Paluumuuttajien tarinoita mediasta poimien

Ahaa, tänne Suomi24:en ei saakaan kopioida lehtijuttuja muista julkaisuista. Olen tottunut siihen, että se olisi sallittua, koska monet lehtijututhan katoavat netistä aikanaan eikä niihin osoittavat linkit sitten enää toimi. Asiasta viisastuneena tarjoilen nyt sitten kuitenkin vain linkkejä pienen saatteen kera:

Ensimmäisenä laitan linkin Lempäälä-Vesilahden Sanomissa 26.3.2013 julkaistuun juttuun, joka kertoi Yhdysvaltojen Minnesotasta Suomeen muuttaneesta Heidi Hautakankaasta. Nimestään huolimatta hän onkin siinä mielessä hieman epätavallinen paluumuuttaja, ettei hän ollut koskaan Suomessa asunutkaan ja joutui aloittamaan suomen kielen opiskelunkin aikuisena Suomeen muutettuaan lähes nollasta. Uuteen kotimaahan sopeutuminen on silti sujunut erittäin hyvin.

Lue lisää täältä: https://lvs.fi/2013/03/26/paluumuuttaja-houkuttelee-puhumaan-englantia/

Huhtikuussa 2019 Hesarissa julkaistiin toimittaja Saska Saarikosken päiväkirjamuotoinen paluumuuttoraportti. Siinä Saarikoski kuvasi lyhyiden päiväkirjamerkinnöin nelihenkisen perheen paluumuuttoa Suomeen viiden Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen. Poimin tähän muutaman merkinnän, mutta koko jutun voi lukea Hesarin Kuukausiliitteestä (7.4.2019): https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006057926.html

- - - - - - -
30.12. Helsinki-Vantaalla ollaan. Lentoasemalla kaikki puhuvat suomea. Enää ei voi kommentoida muita ihmisiä suomeksi.

13.1. Miksi median seuraaminen rasittaa niin paljon? USA:ssa ohitin pahimmatkin typeryydet tyynesti, koska ne eivät koskettaneet minua, olin ulkopuolinen. Oma maa on eri asia. Asiat ottaa henkilökohtaisesti.

22.1. Onnenpäivä! Saan samana päivänä haetuksi auton muuttofirmasta, vaihdatettua talvirenkaat, hoidettua katsastuksen, hankittua siirtokilvet ja vielä ostettua asukaspysäköintiluvan. USA:ssa sirkukseen olisi mennyt ainakin viikko.

25.1.Perjantai! Selvittiin tästä viikosta. Perheellämme on päällekkäin muutto, maahanmuutto, uusi työtehtävä (vaimo) ja uusi koulu (pojat). Tähän sopisivat vielä aivoverenvuoto ja avioero.

26.1. Sdp julkaisi vaaliteemansa. Sijaispuheenjohtaja Sanna Marinin mukaan puolueen tärkein tavoite on eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen. Amerikasta tullut miettii, miksi eriarvoistuminen on Suomessa niin polttava ongelma, vaikka tulot ja varallisuus ovat jakautuneet tasaisemmin kuin juuri missään. Ehkä juuri siksi. Rikkaat ja köyhät amerikkalaiset asuvat eri alueilla, käyvät eri kaupoissa, elävät ihan eri todellisuuksissa. Sen sijaan suomalaiset ajattelevat olevansa samaa joukkoa, joten ei ole reilua, että jollain on isompi palkka, talo ja auto. Eriarvoisuus ahdistaa, koska olemme niin tasa-arvoisia.

19.2. Kuulustelen vanhempaa poikaa ennen ympäristöopin koetta. Hän ei meinaa millään muistaa, että ihon ulkokerrosta kutsutaan orvaskedeksi”. Mitä minä sillä tiedolla teen, hän ihmettelee. Suomalainen koulu lähtee siitä, että oppilaiden täytyy oikeasti muistaa asioita, kuten ihon rakenne tai korvan toiminta. Amerikkalaisessa koulussa olisi kysytty, mitkä näistä ovat ihon tehtäviä: a) suojaa b) aistii c) johtaa lämpöä d) kaikki kolme.

22.2. A-studiossa keskustelu työssä jaksamisesta. Uupumus on kuulemma kasvava ongelma. Amerikkalaisia ystäviämme tämä varmasti naurattaisi. Heillä on kymmenen tunnin työpäivä, viikon kesäloma eikä ollenkaan vanhempainlomaa. Kun kerroimme Yhdysvalloissa lähtevämme kuuden viikon kesälomalle, naapurit kysyivät: ”Tarkoitatteko sapattivapaata?”

