minä ja poikaystäväni menemme kihloihin. olen 18v. en tiedä mitä haluaisin opiskella.nyt tuntuu että haluan olla kotona ja saada lapsia.onx se hyvä idea?mitä voisin opiskella?tykkään lapsista ja haluan auttaa....
tarvitsen
neuvoja
71107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Älä hyvä tyttö jää kotiin ja ala lapsia tehdä vielä tuossa iässä!
Hanki ammatti ensin, vaikka hoiva-alalta.
Vaikka nyt onni kukoistaa, niin ikinä et tiedä mihin tulevaisuudessa joudut, usko pois. En sano tätä pahalla.
Minulla ei ole ammattia, jäin lasten kanssa kotiin aikoinaan. Nyt pitäisikin sitten pärjätä itsenäisesti.
Toivon teille kuitenkin sydämestäni onnea!
Olet vielä kovin nuori perustamaan perhettä ja aina se rakkauskaan ei vielä tuossa iässä ole se aito ja oikea. Se voi olla sitoutumisen tarvetta tai himoa, kenties alkuhuumaa.
Jos ajattelet häntä päivin ja öin monta kuukautta, vaikka et häntä näkisi tai edes kuulisi hänen ääntään ja silti ajattelet häntä ja vain häntä, etkä huomaisi muita lainkaan, voisit tehdä hänen puolestaan mitä tahansa - sanoisin sitä todelliseksi rakkaudeksi.
Aseta rakkautesi kohde ensin testiin, onko hän valmis uhraamaan elämäänsä sinun takia? Pystyttekö olemaan toisistanne erossa vaikka esimerkiksi 3 kk ilman minkäänlaista kontaktia? Jos testi epäonnistuu ts. hän löytää sinä aikana toisen, niin hän ei ollut uhrautumisen arvoinen.
Onnea elämääsi.
Ei semmoista oikeaa voi valita, joka olisi sitten jatkossa aina uskollinen tuki.
Mehän muutumme joka iikka.Samalla muuttuu myös se mitä pidämme elämässä tärkeänä.
vaikka joku tänään tahtoo sitoutua täysillä, ni ei se merkitse sitä et tilanne pysyy samana,
jos muuttuvia odotuksia ei huomioida.
Rakkaus tarvii huoltoa.Hyvällä huollolla suhde toimii, vaikka lähtökohdat olisi heikonlaiset.
Yleensä niihin lähtökohtiin herätään vasta siinä 7 vuoden päästä.Sillon yleensä luullaan et valinta oli väärä.
Sitte jää rakkaus vaille sitä hoitoa ja.....
että kihlautuminen on lupaus avioliitosta. Oletko todellakin valmis tekemään niin suuren päätöksen ja siirron elämässa? Jos kysyt muilta mitä pitäisi tehdä niin olisiko syytä vielä odottaa sen kihlautumisenkin kanssa. Mietit mitä todella haluat itse esim. opiskelun suhteen. Kihloihin, naimisiin ja lasten tekoon ehtii muutamankin vuoden päästä. Mihin nykyajan nuorilla on kiire?
moinen hoppu? Hommassa ei ole enään mitään järkeä, ensin ruvetaan "leikkimään kotia" ja tekemään lapsia, sitten vasta miettimään kouluttaumista ja työpaikkaa. Alle kolmikymppisenä sitten ollaan jo työttömiä, syrjäytyneitä ja eronneita, joko yksinhuoltajia tai elatusmaksut rästissä... Oma elämä pilalla ja pahimmassa tapauksessa vielä lapsienkin, jotka eivät ole saaneet ansaitsemaansa ehjää kotia ja normaalia perhe-elämää osakseen.
Niin, jokainen elää tavallaan. Valitettavasti kaikki ei aina suju niin kuin on suunnitellut. Olen sen huomannut itse...ihan henkilökohtaisesti kahdellakin tasolla. Lapsia saa ja pitääkin tehdä, mutta kannattaa todella miettiä koska ja mihin tarpeisiin?
Itse tein lapseni vasta 24 vuotiaana, sen jälkeen kun olin opiskellut ammatin ja saanut vakituisen työpaikan (hoivatyössä). Kaikki ei mennytkään niin, kuin piti ja nyt perheessäni asuu kaksi vammaista lasta. Se, että olisin saanut sairaat lapseni paljon nuorempana ilman sitäkään vähäistä elämnkokemusta, ilman turvattua toimeentuloa ja ilman vastuunkantavaa isää perheessä..elämä olisi todella ollut kammottavaa. Ei kaikkeen tietenkään voi varautua, eikä synkistellä tarvitse valmiiksi, mutta elämässä ei vaan joskus voi tehdä asioita harkitsematta todella kunnolla...
Mielestäni se, että kirjoitat tällaiselle palstalle kysyäksesi neuvoa näin vakavassa asiassa joka tulee vaikuttamaan elämääsi joka ikisenä päivänä niin kauan kuin elät, niin kertoo siitä, että et todellakaan ole valmis äidiksi. Mene kihloihin, mene naimisiin, mene opiskelemaan, elä todellaista arkea miehesi kanssa vuosi tai kaksi ja miettikää sitten miehesi kanssa mikä on oikea ratkaisu, sillä kyseinen asia teidän yhteinen päätös, ei yksin sinun.
Tiedän mistä puhun, koska oma perheeni toimii myös tukiperheenä. Tässä työssä näkee uupuneet yksinhuoltajat, ongelmissa elävien perheiden tilanteen ja heidän hädissään olevien lastensa tilanteen. Ei hääppöstä, ei hääppöstä!
Mieti tyttö, mieti ja onnea sille mihin sitten päädytkään.
Mieti, mieti ja mieti. Sinä itse teet ratkaisusi. Kuuntele itseäsi. Ei kukaan voi sulle sanoa mitä sinun tulisi tehdä. Itse olin 18 kun menin naimisiin kahden vuoden seukkaamisen jälkeen. 23-vuotiaana minulla oli kolme ihanaa lasta. Opiskelemaan lähdin vasta sitten. Nyt työskentelen hoitoalalla. Lapset eivät ole enää ihan pieniä ja elämä sujuu. Avioliittoa on takana kohta 15 vuotta.
Jokainen tavallaan:))