan kaapista tulemisesta niin olisivatko nämä koiriksi pukeutuneet tulleet ulos koirankopista?

        Ev.lut

        Luultavasti. Mutta eläimiksi pukeutuneita ihmisiähän lapset näkevät jatkuvasti mm. televisiossa.

      • Määrittele kulttuuri ;)

    • Ennen oli rikos, jos harjoitti homoutta. Nyt on homofoobikko heti jos vastustaa homojen oikeuksien laajentamista millään tavalla. Pian he saavat rangaistuksetta jakaa nuorille prosyyrejä: kokeilkaa homoutta, se on sallittua, yhteiskunta hyväksyy, kannustaa ja tukee sitä! Siinä ei ole mitään väärin. Se ei ole epänormaalia, likaista, luonnotonta eikä inhottavaa kenenkään mielestä. Sitä harjoittavat mielellään muutkin kuin sillä tavoin suuntautuneet!

      Tämähän on jo tilanne. Suoraan asioista ei enää puhuta kummallakaan puolella, mistä on kysymys.

      • Anonyymi

        Ennen esim. juutalaisilla ei ollut täällä kansalaisoikeuksia. 1918 annettiin laki, jolla juutalaiset eli "mooseksenuskoiset" saivat kansalaisoikeudet. Ei-kristitylle ryhmälle tuli nyt ensimmäistä kertaa oikeus mm. todistaa oikeudessa.

        samar1n

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ennen esim. juutalaisilla ei ollut täällä kansalaisoikeuksia. 1918 annettiin laki, jolla juutalaiset eli "mooseksenuskoiset" saivat kansalaisoikeudet. Ei-kristitylle ryhmälle tuli nyt ensimmäistä kertaa oikeus mm. todistaa oikeudessa.

        samar1n

        Ennen uskonnonvapautta Suomessa ei olisi voitu perustaa Jeesuksen kirkkoa. Amerikassa se oli mahdollista jo 1830.

      • Kyllä se Smithin pikkutyttöjen moninaintioppi oli epänormaalia, likaista, luonnotonta sekä inhottavaa.

        Sen sijaan homous on täysin luonnollinen asia, monilla eläimilläkin sitä tavataan.

        Olli on todella surkuhupaisa homofobiassaan, kun kuitenkin hyväksyy pikkutyttöjen hyväksikäytön, jota tapahtui Smithin aikaan ja Smithin nimissä tapahtuu edelleen joissakin mormoniryhmissä.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ennen uskonnonvapautta Suomessa ei olisi voitu perustaa Jeesuksen kirkkoa. Amerikassa se oli mahdollista jo 1830.

        Suomessahan on ollut Jeesuksen kirkko jo vuosisatoja. Smithin kirkko on uudempi tulokas, mutta kyllää sekin tuli Suomeen jo hyvän aikaa sitten.

      • Anonyymi

        Eikö sinusta ole hyvä asia että homoseksuaalisuuden harjoittaminen ei enää ole rikos?

        samar1n

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinusta ole hyvä asia että homoseksuaalisuuden harjoittaminen ei enää ole rikos?

        samar1n

        Kaikki tässä on mennyt hyvään suuntaan että ollaan iloisia vaan, ettei homoja enää syrjitä. Se on parikymmentä prosenttia peräti kansasta.

        Kirkon linjaus on ihan hyvä, ei vihitä, kelvollinen kirkon jäsen ei harrasta homoseksuaalista seksiä. Jos tulee muutoksia niin tulee, muuten linja pysyy.

        Ilmoitus on nyt tämä. Meillä on jatkuva ilmoitus. Tämä on myös yksityisasia ja yksilöt näyttävät saaneen erilaista henkilökohtaista ilmoitusta asiasta.

        Ei tämä asia minua henkilökohtaisesti kiinnosta. Harmittaa vaan kun taas tulee yksi asia, jossa saa olla vain yhtä mieltä ollakseen poliittisesti korrekti.

        Tasa-arvo ei ole mielipideasia. Kaikilla aikuisilla on Suomessa yhtäläiset oikeudet solmia avioliitto ja perustaa perhe sukupuolesta tai muista henilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta. Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille, myös kehitysvammaisille, sairaille, vangeille ja mielisairaalapotilaille. Tärkeää on vain muistaa, että myös kumppanilla tai kumppaneilla on samat oikeudet ja seksuaalisiin tekoihin tarvitaan aina vapaaehtoisesti annettu suostumus.

        Enää meillä ei steriloida kuuroja naisia kuurojen lasten välttämiseksi ja hullua se olikin, koska suurin osa kuuroista vauvoista syntyy kuuleville vanhemmille.

        Sateenkaariperheissä kasvaneet lapset voivat tutkimusten mukaan fyysisesti ja psyykkisesti vähintään yhtä hyvin kuin heteroperheissä kasvavat. Tunnen muutamia tällaisia perheitä itsekin ja ihan normaalia perhearkea niissä eletään.

        Homoseksuaalien ja muiden vähemmistöjen oikeudet eivät ole enemmistöiltä pois. Homot eivät vahingoita heteroita ja heidän sukupuolielämäänsä millään tavalla.

        Melkoisen törkeää, että Olli kieltää homoilta seksin harastamisen, mutta hyväksyy kirkossaan tapahtuneen naisten ja pikkutyttöjen hyväksikäytön moninavioliittojen nimikkeellä.

      • hopealanka kirjoitti:

        Tasa-arvo ei ole mielipideasia. Kaikilla aikuisilla on Suomessa yhtäläiset oikeudet solmia avioliitto ja perustaa perhe sukupuolesta tai muista henilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta. Seksuaalioikeudet kuuluvat kaikille, myös kehitysvammaisille, sairaille, vangeille ja mielisairaalapotilaille. Tärkeää on vain muistaa, että myös kumppanilla tai kumppaneilla on samat oikeudet ja seksuaalisiin tekoihin tarvitaan aina vapaaehtoisesti annettu suostumus.

        Enää meillä ei steriloida kuuroja naisia kuurojen lasten välttämiseksi ja hullua se olikin, koska suurin osa kuuroista vauvoista syntyy kuuleville vanhemmille.

        Sateenkaariperheissä kasvaneet lapset voivat tutkimusten mukaan fyysisesti ja psyykkisesti vähintään yhtä hyvin kuin heteroperheissä kasvavat. Tunnen muutamia tällaisia perheitä itsekin ja ihan normaalia perhearkea niissä eletään.

        Homoseksuaalien ja muiden vähemmistöjen oikeudet eivät ole enemmistöiltä pois. Homot eivät vahingoita heteroita ja heidän sukupuolielämäänsä millään tavalla.

        On se mielipideasia mitkä asiat lasketaan tasa- arvokysymyksiksi ja mitkä ei. Pitääkö miehen hoitaa lapsia ja tehdä kotitöitä täsmälleen sama aika kuin naisten? Jne. On myös työnjakokysymyksiä. Moraalikysymyksiä ja kirkkojen itsenäiseen päätöksentekoon liittyviä kysymyksiä.

        Homojen oikeus harrastaa seksiä keskenään on nykyään yksityisasia yhteiskunnan edessä, muttei kaikissa kirkoissa. Meidän kirkossa se ei ole kirkon jäsenelle kelvollista käytöstä. Puhumattakaan siitä jos hetero harjoittaa homoseksiä. Mitä mies ja naknen keskenään tekevät, on Jumalan ja heidän välinen asia. Samoin yksinäisten seksielämä. Niihin saa neuvoja kirkon asiantuntijoilta ja taivaalliselta terapeutilta rukouksessa.

        Myös homot saavat ongelmiinsa rakastavaa neuvontaa, mutta eivät piispat välttämättä ole aina taitavia sielunhoitajia. Vähitellen oppivat Pyhän Hengen ohjauksessa.

