Väärä diagnoosiko?

Syöt siis lääkkeitä diagnoosin perusteella, jota epäilet näin ollen vääräksi? Onko minulla sitten oikea diagnoosi, kun olen kyennyt töihin vuosikausia ilman lääkkeitä? En usko, että psykiatriset diagnoosit ovat koskaan oikeita. Ne ovat enemmän tai vähemmän vääriä, eikä lääkkeiden vaikutus suoraan kerro diagnoosin osuvuudesta vaan siitä, miten ihminen yksilönä reagoi lääkkeisiin ja miten hän tulkitsee lääkkeiden vaikutukset. Joten lääkityksesi perusteella ei voi sanoa juuta eikä jaata diagnoosisi oikeellisuudesta. Tosin jos omaa logiikkasi sovelletaan, niin onhan se vähän hämärä.

Vain psykiatri voi purkaa diagnoosin.

https://madinfinland (piste ) org/perusongelmia/

Psykiatrian perusongelmia

1. Sairauskategoriat

1.1 Luomisprosessi

Olen monesti blogeissani kritisoinut psykiatrista diagnostiikkaa. Amerikkalaista DSM-III (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) -tautiluokitusta vuodelta 1980 pidetään biologisen psykiatrian aikakauden käynnistäjänä. Vuonna 1994 julkaistu DSM-IV on tästä laajennettu versio, joka pyrki säilyttämään status quon lisäten psykiatrista sairastavuutta pilkkomalla vanhoja tauteja eri vaikeusasteisiin. Nykyinen noin 600 tautia sisältävä DSM-V puolestaan laajensi diagnostiikkaa erityisesti “lastentautien” osalta. ADHD:n esiintyvyyttä laajennettiin venyttämällä diagnoosin ikähaitaria. Myös kokonaan uusia “lastentauteja” kehitettiin, kuten “sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö”, johon liittyy nimensä mukaisesti vaikeudet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Suomessa käytössä oleva WHO:n julkaisema ICD-10 -tautiluokitus jäljittelee nykyään melko tarkasti amerikkalaista esikuvaansa psykiatristen “F-sarjan” diagnoosien suhteen.

Antropologi James Daviesin (2015) kirjassa Hajalla: onneton totuus psykiatrian nykytilasta tautiluokituksen kehittämisen luonne tulee hyvin esiin. Kirjassa Davies haastattelee DSM-III -tautiluokituksen työryhmän johtaja Robert Spitzeriä:

Davies: “Onko tosiaan niin, että monilla DSM:ssä luetelluilla mielenterveyshäiriöillä ei ole todennettu biologisia aiheuttajia?”

Spitzer: “Ei pelkästään niin, että monilla, vaan yhdelläkään. Yhtään sellaista biologista tunnusmerkkiä ei ole löydetty, joka liittyisi johonkin mielenterveyshäiriöön.” (s.40-41)

Kirjassa DSM-III -työryhmän jäsen, psykiatri Roger Peele, puolestaan muistelee työryhmän työtapoja näin:

“Hän (Spitzer) naputteli teeskentelyhäiriön ja lyhytkestoisen psykoosireaktion kuvaukset noin vain. Ajattelin, että tässäpä tuottelias tyyppi. Hän tulee keskustelemaan ongelmasta ja poistuu paikalta mukanaan kahden mielenterveyshäiriön diagnostiset kriteerit.” (s. 50-51)

Spitzer myöntää kirjassa, että pieni työryhmä valtasi koko alan epätieteellisellä kyhäelmällään, ja samalla tiellä psykiatria on edelleen. Myöhemmät tautiluokitukset ovat vain laajennettuja versioita DSM-III:sta, eivätkä diagnosointimenetelmät ole kehittyneet.

Psykiatriset “taudit” ovat siis pienten työryhmien konsensukseen ja äänestykseen perustuvia sosiaalisia konstruktioita, jotka eivät perustu empiiriseen näyttöön.

1.2 Diagnostiikan validiteetti ja reliabiliteetti

Valitulla lähestymistavalla on loogiset seurauksensa.

Validiteetti ilmaisee sen, miten hyvin käytetty mittausmenetelmä mittaa juuri sitä ilmiön ominaisuutta, jota on tarkoituskin mitata. Nykyinen psykiatrian biologinen koulukunta painottaa tautien aivosairausluonnetta, mitä diagnostiikassa käytetty lääkärin ja potilaan subjektiiviseen tulkintaan perustuva psykologis-fenomenologinen kysymyspatteristo ei mittaa ollenkaan. Diagnostiikka elää siis aivan omaa elämäänsä, ja on erillinen maailmansa verrattuna väitettyihin “kemiallisiin epätasapainotiloihin” ja uudempiin “geneettisiin alttiusmalleihin”. Psykiatristen tautien diagnosointiin käytettävät mittaristot eivät siis mittaa sitä mitä niiden on tarkoitus mitata, joten diagnosoinnissa käytetyt mittarit ei ole valideja.

Reliabiliteetti ilmaisee sen, miten luotettavasti ja toistettavasti käytetty mittari mittaa haluttua ilmiötä.

