Ajalta ennen kuin Jesuksesta oli tehty yhtään kuvaa toistui varhaisten kristittyjen kuvauksissa hyvin usein ainakin viisi seuraavaa asiaa:
- Kalju päälaki
- Kiero selkä (viittaus skolioosiin?)
- Väärät sääret (riisitaudin aiheuttama tuohon aikaan hyvin yleinen oire)
- Tuima/vihainen katse
- Miehen lyhyys eli kolmen kyynärän (n. 140vm) pituus.
Tältäkö Jeeus oikeasti näytti?
43
50
Vastaukset
Mikäli Jeesus oli historiallisesti todellinen henkilö, kuten ilmeisesti historioitsijoiden enemmistön mukaan oli, niin todennäköisesti hän oli tuommoinen. Mikäli hän oli Jumalan poika, niin aika huonolta näyttää tämä kaikki sitten.
Ihmiset kaunistetaan historian saatossa :) Ei se tainnut kleopatrakaan olla ihan kuin Lissu Taylor nuorena ja nättinä.
Jeesuksessahan Jumala otti ihmisen hahmon, ja mikäpä olisi siihen ollut osuvampi kuin ihan tavallinen Välimeren pohjukan ukko yleisine inhimillisine vikoineen.
Sitä kyllä epäilen, että D-vitamiinin puute riisitauteineneen olisi ollut kovin yleistä jatkuvan auringonpaisteen alla. Evankeliumien mukaanhan Jeesus oli ulkoilmaihminen jos kuka ja saattoi tuntea klaustrofobiaakin.Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Ihmiset kaunistetaan historian saatossa :) Ei se tainnut kleopatrakaan olla ihan kuin Lissu Taylor nuorena ja nättinä.
>Ei se tainnut kleopatrakaan olla ihan kuin Lissu Taylor nuorena ja nättinä.
Mutta hyvin kilpailukykyinen kuitenkin, kun kelpasi mahtajille jotka olisivat saaneet pesää (ja varmaan saivatkin) keneltä tahansa.RepeRuutikallo kirjoitti:
Jeesuksessahan Jumala otti ihmisen hahmon, ja mikäpä olisi siihen ollut osuvampi kuin ihan tavallinen Välimeren pohjukan ukko yleisine inhimillisine vikoineen.
Sitä kyllä epäilen, että D-vitamiinin puute riisitauteineneen olisi ollut kovin yleistä jatkuvan auringonpaisteen alla. Evankeliumien mukaanhan Jeesus oli ulkoilmaihminen jos kuka ja saattoi tuntea klaustrofobiaakin."Sitä kyllä epäilen, että D-vitamiinin puute riisitauteineneen olisi ollut kovin yleistä jatkuvan auringonpaisteen alla."
Ja varmaan kalaakin söi kun kerran hänen taidoillaan sitä oli tavanomaista runsaammin tarjolla.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Ei se tainnut kleopatrakaan olla ihan kuin Lissu Taylor nuorena ja nättinä.
Mutta hyvin kilpailukykyinen kuitenkin, kun kelpasi mahtajille jotka olisivat saaneet pesää (ja varmaan saivatkin) keneltä tahansa.Kyllä ilmeisen älykäs kun oli poikkeuksellisesti saannut opetusta ja siksi varmaan olikin sen aikaiseksi naiseksi hyvin kiehtova. Valloittajahan olisi saannut kenet tahansa mutta halusi hänet.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Jeesuksessahan Jumala otti ihmisen hahmon, ja mikäpä olisi siihen ollut osuvampi kuin ihan tavallinen Välimeren pohjukan ukko yleisine inhimillisine vikoineen.
Sitä kyllä epäilen, että D-vitamiinin puute riisitauteineneen olisi ollut kovin yleistä jatkuvan auringonpaisteen alla. Evankeliumien mukaanhan Jeesus oli ulkoilmaihminen jos kuka ja saattoi tuntea klaustrofobiaakin.Riistaudin eli tuon D-vitamiinin puutostilan yleisyys on ainakin historiantutkimuksessa hyvöksytty näkemys, esimerkiksi lapsia kapaloitiin sen yhden oireen eli luiden vääntymisen ehkäisyksi. Kapalointi ei kuitenkaan ollut kovin tehokasta vaan pienten lasten jalat vääntyivät vitamiini ja ravintopuutosten vuoksi kieroon. Yhtenä syynä pidetään yksipuolista ja köyhää ruokavaliota joka oli melko yleistä ennen kuin ruuan terveysvaikutuksiin alettiin kiinnittää paremmin huomiota ja nykyisiä ravintosuosituksia kehittämään. Tosin länkisääret ja knihtipolvet ovat tosin edelleenkin yleisiä köyhissä maissa.
Anonyymi kirjoitti:
Riistaudin eli tuon D-vitamiinin puutostilan yleisyys on ainakin historiantutkimuksessa hyvöksytty näkemys, esimerkiksi lapsia kapaloitiin sen yhden oireen eli luiden vääntymisen ehkäisyksi. Kapalointi ei kuitenkaan ollut kovin tehokasta vaan pienten lasten jalat vääntyivät vitamiini ja ravintopuutosten vuoksi kieroon. Yhtenä syynä pidetään yksipuolista ja köyhää ruokavaliota joka oli melko yleistä ennen kuin ruuan terveysvaikutuksiin alettiin kiinnittää paremmin huomiota ja nykyisiä ravintosuosituksia kehittämään. Tosin länkisääret ja knihtipolvet ovat tosin edelleenkin yleisiä köyhissä maissa.
Harmi, ettei Jeesus copypastennut fisua kaikille riittävästi. Mutta tutkimattomia ja ilmeisen turhan kärsimyksen täyteisiä ovat Herran tiet, kuten saamme historiasta katsoa.
Anonyymi kirjoitti:
Riistaudin eli tuon D-vitamiinin puutostilan yleisyys on ainakin historiantutkimuksessa hyvöksytty näkemys, esimerkiksi lapsia kapaloitiin sen yhden oireen eli luiden vääntymisen ehkäisyksi. Kapalointi ei kuitenkaan ollut kovin tehokasta vaan pienten lasten jalat vääntyivät vitamiini ja ravintopuutosten vuoksi kieroon. Yhtenä syynä pidetään yksipuolista ja köyhää ruokavaliota joka oli melko yleistä ennen kuin ruuan terveysvaikutuksiin alettiin kiinnittää paremmin huomiota ja nykyisiä ravintosuosituksia kehittämään. Tosin länkisääret ja knihtipolvet ovat tosin edelleenkin yleisiä köyhissä maissa.
Tuo kapalointi on varmaan ollut ihan senkin takia, että muksu on ollut kätevämpi "paketti" se myös rauhottaa pientä lasta. Tuo d-vitamiini juttu on vähän ihme koska äidinmaitohan sisältää d-vitamiinia. Tosin suomessa ainakin on annettu jo vuosikymmeniä vauvoille d-vitamiinitippoja kuin myös on suositeltu imettäville naisille lisävitamiinia.
Entropia kirjoitti:
"Sitä kyllä epäilen, että D-vitamiinin puute riisitauteineneen olisi ollut kovin yleistä jatkuvan auringonpaisteen alla."
Ja varmaan kalaakin söi kun kerran hänen taidoillaan sitä oli tavanomaista runsaammin tarjolla.>Ja varmaan kalaakin söi kun kerran hänen taidoillaan sitä oli tavanomaista runsaammin tarjolla.
Tästähän on Raamatussa mahtavia todisteita, että Jeesus oli myös kalamiesten kuningas.Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Kyllä ilmeisen älykäs kun oli poikkeuksellisesti saannut opetusta ja siksi varmaan olikin sen aikaiseksi naiseksi hyvin kiehtova. Valloittajahan olisi saannut kenet tahansa mutta halusi hänet.
Taisi olla valtapoliittinen Egyptin ohjailu vielä kiehtovampaa näille Rooman mahtimiehille.
- Anonyymi
Entropia kirjoitti:
"Sitä kyllä epäilen, että D-vitamiinin puute riisitauteineneen olisi ollut kovin yleistä jatkuvan auringonpaisteen alla."
Ja varmaan kalaakin söi kun kerran hänen taidoillaan sitä oli tavanomaista runsaammin tarjolla.Kirjallinen hahmo ei todennäköisesti syön yt mitään , hänen kirjallinen isänsä söi grilliruokia ja Yahwe haisteli lihankäryä.
Anonyymi kirjoitti:
Kirjallinen hahmo ei todennäköisesti syön yt mitään , hänen kirjallinen isänsä söi grilliruokia ja Yahwe haisteli lihankäryä.
Jeesuksen historiallisuudesta toki ollaan muutakin kuin yhtä mieltä, mutta käsittääkseni konsensus historioitsijain keskuudessa on, että hän olisi ollut olemassa. Puolestaan Richard Carrier on toista mieltä. Minulle nämä asiat ovat jokseenkin merkityksettömiä.
jjeeves kirjoitti:
Taisi olla valtapoliittinen Egyptin ohjailu vielä kiehtovampaa näille Rooman mahtimiehille.
Totta
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Ihmiset kaunistetaan historian saatossa :) Ei se tainnut kleopatrakaan olla ihan kuin Lissu Taylor nuorena ja nättinä.
Oli Kleoptaralla sellainen nenä että Caesar ja puolet Rooman ylimystöstä konttasi hänen perässään.
- Anonyymi
Entropia kirjoitti:
Jeesuksen historiallisuudesta toki ollaan muutakin kuin yhtä mieltä, mutta käsittääkseni konsensus historioitsijain keskuudessa on, että hän olisi ollut olemassa. Puolestaan Richard Carrier on toista mieltä. Minulle nämä asiat ovat jokseenkin merkityksettömiä.
Se että Jeesusta tuskin on koskaan ollut olemassa on lienee kaikkein lähimpänä totuutta.
Anonyymi kirjoitti:
Se että Jeesusta tuskin on koskaan ollut olemassa on lienee kaikkein lähimpänä totuutta.
Jätän tuon asiantuntijain arvioitavaksi. En ole itse perehtynyt ollenkaan tuohon, että miten asiaa on tutkittu. Se käsitys on sieltä täältä kertyneistä seikoista peräisin, että jotenkin asiaa koskevien tekstien koherentti luonne edellyttäisi, että kyse olisi historiallisesta henkilöstä. Mutta kuten sanottu, kaikki asiantuntijat eivät tuostakaan ole täysin samaa mieltä.

"kaikki asiantuntijat eivät tuostakaan ole täysin samaa mieltä."
Tämä vain vhvistaa ja tukee sitä käsitystä ettei Jeesus ole oikea henkilä ja ettei siellä idässä ole tuolloin yhtään Jeesusta koskaan ollutkaan. Anonyymi kirjoitti:
"kaikki asiantuntijat eivät tuostakaan ole täysin samaa mieltä."
Tämä vain vhvistaa ja tukee sitä käsitystä ettei Jeesus ole oikea henkilä ja ettei siellä idässä ole tuolloin yhtään Jeesusta koskaan ollutkaan.Toki vahvistaa, koska jos kaikki asiantuntijat olisivat sitä mieltä, että Jeesus oli historiallinen henkilö, niin sitten käsitys siitä, ettei olisi ollut, ei olisi vahvoilla ollenkaan. Nyt se on justiin sen verran vahvoilla minkä on, mutta päinvastainen näkemys on määrässä edelleen väkevämpi.
Asia on kuitenkin niin, että vaikka kaikki asiantuntijat olisivat sitä mieltä, ettei Jeesus olisi ollut edes historiallinen henkilö, niin se ei vaikuttaisi mihinkään juurikaan. Tämän näkee esim. siitä, että kirjaimellista Raamatun tulkintaa kannattavat fundamentalistit ja literalistit ovat vakaumuksellisia kreationisteja, vaikka kreationismi on osoitettu pseudotieteeksi kuten on myös osoitettu, että evoluutio pitää paikkansa ja maapallo on vanha.
Sillä, mitä mitä on tieteellisesti osoitettu tai mitä mieltä asiantuntijat ovat, ei ole minkään näköistä merkitystä fundiksille. Ja mitä tulee ns. maltillisempiin kristittyihin, jotka hyväksyvät tieteen ja pitävät Raamattua vertauskuvallisena, niin veikkaan, että mikäli Jeesus osoitettaisiin historiallisesti 100-prosenttisella varmuudella epätodeksi henkilöksi, niin se jäisi heillekin silti symboliksi, vaikkevat hekään uskoisi häneen edes historiallisena henkilönä.- Anonyymi
Entropia kirjoitti:
Toki vahvistaa, koska jos kaikki asiantuntijat olisivat sitä mieltä, että Jeesus oli historiallinen henkilö, niin sitten käsitys siitä, ettei olisi ollut, ei olisi vahvoilla ollenkaan. Nyt se on justiin sen verran vahvoilla minkä on, mutta päinvastainen näkemys on määrässä edelleen väkevämpi.
Asia on kuitenkin niin, että vaikka kaikki asiantuntijat olisivat sitä mieltä, ettei Jeesus olisi ollut edes historiallinen henkilö, niin se ei vaikuttaisi mihinkään juurikaan. Tämän näkee esim. siitä, että kirjaimellista Raamatun tulkintaa kannattavat fundamentalistit ja literalistit ovat vakaumuksellisia kreationisteja, vaikka kreationismi on osoitettu pseudotieteeksi kuten on myös osoitettu, että evoluutio pitää paikkansa ja maapallo on vanha.
Sillä, mitä mitä on tieteellisesti osoitettu tai mitä mieltä asiantuntijat ovat, ei ole minkään näköistä merkitystä fundiksille. Ja mitä tulee ns. maltillisempiin kristittyihin, jotka hyväksyvät tieteen ja pitävät Raamattua vertauskuvallisena, niin veikkaan, että mikäli Jeesus osoitettaisiin historiallisesti 100-prosenttisella varmuudella epätodeksi henkilöksi, niin se jäisi heillekin silti symboliksi, vaikkevat hekään uskoisi häneen edes historiallisena henkilönä.Johan Juri Gagarin todisti 1961 ettei yhdenkään pilven päällä istu valkopartaista Jeesus-Jumalaa hokkuspokkusrelemassa ja saman on todennut moni lentomatkailijakin. Mielikuvitus Jeesus loistaa poissaolollaan.
- Anonyymi
Ei, aloittaja. Jeesus ei ollut sinun peilikuvasi mutta kiitos kun avauduit ulkonäköpaineistasi.
- Anonyymi
Tuo ei liultavammin ole lainkaan totta, siihen enemmänkin vaikuttanut se että Jesajan kirjassa Messiaan kuvataan olevan kipujen ja sairauksien mies. Nämä ovat tuon saman toisintoja. Varhaiset kristityt tiesivät Jesuksen ulkonäöstä yhtä vähän kuin mekään, jos tämä nyt edes ylipäätään oli koskaan olemassa.
Jesajan kirjassa ei missään kuvata messiaan ulkonäköä eihän sillä ole merkitystäkään eikä koko henkilöstä tiedetty kuin suku.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Jesajan kirjassa ei missään kuvata messiaan ulkonäköä eihän sillä ole merkitystäkään eikä koko henkilöstä tiedetty kuin suku.
Ei kyllä se on kuule just sellanen pitkäliehuletti miksikä se taiteessa kuvataan jos muuta väität oot vaan vääräuskonen! Ja varmaan kalju eli oot kateellinen!
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Jesajan kirjassa ei missään kuvata messiaan ulkonäköä eihän sillä ole merkitystäkään eikä koko henkilöstä tiedetty kuin suku.
Tässä Jesaja 53:3
"Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä Jesaja 53:3
"Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet."Ja sama teksti kokonaisuudessaan kuvaa messiaaan ulkonäköä:
Kuka uskoo meidän sanomamme? Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Anonyymi kirjoitti:
Tässä Jesaja 53:3
"Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet."Miten tekstistä voi päätellä, että kyseessä olisi messias?
Anonyymi kirjoitti:
Tässä Jesaja 53:3
"Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet."Hyvä kysymys: ei mistään.