        Asia homojen suhteen voi muuttua. Siihen asti se on niin kuin kirkon säännöissä on.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ennen uskonnonvapautta Suomessa ei olisi voitu perustaa Jeesuksen kirkkoa. Amerikassa se oli mahdollista jo 1830.

        Evankeliumi saapui nykyisen Suomen alueelle jo viikinkiaikana. Evankeliumin vaikutus näkyy hautaamistavan muuttumisena vuosina 850-950 ja lähes kaikki vainajat on haudattu kristinuskon tapaan jo 1000-luvulle tultaessa.

        Mormonismi tuli Suomeen 1800-luvun lopulla. Muutama suomalainen kastettiin mormonikirkon jäseniksi 1876.

      • Olli.S kirjoitti:

        On se mielipideasia mitkä asiat lasketaan tasa- arvokysymyksiksi ja mitkä ei. Pitääkö miehen hoitaa lapsia ja tehdä kotitöitä täsmälleen sama aika kuin naisten? Jne. On myös työnjakokysymyksiä. Moraalikysymyksiä ja kirkkojen itsenäiseen päätöksentekoon liittyviä kysymyksiä.

        Homojen oikeus harrastaa seksiä keskenään on nykyään yksityisasia yhteiskunnan edessä, muttei kaikissa kirkoissa. Meidän kirkossa se ei ole kirkon jäsenelle kelvollista käytöstä. Puhumattakaan siitä jos hetero harjoittaa homoseksiä. Mitä mies ja naknen keskenään tekevät, on Jumalan ja heidän välinen asia. Samoin yksinäisten seksielämä. Niihin saa neuvoja kirkon asiantuntijoilta ja taivaalliselta terapeutilta rukouksessa.

        Myös homot saavat ongelmiinsa rakastavaa neuvontaa, mutta eivät piispat välttämättä ole aina taitavia sielunhoitajia. Vähitellen oppivat Pyhän Hengen ohjauksessa.

        Asia homojen suhteen voi muuttua. Siihen asti se on niin kuin kirkon säännöissä on.

        > Asia homojen suhteen voi muuttua. Siihen asti se on niin kuin kirkon säännöissä on.

        Uskomatonta ajatella, että Olli on aikuinen ihminen! Homojen sorto ja seksin harjoittamisen kielto on ok siihen asti, kunnes KIRKKO muuttaa mieltään. Kas kun et vetoa Kim Jong-uniin. Missä on OMA AJATTELUSI???????????????????????

        Miksi tarvitset aina olkapään, johon nojata, vaikka se olkapää muuttaisi mielipiteitään kaiken aikaa hitaasti mutta varmasti?

        Jos uskontosi käskisi edelleen naida pikkutyttöjä, sinä naisit. Jos uskontosi kieltäisi naimasta tummaihoisia, sinä et naisi etkä sallisi sitä kenellekään, ainakaan kirkkosi jäsenelle, edes omalle lapsellesi.

        Yritähän Olli kasvaa aikuiSEKSI!

      • Olli.S kirjoitti:

        On se mielipideasia mitkä asiat lasketaan tasa- arvokysymyksiksi ja mitkä ei. Pitääkö miehen hoitaa lapsia ja tehdä kotitöitä täsmälleen sama aika kuin naisten? Jne. On myös työnjakokysymyksiä. Moraalikysymyksiä ja kirkkojen itsenäiseen päätöksentekoon liittyviä kysymyksiä.

        Homojen oikeus harrastaa seksiä keskenään on nykyään yksityisasia yhteiskunnan edessä, muttei kaikissa kirkoissa. Meidän kirkossa se ei ole kirkon jäsenelle kelvollista käytöstä. Puhumattakaan siitä jos hetero harjoittaa homoseksiä. Mitä mies ja naknen keskenään tekevät, on Jumalan ja heidän välinen asia. Samoin yksinäisten seksielämä. Niihin saa neuvoja kirkon asiantuntijoilta ja taivaalliselta terapeutilta rukouksessa.

        Myös homot saavat ongelmiinsa rakastavaa neuvontaa, mutta eivät piispat välttämättä ole aina taitavia sielunhoitajia. Vähitellen oppivat Pyhän Hengen ohjauksessa.

        Asia homojen suhteen voi muuttua. Siihen asti se on niin kuin kirkon säännöissä on.

        > On se mielipideasia mitkä asiat lasketaan tasa- arvokysymyksiksi ja mitkä ei.

        Ei se ole vain mielipidekysymys vaan laillisuuskysymys.

        Vuonna 2000 uusi perustuslaki astui voimaan. Lain 6 § sisältää yhdenvertaisuuden lain edessä sekä yleisen syrjintäkiellon.

        Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella on ollut laitonta vuodesta 1995 lähtien, ja sukupuoli-identiteetin osalta vuodesta 2004.

      • hopealanka kirjoitti:

        Evankeliumi saapui nykyisen Suomen alueelle jo viikinkiaikana. Evankeliumin vaikutus näkyy hautaamistavan muuttumisena vuosina 850-950 ja lähes kaikki vainajat on haudattu kristinuskon tapaan jo 1000-luvulle tultaessa.

        Mormonismi tuli Suomeen 1800-luvun lopulla. Muutama suomalainen kastettiin mormonikirkon jäseniksi 1876.

        Evankeliumista luopuneen katolisen kirkon puutteellinen evankeliumin käsitys pakotettiin ihmisille ristiretkillä. Rakkaus oli siinäkin kirkossa vanhurskailla ihmisillä säilynyt, mutta tieto kadonnut.

        Smithin kirkossa evankeliumia ei ole koskaan ollutkaan eikä myöskään tietoa.

      • Olli.S kirjoitti:

        Evankeliumista luopuneen katolisen kirkon puutteellinen evankeliumin käsitys pakotettiin ihmisille ristiretkillä. Rakkaus oli siinäkin kirkossa vanhurskailla ihmisillä säilynyt, mutta tieto kadonnut.

        Et ymmärrä evankeliumi-sanan merkitystä. Evankeliumi on ilosanoma Kristuksesta, Hänen opetuksistaan, ristinkuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Tätä viestiä ei mikään kristillinen kirkko ole vääristellyt, ei myöskään katolinen kirkko.

        Kerro, millä tavalla katolinen kirkko on sinun mielestäsi luopunut evankeliumista.

        Evankeliumi on opastus henkilökohtaiseen Jeesuksen sovitustyön vastaanottamiseen, uskomiseen ja kasteelle menoon. Ja jatkuvaan kasvamiseen ja pysymiseen Jeesuksen opetuslapsena. Katoliselta kirkolta on otettu pois pappeuden valtuus, mm juuri kastamiseen. Rakkaus on siellä vanhurskailla säilynyt mutta tieto kadonnut.

        Karismaattisessa liikkeessä sinnekin on Pyhän Hengen voima palannut niinkuin koko kristikuntaankin. Kaikenlaisissa herätyksissä.

        Kirkossammekin on jatkuvaa herätystä ja aktivoitumista Pyhän Hengen käyttöön ja uudistumiseen kappeleissa ja temppeleissä ja kotona. Kaikesta tästä luopuneet jäävät paitsi.

        "Katoliselta kirkolta on otettu pois pappeuden valtuus, mm juuri kastamiseen"

        Koska tämä on otettu pois? Kuka otti ja millä valtuudella? Millä perusteella otettiin pois?

        Et tarkoita evankeliumilla samaa kuin sillä yleiskielessä tarkoitetaan. Evankeliumiin ei lueta moninaisten eri kristillisten kirkkojen erikoisuuksia, kuten kastamistapaa, kastamisikää tai sitä, keillä on oikeus kastaa.