Aihetta on tutkittu. Yhdysvalloissa käytössä olevan DSM-V -tautiluokitukseen liittyneissä kenttäkokeissa psykiatrit haastattelivat potilaita, joilla oli erilaisia ja pääosin yleisiä, psykiatrisia diagnooseja. Esimerkiksi vaikeasti masentuneen diagnosointia pidetään tavallisesti melko helppona ja Houstonissa tehdyissä kokeissa tulokset kyseisen diagnoosin luotettavuuden suhteen näyttivät tältä:

Kohdediagnoosi: vaikea-asteinen masennustila

Psykiatrien tekemät arviot potilaan diagnoosista (osuus prosentteina):

Posttraumaattinen stressireaktio: 18%

Alkoholin väärinkäyttö: 19%

Vaikea-asteinen masennustila: 18%

Lievä aivovamma: 15%

Rajatilapersoonallisuus 13%

Muut diagnoosit: 16%

Diagnoosi meni siis pääosin aivan pieleen. Kappa-arvo, joka kuvaa kahden psykiatrin samanmielisyyttä diagnoosista vaihdellen välillä 0-1, oli vaikean masennuksen kohdalla 0,25. Tulos on surkea, mutta tämä tulkittiin tutkimuksessa vain “kyseenalaiseksi”, koska tuloksellisuuden kriteerit eivät olleet järin korkealla. Muissa vastaavissa tutkimuksissa vaikean masennuksen kappa-arvo vaihteli välillä 0,13-0,42. Lähde: https://ajp.psychiatryonline.org/doi/pdf/10.1176/appi.ajp.2012.12070999

1.3 Yhteenveto diagnostiikasta

Tulokset vaikean masennuksen suhteen ovat hyvin ymmärrettäviä, kun otetaan huomioon diagnoosien täysin empiiriseen näyttöön perustumaton luonne ja diagnoosien määrä. Kuten DSM-IV -tautiluokitusyöryhmän johtaja Frances Allen vastaa kysymykseen siitä, moniko ihminen saa turhaan psykiatrisen diagnoosin:

“Psykiatristen diagnoosien arviointiperusteita ei ole olemassa. En siis voi antaa varmaa v

Psykoosikääkkeiden kuten risperidon ja abilify lopettaminen voi olla vaarallista eikä sitä pidä tehdä omin päin.

https://madinfinland.org/psykoosilaakkeet/

Kaikkia psykoosilääkkeiden aiheuttamia haittoja ei vielä edes tunneta, ja ne aiheuttavat pikäaikaiskäytössä ennenaikaisen kuoleman. Kuitenkin psykoosilääkkeet aiheuttavat usein myös hyvin vakavan riippuvuuden, koska aivot sopeutuvat lääkitykseen rakenteellisilla muutoksilla ja lääkitystä tilasta tulee aivojen uusi normaalitila. Mahdollisuus lopettaa psykoosilääkitys riippuu käytetyn lääkkeen annoksesta sekä käytön ajallisesta kestosta, käyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, motivaatiosta sekä sosiaalisen verkoston laajuudesta ja laadusta. Vieroitusoireet saattavat muodostua hengenvaarallisiksi, joten vieroitusasioissa on suotavaa hankkia tukea esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä toimivista vieroitusryhmistä. Lopulta jokainen on itse vastuussa vieroituksestaan, mutta hallitusti toteutettuna vieroitus voi olla hyvin palkitseva prosessi, jonka jälkeen ihminen voi kokea saaneensa elämänsä takaisin. Ennen kaikkea toivoisin psykiatreille viisautta, kriittisyyttä ja varovaisuutta psykoosilääkkeiden määräämisen suhteen. Psykiatrien olisi hyvä kysyä itseltään: jos psykoosilääkkeet ovat niin erinomaisia, niin miksi niillä hoidetut potilaat ovat kroonisesti sairaita. Ongelmana on tällä hetkellä psykiatrinen akuuttihoito, jossa potilaat saavat tavallisesti elinikäiseksi jäävän ja kuolemaan johtavan psykoosilääkityksen.

https://madinfinland.org/toiminta/taho-helsinki/ssri-ryhma/

Olet tervetullut, jos käytät SSRI-lääkkeitä (ehkä myös muita psykoaktiivisia lääkeitä kuten rauhoittavia tai neuroleptejä). Haluat pohtia tai vähentää lääkkeiden käyttöä tai olet jo vieroittautumassa, olet vertaistuen tarpeessa tai haluat tukea muita lopetusprosessissa.

https://madinfinland.org/toiminta/taho-tampere/vieroitusryhma/

Moni kokee, että hoitotaho ei ota psyykenlääkkeistä koituvia haittavaikutuksia ja lopettamisyrityksistä koituvia vieroitusoireita tosissaan. Psyykenlääkevieroittaumisryhmässä voit saada vertaistukea sekä jakaa kokemuksia ja vinkkejä psyykenlääkkeiden vähentämiseen sekä lopettamiseen liittyen. Ryhmässämme on hyvä ilmapiiri ja mukaan voi tulla mukaan matalalla kynnyksellä yksin tai vaikkapa kaverin kanssa.

