Jatkosota oli Suomen erillissotaa

ehdottomasti

Suomalaiset sotilaat tunsivat käyvänsä erillissotaa ja se on painavin todistus asian puolesta

Venäläiset ja venäläisten suomalaiset kätyrit saa sanoa mitä haluavat

Isäni oli jatkosodassa alusta loppuun ja koskaan hän ei eläessään sanonut että oli ollut sodassa Saksan liittolaisena taistelemassa Saksan puolesta

Sanoi taistelleensa Suomen puolesta ja lähti sotaan korjatakseen sen vääryyden mitä NL teki Suomelle talvisodassa

Olisi lopettanut sotimisen heti ,jos NL olisi ilmoittanut palauttavansa talvisotaa edeltävän rajan

Kesän 1944 torjuntavoitto pelasti Suomen neuvostomiehitykseltä mihin perustuu demokratiamme ja nykyinen hyvinvointimme

Neuvostomiehitys 1944 olisi tuhonnut Suomen demokratian ja tehnyt Suomesta kommunistidiktatuurin

21

874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • init

      Olet monessa asiassa oikeassa. Oma isoisäni kaatui jatkosodassa. On totta, että jatkosota pelasti Suomen ja sota ei ollut vältettävissä (tai siis oli, mutta silloin Suomen ja Viron kohtaloiden välille olisi voinut vetää yhtäsuuruusmerkin). Maailmansodassa on yleensä tapana, että samoja vihollisia omaavat liittoutuvat, vaikkeivät varsinaisia liittolaisia ole. Suomi sai Saksalta aseita, joita ilman torjuntavoittoa ei todennäköisesti olisi saavutettu. Vaikka Suomi taisteli itsenäityysensä puolesta mielestäni oikeutuetusti, ei se poista tosi asiaa, että Suomi ja Saksa olivat liittolaiset.

      Riippuu tietenkin mitä erillissota käsitteellä tarkoitetaan, mutta Suomi oli Saksan liittolainen ja näin ollen ei omasta mielestäni käynyt erillissotaa.

      • totuus..

        Mitään liittosopimusta Saksan ja Suomen välillä ei ole olemassa

        Suomi kävi omaa sotaansa eikä toteuttanut Saksan
        sodanpäämääriä ja asia pysyi samana koko sodan ajan

        Suomi julisti sodan erikseen ja vei läpi oman sotansa

        Mannerheim kieltäytyi hyökkäämästä Leningradiin ja Murmanskin radalle vaikka saksa niin vaati

      • init
        totuus.. kirjoitti:

        tiedän kyllä mitä Mannerheim määräsi ja tiedän ettei sopimusta ollut, mutta mielestäni yhdessä taistelevat (saksalaisiahan oli Suomessa) ovat liittolaisia. Mutta niin kun jo sanoin, riippuu mitä käsittää erillissodalla.

      • olemassa, ei voi mitään.
        totuus.. kirjoitti:

        Mitään liittosopimusta Saksan ja Suomen välillä ei ole olemassa

        Suomi kävi omaa sotaansa eikä toteuttanut Saksan
        sodanpäämääriä ja asia pysyi samana koko sodan ajan

        Suomi julisti sodan erikseen ja vei läpi oman sotansa

        Mannerheim kieltäytyi hyökkäämästä Leningradiin ja Murmanskin radalle vaikka saksa niin vaati

        Jatkosotaa suunniteltiin yhdessä, Suomi nimesi sen "Jatkosodaksi", Saksalle sama sota oli operaatio Barbarossa. Suomalaiset aloittivat sodan niin kuin Saksa toivoi, keskitti joukot niin kuin yhdessä sovittiin ja hyökkäsi silloin kun Saksa esitti. Saksa toimitti Suomelle aseita, puoli Suomea oli saksalaisten komennossa ja suomalaisia joukkoja oli alistettu Saksalle. Kannaksen torjuntataistelut voitettiin saksalaisin asen ja saksalaisen lento-osaston tukemana.