        Eri kirkoilla on eri käsitys evankeliumista ja tietysti kaikki pitävät sitä omaa käsitystään oikeana. Ei vallitsevan kristinuskon käsitystä voi pitää evankeliumi sanan oikeana merkityksenä.

        Oikea merkitys on, se, minkä Jeesus itse sanalle antaa, meille ihmisille se on uskonkäsitysten kiistelyn kohde, opillisten erojen kohde.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Katoliselta kirkolta on otettu pois pappeuden valtuus, mm juuri kastamiseen"

        Koska tämä on otettu pois? Kuka otti ja millä valtuudella? Millä perusteella otettiin pois?

        samar1n

        Koska valheen enkeli taivaasta pani kirkon muuttamaan alkukirkon opin ja käytännön ja siitä tuli luopunut kirkko, jolloin apostolit siirtyivät maan alle, erämaahan, ja ottivat valtuuden pois julkiselta kirkolta, porttokirkolta. Tekivät sen Jumalan valtuudella. Joka valtuus taas on kirkollamme. Ties missä muuallakin.

        Nykyinen katolinen kirkko tekee parannusta parhaansa mukaan, mutta mahdotontahan se on. Tulee vaan uusi porttokirkko kun katoliset ja protestantit yhtyvät.

      • Olli.S kirjoitti:

        Eri kirkoilla on eri käsitys evankeliumista ja tietysti kaikki pitävät sitä omaa käsitystään oikeana. Ei vallitsevan kristinuskon käsitystä voi pitää evankeliumi sanan oikeana merkityksenä.

        Oikea merkitys on, se, minkä Jeesus itse sanalle antaa, meille ihmisille se on uskonkäsitysten kiistelyn kohde, opillisten erojen kohde.

        Ei sinulla Olli ole mitään oikeutta ottaa yleiskielistä sanaa johonkin erityiseen, vieläpä erilaiseen merkitykseen. Käytä vain reilusti kaikkien ymmärtää termiä: Smithin oppi.

      • Olli.S kirjoitti:

        Koska valheen enkeli taivaasta pani kirkon muuttamaan alkukirkon opin ja käytännön ja siitä tuli luopunut kirkko, jolloin apostolit siirtyivät maan alle, erämaahan, ja ottivat valtuuden pois julkiselta kirkolta, porttokirkolta. Tekivät sen Jumalan valtuudella. Joka valtuus taas on kirkollamme. Ties missä muuallakin.

        Nykyinen katolinen kirkko tekee parannusta parhaansa mukaan, mutta mahdotontahan se on. Tulee vaan uusi porttokirkko kun katoliset ja protestantit yhtyvät.

        Se oli siis valheen enkeli, joak ilmestyi Smithille. Ilmankos hän sekoili jopa sen asian kanssa, että ketkä kaikki hänelle esiintyivät ensimmäisessä näyssä.

      • Olli.S kirjoitti:

        Eri kirkoilla on eri käsitys evankeliumista ja tietysti kaikki pitävät sitä omaa käsitystään oikeana. Ei vallitsevan kristinuskon käsitystä voi pitää evankeliumi sanan oikeana merkityksenä.

        Oikea merkitys on, se, minkä Jeesus itse sanalle antaa, meille ihmisille se on uskonkäsitysten kiistelyn kohde, opillisten erojen kohde.

        Minkä selityksen ja merkityksen Jeesus itse antaa omalle sovitustyölleen, siis evankeliumille?

      • Olli.S kirjoitti:

        Eri kirkoilla on eri käsitys evankeliumista ja tietysti kaikki pitävät sitä omaa käsitystään oikeana. Ei vallitsevan kristinuskon käsitystä voi pitää evankeliumi sanan oikeana merkityksenä.

        Oikea merkitys on, se, minkä Jeesus itse sanalle antaa, meille ihmisille se on uskonkäsitysten kiistelyn kohde, opillisten erojen kohde.

        Voisitko vastata kysymykseen, mink erkityksen Jeesus antaa evankeliumille.

      • hopealanka kirjoitti:

        Voisitko vastata kysymykseen, mink erkityksen Jeesus antaa evankeliumille.

        Sitähän se kiista koskee. Kriitikot väittävät että meidän kirkko antaa eri merkityksen evankeliumille kuin Jeesus tarkoitti.

        Tosiasiassa on kysymys siitä, että annamme sille eri merkityksen kuin muut kirkot. Meidän käsitys on meistä oikea, Jeesuksen antaman merkityksen mukainen.

        Kaikki kunnon kristityt kaikissa kirkoissa ymmärtävät evankeliumin ihan tarpeeksi hyvin. Kiistat ovat opillisia, teologisia, turhia. Meidän kirkko, Mormonin kirja ratkaisee ne ihan oivallisesti. 3. Nefi.

        Jeesus ei taatusti antanut evankeliumille sisällöksi pikkutyttöjen moninaintia, taika-alusvaatteita ja kymmenysten keräämistä ostoskeskusten rakentamisiin.

        Teillä on kaksoiskielinen nimitys evankeliumista (tarkoittaen Smithin oppia) eikä se vastaa ollenkaan sen yleiskielistä merkitystä.

      • Olli.S kirjoitti:

        Sitähän se kiista koskee. Kriitikot väittävät että meidän kirkko antaa eri merkityksen evankeliumille kuin Jeesus tarkoitti.

        Tosiasiassa on kysymys siitä, että annamme sille eri merkityksen kuin muut kirkot. Meidän käsitys on meistä oikea, Jeesuksen antaman merkityksen mukainen.

        Kaikki kunnon kristityt kaikissa kirkoissa ymmärtävät evankeliumin ihan tarpeeksi hyvin. Kiistat ovat opillisia, teologisia, turhia. Meidän kirkko, Mormonin kirja ratkaisee ne ihan oivallisesti. 3. Nefi.

        Et osaa vastata kysy ykseen, vaikka veivaat evankeliumista koko ajan?

      • hopealanka kirjoitti:

        Et osaa vastata kysy ykseen, vaikka veivaat evankeliumista koko ajan?

        Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta ihan niinkuin se on Pyhissä Kirjoituksissa kerrottu, ja se sovitustyö aktivoituu ihmisyksilössä kun saa kasteessa syntinsä anteeksi ja niin edelleen.

        Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.

        Meidän mielestä meidän kirkko opettaa ja tekee sen oikein. Muut ovat tietysti eri mieltä ja kriitikot ja luopiot varsinkin.

        Vihdoinkin otat esiin tuon normaalin evankeliumin määritelmän. Sinun kirkkosi määritelmä evankeliumista on täysin totuuden vastainen, koska evankeliumi ei tarkoita Smithin oppia moninainteineen, taika-alusvaatteineen eikä kymmenysten keräämisineen ostareiden rakentamiseen.

    • MAP-kirkko eli mormonikirkko on ihmisten keksimä uskonto. That`s All.

      • Anonyymi

        Totta. Aivan kuten kaikki uskonnot ovat.

        samar1n

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Aivan kuten kaikki uskonnot ovat.

        samar1n

        Kaikki uskonnot ovat kolmitahoisia: ihmisen, pirun ja Jumalan vaikutusta jokaisessa. Missä kirkossa vaan ja ulkopuolella voi olla näillä kolmella tavalla tai niiden yhdistelmillä.

        Helpointa olla Jumalan tavalla on meidän kirkossa, koska se on Jeesuksen kirkko. Täällä opiskellaan miten ollaan Jeesuksen opetuslapsena. Niin myös kakkissa muissakin seurakunnissa muissa kirkoissa, paremmin tai huonommin. Jumala pakoon pääsee vain rupeamalla ateistiksi, jos silloinkaan.

        Mormonismissa on hyvin vähän, jos ollenkaan Jumalan vaikutusta, pirun ja ihmisen sitäkin enemmän. Hyvä, että Olli sen myöntää. Niinhän teki itse Joseph Smithkin epäonnistuttuaan profetiassaan MK:n tekijänoikeuksien myynnistä Kanadassa.