26.2. Miksi suomalaiset ovat niin ahdistuneita ja vihaisia, kysyn ystävältäni. Eivätkö he ymmärrä, miten hyvässä maassa me saamme elää? ”Ajattele vaikka posteja tai pankkikonttoreita tai takseja”, ystäväni vastaa. ”Ihmisistä tuntuu, että kaikki hyvä otetaan pois ja jokainen uudistus on uusi huononnus.” Ystäväni on varmasti oikeassa: samaahan äitinikin puhuu. Mutta on se aika surkeaa, jos vanhat kaipaavat menneisyyttä ja nuoret pelkäävät tulevaisuutta.

2.3. Ruokakaupassa. Hinnat ovat samat tai vähän halvemmat kuin USA:ssa. Litran maitopurkit näyttävät nukkekodin koristeilta gallonapurkkeihin verrattuna. Parasta Suomessa: kymmenet erilaiset leivät. Bageleita on tosin vähän ikävä.

20.3. Suomi on nimetty toisen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Taidamme olla ykkösiä myös sen onnen kätkemisessä – niin monet suomalaiset näyttävät kantavan harteillaan maailman kaikkia murheita.

Paluumuuttajanaisten yrittäjävalmennus oli menestys

Monilla paluumuuttajilla on vaikeuksia löytää sijaa Suomen työmarkkinoilla. Tampereella on saatu rohkaisevia kokemuksia paluumuuttajanaisten yrittäjävalmennuksesta. Kokemukset ovat rohkaisevia, sillä valmennuksen aikana syntyi useita uusia yrityksiä tai yritysideoita. Valmennuksen aikana syntyi useita uusia yrityksiä tai yritysideoita.

Mari Käki palasi perheineen Yhdysvalloista Suomeen viime kesänä. Pienen painostuksen jälkeen hän innostui hakemaan paluumuuttajanaisten yrittäjävalmennukseen. Mari Käki on jo perustanut oman luovan alan yrityksen ja saanut tuntumaa yrittämiseen Suomessa.

Lue koko juttu täältä: https://yle.fi/uutiset/3-6981272

Paluumuuttaja on hieman hankala termi suomenkielessä, sillä sillä tarkoitetaan montaa asiaa. Paluumuuttajia ovat ne Suomesta aikoinaan ulkomaille muuttaneet, jotka muuttavat takaisin Suomeen. Toisaalta paluumuuttajiksi kutsutaan myös sellaisia suomalaiset sukujuuret omaavia ja/tai Suomen kansalaisia, jotka "paluumuuttavat" Suomeen, vaikka eivät ole koskaan Suomessa asuneetkaan. Suurin paluumuuttajien ryhmä ovat inkeriläiset, joista lähes kaikki muuttivat Suomeen suomalaisten sukujuurten perusteella, vaikka olivat syntyneet muualla. Tällaisia samanlaisia suomalaiset sukujuuret omaavia paluumuuttajia on Suomeen muuttanut kuitenkin myös monista muista maista kuten Yhdysvalloista, Kanadasta, Saksasta, Ruotsista, Norjasta, Virosta, Australiasta jne.

Kolmas merkitys paluumuuttaja-sanalle on Suomessa takaisin entiselle kotiseudulleen muuttava henkilö. Usein tällä tarkoitetaan kaupungeista takaisin harvemmin asutuille alueille muuttavia ihmisiä, mutta paluumuuttaja voi olla myös esimerkiksi Turusta Helsinkiin tai Lahdesta Kouvolaan muuttava. Tämänkin merkityksen tunteminen on ulkomailta Suomeen paluumuuttaville tärkeää, jotta säästyy väärinkäsityksiltä. Toisaalta voi olla mielenkiintoista huomata, että Suomen sisällä muuttavillakin voi olla samankaltaisia kokemuksia ja ongelmia kuin maasta toiseen muuttavilla. Alla on katkelmia erään Lapin ja Helsingin välillä muuttaneen naisen ajatuksista. Minusta hän käsittelee muuttoon liittyviä ajatuksia ihastuttavan avoimesti ja monipuolisesti.

Sen enempää maassa- kuin maastamuutto tuskin tarjoaa automaattisia ratkaisuja esimerkiksi sydänsuruihin tai puolison löytämisen vaikeuksiin. Ei välttämättä stressaamiseen tai työelämän raskauteenkaan. Jos omassa elämässä on joitain tyytymättömyyttä tai muita kielteisiä tunteita aiheuttavia tekijöitä, kannattanee tarkkaan pohtia, vaikuttaako maapallon toiselle puolelle muuttaminenkaan niihin. Itseään tuskin ainakaan pääsee karkuun, vaikka minne muuttaisi. Toisaalta paikallaan pysyminen ja elämänmuutosten välttäminenkään ei välttämättä ole oikea ratkaisu. Sanotaan että "Only new actions will bring different results". Eli muutoksia tekemällä voi saada uusia tuloksia, mutta kunkin täytynee oman elämänsä osalta miettiä minkälaiset muutokset ovat järkeviä, jotta pääsisi haluttuihin tuloksiin.

- - - - - - - - - - - - - - -
Kuusi vuotta sitten muutin toiveikkaana ja helpottuneena Helsingistä takaisin Lappiin. En ihan kotipitäjääni Ylitorniolle, vaan Rovaniemelle.

Lopulliselta tuntunut paluu pohjoiseen jäi kuuden vuoden mittaiseksi. Miksi palasin?

Miksi lähdin kuusi vuotta sitten?

Helsingin talvi oli musta ja märkä. Olin eronnut pitkästä parisuhteesta ja podin työuupumusta.

Olin työskennellyt määräaikaisena toimittajana siellä sun täällä, myös Vihreässä Langassa. Viimeisiä reportaasejani oli Paluu Lappiin, jossa kerroin toiveistani muuttaa lähemmäs kotiseutuani. Juttu julkaistiin tammikuussa 2011.

Kirjoitin: ”Työkaverit visertävät viikonloppusuunnitelmiaan. Yksi lähtee mökille Vihtiin, toinen landepaikalleen saaristoon, kolmas siippansa kanssa Kangasalle. Rintalasta kutistuu pari numeroa liian pieneksi. Minun mökkeröiseni on 804 kilometrin päässä. Sinne ei piipahdeta viikonlopuksi. Pätkätöiden takia olen jumissa tässä kirotussa kaupungissa.

Perkele, minä muutan takaisin Lappiin!”

* * * * *
Muutin Lappiin, sillä kaipasin happea, horisonttia, luontoa. Halvempaa asumista ja elämistä. Halusin hidastaa tahtia ja tulla toimeen nykyistä vähemmällä työllä ja pienemmillä tuloilla.

* * * * *
Kotipaikkakunnalla on lisäksi sosiaalista pääomaa. Sieltä tunnetaan ihmisiä, siellä ovat omat vanhemmat, ystävät ja työhön liittyvät verkostot. Oma kotipaikkakunta koettiin pienenä, viihtyisänä ja kauniina. Siihen liitettiin nostalgisia lapsuusmuistoja.

Itse asuin Rovaniemellä samalla hinnalla kolme kertaa isommassa asunnossa kuin nyt Helsingissä. Töitä tuli aiempien verkostojen kautta ja siksi, että freelancereita on puolen Suomen kokoisessa Lapissa vähän.

* * * * *
Oravanpyörän jättäneet ja kotiseudulle palanneet halutaan esittää seesteisinä ihmisinä. Huomasin itsekin silloin tällöin sensuroivani itseäni sosiaalisessa mediassa, jotta kukaan ei pääsisi sanomaan, että siitäs sait, ei olisi kannattanut muuttaa.

* * * * *
Facebookissani on myös kuvia poroerotuksista tai huhtikuun auringossa Nuorgamin tuntureilla nauravasta toimittajasta. Muistan ajatelleeni, että onhan tämä nyt mahtavaa olla täällä töissä ja saada siitä rahaakin.

Mökillä saunan jälkeen joessa kelluessa, korvat veden alla ja silmät kohti taivasta koin suurta onnea ja levollisuutta päätöksestäni muuttaa pohjoiseen.

On vaikea myöntää edes itselleen, että muuttoon kotiseudulle sisältyy paljon odotuksia. Päässä on ajatus, että muutoksen myötä toteutuvat myös muut toteutumattomat toiveet: löytyy parisuhde, elämän rakkaus, joka ymmärtää minua.

* * * * *
Lue koko juttu täältä:
https://www.vihrealanka.fi/essee/miksi-paluumuutto-kotiseudulle-ei-tuonutkaan-onnea