Ajattelin tulla kertomaan oman kamppailun ocdn kanssa, ideana ehkä löytää vertaistukea/ystäviä, tai kenties perustaa ryhmächat jossa vois jakaa kokemuksia?
Mulla on ollu ocd lukuisia vuosia, ja sen "ansiosta" oon lääkärien mukaan ollu masentunu vaikeasti yli kymmenen vuotta. Lapsena sairauteni näkyi siinä, että vietin suihkussa useita tunteja "rituaalieni" parissa ja järjestelin tavaroitani. Nuorempana opiskelu oli haastavaa, käytin rituaalien parissa useita tunteja päivästä ja siivosin hysteerisesti. Jossain vaiheessa voimavarani eivät enää riittäneet opiskeluun, ja pikkuhiljaa jäi myös sosiaaliset suhteet ja harrastukset. Kyse ei ollut mielenkiinnon puutteesta, vaan siitä että päiväni kietoutuivat yhä enemmän näiden rituaalien ympärille, ja jos jokin meni ns. pieleen skippasin koko päivän esimerkiksi nukkumalla. Vuosien varrella näitä skipattuja päiviä alko olla enemmän ja jossain vaiheessa päivät muuttu viikoiksi. Niin muutti muotoa myös esimerksi suihkussa käynti, sillä en enää kyennytkään peseytymään toivomieni rituaalien mukaan, joten aloin välttelemään suihkua. Pian kuvioihin tuli mukaan myös esimerkiksi kasvojen-, hampaiden-, käsien- yms pesun välttely ja aloin saamaan erilaisia tulehduksia ympäri kehoani. Minun oli hankala koskea kehoni osiin tai tuntea vesi virtaavan ihoni pinnalla, koska tunsin että jokin menee "pieleen" ja epäonnistun. Sanomattakin selvää että jo tämä on itsessään hankala ja ihmistä henkisesti ja fyysisesti kuormittava ongelma, mutta nyt mukaan on tullut myös tavaroihin ja erilaisiin pintoihin koskeminen. En pysty kunnolla nostamaan tavaroita pöydältä tai lattialta, siivoamaan tai valmistamaan ruokaa koska kaiken pitää toteutua rituaalien mukaan. Päivät koostuvat pelkistä rituaaleista ja niissä epäonnistumisessa, enkä pysty poistumaan kotoa saati nukkumaan kunnolla. Välttelen kaikkea mahdollista mikä aiheuttaa pakkotoimintoja ja näinollen ainoa mitä voin oikeastaan tehdä on maata sängyssä. Jopa telkkarin katsomisessa ja puhelimen selaamisessa on pakkotoimintoja ja rituaaleja. Olen todella väsynyt elämääni ocdn kanssa ja tuntuu erittäin pahalta sillä vastoin mitä voisi luulla, minulla on halua elää ja tehdä asioita mutta ocd ei ole kanssani samaa mieltä. Onko muita joilla on erittäin invalidisoiva pakko-oirehäiriö, tai ketään joka on päässyt dbs-hoitoon? Miten saan itseni vielä nostettua pohjalta ylös ja miten te muut ootte sen tehneet?
Mulla on ollu ocd lukuisia vuosia, ja sen "ansiosta" oon lääkärien mukaan ollu masentunu vaikeasti yli kymmenen vuotta. Lapsena sairauteni näkyi siinä, että vietin suihkussa useita tunteja "rituaalieni" parissa ja järjestelin tavaroitani. Nuorempana opiskelu oli haastavaa, käytin rituaalien parissa useita tunteja päivästä ja siivosin hysteerisesti. Jossain vaiheessa voimavarani eivät enää riittäneet opiskeluun, ja pikkuhiljaa jäi myös sosiaaliset suhteet ja harrastukset. Kyse ei ollut mielenkiinnon puutteesta, vaan siitä että päiväni kietoutuivat yhä enemmän näiden rituaalien ympärille, ja jos jokin meni ns. pieleen skippasin koko päivän esimerkiksi nukkumalla. Vuosien varrella näitä skipattuja päiviä alko olla enemmän ja jossain vaiheessa päivät muuttu viikoiksi. Niin muutti muotoa myös esimerksi suihkussa käynti, sillä en enää kyennytkään peseytymään toivomieni rituaalien mukaan, joten aloin välttelemään suihkua. Pian kuvioihin tuli mukaan myös esimerkiksi kasvojen-, hampaiden-, käsien- yms pesun välttely ja aloin saamaan erilaisia tulehduksia ympäri kehoani. Minun