    • Yle Teemalla juuri nyt Tom of Finland.

    • Anonyymi

      Minusta on kummallista, että aina täältä palstoilta poistetaan kirjoitukset, jotka ovat anaaliseksiä vastaan. Miksi? Onko anaaliseksin arvosteleminen vihapuhetta jonkun mielestä?

      Laitoin tähän keskusteluun kommentin, että elimillä on omat funktionsa, tehtävänsä, jotka uskovaiset ajattelevat Jumalan luoneen. Esimerkiksi suvunjatkamiseen tarkoitettu elin on emätin.

      Anaaliyhdyntä sotii kehon luonnollista järjestystä vastaan, teki sitä mies tai nainen yhdessä tai mies ja mies.

      Onko minulla oikeus ilmaista tämä mielipide? Sehän on vain mielipide, en halua pakottaa ketään ajattelemaan niin. Elämmekö moniarvoisessa yhteiskunnassa vai emme?

      • Anonyymi

        Mitä asia sinulle kuuluu? Jotkut työntävät pilinsä toisen ihmisen suuhun, jaappanilaiseen sähköpimperoon, omaan tai toisen kouraan, myös lypsykonetta on kokeiltu.

        Tärkeintä on täysi vapaaehtoisuus ja täysi-ikäisyys tai seksi muuten samalla tasolla olevien kesken. Kaikki tietävät, että lastentekotarkoituksessa se yksi paikka pilille on järkevin. Onnistuu myös muumimukimenetelmällä, jolloin pikkulusikka on järkevin keino viedä siittiöt lähemmäs munasolua.

    • Anonyymi

      Ne, jotka ajattelevat Luojan luoneen ihmisen kehoineen kaikkineen, haluavat kunnioittaa Luojan alkuperäistä ideaa sukupuolielimien suhteen, niin kuin muidenkin elimien suhteen. Siksi toin ajatuksen esiin, en siksi, että haluaisin kontrolloida muiden tekemisistä. Muistutukseksi siitä, miksi uskovaiset piirit usein suhtautuvat torjuvasti samansukupuolisten seksiin.

      Jokainen valitsee itse, uskooko edes mihinkään Luojaan, ja jos uskoo, uskooko että kehon osilla olisi tietyt Luojan suunnittelemat tehtävät. Ei esittämääni ajatukseen ole pakko uskoa, pitääkö tämäkin rautalangsta vääntää? Täällä k e s k u s t e l l a a n.

      Jos voi keskustella VAIN omista asioistaan, miksi näitä palstoja sitten on? Kulttuurin piiriin kuuluvat asiat sitäpaitsi kuuluvat "kaikille". Esimerkiksi Helsingin Tyttöjen talon terveydenhoitaja on julkisuudessa kertonut, että vastaanotolle tulee tyttöjä, jotka kokevat, että poikakaveri painostaa anaaliseksiin ja tyttö ei halua. Pornosta tulleita vaikutteita tietysti. Haluammeko tätä lapsillemme?

      • Anonyymi

        Tuttu ammattioppilaitoksen kouluterveydenhoitaja kertoi, että tytöt kysyvät myös sitä, pitääkö seksiä antaa myös poikaystävän kavereille. Tämä malli lienee myös saatu pornosta. Orihevosenkaan kanssa ei tarvitse olla.

        Minusta tärkeintä on seksuaalikasvatuksessa painottaa itsemääräämisoikeutta ja sitä, että aivan kuten ruokamieltymykset ovat erilaisia eri ihmisillä ja eri kulttuureissa myös seksuaaliset mieltymykset vaihtelevat.

        Neitsyyttä palvova kristinusko on suurin syyllinen anaaliseksin leviämiseen. Varsinkin tiukan katolisen kasvatuksen saaneet nuoret harjoittavat sitä vaginaalisen seksin sijaan ennen avioliittoa. Kaikilla kun ei ole varaa immenkalvon korjausleikkaukseen.

      • Jos ajatellaan Luojan luoneen ihmiset, Hn on epäilemättä luonut myös eläimet. Monilla eläinlajeilla homoseksuaalisuus on varsin yleistä. Esim. Bonoboapinoilla biseksuaalisuus on sääntö eikä poikkeus. Homosuhteilla on niiden keskuudessa merkittävä tehtävä sosiaalisissa suhteissa.

        On aivan järjetöntä kieltää homoseksuaalisuuden harjoittaminen niiltä ihmisiltä, joille se on luonnollinen seksuaalisuuden muoto.

    • Anonyymi

      Tämän argumentin toimivuus riippuu siitä, ajatteleeko lukija ihmisten olevan eläimiä. Tästäkin asiasta nimittäin on eri näkemyksiä.

      Itse en ajattele , että ihmiset olisivat eläimiä, mutta eläimellistyvät kovaa vauhtia, ja tosiaan kohta käyttäytyvät julkisella paikalla kuten nuo apinat, eli hierovat sukuelimiään yhteen muiden nähden.

      • Tietysti ihmiset kuuluvat eläinkuntaan. Biologinen luokittelu on täysin selvä. Seksi on ihmisessä nmenomaan sitä biologista puolta. Kulttuurisidonnaisuus on ihmisellä kuitenkin vahva, joskin sitäkin esiintyy myös muilla eläimillä. Mm. Amatsonin alueella elää heimoja, joille alastomuus on on aivan normaalia ja mm. siperiassa oli normaalia, että vieraalle annettiin oma vaimokin käyttöön.

        En minä vastusta kulttuurisidonnaista käyttäytymistä, vaikka sen perustana olisivat uskonnollisetkin käsitykset, mutta joskus mennään yli. Yli mennään esim. naisten hunnuttamisessa lapsiavioliitoissa tai ulkopuolisen taholta tapahtuvassa toisten ihmisten keskinäisen seksuaalisuuden harjoittamisen kieltämisessä. Siinä ei ole mitään järkeä ja se on jopa julmaa.

        Et ole edelleenkään esittänyt mitään järkisyytä homo- tai peräsuolivastaisuudellesi. Ja varmuuden vuoksi vielä kerran: minua kumpikaan noista ei kiinnosta tipan vertaa, mutta en silti ole niin tyhmä, että niitä muilta kieltäisin.

        Sinulla vain on usko, joka ei ole taikauskoa kummempaa.

    • Anonyymi

      Valitettavasti en pysty tätä asiaa kommunikoimaan, koska moderoija ei salli sitä.
      Jokainen eläköön tavallaan ja naikoon tavallaan.

      Maailmankuvia on erilaisia eikä sinun kannata hermostua, jos joku ajattelee, että anaaliseksi ei olisi ok. Eikö tärkeintä ole, että itse ajattelet sen olevan o? Et voi saada kaikkia ihmisiå ajattelenaan tavallasi, mutta välikö sillä. Elä ja anna muiden elää.

      • Ei sinun tarvitse harrastaa anaaliseksiä. En minäkään harrasta. Mutta mitä ihmettä se sinua häiritsee, jos joku muu sitä harrastaa vapaasta tahdostaan? En näe mitään muuta syytä kuin taikauskosi. Siitähän tässä on kysymys, että miksi sinä et anna muiden elää omalla tavallaan vaan uhoat niin, että moderattori joutuu poistamaan kirjoituksiasi? Elä ja anna muiden elää, kuka homona, kuka anaalisesti, kuka oraalisesti, kuka mitenkin.