>- Kalju päälaki
Saattoi olla tahi ei, mutta Isä olisi helposti voinut varmistaa että Pojasta ei tule kaljua vain hedelmöittämällä kiinattaren.- Anonyymi
Mitä vähemmän Jeesus olisi photogeneettisempi, karismaattisempi, seksikkäämpi ja komeampi sitä vähemman elokuvilla tekisi rahaa. Ihmiset eivät halua nähdä rumaa ja iljettävää jeesusta ja vieläpä maksaa siitä. Elokuvissa ja maalauksssa esitetty Jeesus vastaa ihmisten toiveita siitä miltä he haluavat Jeesuksen näyttävän. Siksipä Jeesuksella ei kuvata tummaa ihoa, mustia hiuksia tai muuta länsimaalaisten vieraana ja outona pitämää ulkonäköpiiretta sillä sellaista pidettäisiin myös epäsopivana ja herjaavana.
Erittäin todennäköisesti hän vastasi ulkonäöltään paikkaseutunsa taviksia. Muutenhan evankeliumien kirjoittajat olisivat kuvailleet hänen ulkomuotoaan.
Esimerkiksi Johannes Kastajasta katsotaan mainitsemisen arvoiseksi hänen outo vaatetuksensa ja ruokavalionsa.- Anonyymi
Jeesus on juutalainen ja se kertoo paljon Hänen ulkonäöstään. Juutalaiset ovat kauniita ihmisiä.
- Anonyymi
https://www.dagbladet.no/nyheter/etterlyser-serievoldtektsmann-i-tromso/63143272
Jos Jeesus eläisi niin hänellä olisi pipo. - Anonyymi
Luuk.24:21 Biblia (1776) Mutta me luulimme hänet siksi, joka Israelin piti lunastaman. Ja paitsi kaikkia näitä on jo kolmas päivä tänäpänä, kuin nämät tapahtuivat.
- Anonyymi
Täältä poistettiin kaks viestiä alle kymmenessä minuutissa. Olenko suorassa lähetyksessä ylläpidn kanssa?
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15775228/suoralahetys
Asiaa käsitellään tuolla. Tämä on vakava asia olla suorassa lähetyksessä. Vakoillaanko minua? - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15775304/mita-mina-sanoin-suorasta-lahetyksesta-#comment-98356785
Tämä alempi ketju poistettiin, mutta se on kokonaisuudessaan tuossa ylemmässä linkissä, joka sekin poistetaan kohta. Näin se sananvapaus toimii, vaikka on noo mun viestini vähän... miten niitä kutsuis. Mutta voisihan sitä keskustella niistä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15775228/suoralahetys Lapset tietävät tämänkin parhaiten.
”KAUPPAAN tuli pitkäpartainen ja -hiuksinen tumma mies vaaleissa kesävaatteissa ja nahkasandaaleissa. Tyttäreni ihastunut hihkaisu kassajonossa seisoessamme kuului varmasti puolelle kauppaa, myös ko. henkilölle: ’Kato äiti, Jeesus ja remmikengät!’”
is.fi/perhe- Anonyymi
Kova homma poistatteluissa taas?
- Anonyymi
Hän on keskuudessamme, emmekä näe Häntä. Hän näkee minut, mutta minä en näe Häntä niinkuin enkelit näkevät. Kristus ei ole piilossa, Hän on esillä, mutta minun silmäni eivät ole vielä kykenevät näkemään. Minulla on ongelmia omien erilaisten himojeni kanssa ja heikkouksieni kanssa, ja nämä usvaverhon tavoin peittävät minulta Kristuksen. Ja hengellisen elämän päämäärä on se, että eläisimme todemmin Kristuksen läsnäolon ja ehkä tulisimme joskus kykeniviksi jopa näkemään Hänet
- Anonyymi
Jeesuksen historiallinen ulkonäkö jäänee edelleen aprikointien varaan. Nyt näyttää olevan muodikasta vaatia tummahipiäisiä Jeesuksen kuvauksia.
Ikään kuin asian vierestä on saatu tieteellistä tietoa; Jeesuksen aikainen taatelipalmu väitetään saadun kasvatetuksi:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5cf7db28-4cd7-4568-bb89-b1f8fbd3ec29
Ehkä tieto tämänkin saavutuksen jälkeen lisääntyy. Jeesuksen fyysisestä ulkomuodosta Raamatussa mainitaan vain yhdessä kohdassa:
Ilmestyskirja:
1:14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin27810429IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3327352Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?861977Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1231731Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut771586Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61531- 1091191
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin48979Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26838MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312762