oli hankala koskea kehoni osiin tai tuntea vesi virtaavan ihoni pinnalla, koska tunsin että jokin menee "pieleen" ja epäonnistun. Sanomattakin selvää että jo tämä on itsessään hankala ja ihmistä henkisesti ja fyysisesti kuormittava ongelma, mutta nyt mukaan on tullut myös tavaroihin ja erilaisiin pintoihin koskeminen. En pysty kunnolla nostamaan tavaroita pöydältä tai lattialta, siivoamaan tai valmistamaan ruokaa koska kaiken pitää toteutua rituaalien mukaan. Päivät koostuvat pelkistä rituaaleista ja niissä epäonnistumisessa, enkä pysty poistumaan kotoa saati nukkumaan kunnolla. Välttelen kaikkea mahdollista mikä aiheuttaa pakkotoimintoja ja näinollen ainoa mitä voin oikeastaan tehdä on maata sängyssä. Jopa telkkarin katsomisessa ja puhelimen selaamisessa on pakkotoimintoja ja rituaaleja. Olen todella väsynyt elämääni ocdn kanssa ja tuntuu erittäin pahalta sillä vastoin mitä voisi luulla, minulla on halua elää ja tehdä asioita mutta ocd ei ole kanssani samaa mieltä. Onko muita joilla on erittäin invalidisoiva pakko-oirehäiriö, tai ketään joka on päässyt dbs-hoitoon? Miten saan itseni vielä nostettua pohjalta ylös ja miten te muut ootte sen tehneet?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksei vastaaminen onnistu tähän?
tämä on testi
Ocd oireilu kumpuaa ahdistuksesta, johon on todennäköisesti jokin syy. Suosittelen että mietit mikä mieltäsi ahdistaa? todennäkösesti lapsuudessa on jo jotakin, koska oireilu on alkanut jo lapsuudessa.
itselläni alkoi ocd oireilu kun ahdistus oli huipussaan; itselläni se oli suihkussa käymistä, rukoilua ja pakkoajattelua. Pakkoajattelu oli väkivaltaista, joka sai minut pelästymään. Pelästyin että haluanko nyt tehdä jtn pahaa toiselle ym.
Kun sain ahdistuksen aisoihin loppui nämä kaikki.
Eli neuvoni: yritä tehdä jtn ahdistukselle. Jos saat pakkoajatuksia, muista NE OVAT VAIN AJATUKSIA. anna niiden tulla jos on tullakseen. Jossain vaiheessa oirelu vähenee.
Voisiko jonkinlainen siedätyshoito toimia niinkuin paniikkihäiriössäkin? Jos kokeilet jtn pientä muutosta, mietit tuntemuksia joita siitä tulee ja mietit KONKREETTISESTI, tapahtuiko jtn pahaa?
Tuo on tuttua kauraa psykiatreille eli ei kun apua hakemaan. Tämä ahdistustyypeistä lienee se joka eniten vaatii lääkitystä . Itsellä menee paremmin lääkityksen ja psykoterapian ja sitä kautta mindfullness tekniikoiden kautta. Jos nyt joku sanoo että lääkkeet on pahasta niin voi miettiä miten asiat voi tuosta mennä pahemmaksi. Kokonaan nämä ja ahdistus ei ole hävinnyt mutta nyt pystyy elämään jo johtuu laadukasta elämää
On melkolailla yhtä paha tilanne, hoitoa vaivaani en ole saanut enkä tiedä onko tällaiseen häiriöön oikein mistään lääkkeistä tai terapiasta apua ainakaan kun se on näin pahaa sorttia. Eläkkeellä olen tämän ja monen muun vakavan mielenterveyden häiriön takia kun fakta on se etten voi tehdä elämässäni oikein mitään.
AhdistunutMies
Jeesus voi auttaa, kokeile.. lue Raamattua, rukoile, mene seurakuntaan, kerro ongelmasi jollekulle viisaan oloiselle pastorille ja pyydä häntä rukoilemaan puolestasi, ihan siinä läsnäollessa. Tapani Suonto on hyvin viisas ja armollinen kristillinen opettaja, jonka avulla voi päästä alkuun uskon tiellä. Totuus tekee vapaaksi, Jeesus auttaa ja avaa armon näköaloja! Esim. tämä opetus "Aina on toivoa" on todella hyvä ja armokeskeinen!
Joku hyvä peli vois auttaa. Liity jonku hyvän pelin Discordiin. Miten olis VF4. Sitten vaa käet riztii että attiktio vähenee ku o tullu uus tilalle. Tää o halpa sellaane.