        Vielä tuosta eläinten ja ihmisten eroista. Ihmisten sukupuolivietti ei suinkaan ole pakottava. Siihen aikaan kun ehkäisyä ei ollut, jos ihminen ajatteli, että ei kykenisi elättämään perhettä, hän saattoi aivan hyvin jättää naimatta. Esim. Irlannista asiaa on ihan tilastoitukin. Maattomat tai perheiden nuorimmat lapset jäivät helposti naimattomiksi, mutta sitten kun alkoi vahva siirtolaisuus Amerikkaan, silloin oli mahdollisuus naida.

        Mutta. Tuo ei ole ero muihin eläimiin nähden, koska niillä esiintyy aivan samaa mm. reviirikäyttäytymisen muodossa. Hyvänä, joskin karmeana esimerkkinä on tutkimus, jossa päätettiin hyönteistutkimuksen yhteydessä ampua kaikki tietyn alueen pesivät linnut, joita oli n. 300. Kun niitä oli saatu ammuttua yli 400, tutkimus keskeytettiin. Kun reviirejä vapautui, aina ilmestyi ympäristöstä uusia pariutujia perheenlisäys mielessään, mutta ilman vapautunutta reviiriä ne olisivat jättäneet naimatta.

      • Anonyymi

        Höpölöpsis, et sitten tiennyt, että homoseksissä peräsuoli voi luiskahtaa ulos? Joskus sen voi yrittää itse työntää takaisin, mutta aina se ei onnistu. Pienempi vaara on se,että sisään työntyessä tulee paskaa vastaan.

        Mutta hei, jotkut eläimet myös syövät poikasiaan, joten se o luonnollista. Nyt kaikki lapsia popsimaan!

        Mutta unohdit jäälleen sen suolistosyövän, jonka pitäisi olla 17-kertainen.

        Krooninen ummetus ja siitä johtuva ponnistaminen voivat aiheuttaa mainitsemasi vaivan ja se on hoidettavissa leikkauksella. Ja ummetuksessa olennaista osaa näyttelee mikäpä muu kuin RUOKAVALIO, jälleen kerran.

        Mutta jatka vaan aiheetonta pelotteluasi. Teet itsestäsi täyden pellen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpölöpsis, et sitten tiennyt, että homoseksissä peräsuoli voi luiskahtaa ulos? Joskus sen voi yrittää itse työntää takaisin, mutta aina se ei onnistu. Pienempi vaara on se,että sisään työntyessä tulee paskaa vastaan.

        Mutta hei, jotkut eläimet myös syövät poikasiaan, joten se o luonnollista. Nyt kaikki lapsia popsimaan!

        Ev.lut

        Ja yleisintähän tuo vaiva on lapsilla ja vanhuksilla. Heillä on varmaankin eniten anaalipanoja...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpölöpsis, et sitten tiennyt, että homoseksissä peräsuoli voi luiskahtaa ulos? Joskus sen voi yrittää itse työntää takaisin, mutta aina se ei onnistu. Pienempi vaara on se,että sisään työntyessä tulee paskaa vastaan.

        Mutta hei, jotkut eläimet myös syövät poikasiaan, joten se o luonnollista. Nyt kaikki lapsia popsimaan!

        Ev.lut

        Mutta hei, jotkut eläimet myös syövät poikasiaan, joten se o luonnollista. Nyt kaikki lapsia popsimaan!

        Ihmisille ja hyvin monille muillekaan eläimille omien jälkeläisten syönti ei ole mitenkään luonnollista.

        Pitäisikö sinun mielestäsi ihmisten ottaa kaikessa oppia muista eläimistä, hölmöydessäkin? Jos näin kesällä on jossain verkottamaton ikkuna, siitä voi helposti joku öttiäinen lentää sisään, mutta ei tajua mennä ulos samasta aukosta! Pitäisikö ihmistenkin ajautua hölmöyttään umpikujiin? Ai niin, niinhän sinä teet nettikeskusteluissa...

        Itse sanoit, että homous on sen takia luonnollista, koska eläimetkin harjoittavat sitä. Miten kummassa omien lasten syöminen olisi eri asia? Olet ollut pussissa jo kauan mutta on silti kiva vedättää.

        Ev.lut

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse sanoit, että homous on sen takia luonnollista, koska eläimetkin harjoittavat sitä. Miten kummassa omien lasten syöminen olisi eri asia? Olet ollut pussissa jo kauan mutta on silti kiva vedättää.

        Ev.lut

        Joo, pussissa olet ollut ja syvällä. Mutta jatka vain samalla tavalla. Jokainen viestisi vie sinua yhä syvemmälle.

        SINÄ aloit höpöttää luonnottomuudesta vaikka homoseksuaalisuus on varsin luonnollista monille kädellisille mukaanlukien ihminen. Sen sijaan jälkeläisten syöminen ei ole ollenkaan luonnollista nisäkkäillä:

        https://yle.fi/uutiset/3-6484841

        Tuossa sinulle vielä esimerkki noista lasten tekemistä rikoksista ja vastuukysymyksistä, kun olit niistäKIN aivan pihalla:

        https://yle.fi/uutiset/3-10898952

        Höpölöpsis

      • Anonyymi
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Joo, pussissa olet ollut ja syvällä. Mutta jatka vain samalla tavalla. Jokainen viestisi vie sinua yhä syvemmälle.

        SINÄ aloit höpöttää luonnottomuudesta vaikka homoseksuaalisuus on varsin luonnollista monille kädellisille mukaanlukien ihminen. Sen sijaan jälkeläisten syöminen ei ole ollenkaan luonnollista nisäkkäillä:

        https://yle.fi/uutiset/3-6484841

        Höpölöosis, leijonat ovat nisäkkäitä ja voivat syödä poikasiaan.

        Ensin perustelit homoseksuaalisuuden luonnollisuutta sillä, että eläimetkin harjoittavat sitä. Kun totesin, että eläimet myös syövät poikasiaan niin keksit omasta päästäsi, että nisäkkäät eivät muka syö.

        Alat olla jo säälittävä,. Mahdollisesti olet tottunut siihen, että kun esität kulloinkin muodissa olevia mielipitetiä, kukaan ei uskalla olla eri mieltä.

        Sinä väitit homoseksualisuutta luonnottomaksi. Olit väärässä, koska se on varsin yleistä lähisukulaisillamme kädellisillä. Sinä väitit, että silloinhan omien lastenkin syöminen on luonnollista, koska sitä esintyy eläinkunnassa (argumentointivirhe: ei seuraa). Luonnollista se onkin, mutta nisäkkäillä sangen harvinaista. Harvinaista se on ylipäätään selkärankaisilla, joihin sinäkin kuulunet.

        Mutta totta kai luin oman linkkini (ja tiesin toki muutenkin), että oman lajin poikasten syöntiä esiintyy myös nisäkkäillä. Se on kuitenkin äärimmäisen harvinaista nisäkkäiden homoseksuaalisuuteen verrattuna.

        Enkä minä ole väittänyt, että ihmisten pitäisi olla homoja, koska eläimetkin ovat! Puutuin vain käyttämääsi sanaan luonnottomuus. Sillä EN tarkoittanut sitä, että ihmisten pitäisi tehdä kaikkea mitä eläimetkin tekevät! Koirat tavatessaan nuuskivat toistensa takapuolia. Ei meidän tarvitse matkia koirien luonnollista toimintaa...

        Sinulla menee keskustelu aivan sekaisin.

        Ja kuten sanottu, en esitä mielipiteitäni sen mukaan, että ovatko ne muodissa vai eivät. Kasvissyönti oli melkoisen muoditonta silloin, kun aloin esittää siitä mielipiteitäni. Samoin monet muutkin asiat. Olin jo yliopistossa silloin, kun homoseksuaalisuus lakkasi olemasta sairaus! Minun ei tarvinnut muuttaa mielipidettäni, koska se oli jo ennestään tuon muutoksen mukainen. Tietämättäni syyllistyin aikoinani myös rikokseen, koska homoseksuaalisuuten kehottaminen oli rikos vuoteen 1999 saakka, mutta minä kehotin kaikkia toimimaan asiassa oman päänsä mukaan.