Ryhmässä suositellaan lähtökohtaisesti maltillista 10%:n kuukausittaista lääkevähennystä kuukausittain, eli edellisen kuukauden annoksen kertomista luvulla 0,9, mutta jotkut kestävät nopeampaakin pudotusta. Vieroituksen eteneminen on varsin yksilöllinen prosessi.

Diagnoosin poisto on vaikeaa siitäkin huolimatta että mielenterveysdiagnoosit ovat lähinnä mielipiteitä niistä pidetään tiukasti kiinni.Yleensä psykiatrit eivät ole halukkaita puuttumaan toisen psykiatrin tekemiin diagnooseihin joten aluksi olisi paras olla yhteydessä diagnoosin tehneeseen psykiatriin.Kanta palvelussa pystyy salaamaan tiedot mutta se ei toimi sen piirin sisällä jossa merkinnät on tehty joissain kunnissa tk ja sairaalat ovat erillisiä.Yksityisellä pystyy salaamaan kaikki käynnit jolloin merkinnät ovat vain merkinnät tehneen lääkärin nähtävissä.

Muistutan kuten edellinenkin, että nykyään psykiatriset potilastiedot ja diagnoosit eivät ole salattuja. Julkisella sektorilla ne näkyvät koko sairaanhoitopiirin sisällä kaikille potilasta hoitaville: lääkäreille, terveydenhoitajille, neuvolahenkilökunnalle, fysioterapeuteille, hammaslääkäreille jne. Joissakin paikoissa psykiatriset tiedot saattavat jopa olla samalla lehdellä yleislääketieteen kanssa, jolloin lääkäri ei voi välttyä näkemästä niitä vaikka haluaisikin. Esim. YTHS:ssä on niin, ja joissakin terveyskeskuksissa.

Omakannan kiellot eivät siis toimi oman sairaanhoitopiirin sisällä, ainoastaan muihin sh-piireihin ja yksityisille päin.

Joissain isommissa sh-piireissä voi vielä toistaiseksi estää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon tietojen näkyvyyden toisilleen. Mutta jos psyk.poli on hallinnollisesti perusterveydenhuoltoa (jossain on, en tiedä onko kaikissa) niin sen kirjaukset näkyvät terkkariin ja muihin perusterveydenhuollon toimipisteisiin. Erikoissairaanhoidon tiedot myös näkyvät aina koko erikoissairaanhoitoon eli kaikkiin sairaaloihin jne.

Kun sote (kuitenkin) tulee, ottavat maakunnat vastuun terveydenhuollosta. Silloin, niin ainakin on uutisoitu alustavasti, sh-piirien ja kuntien rajat poistuvat ja potilastiedot näkyvät koko maakunnan alueella. Mahdollisuus rajata perus- ja erikoissairaanhoidon tietoja Omakannassa todennäköisesti poistuu, koska rajauksen voi tehdä nykyään siksi että kunta on vielä toistaiseksi oma erillinen terveydenhuollon yksikkönsä (vähän hankalaa byrokratiaa nämä määrittelyt...) Tämä on ainakin lääkärikunnan toive, kun he ovat monesti julkisuudessakin valitelleet, että potilaat "piilottavat" tietojaan Omakannassa.

Omakannassa kantsii ruksata myös lääkereseptit, joiden et halua näkyvän kaikille lääkäreille. PKV-lääkkeet kuten psyykenlääkkeet näkyvät kiellosta huolimatta lääkärille silloin kun hän on kyseisen ryhmän lääkkeitä määräämässä,

"Monella eri sairauden lääkkeellä on sivuvaikutuksena painon nousu. Ymmärrän, että se kiusallista. Outoa kuitenkin tuo veriarvojen huonous."

Aloittajan puolesta arvelisin, että 30 kg painonnousu ja "pielessä" olevat veriarvot ovat vähän pahempaa kuin vain "kiusallista"...

Voisiko terapia olla pitemmän päälle parempi ratkaisu. Psyykenlääkkeet ovat vaarallisia reseptihuumeita.

Anonyymi
18.7.2019 16:59

Diaknosin voi poistaa vain lääkäri.
Jos tunnet itsesi terveeksi, niin elä terveenä, mutta diaknosi pysyy omakannassa kaiketi ikuisesti.

Ei kyllä ole mitään järkeä syödä 2-3 antipsykoottia samaan aikaan. Itse lopettaisin Risperdonin ja jättäisin pelkän Abilifyn käyttöön (tai vaihtaisin Abilifyn Rxultiin jos tulee liikaa levottomuutta). Kannattaisi myös kokeilla jos voisi vaihtaa sen Levomepromazinen pois (esim. Doksepiiniin 6 mg annoksella tai edes Ketipinoriin 50-100mg annoksella). Tämä siksi että koska Levomepromazine on todella kova lääke ja sillä on karmeat sivuvaikutukset (olen yllättynyt jos siedät niitä).

Et voi olla töissä noilla lääkityksillä.