Juhannusruusu

Jouduin jäämään kaupunkiin työperäisen päivystyksen vuoksi. Vaimo sen sijaan lähti lapsemme mökille Savoon, joten minun piti keksiä jotain ajanvietettä kaupunkijuhannuksen viettämiseen.
Ajattelin kokeilla onneani Keltaisessa Ruusussa, sillä vierailut tuossa paikassa olivat jääneet viime aikoina kovin vähiin. Kellariremontin jälkeenkään en ollut käynyt paikassa kertaakaan.
Kävin kotona suihkussa, tyhjensin suoleni, rasvasin aukkoni ja pullautin pienen blugin reikääni. Tämän jälkeen puin vaatekaappini kätköissä piilossa olevan kassini kiihottavimmat alusasut päälleni; pitsiset mustat pikkuhousut, sukkanauhaliivit ja rintsikat sekä sukkanauhaliiveihin ihanan kiiltävät mustat nailonsukat. Näiden päälle vielä hame ja paitapusero. Sekä kaikki tämä piiloon ison mustan t-paidan ja löysien collareiden alle. Tossut jalkaan, tarvikereppu selkään ja menoksi.
Ruusussa suunnistin heti uusittuun kellariin, kuljin vasemmanpuoleisen käytävän slingiin, riisuin collarini ja t-paitani reppuun ja otin vastaavasti repusta kypärämyssyn peittämään karvaisen naamani (ja identiteettini) sekä kortsut ja rasvan käden ulottuville.
Nousin slingiin selälleni ja nostin jalkani lepäämään ketjujen nahkaisiin lenkkeihin.
Muutama mies kävi ovella kääntymässä ja tuhahtamassa, että "hyi vittu mikä läski", mutta lopulta yksi mies rohkeni sisään slingihuoneeseen, tuli hieromaan rintojani ja sääriäni sekä selvästi tekemään muutenkin lähempää tuttavuutta.
Hieroin farkkujen lävitse hänen syliään ja tunsin siinä ihanan kohoutuman. Ja hetken kuluttua hän avasikin farkkunsa ja pääsin paremmin käsiksi housuissa kommandona päätään nostavaan kaluun. Hieroin kalua ja pusseja, vein sormeni pyllynreiällekin ja huomasin tämän nostattavan miehen kalua oikein mukavasti. Pian hän halusi tuoda kalunsa lähemmäs suutani, ja tässä vaiheessa käskin hänen ottaa reppuni päältä kortsupaketin ja vetämään kalunsa makuistettuun kumihuppuun.
Mukisematta mies näin tekikin ja pian minulla oli mansikan makuista kalua huulteni ja kieleni ulottuvilla. Ja minähän maistelin.
Jonkin aikaa nuolemiseen ja lipsutteluun keskityttyäni huomasin uudet kädet säärilläni. Määrätietoisesti ne vaelsivat sääriäni kohti syliäni ja pian tunsin ihanan tunteen sylissäni, kun tämä uusi vieras hieroi pitsisten housujen peittämää haaraani. Minä jatkoin pääpuolessa olevan kalun käsittelyäni ja samalla tunsin, miten jalkani irrotettiin kettingin lenkeistä ja laskettiin alas lattialle. Saman tien minulta riisuttiin pikkuhousut ja jalkani nostettiin takaisin ketjujen lenkkeihin.
Jalkopäässä olevan miehen kädet vaelsivat pusseillani ja pian myös pyllyäni, jossa hän koki melkoisen ahaa-elämyksen huomatessaan, että rasvatussa pyllyssäni on anusblugi totuttamassa aukkoa aukioloon.
Jalkopään mies innostui, riisui itsensä alasti ja alkoi suunnata kalullaan kohti pyllyäni vedettyään varovaisesti blugin ulos pyllystä. Tässä vaiheessa keskeytin suullisen esitykseni sen verran, että sain käskettyä jalkojeni välissä olevaa miestä ottamaan kortsun käyttöön.
Mukisematta hän niin tekikin ja melko nopeasti tunsin hänen painautuvan vasten pyllyäni ja hitaasti tunkeutuvan hyvin rasvattuun, lämmitettyyn ja valmisteltuun aukkooni.
Tämä oli selvästi pääpuolessani työskentelevälle herralle liikaa ja tunsin, miten hänen kalunsa paisui huulillani ja ryhtyi pumppaamaan spermaa kumihupun syövereihin. Melko nopeasti hän lauettuaan veti housunsa jalkaansa ja poistui slingihuoneesta.
Mutta ei ollut jalkovälissä työskentelevä mieskään kovin kaukana laukeamisesta, sillä sen verran tiuhaan hänen kalunsa sousi pyllyssäni. Ja minkin sain kunnon juhannuskeinukokemuksen, kun hän käytti slingin liikevoimaa hyväkseen tökkiessään kaluaan minuun.
Kovin pitkään hänkään ei enää kestänyt vaan pian tunsin hänen pysäyttävän liikkeen juuri siihen vaiheeseen, kun kalu oli syvimmillään aukossani. Ja samalla tunsin, miten hänen kalunsa supisteli ja hänkin tuuppasi spermansa suolessani kumihupun kärkeen.
Myös hänelle tuli se itsellenikin kovin tuttu tunne; vaikka kuinka olisi päättänyt jatkaa nauttimista ensimmäisen laukeamisen jälkeen, niin kuitenkin sitä tulee jotenkin tyhjä olo ja haluaa tilanteesta pois mahdollisimman nopeasti.
Niin jäin taas slingiin roikkumaan yksikseni ja parin ovella kauhistelleen hyväkroppaisen miehen jälkeen päätin könytä alas slingistä, vetää "peitevaatteet" päälleni ja lähteä vaeltelemaan alakerrassa katsoen, vieläkö löytyisi itsellenikin tyydyttäjää.

1

2868

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitäköhän ne 4 poistettua sääntöjenvastaista viestiä ovat olleet kun tuollainen kryptovaluuttabotti on kuitenkin säästetty?

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      706
      2131
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      365
      1158
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      74
      990
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      160
      907
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      656
    6. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      634
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      617
    8. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      587
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      580
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      38
      534
    Aihe