        Olet tosiaankin säälittävä. Et pysty vastaamaan omista sanoistasi, joten yrität johdattaa keskustelua haluamiisi suuntiin, mutta pieleen menee. Kerropa nyt tieteelliset todisteet väitteellesi, että peräsuolisyöpä on homoilla 17 kertaa yleisempää kuin muilla ja kerro nyt jo lopultakin, että tekeekö kirkkosi väärin, kun se Raamatun vastaisesti vihkii avioliittoon eronneita ihmisiä!

    • Anonyymi

      Uhoan? Minusta Pride-markkinat uhoavat. Siellä on dildot ja lapset sulassa sovussa kävelemässä. uutta aikaa rakentamassa? Minusta Pride-marssilla pitäisi enemmän ilmaista sitä paljonpuhuttua rakkautta eikä aina vaan seksiä. Sehän on nykyään mainstreamin perhejuhla. ei mikään kapinallisen alakulttuuurin ilmaus, kun siellä on pääministeri ja kirkko.

      Olette päässeet mainstreamiksi,kantakaa siitä vastuu ja huolehtikaa, että lapset eivät joudu näkemään aikuisten seksileluja julkisella paikalla. Nuo marsilla olleet dildot eivät siis ole mitään pippeleitä, vaan erektiossa olevaa luonnollista isompaa penistä esittäviä. Ne voivat jopa ahdistaa nuoria tyttöjä ja synnyttää alemmuudentunnetta pojissa. Että tuollainenko sen pitäisi olla!

      Lapsilla on oikeus herätä seksuaalisuuteen omassa tahdissaan, ei aikuisten tönimänä.

      • Anonyymi

        Kyllä, aivan samoin kuin nuket, joilla on vaalea kihara tukka ja siniset silmät. Kateutta, alemmuudentuntoa ja ahdistusta. Tätä emme lapsillemme halua.

      • Keskustelimme sinun homo- ja anaaliongelmastasi ja kun et siitä aiheesta lpystynyt sanomaan mitään järkevää, käänsitkin huomion lopulta kokonaan dildojen esittelyyn lapsille!

        Annat vielä ymmärtää, kuin minä olisin jopa tilaisuuden järjestäjä! Minä en kanna vastuuta kenenkään muun tekemisistä. Jos siellä on esitelty dildoja lapsille, kertonet asiasta enemmän yksityikohtia.

    • Anonyymi

      Epäselkeää ajattelua edellisellä. Puolustatko siis aikuisten seksitarvikkeiden esittelyä lapsille? Voisitko vastata tähän etkä venkoilla ja viedä keskustelua harhateille?

      Sellaisiako sateenkaariperheet siis oikeasti ovat ja sellaista asiaako haluavat edistää. En usko. Ainakin mediassa korostetaan sitä, että sateenkaariperheet ovat ihan "tavallisia". No, useimmissa heteroperheissä aikuisten seksitapoja ei haluta tuoda lasten silmien eteen. MIten samansukupuolisten perheissä? Sielläkin on varmaan monenlaista väkeä, jotkut ei halua, jotkut ei välitä? Ja jotkut ei edes käytä dildoja tai sm-rekvisiittaa.

      • En ole tuo edellisen viestin lähettänyt, mutta kommentoin silti. Sinä siis kuvittelet, että sateenkaariperheissä esitellään dildoja lapsille? Onko sinulla todisteita väitteillesi? Minulla on todisteita, että "tavallisissa" perheissä jopa saunotaan yhdessä. Lapset joutuvat näkemään dildoa todellisempia elimiä. Varmaankin traumatisoituvat loppuiäkseen!

        Mutta palaapa nyt siihen homo- ja peppuasiaan. Kerro nyt vihdoin järkisyyt siihen, että miksi haluat puuttua täysi-ikäisten seksitapoihin. Ei siis mitään taikauskoon perustuvia asenteita.

      • Mietipä vielä sitä, että miksi ahtaissa uskonnollisissa oloissa kasvaneista lapsista tulee helpommin seksuaalirikollisia kuin naturismia harjoittavien perheiden lapsista? Jälkimmäisistä äärimmäisen harvoin. Tämä ei ole mikään kannanotto, vaan pohdittava kysymys sinulle.

    • Anonyymi

      Olen kommentoinut täällä kulttuurisessa mielessä anaaliseksiä, mutta nyt minun on pakko turhautuneena lopettaa, koska moderoija deletoi juuri ne tekstit, joissa yritän asiaa selittää: miksi näkökulmastani anaaliseksi on viime kädessä harjoittajalleen haitallista. Esimerkiksi peräsuolisyöpä ulee 17 kertaa todennäköisemmin homolle kuin heterolle.

      Viite tutkimukseen löytyy tästä artikkelista, jossa on useita muitakin tutkimuksia referoitu, viitteineen.

      https://www.magneettimedia.com/pride-koko-perheen-juhla/

      • Odotin linkistäsi tieteellistä artikkelia, mutta siellä olikin hyvin ahdasmielinen mielipidekirjoitus vailla lähdekritiikkiä. Jos homojen itsemurhariski on suurempi kuin muilla, mietipä, että oletteko te ahdasmieliset homovihaajat osasyyllisiä? Ja eikös homojen itsemurhien pitäisi olla sinulle hyvä asia? Sittenhän vähenevät.

        Miksi ihmeessä olet huolestunut toisten peräsuolisyövästä? Ei se tartu. Todelliset syysi ovat aivan muualla.

        Googletin vähän peräsuolisyövän syitä ja löysin sellaista, minkä tiesin jo ennestään, viisas kun olen;-)

        Mm. tämmöistä:

        "Osa suolistosyövän riskitekijöistä liittyy elintapoihin, ja niihin on mahdollista vaikuttaa itse. Syöpäjärjestöjen mukaan ylipaino, alkoholinkäyttö, tupakointi ja vähäinen liikunta suurentavat paksusuolen syövän ja peräsuolen syövän riskiä.

        Myös ravinto vaikuttaa sairastumisriskiin. Esimerkiksi runsas punaisen lihan syöminen ja eläinrasvojen käyttö suurentavat riskiä."

        Tuossa ei mainita peppuseksiä ollenkaan. Jos sillä on oleellista vaikutusta, harrastajat ottavat riskin ihan itse.

        Minä olen tälläkin palstalla yritänyt varoittaa lihansyönnin vaaroista. Siinä on todellinen terveys- ja myös moraaliongelma. Ruokavalio on syövissä jopa tupakan veroinen, ellei hiukan isompikin riskitekijä.

        Kyllä sinua selvästikin ajavat muut syyt kuin huoli toisten terveydestä.

    • Anonyymi

      Toki Magneettimediassa on varmaan myös rasismia ja vihaa,ja se on tuomittavaa. Heidän sivuillaan voi olla jossain asiassa elementtejä totuudesta, niin kuin tässäkin tapauksessa nämä em. linkit olivat luotettavia. Vai onko gay-lehti luotettava lehti homojen terveyskysymyksessä?

      I

      • Elementtejä totuudesta. Niinpä niin...

        Onhan se hienoa, että homojen terveys kiinnostaa sinua. Tiesitkö muuten, että heterotkin voivat harrastaa anaaliseksiä? Eikö olekin kamalaa? Joulupukki on varmaan hyvin vihainen ja tuo piiskoja, ruoskia ja puudildoja.

      • Kerro nyt vielä ne oikeat lähteet. Tuossa Magneettimedian jutussa on vain linkkejä ulkomaisiin huuhaa-artikkeleihin. Ymmärräthän, että lähteen tulee olla tieteellinen tutkimus, ei mielipidekirjoitus, jossa sanotaan: "Tutkimusten mukaan..."

      • Yritin etsiä netistä peräsuolisyövän ja anaaliseksin oleellista yhteyttä, mutta löysin vain mielipidekirjoituksia, joista osissa oli sanasta sanaan samat asiat, mutta ei lähteitä.

        Mutta jos etsii netistä peräsuolisyövän syitä, selvä ykkönen ei ole kakkonen vaan edelleenkin se RUOKAVALIO, jonka yhteys syöpiin ylipäätänsäkin on selvä. Alla olevassa linkissä vielä erityisesti korostetaan sitä, että kyse ei ole vain lihatuotteisiin lisätystä nitraatista vaan itse lihasta.

        Sinänsä kummallista, että kun oikeat tutkijat puhuvat syövän riskitekijöistä, he puhuvat esim. 20 prosentin liääntyneestä riskistä verrokkiryhmään verrattuna, mutta sinun Magneettimediasi ja vastaavat puhuvat homojen 17-KERTAISESTA riskistä! Kohonnut riski olisi siis 1700%!

        Kummallista, että tutkijat jauhavat vain ruokavaliosta, mutta jättävät noin hirvittävän riskitekijän kokonaan huomiotta! Tai sitten homofoobikkojen lähteissä jokin mättää...

        https://www.iltalehti.fi/syopa/a/756d05eb-a21c-4e09-9f88-4424408b8cd7

      • Anonyymi
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Yritin etsiä netistä peräsuolisyövän ja anaaliseksin oleellista yhteyttä, mutta löysin vain mielipidekirjoituksia, joista osissa oli sanasta sanaan samat asiat, mutta ei lähteitä.

        Mutta jos etsii netistä peräsuolisyövän syitä, selvä ykkönen ei ole kakkonen vaan edelleenkin se RUOKAVALIO, jonka yhteys syöpiin ylipäätänsäkin on selvä. Alla olevassa linkissä vielä erityisesti korostetaan sitä, että kyse ei ole vain lihatuotteisiin lisätystä nitraatista vaan itse lihasta.

        Sinänsä kummallista, että kun oikeat tutkijat puhuvat syövän riskitekijöistä, he puhuvat esim. 20 prosentin liääntyneestä riskistä verrokkiryhmään verrattuna, mutta sinun Magneettimediasi ja vastaavat puhuvat homojen 17-KERTAISESTA riskistä! Kohonnut riski olisi siis 1700%!

        Kummallista, että tutkijat jauhavat vain ruokavaliosta, mutta jättävät noin hirvittävän riskitekijän kokonaan huomiotta! Tai sitten homofoobikkojen lähteissä jokin mättää...

        https://www.iltalehti.fi/syopa/a/756d05eb-a21c-4e09-9f88-4424408b8cd7

        "Homofoobikko" on leimaava nimitys. Fobia on mielenterveyden häiriö, joka vaikeuttaa elämää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Homofoobikko" on leimaava nimitys. Fobia on mielenterveyden häiriö, joka vaikeuttaa elämää.

        Näyttää vaikeuttavan pahastikin...

    • Anonyymi

      Muuten anaaliyhdynnät ovat erittäin harvinaisia homoyhteisössä. Tätä eivät monetkaat tiedä. Useimmiten käytetään suuta tai kättä.

      • Anonyymi

        Saisinko tähän tutkimusviitteen?

    • Anonyymi
      • Mutta sinähän valehtelit, että homoilla peräsuolisuopä on 17 kertaa yleisempää kuin muulla väestöllä. Nyt sitten annat linkin koskien aivan yleisesti tunnettua asiaa, että homoilla HIV on yleisempää. Suuri osa (kaksi kolmesta) HIV-tartunnoista tapahtuu nimenomaan miesten välisen seksin välityksellä. Nyt sitten hehkutat sitä jonain uutena tietona, kun tivasin sinulta ihan toista asiaa.

        Anna nyt linkki siihen peräsuolisyöpään, äläkä noita valheellisia juttuja, joiden mukaan homojen peräsuolen sulkijalihas repeytyy, ym. ym. ja syöpäriski 17-kertaistuu!

        Toinen vaihtoehto on, että pyydät anteeksi virheellisen tiedon levittämistä.

        Ei ihme, että moderaattori puuttuu asiaan. Tämä ei ole mikään Magneettimedia eikä muukaan disinformaation levittämiskanava.

    • Anonyymi

      Täytyy näin nettikirjoittelijana ihmetellä sitä valtaa, joka moderaattoreilla on julkiseen keskusteluun. On asioita, joita ei saa mainita. Esimerkiksi aiempi viestini edellisestä kirjasta poistettiin, en tiedä, miksi. Suomensin vain kirjan nimen ja kerroin lyhyesti sisällöstä. Ilmeisesti mielipidevalvoja (=moderaattori) luuli, että kyse oli "homofoobisesta" julkaisusta, vaikka asia ei ollut niin.

      Toisaalta moderoija hyväksyy sen, että jotkut nimittelevät täällä ihmisiä homofoobisiksi. Säännöt ei ole samat kaikille.

      • Jos et noudata sääntöjä ja kirjoittelet vieläpä aivan väärällä palstalla homofoobisia asenteitasi ja levität vääriä "tutkimuksia", turhan ihmettelet, että miksi vuodatuksesi poistetaan. Tämä on mormonismipalsta eikä mikään peräsuoli- tai homopalsta.

    • Anonyymi

      Useimmille heteropareillekin heteroiden välinen anaaliseksi on kauhistus. Ja onhan se aikamoista ylimielisyyttä naisellisuutta kohtaan. jos vagina ei kelpaa alkuperäiseen tarkoitukseensa.

      • Melko ylimielinen asenne sinulla. Jos haluat patukaa vain vaginaasi, et voi määräillä muita omien mielihalujesi mukaan.

    • Anonyymi

      Yyterissä jo uimarannalla aloitettiin näkyvä kampanja junalla Hesaan...

    • Anonyymi

      Olenko määräillyt? Just commenting! Siinä on ero. Ei pidä ottaa kaikesta itseensä! Kyllä minunkin elämäntapaani saa ihan vapaasti kommentoida, olen esim. vegaani, mistä tulee välillä kuittia, mutta sowhat. Itse tiedän, missä seison, enkä pahasti lihansyöjien kommenteista.

      Jos sinulle tuloee ahdistava olo siitä, että joku kannattaa ja ilmaisee erilaisia arvoja kuin sinä, et ehkä seiso tukevasti omilla jaloillasi? Se, että ilmaisee erilaisia arvoja, ei vielä ole määräilyä.

      • Olet määräillyt. Sinähän haluaisit kieltää homoseksisuhteet ja anaalipanot kokonaan. Jos Suomessa oltaisiin vasta nyt tekemässä päätöstä, että pitääkö homoseksuaalisuhteiden kriminalisointi lopettaa, sinä olisit varmasti siinä taantumuksellisessa leirissä. Kun vielä nykyaikanakin haluat määräillä aikuisten ihmisten vapaaehtoisista seksisuhteista ja tavoista ja sorrut "vääränlaista" seksiä harjoittavien pelotteluun, se kertoo heikosta itsetunnostasi ja siitä, että et seiso tukevasti omilla jaloillasi.

    • Anonyymi

      On kummallista väärinkäsitystä siitä mitä homoakti on. Vain muutama harrastaa anaaliseksiä. Kenties se on yleisempää heterosuhteissa pelätessään raskautta. Suurin osa homoakteissa on suu tai käsipelillä tapahtuvaa. Homoavioliitoissa monet pidättäytyvät seksistä kokonaan ja ovat keskenään vain rakkaussuhteessa.

    • Kumma juttu, että tässäkin linkissä mainitussa laajassa suolistosyöpiä koskevassa tutkimuksessa anaalipanot on unohdettu kokonaan. Tutkimus koski tosin vain naisia, mutta tuo homoanaalifoobikkohan antoi ymmärtää, että sekä mies että nainen altistuvat peppuseksissä hirvittävälle syöpäriksille. Tutkimusaineistona oli sentään yli 85 000 naista, joten varasti monikin heistä oli saanut patukkaa anukseen.

      Tässäkin tutkimuksessa ruokavalio on olennainen ja nimenomaan liha. Ei yhtään yllätä, että kommentikentässä esiintyy paljon "viisaampia" ihmisiä kuin tutkimuksen tekijät. Nämä nettiviisaat osaavat tuosta vain kyseenalaistaa tutkimukset ja esittää omat varmat "tietonsa", jotka kuitenkin pohjaavat vain asenteisiin kuten palstan homoanaalifoobikolla.

      https://www.is.fi/terveys/art-2000006182990.html

    • Johan nyt menee kummalliSEKSI, kun ei yhdessäkään jutussa mainita tuota anaaliseksiä, vaikka sinun mukaasi se on ylivoimaisesti (17-kertainen verrokkiryhmään verrattuna) suurin peäräsyolisyövän aiheuttaja. Tässä tänään julkaistu juttu:

      https://www.is.fi/terveys/art-2000006188924.html

    • Anonyymi

      Palasin tauon jälkeen katsomaan mitä höpölöpsis täällä kirjoittaa. Olen se, joka arvosteli Pridea mm. seksivälineiden ylläpitämisestä tapahtumassa, jossa on lapsia. Höpönlöpsis ei ole ottanut kantaa tähän, vaikka pyysin sitä. Minusta asia on simppeli: jos seksuaalivähemmistöt haluavat olla osa valtakulttuuria eivätkä enää kapinallinen ja rajaton alakulttuuri, heidän täytyy noudattaa samoja sääntöjä kuin heteroidenkin. Esimerkiksi seksikuvien ja seksivälineidien näyttäminen lapsille menee rikoksen puolelle, jos sitä tekee yksityinen ihminen. Mutta homojen joukkotapahtumassa se on ok, vaikka paikalla on heteroja tukemassa heitä lapsineen?

      Anaalipenetraatio on taatusti epäterveellistä, samoin kyllä suuseksikin, ihan tilastojen valossa. Naiset, jotka vastaanottavat sitä, saavat useammin kohdunkaulansyövän kuin ne , jotka eivät vastaanota.

      Eli kannattaa noudattaa Luojan luoman kehon (temppelin) luonnollista käyttöohjetta, niin säästyy paljolta.

      • En minä ole ollut tukemassa seksivälineiden esittelyä lapsille. Enkä ole nähnyt sellaista tehtävän enkä toisaalta kaiken täällä kirjoittamasi jälkeen voi edes luottaa siihen, että se mitä kirjoitat olisi totta tai etteikö se olisi värittynyttä.

        Toisaalta jos kulkueessa on ollut dildoja tai jotain vastaavaa, lapset tuskin ovat edes tajunneet asiaa. Onhan kaupoissa myytävänä suklaisia joulupukkeja, jotka kuorittuna näyttävät aivan tumman miehen erektiossa olevilta peniksiltä. Mutta moniko lapsi sitä edes tajuaa? Kaksimielisyys on katsojan silmissä.

        Et ole vieläkään antanut oikeaa linkkiä väitteidesi tueksi (mm. koskien peräsuolipyöpää) etkä ole vieläkään vastannut, että tekeekö kirkkosi oikein, kun se Raamatun vastaisesti vihkii eronneita.

        > Anaalipenetraatio on taatusti epäterveellistä, samoin kyllä suuseksikin, ihan tilastojen valossa.

        Anna nyt oikeita tilastoja eikä tuhansia kertoja liioiteltuja! Yhdynnätkin lisäävät kohdunkaulan syöpää.

        Ennen muinoin oli helppo selitellä satuja selkärangan sulamisesta tai karvojen kasvamista kämmeniin tiettyjen "syntien" seurauksina. Nykysisin ihmisiä ei ole helppo huijata, joten hörhöjen täytyy yrittää heittäytyä tieteellisiksi ja linkitellä Magneettimedian tai muiden huuhaajulkaisujen esittämiä "tutkimuksia". Hörhöt selailevat päiväkaudet nettiä löytääkseen edes jotain pohjaa taikauskolleen, jotta sasivat "valistaa" toisia.

        Onneksi kuitenkin tuo sinunkin harjoittamasi "valistus" on ainoa keino, koska sivistystaso on sen verran noussut, että ette pysty enää mestauttamaan "salavuoteuteen" syyllistyneitä tai epätoivossaan lapsensa tappaneita piikoja. Luojan kiitos, sivistys eli sinun kielelläsi turmiollisuus lisääntyy. Ja huomautan vielä, että ateisteilla ja agnostikoilla on korkeampi moraali kuin uskovaisilla.

        Ja homokin voi olla paljon humaanimpi kuin tiukkapipoinen uskovainen.

    • Anonyymi

      Yhdynnät vaihtuvien kumppaneiden kanssa lisäävät naisilla kohdunkaulansyövän mahdollisuutta, koska naisen kohdunkaula stresaantuu eri spermojen erilaisista proteiinikoostumuksista. Yhden miehen kanssa seksisuhteessa olevien naisten kohdunkaula ei stressaannu vaan tottuu tämän yhden miehen sperman proteiinikoostumukseen.

      Johtopäätös: Luoja tai evoluutio - tai molemmat - kehitti naisen uskolliseksi. M.O.T.

      • Tutkimustietoa tästä, kiitos. Ennen en usko.

        Oma arvaukseni on, että useat kumppanit tuovat monenlaisia mikrobeja. Niin puhtaaksi ei mies genitaalejaan saa, ettei mikrobeja olisi. Tähän perustuu myös havainto, että ympärileikattujen miesten kumppaneilla olisi hieman vähemmän kohdunkaulansyöpä. Syynä se, että mies ei vie esinahkansa alla likaa naisen emättimeen. Sperman laadusta ei ole kysymys.

        Naisten ongelmat johtuvat siis miesten huonosta hygieniasta, ei kumppanien lukumäärästä.

      • Ja sujuvasti asiasta kolmanteen. Tässä ketjussa oli kysymys homofobiastasi. Suosittelet uskollisuutta, jota minäkin suosittelen. Kyllä siitä on terveyshyötyjä tietenkin esim. sukupuolitautien suhteen ja tilanteesta riippuen voi olla myös mieleterveyden suhteen.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Ja sujuvasti asiasta kolmanteen. Tässä ketjussa oli kysymys homofobiastasi. Suosittelet uskollisuutta, jota minäkin suosittelen. Kyllä siitä on terveyshyötyjä tietenkin esim. sukupuolitautien suhteen ja tilanteesta riippuen voi olla myös mieleterveyden suhteen.

        Lisään tai täsmennän vielä, että vain yhden seksikumppanin kanssa olleet ovat tutkimusten mukaan tyytyväisimpiä seksielämäänsä. Evoluutio on lisäksi luonut ihmisille ns. jatkuvan kiiman monista muista eläinlajeista poiketen ja sille on syynä mm. jälkeläisten hidas aikuistuminen, joten on parempi, että näillä on kaksi yhdessä pysyvää vanhempaa siihen asti, kunnes he itse pääsevät kortistoon tai eläkkeelle.

        Eräskin kaverini tuntema yli kuusikymppinen mies oli valittellut, että hänen vanhempansa olivat alkaneet vihjailla, että eikö pojan olisi jo aika muuttaa omaan kotiin. Mies oli vastannut, että on se kumma, että ensin tehdään lapsia, mutta sitten ei olla valmiita huolehtimaan heistä.

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe