Tuossa alempana on..

..K.K.Korhosen ansiokas keskustelunavaus antisemitismistä jossa kirjoittaja pohtii antisemitismin suosiota nykyaikana.

On perin vaikeaa keskustella kiihkottomasti antisemitismistä. Vieläkin löytyy ihmisiä joiden mielestä rotu-, tai uskontotekija on, oli sitten kyseessä mikä rotu tai uskonto tahansa, tärkein ihmisen arvoa mittava mittari.

Näiden fanaatikkojen mielestä ihmisen paremmuutta toiseen mitataan sillä minkävärinen on ihosi tai mitä uskoa tunnustat.

Mainion tutkimuksen antisemitismin noususta Saksassa on kirjoittanut amerikkalainen Daniel Goldhagen. Kirja on nimeltään Hitler´s Willing Executioners (Hitlerin halukkaat teloittajat) enkä tiedä onko sitä saatavissa suomenkielisenä, ainakaan silmiini ei ole osunut. Kirjoittaja tutkii 1800-luvulta alkaen Saksassa kasvanutta antisemitismiä, ja tuo mukanaan myös säveltäjä-Wagnerin osasyynä antisemitismin nousuun. Goldhegen laajentaa vastuun juutalaisten joukkotuhosta koskemaan myös 1800-luvun saksalaispoliitikkoja, ei vain Saksan kansaa 20-40-luvuilla.

Goldhagen myös karsii myyttiä siitä, että juutalaisten joukkotuhon toteutti pieni joukko uskollisia natseja. Hänen mukaansa useimmat saksalaiset katsoivat juutalaisten ansainneen kuolemansa ja useimpien olleen myös mukana innolla toteuttamassa vainoja. Siinä valossa Saksan kollektiivinen syyttäminen on oikeutettua ja syyllisyys Goldhagenin mukaan todistettu, vaikka yksilöinähän ihmiset viime kädessä ovat vastuussa teoistaan.

Voidaanko turvallisin mielin olettaa, ettei ihmisten joukkomurhaaminen rotunsa tai uskonsa vuoksi ole enää nykyaikana mahdollista? Mielestäni ei voida.

7

564

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liekki

      Jotta saa perspektiiviä asiaan kannattaa lukea Goldhagenin lisäksi myös Christopher Browningin kirja Aivan tavallsia miehiä (Ordinary men). Goldhagen ja Browning (julkaisi oman tutkimuksensa jo ennen Goldhagenia, uusitussa painoksessa Browning myös ruotii Goldhagenin tutkimusta) käyttivät samaa lähdeaineistoa mutta heidän johtopäätöksensä eivät ole samoja. Omasta mielestäni Browning selitysmalli on, valitettavasti ihmiskunnan kannalta, oikeampi kuin Goldhagenin joka kannattaa vahvasti saksalaisten kollektiivista syyllisyyttä.

      • ..Browning kertoo Puolan tapahtumista, juutalaisvainoista Puolassa II-maailmansodan aikaan ja erään sotilaspoliisi-pataljoonan vaiheista. Muistelenko nyt oikeaa teosta?

        Muistelen myös, että teosta on myös arvosteltu juuri tästä "ruohonjuuritason" tavasta käsitellä juutalaisvainoja ja viedä päätelmät laajempaan kokonaisuuteen.


      • Liekki
        aito-arska kirjoitti:

        ..Browning kertoo Puolan tapahtumista, juutalaisvainoista Puolassa II-maailmansodan aikaan ja erään sotilaspoliisi-pataljoonan vaiheista. Muistelenko nyt oikeaa teosta?

        Muistelen myös, että teosta on myös arvosteltu juuri tästä "ruohonjuuritason" tavasta käsitellä juutalaisvainoja ja viedä päätelmät laajempaan kokonaisuuteen.

        mutta Goldhagen käytti täsmälleen samaa dataa kuin Browning tutkimuksessaan. Goldhagenin johtopäätökset poikkeavat Browningista nimenomaan siinä, että Goldhagen päätyy kollektiiviseen syyllisyyteen ja siihen, että vain Saksassa saattoi syntyä sopivat olosuhteet holocaustille. Browning taas "mikronäjökulmastaan" huolimatta tai ehkä juuri siitä johtuen tulee siihen johtopäätökseen, että kaikissa ihmisissä on tappajan ominaisuudet kunhan olosuhteet luodaan sopiviksi. Suurin osa tappajista ei esimerkiksi maininnut tekojensa motiivina rotuvihaa mutta kylläkin pelon leimautumisesta "mamikseksi".


      • Liekki kirjoitti:

        mutta Goldhagen käytti täsmälleen samaa dataa kuin Browning tutkimuksessaan. Goldhagenin johtopäätökset poikkeavat Browningista nimenomaan siinä, että Goldhagen päätyy kollektiiviseen syyllisyyteen ja siihen, että vain Saksassa saattoi syntyä sopivat olosuhteet holocaustille. Browning taas "mikronäjökulmastaan" huolimatta tai ehkä juuri siitä johtuen tulee siihen johtopäätökseen, että kaikissa ihmisissä on tappajan ominaisuudet kunhan olosuhteet luodaan sopiviksi. Suurin osa tappajista ei esimerkiksi maininnut tekojensa motiivina rotuvihaa mutta kylläkin pelon leimautumisesta "mamikseksi".

        ..mutta ero Goldhagenin ja Browningin tutkimuskohteissa on myös siinä, että muistaakseni Goldhagen keskittyy enemmän antisemitismin historialliseen syvyyteen Saksassa ja sen vaikutukseen kansankerrosten mentaliteettiin.

        Uskon kyllä, että sopivissa oloissa minkä tahansa kansakunnan jäsenistä siilautuu raakalaisia, huolimatta ns.sivistyksen tasosta. Onhan tuosta lukuisia esimerkkejä olemassa vaikkapa ihan vain viimevuosien konflikteista.


    • uskottavuus

      Tuo Daniel Goldhagen vaikuttaa ihan juutalaisnimeltä. Käytit kuitenkin kansalaisnimitystä amerikkalainen? Olisiko sen takia, että kuulostaisi uskottavammalta nämä "teoriat". Eikö ne juutalaiset juuri halua olla ensi sijassa juutalaisia, kunnioitetaan tätä pyrkimystä ja sanotaan sitten vaikka amerikanjuutalainen. Miten muuten joku suomalaisen filmin Jääkärin morsian tarjoama juutalaiskuva? Olisiko sekin osasyyllinen holokaustiin? Ylipäätään unohdetaanko saksalaisten syntitaakkaa koskaan ja onko juutalainen kärsimys jotenkin jalompaa kuin muiden kansallisuuksien? Onhan kansanmurhia ja keskitysleirejä ollut 90-luvun Euroopassakin entisen Jugoslavian alueella. Entäs se palestiinalaisten rääkkäys, siis onko sen oikeutus juutalaisten kärsimykset? Vastaus kyllä tai ei. Turhat teorialätinät sikseen.

      • Onpa uskottavaa käyttää

        Aloittaja käsittääkseni varoittaa kiihkoilijoista joille varmaankin nimi Daniel Hagen=juutalainen.
        Onko niin, ettei Daniel Hagen voi kirjoittaa historiaa ilman ettei häneen liitetä etuliitettä "juutalainen". Onko Hagenin historian tutkimus siis saastainen?


      • uskottavuus
        Onpa uskottavaa käyttää kirjoitti:

        Aloittaja käsittääkseni varoittaa kiihkoilijoista joille varmaankin nimi Daniel Hagen=juutalainen.
        Onko niin, ettei Daniel Hagen voi kirjoittaa historiaa ilman ettei häneen liitetä etuliitettä "juutalainen". Onko Hagenin historian tutkimus siis saastainen?

        Kirjoita nyt se nimi edes oikein. Tutkijan tausta ja vallalla olevat tieteen suuntaukset, hmmm, kyllä niillä aina vaikutusta tutkimukseen on. Tieteen käyttäminen poliittisten ambitioiden välikappaleena on varmasti aina harrastettu ja harrastetaan tästä eteenpäinkin. Eikös sitä sanota, että historia suurimmaksi osaksi on voittajien historiaa, likaisuudesta puhuit sinä, en minä.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      193
      2822
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2013
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1672
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1552
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      168
      1481
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1268
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe