Eikö Hattulassa ole mitään puistoa, missä voisi käydä piknikillä. kun pitää tänne ängetä hämeenlinnalaisten ylläpitämään puistoon? Kuntaliitos ei kelvannut, mutta Hämeenlinnan upeat puistot ja muut palvelut kyllä. Ostaisivat edes ne pikniksapuskansa täkäläisistä kaupoista.
Hattulalaiset piknikillä Linnanpuistossa
Anonyymi
26134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olin jokin aika sitten perheeni kanssa piknikillä Linnanpuistossa, kun siihen tuli joku epämääräisen oloinen epäsiisti tyyppi kyselemään kännissä, että mistä olemme. Koitin aikani sitä saada kohteliaasti poistumaan, turhaan, kunnes sitten totesin melko tiukalla äänellä, että Hattulasta ollaan ja nyt hän voi painua vaikka sinne, mitä en tähän taida kirjoittaa. Hoiperteli sitten onneksi muualle.
Olemme oikeasti hämeenlinnalaisia.
Tämän päivän HäSa:ssa oli tosiaan kuvassa hattulalainen pariskunta Linnanpuistossa piknikillä. Ihmettelin, että eikö lähempää löydy sopivaa piknikpaikkaa. Hattulalaiset vissiin pitää Hämeenlinnaa viihtyisämpänä, mitä se totta tosiaan onkin.
Hattula Hah-hah-hah.
Juu. Keskitysleirin piikkilanka-aita on ehdottomasti saatava Linnanpuiston ympärille ja porttivahti, joka päästää sinne vain ja ainoastaan Hämeenlinnassa kirjoilla olevat.
Ulkomaalaisia ei OLLENKAAN.
Mahtavaa Hämeenlinna MAHTAVAA!!!!!!!!!!!!!!!
Kiteyttää sikäläisen arvo- ja ajatusmaailman.
Hattulalaiset, kiitos kommenteistanne, varsinkin tuo klo 11.39 tihkuu niin suurta naapurikateutta ettei mittaa ei määrää. Kateus, ilkeys ja suunnaton alemmuudentunto yhdistyy hattulalaisissa.
Ja sellaiselle porukalle sinä onnistut tuntemaan huonommuutta.
Ja se tunteesi on oikeaan osuva.
Taitaa nyt jollakin pipo kiristää. Kyllä siellä puistossa on piknikillä väkeä muualtakin kuin Hämeenlinnasta ja Hattulasta. Ja onneksi on. Mitenkä pitäisi suhtautua hattulalaisten kaupankäyntiin Hämeenlinnassa??????
Jokainen hattulalainen joka käy piknikillä Linnanpuistossa, tuo laskelmien mukaan Hämeenlinnaan 500 euroa.
Samalla työllistyvät nuoretkin.
Älä hattulalainen kirjoita tänne vaan Hattulan kunnan sekoketjuihin.
Ite oon janakkalast, massimies, hyväpalkkainen. Käymme aina kulloisenkin tyttöystäväni kaa piknikillä linnapuistossa ja eväät ostetaan aina Hämeenlinnan keskustan Lidlist, moitteettomasti. Juomat haen Virosta.
Hattula ja Janakkala olivat kaukaa viisaita silloin kun Kiemunki Raution Hämeenlinna lähestyi. Hullut hankkeet ja Hämeenlinnan ihan itse hankitut jättivelat eivät kuulukaan ympäryskuntalaisten maksettaviksi.
Just kehotettu kotimaanmatkailuun ja ilmastotalkoisiin. Kunnolliset hattulalaiset vaan tekee, mitä ylhäältä käsketään.
Eikö ole hyvä, että Hattulasta tuodaan HML veroeuroja? Riittää sitten teillä sosiaalitoimistossa killingit ylläpitää Idänpään, Jukolan, ja Katuman kaljottelijoita ja sekakäyttäjiä. Joita voi hyvin bongata esim. s-market idänpäässä. Tulkaa kattoon Hattulan puolelle s-marketin pihaa, vauraat omavaraiset itsenäiset hattulalaiset käy omilla eikä yhteiskunnan rahoillaan kaupassa. :)
Olen sitä mieltä, että pitäisi kysyä myös poliittinen kanta, ennenkuin saa olla puistossa. Ettei vaan ole väärää puoluetta.
Tottakai hattulasta voi tulla mutta kyllä minäkin ihmettelin että oikeestiko joku tulee sieltä tänne asti peiton päälle istuskeleen.
Omituista
Ne on vissiin tarkastamassa hattulalaisista tiilistä tehtyä linnaansa, laatutyötä!
Eikös se ole ihan sama ketä puistossa piknikillä istuu? Ihme nillitystä turhanpäiväisestä asiasta. Ja mistä erottaa, että viltillä istuu hattulalainen eikä hämeenlinnalainen? Hämeenlinnalaisella lippalakki?
Jos minulla olisi 40-, 50- tai 60-vuotishääpäivä, viettäisin sitä ihan jossakin paljon arvokkaammassa paikassa kuin viltillä istuen puistossa piknikillä. Hattulalaiset oikein vielä lehden sivuilla kehuskelivat, että olivat juhlapäivää viettämässä, mutta hattulalaisilla ei taida olla sen vertaa rahaa, että voisivat mennä ravintolaan juhlimaan tai ulkomaanmatkalle. Piknikki - hyi hitto - mitä typerää moukkamaisuutta.
Juntit istuskelee piknikillä ja kuvittelee sen olevan jotain suuren maailman tai kaupunkilaisten tyyliä. Kuvittelevat kai sitten helpommin itsensä hämeenlinnalaisiksi.
Mistähän hattulalainen on oppinut sanan piknikki?
Onko joku nähnyt Hattulassa yhtäkään puistoa? Ei kai nyt pellon pientareelle voi mennä juhlapäivänään piknikille? Täytyy olla kaupunkilaisempi ja mennä puistoon.
Oli jokkut picnikillä panssarivaunun päällä motarin varressa. Mahto sissimuona maiittaa.
tämäpä oli loisto idea piristää vaimoa matkalla tampereelle.syödäänkin itse tehdyt eväät linnapuistossa.on sopivan ajomatkan päässä helsingistä.
Kyllä IHAN LÄHELLÄ Ps. Muuttakaa Engelinrantaan