        Vasta kun kävi niin kuin kävi, Saksa ei voittanutkaan, alkoi Suomi pedata tulevaa puhumalla erillissodasta ja kääntymällä liittolaistaan vastaan.

        Takinkääntäjien kansalle sopii kyllä oikein hyvin puhe "erillissodasta" ja totuuden kieltäminen itseltäänkin.

      • Deus-Ex-Machina
        olemassa, ei voi mitään. kirjoitti:

        Mitään varsinaista sopimusta ei ollut ennen Rytin tekemää Ribbentropin-sopimusta (kesä 1944. Sekin oli laiton, koska sitä ei alistettu eduskunnalle...

      • Liekki

        Suomi julisti käyvänsä erillistä sotaa heti alusta alkaen. Alunperin tarkoituksena oli estää Suomen joutuminen sotaan länsivaltojen kanssa korostamalla sitä, että vain Neuvostoliitto oli Suomen vihollinen. Tarkoiituksena oli myös irroittautua siitä ideologioiden sodasta, jona sekä Saksa että Neuvostoliitto sodan esittivät, Suomi kun ei tässä suhteessa kokenut kuuluvansa kunpaankaan leiriin.

      • utelias
        Liekki kirjoitti:

        Oliko muka kaikilla muilla Saksan liittolaisilla joku virallinen liittosopimus? Unkarilla? Romanialla? jne.

      • onko tästä
        Deus-Ex-Machina kirjoitti:

        Mitään varsinaista sopimusta ei ollut ennen Rytin tekemää Ribbentropin-sopimusta (kesä 1944. Sekin oli laiton, koska sitä ei alistettu eduskunnalle...

        vedettävä se johtopäätös, että Suomen sotilasjohto toimi laittomasti suunnitellessaan sotaa Saksan kanssa? Asettaa sotasyyllisyyskysymyksenkin oikeaan valoon, ehkäpä tuomiolla olisi pitänyt olla muitakin?

        Rytihän antoi myös luvan "sotilasvaihtoon", millä sotaa suunniteltiin ja läpikulkuoikeuden saksalaisille joukoille. Mannerheim antoi Pohjois-Suomen saksalaisille ennen kuin vihollisuudet NL:n kanssa edes alkoivat. Missä oli eduskunnan päätökset näistä toimista?

      • Jerry_Falwell
        olemassa, ei voi mitään. kirjoitti:

        Jatkosotaa suunniteltiin yhdessä, Suomi nimesi sen "Jatkosodaksi", Saksalle sama sota oli operaatio Barbarossa. Suomalaiset aloittivat sodan niin kuin Saksa toivoi, keskitti joukot niin kuin yhdessä sovittiin ja hyökkäsi silloin kun Saksa esitti. Saksa toimitti Suomelle aseita, puoli Suomea oli saksalaisten komennossa ja suomalaisia joukkoja oli alistettu Saksalle. Kannaksen torjuntataistelut voitettiin saksalaisin asen ja saksalaisen lento-osaston tukemana.

        Vasta kun kävi niin kuin kävi, Saksa ei voittanutkaan, alkoi Suomi pedata tulevaa puhumalla erillissodasta ja kääntymällä liittolaistaan vastaan.

        Takinkääntäjien kansalle sopii kyllä oikein hyvin puhe "erillissodasta" ja totuuden kieltäminen itseltäänkin.

        kaivaa vähän dokumentti noille jorinoillesi.

      • hieman vaivaa
        Jerry_Falwell kirjoitti:

        kaivaa vähän dokumentti noille jorinoillesi.

        ja kaivele vaikka tietosanakirjaa esille vaikka kohdasta Suomen sodat tms. Siitä on hyvä jatkaa. Tule sitten jorisemaan lisää dokumenttia, jooko?

      • Liekki
        utelias kirjoitti:

        Oliko muka kaikilla muilla Saksan liittolaisilla joku virallinen liittosopimus? Unkarilla? Romanialla? jne.

        Jos tarkoitetaan sopimusta, jossa olisi määritelty Venäjän sotaretken tavoitteet jne, niin ei ollut. Muistaakseni sekä Unkari että Romania kuitenkin liittyivät kolmenvallansopimukseen. Suomi taas allekirjoitti antikomintern sopimuksen, koska sen ei katsottu sitovan maata oikeastaan mihinkään.

        Unkarin rasitteena oli sopimuksista riippumatta, että se oli Saksan siivellä jakamassa jo Tsekkoslovakiaa ja Puolaa. Romanian kohtaloksi koitui joukkojen päästäminen oman alueen rajojen taakse saksalaisessa komennossa osana itärintaman joukkoja. Myös Romania ja Unkari pyrkivät kuvaamaan sotansa erillissotina, mutta sekä ulkoiset että sisäiset olosuhteet veivät väitteeltä pohjan. Bulgaria taas kieltäytyi osallistiumasta idän sotaretkeen mutta julisti sodan länsiliittoutuneille Saksan mieliksi ja napatakseen palan sekä Kreikasta että Jugoslaviasta.

      • Pappa
        Deus-Ex-Machina kirjoitti:

        Mitään varsinaista sopimusta ei ollut ennen Rytin tekemää Ribbentropin-sopimusta (kesä 1944. Sekin oli laiton, koska sitä ei alistettu eduskunnalle...

        Mitään varsinaista Ribbentrob-sopimusta ei ole olemassa, Ribbentrob sitä yritti saada aikaan, mutta sai vain Rytin kirjoittaman henkilökohtaisen sitoumuksen kirjeen muodossa Hitlerille. Tuossa kirjeessä Ryti ilmoitti että " minun nimittämäni hallitus ei tee erillisrauhaa NL.n kanssa". Tuolla sanamuodolla kierrettiin se mahdollisuus etteikö jonkun muun nimittämä hallitus voisi rauhaa tehdä.

        Hiukan tuosta aseavusta: Aseista vain panssarinyrkit ja-kauhut sekä Messersmit- hävittäjät ehtivät kunnolla suomalaisten puolustustaisteluun, esimerkiksi Pz IV vaunut tulivat suomeen reilusti Ihantalan taistelun päättymisen jälkeen. Sen nuo aseet tekivät, että Suomi oli elokuussa -44 paremmin aseistettu kuin NL.n hyökkäyksen alkaessa, hävittäjälaivueet täydennetty ja panssariase sekä -torjunta paremmin aseistettu.

      • onko tästä kirjoitti:

        vedettävä se johtopäätös, että Suomen sotilasjohto toimi laittomasti suunnitellessaan sotaa Saksan kanssa? Asettaa sotasyyllisyyskysymyksenkin oikeaan valoon, ehkäpä tuomiolla olisi pitänyt olla muitakin?

        Rytihän antoi myös luvan "sotilasvaihtoon", millä sotaa suunniteltiin ja läpikulkuoikeuden saksalaisille joukoille. Mannerheim antoi Pohjois-Suomen saksalaisille ennen kuin vihollisuudet NL:n kanssa edes alkoivat. Missä oli eduskunnan päätökset näistä toimista?

        ..kauttakulkusopimusta esitti Mannerheimille saksalainen liikemies, everstiluutnantti Joseph Veltjens. Samassa yhteydessä kävi selväksi, että Saksa voisi aseistaa Suomea tulevaa sotaa varten.

        On ollut kiistanalaista, oliko Mannerheimilla, myöntymyksen kauttakulkusopimukselle antaessaan hallituksen lupa tähän. Ainakaan kaikkia ministereitä ei asiasta informoitu eivätkä kaikki puolustuskomiteankaan jäsenet asiasta olleet selvillä.

        Asia oli niin salainen, että kauttakulkua varten ensimmäisenä Vaasan satamaan tulleet joukkojen kuljetusalukset olivat saada vastaansa suomalaisten joukkojen tulta kunnes viranomaisten yhteydenotto sisäministeriin paljasti saksalaisten tulevan luvan kanssa.

        On olemassa todisteita, että pääministeri Ryti hyväksyi välittömästi kauttakuljetukset sopimuksen tullessa hänen tietoonsa ja myös otti osaa neuvotteluihin joissa kauttakulun luonteesta sovittiin tarkemmin. Sairastellut presidentti Kallio sai asian tietoonsa vasta kun sopimus oli solmittu eikä hänellä ollut sen syntymiseen minkäänlaista osuutta.

      • patriootti
        totuus.. kirjoitti:

        Mitään liittosopimusta Saksan ja Suomen välillä ei ole olemassa

        Suomi kävi omaa sotaansa eikä toteuttanut Saksan
        sodanpäämääriä ja asia pysyi samana koko sodan ajan

        Suomi julisti sodan erikseen ja vei läpi oman sotansa

        Mannerheim kieltäytyi hyökkäämästä Leningradiin ja Murmanskin radalle vaikka saksa niin vaati

        osaltaan Neuvostoliiton tuhoamisyritykseen ja tästä johtuen eläteltiin toiveita myös Itä-Karjalan liittämisestä maamme yhteyteen. Muurmanskin rata tai Leningradin piiritys eivät todellakaan ratkaise liitto-ongelmaa: Suomi sitoi osaltaan satoja tuhansia neuvostosotilaita taisteluun, joilla olisi ollut muutakin käyttöä Saksan hyökkäyksen pysäyttämisessä osallistuen näin Saksan strategiaan NL:n lyömiseksi. Lisäksi Suomen allekirjoittamassa rauhansopimuksessa todetaan meidän sotineen Saksan liittolaisena, joten eiköhän se ole sitten selvä. Näin yksinkertaista se on

    • toteaja

      Myöskään irakilaisten, afgaanilaisten, syyrialaisten jne. terroristien välillä ei ole mitään muodollisia liittosopimuksia, mutta silti USA käsittelee niitä yksinä ja samoina vihollisina. Aivan kuten Suomi ja Saksa vv.1941-45. Eikä se ihan väärä arvio olekaan.

    • feldtfebel

      Siis huhuu porukat! Jatkosodan alkaessa piti Ryti radiopuheen, jossa totesi ettei suomi tällä kertaa ole yksin vaan mahtavan saksan armeija taistelee rinnallamme. Puolet Suomen yhteisestä rajasta Neuvostoliiton kanssa oli luovutettu saksalaisten rintamavastuuseen. Jo nyt on p-leen kumma, jos tämä ei ole liittolaisuutta. Saksa auttoi Suomea kaikin tavoin, kuten keskustelussa on esim. aseavun osalta jo todettukin. Saksaa ihailtiin ja uskottiin sen voittoon. Eivät tietysti kaikki, mutta arvostelijat olivat melko hiljaa. Olihan Saksa sitä paitsi tuttu apuri jo vuodelta 1918.

    • oli liittoutumaton

      ja kävi omaa erillissotaansa Neuvostoliittoa vastaan ja kieltää "virallisesti" kaikki sopimukset, operaatiot ja kaiken muunkin yhteistyön nats- eikun saksalaisten kanssa. Mutta 8 pakolaisena olleen juutalaisen luovutuksen se muistaa anteeksipyynnöin, kunnianosoituksin ja seppelein.

      • tyhmähkö

        Kysymys teille jotka kiivailette Suomen sitomiseksi natseihin ja heidän sodanpäämääriinsä. Tämähän on nyt tällä kertaa vyörytyksen aiheena ja pian se on joku toinen "skandaali". Niin kuin aikaisemmin on ollut muita "skandaaleita". Aina te jotain nostatte esiin ja lyötte rumpua vaikka teille esitettäisiin mitä todisteita.

        Kysymys kuuluu:

        Käyttekö te erillispropagandasotaa omaa kansaanne vastaan historiaa lyömäaseena käyttäen, - vai onko teillä jokin liittolainen tässä sodassa kenen päämääriin te olette sitoutuneet?

        Tähän selvä vastaus. Kiitos.

      • joka tehtiin
        tyhmähkö kirjoitti:

        Suomen ylimmässä johdossa helmikuussa 1940 perustui kokemuksiin ensimmäisestä maailmansodasta, länsivaltojen tarjoamasta tuesta ja vahvasta olettamuksesta, että sota syttyisi Saksan ja Neuvostoliiton välille.

        Talvisodan rauha tehtiin raskain ehdoin, mutta menetetyt alueet tultaisiin valtaamaan takaisin Saksan tuella ja alueet säilytettäisiin, vaikka Saksa häviäisi sodan Yhdysvaltojen liittyessä siihen, sillä talvisotaa oli pidetty yleisesti Neuvostoliiton rikoksena pientä itsenäistä valtiota kohtaan.

        Yhteistyö alkoi Saksan kanssa vaiheittain ja osa spimuksista jäi salaisiksi sotilassopimuksiksi, joita ei tuotu eduskunnan päätettäviksi. Saksan menestys länsirintamalla ja Norjan valtaus vain tukivat niitä olettamuksia, mitä oli tehty jo talvisodan aikana - Suomi voisi turvata Saksaan ja ottaa takaisin ne menetetyt alueet, jotka sille kuuluisi.

        Diplomatiaan, neuvotteluin ja sopimuksin, kuuluu kompromissien tekeminen eli tässä tapauksessa liittoutuminen Saksan kanssa ja sitoutuminen osaksi sen sodanpäämääriä. Usko erillissotaan on kuin sokea usko laivan pysymiseen kurssissa, vaikka kukaan ei ole ruorissa (ajopuuteoria).

        al

    • osittain totta

      Mutta Suomen rajojen ulkopuolella tuota erillissotakäsitettä ei tunneta.

    • kieltävät..

      ..erillissodan:

      -Puoli Suomea oli saksalaisten komennossa ja saksalaiset hyökkäsivät Suomen alueelta Neuvostoliittoon
      -Suomalaiset vapaaehtoiset taistelivat SS:n osana "kuten isänsä jääkäreinä". Jos Suomi olis käynyt erillissotaa, niin eikai se olisi tarvitsemiaan sotilaita päästänyt johonkin muuhun sotaan, jonka kanssa Suomella ei ole mitään tekemistä.
      -Ryti ilmoitti puheessaan jatkosodan alkaessa, että Suomi käy sotaa mahtavan Saksan rinnalla
      -Hitler ilmoitti puheessaan, että Suomi taistelee Saksan rinnalla
      -Saksa aseisti Suomea ja toimitti elintarvikkeita
      -Suomi luovutti joitakin juutalaispakolaisia Saksalle, joka toiminta onneksi loppui.
      -Suomi ylitti vanhan rajan ja halusi alistaa Itä-Karjalan valtansa alle

      Suomi oli onneksi varovainen ja piti päätäntävallan itsellään. Muuten meille olisi käynyt paljon pahemmin. Mutta sopimusta tai ei, niin liittolaisia Saksan kanssa olimme.

      Sotilaiden tuntemukset eivät määrittele historian tosiasioita, ne eivät ole objektiivisia näkemyksiä. Isoisäni, joka taisteli myös talvi- ja jatkosodassa, soti neljätoistavuotiaana kansalaisodassa punakaartissa. Hänen isoveljensä taisteli taas vapaussodassa valkoisten puolella. Kuitenkin kysymys on yhdestä ja samasta sodasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      214
      3534
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2083
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1724
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      207
      1717
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      174
      1568
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      186
      1466
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      53
      1304
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1251
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1228
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1141
    Aihe