Ocdn kanssa eläminen

Ajattelin tulla kertomaan oman kamppailun ocdn kanssa, ideana ehkä löytää vertaistukea/ystäviä, tai kenties perustaa ryhmächat jossa vois jakaa kokemuksia?

Mulla on ollu ocd lukuisia vuosia, ja sen "ansiosta" oon lääkärien mukaan ollu masentunu vaikeasti yli kymmenen vuotta. Lapsena sairauteni näkyi siinä, että vietin suihkussa useita tunteja "rituaalieni" parissa ja järjestelin tavaroitani. Nuorempana opiskelu oli haastavaa, käytin rituaalien parissa useita tunteja päivästä ja siivosin hysteerisesti. Jossain vaiheessa voimavarani eivät enää riittäneet opiskeluun, ja pikkuhiljaa jäi myös sosiaaliset suhteet ja harrastukset. Kyse ei ollut mielenkiinnon puutteesta, vaan siitä että päiväni kietoutuivat yhä enemmän näiden rituaalien ympärille, ja jos jokin meni ns. pieleen skippasin koko päivän esimerkiksi nukkumalla. Vuosien varrella näitä skipattuja päiviä alko olla enemmän ja jossain vaiheessa päivät muuttu viikoiksi. Niin muutti muotoa myös esimerksi suihkussa käynti, sillä en enää kyennytkään peseytymään toivomieni rituaalien mukaan, joten aloin välttelemään suihkua. Pian kuvioihin tuli mukaan myös esimerkiksi kasvojen-, hampaiden-, käsien- yms pesun välttely ja aloin saamaan erilaisia tulehduksia ympäri kehoani. Minun oli hankala koskea kehoni osiin tai tuntea vesi virtaavan ihoni pinnalla, koska tunsin että jokin menee "pieleen" ja epäonnistun. Sanomattakin selvää että jo tämä on itsessään hankala ja ihmistä henkisesti ja fyysisesti kuormittava ongelma, mutta nyt mukaan on tullut myös tavaroihin ja erilaisiin pintoihin koskeminen. En pysty kunnolla nostamaan tavaroita pöydältä tai lattialta, siivoamaan tai valmistamaan ruokaa koska kaiken pitää toteutua rituaalien mukaan. Päivät koostuvat pelkistä rituaaleista ja niissä epäonnistumisessa, enkä pysty poistumaan kotoa saati nukkumaan kunnolla. Välttelen kaikkea mahdollista mikä aiheuttaa pakkotoimintoja ja näinollen ainoa mitä voin oikeastaan tehdä on maata sängyssä. Jopa telkkarin katsomisessa ja puhelimen selaamisessa on pakkotoimintoja ja rituaaleja. Olen todella väsynyt elämääni ocdn kanssa ja tuntuu erittäin pahalta sillä vastoin mitä voisi luulla, minulla on halua elää ja tehdä asioita mutta ocd ei ole kanssani samaa mieltä. Onko muita joilla on erittäin invalidisoiva pakko-oirehäiriö, tai ketään joka on päässyt dbs-hoitoon? Miten saan itseni vielä nostettua pohjalta ylös ja miten te muut ootte sen tehneet?